Dashiell Hammett: Kylmät jäähyväiset

 

Dashiell Hammett: Kylmät jäähyväiset. alkuteos The Big Knockover, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen,  Conranic 2010,  sivumäärä 246.

Teoksessa johdanto ja viisi erillistä juttua.

Amerikkalainen Dashiell Hammett (1894 -1961) julkaisi 1930 dekkarin Maltan Haukka jossa hän loi kovaksi keitetyn yksityisetsivän hahmon, Sam Spaden, joka toimeksiantonsa puitteissa joutuu vaaralliseen peliin, mutta josta selviytyy voittajana. Dashiell Hammett kirjoitti urallaan vain viisi pitkää "tarinaa" ja vain yhden pitkän Sam Spadesta, mutta lisäksi neljä lyhyttä, muita lyhytjuttuja hän kirjoitti runsaasti. Lisäksi Hammett kirjoitti myös loistavan dekkarin Lasiavaimen (1931), jossa Sam Spadea ei ole.

Tämän kirjan pitkässä esipuheessa Hammetin elämänkumppani Lillian Hellman (1905-1984) kertoo Hammetista, hän tunsi Hammetin 30 vuoden ajan, välillä asuen yhdessä välillä erikseen. 

Dashiell Hammett osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, jossa sairastui tuberkuloosiin, joka johti osaltaan eroon vaimosta ja kahdesta tyttärestä (muitakin syitä varmasti oli). Hellmanin mukaan Maltan haukan palkkiot ja elokuvatienestit menivät nopeasti, mutta se ei Hammetia haitannut. Hammett oli palveluksessa myös toisessa maailmansodassa, josta tuli lisää terveysmurheita eli keuhkolaajentuma. Hammet kuoli alkuvuonna 1961. Hammett oli puoli vuotta vankilassakin. Hän oli The Civil Rights Congress järjestön "tarkastaja". Hänelle langetettiin vankilatuomio, kun Hammett ei suostunut paljastamaan lahjoittajien nimiä. Järjestö auttoi mustia ja työläisiä. Viranomaiset luokittelivat järjestön kommunistiseksi ja halusivat lopettaa sen, joka tapahtuikin 1956, järjestö toimi vuosikymmenen.

Dashiell Hammett toimi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pinkertonilla etsivänä. Tässä teoksessa on viisi lyhyt juttua, jossa päähenkilö toimii Continentalin etsivänä. Jutut on julkaistu Black Mask -lehdessä (1920-1951). Lehteä luonnehditaan "pulp magazineksi", 1920-luvulla samaan lehteen kirjoittivat myös Raymond Chandler ja Erle Stanley Gardner. 

Jutut

Gouffignalin ryöväys (julkaistu 1925 Black Mask lehdessä. Pääosassa on nimettömäksi jäävä Continentalin etsivä. Hän vartioi ökyhäiden häälahjoja. Häät pidetään rikkaiden asuttamalla Gouffignalin saarella. Hääseremonioiden jälkeen yöllä saareen hyökätään. Continentalin etsivä  joutuu tapahtumien keskipisteeseen, mutta selvittää rikoksen. 

Kärpäspaperi (julkaistu 1929 Black Mask lehdessä). Continentalin etsivä saa toimeksiannon viedä rahaa majuri Humbletonin täysikäiseselle tyttärelle Sue'lle. Tytär on sähköttänyt isälle akuutista rahantarpeesta. Kun etsivä vie rahat, paljastuu huijaus mutta myöskin Suen kuolema. Etsivä selvittää vyyhdin ja konna saadaan kiinni. Sue kuoli arsenikkiin, jota on kärpäspaperissa, siitä jutun nimi.  

Gatewoodin tapaus (1923 Black Mask?)
Harvey Gatewoodilla on menestyvä puutavaraliike. Tytär Audrey on kidnapattu ja lunnasvaatimus esitetty. Continentalista saapuu yksityisetsivä etsimään kadonnutta tytärtä. "Kaappaus" paljastuu vapaaehtoiseksi ja motiivina on rahanlypsäminen itaralta isältä. Tytär uhkailee isää, että paljastaa puutavaran trokaukset sodan aikana. Ihmettelin kun suomalaisessa käännöksessä tytär kertoo nähneensä Twin Peaksin, joka paikka on minusta fiktiota.

Suuri pankkikeikka ja 106 000 dollaria verirahoja, on julkaistu Black Maskissa vuonna 1927, mutta ovat enemmän seriffijuttuja, eivät Continental-tarinoita.

****

Lyhytjuttuja Sam Spadesta on teoksessa Mies nimeltä Spade.

Tommi Aitio: Kapteeni, Shawn Huffin tarina

 

Tommi Aitio: Kapteeni, Shawn Huffin tarina, Minerva 2023, sivumäärä 245.

Shawn Huff (s. 1984) pelasi Suomi-koripalloa huipulla 2000-2022 Torpan Pojissa, Espoon Hongassa, Valparaison yliopistossa USA:ssa, Kreikassa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja lopulta Helsingin Seagullseissa ja lopetti 2022. Maaotteluita kertyi 224, ja lopulta hän oli Suomen koripallojoukkueen eli Susijengin kapteeni.

Shawn Huff oli toisen polven koripalloilija, joka on siis syntynyt Suomessa. Kotona oli sääntö, että koulu piti hoitaa, ja hoidettiinkin, Shawn suoritti lukion ja suuntasi Yhdysvaltoihin Indianaan Valparaison yliopistoon, jossa pelasi neljä lukuvuotta, ja valmistui sosiologian kandidaatiksi. Kesät kuluivat maajoukkuehommissa. Suomi oli 2000-luvun alussa koripallossa Euroopan mutasarjaa, mutta määrätietoisella työllä noustiin pikku hiljaa ylemmäs. Suomi voitti Ranskan Vantaan Energian areenalla 2009, ja tätä olin itsekin todistamassa. Sen jälkeen en ole ollut seuraamassa paikan päällä Suomikoriksen  nousukiitoa. Suomi voitti PM-kultaa 2011 ja Suomi pääsi EM-kisoihin 2011, kuten 2013. Suomi osti villin kortin MM-kisoihin 2014. EM-kisareissut jatkuivat, ja juuri syyskuussa 2025 Susijengi pääsi EM-kisoissa upeasti mitalipeleihin, mutta jäi niukasti neljänneksi.

Valmentaja Henrik Dettman nosti Shawn Huffin Susijengin kapteeniksi 2014.

Teoksessa kerrotaan myös Shawnin perhe-elämästä ja siirtymisestä politiikkaan.

Kirja oli kahden euron laarista ja yhden illan lukukokemus. Aiheltaan ajankohtainen.

Hannu Salaman sydän on paikallaan

Hannu Salaman romaani  Sydän  paikallaan on vuodelta 2010, kustantaja Otava, sivumäärä 254.

Hannu Salama (s. 4.10.1936) on tunnettu kirjailija. Hänen tunnetuin teos oli jumalanpilkkatuomion saanut Juhannustanssit, jonka tajunnanvirta kuvaa juoppojen juhannusta maaseudulla, ja samalla jäädytetyt tunteet sulavat juhannuskokon loisteessa ja roihshtavat liekkiin. Samalla kuitenkin osoitetaan maalaismaiseman kätkemä luokkayhteisö ja sen ankeus sekä kaupungistumisen seurauksena tullut juurettomuus ja ihmisessä piilossa oleva raadollinen viettivankeus.

Hannu Salaman kirjojen päähenkilöt alkoivat loppu-uralla olla hänen alter-egojaan, kuten Sydän paikallaan, jossa  kertojana on "minä, Regina von Emmeritziksi nimetyn SM-uimarin, ts. Allun ja Aatun mutsin käden kautta ritariksi lyöty vapaaherra Hans (ent. Hanski nyk. Hande) von Blixt" (on siis Hannu Salama -nimen väännös). Hans von Blixt ruotii känny-, Nato ja EU-kiimaa, sekä toistuvasti puhuu Pehmeästä Jäniksestä. Koulupoikahuumoria.

Hans von Blixt luotaa tekstissään 60-luvulle ja Kekkoslandiaan. Kekkosesta puhutaan ja tämä minusta linkittyy bloggauksen alussa olleeseen presidentti Kekkosen armahdukseen. Von Blixtin muistelee etenkin eri kommunistilahkoja ja nykyistä EU-vetoista touhua. 

Suoraan sanominen mutta tietty vaikeaselkoisuus on minusta tyypillistä kaikissa Hannu Salaman teoksissa. Ilmaisu on runsasta, alapään sanastoa viljellään, naidaan (tässä viimeisessä pillerien voimin), mutta lopulta langat jäävät jotenkin vain nivomatta. Kertojan mopo keulii ja ajaa penkalle.

Sydän paikallaan teoskin todistaa sen, että Salama ei ole onneksi koskaan luovuttanut konseksukseen ja korulausekerrontaan. Mitähän Salama ajattelee siitä, että Suomi liittyi Natoon.

 Salamassa kerronnassa kaikessa sekavuudessakin kipunoi  sähköä.

Dashiell Hammett: Mies nimeltä Spade

 

Yhdysvaltalaisen Dashiell Hammett (1894 -1961) loi kyynisen yksityisetsivän Samuel Spaden.  Sam Spade seikkailee vain yhdessä pitkässä dekkarissa Maltan haukassa (1931), jossa pieni haukka-patsas saa aikaan murhien aallon. Dekkarissa on kohtalokas katala nainen, vaarallinen pyssysankari, poliisikaksikko ja pari maanista keräilijää, joille patsas merkitsee enemmän kuin ihmishenki. Sam Spade saa toimeksiannon, jossa hänen dekkariparinsa Miles Archer murhataan. Poliisit epäilevät alkuun murhasta Spadea, koska Archerin leski Iva haluaa Spadelta lohdutusta. Kuitenkin Maltan haukka -patsaan  perässä laukkaa puolenkymmentä henkilöä, jotka ovat valmiita murhaamaan saadakseen esineen itselleen. Spade painuu yhä syvemmälle rikollisten välienselvittelyyn. Hän onnistuu saamaan patsaan haltuunsa, selvittämään murhat ja pysymään hengissä. Patsas sen sijaan on väärennös, eli etsintä sen osalta jatkuu. 

Maltan haukka on monella tavalla uraa uurtava dekkari. Se loi kovaksi keitetyn kyynisen mies-etsivän karikatyyrin. Sam Spade polttaa Bull Durham sätkiä, juo väkijuomia. Ulosanti on karskia ja poliisille ei kerrota asioita, vedotaan toimeksiantoon. Spade puhuu naisille kuin miehille puhutaan ja hän on liian kyyninen rakastumaan, mutta sänkyyn voi mennä. Spaden toimiston juoksevia asioita hoitaa nuori (nainen) Effie Perine. Tukalassa tilanteessa Spadea auttaa myös lakimies Sid Wise. Murharyhmän poliiseista Dundy epäilee aina Spadea, mutta Tom Polhaus suhtautuu Spadeen myönteisesti.

Raymond Chandlerin luoma Philip Marlowe jatkoi onnistuneesti lajityyppiä. Marlowen Syvä uni ja Hammetin Maltan haukka filmattiin, molempien pääosaa esitti Humphrey Bogart. Marlowe kirjoitti Syvän unen (1939) jälkeen vielä kuusi Philip Marlowe dekkaria, ja yksi ilmestyi postuumisti. Olen blogannut vain dekkarit  Pitkät jäähyväiset ja Pikku sisko. Hammett kirjoitti vain viisi dekkaria. Lasiavain on myös kehuttu dekkari.

Samuel Spade seikkaili Maltan haukan lisäksi vain kolmessa lyhyessä jutussa, josta alla hieman lisää ja ovat yläkuvan kirjassa suomennettuina.

Lyhyet jutut

Liian monet ovat eläneet (1932)
Samuel Spaden luo toimistoon saapuu Gene Colyer, joka haluaa selvittää, minne Eli Haven on kadonnut. Colyer on  rakastunut rouva Haveniin, ja haluaa saada selvyyden tämän aviomiehen kohtalosta. Colyerin mielestä Haven on mätämuna, koska tämä ryypiskelee ja katoaa usein. Kun Haven löydetään murhattuna, Colyer lopettaa toimeksiannon ja rouva Haven haluaa, että Spade selvittää murhaajan. Colyeriakin epäillään. Spade selvittää murhan, jonka motiivi on kiristys.

Colyerin mukaan Haven ei tehnyt mitään tai kirjoitteli runoja tai jotain vastaavaa. Jutun nimi on peräisin Havenin runosta. Minusta kertomus ei tuo mitään uutta Sam Spaden hahmoon.

Ihmisen voi hirttää vain kerran (1932). 
Spadella on toimeksianto.  Tarinan keskiössä on Australiassa rikkautensa kerännyt Timothy Binnett, jonka rikkauksia kärkkyy veljenpojat ja veljentyttäret. Kun Spade tulee taloon, alkaa murhatalkoot. Poliisista Polhaus ja Dundy singahtavat paikalle. Spade selvittää ilkityöt, mutta kahdesta murhasta voi hirttää vain kerran, josta jutun nimi. Tämäkään ei tuo Spaden henkilöön mitään uutta, mutta tarina on muuten varsin hyvä ja "näppärä".

Mies nimeltä Spade (1932).
Tämä on lyhyistä jutuista pisin. Spade saa puhelimitse Max Blissiltä toimeksiannon.  Kun Spade tulee Blissin asunnolle, siellä on murharyhmästä Tom Polhaus ja Dundy jo touhussa, Max Bliss on murhattu. Kyse on monista hämäyksistä, mitä murhaaja on tehnyt. Spade näkee kaiken läpi ja kertoo lopussa, miten murha on tehty ja miksi.

Tarinan lopussa Sami Spade vie Effie Perinen syömään ja sitten elokuviin tai muualle.

Sam Spade -juttuja on vielä yksi eli 2013 julkaistu A Knife Will Cut for Anybody, jota ei tässä teoksessa ei ole, eikä sitä ole suomennettukaan?

Joe Gores (1931 - 2011) kirjoitti 2010 Hammetin Sam Spadesta pastissiarinan Sam Spaden etsivätoimisto, mitä tapahtui ennen Maltan haukkaa.

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika, eikö Suomessa lueta tarpeeksi? Siltala 2021, sivumäärä 298.

Kai Ekholm toimi Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajana, Yrjö Repo puolestaan on työskennellyt eri kirja-alan solmukohdissa, ja on kuulu kirjatilastojen analyysistä. Teos käsittelee kattavasti lukemisen haasteita some- ja digiaikana, jolloin paperikirjan myynti ja lukeminen on vähenemässä. Loistoteos, jonka sisällöstä ja omista ajatuksistani alla enemmäm.

Suomalaisten lukutaito on noussut pohdinnan kohteeksi yhä useammin. Kirjan ilmestymisen (2021) jälkeen 18.3.2024 Yle uutisoi, että Tilastokeskuksen mukaan lukemiseen käytetty aika vuorokaudessa on vähentynyt ja nuorilla se on romahtanut 31 minuutista 17 minuuttiin keskimäärin. Tämä sama havainto havaittiin Ruotsissa 2012, jolloin ruotsalaisnuorten lukuaika oli romahtanut. Samana vuonna Ruotsin Pisa-tulokset olivat heikompia kuin aiemmin, mutta nyt lukutulokset ovat parantuneet. Nämä havainnot pohjaksi, sillä Ekholm ja Repo maalaavat lukuajan ja lukutaidon huonontumista aika tummalla pensselillä, mutta faktoihin nojaten ja realistisesti. 

En ehkä tee oikeutusta tälle loistavalle kirjalle, jonka lukemista suositan, koska osa huomioista on omiani kuten jotkut mielipiteetkin. Olen itsekin huolestunut lukemisen vähentymisestä ja siirtymisestä uusiin "käyttöliittymiin". Olen toki lukenut vanhoja klassikoita ilmaisista nettiosoitteista, mutta en lue muuten e-kirjoja. Äänikirjoja en kuuntele lainkaan, radion dokumenttiohjelmia kyllä kuuntelen. Äänikirjojen suosion nousua käsitellään. Kirjan mukaan äänikirjan kuuntelemisen aivosähkökäyrä on erilainen kuin luettaessa paperikirjaa. Lisäksi äänikirja muuttaa kirjojen kustantamista, kirjakaupan myyntiä ja kirjailijoiden ansaintaa.

Mitä on lukeminen verkon aikakaudella? Gutenbergin keksimästä kirjapainotaidosta on puoli vuosituhatta ja internetin "keksimisestä" 30 vuotta, gutenbergistä on siirrytty googlen hakupalveluun,Wikipedia on hieman yli 20-vuotias. Google  on tekoälyohjattu ja antaa tiivistelmän miltei joka asiasta. Sosiaalinen media on tuonut kuvat ja etenkin omakuvat, selfieissä poseraavat jo politikotkin.

Luku- ja kirjoitustaito ovat olleet mullistavimpia keksintöjä tulenteon jälkeen. Luettava materiaali on yksi kulttuurin ja perinnetiedon säilyttäjä. Kirjassa todetaan, että kirjallisuus on antanut elämällemme muodon, mutta nyt kirjat ovat kuin kaappikello, enää harva haluaa niitä olohuoneeseensa.

Lukutaidon näivettyminen on vaarallista. Lukeminen itsessään on monimutkainen prosessi, kuinka kirjaimista muodostuu sanoja ja sanoista lauseita. Kuunteleminen on minusta eri prosessi. Äänikirjojen ja lukuaikapalvelujen lisääntyminen muuttaa kirjojen kustantamisen logiikkaa. Äänikirjoiksi valikoituu vain painettuja, suosittuja kirjoja (oma tulkintani), tästä seuraa, että kustantamot ei ota enää riskejä, kun paperikirjan myyntiaika on koko ajan yhä lyhyempi. Kouluissakin luovutaan yhä enemmän kirjoista, ja oppilaat kahlaavat nettimateriaalia.

Minulla ei ole Spotifytä, eikä lukuaikapalveluja, minusta kuukausimaksullinen palvelu tuo omat haasteet kirjailijoiden ansaintaan. Lisäksi kirjan lukijakin saa tekijänoikeusskorvauksia, tämä vähentää kirjailijoiden pottia, koska tuskin markkinoilla kirjan kuuntelusta maksettaisiin enemmän?

Kirjassa on paljon uutta, siellä tarkastellaan kirjan kustantamista. Minulle oli yllätys, kuinka paljon WSOY ja Otava ovat ostaneet pienempiä toimijoita. joko omikseen tai tytäryhtiöikseen.

Kirjakauppojen myynti laskee, jos paperikirjat taantuvat. Kun toisen asteen (lukion ja ammatillisen koulutuksen) kirjat tulivat maksuttomiksi oppivelvollisille, kirjakaupat menettivät nämä asiakkaat. Koulutuksen järjestäjät ostavat materiaalit suoraan. Kirjakauppojen määrä on puolittunut noin puolessa sadassa vuodessa. Toki netissä myydään kirjoja ja isoissa marketeissakin.

Tilasto-osa on hyvin mielenkiintoinen. Ongelma on siinä, että tilastoja on monia ja ne lähtevät eri lähtökohdista. Best-seller listat löytyvät helposti, ja ne ovat jonkin verran erilaisia, kuin kirjastojen lainauslistat. Uutuuskirjoja julkaistaan yli 3000 vuodessa, näin tulkitsin (iso luku?), tähän on laskettu kaikki kirjat, myös oppikirjat. Vuonna 2020 Suomen kustannusyhdistyksen jäsenet myivät 9 miljoonaa paperikirjaa ja lisäksi  äänikirjoja. Suomen kustannusyhtiön elokuun 2025 kärjessä on Leena Lehtolaisen teos, Lumileopardin sydän, jossa seikkailee Hilja Ilveskero, kakkosena on Satu Rämön Islanti-sarjan teos Rakel ja kolmosena Seppo Jokisen Koskinen-sarja Viimeinen vääntö. Koko 2000-lukua tarkastellessa myyviä kirjailijoita ovat: Mauri Kunnas, Ilkka Remes, Reijo Mäki, Juha Vuorinen ja naisista: Laila Hirvisaari, Leena Lehtolainen, sekä Sinikka ja Tiina Nopola. Ulkomaisista myydyin on J.K Rowling, mutta viimevuosina Lucinda Riley on suosittu. 

Minkään tilaston mukaan lukeminen ei lisäänny, eikä paperikirja tee myyntiennätyksiä. Kirjan tilastoista selviää, että 3 miljoonaa aikuista ostaa vähintään yhden kirjan vuodessa. Naiset ostavat todennäköisemmin kuin miehet, ja koulutustausta vaikuttaa myös. Yli 8 kirjaa vuodessa ostaa 6,2% aikuisista.

Nuorten lukutaitopisteet ovat Pisa-tutkimuksessa laskeneet, vuonna 2000 pisteet olivat 546 pistettä, ja vuonna 2022 enää 476. Nuorista 51% lukee vain jos on pakko.

Kirjan loppuosa pohditaan lukemisen tukevaisuutta, ja erilaiset lukijat kertovat lukuharrastuksestaan.

Antoisa opus. Mutta mikä on lukemisen tulevaisuus? Entä kirjojen? Enta kirjablogien? Entä tämän kirjablogin?

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä, alkuteos: 작별하지 않는다  suomentaja Taru Salminen, Gummerus 2024, sivumäärä 268.

Eteläkorealaisen vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin Han Kangin  (s. 1970) uusin teos on Älä jätä hyvästejä. Kääntäjä Taru Salminen on suomentanut teoksen suoraan koreasta, ja se näkyy laatuna. Lukemani Vegetaristi oli käännetty englannista, ja se näkyi ajoittain "kankean outona" kielenä.

Päähenkilö Söulissa asuva toimittaja ja kirjailija Gyeongha kärsii unettomuudesta ja kärsii muutenkin. Hän ei saa syödyksi, kaikki on murenemassa. Rankkojen lehtijuttujen ja kirjan kauhukuvat kummittelevat mielessä. Gyengha saa ystävältään Inseonilta viestin. Ota henkilöllisyystodistus mukaan ja tule. Inseon, joka on valokuvannut Gyeonghan juttuja, ja tehnyt rankkoja dokumenttifilmejä, on kouluttautunut puusepäksi, kun hänellekin dokumenttifilmien kauhut ovat olleet liikaa. Inseon on silponut sormensa puusepän verstaalla.

Tästä alkaa Gyenghan matka, joka johtaa myös kommunistivainojen kauhuihin. Gyengha saapuu sairaalaan, missä hänen ystävänsä makaa sairaalassa sormenpäitä poikki. Inseon pyytää Gyeonghaa matkustamaan heti kotisaarelleen, koska Inseonin lemmipapukaija Ama on ruokittava. Bussimatkaa kuvataan lumisateessa pitkään, sitten Gyengha lyllertää lumisateessa ja lopulta hän on perillä. Papukaija on kuollut ja hän laittaa sen ruumiin laatikkoon.

Han Kangin kerronta on yksinkertaista, jossa toistuu tietyt sanat, esimerkiksi lumi ja lumisade. 

Gyengha sairastuu, ja on houreessa. Papukaija Ama on elossa ja puhuu Gyenghan kanssa, lisäksi Inseon selittää isänsä ja isoisänsä kohtaloa Jejulla. Jeju on Etelä-Korean eteläinen kärki, tai saari meressä. Jejulla oli punaisten kansannousu huhtikuusta 1948 toukokuuhun 1949. Taloja poltettiin, ihmisiä ammuttiin, lisäksi ihmisiä vangittiin ja teloitettiin. Inseon kertoo Gyenghalle kauheuksista, perheensä kohtaloista, lisäksi Gyengha lukee papereista henkiin jääneiden kertomuksia.

Rankka kirja, teksti on toteavaa, ja se vaikuttaa voimakkaasti.

P. D. James: Murhahuone

 

P. D. James: Murhahuone alkuteos The Murder Room, 2003. Suomentanut Jaakko Kankaanpää  Otava 2011, sivumäärä 527. Komisario Dalgliesh -sarja #12. 

Tarinan alussa komisario  Adam Dalgliesh käy Dupaynen museossa katsomassa maailmansotien välistä murhahuonetta.

Hän tapaa juorulehden päätoimittajaa ja ystävänsä Conrad Ackroydin. Conradin vaimo Nellie kerää ensi painoksia Angela Brazilin (1868-1947) koulutyttökirjoista, jotka olivat siis briteissä suosittuja.

Näyttelyssä Adam ja Conrad puhuvat Edith Thompsonista,  joka tuomittiin miehensä murhasta hirtettäväksi. Aviomiehen puukotti miesystävä ja Edith pyysi, että mies ei puukottaisi. Thompsonia vastaan näyttönä oli kuitenkin miesystävän hallusta löydetyt kirjeet. Tapaus oli tehnyt  Dalglieshistä kuolemanrangaistuksen vastustajan.

Edesmennnyt Max Dupayne oli halusi perustaa säätiön ja sille museon, joka tallensi ajan Flanderin kauhujen jälkeen jonne sukupolvi miehiä hukkui tai muuttui. Museo on rajoittunut maailmansotien väliseen aikaan. Museon toiminta on kuitenkin vaakalaudalla, kun Maxin lapset Neville, Marcus ja Caroline ylläpitävät säätiötä. Uusi vuokrasopimus pitää allekirjoittaa. Dupaynen säätiössä kaikkien kolmen sisaruksen pitää olla samaa mieltä. Marcus on saanut kenkää työstä ja avioliitto Alisonin ksnssa vetelee viimeisiään. Hän haluaisi museon jatkavan. Alison haluaa olla sukuriidassa miehensä puolella. Caroline Dupayne on Swathling-collegen apulaisrehtori. Hän aloitti sihteerinä, mutta uudisti koulun ja on yksi rehtoreista. Caroline nosti koulun tasoa, eikä kouluun päässyt enää vain rahalla. Caroline haluaa jatkaa museon vuokrasopimusta.

Neville Dupayne on lääkäri, eikä aio jatkaa vuokrasopimusta. Isä oli kiusannut häntä. Äiti oli kuollut jo aiemmin. Museon lopettaminen vaikuttaa tietenkin henkilökuntaan vakavasti sairaaseen kuraattoriin James Calder-Haleen, Tally Cluttoniin ja Muriel Godbyyn. Säätiön säännöt edellyttää, että museotoiminnan loppuessa taideteoksia tarjotaan lahjoituksena muille museoille. Marcus on suunnitellut joukon uudistuksia, mutta Neville ei aio allekirjoittaa uutta vuokrasopimusta.

Sitten Neville murhataan, hän palaa autonsa sisällä parkkihallissa.

Scotland Yardin trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant vastaavat tutkimuksista. Rikollinen saadaan niiden kuluessa kiinni. Motiivi on kaksitahoinen, mitä en paljasta, mutta eheä dekkari.

Adam Dalgliesh haluaa virallistaa suhteensa naisystävänsä Emma Lavenhamin kanssa, vaikka he ovat tavanneet vasta muutamia kertoja. Suhde etenee hitaasti Adamin töiden vuoksi. Mutta etenee kuitenkin, mutta vasta sarjan viimeisessä osassa tanssitaan häitä. Tässä osassa Emman työtä Cambridgessa avataan, hän on tohtori. Emman ystävä on naisista pitävä Clara. Clara on vain ystävä Emman kanssa, vaikka tuntee vetoa tähän. Clara yrittää estää Dalglieshiä liehittelemästä Emmaa, vaikka jo poliisikomisarion työt rajoittavat pariskunnan tapaamisia. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto

 

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto, alkuteos Spade & Archer: The Prequel to Dashiell Hammett's The Maltese Falcon. Suomentaja Arto Häilä, SaPo 455, WSOY 2010, sivumäärä 343.

Dashiell Hammett (1864 -1961)  kirjoitti 1930  kovaksi keitetyn dekkarin Maltan Haukan jossa yksityisetsivä Sam Spade saa toimeksiannon, jossa heti alussa Spaden yhtiökumppani Miles Archer ammutaan. Juttu on mutkikas ja kaikki liittyy arvokkaaseen Maltan haukkaan. Tästä on tehty legendaarinen elokuva 1940, jossa Humphrey Bogart näyttelee Sam Spadea. Dashiell Hammett kirjoitti urallaan vain viisi pitkää "tarinaa" ja vain yhden pitkän Sam Spadesta mutta lisäksi neljä lyhyttä. Lisäksi Hammett kirjoitti myös loistavan dekkarin Lasiavaimen, jossa Sam Spadea ei ole.

Joe Gores (1931 - 2011) kirjoitti 2010 Hammetin Sam Spadesta tarinan, mitä tapahtui ennen Maltan haukkaa. Goresin tarina alkaa vuodesta 1921. Sam Spade on menettänyt morsiamensa Archerille osallistuttuaan ensimmäiseen maailmansotaan. Spade suhtautuu asiaan hyvin tyynen kyynisesti. Hän on ollut pari vuotta Seattlessa töissä, mutta palaa San Franciscoon, ja perustaa oman yksityisetsivä-toimiston lakimies Sid Wisen toimiston viereen. Sid Wise on sivuosassa Maltan haukassa.

Teoksessa on kolme isompaa juttua vuosilta 1921, 1925 ja 1928 ja niitä yhdistää samat henkilöt tai ainakin pääkonna. Tosin Gores kirjaa ylös Maltan haukassa olleen miehen katoamisjutun. Ensimmäisessä isommassa jutussa, Sam Spaden pitää etsiä pankkiirin poika ja estää tätä lähtemästä ulkomaille. Samalla Spade työntää nenänsä kultarahojen varkauteen. Rahat tuodaan rahtilaivalla. Kassakaappi on avattu matkalla ja kultarahat on piilotettu. Dashiell Hammett oli Pinkertonin etsivä, ja hänellä oli tuollainen tehtävä.

Toisessa tarinassa Spade tutkii pankkiirin omituista kuolemaa. Kolmas juttu tuo lopullisen ratkaisun kahteen ensimmäiseen. Teos päättyy siihen, mistä Maltan haukka alkaa, eli neiti Wanderley pyytää Spadelta apua.

Teoksen suurin anti oli minulle Spaden sihteerin Effie Perinen, Archerin vaimon Ivan sekä poliisien Dundyn ja Polhausin esittely.

Teoksessa Archerin vaimo Ivalla on suhde Spaden kanssa, muutenkin suhteista tai niiden laadusta puhutaan suoremmin kuin Maltan haukassa. Teoksen luki kyllä, mutta minua tällaiset mukaelma-pastissit eivät erityisemmin sytytä. Lisäksi kultavarkaus on mainittu Hammetin elämänkumppanin teksteissä.

Tarinassa mainitaan  kaksivärinen jääkiekkopipo, selasin internetiä ja ilmeisesti tuolloin on pelattu San Fraciscossa jääkiekkoa, joka  oli minulle uusi ja yllättävä tieto.

****

Lyhytjuttuja Sam Spadesta on teoksessa Mies nimeltä Spade.

Oskari Saari & Jussi Evinsalo: Intohimon hinta

 

Oskari Saari & Jussi Evinsalo: Intohimon hinta, Mika Kohosen tarina, WSOY 2023, sivumäärä 299.

Teos kertoo Mika Kohosen (s. 1977 ) tarinan. Kohonen on salibandyn pelaaja, pelannut huipulla Suomessa ja Ruotsissa ja saavutti urallaan MM-kisoista 4 kultaa, 5 hopeaa ja 2 pronssia. Kohosella on myös neljä Ruotsin mestaruutta. Kohonen äänestettiin viidesti maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi. Pelipaikka oli keskushyökkääjä ja uran lopulla myös puolustaja.

Oskari Saari on toimittaja ja kirjailija ja toimii salibandyvalmentajana. Hän on selostanut F1:a ja pelasi A-junioreissa salibandya samaan aikaan, kuin Kohonen, mutta Espoon Oilersissa.

Teos on minusta erittäin hyvä. Kirjassa  ilmenee Kohosen ura, uran käännekohdat, intohimoinen (välillä liiaksikin) suhtautuminen lajiin ja siitä seuraavat erilaiset terveyshuolet. Salibandy oli nuori laji, kun Kohonen siirtyi Ruotsiin ja palkkiot olivat pieniä. Ruotsi oli tuolloin edellä Suomea ja etenkin Mestaruussarja oli kovatasoisempi kuin Suomessa. Suomalainen pelitapa oli suoraviivaisempi. Kohonen avioitui Ruotsissa ja toinen pojista pelaa Ruotsin maajoukkueessa.

Kohonen pelasi huipulla  aluksi Jyväskylän Happeessa, mutta siirtyi Ruotsiin Balrogiin ja teki Ruotsissa heti ensimmäisellä kaudella piste-ennätyksen, mutta mestaruuksia hän saavutti pääosin varttuneemmalla iällä. Kohonen siirtyi Uppsalan Storvretaan ja påerhe muuttii kaupunkiin, jonne juurtui. Kohonen pelasi huipulla yli 20 vuotta ensin vuosikymmenen Storvretassa, sitten Seinäjoella SPV:ssä Ruotsissa Helsingborgissa ja vanhenevan pelaajan terveyshuolien täyttämä arki ilmenee hyvin. Ura päättyi vammaan pelatessaan Happeessa. Kun on perhettä, niin lajin eteen joutuu tekemään kompromisseja. Kompromisseja teki pääosin vaimo. Paineisessa tilanteessa myös henkinen kantti on koetuksella.

Blogissani en levittele kenenkään henkilötietoja, ja niitä kirjassa on paljon. Olen jonkun verran itse käynyt katsomassa salobandyotteluita, ja harrastetasolla pelannutkin. Olin itse todella huono jopa puulaakisarjassa, mutta asenne oli kunnossa. 

Joukkue ei hyödy hyvästä pelaajasta, joka pelaa vaan itselleen. Kohonen pelasi joukkueelleen ja omasi hyvän peliälyn. Hänellä on myös kova kilpailuvietti.

Kirjassa ei ole tilastosivuja, mutta se ei haittaa, sillä kirjassa oikeastaan tilastot eivät ole olennainen osa, vaan mitä salibandyhuipulta vaaditaan, mitä hän käy läpi, ja miten peliin, omaan kehoon suhtautuu ja mitä se vaikuttaa psyykkeeseen. Kirjassa lisäksi käydään läpi joka vuoden runkosarja, playoffit ja mahdolliset loppuottelut.

Ura päättyy akillesvammaan 2019. Lopullisen lopettamispäätöksen numerolla 29 pelannut Kohonen kertoi 29.1.2021

Minusta mainio kirja, ja laatu alkuperäishinnalla ja kahden euron kategoriassa todella helmi.

Jules Verne: Höyrytalo

 

Jules Verne: Höyrytalo, alkuteos La maison à vapeur. Voyage à travers l'Inde Septentrionale 1880, suomentaja Pentti Kähkönen, WSOY 1980 sivumäärä 396.

Ranskalaisen Jules Vernen (1828 - 1905) romaani Höyrytalo, matka Pohjois-Intian halki on matkakertomus ja historiallinen seikkailuromaani. Retkikunnan johtokvartetti on kertoja Mauckler, rautateitä suunnitteleva insinööri Banks, tiikerin metsästyksestä pitävä kapteeni Hod ja eversti Munro. Kertomus alkaa maaliskuussa 1867, kun Mauckler on saapunut Intiaan. Insinööri Banks on kehittänyt höyrykone-vetoauton Bhutanin radjalle. Sen runko on tehty norsun malliseksi. Kapine on saatu retkikunnan käyttöön, kun radja oli vaihtunut. Mekaaninen norsu vetää kahta vaunua tiellä, jossa on asunnot. Höyrynorsu pystyy ylittämään myös matalia jokia.

Romaanin taustalla on  Sepoy-kapina (1857-1858), jonka selvittelyihin eversti Munro on osallistunut. Eversti haluaa löytää kapinan nokkamiehiin kuuluvan Nana Sahibin, joka on kateissa, mahdollisesti jo kuollut. Munro pitää Shahibia vastuussa vaimonsa kuolemasta Cawnporessa.

Lukijalle paljastetaan heti alussa, että Nana Shahib elää ja on naamioitunut fakiiriksi. Hän piileskelee miestensä kanssa Elloran luolissa. Väliluvuissa paljastetaan asioita Nana Sahibin kapinan lietsomisesta, mitä retkikunta ei tiedä, samalla kun joukko matkaa Intian halki höyrykone-norsulla mutta jännittävien vaiheiden jälkeen lopussa rypyt oikenevat.

Jules Vernen Höyrytalo kuvaa 1800-luvun lopun Intian nähtävyyksiä, eläimiä ja länsimaiden asenneilmastoa siirtomaissa. Samalla sen juoni on jännittävä ja yllättävä.

Pidempi oppimäärä 

Sepoy-kapina (1857-1858)
Sepoyt, Bengalin brittihallinnon palveluksessa olevat intialaiset sotilaat rupesivat kapinaan.  Sotilaille viimeinen pisara oli huhut, että kiväärin panoksiiin olisi lisätty naudan ja sian rasvaa (papereista tehty patruuna piti laittaa suuhun). Hinduille lehmä on pyhä eläin ja islamilaisille sika on saastainen eläin. Kapina oli verinen ja kapinalliset iskivät Cawnporiin (suomeksi Kanpur). Kapinalliset tappoivat siivilit. Myöhemmin brittijoukot iskivät takaisin tappaen myös siviilejä. Eversti Munro osallistui brittijoukkojen kanssa takaisin valtaukseen. Hänen vaimonsa kuoli tai katosi. Naisten ja lasten ruumiit olivat Vernen teoksen mukaan "osina" kaivossa. Kapinaan osallistuneet, jos jäivät kiinni, teloitettiin. Munro haluaa saada vangittua kapinallisjohtaja Nana Sahibin, jonka ristimänimi oli  Dhondu Pant. Dhondu Pant syntyi 1820 ja oli hinduylimys. Hän katosi kapinan jälkeen.
Jules Verne ei käynyt koskaan Intiassa, mutta hänen poikansa oli vieraillut Intiassa, Vernen poikaa edustaa kirjassa kertoja Mauckler. Kirjassa Nana Sahib pakenee Nepaliin, mutta nähdään vuosikymmenen päästä Intiassa 1867, herra on naamioitunut fakiiriksi. Kirja tarjoilee Nana Sahibin motiiviksi sen, että Intiaa hallinnut Itä-Intian kauppakomppania ei maksanut hänelle 2 miljoonan frangin eläkettä vallansiirron yhteydessä. 

Sepoy-kapinan jälkeen Intian hallinta siirtyi Kauppakomppanialta Yhdistyneelle kuningaskunnalle, kuningatar Victoria oli muodollinen hallitsija, ja Intiaan asetettiin varakuningas.
Löytöretkien jälkeen Portugali oli saanut jalansijan Intian Goaan, myöhemmin maustekaupan yleistyessä Hollanti, Ranska ja Britannia perustivat kauppakomppaniansa,  joista lopulta britit saivat  Intian hallintaansa. Intiaa siis kontrolloi Sepoy-kapinan aikana Itä-Intian kauppakomppania. Intiassa oli monia paikallisia hallitsijoita ja monia uskontoja.

Höyrykone keksittiin 1784, höyrylokomobiili eli höyrykäyttöinen vetolaite keksittiin 1800-luvulla. Kirjassa matkaan tällä höyryvetoisella norsulla  lähdetään toukokuussa 1867. Matkareitti oli Kalkutasta Allahabadiin, josta Tiibetin Nepalin seuduille josta Bombay'hin. Keväällä Intiassa oli (on) eli kirjan mukaan 41 astetta. Matkalla höyrynorsua kuljettaa englantilainen Storr ja lämmittäjänä on intialainen Kaluth. Eversti Munron adjutanttina on kersantti McNeill (suomalaisessa käännöksessä Mac Neil), kapteeni Hodin adjutantti Fox. Ruokahuollosta vastaa ranskalainen tumma Parazard, joka osaa tehdä esimerkiksi antiloopista maittavaa ruokaa. Matkalla syödään riistaa ja säilykkeitä. Itse asiassa eläinten metsästyksestä puhutaan paljonkin, milloin matkaajia haittaa apinalauma, antiloopit, tiikerit tai hurjistunut norsulauma. Kapteeni Hod on tykästynyt tiikerinmetsästykseen ja on kaatanut 37 tiikeriä, Fox on muutaman taljan jäljessä. Ennen lähtöä Eurooppaan Hod aikoo saada 50 tiikeriä kaadetuksi. Tiikereitä ammutaankin matkalla. Joukkio tapaa Mathias van Guittin, joka oli astunut omaan ansaansa. Hän on entinen eläintieteen professori, joka potkujen jälkeen haalii villieläimiä häkkiin ja ne viedään eurooppalaisiin eläintarhoihin.

Eversti Munro on erakoitunut vaimonsa katoamisen jälkeen. Lady Munro on kuollut tai ainakin kadonnut sepoy-kapinassa oltuaan Cawnporessa. Eversti Munro aikoo selvittää
Nana Sahibin olinpaikan. Myös Nana Sahib haluaa teloittaa Munron ja laittaa oman miehensä retkikuntaan.

Juoni koostuu upeiden ja eksoottisten paiķojen esittelystä, on historiallisia tapahtumia ja villieläinten metsästystä. 

Dhaulagiri-vuori mainitaan. Se on maailman seitsemänneksi korkein vuori, 8167  m, jonka ensimmäisenä "valloitti"  Maurice Herzog 1950. Retkikunta pitää huippua saavuttamattomana, sillä ihmisen fysiologia asettaa rajoja. Suomalainen Veikka Gustafsson kiipesi huipulle ilman lisähappea vuonna 1993. Hän on kiivennyt kaikki kasitonniset vuoret ilman lisähappea.

Romaani huipentuu Nana Shahibin ja eversti Munron yhteenottoon. Myös lady Munro löytyy.

*****

Jules Verne (1828 - 1905) oli seikkailukirjoistaan kuuluisa. Verne julkaisi peräti 63 romaania, ja häntä pidetään osaltaan science fictionin edelläkävijänä.

Olen blogannut seuraavista Jules Verne kirjoista:
Kapteeni Hatteras -trilogia
Kapteeni Grantin löytyminen
Maailman ympäri 80:ssä päivässä 
Sukelluslaivalla maapallon ympäri (lisänä Salaperäinen saari, missä on myös Kapteeni Nemo)

Matka maan keskipisteeseen

Tsaarin kuriiri

Reijo Mäki: Tyynysotamies

 

Reijo Mäki: Tyynysotamies, Otava 2025, sivumäärä 358.

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirja on ilmestynyt joka vuosi, vuodesta 1997:stä lähtien, jolloin ilmestyi 9:s osa Pimeyden tango, Vares-sarja alkoi teoksesta Moukan peli (1986). 

Tyynysotamies (36:s Vares) ei tee sarjan vakiokaavaan poikkeusta, siinä on useita juonenpätkiä (uskottomuus, auton omiminen), joita viedään eteenpäin. Jussilla on myös uusi sänkyseuralainen. Lisäksi kirjan murha selviää tarinan loppusivuilla kuin itsestään. Minusta tämä oli kyllä sarjassa vaisu ja väkinäinen Vares.

Teoksessa antiikkikauppias Madeleine on kadoksissa. Hänen ultratehokas sisarensa Rita-Brigitte Ruotsista saapuu Turkuun ja työllistää Madeleinen etsimisessä Jussi Varesta. Rita-Brigiten perässä Turkuun saapuu myös torpedo. 

Jussin talossa on putkiremontti, jota johtaa Nanna Tapuli. Nanna hommaa Jussille mäkitupalaistalon Korppolaismäen päältä. Talossa ei ole mukavuuksia, mutta Nanna ja Jussi piehtaroivat lakanoissa Nannan tyttären harmiksi. Suhde ei tietenkään jatku seuraavaan kirjaan.

Kirjaan on ympätty tavan mukaan Vareksen juoppoystävien "väsyneitä viisauksia" ja Motofukkers-moottopyöräkerhoa, sekä iskelmälaulaja, jonka biisi on Tyynysotamies, mitä toki Vareskin on Nannalle.

Reijo Mäen Tyynysotamies on Vares-sarjan ystäville  pakollinem ja herkullinen lukukirja kaikilla mausteilla. Tätä kyynistä ja itsekin huonoja juttuja kirjoittavaa bloggaria tämä ei sytyttänyt, joskin alla analyysiä Itäharjun ja Korppolaismäen muutoksesta alla.

Itäharju

Motofukkers touhuaa Itäharjulla. Itäharjua todellisuudessa kaavoitetaan ja alue on jo muuttunut "siistiksi", ja suuri osa huonokuntoisista rakennuksista on jo purettu. 

Alueella on jo uusi Turku Energian pääkonttori. Yritys itse nimeää alueen Infra Cityksi. Kalevantien varteen tuli jo aiemmin Lidl. Olen käynyt lenkillä Itäharjulla, juossut alueen moneen kertaan läpi, se on muuttunut ja muuttuu.

Tässä IF:n toimistorakennus, jonka vieren tehdään yksityistä sairaalaa.

Tässä on nyt Varsinais-Suomen hyvinvointialueen parkkipaikka. Tilalle tulee uusi Turun ammatti-instituutin kampus, ja myöhemmin hotelli, kerrostaloja ja kauppa. Jos ratikka tulee Turkuun, se ajaa siitä, missä nyt on puita.

Korppolaismäki
Teoksen aukeamalla 164-165 esitellään ensimmäisen kerran Korppolaismäen huippua, josta on tässä bloggauksessa kaksi karttapalaa, ensimmäinen Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta. Kirjan mukaan huipulla olisi rakennus, minä en ole havainnut rakennusta, eikä sitä ole kartassakaan.

Sen sijaan kuten kartasta näkyy, on mäen alapuolelle rakennettu korkeita kerrostaloja entisen Wärtsilän Turun telakan alueelle, sittemin telakka "siirrettiin" Pernoon, jossa se on Meyerin omistamana.

Kerrostalot "pilaavat näköalat"

Kuvista näkyy, että maisema-arvot on menetetty.

Valitsemalla suppean näkymän, pystyy edelleen ottamaan valokuvia Suomen Joutsenesta.

Bore-laivasta, joka on kaupungin hostelli.

Boren puolelta näkymä Korppolaismäelle on tällainen.

Mitään mäkitupaa tässä ei ole, eikä tule, rikkaiden asuntoja voi tulla lisääkin, heille Turussa on erityiskohtelu, ja aina parhaat näkymät.

Tässä vielä  Turun kaupungin opaskartan "klippi".

Korppolaismäen päällä olen koko blogiaikana käynyt useasti vuodessa, nykyisin vain kerran pari, sillä alueen maisema-arvot on jo menetetty, alue on omasta mielestäni jo pilalla. 

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini ja tämän jälkeen jokaiseen Vares-seikkailuun.

Helene Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia

 

Helene Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia, suomentanut Heta Rundgren ja Aura Sevon, Tutkijaliitto 2013, sivumäärä 205.

Teos sisältää esipuheen, Cixous'n esseet ja kirjailijan katsauksen heräämisestään ja urastaan, katsauksen nimi on Ruusunpiikki efekti, 

Helene Cixous (s. 1937) on uraa uurtava feministi, akateemikko ja kirjailija. Hän syntyi Algerian Oranissa monikulttuuriseen perheeseen ja havahtui tiedostamaan jo teini-iässä. Hän opiskeli Ranskassa ja perusti jo 1970-luvulla naistutkimuksen jatko-opinto paikan, hän oli myös poliittisesti aktiivinen.

Medusan nauru -teksti julkaistiin jo puoli vuosisataa sitten, se oli silloin mullistava. Cixous toteaa Medusan naurun aluksi, että "Aion puhua naiskirjoituksesta (ecriture feminine)".  Medusan nauru on ensisijassa feministinen essee, mutta vielä paljon enemmän yhteiskunnallinen, poliittinen , minusta myös psykologinen. Se on kirjoitettu aikana, jolloin patriarkaaliset muurit suojasivat ja elettiin postkolonialismin aikaa. Cixous toteaa, että menneisyys ei saa määrätä tulevaisuutta. Kirjailijakenttä oli maskuliininen, hän halusi kirjoittaa naisena naiselle, käsitellä naisen sisäistä maailmaa ja seksualisuutta, hän halusi kirjoittaa naisen. Kirjoittaminen oli tuolloin nivoutunut fallosentrismiin. Mies on ominut kirjoittamisen. Naisen pitää murskata kahleensa ja päästä ikeestä. Nainen on toiminut miehen ohjauksen alla. Naisen on kirjoitettava, kirjoittaminen on akti, joka vapauttaa myös seksuaalisuutta.

Cixous toteaa naisten apartheidin, miehet saaneet naiset vihaamaan toisiaan. On aika vapauttaa Uusi nainen. "Sillä fallogosentrismi jatkaa työtään sekä kumoten että säilyttäen, uusintaen aktiivisesti vanhoja kaavoja kastraation opinkappaleeseen ankkuroituneena". s. 52

Feminismi on varmasti kehittynyt ja muuntunut puolessa vuosisadassa, ja kaikkea ei ehkä allekirjoiteta enää, Cixous puhuu sivulla 46 kohdullisista. Minusta Cixous puhuu kahdesta sukupuolesta tai ainakin tarkoittaa kahta sukupuolta. Lisäksi Cixous käsittelee "pronomiineja",  Suomessa on onneksi vain yksi Hän-sana.

Medusa varmasti symboloi  myös antiikin kreikkalaisten tarustoa, missä Medusa näyttäytyy naispuolisena Gorgona, jolla on käärmeitä hiuksissaan. Cixous itse toteaa, että Medusan naurusta esseessään Ruusunpikki-efekti, että "Meduusa näytti kielensä. Miehet pätkivät pakoon. Mutta tulivat takaisin sivaltamaan miekallaan".

Cixous toivoo naisten kirjoittavan, jolloin syntyy "perinne ja kieli" (lainausmerkeissä oleva on tässä oma tulkintani).

Helene Cixousista on myös englanniksi käännetty teos Helene Cixous Reader

En tiedä paljonko Cixous käyttää ironiaa, mutta luullakseni hänen tekstinsä oli tarkoitettu naisille, joten en analysoi sitä enempää, mutta minusta ajatuksia herättävä opus, ja tällaisia tarvitaan, jotta asiat alkavat muuttua.

P. D. James: Usko ja epäilys

 

P. D. James: Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001. Suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 2001, sivumäärä 617. Komisario Dalgliesh #11

P. D. Jamesin dekkari Usko ja epäilys alkaa, kun St Anselmin pappisseminaarissa opiskeleva miljonäärin Sir Alred Treevesin adoptiopoika Ronald Treeves löytyy rantatörmän hiekkaan hautautuneena. Ruumiin löytänyt iäkäs sairaanhoitaja Margaret Munroe kuolee viikon sisällä. Molemmat kuolemat tulkitaan luonnollisiksi, ja ruumiit on jo polttohaudattu, kun sir Alred tulee reklamoimaan Scotland Yardiin kuolemansyyn tutkimuksesta (hän oli itse Kiinassa liikematkalla). Komisario Adam Dalgliesh on menossa Suffolkiin ja hän saa tehtäväksi kartoittaa tilannetta. Samana viikonloppuna  visiitin aikovat tehdä arkkidiakoni Crampton, jonka perimmäinen tavoite on lopettaa pappisseminaari. Poliisista saapuu ylirasittunut Roger Yarwood, joka tulee lepäämään. Lisäksi herra Stannard saapuu tutkimaan kirjastoa sekä Cambridgestä Emma Lavenham luennoimaan. Pappisseminaaria pyörittää johtaja Sebastian Morell eli isä Sebastian. Hänellä on apunaan kolme muuta pappia, isä Martin, Isä John ja isä Peregrine. Muinaiskreikkaa ja hepreaa opettaa George Gregory. Lisäksi seminaarissa on muita työntekijöitä.

Illallisella on hyvin kireä tunnelma. Se johtuu siitä, että arkkidiakoni Cramptonilla on kitkaa miltei kaikkien kanssa. Illallinen jää Cramptonin viimeiseksi. Crampton löytyy murhattuna kirkosta. Paikalla oleva komisario Dalgliesh ottaa tutkimukset hallintaansa. Avuksi hänelle tulee Scotland Yardista Piers Tarrant ja Kate Miskin. Dekkarin antoisin osa on miljöön kuvaus ja tilanteen kehittely.  Cramptonin murha tapahtuu vasta sivulla 270.

P. D. Jamesin romaani Usko ja epäilys on todella perinteinen brittidekkari, jossa pahuus pääsee vallalle pappisseminaarissa. 

Pidempi oppimäärä
St Anselmin pappisseminaarin rakennukset, ja arvotaulut ovat Arbuthnot'n suvun "perintöä". Jos arkkidiakoni Crampton onnistuu aikeessaan lopettaa pappisseminaari, omaisuus jaetaan seminaarin pappien kesken, koska Arbuthnottien testamentissa vain aviollinen perillinen voi periä suvun omaisuutta. Seminaarissa opiskelee Raphael Arbuthnot, joka oli neiti Clara Arbuthnotin avioton lapsi. Isän nimeä äiti-Clara ei ole kertonut. Clara on kuollut 1988 (13 vuotta sitten). 

Arkkidiakoni Crampton haluaa lopettaa seminaarin, mutta hän vihaa ajatusta, että neljä pappia rikastuu. Crampton on ollut todistajana oikeudenkynnissä, jossa isä Johnia oli syytetty kuoropoikien ahdistelusta. Isä John sai kolmen vuoden vankeustuomion. Isä John eli John Betterton asuu erikoisen naimattoman siskonsa Agathan kanssa. Crampton inhoaa myös isä Sebastiania, ja tunne on molemminpuolinen. Crampton ei ole ylin ystävä muidenkaan pappien kanssa. Isä Peregrine Glover ja isä Martin Petrie välttelevät Cramptonia, joka on alemmasta luokasta. Isä Sebastianin isä ja isoisä ovat olleet piispoja.

Arkkidiakoni Matthew Cramptonin ensimmäinen vaimo kuoli viinan ja pillerien seurauksena. Poliisi Roger Yarwood kuulusteli Cramptonia, ja Crampton teki virallisen valituksen Yarwoodista.

Crampton uhkaa välitöntä häätöä seminaarin talonmiehelle Eric Surteesille. Surteesilla on salaisuus. Hän on tavannut sisarpuolensa vasta isänsä hautajaisissa. Nyt heillä on säännöllisiä sänkyhommia, kun sisar Karen vierailee seminaarilla. Karen on kärkäs ja häikälemätön henkilö. hän on lisäksi tutkiva journalisti.

Kappelissa on on van der Weydenin mittaamattoman arvokas teos sekä maalaus Viimeinen tuomio sekä arvokas pergamentti.

Viha purkautuu. Viimeinen tuomio on töhritty ja  Crampton on murhattu. Tästä asetelmasta poliisit jauhavat tutkimuksiaan yli 300 sivua, ja sitten syyllinen on kiikissä. 

Trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant alkavat kuulustelut ja tutkimukset. Piers Tarrant on opiskellut kolme vuotta teologiaa Oxfordissa. Trio puhuu Macphersonin raportista. Etsin tietoja siitä ja raportin laatimisen syy oli  tummaihoisen Stephen Lawrencen  murha vuonna 1993. Rasistisessa veitsi-iskussa linja-autopysäkillä valkoihoisten joukko kävi Lawrencen kimppuun. Lawrence koitti juosta pakoon, mutta kuoli ilmeisesti verenhukkaan. Poliisi viivytteli todisteiden keräämisessä ja epäiltyjen pidätyksessä. Oikeudenkäynnissä syytetyt vapautettiin, mutta suku palkkasi yksityisetsvän ja myöhemmin poliisi tutki asiaa, mutta vasta 2012 syylliset tuomittiin. Macphersonin raportti laadittiin Lawrencen murhan jälkeen, ja osoitti että rakenteellista rasismia on. Raportin perusteella laadittiin toimenpidelista. Dekkari on julkaistu 2001, ja tuomio annettiin kahdelle vasta vuonna 2012.

Dekkarissa on monia käänteitä, mutta itse luin 617 sivua mielelläni.

Dekkarissa komisario Adam Dalgliesh tapaa ensi kerran  Cambridgen englanninkirjallisuuden lehtorin  tohtori Emma Lavenhamin. Pari ei ehdi tutkimusten keskellä kuherrella tai  karkeloida, mutta tapaaminen poikii treffit. St Anselm on tuttu paikka Adam Dalglieshille, jonka isä oli kirkkoherra. Adam Dalgliesh vietti nimittäin kolme kesää nuorena teininä St Anselmissa. Adam tapasi yhtenä kesänä tytön Sadien, joka ei ollut ymmärtänyt Adamin loppusoinnitonta runoa. Sadie yllyttää Dalglieshiä hyppäämään aallonmurtajalta, Adam selviää  virtauksista ja pääsee Sadien kanssa juttusille (ja vain juttusille) hänen majaansa.  Tässä opuksessa Adam Dalgliesh ja Emma Lavenham tapaavat siis ensimmäistä kertaa. Suhde kehittyy seuraavissa osissa. Emma on työssä lehtorina Cambridgessä. Emman isä Henry on jäänyt eläkkeelle. Henryllä on kaksi tytärtä. Vaimo ollut  nuorempi ja kuollut rintasyöpään, kun Emman pikkusisko on ollut pieni. Henry on antanut kaiken rakkautensa Emman pikkusiskolle. Nyt Emma on kolmissakymmenissä. Hänellä on suhde työkaveriinsa Gillesiin, mutta Emma on kyllästynyt miehen omistushaluun ja aikoo jättää tämän. Tulevissa osissa suhde etenee ...

Komisario Dalgliesh ottaa murhaajaa kiinni aallonmurtajalla ja loukkaantuu. Dalglieshille St Anselm on tärkeä paikka ja Dalgliesh tuntee murhaajaa kohtaan henkilökohtaista kaunaa sillä myös murhaajan, kuten Cramptonin yhtenä tavoitteena on sulkea St Anselm. Dalgliesh pitää murhaajaa röyhkeänä, koska suoritti tekonsa Dalglieshin silmien edessä. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa, joista tämä on viimeinen.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää, väkivallan virkamies

 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää väkivallan virkamies, Seven Otava, 1976, sivumäärä 239.

Väkivallan virkamies on ensimmäinen teos yksitoistaosaisessa Harjunpää-sarjassa. Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu (1948-2011) aloitti rikospoliisissa 1973 ja jäi eläkkeelle poliisista 2006 ja kirjoitti nämä dekkarit.

Sarjan ykkösosa käynnistyy hitaasti. Ollaan varmaankin vuodessa 1976. Vanhempi rikospoliisi Timo Juhani Harjunpään heräämistä ja yövuoroon lähtöä kuvataan yksityiskohtaisesti. Harjunpään vaimo Elisa on töissä ja tytär Pauliina hoidossa. Kodissa on lankapuhelin, joten Harjunpään pariskunta viestii kirjoittamalla paperille viestinsä ja jättää keittiöön. Timo Harjunpää hoitaa perheen linnut eli astrildit (loistopeipot) ja valmistaa sen jälkeen kahvia (pannujauhatus?) emalipannussa ja tupakoi sisällä. Harjunpää on vielä nuori poliisi, joka etsii paikkaansa. Hän mieltää itsensä väkivallan virkamieheksi. Asiakkaat ovat usein yhteiskunnan huono-osaisia, niin uhrit kuin tekijätkin.

Yövuorossa on monta tehtävää, mutta teoksen henkirikos on eläkkeella olevan levyseppä Armas Kalevi Konttisen murha. Vainaja löytyy asunnosta, otsaan on kohdistunut iskuja terävällä astalolla. Ruumis on saanut olla asunnossa varsin pitkään, kun Konttisen vaimo asuu pojan kanssa erillään. Harjunpää on arka aloittamaan tutkimukset. Hän hakee neuvoja vanhemmalta poliisilta Norrilta. Rapun asukkaat kuullaan, kuten Konttisen erossa asuva vaimo ja poika. Sinnikkäät tutkimukset johtavat asunnossa olleen jäljille, ja murha alkaa selvitä ...

Harjunpäällä on töissä käytössään Lada. Kirja on nykymittapuun mukaan hieman tylsä, mutta poliisien tutkimukset ovat paljon asioiden järjestelmällistä selvittämistä. Usein henkirikokset tapahtuvat päihteissä. Konttinen oli ostanut viimeisenä elinpäivänä Alkosta Sorbusta ja kaksi Koskista.

Harjunpää sarjan avaus Väkivallan virkamies on parhaimmillaan aikansa kuvaajana ja loistosarjan ykkösosana.

*****

Matti Yrjänä Joensuun (1948 - 2011) Harjunpääsarja

1. Väkivallan virkamies, 1976
2. Harjunpää ja pyromaani, 1978
3. Harjunpää ja kapteeni Karhu. 1981
4. Harjunpää ja ahdistelija, 1982
5. Harjunpää ja poliisin poika, 1983
6. Harjunpää ja heimolaiset, 1984
7. Harjunpää ja rakkaudet lait, 1985
8. Harjunpää ja kiusantekijät, 1986
9. Harjunpää ja rakkauden nälkä 1993
10. Harjunpää ja pahan pappi 2003
11. Harjunpää ja rautahuone, 2010

Jon Fosse: Sonen

 

Jon Fosse: Poika, näytelmä 1996, ruotsintanut Svante Aulis Löwenborg. 82 sivua, teoksessa Teater 1.

Norjalainen Jon Fosse (s. 1959) on kuuluisa ja arvostettu näytelmäkirjailija. Tämä uusnorjaksi kirjoittava kirjailija palkittiin vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuden palkinnolla.

Poika on yksinkertainen näytelmä, mutta se luotaa syvälle ja on pohjimmiltaan tragedia. Kieli on yksinkertaista, arkista ja helppoa.

Vanha mies ja nainen ovat pirtissä, ja jatkuvasti tähyävät ikkunasta, ja päivittelevät pimeyttä. Pimeys on viime vuosina pahentunut, kun nuoret muuttavat pois, ja vanhat kuolevat. Naapurikin on ollut poissa, ryyppäämässä? Naapuri oli ollut usein räkäkännissä.

Vanhusten vuoropuhelun alla on hiljaisuudessa odotusta. Heidän poikansa kohtalo myllertää mieltä, mutta sitä ei tohdita käsitellä. Pariskunta odottaa linja-auton pysähtymistä. Naapuri saapuu, mutta myös toinenkin. Kymmenen sivua myöhemmin poika tulee pirttiin. Tätä ennen pojan elämästä on selvinnyt, että hän on muuttanut pois, myös hän on perso viinalle, ja hänen intohimonaan on ollut kitaransoitto.

Poika saapuu kotiin. Hän on vähäpuheinen. Seuraavaksi sisälle pelmahtaa naapuri, jolta poika tivaa vastauksia.

Hiljalleen lähestytään räjähdyspistettä, joka sekään ei vanhuksissa herätä puheen tasolla mitään. Päivitellään vain pimeyttä ja väen vähenemistä.

Jon Fossen näytelmä kasvaa arkisuudesta isoksi ja jättää lukijalle paljon pohdittavaa. Lopullisia vastauksia ei anneta, enkä lähde paljastamaan näytelmän loppuratkaisuja.

*****

Olen blogannut myös Fossen teoksista Det är Ales och Sömlösa ja Aamu ja ilta.

Charles Dickens: Pikku Dorrit

 

Charles Dickens: Pikku Dorrit, alkuteos Little Dorrit ilmestynyt 1855-1857, suomentaja Helena Kesäniemi, Karisto 1926, sivumäärä 1091.

Charles Dickensin kirjoittama Pikku Dorrit on ehkä kaikkein dickensiläinen romaani hänen tuotannossaan. Romaanin nimihenkilö Amy Dorrit on syntynyt ja varttunut aikuiseksi Marshalsean velkavankilassa, koska Amyn isä William Dorrit ei ole pystynyt maksamaan velkojaan. 

Pikku Dorrit on Dickensin yhdestoista romaani ja se arvostelee yläluokkaa, byrokraattista hallintoa ja köyhien kohtelua. Charles Dickensin isä oli itse velkavankilassa.

Romaanissa on kymmeniä henkilöitä ja pääjuonen lisäksi paljon sivujuonia. Dickensin romaaneissa kuitenkin kaikki liittyy pääjuoneen tai teemaan, ja kaikilla hahmoilla on sija tapahtumissa ja niiden dramaattisissa käänteissä. Dickensin romaaneissa on onnellinen loppu, eli hyville käy hyvin.

Romaanin toinen päähenkilö on Kiinasta Ranskan kautta Englantiin saapuva keski-ikäinen Arthur Clennam. Hän on pyörittänyt isänsä kanssa perheen kauppaliikettä. Raajarikkoinen äiti rouva Clennam on eristäytynyt maailmasta, mutta pyörittää liikeasioita Lontoossa. Arthur ei aio jatkaa perheen liiketoimia. Arthur aistii, että perheen yllä leijuu vaiettu skandaali.

Amy Dorrit eli Pikku Dorrit on toinen päähenkilö. Amy on velkavanki William Dorritin kolmas ja nuorin lapsi. Dorritin lapsista Fanny ja poika Tip ovat ylpeitä ja hamuavat mammonaa. Perheen äiti on kuollut, kun pikku Dorrit oli kahdeksanvuotias. Pikku Dorrit raataa perheensä eteen, ja on hankkinut velkavankilassa hyödyllisiä taitoja, hän on opetellut lukemaan, kirjoittamaan ja tekemään erilaisia töitä. Teoksen alussa Pikku Dorrit piikoo rouva Clennamin luona ja tekee ihmisille erilaisiia ompelutöitä. Arthur Clennam kiinnostuu Pikku Dorritista, ja selvittää, missä hän asuu, Clennam selvittää myös tai yrittää selvittää, kenelle Dorrit on velkaa ja kuinka paljon. William Dorrit velkavankeudesta huolimatta on pöyhkeä ja leikkii velkavankien päällikköä. Monen juonen käänteen jälkeen William Dorrit saa ison perinnön ja Dorritit vapautuvat velkavankeudesta. Isä Dorrit lähtee perheineen matkalle Venetsiaan, ja niin isällä ja kahdella vanhemmalla lapsella alkaa pahasti keulia. He katkaisevat kaikki vanhat ystävyyssuhteensa, myös Arthut Clennamiin, joka auttoi perhettä taloudellisesti ja selvitti muutenkin velkavyyhtiä. Perhe kieltää menneisyytensä leikkien rikasta ylhäistöä. Pikku Dorrit saa nuhteita, kun hän ei muutu, vaikka isä on palkannut rouva Generalin koulimaan lasten käytöstä yläluokan tavoille (=ylpeää joutilaisuutta, köyhien halveksuntaa ja oman aseman aggresiivista puolustamista, ja kaikesta palvelusta valittamista).

Alempana avaan romaanin äkkikäännöksiä, mutta vararikkoja, kuolemantapauksia tapahtuu, ja monia arvoituksia selviää ja lopussa kilisevät hääkellotkin.

Pikku Dorrit on rankattu Dickensin kirjoista yleensä kärkiviisikkoon, mutta ei ykköseksi, ne sijat menevät Suuria odotuksia romaanille, Saiturin joululle tai David Copperfieldille. 

Romaani Pikku Dorrit on erinomainen, mutta ehkä siinä on liian paljon uskomattomia juonenkäänteitä ja myös sivupolkuja on paljon, mutta erinomainen kirja.

Pitkä oppimäärä 
Kirja alkaa Marseilles'n vankilasta, missä kaksi vankia odottaa oikeuden käsittelyä. Toinen on murhasta syyttessä oleva Rigaud ja salakuljetuksesta epäilty John Babtist Cavaletto. Rigaud esiintyy tarinan myöhemmissä vaiheissa myös nimellä Blandois. Tämän jälkeen kuvataan ruttokaranteenin jälkeen Ranskasta Englantiin palaavaa joukkoa, jossa ovat Arthur Clennam, neiti Wade, herra ja rouva Meagles ja heidän tyttärensä Pet sekä Tattycorum, joka on adoptoitu orpo, ja on Petin palvelija.

Herra Dorrit on velkavanki, mutta lapset pääsevät pois vankila-alueelta. Dorritin lapsista Fanny kuhertelee teatterissa, Tip tekee tappiollisia hevoskauppoja. Perheen kuopus 22-vuotias velkavankilassa syntynyt ja kasvanut Pikku Dorrit raataa perheen hyväksi. Meaglesit toivovat Arthurin kosivan heidän tytärtään, mutta Clennam ei sitä tee, Pet menee naimisiin Hatty Gowanin kanssa. Clennam haluaa auttaa Dorritteja, ja perustaa yrityksen Daniel Doycen kanssa, joka on keksintöjensä vuoksi Verukeviraston hampaissa. Verukevirastoa hallitsee Barnaclen aatelissuku, joka ottaa kaikki asiakkaat hampaisiinsa.

Hahmokaartiin kuuluu hieno herra, talousnero Merdle, jonka poikapuoli Edmund Sparkler menee naimisiin Fanny Dorritin kanssa, kun perhe on äkkirikastunut. Merdle on ylistetty henkilö, joka sijoittaa ihmisten rahoja. Dorrit ja Clennam sijoittavat Merdlen kautta rahansa. Kirjan loppuosissa Merdlen petokset paljastuvat. Clennam menettää omaisuutensa ja puolestaan joutuu velkavankilaan. Herra Dorrit ei joudu, sillä hän on menehtynyt juuri ennen isoa vararikkoa.

Kirjassa paljastuu rouva Clennamin salaisuus Rigaud/Blandoisin kautta, hän konnailee ja välttelee viranomaisia. Clennam riutuu velkavankeudessa, mutta Dickensin romaaneissa hyville käy hyvin, ja Clennam pääsee pois vankilasta ja lopussa hääkellot soivat.

Osallistun tällä kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ole ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti Kaksi kaupunkia vaati monia yrityksiä ja teos oli monia vuosia (jopa vuosikymmeniä) kirjahyllyssä, se on loistokirja. Alkuvuonna luin Dombey ja pojan.

Ivo Andric: Konsulit

 

Ivo Andric: Konsulit, Travnikin kronikka, alkuteos Travnicka hronika, 1947, suomentanut Elvi Sinervo, Tammi 1976, sivumäärä 437.

Konsulit, Travnikin kronikka on jugoslavialaisen nobelistin Ivo Andricin kerronnaltaan rikas romaani. Se tarkastelee bosnialaisen kaupungin Travnikin valtakuvioita vuosina 1807-1814. Napoleonin valta oli tuolloin suurimmillaan mutta Bosniaa hallitsivat turkkilaiset. (Osmanien valtakausi Balkanilla). Teos alkaa siitä, kun ensin Ranska ja sitten  Itävalta päättävät lähettää hallintokaupunkiin oman konsulinsa. 

Romaanin päähenkilö Jean Babtiste-Etienne Daville on Napoleonin Ranskan konsuli. Mies on pestin alussa 39-vuotias. Hän saapuu yksin virkapaikalleen ja kaikki on hyvin vaikeaa takapajulassa, jossa paikalliset inhoavat ranskalaisia (ja kaikkia muitakin). Daville saa tuotua paikalle perheensä vaimon ja perheen kolme pientä poikaa.

Visiirinä toimii Mehmed-Pasha, johon Daville saa luotua hyvät suhteet. Davillen apurina ja tulkkina on alkuun viekas d'Avenat ennenkuin tulkiksi  tulee tarmokas, innokas ja aikaansaava 23-vuotias des Fosses. joka tosin lähtee muutaman vuoden päästä uusiin haasteisiin.

Itävallan konsuli Josef von Mitterer  saapuu myöhemmin ja edelleen kaikki on vaikeaa. Mittererin tulkki on Triesten slummeista noussut kymmentä kieltä taitava Niccolo Rotta. (Sukunimi on alkuteoksessakin Rotta). Mitterer on kohonnut sotilasuran ansiosta. Hänen vaimonsa Anna-Maria on todellinen ruikuttaja. Hän hurahtaa asioihin, pettyy, haukkuu miehensä ja murjottaa ja hurahtaa uudestaan. Pariskunnalla on teini-ikäinen tytär Agathe.

Travnikin visiirinä toimii Husref Mehmed-Pasha, jonka asema riippuu siitä, kuka on vallassa Turkissa ja onnistuuko serbialaisten kapinan kukistaminen. Tarinan kuluessa Mehmed-Pashaa yritetään murhata ja sitten syrjäyttää, hän välttää molemmat, mutta lähtee vapaaehtoisesti. Ranskan konsuli Daville saa paikallisten raivon päälleen. Hän oli Mehmed-Pashan ystävä ja saattoi miehen pois hallintokaupungista. 

Teos tarkastelee kaupungin valtapeliä vuoteen 1814 asti, jolloin Napoleon kukistuu ja Ranskan konsuli lähtee, myös Itävalta vetää konsulinsa pois.

Ivo Andricin romaani Konsulit antaa loistavan ja aika oudon kuvion diplomatiasta 1800-luvulla. Maailman valtioiden suhteet ovat edelleenkin varsin solmussa, ja sotia ja kostoiskujen sarjoja putkahtelee esiin jatkuvasti.

Lisähuomioita
Yritin etsiä Travnikin asukaslukua nyt. Suomenkielisiltä sivujen mukaan se olisi 53 000, ulkomaan kielisten sivujen luvut ovat haarukassa 13 000-30 000. Travnik toimi  hallintokeskuksena, kun se siirrettiin  pois Sarajevosta, nettihakujen perusteella kaupungin asukasluku oli haarukassa 5000-7000. Kaupungissa oli Stambulista lähetetty visiiri, ja hän oli alkuun Mehmed Pašša tai niin kuin englanninkielisillä sivuilla lukee Mehmed Pasha. Visiiri vaihtuu kaksi kertaa eikä vaihto ole vapaaehtoinen. Sitten valta siirretään Ibrahim-Pashalle, tähänkin Daville saa muodostettua hyvät välit, mutta kolmanteen Ali-Pashaan ei. Kolmas visiiri laittaa kaupungin "kuriin", vangitsee kaupungin sefardijuutalaiset, mestauttaa serbialaisia. 

Travnikissa valtaa pitävät turkkilaiset, joita asuu kaupungissa paljon. Kristittyjä on arvioilta 1500 ja heistä osa on ortodokseja, osa katolisia. Kaupungissa on 300 vuotta sitten Espanjasta karkoitettuja sefardi-juutalaisia.

Teoksessa on ns. kaikkitietävä kertoja, mutta Daville on päähenkilö. Hänen uransa on riippuvainen Napoleonin sotamenestyksestä. Daville on konsulina vuosina 1807 - 1814. Alkuvuosina Napoleonin sotamenestys on huomattava, ja Itävalta on yksi vastustajista. Venäjän sotaretkeen osallistui myös Itävalta. Napoleon meni naimisiin itävaltalaisen Marie Louisen kanssa, hän oli Itävallan keisarin Frans I:n tytär. Alkuun Travnikissa Itävallan konsulina oli von Mitterer, jonka vaimo aiheutti ongelmia miehelleen, ja tämä anoi siirtoa Wieniin, tilalle tuli jämäkkä von Paulich, joka pitää myös liittoutumisvaiheessa etäisyyttä Ranskan konsuliin. Tulkki Niccolo Rotta ei tule toimeen von Paulichin kanssa, eikä uusi konsuli tarvitse juurikaan tulkkia eikä apuria, herrat ottavat yhteen, jolloin von Paulich antaa Rotalle lähtöpassit. Rotta rottailee ja yrittää kostaa. Tulkki on nilkki.

Kirja on henkilökuvaukseltaan hyvin rikas. Von Mittererin vaimon hurahtamisia selitetään paljonkin. Anna Maria hurahtaa myös miehiin, ja rouvalla on todellinen juoksuaika. Petiin asti ei koskaan päädytä, mutta kaikki hurahtamiset johtavat pettymykseen, ja sitten Anna Maria ripittää miestään, haukkuu miestään Robespierreksi, ja pian kaikki alkaa uudestaan. Myös Davillen tulkki des Fosses rakastuu pariinkin kertaan, mutta jää ilman palkintoa, ja mies pettyy, mutta optimismi kantaa. Von Mittererin tytär Agathe haluaisi jäädä Travnikiin, vaikka se on takapajula. Agathe rakastaa puutarhaa ja sen ihailua, yksin.

Konsuli Daville kantaa huolta maailman tapahtumista ja on taipuvainen pessimismiin. Perheen arkea pyörittää vaimo, joka on työteliäs, vaatimaton, urhea ja optimistinen. Hänen toinen poikansa kuolee (jolloin Andric esittelee erilaisia seudun lääkäreitä). Suruajan jälkeen vaimo synnyttää kaksi lasta. Paikalliset arvostavat rouva Davillea. Myös miestä arvostetaan etenkin sefardijuutalaisten joukossa, sillä Daville kohtelee heitä kuin muitakin ja pitää ihmisinä.

Teoksen pääpaino on ihmisten suhteiden kuvauksessa, ja teos oli minusta hyvä. Teos kuitenkin antaa ihmisistä hyvinkin raadollisen kuvan. Bosnialaisia ei erityisemmin kehuta, ja turkkilaisten hallinto perustuu visiirin näkemyksiin ja on välillä hyvinkin raakaa. Teoksessa esitetään eräiden uskontojen laajentumisesta sodan avulla näkemyksiä, mutta en kirjaa niitä tähän.

Teoksen aikana vallitsi Napoleonon julistama Mannermaan sulkemus, joka johtaa tiettyjen kauppareittien uudelleen hakemista. Tuolloin maakuljetukset ovat olleet vaivalloisia, epävarmoja ja kalliita.

Teosta on kehuttu "diplomaattien toimien" kuvauksena. Ivo Andrić toimi diplomaattina vuosina 1924 - 1941, ja oli toisen maailmansodan alkaessa Berliinissä

Kaiken kaikkiaan hyvin avartava ja luettava teos.

*****
Ivo Andric (1892 - 1975) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1961, Ivo Andric syntyi nykyisen Bosnian alueella, joka oli Itävalta-Unkaria ennen ensimmäistä maailmansotaa. Jugoslavian kuningaskunta perustettiin 1918 ja monarkia loppui 1943, jolloin perustettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta. (1991 Jugoslaviasta itsenäistyivät Slovenia ja Kroatia, Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta "lakkasi olemasta" 1992, jolloin Bosnia Herzegovina julistautui itsenäiseksi. Jugoslavian tasavallassa oli Serbia ja Montenegro, joka itsenäistyi 2006. Prosessi ei ollut Slovenian ja Kroatian jälkeen rauhanomainen, vaan Bosnia-Herzegovinassa ja Kosovossa oli hyvinkin raakoja taisteluita. Pohjois-Makedonia julistautui myös itsenäiseksi 1991.
 Olen blogannut Ivo Andrićin romaanista Neiti