sunnuntai 10. elokuuta 2014

Dante: Jumalainen näytelmä:Helvetti



Dante: Jumalainen näytelmä: Helvetti, suomentanut Eino Leino, ilmestyi 1912, luettu Gutenbergistä.

Dante Alighieri (1265 – 1321) oli firenzeläinen kirjailija, joka on tunnettu etenkin pääteoksestaan Divina Commedia, Jumalainen näytelmä, joka koostuu kolmesta osasta: Taivas, Kiirastuli ja Helvetti.
Dante toimi virkamiehenä, mutta joutui lähtemään tiettävästi maanpakoon vuonna 1301. Jumalainen näytelmä -teos on kirjoitettu italiaksi ei siis latinaksi. Näytelmässä ainakin Helvetti-osuudessa on viittauksia firenzeläisiin, joten maanpakoasia on helppo ymmärtää. Dantea voidaan kuitenkin pitää italiankielen suunnannäyttäjänä ja hänen kuvansa on italialaisen kahden euron kolikon kruuna-puolella.

Helvetti sisältää joidenkin tietojen mukaan 33 laulua, minusta Leinon suomennoksessa niitä on 34, sillä viimeinen on neljäsneljättä laulu.

Dante päätyy Helvettiin, jossa joutuu ensin kohtamaan pantterin ja suden, mutta saa oppaikseen antiikin Vergiliuksen ja Danten nuoruuden rakastetun Beatricen.

Olen nähnyt kaavakuvan Danten Helvetistä ja kuilun ylimmällä tasolla ovat kastamattomat ja oikeamieliset pakanat, tämä tulee ilmi laulujen sanoista: lainaus Gutenbergistä, mutta en osaa rivittää tätä

Tie meill' on pitkä, siksi joutukaamme!
» Näin haastoi hän ja minut johti piiriin[17]
 näin ensimmäiseen, joka kuilun kiertää...

Taas haastoi hyvä Mestari:
 »Et kysy, keit' ovat henget, jotka täällä näet? 
Siis tiedä, ennen kuin sa eespäin astut, nää ettei tehneet syntiä,  mut riitä ei hyvättyönsä, 
koska kaste heiltä, sun uskos pyhä tie ja portti, puuttuu.

[17] in viite. Ilman viitteitä teosta on hankala lukea, sillä usealla henkilöllä tai sanalla on selityksensä, joka ilman laajaa yleissivistystä ja tietoa Firenzen poliittisesta tilanteesta 1200- ja 1300-luvun vaihteessa ei aukene.
Viitteessä 17 lukee:  »Jumalanrauhan taivas» = Empyreum, jota lähinnä on Primum mobile.—»Seuraava taivas» = kiintotähtien taivas".

Teos on haastava, mutta palkitseva lukea. Kieli on vanhahtavaa, esimerkiksi sanaa inehmo (ihminen) käytetään 29 kertaa. kuten yhdennessätoista laulussa, jossa eräitä syntejä selvitetään.
"On väkivaltaa vastaan Jumalata ja itseään ja lähimmäistään: heitä ja heidän omaansa, kuin kuulet pian.
Inehmo murhata voi lähimmäisen tai haavoittaa, hält' omaisuuden riistää kiristämällä, murhapolttamalla.
Siks murhaajat ja ryövärit ja kaikki tekijät pahan eri laumoin kuilu ens pyörön kätkee eri tuskain alla.
Inehmo itseään voi vahingoittaa ja omaansa, siks pyörö toinen sulkee ne turhaan katuvaiset, jotka itse itsensä temmanneet on maailmasta, pelanneet tavaransa, tuhlannehet tai itkeneet, miss' oli syytä iloon.
Inehmo loukata voi Jumaluutta sen kieltäin, sitä herjaten ja rikkoin lakeja luonnon hyvän. Siksi pienin tuo pyörö polttomerkillänsä leimaa Sodoman ja Caorsan,[49] kaikki, jotka herjaavat Herraa sydämensä kielin.

Helvetti on lohduton paikka. Danten Helvetissä yhdeksänkerroksisen suppilon alemmilla tasoilla on aina pahempia syntisiä, poimintoja järjestyksessä: irstaat, ahmatit, murhaajat, itsemurhaajat, Jumalan pilkkaajat ja koronkiskurit. Koronkiskureiden jälkeen ovat viettelijät, parittajat ja liehettelijät, joiden jälkeen ovat virkojen myyjät sekä lahjusten ottajat, eli tulkintani on, että lahjusten ottaminen on pahempi synti kuin murha. Tämän olen opiskellut piirretystä kaavakuvasta, mutta tämä kaikki ilmenee tekstistä, joka on väkevää ja lohdutonta.
Alimmalla tasolla ovat lähimmäisensä pettäneet, isänmaan petturit, heistä kaikkein alimpana ovat hyväntekijänsä pettäneet kuten Juudas, Cassius ja Brutus. He roikkuvat pää nurinpäin.

Tätä ennen on Helvetin luonne lukijalle selvinnyt, ihmisiä on suossa mutaisina alasti ja viha kasvoillaan, on harhaoppisia ja lahkolaisia. On ateisti Fredrik Toinen, johon monesti viitataan ja on mainittuja firenzeläisiä. Historiahahmoja on Homeros, Attila, aiemmin mainitut Cassius ja Brutus. Suhteellisen pahana syntinä on myös koronkiskonta "koronkisko loukkaa hyvyyttä".

Danten Helvetissä Minos lähettää syntisempiä aina alempiin kuiluihin.

Helvetin viidakkoa kuvataan kolmannessatoista laulussa. Viidakossa lehdykät ovat tummanharmaat ja Dante taittaa Mestarin pyynnöstä oksan piikkipensaasta, mutta käsi peittyy ruskeaan vereen ja pensas vaikeroi: "Miksi leikkelet sa mua? Oletko kadottanut kaiken säälin? Inehmot oltiin, pensahiksi tultiin; kätesi olla sopis laupiaampi, vaikk' oltais sieluja me käärmehien. "

Väkevä teos ilman suurempia selityksiä.

Gutenbergissä on teos kokonaisuudessaan selityksineen ja upeine runoineen, joka ei ole loppusoinnullista. Suositan lukemaan.
*****
Yläkuvassa on Italian kahden euron kolikon kruunapuoli skannattuna, siinä on siis Danten kuva. Minusta on hyvin omituista, että Dante on juuri ikuistettu kolikkoon tai rahaan.

Tämä on Jokken kirjanurkan nykylaskennan mukaan 500:s bloggaus (vain nykyisin olevat bloggaukset lasketaan, lukuisia poistettuja en huomioi).

18 kommenttia:

  1. Lukematta on vielä tämäkin.
    500 postausta on paljon!

    VastaaPoista
  2. Sopii hyvin 500:nneksi tämä juhlava bloggaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Tämä oli oikeastaan sattuma, kirjabingon vuoksi vähän muutin aikatauluja ja näin kävi.

      Poista
  3. Luin Helvetin joskus lukiolaisena ja hankalalta tuntui. Taisi puuttua yleissisivistystä.

    500 on hieno bloggausmäärä. Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Selailin tätä jo vuosi sitten, mutta luin loppukeväästä, kun näin suppilon kuvan joka kuvaa Danten helvettiä.

      Poista
  4. Joskus lukiolaisena luin Helvetin ja pidin mutta Kiirastulta jaksoin ehkä laulun tai kaksi. Nyt jokunen vuosi sitten kokeilin uudestaan, ja nyt myös Kiirastuli oli hyvä, mutta Paratiisi jäi kovin etäiseksi...ehkä ensi kerralla vuosikymmenen tai parin päästä on kokeiltava uudestaan :)

    Ja juu, viitteet ovat tärkeitä, niitä viittauksia kun riittää...

    Helvetin luokittelussa yleisohjeena oli että ylimpänä, siis lievimpinä, olivat ruumiin synnit, irstautta, ahneutta yms, sitten tulivat väkivallan teot ja siitä alaspäin tulevat valheet ja petokset, eli petos on pahempi kuin murha :)

    Onnittelut 500. bloggauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin että jossain bloggauksessasi olisi ollut puhetta Dantesta, mutta haustani huolimatta googleen ei tarttunut.

      Ylimpänä olivat hyvät esim. Vergilius, joka ei ollut uskovainen ei ollut tuntenut Jumalaa sitten tulee nämä ruumiin synnit.

      Olet ilahduttavan hyvin sisällä tässä tematiikassa.olen itse pikku hiljaa ottanut haltuun Dantea, selailin muitakin osia, mutta bloggasin nyt vain tästä.

      Poista
    2. Ahjoo, Limbo tietysti ylimpänä (ja toisaalla ne levottomat sielut jotka eivät kelpaa helvettiin eivätkä taivaaseen...)

      Danten olen maininnut bloggaajaesittelyssä ikää määrittämässä :) muuten en muista, olen saattanut ohimennen joskus mainita tai olla mainitsematta.

      Poista
    3. "Danten olen maininnut bloggaajaesittelyssä", niin se taisi ollakin :)

      Poista
  5. Onnittelut 500. bloggauksesta :)
    Vaikuttaa siltä, että ei tämä elämänmeno ole juuri Danten ajoista muuttunut. Nykyajan koronkiskurit eli pikavippifirmat kukoistavat viemällä ihmisten rahat ja itsekunnioituksen. Vastaavia ovat pelifirmat.
    Minä ihmettelen myös tuota, että miksi Dante on luvattu rahaan : /

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Kesti muuten tovin ennenkuin sain Italian kahden euron kolikon kuvaa varten :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Nimeenomaan tuota koronkiskonta-juttua kummastelin ja kuva rahassa.

      Poista
  7. Onnea Jokke, olet ahkera kirjoittaja.

    Oma Dante-tietämykseni on kovin heppoista, Divina Cimmedia piti johonkin kirjallisuustieteen tenttiin joskus lukea. Jonkun verran sitä silmäilin ja yllätyksekseni paikoin jopa pidin. Kokonaan en sitä kuitenkaan ole lukenut ja epäilenpä tulenko koskaan lukemaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Minusta tässä oli imua ja opin sanan inehmo muun muassa.

      Poista
  8. Jumalainen näytelmä kiinnostaa, mutta jotenkin näytelmän lukeminen arveluttaa, jopa pelottaa :) Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja marssia Project Gutenbergiin!

    Onnea, 500 postausta on hieno saavutus :)

    VastaaPoista