Jules Verne: Höyrytalo

 

Jules Verne: Höyrytalo, alkuteos La maison à vapeur. Voyage à travers l'Inde Septentrionale 1880, suomentaja Pentti Kähkönen, WSOY 1980 sivumäärä 396.

Ranskalaisen Jules Vernen (1828 - 1905) romaani Höyrytalo, matka Pohjois-Intian halki on matkakertomus ja historiallinen seikkailuromaani. Retkikunnan johtokvartetti on kertoja Mauckler, rautateitä suunnitteleva insinööri Banks, tiikerin metsästyksestä pitävä kapteeni Hod ja eversti Munro. Kertomus alkaa maaliskuussa 1867, kun Mauckler on saapunut Intiaan. Insinööri Banks on kehittänyt höyrykone-vetoauton Bhutanin radjalle. Sen runko on tehty norsun malliseksi. Kapine on saatu retkikunnan käyttöön, kun radja oli vaihtunut. Mekaaninen norsu vetää kahta vaunua tiellä, jossa on asunnot. Höyrynorsu pystyy ylittämään myös matalia jokia.

Romaanin taustalla on  Sepoy-kapina (1857-1858), jonka selvittelyihin eversti Munro on osallistunut. Eversti haluaa löytää kapinan nokkamiehiin kuuluvan Nana Sahibin, joka on kateissa, mahdollisesti jo kuollut. Munro pitää Shahibia vastuussa vaimonsa kuolemasta Cawnporessa.

Lukijalle paljastetaan heti alussa, että Nana Shahib elää ja on naamioitunut fakiiriksi. Hän piileskelee miestensä kanssa Elloran luolissa. Väliluvuissa paljastetaan asioita Nana Sahibin kapinan lietsomisesta, mitä retkikunta ei tiedä, samalla kun joukko matkaa Intian halki höyrykone-norsulla mutta jännittävien vaiheiden jälkeen lopussa rypyt oikenevat.

Jules Vernen Höyrytalo kuvaa 1800-luvun lopun Intian nähtävyyksiä, eläimiä ja länsimaiden asenneilmastoa siirtomaissa. Samalla sen juoni on jännittävä ja yllättävä.

Pidempi oppimäärä 

Sepoy-kapina (1857-1858)
Sepoyt, Bengalin brittihallinnon palveluksessa olevat intialaiset sotilaat rupesivat kapinaan.  Sotilaille viimeinen pisara oli huhut, että kiväärin panoksiiin olisi lisätty naudan ja sian rasvaa (papereista tehty patruuna piti laittaa suuhun). Hinduille lehmä on pyhä eläin ja islamilaisille sika on saastainen eläin. Kapina oli verinen ja kapinalliset iskivät Cawnporiin (suomeksi Kanpur). Kapinalliset tappoivat siivilit. Myöhemmin brittijoukot iskivät takaisin tappaen myös siviilejä. Eversti Munro osallistui brittijoukkojen kanssa takaisin valtaukseen. Hänen vaimonsa kuoli tai katosi. Naisten ja lasten ruumiit olivat Vernen teoksen mukaan "osina" kaivossa. Kapinaan osallistuneet, jos jäivät kiinni, teloitettiin. Munro haluaa saada vangittua kapinallisjohtaja Nana Sahibin, jonka ristimänimi oli  Dhondu Pant. Dhondu Pant syntyi 1820 ja oli hinduylimys. Hän katosi kapinan jälkeen.
Jules Verne ei käynyt koskaan Intiassa, mutta hänen poikansa oli vieraillut Intiassa, Vernen poikaa edustaa kirjassa kertoja Mauckler. Kirjassa Nana Sahib pakenee Nepaliin, mutta nähdään vuosikymmenen päästä Intiassa 1867, herra on naamioitunut fakiiriksi. Kirja tarjoilee Nana Sahibin motiiviksi sen, että Intiaa hallinnut Itä-Intian kauppakomppania ei maksanut hänelle 2 miljoonan frangin eläkettä vallansiirron yhteydessä. 

Sepoy-kapinan jälkeen Intian hallinta siirtyi Kauppakomppanialta Yhdistyneelle kuningaskunnalle, kuningatar Victoria oli muodollinen hallitsija, ja Intiaan asetettiin varakuningas.
Löytöretkien jälkeen Portugali oli saanut jalansijan Intian Goaan, myöhemmin maustekaupan yleistyessä Hollanti, Ranska ja Britannia perustivat kauppakomppaniansa,  joista lopulta britit saivat  Intian hallintaansa. Intiaa siis kontrolloi Sepoy-kapinan aikana Itä-Intian kauppakomppania. Intiassa oli monia paikallisia hallitsijoita ja monia uskontoja.

Höyrykone keksittiin 1784, höyrylokomobiili eli höyrykäyttöinen vetolaite keksittiin 1800-luvulla. Kirjassa matkaan tällä höyryvetoisella norsulla  lähdetään toukokuussa 1867. Matkareitti oli Kalkutasta Allahabadiin, josta Tiibetin Nepalin seuduille josta Bombay'hin. Keväällä Intiassa oli (on) eli kirjan mukaan 41 astetta. Matkalla höyrynorsua kuljettaa englantilainen Storr ja lämmittäjänä on intialainen Kaluth. Eversti Munron adjutanttina on kersantti McNeill (suomalaisessa käännöksessä Mac Neil), kapteeni Hodin adjutantti Fox. Ruokahuollosta vastaa ranskalainen tumma Parazard, joka osaa tehdä esimerkiksi antiloopista maittavaa ruokaa. Matkalla syödään riistaa ja säilykkeitä. Itse asiassa eläinten metsästyksestä puhutaan paljonkin, milloin matkaajia haittaa apinalauma, antiloopit, tiikerit tai hurjistunut norsulauma. Kapteeni Hod on tykästynyt tiikerinmetsästykseen ja on kaatanut 37 tiikeriä, Fox on muutaman taljan jäljessä. Ennen lähtöä Eurooppaan Hod aikoo saada 50 tiikeriä kaadetuksi. Tiikereitä ammutaankin matkalla. Joukkio tapaa Mathias van Guittin, joka oli astunut omaan ansaansa. Hän on entinen eläintieteen professori, joka potkujen jälkeen haalii villieläimiä häkkiin ja ne viedään eurooppalaisiin eläintarhoihin.

Eversti Munro on erakoitunut vaimonsa katoamisen jälkeen. Lady Munro on kuollut tai ainakin kadonnut sepoy-kapinassa oltuaan Cawnporessa. Eversti Munro aikoo selvittää
Nana Sahibin olinpaikan. Myös Nana Sahib haluaa teloittaa Munron ja laittaa oman miehensä retkikuntaan.

Juoni koostuu upeiden ja eksoottisten paiķojen esittelystä, on historiallisia tapahtumia ja villieläinten metsästystä. 

Dhaulagiri-vuori mainitaan. Se on maailman seitsemänneksi korkein vuori, 8167  m, jonka ensimmäisenä "valloitti"  Maurice Herzog 1950. Retkikunta pitää huippua saavuttamattomana, sillä ihmisen fysiologia asettaa rajoja. Suomalainen Veikka Gustafsson kiipesi huipulle ilman lisähappea vuonna 1993. Hän on kiivennyt kaikki kasitonniset vuoret ilman lisähappea.

Romaani huipentuu Nana Shahibin ja eversti Munron yhteenottoon. Myös lady Munro löytyy.

*****

Jules Verne (1828 - 1905) oli seikkailukirjoistaan kuuluisa. Verne julkaisi peräti 63 romaania, ja häntä pidetään osaltaan science fictionin edelläkävijänä.

Olen blogannut seuraavista Jules Verne kirjoista:
Kapteeni Hatteras -trilogia
Kapteeni Grantin löytyminen
Maailman ympäri 80:ssä päivässä 
Sukelluslaivalla maapallon ympäri (lisänä Salaperäinen saari, missä on myös Kapteeni Nemo)

Matka maan keskipisteeseen

Tsaarin kuriiri

Reijo Mäki: Tyynysotamies

 

Reijo Mäki: Tyynysotamies, Otava 2025, sivumäärä 358.

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirja on ilmestynyt joka vuosi, vuodesta 1997:stä lähtien, jolloin ilmestyi 9:s osa Pimeyden tango, Vares-sarja alkoi teoksesta Moukan peli (1986). 

Tyynysotamies (36:s Vares) ei tee sarjan vakiokaavaan poikkeusta, siinä on useita juonenpätkiä (uskottomuus, auton omiminen), joita viedään eteenpäin. Jussilla on myös uusi sänkyseuralainen. Lisäksi kirjan murha selviää tarinan loppusivuilla kuin itsestään. Minusta tämä oli kyllä sarjassa vaisu ja väkinäinen Vares.

Teoksessa antiikkikauppias Madeleine on kadoksissa. Hänen ultratehokas sisarensa Rita-Brigitte Ruotsista saapuu Turkuun ja työllistää Madeleinen etsimisessä Jussi Varesta. Rita-Brigiten perässä Turkuun saapuu myös torpedo. 

Jussin talossa on putkiremontti, jota johtaa Nanna Tapuli. Nanna hommaa Jussille mäkitupalaistalon Korppolaismäen päältä. Talossa ei ole mukavuuksia, mutta Nanna ja Jussi piehtaroivat lakanoissa Nannan tyttären harmiksi. Suhde ei tietenkään jatku seuraavaan kirjaan.

Kirjaan on ympätty tavan mukaan Vareksen juoppoystävien "väsyneitä viisauksia" ja Motofukkers-moottopyöräkerhoa, sekä iskelmälaulaja, jonka biisi on Tyynysotamies, mitä toki Vareskin on Nannalle.

Reijo Mäen Tyynysotamies on Vares-sarjan ystäville  pakollinem ja herkullinen lukukirja kaikilla mausteilla. Tätä kyynistä ja itsekin huonoja juttuja kirjoittavaa bloggaria tämä ei sytyttänyt, joskin alla analyysiä Itäharjun ja Korppolaismäen muutoksesta alla.

Itäharju

Motofukkers touhuaa Itäharjulla. Itäharjua todellisuudessa kaavoitetaan ja alue on jo muuttunut "siistiksi", ja suuri osa huonokuntoisista rakennuksista on jo purettu. 

Alueella on jo uusi Turku Energian pääkonttori. Yritys itse nimeää alueen Infra Cityksi. Kalevantien varteen tuli jo aiemmin Lidl. Olen käynyt lenkillä Itäharjulla, juossut alueen moneen kertaan läpi, se on muuttunut ja muuttuu.

Tässä IF:n toimistorakennus, jonka vieren tehdään yksityistä sairaalaa.

Tässä on nyt Varsinais-Suomen hyvinvointialueen parkkipaikka. Tilalle tulee uusi Turun ammatti-instituutin kampus, ja myöhemmin hotelli, kerrostaloja ja kauppa. Jos ratikka tulee Turkuun, se ajaa siitä, missä nyt on puita.

Korppolaismäki
Teoksen aukeamalla 164-165 esitellään ensimmäisen kerran Korppolaismäen huippua, josta on tässä bloggauksessa kaksi karttapalaa, ensimmäinen Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta. Kirjan mukaan huipulla olisi rakennus, minä en ole havainnut rakennusta, eikä sitä ole kartassakaan.

Sen sijaan kuten kartasta näkyy, on mäen alapuolelle rakennettu korkeita kerrostaloja entisen Wärtsilän Turun telakan alueelle, sittemin telakka "siirrettiin" Pernoon, jossa se on Meyerin omistamana.

Kerrostalot "pilaavat näköalat"

Kuvista näkyy, että maisema-arvot on menetetty.

Valitsemalla suppean näkymän, pystyy edelleen ottamaan valokuvia Suomen Joutsenesta.

Bore-laivasta, joka on kaupungin hostelli.

Boren puolelta näkymä Korppolaismäelle on tällainen.

Mitään mäkitupaa tässä ei ole, eikä tule, rikkaiden asuntoja voi tulla lisääkin, heille Turussa on erityiskohtelu, ja aina parhaat näkymät.

Tässä vielä  Turun kaupungin opaskartan "klippi".

Korppolaismäen päällä olen koko blogiaikana käynyt useasti vuodessa, nykyisin vain kerran pari, sillä alueen maisema-arvot on jo menetetty, alue on omasta mielestäni jo pilalla. 

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini ja tämän jälkeen jokaiseen Vares-seikkailuun.

Helene Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia

 

Helene Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia, suomentanut Heta Rundgren ja Aura Sevon, Tutkijaliitto 2013, sivumäärä 205.

Teos sisältää esipuheen, Cixous'n esseet ja kirjailijan katsauksen heräämisestään ja urastaan, katsauksen nimi on Ruusunpiikki efekti, 

Helene Cixous (s. 1937) on uraa uurtava feministi, akateemikko ja kirjailija. Hän syntyi Algerian Oranissa monikulttuuriseen perheeseen ja havahtui tiedostamaan jo teini-iässä. Hän opiskeli Ranskassa ja perusti jo 1970-luvulla naistutkimuksen jatko-opinto paikan, hän oli myös poliittisesti aktiivinen.

Medusan nauru -teksti julkaistiin jo puoli vuosisataa sitten, se oli silloin mullistava. Cixous toteaa Medusan naurun aluksi, että "Aion puhua naiskirjoituksesta (ecriture feminine)".  Medusan nauru on ensisijassa feministinen essee, mutta vielä paljon enemmän yhteiskunnallinen, poliittinen , minusta myös psykologinen. Se on kirjoitettu aikana, jolloin patriarkaaliset muurit suojasivat ja elettiin postkolonialismin aikaa. Cixous toteaa, että menneisyys ei saa määrätä tulevaisuutta. Kirjailijakenttä oli maskuliininen, hän halusi kirjoittaa naisena naiselle, käsitellä naisen sisäistä maailmaa ja seksualisuutta, hän halusi kirjoittaa naisen. Kirjoittaminen oli tuolloin nivoutunut fallosentrismiin. Mies on ominut kirjoittamisen. Naisen pitää murskata kahleensa ja päästä ikeestä. Nainen on toiminut miehen ohjauksen alla. Naisen on kirjoitettava, kirjoittaminen on akti, joka vapauttaa myös seksuaalisuutta.

Cixous toteaa naisten apartheidin, miehet saaneet naiset vihaamaan toisiaan. On aika vapauttaa Uusi nainen. "Sillä fallogosentrismi jatkaa työtään sekä kumoten että säilyttäen, uusintaen aktiivisesti vanhoja kaavoja kastraation opinkappaleeseen ankkuroituneena". s. 52

Feminismi on varmasti kehittynyt ja muuntunut puolessa vuosisadassa, ja kaikkea ei ehkä allekirjoiteta enää, Cixous puhuu sivulla 46 kohdullisista. Minusta Cixous puhuu kahdesta sukupuolesta tai ainakin tarkoittaa kahta sukupuolta. Lisäksi Cixous käsittelee "pronomiineja",  Suomessa on onneksi vain yksi Hän-sana.

Medusa varmasti symboloi  myös antiikin kreikkalaisten tarustoa, missä Medusa näyttäytyy naispuolisena Gorgona, jolla on käärmeitä hiuksissaan. Cixous itse toteaa, että Medusan naurusta esseessään Ruusunpikki-efekti, että "Meduusa näytti kielensä. Miehet pätkivät pakoon. Mutta tulivat takaisin sivaltamaan miekallaan".

Cixous toivoo naisten kirjoittavan, jolloin syntyy "perinne ja kieli" (lainausmerkeissä oleva on tässä oma tulkintani).

Helene Cixousista on myös englanniksi käännetty teos Helene Cixous Reader

En tiedä paljonko Cixous käyttää ironiaa, mutta luullakseni hänen tekstinsä oli tarkoitettu naisille, joten en analysoi sitä enempää, mutta minusta ajatuksia herättävä opus, ja tällaisia tarvitaan, jotta asiat alkavat muuttua.

P. D. James: Usko ja epäilys

 

P. D. James: Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001. Suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 2001, sivumäärä 617. Komisario Dalgliesh #11

P. D. Jamesin dekkari Usko ja epäilys alkaa, kun St Anselmin pappisseminaarissa opiskeleva miljonäärin Sir Alred Treevesin adoptiopoika Ronald Treeves löytyy rantatörmän hiekkaan hautautuneena. Ruumiin löytänyt iäkäs sairaanhoitaja Margaret Munroe kuolee viikon sisällä. Molemmat kuolemat tulkitaan luonnollisiksi, ja ruumiit on jo polttohaudattu, kun sir Alred tulee reklamoimaan Scotland Yardiin kuolemansyyn tutkimuksesta (hän oli itse Kiinassa liikematkalla). Komisario Adam Dalgliesh on menossa Suffolkiin ja hän saa tehtäväksi kartoittaa tilannetta. Samana viikonloppuna  visiitin aikovat tehdä arkkidiakoni Crampton, jonka perimmäinen tavoite on lopettaa pappisseminaari. Poliisista saapuu ylirasittunut Roger Yarwood, joka tulee lepäämään. Lisäksi herra Stannard saapuu tutkimaan kirjastoa sekä Cambridgestä Emma Lavenham luennoimaan. Pappisseminaaria pyörittää johtaja Sebastian Morell eli isä Sebastian. Hänellä on apunaan kolme muuta pappia, isä Martin, Isä John ja isä Peregrine. Muinaiskreikkaa ja hepreaa opettaa George Gregory. Lisäksi seminaarissa on muita työntekijöitä.

Illallisella on hyvin kireä tunnelma. Se johtuu siitä, että arkkidiakoni Cramptonilla on kitkaa miltei kaikkien kanssa. Illallinen jää Cramptonin viimeiseksi. Crampton löytyy murhattuna kirkosta. Paikalla oleva komisario Dalgliesh ottaa tutkimukset hallintaansa. Avuksi hänelle tulee Scotland Yardista Piers Tarrant ja Kate Miskin. Dekkarin antoisin osa on miljöön kuvaus ja tilanteen kehittely.  Cramptonin murha tapahtuu vasta sivulla 270.

P. D. Jamesin romaani Usko ja epäilys on todella perinteinen brittidekkari, jossa pahuus pääsee vallalle pappisseminaarissa. 

Pidempi oppimäärä
St Anselmin pappisseminaarin rakennukset, ja arvotaulut ovat Arbuthnot'n suvun "perintöä". Jos arkkidiakoni Crampton onnistuu aikeessaan lopettaa pappisseminaari, omaisuus jaetaan seminaarin pappien kesken, koska Arbuthnottien testamentissa vain aviollinen perillinen voi periä suvun omaisuutta. Seminaarissa opiskelee Raphael Arbuthnot, joka oli neiti Clara Arbuthnotin avioton lapsi. Isän nimeä äiti-Clara ei ole kertonut. Clara on kuollut 1988 (13 vuotta sitten). 

Arkkidiakoni Crampton haluaa lopettaa seminaarin, mutta hän vihaa ajatusta, että neljä pappia rikastuu. Crampton on ollut todistajana oikeudenkynnissä, jossa isä Johnia oli syytetty kuoropoikien ahdistelusta. Isä John sai kolmen vuoden vankeustuomion. Isä John eli John Betterton asuu erikoisen naimattoman siskonsa Agathan kanssa. Crampton inhoaa myös isä Sebastiania, ja tunne on molemminpuolinen. Crampton ei ole ylin ystävä muidenkaan pappien kanssa. Isä Peregrine Glover ja isä Martin Petrie välttelevät Cramptonia, joka on alemmasta luokasta. Isä Sebastianin isä ja isoisä ovat olleet piispoja.

Arkkidiakoni Matthew Cramptonin ensimmäinen vaimo kuoli viinan ja pillerien seurauksena. Poliisi Roger Yarwood kuulusteli Cramptonia, ja Crampton teki virallisen valituksen Yarwoodista.

Crampton uhkaa välitöntä häätöä seminaarin talonmiehelle Eric Surteesille. Surteesilla on salaisuus. Hän on tavannut sisarpuolensa vasta isänsä hautajaisissa. Nyt heillä on säännöllisiä sänkyhommia, kun sisar Karen vierailee seminaarilla. Karen on kärkäs ja häikälemätön henkilö. hän on lisäksi tutkiva journalisti.

Kappelissa on on van der Weydenin mittaamattoman arvokas teos sekä maalaus Viimeinen tuomio sekä arvokas pergamentti.

Viha purkautuu. Viimeinen tuomio on töhritty ja  Crampton on murhattu. Tästä asetelmasta poliisit jauhavat tutkimuksiaan yli 300 sivua, ja sitten syyllinen on kiikissä. 

Trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant alkavat kuulustelut ja tutkimukset. Piers Tarrant on opiskellut kolme vuotta teologiaa Oxfordissa. Trio puhuu Macphersonin raportista. Etsin tietoja siitä ja raportin laatimisen syy oli  tummaihoisen Stephen Lawrencen  murha vuonna 1993. Rasistisessa veitsi-iskussa linja-autopysäkillä valkoihoisten joukko kävi Lawrencen kimppuun. Lawrence koitti juosta pakoon, mutta kuoli ilmeisesti verenhukkaan. Poliisi viivytteli todisteiden keräämisessä ja epäiltyjen pidätyksessä. Oikeudenkäynnissä syytetyt vapautettiin, mutta suku palkkasi yksityisetsvän ja myöhemmin poliisi tutki asiaa, mutta vasta 2012 syylliset tuomittiin. Macphersonin raportti laadittiin Lawrencen murhan jälkeen, ja osoitti että rakenteellista rasismia on. Raportin perusteella laadittiin toimenpidelista. Dekkari on julkaistu 2001, ja tuomio annettiin kahdelle vasta vuonna 2012.

Dekkarissa on monia käänteitä, mutta itse luin 617 sivua mielelläni.

Dekkarissa komisario Adam Dalgliesh tapaa ensi kerran  Cambridgen englanninkirjallisuuden lehtorin  tohtori Emma Lavenhamin. Pari ei ehdi tutkimusten keskellä kuherrella tai  karkeloida, mutta tapaaminen poikii treffit. St Anselm on tuttu paikka Adam Dalglieshille, jonka isä oli kirkkoherra. Adam Dalgliesh vietti nimittäin kolme kesää nuorena teininä St Anselmissa. Adam tapasi yhtenä kesänä tytön Sadien, joka ei ollut ymmärtänyt Adamin loppusoinnitonta runoa. Sadie yllyttää Dalglieshiä hyppäämään aallonmurtajalta, Adam selviää  virtauksista ja pääsee Sadien kanssa juttusille (ja vain juttusille) hänen majaansa.  Tässä opuksessa Adam Dalgliesh ja Emma Lavenham tapaavat siis ensimmäistä kertaa. Suhde kehittyy seuraavissa osissa. Emma on työssä lehtorina Cambridgessä. Emman isä Henry on jäänyt eläkkeelle. Henryllä on kaksi tytärtä. Vaimo ollut  nuorempi ja kuollut rintasyöpään, kun Emman pikkusisko on ollut pieni. Henry on antanut kaiken rakkautensa Emman pikkusiskolle. Nyt Emma on kolmissakymmenissä. Hänellä on suhde työkaveriinsa Gillesiin, mutta Emma on kyllästynyt miehen omistushaluun ja aikoo jättää tämän. Tulevissa osissa suhde etenee ...

Komisario Dalgliesh ottaa murhaajaa kiinni aallonmurtajalla ja loukkaantuu. Dalglieshille St Anselm on tärkeä paikka ja Dalgliesh tuntee murhaajaa kohtaan henkilökohtaista kaunaa sillä myös murhaajan, kuten Cramptonin yhtenä tavoitteena on sulkea St Anselm. Dalgliesh pitää murhaajaa röyhkeänä, koska suoritti tekonsa Dalglieshin silmien edessä. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa, joista tämä on viimeinen.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää, väkivallan virkamies

 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää väkivallan virkamies, Seven Otava, 1976, sivumäärä 239.

Väkivallan virkamies on ensimmäinen teos yksitoistaosaisessa Harjunpää-sarjassa. Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu (1948-2011) aloitti rikospoliisissa 1973 ja jäi eläkkeelle poliisista 2006 ja kirjoitti nämä dekkarit.

Sarjan ykkösosa käynnistyy hitaasti. Ollaan varmaankin vuodessa 1976. Vanhempi rikospoliisi Timo Juhani Harjunpään heräämistä ja yövuoroon lähtöä kuvataan yksityiskohtaisesti. Harjunpään vaimo Elisa on töissä ja tytär Pauliina hoidossa. Kodissa on lankapuhelin, joten Harjunpään pariskunta viestii kirjoittamalla paperille viestinsä ja jättää keittiöön. Timo Harjunpää hoitaa perheen linnut eli astrildit (loistopeipot) ja valmistaa sen jälkeen kahvia (pannujauhatus?) emalipannussa ja tupakoi sisällä. Harjunpää on vielä nuori poliisi, joka etsii paikkaansa. Hän mieltää itsensä väkivallan virkamieheksi. Asiakkaat ovat usein yhteiskunnan huono-osaisia, niin uhrit kuin tekijätkin.

Yövuorossa on monta tehtävää, mutta teoksen henkirikos on eläkkeella olevan levyseppä Armas Kalevi Konttisen murha. Vainaja löytyy asunnosta, otsaan on kohdistunut iskuja terävällä astalolla. Ruumis on saanut olla asunnossa varsin pitkään, kun Konttisen vaimo asuu pojan kanssa erillään. Harjunpää on arka aloittamaan tutkimukset. Hän hakee neuvoja vanhemmalta poliisilta Norrilta. Rapun asukkaat kuullaan, kuten Konttisen erossa asuva vaimo ja poika. Sinnikkäät tutkimukset johtavat asunnossa olleen jäljille, ja murha alkaa selvitä ...

Harjunpäällä on töissä käytössään Lada. Kirja on nykymittapuun mukaan hieman tylsä, mutta poliisien tutkimukset ovat paljon asioiden järjestelmällistä selvittämistä. Usein henkirikokset tapahtuvat päihteissä. Konttinen oli ostanut viimeisenä elinpäivänä Alkosta Sorbusta ja kaksi Koskista.

Harjunpää sarjan avaus Väkivallan virkamies on parhaimmillaan aikansa kuvaajana ja loistosarjan ykkösosana.

*****

Matti Yrjänä Joensuun (1948 - 2011) Harjunpääsarja

1. Väkivallan virkamies, 1976
2. Harjunpää ja pyromaani, 1978
3. Harjunpää ja kapteeni Karhu. 1981
4. Harjunpää ja ahdistelija, 1982
5. Harjunpää ja poliisin poika, 1983
6. Harjunpää ja heimolaiset, 1984
7. Harjunpää ja rakkaudet lait, 1985
8. Harjunpää ja kiusantekijät, 1986
9. Harjunpää ja rakkauden nälkä 1993
10. Harjunpää ja pahan pappi 2003
11. Harjunpää ja rautahuone, 2010

Jon Fosse: Sonen

 

Jon Fosse: Poika, näytelmä 1996, ruotsintanut Svante Aulis Löwenborg. 82 sivua, teoksessa Teater 1.

Norjalainen Jon Fosse (s. 1959) on kuuluisa ja arvostettu näytelmäkirjailija. Tämä uusnorjaksi kirjoittava kirjailija palkittiin vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuden palkinnolla.

Poika on yksinkertainen näytelmä, mutta se luotaa syvälle ja on pohjimmiltaan tragedia. Kieli on yksinkertaista, arkista ja helppoa.

Vanha mies ja nainen ovat pirtissä, ja jatkuvasti tähyävät ikkunasta, ja päivittelevät pimeyttä. Pimeys on viime vuosina pahentunut, kun nuoret muuttavat pois, ja vanhat kuolevat. Naapurikin on ollut poissa, ryyppäämässä? Naapuri oli ollut usein räkäkännissä.

Vanhusten vuoropuhelun alla on hiljaisuudessa odotusta. Heidän poikansa kohtalo myllertää mieltä, mutta sitä ei tohdita käsitellä. Pariskunta odottaa linja-auton pysähtymistä. Naapuri saapuu, mutta myös toinenkin. Kymmenen sivua myöhemmin poika tulee pirttiin. Tätä ennen pojan elämästä on selvinnyt, että hän on muuttanut pois, myös hän on perso viinalle, ja hänen intohimonaan on ollut kitaransoitto.

Poika saapuu kotiin. Hän on vähäpuheinen. Seuraavaksi sisälle pelmahtaa naapuri, jolta poika tivaa vastauksia.

Hiljalleen lähestytään räjähdyspistettä, joka sekään ei vanhuksissa herätä puheen tasolla mitään. Päivitellään vain pimeyttä ja väen vähenemistä.

Jon Fossen näytelmä kasvaa arkisuudesta isoksi ja jättää lukijalle paljon pohdittavaa. Lopullisia vastauksia ei anneta, enkä lähde paljastamaan näytelmän loppuratkaisuja.

*****

Olen blogannut myös Fossen teoksista Det är Ales och Sömlösa ja Aamu ja ilta.