keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Väinö Riikkilä: Pertsan ja Kilun kaikki seikkailut


Pertsa ja Kilu -kirjat ovat kuuluneet lapsuuteeni. Tosin luin vain osan, sillä niitä on yhteensä kuusi, joissa päähenkilöinä ovat siis "naapurin pojat" Pertti ja Kalle. Tapahtumapaikka on kesäisin Kotkan Suulisniemi, ja usein veden ääressä ollaan ja veneellä liikutaan. Suulisniemessä on hyvät kalastusapajat, ja lähisaaria kuten Kuolio mainitaan. Katsoin miljöötä google-mapsin kautta ja otin "street-viewiä". Bloggaus, vaikka on kuiva, on kunnianosoitus "kotkalais kamuille" ja Väinö Riikkilälle, jonka teokset ovat kuuluneet nuoruuteeni.

Henkilöt
Pertsa, eli Pertti on monilapsisesta perheestä, isoveli Frantsu on ensimmäisen jutun aikoihin 16-vuotias, isosisko Liisa on jo aikuinen. Aika-ajoin katkerat vanhemmat ovat sahalla töissä. Isä on ollut nuoruudessaan taksvärkkitöissä, ja tottunut, että työtä pitää tehdä. Pertsa hoitaa kotona sikaa, kanoja, ja joutuu usein puusouviin. Pertsa, joka on pojista rohkeampi ja oma-aloitteisempi, valitsee tien ammattiin ja jäänee Kotkaan.
Kilu, eli Kalle on perheen ainoa lapsi, isä on esimiesasemassa, ja Kilu "joutuu" oppikouluun. Hän on hieman arka, mutta osoittaa monesti omaavansa älyä. Äiti on kotona ja haaveilee Kilulle eri ammatteja esimerkiksi kauppapuutarhuria, ensimmäisessä kirjassa todetaan "Kilu oli sen verran veltto, että hänestä ei ollut jatkuvaan työhön". Myöhemmin Kilu on lukiossa, ja Pertsa pohtii, että Kilusta tulee maisteri tai lääkäri, ja "sitten et minua enää tunnekaan". Kilu on ehkä muuttamassa Helsinkiin?
Muita poikia esiintyy varsinkin tässä ensimmäisessä seikkailussa, koska he muodostavat salaseura Kaanit eli Pekkasen Vili ja Topi, Kukkosen Iikka ja Väinö, Jaakopssonin Repa. Kaanit hajotetaan, koska poikien uroteon jälkeen toiminta ei ollut enää salaista. Väinö Riikkilä on kirjoittanut muista pojista omia seikkailukirjoja.
Pirkko, tyttö asuu mummonsa kanssa. Mummo yrittää pedata Pirkolle parempaa tulevaisuutta. Pirkko on kova tekemään töitä kotona kurkkumaalla, puutarhassa, ja työelämässä sekä omassa kioskissa. Pirkon asiallinen tyyli herättää varsinkin Pertsan kiinnostuksen, koska Pertsan käsitykset naisista ovat sangen asenteelliset.
Etsivä Paavola on poliisi ja poikien luottohenkilö sekä yhteiskunnan tuki ja turva. Etsivä Paavola on palelluttanut pienenä jalkansa. Hän ihastuu rikollisen naisystävään  Sirkka-Liisaan  ensimmäisessä osassa, Liisa esiintyy toisessa osassa, ja kolmannessa osassa Pertsa avittaa poliisia kosinnassa, joka onnistuu ja pari poistuu sarjasta.
Eino Suokko,  myöhemmin nimellä Antti Pehko, on arpinaamainen rikollinen, jonka pojat saavat kahdesti kiinni, ja joka aiheuttaa pojille vaaranhetkiä. Pehko on kaikesta rutisija, ja alistaa naisiaan. Riikkilä kuvaa hänet viidennessä tarinassa sohvalla makaajaksi, ja marisijaksi.
Manki on oman kielensä keksinyt konna, joka on pikku rikollinen ja välittää laivoista tupakkaa, kahvia Ämmän mökkiin. Ammä on harmiton pikku rikollinen.



Väinö Riikkilä: Viimeiset kaanit,  122 sivua. Tämä on Pertsa ja Kilu tarinoista ensimmäinen, se on ilmestynyt vuonna 1951, tämä teos sisältää kaksi kertomusta, tämä teoskappale on vuodelta 1976 Suuren Suomalaisen kirjakerhon ja sen nuorten kirjakerhon kirjana.

Viimeiset kaanit -kirja on julkaistu vasta sodan jälkeen vuonna 1951, mutta eräistä lauseesta voisi päätellä, että olisi tapahtunut 1930-luvulla, koska kirjassa puhutaan pankkiryöstäjän paenneen moottoripyörällä Viipurin suuntaan. Teoksessa tapahtuu paljon. Alussa todetaan olennaisin teema, Kilu toteaa Pertsalle, että sä oot eri reilu kamu. Itse tarinassa yllättää myrsky poikien vetäessä pitkääsiimaa ja loistojahti on merihädässä ja uppoaa. Pojat pelastavat naisen ja miehen, mies antaa kukkaron, jossa rahoja 800 mk sekä  Viron rahaa, joka viittaa että eletään aikaa ennen toista maailmansotaa! Eteenpäin -lehdessä on ilmoitus, että kauppaneuvos Hapulan jahti on varastettu, ja Haminassa on naamioitunut mies tehnyt röyhkeän pankkiryöstön. Myöhemmin pojat hyyskässä näkevät sanomalehdessä, että eräs Sirkka-Liisa on kadonnut kotoaan. Jutun konna on Eino Suokko, joka jatkaa rötöksiään, koska saalis on jahdissa ja jahti on pohjassa. Pojat tekevät porukalla lentokonetta rannalla, missä konna etsii jahtia. Eino Suokko asuu matkustajakoti Puumalassa ja välttää valoisaa, sillä hänellä on iso arpi kasvoissaan. Kirjan loppuosan tapahtumat ovat jännittäviä. Suokko ryöstää koruliikkeen, lyö Sirkka-Liisaa puukolla. Toisaalla poikien koelento päätyy veteen ja lentokone uppoaa jahdin päälle. Lopulta konna jää kiinni, ja kauppaneuvos Hapula lupaa kustantaa Pertsan ja Kilun koulutuksen ja lahjoittaa pojille kunnon liidokin. Viimeiset kaanit nimi tulee poikien salaseurasta, josta olen ylempänä maininnut. Eino Suokko valittaa poikien olevan huonosti kasvatettuja, ja hänen takamuksistaan löytyykin lyijynokare, joka on peräisin Iikan ilmakivääristä. Pojat vartioivat vuorollaan lentokonetta rannassa, ja Suokko pakenee korusaaliinsa kanssa samaan paikkaan, josta jää kiinni lainkouriin.
*****
Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu, 1951 WSOY, tämä teos on vuodelta 1955 toinen painos, 147 sivua, Nuorten toivekirjasto NTK n:o 9.
Pertsa ja Kilu -kirja alkaa syylien karkotuksella hautausmaan liepeillä. Kivi osuu johonkin, pojat luulevat että haamuun, mutta eräs mummo on ollut kukkavarkaissa. Kaanit hajoaa, koska se ei ole enää salaseura. Lennokki vaihdetaan veneeseen. Pertsa ja Kilu alkavat myydä keitettyä kahvia, kaljaa! limonadia ja pullaa satamassa laivoille, joita puretaan. Toisaalla Manki ja Röönlunti käyvät Ämmän mökillä, johon tuodaan nyloneita, savukkeita ja kahvia ilman tullia ja veroa laivoista. Myyntipuuhissaan Pertsa ja Kilu he törmäävät pikkurikollisiin. Mankin tavaramerkkinä on erikoinen puhe pisnessien, hoksoneeraamisten ja ähväärien muodossa, toisella konnalla on nahkahousut! Muuten Manki on mätä. Manki myöhemmässä vaiheessa takavarikoi poikien veneen ja vie säkkikaupalla laitonta tuontitavaraa Ämmän luo. Hän pudottaa SOS-merkkejä tekevän Pertsan kyydistä. Kirjassa tapahtuu paljon muutakin. Pertsa suunnittelee patenttikuonokoppaa ja peltisakset tylsyvät, isä käskee latoa kaikki puut liiteriin. Elämä on mätää, Pertsan mielestä, mutta entiset kaanit auttavat ja puut saadaan liiteriin. Pertsan isä on sangen ankara, ja rankaisee Pertsaa aina työnteolla. Pertsahan ruokkii perheen sian, ja kanat, ja tekee polttopuut ja keittää vanhemmille kahvia. Kilun äiti on kotona, ja Kilun ei tarvitse tehdä kotitöitä. Pertsa myös tajuaa, että Ämmä on ollut kukkavarkaissa hautausmaalla. Kukat myydään yhdessä mansikoiden kera "paremmalle väelle". Jonkin verran kirjassa puhutaan porvareista. Pertsan äidille sattuu onnettomuus, jonka seurauksena kyynärpää loukkaantuu. Pertsan äiti näkee usein valoa edessä. Hän muistuttaa Pertsan isää muutoksessa, joka on tapahtunut, kahdeksan tunnin työpäivä ja sairaskassa. Teoksessa on muutama ristiriitaisuus. Kauppaneuvos Hapula lupasi pojille rahoittaa poikien koulutuksen, ja pojat saivat tuntuvat palkkiot, nyt rahoista eikä lupauksista tunnu olevan enää tietoakaan. Liidokki tosin vaihdetaan veneeseen. Liisan nilkka muljahtaa, samassa yhteydessä puhutaan, että Liisa on lyhyt ja pieni. Viimeisissä kaaneissa oleva etsintäkuulutus kertoo Liisan olevan 168 cm ja 65 kg, joten 1950-luvulla Liisa olisi naisten keskimittaa pidempi.


Väinö Riikkilä: Saarelta nousi savua 1952  Nuorten toivekirjasto NTK n:o 14, kolmas painos wsoy 1967, 144 sivua.
Tämä kirja on Pertsan ja Kilun seikkailuista eniten puhdas poikakirja ja sisältää eniten tapahtumia, kommelluksia ja huumoria. Kirjan ensimmäisessä Pertsa ja Kilu perustavat tinayhtiön yhdessä entisten kaanien kanssa. Tinaa aiotaan sulattaa tinapurkeista Kuolion saaressa. Kirjan aikana pojat pelastavat Kuoliolla ollessaan merihädästä ylikersantti Untamon ja kaksi tyttöä. Untamo auttaa myöhemmin poikia nostamaan sodanaikaisen torpedon, joka räjähtää. Pojat keräävät kalat ja myyvät ne. Pertsalla ja Kilulla on muitakin raharautoja tulessa. Pertsan patenttikuonokoppatouhu tosin ei etene, mutta pojat keittävät tienestit mielessä piikkikaloista öljyä haisevin jälkiseuraamuksin. Perinteiden mukaan poikien vanhemmat laittavat pojat töihin. Pertsa pannaan mustikoita poimimaan. Kaveri kerää lopulta 30 litraa, Kilu puolestaan pistetään keräämään käpyjä. Sika ja kanat ovat edelleen Pertsan vastuulla.
Tinan sulatus tuottaa palohaavojen lisäksi savua saarelta , joka herättää huomiota, varsinkin kun satunnaiset kalastajat käyvät saaressa savustamassa kalojaan. Poikien merihädästä pelastamat kaksi tyttöä näkevät poikien uunin, josta lähtee putki, ja polttopuupinot, muuta ei tarvita ja huhut lähtevät leviämään. Kun etsivä Paavola tulee paikalle ja kuulee että siellä tippuu nyt kirkasta, on väärinymmärrys mahdollista. Tosin Paavola toteaa heti, että tinakin on kirkasta. Seikkailu päättyy hyvin, sillä Pertsa avittaa ujoa etsivää Liisan kosinnassa. Paavola ei esinny tämän jälkeen Liisansa kanssa seikkailuissa, joten avioliitto lienee onnistunut.
Saarelta nousi savua  -kirjaan poikakirjahenkeä tuovat sukelluskypäräkokeilut, jotka ovat päättyä huonosti, lisäksi villin hevosen kanssa on ongelmia. Huumoriakaan ei ole unohdettu. Paavola heittää herjaa ylikersantti Untamon kanssa. Paavola kutsu Untamoa Nelsoniksi, joka puolestaan sanoo Paavolaa Holmesiksi.


Väinö RiikkiläPertsa ja Kilu merellä, alunperin 1952, tämä painos 1994 WSOY, Nuorten toivekirjasto NTK n:o 36 , ja (c) Meeri Riikkilä, sivumäärä 160.
Pertsa menee koulun päätyttyä hinaajaan lähinnä lämmittäjäksi, mikä on kovaa työtä. Kilu on kuudennella luokalla, eikä saa ehtoja, isä on tyytyväinen "vuosi ja luokka". Kilu töihin lautatarhalle, ja lastaukseen tulee Hinaaja Sam, jossa Pertsa on töissä, ja pian laivassa touhuaa Kilu. Valtaosa kirjasta on laivan töiden työturvallisuuden ruotimista, laivaa isännöivät kippari ja konemestari, ja touhu on ajoittain varsin hurjaa ja hurjemmaksi muuttuu. Kansikuvakin kertoo, että aina ei pysytä laivassakaan, eikä laiva pinnallakaan.

Tarinaan tulee mukaan tyttö, Pirkko, joka ei ole kuten Pertsan koulussa tapaamat tytöt kanamainen, kaikesta valittava ja kanteleva, ja muutoin nokka pystyssä kulkeva olento, vaan tasaveroinen poikien kanssa. Pirkko kaataa kompostiinsa saunan pesän tuhkat, joka sytyttää kulon. Pojat tulevat sammuttamaan tulipaloa, ja rasvaavat Pirkon pahan palohaavan. Pertsa ihmettelee, että tyttö ei edes ulise. Vielä suuremman vaikutuksen tekee Pirkon antama petrooli, pojat saavat koneensa kuntoon ja käyntiin. Vaikuttuneena Pertsa kysyy jopa Pirkon nimeä! Pirkko onkin reipas tyttö, ja ainakin nykyisin pojat osaavat ulisemisen, kantelemisen ja ruikuttamisen sekä nokka pystyssä kulkemisen siinä kuin tytötkin. Pirkko asuu köyhän mummonsa kanssa, ja menee töihin liikkeeseen, hän haaveilee kioskista ja polkupyörästä, mitkä toteutuvatkin. Pirkko menee töihin maataloon, jossa toteavat, ettei Pirkko olekaan kaupunkilaistyttö, ei ole siis huulipunaa eikä kynsilakkaa, sen sijaan Pirkko tunnustaa olevansa kahvikissa. Suulisniemessä kahvin aromit tuoksuvat, kun työläiset aamulla tekevät lähtöä.
Pojat ahertavat Samilla, joka on ollut telakalla, korjauksessa. Sam ottaa Jehun hinaukseen, mutta konemestari ja kippari juopottelevat ja ajavat karille. Kukin pelastuu tavallaan, Pertsa ja Kilu vievät Jehun Helsinkiin, ja palavat kotiin. Neuvokasta toimintaa kaksikolta, mutta konemestarin puheiden perusteella luullaan, että Pertsa ja Kilu olisivat kuolleet. Pojat tulevat Suulisniemeen hautajaispäivänä kuin konsanaan pojat Tom Sawyerissa. Tullessaan pojat ostavat 12 metriä pitkän aluksen, jota kunnostavat, ja ristivät sen Adventureksi. Loppukesän pojat ahkeroivat ja perustavat halkokuljetuspalvelun.


 
Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu kippareina, wsoy 1955 1.p sivumäärä 163, Nuorten toivekirjasto NTK n:o 71. Yläkuvassa kansi nyt ja silloin kun siinä oli ilvestarra, jota yritin poistaa, kuten tarraa myös Pertsa ja Kilu -teoksen kannesta. Kyse on ensipainoksesta, joka on vuodelta 1955, omistuskirjoitus vuodelta 1973, miksi vuosien erotus on 18, se ikuiseksi arvoitukseksi jää.

Tarina alkaa, kun Pertsa ja Kilu kunnostavat edellisessä kirjassa ostamaansa Adventure-alusta maaliskuun lopussa, uusi moottori on hankittu ja veneestä tulee työtä, varsinkin kun pikkupoikien leikin seurauksena kansirakenteet kärähtävät, mutta se saadaan lopulta vesille. Kilu on lukiossa ja edessä häämöttävät ylioppilaskirjoitukset. Pojat ovat kesällä töissä samassa yrityksessä ja kun koko paja suljetaan ja edessä on kolmen viikon pakkoloma. Pojat päättävät yöpyä veneessä ja  lähteä veneellä aamulla Helsinkiin.
Toisaalla kummallinen hiippari Antti Pehko nimeltään pohtii uudelleen aloitusta Ruotsissa, ja lainaa työkavereilta rahaa, sekä varastaa erilaisia metalleja. Lopulta Pehko lainaa ilman palautusaikomusta Adventuren, jossa pojat nukkuivat.
Poliisi alkaa tutkia poikien katoamista. Edellisestä osasta tuttu Pirkko on saanut mummoltaan syntymäpäivälahjaksi kameran, ja ottaa kuvia kolarista, samalla kehitetään kuva poikien aluksesta.
Pertsa ja Kilu lassottavat tai Kilu Pehkon Ahvenanmaalla, ja pojat tulevat kotiin, ja kaikki päättyy onnellisesti. Pojat kuitenkin etsivät jatkuvasti ansaintamahdollisuuksia, pohtivat halkojen kuljettamista kuin autojen romutusta, ja myyvät saamansa ison hauen 3000 mk:lla, 1950-luvun vanhoja markkoja, Pertsan palkka harjoitteluajalta 45 mk.
Muutamia huomioita kirjasta. Antti Pehko on naimisissa, mutta hänen vaimonsa nimi oli Salmiska, eli oliko sukunimilaki tuolloin jo noin moderni. Poikien kompassi on rikki ja Pehko on ajautumassa Viroon, puhutaan Venäjän aluevesistä ja venäläisten rannikkovartiostosta, eli eikö silloin ollut Neuvostoliitto.
Kirjassa käsitellään myös paljon, kuten muissakin Riikkilän teoksissa, konepajan työturvallisuutta, eri osastojen kilpailua ja kitkaa ja varastoanalyysia.
Reipas poikakirja, johon antaa vivahdetta myös Pirkko. Pirkko on teoksen salapoliisi. Hän on ottanut kuvan Adventuresta, löytää onton puupinon, jossa Pehko pitää metalleja, löytää lapun, jossa Pehkon nimi ja osoite, ja pojat toteavatkin.
On se Pirkkokin eri kiva tyttö
On. On se tytöksi sentään.
Kilu käy lukiota ja kirjoitukset ovat pian edessä



Väinö Riikkilä: Adventuren viimeinen lasti, alunperin 1957, tämä painos Lemun kirjastosta 1962, Nuorten toivekirjasto NTK n:o 93. Sivumäärä 152.
Juonilankoja on kolme
Pertsalla ja Kilulla on halkojen kuljetusyritys ja  vene Adventure, jolla he tavaraa tarvitsijoille kuljettavat. Pojilla on pienyrittäjän murheet, koneet ja laitteet kun on jo maksettu, pojat murehtivat suuria polttoainekustannuksia.
Albert ja Jaska ovat konnia, joilla mökki saaressa, johon on tarkoitus haalia varastettua tavaraa, he puhuvat löytötavaratoimistosta.
Pirkolla on kioski, jossa myy tavaraa.
Juonilangat alkavat nivoutua umpeen, kun Albert menee "löytämään" tavaraa, ensin erään rouvan käsilaukun ja tämän jälkeen Pirkon laukun, jossa on kioskin kassa. Pirkko lähtee perään, mutta kaatuu rannassa ja lyö päänsä. Pirkko viedään vankina mökille ja aiotaan riisua, koska hän on piilottanut omat rahansa.

Kansikuvan mukaisesti pojat (tai Pertsa) pelastavat Pirkon. Kotimatkasta tulee mutkikas haaksirikon vuoksi. Apua hakemaan lähtenyt Kilu pidätetään varastetun veneen vuoksi. Pertsa ja Pirkko huuhtoutuvat luodolle, jossa värjöttelevät. Kaikki päättyy lopulta onnellisesti, ihmiset ja materiaali saadaan turvaan.
Viimeisissä tarinoissa tärkeä on myös Pertsan Lippo-koira sekä yhä kasvavassa määrin Pirkko, samanikäinen tyttö joka "oli elänyt yhtä merkittävänä ja aikaansaavana kuin hekin, merimiehet. Ei ollut itkenyt eikä natissut", ja "Jotakin uutta ja outoa liikkui Pertsan mielessä". Olisiko ollut ihastumista? Kannessa Pirkkoon  vaaleine hiuksineen on varsin nätti, mutta hän on myös aikaansaava ja reipas. Pertsa ja Pirkko kokivat haaksirikkoutumisen kauhut, värjöttelivät luodolla, ottivat jopa vaatteet pois puristaakseen veden niistä pois. Ylioppilaaksi kirjoittava Kilu luultavasti lähtee herrahissiin Helsinkiin, joten tulevaisuus on Pirkon ja Pertsan.
Tämä viimeinen tarina oli kaikesta draamastaan ja jännittävyydestään huolimatta lievästi toistoa, sekä jo epäuskottava. Venevarkauden siivillä Kilua pidettiin kahteen otteeseen pidätettynä vuorokausitolkulla. Uudeksi sutkaukseksi pitää mainita toisen konnan toteamus "missä äly loppuu siinä väkivalta alkaa" s.107

*****
Väinö Riikkilä syntyi 10.6.06 Loviisassa mutta asui lapsuutensa Helsingissä, ja asui ja työskenteli Karhulassa nykyisessä Kotkassa, mutta hän muutti Raumalle, jossa kaikki Pertsat ja Kilut kirjoitettiin, Riikkilä menehtyi 6.9.1969. Väinö Riikkilän lapsuus oli varsin ankea, ja isä kaatui kansalaissodassa. Väinö Riikkilä avioitui vuonna 1932 Karhulassa, jossa asui ja hänellä oli kaksi poikaa, vaimo asui Suulisniemessä, joka on Pertsan ja Kilun seikkailumiljöö. Väinö Riikkilä asui Raumalla kirjoittaessaan nuorten kirjansa, ja oli töissä konepajalla esimiehenä ja varastossa, hän oli ollut töissä myös soittajana, tukinuitossa ja merenkulkualalla. Väinö Riikkilä on kirjoittanut 15 kirjaa, joista suurin osa on nuorten kirjoja, siteeratuin ja analysoiduin on kuitenkin tässä teoksessa viimeinen eli Pojan muistelmat, joka luotaa ilmeisesti Väinön lapsuutta varsin syvältä ja koskettavasti. Väinö Riikkilä Seura ry:n juhlajulkaisun mukana olevassa CD:ssä oli Väinö Riikkilän haastattelu. Riikkilä kertoo, että hän tutustui varsin huolellisesti merikortteihin kutakin kirjaa kirjoittaessaan. Hänen mukaansa Pertsa ja Kilulla ei ole suoria esikuvia, mutta kirjoittaessaan hän eläytyy tarinaan.

Pertsa ja Kilu -teokset on siis julkaistu 1950-luvulla eli järjestyksessään  Viimeiset kaanit,  Pertsa ja Kilu, Saarelta nousi savua, Pertsa ja Kilu merellä, Pertsa ja Kilu kippareina ja Adventuren viimeinen lasti. Riikkilä on kirjoittanut myös muista Suulisniemen pojista eli teokset Iikka ja Vili, Punapää Iikka, Repa ja Väiski sekä Repa puskee sisulla. Kuten Pertsan ja Kilun matkassa -teoksessa analysoidaan Pertsan ja Kilun maailmaa ei ole, vaan se on ideaalinen. Itse olen huomannut, että Viimeiset kaanit tapahtuu jo ennen sotaa, sillä puhutaan Viron rahasta ja Viipuriin menevästä tiestä. Tämä kirja ei tue omaa havaintoani, eli kirjat on kirjoitettu sodan jälkeen. Teoksessa ei tueta toistakaan ajatustani, eli Väinö Riikkilä on isäksi tultuaan katsellut pikkupoikien touhuja herkällä silmällä ja ammentanut kokemuksista havaintoja. Niin tai näin hienoja kirjoja Riikkilä kirjoitti.
Riikkilä tarkastelee muitakin kaaneja eli poikia. Iikka ja Vili kertoo Kukkosen Vilistä ja Pekkasen Iikasta, kuten Punapää-Iikkakin. Iikan veljen nimi on Väinö, eli Repa ja Väiski kertoo hänestä Repa Vännistä, joskin Repan ja Väiskin tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkuun. Repan sukunimi on siis Vänni eikä Jaakopsson, joka oli kaaneissa. Repa myöskin jää yksin teoksessa Repa puskee sisulla ja hän on kasvamassa aikuiseksi ja kuvioihin ilmestuu Kana-Maija, joka ei ole kana vaan kunnon tyttö. Molemmista teoksista on postaukseni täällä. Näissä teoksista heijastuu Riikkilän aatemaailma. Pitää puskea sisulla lähinnä ruumiillisesti, ja yrittää pitää, etsiä ansaintamahdollisuuksia ja elää nuukasti.

Välillä kirjoista saa vinon kuvan naisista, nämä seuraavat ovat suoria, mutta poimittuja lainauksia Pertsa ja Kilu -kirjoista:
Naisen työ paikata ja parsia.
Naisen paras ase on kyynelvesi.
Kone on kuin likkalapset - nekin tekee mitä sattuu.
Et suinkaan rupea toimimaan akkojen juttujen mukaan (saarelta nousut savua, tytöt vihjaavat, että pontikkaa keitetään)
Suulisniemen pojat eivät kirjoissa urheile, mikä palloilukaupunki-Kotkassa on hieman omituista. KTP eli Kotkan Työväen Palloilijat voitti nimittäin jalkapallon mestaruussarjan vuosina 1951 ja 1952, ja oli sarjassa mukana vuodesta 1948 alkaen, ja tätä aiemmin osallistui TUL:n (Työväen Urheiluliiton) mestaruussarjaan. Tästä on tosin yksi poikkeus teoksessa Saarelta nousi savua. Pojat ovat katsomassa urheilukilpailuja, mutta eivät ehdi itse urheilemaan, mutta lupaavat liittyä urheiluseuraan, koska eivät ehdi perustamaan omaa.
*****
Pertsa ja Kilu -postaukseni lopuksi haluan huomauttaa, että jo vuonna 1978 kirjoitettiin Parnassossa seuraavaa:
Salovaara, Kyösti: Kunnon kamuja. Pertsa ja Kilu I-III. Parnasso 1978: 4
*****
Jokken kirjanurkka on tänään kolmevuotias. 

Kävely sujuu ja kommunikointikin. Ajoittain on uhmakausia, joka ilmenee kirpeinä lauseina. Väillä välähtää, useimmin ei.

Kolme vuotta sitten perustin Jokken kirjanurkan enkä ymmärtänyt kuinka peruuttamaton portti se oli kirjallisuuden maailmaan. Hienoa, että blogillani on sivistyneitä lukijoita. Viime kädessä bloggaan itseni tähden, mutta blogiyhteisö on todella tärkeä minulle. Luulen, että sen yhteisön ansiosta olen sivistynyt rippusen, mutta sivistymisen alkutaipaleella vasta ollaan, joskin ehkä blogitaipaleeni loppupuolella. Päätin huhtikuussa 2011 blogata 31.5.2015 asti, ja nyt on siis takana 36 kuukautta. Se, mitä 1.6.2015 tapahtuu en tiedä, joko kaikki jatkuu, muuttuu tai blogi loppuu tai poistuu, kaikki on auki, mutta 2.6.2015 eli 50:n blogikuukauden bloggaus jo ohjelmoitu eräästä kirjasta.

Olen pohtinut, mitä menetän, jos kaikki bloggaukset poistuisivat. Olen lukenut varsinkin vuoden 2011 bloggauksiani, ja todelliseksi roskaksi osan todennut. Pertsan sanoja mukaillen, välillä bloggaus on mätää. Olen editoinut muutamia, ja poistanut monta, loput maatukoon rauhassa. Osan bloggauksista olen "varmuuskopioinut" , kuitenkin yli puolet, ne ovat minulle erittäin tärkeitä. Minusta joku on jopa hyvä. Pohjimmiltani olen sama Jokke, kuin kolme vuotta sitten. Tottakai toivon, että bloggauksia luetaan, muutenhan ei kannata kirjoittaa nettiin.

Kiitän kaikkia lukijoita ja blogini seuraajia, olette joutuneet välistä lukemaan todella sekavaa tajunnanvirtaa, kiitos että olette kestäneet. Jos olen editoinut juttua, olen laittanut muutamia ankkureita teoksesta, edes muutaman henkilön ja jotain juonesta, monesti juttu on ollut suoraan johonkin yksityiskohtaan porautumista, joka ei anna kyllä yhtään mitään, jos ei ole juuri lukemassa samaa teosta, nämä olen poistanut. Toisaalta uuden lukemisen jälkeen totean, että muutamasta bloggauksesta todella pidän, ja väitän niiden olevan jopa jotkut laatukriteerit täyttäviä. Kaikkia muita katsojia ja kommentoijia kiitän, myös kritisoijat, kiitos rakentavasta palautteesta. Enemmänkin kritiikkiä olisin ansainnut, mutten ehkä kestänyt. Useimmat, kuten tämäkin on ylipitkä, bloggaukset jauhaa kehää, parhaimmat porautuvat suoraan asiaan. En kuitenkaan pysty tai pohjimmiltani halua muuttaa tyyliäni, tämä on minun blogini.

Juhlan kunniaksi bloggasin poikavuosien superkaksikosta Pertsasta ja Kilusta, kun vähän samalla innokkaalla ja lapsekkaalla asenteella olen tätä blogiani vienyt eteenpäin.

Pertsasta ja Kilusta on tehty vuosina 1970-1974 neljä tv-elokuvaa: Viimeiset kaanit, Pertsa ja Kilu ja trokarit, Pertsa ja Kilu kippareina sekä Pertsa ja Kilu ja Timanttirosvot. Näyttelijät ovat loistavia Pertsan vanhempina esiintyvät Ahti Haljala sekä Eila Roine, Kilun äitinä on Sylvi Salonen. Pertsana on Tommi Auvinen ja Kiluna Jyrki Thil. Konnina häärävvät Veijo Pasanen ja Tenho Sauren sekä Kari Kihlström
*****
Jokken kirjanurkan alkubloggaukset olivat pelkästään juonivetoisia jaarituksia, joista neljä ensimmäistä julkaisin jo heti ensimmäisenä päivänä, olisivat voineet jäädä julkaisematta.
Aloitus päivän bloggaukset
Paver: Suden veli
Levola: Kaksi palkkia latausta
Burgess: Hepo ja muita aiheeseen liittyviä kirjoja
Hinton: Olimme kuin veljet

Määrä ei ole laadun tae, huhtikuun 2011 saldo katsojissa oli huimat 185.

23 kommenttia:

  1. Onnittelut 3-vuotiaalle! Turhaan 'ruoskit' itseäsi niin rankasti, mukavan persoonallinen blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vanhemmalle kaimablogille :)

      Pientä itsekritiikkiä pitää minusta olla.

      Poista
  2. Onnea 3-vuotiaalle ja bloggausintoa jatkossakin! Minä ainakin toivon, että tämä blogi jatkaa tuon maagisen päivämäärän jälkeen. :) Itse en ole jaksanut noin kriittisesti syynäillä alkutaipaleen bloggauksiani. Mitä on kirjoitettu, siellä on ja pysyy. Blogista otan varmuuskopioita säännöllisesti - hui kamalaa, jos sille tapahtuisi jotain. Tähän touhuun kiintyy yllättävän nopsaan, kuten totesit.

    Bond, Asimov ja Anna kuulostavat erittäin hyvältä jatkoa ajatellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bond-kirjoja tulee kolme, Asimovia kaksi, mutta Annoja tulee koko setti yhdeksän, tosin kahdessa osassa :)

      Poista
  3. Onnittelut vuosipäivästä ja mukavia lukuhetkiä jatkossakin. En ole Riikkilän kirjoja lukenut, mutta televiosta Pertsan ja Kilun seikkailut katsottiin mielenkiinnolla. Mennään kotia - on jäänyt lähtemättömästi mieleen samoin kuin Manki, jota Veijo Pasanen esitti todella tyylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista :)

      En ole tv:stä nähnyt kun klippejä, mutta mukavia kirjoja.

      Poista
    2. Jos tilaisuus tulee, kannattaa P&K ehdottomasti katsoa ainakin noina vanhoina versioina. Legendaarisia! Pikkuveljeni aikoinaan pelkäsi Mankia tosissaan, omat lapsetkin jaksoivat katsella, vaikka mustavalkoisia. On tehty myös uudempi sarja, mutta se ei oikein enää maistunut.

      Poista
    3. Kiitos, youtubessa oli ainakin kaksi vanhaa filmiä kokonaan, Viimeiset kaanit sekä Pertsa ja Kilu ja trokarit.

      MV-filmi ja pojilla villapipot päässä.

      Toisessa luku "Pertsa ja Kilu saatavilla myös DVD:nä mm. Yleshopista" niissä oli tunnetta :)

      Kiitos maailmankuvani avartui,

      Poista
    4. Itse asiassa kirjan kansissa on pojilla villapipot:)

      Poista
  4. Hyvää jatkoa Jokke!

    Minusta runsaus (runsautesi toisinaan) ei ole mikään pahe, melkeinpä päinvastoin.

    Kun kirjoitin Riikilästä jutun aikanaan Parnassoon, piti ajaa (kesäkuun alkua elettiin, Suulisniemessä omenpuut kukkivat) Suulisniemeen fyysisesti katsastamaan Pertsan ja Kilun paikkoja, nyt sinä katselet samat paikat tietokoneelta. Kehitys kehittyy?

    Yksi pikkuhuomio: en ollut koskaan käynyt Suulisniemessä vaikka asuin "lähellä" koko lapsuuteni, siis Kotkan saarella. Joten ei se oikeastaan ole ihme ettei tuohon aikaan (50-luvun alussa) Suulisniemen pojat menneet katsomaan jalkapalloa Kotkan-saarelle - se oli siihen aikaan aika pitkä matka.

    Toisekseen, muistelen että Kotkan, Kymin (kunnan) ja Karhulan välillä oli aikamoisia "kulttuurellisia" skismoja joten ei KTP ollut kymiläisten eikä karhulalaisten joukkue.

    Ja edelleen: Kotkassa oli 50-luvulla 3 joukkuetta mestaruusarjassa ja kyllä siellä paikan päälläkin kannattajat olivat keskenään aika "vihamielistä" porukkaa.

    Mutta maailma muuttuu. Pertsan ja Kilun maailma tuntuu kaikessa ankaruudessaankin idylliseltä. Iäksi menneeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tietosi osoittaa, kuinka vaikeaa on jälkeen päin selvittää tapahtumia. KTP:n jalkapallo tilastot poimin Urheilun Pikku jättiläisestä, jossa toki muitakin Kotkan seudun joukkueita oli mainittu, mutta KTP oli (tuolloinkin) paras.

      Turussakin tosin on TPS:llä ja TuTo:lla eri kannattajat kuten Interillä ja TPS:llä, ja on Jokerit vs HIFK ja Tappara vs. Ilves, ja isossa maailmassa Mancherter Uniter vs City, Milan vs Inter ...

      Eräs tuttavanperheen henkilö aina korjaa mainittaessa kotkalaisuuudesta, että hän on Karhulasta. Kotka ja Karhula lienee liitetty yhteen.

      Huomaisin google-haussa tämän viitteen Parnassoon, ja se, mitä me tai minä teen, on joku jo tehnyt aiemmin, mikä kuitenkin todistaa sen, että tässä tapauksessa Pertsa ja Kilu ovat ajattomia, ja kannattaa tuoda aina esille.

      Itse asiassa huhtikuun puolen väli hujakoilla bloggaan Casino Royalesta, ja siinä oli tutunoloisen nykyisen bloggarin mainio esipuhe. Mietin, mitä bloggauksessa sanoisin, kun esipuhe oli varsin kattava ja hyvä koko genreen. Ostin kirjasarjan pari seuraavaa osaa, ja ensimmäisen filmin kirjasta olen blogannut jo aiemmin.
      Itse en kärsi bloggausten pituudesta, mutta lyhyemmälläkin selviäsi.

      Olen samaa mieltä, että se maailma on valitettavasti mennyt.

      Poista
    2. Yep, mutta ei ollut tarkoitus olla mikään besserwisseri. Huomiosi Riikkilän kirjojen suhteesta "johonkin" aikaan on perusteltu ja kiinnostava.

      Tuli vaan mieleen sanoa, että vielä 1950-luvulla etäisyydet olivat sekä fyysisesti että filosfisesti ihan erilaisia kuin nykyään. Kotkansaarella asui monta ihmistä jotka eivät koskaan poistuneet saareltaan. Helsingissä Pitkän sillan ylitys oli monelle "tapaus", niin kuin Kekkoselle 60-luvulla.

      Kotkan saarella ja Kymissä, jonne oli matkaa n 10 kilometriä puhuttiin ihan erilaista murretta. Serkkuni asui Summassa (n. 15-18 km Kotkasta) ja siellä murre oli erilaista kuin Kotkassa tai Kymissä.

      Tätä on nykyajassa, missä moottoritiet ja telkkari ja netti yhdistää ihmisiä ja sotkee kulttuureja toisiinsa, todella vaikea ymmärtää tai edes hahmottaa.

      Mutta silti: on kiinnostavaa mitä Riikkilä kertoo Kotkasta ja Karhulasta ja sen ajan menosta.

      Poista
    3. Totta tuo saari-asia. Sillat ratkaisevat. En ole käynyt Kotkassa kuin kahdesti, mutta jo turkulaisena ymmärtää siltojen ratkaisevan merkityksen.
      Vanhempani eivät kuljettaneet minua kouluun tai harrastuksiin, mutta nykyisin sekin on yleistä, eli liikkuminen ja etäisyydet ovat muuttuneet.
      Itse olen jonkun verran touhunnut soutuveneellä ja pikkuisella purjeveneellä ja enemmän suunnistanut, umpimetsässä yksi kilometrikin voi olla paljon :)

      Poista
  5. Onnittelut! Sinulla on selvästi tosi hyvä muisti. Vaikka haluaisin, en pystyisi kirjoittamaan yhtä tarkkoja tekstejä lukemastani. Sehän oli minulla yksi blogin aloittamisen- tai alun perin ylipäätään arvioiden kirjoittamisen syy - että muistaisin paremmin lukemani. Kävin tässä vaiheessa lukemassa Bukowski -arviosi. Olen fani tuolta vuosien takaa. Jotain Saarikoskimaista hänessä on tuossa pelkistetyssä tyylissä, ja provokatiivisessa elämäntavassa. Se mikä vielä kiinnosti oli tuo vertaus Milan Kunderaan. Pidin kyllä kirjasta, mutta leffassa oli mielestäni todella paljon tuota mainitsemaasi tekotaiteellisuutta. Se ei nimittäin töksähdellyt minulle vielä niin pahasti kirjassa. Mutta siis tämä tunkkaisista miljöistä nouseva raikkaus Bukowskissa on minusta niin nautittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Seuraan blogiasi, ja hienoja arvioita. En ole kommentoinut, kun harvemmin olen lukenut blogattuja teoksia.

      Totta Bukowskin tyyli on raikasta, vaikka asiat ovat rujoja. Kunderan kirja on loistava, mutta minusta siinä keikutaan sillä ohuella veitsenterällä, onko se taidetta vai tekotaidetta, ovatko merkitykset kultaa vai kissan kultaa, sen jokainen tykönään päättäköön :)

      Poista
  6. Onnea kolmesta blogivuodesta! Tulkoon niitä vielä monta lisää, vaikka eläkeiän olisitkin jo päättänyt. :)

    Olipa mukava lukea Pertsasta ja Kilusta. Huomasin, että minulla on kaksi viimeisintä kokonaan lukematta!

    VastaaPoista
  7. :)

    Ei ole tarkoitus jäädä eläkkeelle, eikä osa-aika eläkkeellkään.

    Kiva kun pidit Pertsasta ja Kilusta, tarkoituksella laitoin kolmevuotisavautumiset kaiken muun jälkeen, ja "palkinnoksi" siitä, että blogin lukija pääsee loppuun :)

    VastaaPoista
  8. Onnea ensimmäisestä uhmasta selviytymiselle and many more!

    VastaaPoista
  9. Sylintäydet onnittelut ihanalle kolmevuotiaalle! Toivon, että bloggausintosi jatkuu tuon edessä häämöttävän päivämäärän jälkeenkin! :)

    Pertsa ja Kilu kuuluivat minunkin lapsuuteeni, muistan etenkin kirjan Pertsa ja Kilu kippareina, se kun löytyi meiltä hyllystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Minusta Pertsa ja Kilu kippareina on ihan mukava kirja :)

      Poista
  10. Onnittelut 3 vuodesta! Sinulla on mukava omintakeinen tyyli blogata, ja Kirjanurkassa on kiva piipahdella.

    Olenkohan koskaan lukenut Pertsaa ja Kilua vai olivatko ne veljeni lukemistoa? Tutut nimet kuitenkin. Tiinoja luin ja Annoja, joten mielenkiinnolla odottelen, mitä kirjoitat niistä. Aloitin Tiinojen uusintakierroksen viime kesänä ja luin viisi ensimmäistä, mutta nyt pidän taukoa. Ehkä kesällä jatkan kuudennesta eteenpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista.

      Tiina-kirjoista olen lukenut nyt ykkösen, kolmosen ja viitosen. Ovat mukavia :)

      Anat luin kaikki.

      Poista