sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

 


Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz 1929, suomentanut Aarno Peromies, WSOY 1994, sivumäärä 558.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz tapahtuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Päähenkilö on vankilasta vapautunut Franz Biberkopf. Döblin kertoo kollaasitekniikalla paljon muistakin henkilöistä ja kuvaa Saksan tilaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Berliinin muuttumista. Alexanderplatzille tehdään maanalaista ja asennetaan kiskoja (Berliinin metro otettiin käyttöön tosin jo vuonna 1902).

Franz Biberkopf on joutunut vankilaan neljäksi vuodeksi lyötyään perheriidassa tyttöystäväänsä Idaa vispilällä rintaan. Muutamia viikkoja myöhemmin Ida on kuollut sairaalassa keuhkokuumeeseen, ja Frantz joutuu vankilaan neljäksi vuodeksi. Frantz on isokokoinen vahva mies, mutta hän masentuu helposti. Frantz on väärässä seurassa eli kaveripiiri koostuu laitapuolen kulkijoista, rikollisista, parittajista, lisäksi kuvataan huoria ja köyhiä.

Teos koostuu yhdeksästä kirjasta, jotka vievät tarinaa vääjäämättömästi loppuun. Ensimmäisessä kirjassa Biberkopf pääsee Tegelin vankilasta ja asuu punaisen juutalaisen luona, joka auttaa häntä. Sitten Frantz saapuu Berliiniin vanhoille kulmille. Hän tekee hanttihommia, myy etupäässä lehtiä. Biberkopfilla on myös vakituista ja vaihtelevaa naisseuraa. Döblin kuvaa myös natsien toimintaa, Frantzilla on vaihe, jossa hän myy natsilehteä ja pitää natsien hihanauhaa. Franzilla on vaikeuksia ja häntä huijataan alussakin, mutta Franzin tilanne pahenee, kun hän joutuu Pumsin rikollisliigassa Reinholdin lähipiiriin. Reinhold on rikollinen ja parittaja, jolla on jatkuvasti uusia naisia. Vanhat naisensa hän "tumppaa" Franzille. Franz ei halua luopua Cillystä, eikä suostu ottamaan Reinholdin hylkäämää naista, ja heittämään Cillyä pellolle. Tästä alkaa Reinholdin kaunan kanto Franzille ja myös kosto, jossa on useita vaiheita ja tekee Franzin elämän hyvin ankeaksi ja (miltei) tuhoaa Franzin. Kirjan yksi toistuva aihe on Frantzin kokemat vastoinkäymiset ja paluu Berliiniin entisille kulmille.

Juonen käänteet voit lukea internetistä, tai katsoa loistavan 14-osaisen tv-sarjan, jonka on tehnyt vuonna 1980 Rainer Werner Fassbinder ja Franzia esitti Günter Hans Lamprecht.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz on erilaisista näkökulmista ja toistoista koostuva  romaani, joka kuvaa Berliinin alamaailmaa ja pikkurikollisen Frantz Biberkopfin hengissä pysymistä Berliinin katujen jäteviemärissä.

Pidempi oppimäärä (älä lue juonipaljastuksia)
Reinhold on kirjan paha henki, hän on jostain syystä kateellinen Franzille, joka on  itsekin alamaailman rajoilla, mutta yrittää pysyä kaidalla polulla. Reinholdin vuoksi Frantzilta amputoidaan ensin käsi, ja myöhemmin Reinhold murhaa Frantzin tyttöystävän Mirrin ja kätkee ruumiin. Frantz pidätetään murhasta, sekoaa ja joutuu mielisairaalaan. Reinhold osin vahingossa löytää hyvän piilopaikan, eli vankilan, missä on eri nimellä. 

Romaanissa kuvailu on hyvin erikoista. Miljööstä kuvataan rakennustöitä, raitiovaunulinjoja, joita on 39 ja metron rakentamista. Toistuva tapaus on karjakauppojen luetteleminen ja teurastamon myyntilukujen kirjaaminen. Myös poliittisia kokouksia kuvataan. Lopussa Saksa lähtee sotaan? 

*****

Kurjailija Alfred Döblin (1878-1957) luki itsensä lääkäriksi ja väitteli psykiatriasta tohtoriksi. Hänellä oli Berliinissä vastaanotto. Hän tunsi vuokrakasarmien elämän. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi sotilaslääkärinä. Döblin lähti Saksasta natsien tultua valtaan.

Berlin Alexanderplatz näytti tältä huhtikuussa 2023.

Lätkin tähän lainauksen kirjasta:

Muurit kohoavat punaisina ja puistokatu kulkee niiden editse, 41 ajaa niiden ohi General- Pape - Strasselle. Franz Biberkopf seisoo punaisten muurien edessä, kävelee toiselle puolelle, jossa on kapakka. Ja punaiset talot muurien takana alkavat täristä ja huojua ja pullistella poskiaan. Kaikissa ikkunoissa seisoo vankeja, työntävät päätään kaltereita vasten, heidän hiuksensa on ajettu puolen millimetrin mittaisiksi, he ovat kurjan näköisiä, ovat alipainoisia, kaikkien kasvot ovat harmaat, sänkiset, he pyörittävät silmiään ja valittavat.

lauantai 7. lokakuuta 2023

Jon Fosse: Det är Ales och Sömnlösa

 


Jon Fosse: Det är Ales och Sömnlösa,  ruotsinnos  Urban Andersson, Albert Bonniers Förlag. Sivumäärä 175.

Norjalainen Jon Fosse (s. 1959) voitti vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Fosse on näytelmäkirjailija, mutta tämä lukemani teos koostuu  kahdesta pienoisromaanista (tai pitkästä novellista). Teoksissa tekstiä ei ole jaettu lukuihin vaan kaikki teksti on yhtä pitkää pötköä. (Mikä ei minua haitannut).

Det är Ales, julkaistu 2002, sivumäärä 90.
Tarinan alussa Signe elää vaatimattomassa torpassa yksin, on vuosi  2002, hänen ajatuksensa askaroivat marraskuun lopun tiistaissa 1979, jolloin Asle hänen miehensä katosi, meri nieli hänet. Tarinaan syvyyttä lisää samassa ikivanhassa talossa 17.11.1897 tapahtunut 7-vuotiaan Aslen hukkuminen.

Sömnlösa, 2007, sivumäärä 73.
Asle ja Alida 17-vuotias naimaton pari kulkevat kodittomana Bjørgvinissä. Heidät käännytetään pois majoituspaikoista. Alide on viimeisillään ja lopussa synnyttää. Tämä vertautuu Josefin ja Marian tarinaan.

Pidempi oppimäärä
Jon Fosse on neljäs norjalainen nobelisti, edellisestä norjalaispalkinnosta on 95 vuotta. Jon Fossessa on silti jotain samaa kuin Bjørnstjerne Bjørnsonissa, Sigrid Undsetissa ja etenkin Knut Hamsunissa. Tosin Fosse kirjoittaa uusnorjaksi, mikä tietenkään ei merkitse tässä, kun tämä on käännetty ruotsiksi.

Det är Ales (Se on Ales) tarina saa nimensä Alesista vuoden 1897 tapahtumien isoäidistä, jonka mukaan poika Asle on saanut nimensä. Vuoden 1897 tragedia putkahtaa Signen tarinaan lomaan aika myöhään. Kerronta on arkisella, yksinkertaisella tasolla. Signen ajatukset keskittyvät mieheensä Asleen. Asle on kadonnut merellä marraskuun lopussa tiistaina 1979. Signe  "näkee" miehensä ja muistelee käymiään keskusteluja tuona kohtalokkaana tiistaina. 
Fossen teksti on yksinkertaista, karua, mutta se toistaa samoja sanoja ja  lauseitakin, mutta varioiden niitä.

Du ska ut på Fjorden, det är det du står och tänker, säger Signe
Jag tänker inte på något, säger Asle
Inte på något, säger Signe
Nej, säger Asle
Jag tänker inte på något, säger han
Jag står bara här, säger han
Du står bara där, säger Signe
Ja, säger Asle
s.15. Dialogi jatkuu ja Asle lähtee ulos, mutta vain kävelemään ei venelleen. Katoamisvuosi on  1979, ulkona on myrsky. Asle on rakennuttanut itselleen veneen, jossa tykkää viettää aikaa ja viettää aikaa yksin, milloin kalastellen, milloin mitenkin. Asle menee myrskyllä toisenkin kerran ulos, Signe odottaa akkunan edessä. 

Asle siis palasi kävelyltään, mutta lähti uudestaan. Onko hän on riippuvainen veneessä viettämästään ajasta?. Venereissulta hän ei palaa, kuin Signen suruun ja ajatuksiin.

Teos on haastava, teksti on sanoiltaan yksinkertainen, mutta teksti koostuu lyhyistä lauseista, jotka on erotettu pilkuilla, kysymysmerkkiä on silloin tällöin, kuten pistettäkin, lukujakoa ei ole. Minusta sanajärjestykselläkin on leikitty.  Ajankohdat pitää itse päätellä. Signen mieli askaroi vuodessa 1979, mutta tarinaan mukaan putkahtaa yhä useammin vuosi 1897, jolloin tapahtuu myös hukkuminen Asle, seitsemän vuotta täyttävä poika hukkuu samaan vuonoon 17.11.1897. Samalla selviää, että Ales on vanhemman Aslen isänisänisän äiti: Hon är Ales. Det är Ales ... Hon är Ales. Hon var mor till min farfarsfar. s. 42. Alesin miniä (?)  Brita hoivaa kahta lastaan Kristofferia ja Alesia. Kun Kristoffer kertoo Aslen hukkuneen, Brita hokee toistuvasti, että Asle elää. 
Asle är död, Brita, säger han
Nej, han ät inte död, du får inte säga det, inte säga det Kristoffer, säger Brita
Asle är död, säger Kristoffer
Han blev sju år, och så dog han, säger han
Nej han lever ...
Inttämistä jatkuu muutaman sivu.

Tarinan arkisen karuudesta ja ulkoisesta tunneköyhyydestä huolimatta siinä on inhimillistä syvyyttä. Signe tuntee syvästi, sillä hän ei halua eikä voi jatkaa omaa elämäänsä miehensä kadottua.

Sömnlösa 2004. (Unettomat)
Kodittomat Asle ja Alida etsivät paikkaa, missä 17-vuotias Alida voisi synnyttää. He eivät voi mennä naimisiin, koska eivät ole täysi-ikäisiä. He patikoivat Bjørgvinissä (nykyinen Bergen) etsien majapaikkaa, kerta toisensa jälkeen heidät käännytetään pois. Tarinan lomassa on useita takaumia, missä ilmenee, että Aslen pelimanni isä Sigvald on kadonnut kalastusmatkalla, äiti Silja on kuollut suruun. Talon omistaja on hätistänyt Aslen torpasta. Aslella on isän viulu, isä oli pelimanni joka soitti häissä ja hautajaisissa, mutta rahakasta hommaa se ei ole. Pelimanneilu on periytynyt pojalle. Alidan isä Aslak on lähtenyt kälppimään, kun Alida on ollut pieni. Äiti Herdis ei ole pitänyt Alidasta, jossa näkee Aslakin (huonot) piirteet. Alida ei saa  jäädä kotiin ollessaan raskaana, ja nuori pari purjehtii kaupunkiin, jossa alkaa majapaikan etsiminen. Lopussa Alida synnyttää pojan, joka tullaan ristimään Sigvaldiksi.

Jon Fosse on kuulu näytelmistään. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta näissä on paljon vivahteita ja dialogi on hyvin näytelmämaista, tulee mieleen nobelisti Harold Pinterin näytelmä Petos, jossa aivan yksinkertainen dialogi porautuu syvälle suhteen onttoon ytimeen. Jon Fossen Aamu ja ilta on myös hyvä. Uutuusteos Vithet ei minua säväyttänyt.

torstai 5. lokakuuta 2023

Elfriede Jelinek: Halu

 


Elfriede Jelinek: Halu,  alkuteos Lust 1989, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Otava 2008, sivumäärä 228.

Itävaltalaisen nobelvoittajan Elfriede Jelinekin romaani Halu on kirja, jonka alku hämmentää, keskikohta tyrmistyttää ja loppu etoo. Halu kertoo rumasta maailmasta rumia asioita, mutta siinä on vahva ote.

Teoksen alussa irstaileva paperitehtaan johtaja joutuu luopumaan irstailuistaan muiden naisten kanssa, koska pelkää uutta tautia (AIDS?), mies ei halua "huputtaa itseään". Mies tunkee sadistiset seksihalunsa aviovaimoonsa. Erilaisten aktien kuvaaminen on etovaa, mutta usein hyvin sekavaa  kuin rumaa kakofonista "runoa". 

Kymmenien sivujen kuluttua selviää, että paperipomon nimi on Hermann ja hän pyörittää tehdasta ja "omistaa" sen työläiset. Hermannin vaimo Gerti on ottavana osapuolena. Heillä on yhteinen teini-ikäinen poika, joka soittaa viulua pakosta ranteet rentoina. Poika saa isältään rahaa ja tavaraa. Poika on sietämätön sortaja omassa "kaveri"-piirissä, poika nauttii muiden kateudesta. Toisaalta poika joutuu monesti todistamaan aikuisten leikkejä, joista ei eritteikään puutu, joko näkö tai kuulohavainnoin. Paperipomon sydäntä lähellä on kuoro. Lähellä on hiihtokeskus, jossa on vilkasta ilta ja yöelämää, toisin kun kaupungissa, jonka tahtia paperitehdas säätelee.

Jelinek ei säästä ketään, eikä mitään. Ihmiset saavat "kuulla" kunniansa. Läheinen hiihtokeskus vetää laskettelijoita, jotka selitetään turhaksi porukaksi. Teksti ei käytä metaforia perinteisessä merkityksessä, mutta kaikkea ruoskitaan vuorollaan tai annetaan korvatillikka: "Äiti hihittää, hänen hiuksensa on rasvattu lattiapölyllä, josta tämä kotirouva ei kanna huolta".

Sivu sivun jälkeen kuvataan kuvottavia toimia. Teksti poukkoilee ja katkoo kertomuksia, ja näyttää irvokkaita tai omituisia yksityiskohtia. Kirjassa on kuitenkin kaksi isoa käännekohtaa. Gerti karkaa ja tapaa rikkaiden vanhempien huvittelijanuoren Michaelin, jonka matkaan Gerti lähtee. Gerti palautetaan kotiin, mutta hän tapailee tätä. Lopun tragedia tulee yllättäen ja on hyvin kuvottava.

Minusta kirjan nimi "Halu" on outo, koska kyseessä on pakkomielteistä. "Nainen seisoo paikallaan kuin vessanpönttö, jotta mies voi tehdä tarpeensa häneen". s. 34. Minulla ei halua kertoa, miten akteja on kuvattu, eikä mihin kaikki päättyy.

Teos esittelee maskuliinisia perversioita, väkivaltaa, elämänmenomme raadollisuutta. Romaanin kääntäminen on ollut varmasti hyvin vaikea urakka. Siinä on paljon piikkejä, joita läheskään kaikkia en ymmärrä:
"Huoltoasemien Hitler-huoneissa ne käyvät taas toisiinsa käsiksi, nämä pienet sukupuolet kävelyvaljaissaan, jotka katoavat niiden koneiden suojavarustusten alle siinä missä pienet jäätelöannokset". s.12
Luvun kolme alku
"Rivon rauhallisena työntää vaimonsa kuvan katsojan sepalukseen. Metsät tarrautuvat kauhuissaan taloon, jossa videoiden kuvat, sukukypsyyden raskaasti lastatut laumat, kulkevat silminnäköijöiden edessä ruudulla. s.46. Tämä ei liity mihinkään aiempaan, sillä kakkosluku loppuu:
"Kuljemme valossa, vaikka meidän sitten pitäisikin sytyttää taskulamppumme, joiden valokiilat juuri ja juuri riittävät kahdelle kauniin kaukaisen lauman jäsenelle: niiden täytyy olla juuri me!" s. 45.
****
Itävaltalainen Elfriede Jelinek (s. 1946) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2004, hänen kuuluisin on romaani Pianonsoittaja

maanantai 2. lokakuuta 2023

Hannu Väisänen: Toiset kengät

 

Hannu Väisänen: Toiset kengät, Otava 2007, sivumäärä 367.

Hannu Väisänen (s. 2.10.1951) voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2007 tällä teoksella Toiset kengät, joka on Antero-trilogian toinen osa. 

Anteron leski-isä hallitsee viisilapsisessa perheessä, joista vain vanhin lapsi on tyttö. Isä on viinaanmenevä kapiainen, jolla on uskonnollisia puuskia ja kummallisia tapoja. Hän kasvattaa kielloin ja kummallisin sanonnoin, kuten "elukka tule ihmiseksi". Isän mukaan myös mies tulee räkänokasta, muttei tyhjännaurajasta. Nauru on tosin tarinan edetessä entistä kauempana, vaikka jo ensimmäisessä luvussa Antero verhoutuu yhteysaluksessa perunasäkkiin. 

Tarina jatkuu luvuttain eteenpäin, kirjan minäkerronta on itseä ihmettelevä ja vähättelevä ja murrosikää kummasteleva. Kotiolot ovat monin tavoin hankalat, isä on aika kajahtanut ja minusta pohjimmaltaan pelkkä pelkuri.  Anterolle tapahtuu outoja asioita, joiden tapahtumista hän tarkkailee usein ulkopuolisena, miltei kaikki on kärsimystä. Kirjassa onkin tragikoomisia piirteitä, kun se tarkastelee ankeaa kapiaislapsuutta. Oulun kaltainen kaupunki kuitenkin tarjoaa virikkeitä taiteellisuuden kasvamiseen. Osa päättyy, kun Antero suuntaa kohti Savonlinnan taidelukiota.

Toiset kengät antaa oululaiselle lukijalle enemmän kuin tälle turkulaiselle. Väisänen kuvaa miljöötä tarkasti ja herkästi. Tarinaa maustaa Oulua koskevat tapahtumat kuin Typpi Oy:n salpietarisiilon räjähdys 9.1.1963, ja Hailuodon kirkon palaminen 2.8.1968. Palon syytä ei tiedetä, mutta se alkoi kellotapulista ja kenties turistin tupakannatsasta. Kirkko oli yli 300 vuotta vanha ja tämä järkyttää myös Anteroa.

Osa tarinoista ovat aika rujoja, rujoin ehkä se, kun monilapsisen perheen kehitysvammainen tyttö on oululais poikien seksuaalisten leikkien kohde. Kerronta alkaa: "Naapurista saa tänään vittua ja appelsiineja, tohisi Santeri... s.225 "Vittu tuotteena oli minulle aika tuntematon, appelsiineista sen sijaan tiesin jotakin". s.226. Antero saa tyypilliseen tapaan näkymiä, ja kaiken jälkeen isoveli "Santeri pysähtyi, tarttui minua rinnuksista, veti kasvoni aivan kiinni omiinsa ja kuiskasi - Se tyttö on muuten kehitysvammainen, mutta sitä et sano kenellekään". s.236. Tarinaa ei selitellä, ei pehmennellä, eikä siihen palata, mikä pätee moneen muuhunkin tapahtumaan.

Isä on jämähtänyt ylivääpeliksi, mutta pelkää silti esimiehiään myös eversti Kohosta, jonka häiriintynyt poika Matti pahoinpitelee Anteron koulussa, jolloin Anteron lapaluut murtuvat. Kaikki painetaan villaisella. Isä on jäänyt leskeksi, mutta puhuu vaimonsa Anjan kanssa, siitä että ei päässyt ajokokeesta läpi. Myöhemmin ilmenee, että isä on joutunut leskeydessään kamalan kokotin kynittäväksi. Myös kirjassa Antero vaeltaa tai ajautuu yhä uusiin pettymyksiin. Anterolla on suunta kuitenkin kohti kauneutta ja Antero  kiinnostuu väreistä, muodoista, tutkii ja kokeilee. Hän alkaa kasvaa sisäisesti. Antero on paljon öisin valveilla, kuten siskonsa ja kelaa asioita ja vaeltaa ulkona. Isosisko muuttaa pois ja pian myös Antero päättää lähteä.

Isä on kapiaisuutensa ohella jouluina joulupukki, ja osa-aikainen vakuutusmyyjä, joka on Anterolle häpeän aihe. Antero haaveilee mokkakengistä, ("haave mokkakengistä oli pakkomielle"), isä ei tietenkään osta niitä.

Näen elämänkerrat, vaikka ne olisivatkin alteregoistetut, hyödyllisinä, koska monesti ihminen pääsee yli uskomattomista esteistä ja pystyy aikuisena toteuttamaan itseään. Hannu Väisäsellä on hyvin omalaatuinen lapsuus ja niin on myös kerrontatyyli.

Hannu Väisäsen Toiset kengät vie lukijan 1960-luvun oululaismaisemiin, jossa Antero tarpoo ankeudesta kohti valoa. Tämä lukija viihtyi ja sivistyi.


****

Finladia voittajat 2000 - 2019

2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät
2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 
2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 
2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 
2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo

2019: Pajtim Statovci: Bolla

torstai 28. syyskuuta 2023

Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala

 


Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala, elämän erikoiskoe, Otava 2020, sivumäärä 256.

Jari Matti Latvala (s. 1985) on entinen rallikuski ja nykyinen Toyota-rallitallin tallipäällikkö. Urheilutoimittaja Riikka Smolande-Slotte on kirjoittanut teoksen Jari-Mattia ja hänen läheisiään haastateltuaan. 

Jari-Matti Latvala sijoittui rallin MM-sarjassa kolme kertaa MM-hopealle ja kahdesti MM-pronssille saalistaen 18 MM-osakilpailuvoittoa. Kuten tekstistä ilmenee Jari-Matti otti liikaa riskejä ja tunteet vaikuttivat ja oli yliyrittämistä, mutta myös huonoa onnea. Lopulta ralliura päättyi 2019, kun mikään talli ei tarjonnut sopimusta.

Kirja lähtee kuitenkin Pohjanmaalta ja Tuurista Jari-Matin lapsuudesta. Jari-Matti sai nelivuotiaana lokariauton, sitten muita menopelejä. Jari-Matti ajoi kartingia ja pelasi jääkiekkoa, mutta ralli kiehtoi eniten. Peruskoulu sujui hyvin, ja Kuortaneen urheilulukiosta hän kirjoitti ylioppilaaksi, vaikka hän debytoi rallin MM-sarjassa 2002. Täysi rallisarja tuli ohjelmaan kaudella 2007. Kirjassa käydään kausia läpi hyvinkin tarkasti.

Alkunuotit kansanväliseen ralliin Jari-Matti sai Englannissa Pentti Airikkalalta (1945 - 2009). MM-debyytti tapahtui 17-vuotiaana 17.11.2002, erikoiskokeita oli 17, ja tuloksena sija 17. Seuraavana vuonna Jari-Matti ajoi kivimuuriin, jossa myös kartturi loukkaantui. Tästä kesti kauan päästä yli. Timo Jouhki siirtyi taustajoukkoihin. Jari-Matti haki vaihtia WRC3:lta, ja nousu alkoi uudestaan. Ruotsin rallista 2007 tuli ensimmäinen osakilpailuvoitto. Kuitenkin ylämäkiä ja alamäkiä oli paljon edessä. Puolassa hänen oli vaikea niellä tallimääräystä, joka lopulta pilasi Fordin kaksoisvoiton.

Ralliuran ohella ylä- ja alamäkiä oli raha-asioissa ja rakkaudessa. Jari-Matti  siirsi "kirjansa" Monacoon 2008. Parisuhteen seurauksena asuminen joutui verottajan luupin alle. Seurauksena vuosilta 2012 - 2017 tuli mätkyjä yli 5 miljoonaa euroa. Parisuhde revitti palstamillimetrejä, lopulta Jari-Matti perui häät ja suhdekin päättyi.

Kirjan ilmestymisen jälkeen menee kyllä paremmin, eli "verovelat" on maksettu ja Jari-Matti on Toyotan tallipäällikkönä, Kalle Rovanperä voitti Toyotalla MM-kultaa kaudella 2022 (22-vuotiaana). 

Jari-Matti Latvala, elämän erikoiskoe on kirjana onnistunut juuri siinä, miksi se on kirjoitettu. Hyvä olisi mahdollisiin uusintapainoksiin kirjoittaa pari uutta lukua, on muutama haaste selättynyt.

Tämäkin oli alelaarin 2 euron helmi. Smolander-Slotten kirjasta Awak Kuier on blogannut täällä.

sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Keijo Leppänen Keihäsmies

 


Keijo Leppänen: Keihäsmies, Tero Pitkämäen elämä, Tammi 2020, sivumäärä 231 ja lisäksi tilastot, hakemistot ja valokuvat.

Tero Pitkämäki (s. 1982 Ilmajoki) on 2000-luvun suomalainen keihäsmies, jos katsoo arvokisamitalien määrää, olympiapronssi, MM-kulta, hopeaa ja pronssia, EM-hopeaa ja pronssi. Lisäksi Pitkämäki on voittanut 10 Timanttiliigan osakilpailua. Ennätys on kaudelta 2005, lukemat olivat 91,53. Se on toiseksi pisin suomalaisen heitto uudella keihäällä (vain Aki Parviainen 93,09, Tero Pitkämäki 91,53 ja Seppo Räty 90,60 ovat ylittäneet suomalaisista  90 metriä).

Terolla kausi 2005 oli tilastollisesti paras, vaikka hän jäi koti-MM-kisoissa neljänneksi. Seuraavana vuonna 2006 tuli EM-hopea ja 2007 MM-kulta. Vuoden 2008 olympiakisoista Pitkämäki saavutti olympiapronssin. Uran viimeinen arvokisamitali oli MM-pronssi vuonna 2015. Uran dramaattisin hetki oli 2007 Rooman Timanttiliigan kisoissa, kun Pitkämäen heittämä keihäs osui pituushyppääjä Sdirin kylkeen. Sdiri palasi vuonna 2008 pituushyppypaikalle.

Kirjassa on minusta väkinäisiä tai noloja lapsuusmuistoja, inttikokemuksia Niinisalosta ja tilastojen läpikäyntiä, ja kilpakumppanien kommentteja, lisäksi Tero kommentoi menneitä keihäänheittäjiä alkaen Jonni Myyrästä, joka voitti kaksi keihäskultaa vuoden 1920 ja 1924 olympiakisoissa ja kuoli 1955.

Minusta tämä kirja summasi hyvin Teron uran, mutta lukukokemuksena se oli minusta hyvin vaisu heitto yli sektorin ja vielä yliastuttu. En tiedä, missä syy siihen, että Keijo  Leppänen ei saanut "kirjoituskynäänsä" oikeaan kulmaan eikä pönkkä pitänyt.

Tero Pitkämäki on kuitenkin hyvä urheilija, ja nykyisin valmentaa keihäänheittäjä Oliver Helanderia, jonka ennätys on 89,83, joka tulos on neljänneksi paras uudella keihäällä, Antti Ruuskanen on heittänyt viidenneksi pisimmälle suomalaisista 88,98. Seppo Räty on heittänyt keihästä 96,96, mutta keihäsmalli on "kielletty", itäsaksalainen Uwe Hohn heitti vanhalla keihäsmallilla 104,80 vuonna 1984.

****

Keihäsnaisia on ollut Suomessa Tiina Lillak MM-kultaa 1983, Olympiahopeaa 1984 ja hänellä oli ME ja ennätys "vanhalla keihäsmallilla" 74,76, Päivi Alafrantti EM-kultaa 1989, Mikaela Ingberg MM-pronssia 1995  ja kaksi EM-pronssia, Heli Rantanen Olympiakultaa 1996. Paula Tarvaisella on nykykeihään Suomen ennätys 64,90.

torstai 21. syyskuuta 2023

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

 


Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna, Kirjakauppaliitto 2023, sivumäärä 133.

Kirjan sai syyskuussa 2023 kylkiäisenä, kun osti kirjoja yli 20 eurolla kirjakaupasta 4-10.9.2023.

Tarinan päähenkilö Petteri Puulasmaa on poispotkittu lobbari, yksinhuoltaja ja asuntovelallinen. Hän yrittää pysyä yhteiskunnan rattaissa  pestautumalla puhelinyritykseen ennustajaksi, vaikkei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.

Teos on juonivetoinen, varsin ennalta arvattava "seikkailu", joka kiehtoo eniten varmasti alle teini-ikäistä lasta?

Puulasmaa ennustelee rikollisen pomonsa Uumajan käskytyksessä nimellä Richard. Rahaa kuluu lakimieheen, joka pyörittää huoltajuustaistelua Helmi-tyttärestä, joka asuu Petterin kotona ja on fiksumpi isäänsä. Äiti on muuttanut kommuuniin Tanskaan.

Naispoliisi Ilona Laukkanen on Uumajan perässä. Muiden konnuuksien lisäksi Uumajalla on tähtäimessä Puulasmaan äveriäs asiakas tai hänen rahansa.

Tämä hieman muistuttaa Eve Hietamiehen yh-isä sarjaa, mutta tämä on enemmän tasolla pertsajakilu, jossa on sopivasti juonenkäänteitä ja sitten koittaa onnellinen loppu. Kylkiäiskirjaksi mukava, mutta tällä ei saada Nobelia, eikä edes Finlandiaa, mutta joku saa helppolukuisen kirjan ja hyvän mielen, sekin on tärkeää.