Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa, Der Tod in Venedig 1912, suomentaja Oili Suominen, Tammi, keltainen pokkari,  77 sivua.

Päähenkilö
Tarinan päähenkilö on Gustav Aschenbach, tai von Aschenbach Münchenissä asuva viisikymppinen ikääntyvä mieskirjailija, jonka romaanien sankarityypissä "ilmeni  älykäs ja poikamainen miehekkyys", sankari joka ylpeän nöyränä puree hammasta ja seisoo tyynesti aloillaan, vaikka miekat ja keihäät lävistävät ruumiin. Hänen kirjoissa esiintyy eleganttia itsehillintää. Aschenbach on ollut hento ja kotiopettajan opettama,  Aschenbachin avioliitto on ollut onnellinen ja lyhyt, päättynyt vaimon kuolemaan ja liitosta jäi tytär, ja tämän jälkeen Aschenbach on uurastanut kirjojen parissa ja matkustellut.

Juoni
Matkakuume yllättää, ja Aschenbach matkustaa mutkien kautta Venetsiaan "Niin hän sai taas nähdä tuon ihanan sataman, tuon ihmeellisten rakennusten loistavan ryhmän, jonka Venetsian tasavalta tarjosi saapuvien merenkulkijoiden kunnioittavien katseiden ihailtavaksi" ... ja tätä maalailevaa tekstiä jatkuu. (Venetsian tasavalta oli pystyssä 697 - 1797. Venetsia sijaitsee Adrianmeren pohjukassa).

Aschenbach on käynyt selvästi aiemmin Venetsiassa ja suuntaa Lidon saarelle, jossa majoittuu hotelliin, missä on paljon ulkomaisia vieraita. Aschenbach ihastuu puolalaisperheen poikaan Tadzioon, jonka karkelointia hiekkarannalla hän katsoo mielellään. Tadzion " jalan astunnassakin oli jotakin verrattoman sulokasta, kevyttä, samalla kertaa sekä herkkää että ylvästä ...  kauluksesta joka ei kovinkaan hyvin sopinut kovinkaan hyvin sopinut puvun muuhun tyyliin, nousi kuin kukkana tuon pojan viehkeä, ikikaunis - Eroksen pää Paroksen kellanhohtavaan marmoriin veistettynä ...".  Aschenbach hullaantuu poikaan, seuraa tämän liikkeitä, odottelee tavoittaakseen tämän katseen, seuraa tämän gondolia. Aschenbachin korviin kantautuu huhut epidemiasta, ja turisteja lähtee. Desinfioinneista huolimatta Aschenbach on täysin Tadzion lumoissa, vaikka "toki hän toisinaan pysähtyi ajattelemaan ja oli puolittain tolkuissaan", mutta siis vain puolittain, koska on "rakkauden huumaama".  Koleraepidemia riehuu, se avaa moraalisia patoja "alemmissa kansankerroksissa".

Pakkomielteen yksi huipentuma on Thomas Mannin kirjaama raju unijakso, jossa "sokea kiihko pystytti rivon puisen symbolin ... kiihottivat toisiaan", mitään kovin suoraan ei mainita, mutta tämä on kirjoitettu yli sata vuotta sitten. Aschenbach  herää "demonin valtaan langenneena" ja lähtee kaupunkiin. Hän menee kampaajalle laitattamaan hiuksensa, ja puleeraamaan itsensä nuorekkaaksi, etsien sitten Tadzion näköpiiriinsä, tiirailee tämän edesottamuksia, ja lysähtää rannalle. Illalla Aschenbach on kuollut.

Teemat
Kirjailija Aschenbach  on elänyt koko elämänsä hillitysti, ollut naimisissa, ja työskennellyt ahkerasti ja on ollut arvostettu. Aschenbachin matka Venetsiaan kaikkine vaiheineen kuvaa sitä, mitä hänen "protestanttiselle etiikalleen" tapahtuu, työ unohtuu, sisäiset estot ja pidikkeet aukeavat, ja hän on täysin Tadzion kauneuden ja nuoruuden pauloissa. Toiminta on tolkutonta, mutta Aschenbach ei edes puhu Tadziolle, vaan kyse on katseista ja seuraamisesta. Rivo uni sekä katusoittojakso varmastikin kuvaavat, mitkä ovat kiltin kirjailijan halut ja himot. Mitä kuolema symboloi, voi jokainen itse miettiä, onko se rangaistus unista, ajatuksista, vai katseista. Onko kuolema koleran aiheuttama? Onko kuolema vain elämän loppumista tilanteessa, jossa Aschenbach on päässyt kahleistaan?


Merkitys
Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa teokseen viitataan monesti, ja se on esikuva monelle teokselle, myös Finlandia-palkittu Hannu Raittilan Canal Grande (tietoisesti) sisältää elementtejä tästä. Henrik Tikkanen Mariankatu 26:n loppuosassa piipahtaa Venetsiassa. Venetsia on ollut ensimmäisiä turistikohteita. Mann kuvaa hyvin Lidon hotellia, jossa vietetään enemmän aikaa kuin nykyisin hotelleissa, ja siellä on täydet ravintolapalvelut, ja paljon henkilökuntaa paapomassa turisteja, jotka asuvat pitkiä aikoja hotellissa.

Tuho, turmio ja perikato mainitaan juuri tässä opuksessa
... nuorison kasvattaminen taiteen avulla on sangen uhkarohkea ja tuomittava yritys. Kuinka näet voisikaan soveltua kasvattajaksi se, jota alun alkaen, luonnostaan ja peruuttamattomasti kiehtoo turmio ja perikato? Toki me sen taipumuksemme haluamme kieltää ja pyrimme arvokkuuteen, mutta kuinka tahansa me pyristelemmekin, aina tuho kiehtoo ja kutsuu meitä”. Mann on ollut lennokkaalla tuulella tätä kirjoittaessaan.

****
Thomas Mann (1875-1955) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1929. Thomas Mannin pääteoksiin kuuluvat esikoisromaani Buddenbrookit (1901), jonka on Thomas Mann kirjoitti vuosina 1897 - 1900. Thomas Mannin teoksista lienee kuitenkin Taikavuori (1924) kuuluisin.
Olen lukenut Mannilta vielä romaanit Nuori Joosef joka ilmestyi vuonna 1934 ja Pyhä syntinen joka ilmeistyi vuonna 1951.

Thomas Mann muutti monesti ensin Saksasta Sveitsiin ja sieltä USA:han ja toisen maailmansodan jälkeen 1952 takaisin Sveitsiin

Antony Jay: Liikkeenjohto ja Machiavelli

Antony Jay: Liikkeenjohto ja Machiavelli, Management and Machiaveli, 1967, suomentaja Yrjö Toivainen, Tammi 1973.

Brittiläinen Antony Jay (1930 - 2016)  tarkasteli teoksessaan Liikkeenjohto ja Machiavelli liikkeenjohdon ongelmia rinnastamalla yritykset valtioihin.  Niccolo Machiavelli kirjoitti vuonna 1513 oppaan ruhtinaille, jotta nämä osaisivat laajentaa valtakuntaansa ja ylipäätään vallassa pysymiseksi. Linkki Ruhtinas-teoksen bloggaukseen on täällä.

Jayn mukaan myös yrityksellä on kuninkaansa, vasallit, lähettiläät, hovimiehet ja viholliset. Jay tosin kaivaa syvemmältäkin. Normannit valloittivat Englannin vuonna 1066, Vilhelm Valloittaja syrjäytti englantilaiset suurmaanomistajat normanneilla, jotka maksoivat veroja. Machiavelli tarkasteli samaa ongelmaa ja päätyi siirtokuntien perustamiseen, joka yrityksellä tarkoittaa toisen yrityksen valtaamista ja sitten vallatun yhtiön avainpaikkojen miehittämistä omilla miehillä.

Yrityksissä valta on omistajilla. Toimitusjohtajaa ei valita demokraattisesti, toisaalta vain perheyrityksessä valta pysyy suvussa. Suomalaista Koneen entistä toimitusjohtajaa ja hallituksen puheenjohtajaa Pekka Herliniä on John Simonin kirjassa kuvattu Koneen ruhtinaaksi. Pekka Herlin  oli liike-elämässä nopea, pragmaattinen ja luopuessaan vallasta hän siirsi sen esikoiselleen, Simon rinnastaa Pekka Herlinin toimet Machiavellin ohjeisiin.

Koska Antony Jay on britti, hän ottaa esimerkit mielellään Englannista. Ruusujen sodan jälkeen Jayn mukaan York- ja Lancaster-suvut fuusiotiin avioliiton kautta ja syntyi Tudor-dynastia. Fuusioita ei kannata etsiä yrityselämästäkään kovinkaan kaukaa, Telia-Sonera, Nokia-Alcatel, avioliittoja näissä ei kylläkään olla tehty.

Kuninkaan ja vasallien ongelma, kiinnostaa Jayta. Vasallit voivat kilpailla kuninkaan kanssa haitallisesti. Jayn mukaan paras strategia ohjata, hillitä ja hallita vasalleja, on yksinkertaisesti raha. Jos kriittinen massa asettuu keskusvaltaa vastaan, silloin keskusvalta kaatuu. Raha pitää lojaalina.

Hajautus on yrityksellä sama asia, kuin muinaisilla kaupunkivaltioilla siirtokunnat. Hajautus vaatii jatkuvaa ja toimivaa yhteydenpitoa, kuten siirtokunnatkin.

Jay rinnastaa keskiaikaisen monarkin suhteen paaviin samaksi kuin nykyisin suuryhtiön johtajan suhteen valtion presidenttiin. Paavin kardinaalit vastaavat Jayn analyysissä valtion virkamiehiä.

Vallanhimo on voimakas ponnin pomolla. Yrittäjällä on oma yritys, hän on yrityksensä ylipäällikkö. Tämä on positiivinen ominaisuus, mutta överiksi mentyään myös huono, johtaja voi puuttua pikku asioihin, ja olla epäluuloinen, eikä hän pian luota kehenkään. Kirja väittää Henry Fordin keskittäneen kaiken vallan itselleen, eivätkä muut saaneet tehdä itsenäisiä päätöksiä, kuten Jayn mukaan myös Napoleon ja Hitler toimivat.

Kuningas Lear delegoi liikaa valtaansa, koska hän delegoi  myös vastuun, pomolla pitää olla auktoriteetti ja viime kädessä myös vastuu.

Valtion demokratisoitumista vastaa yrityksessä omistuspohjan laajentaminen, hajautetuissa yhtiöissä toimitusjohtajan aseman korostuu. Jos omistuspohja on suppea, toimitusjohtaja on omistajien sätkynukke.

***
Antony Jay aateloitiin, ja hänet tunnetaan paremmin tv-sarjoijen Kyllä herra ministeri sekä Kyllä herra pääministeri käsikirjoittajana.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata, alkuteos Män kan inte våldtas 1974, suomentaja Kyllikki Villa, Tammi 2019. Sivumäärä 184.

Kirjan päähenkilö Tova Randers on 40-vuotias kaupunginkirjaston lainausosastolla työskentelevä yksinhuoltaja äiti. Aiemmin hän on ollut naimisissa Jon Randersin kanssa, mutta liitto on päättynyt eroon. Tova on jäänyt yksin kahden pojan Mickin (nyt 14 v), ja Jockumin (nyt 16 v) kanssa. Tovalla on tiukkaa, Jon on uusissa naimisissa, ja elatusapu on vain 308 mk 50 penniä.

Kirjan alkaessa Tova täyttää 40 vuotta ja päättää mennä ravintolaan. Illan päätteeksi hän menee miehen luo kuuntelemaan musiikkia. Mies lääppii, lyö, ja sitoo ja raiskaa. Kun Tova selviää sieltä, hän ei häpeänsä vuoksi ilmoita raiskauksesta poliisille. Toinen motiivi on se, että hän ei halua, että entinen aviomies saisi tietää, ja lapset hän haluaa pitää väkivallan ja pahan ulkopuolella.

Kirja jakautuu kahteen eri juonilankaan, jotka kietoutuvat toisiinsa, eli toiseen kuuluvat raiskaus, koston suunnittelu ja toteutus, ja toisessa, joka on toisella lukemisella mielenkiintoisempi, on  Tovan avioliiton kehitys, ja se, miksi eroon ajauduttiin. Tova on ollut avioliiton aikana vastuussa perheen arjen pyörittämisessä ja epäpätevänä oppikoulussa opettajana. Kuitenkin Tova on ollut seksuaalisesti vapaa ja miestään aktiivisempi. Kirjassa tarkastellaan Tovan miessuhteita sekä miesten ja naisten valtasuhteita avioliitossa, perheessä, työelämässä ja yhteiskunnassa. Miehet ovat torjuneet Tovaa, Tovan seksuaalisen vapautumisensa takia. Tätä ei sanota suoraan, mutta tulee kyllä ilmi.

Toisessa juonilangassa Tova selvittää raiskaajamiehen nimen, ja ammatin. Toimitusjohtaja Martti Wester omistaa yrityksen, joka myy kehyksiä ja peilejä. Martti on rehvastelija, ja keilaaja. myös pelimatkoilla hän kaataa naisia, vaikka sitten pakolla ja kehua retostelee paikoillaan. Tova on huomannut, että miehellä on todella pieni elin (ei selviä ajatteleeko Tova näin, vai onko?), eli mies kompensoi kokoa muilla tempuillaan. Tova kokee raiskauksen erityisen nöyryyttäväksi myös oman vapautumisensa vuoksi. Tova aikoo kostaa, mutta tajuaa pian, että tappaminen on väärin, mutta aikoo raiskata miehen. Juonilanka päättyy Tovan tunkeutumiseen asuntoon, sitomiseen, mutta rikoslain mukaan raiskaus on ollut (tuolloin) asianomistajarikos, miestä ei voi nainen raiskata, joten Tovan kosto kokee vesiperän.

Kirjan ytimen muodostaa (minusta) Tovan naiseuden, tasa-arvon ja väkivallan pohtiminen. Tova myös kasvattaa kahta poikaa polaariseen maailmaan, missä miehen ja naisen tasa-arvo on hyvin kaukana. Tova on steriloinut itsensä ottamansa abortin yhteydessä, mikä on vaikuttanut hänen intiimiin kanssakäymiseen, mutta varsinkin miesten suhtautumiseen häneen. Kuka pelkää itsenäistä naista? Useimmat miehet? Lopussa Tova joutuu katsomaan väkisinmakaamista hyvin yllättävästä näkökulmasta ja kirjan loppu on vaikuttava. Kukaan ei ole turvassa pahalta. Paha on meidän sisällämme.

Ajankuva on tarttunut varsin hyvin kirjan sivuille. Puhutaan Taisto Sinisalosta, ja kirjastossa kirjoitetaan kirjastokortteja, ja Tova etsii ja hankkii aineistoja tutkijalle. Vanhempi poika haluaa muuttaa maailmaa, on puna-aatteen pauloissa, mutta muutkin vietit ovat heräämässä, eikä pojalla näytä olevan välineitä hillitä viettejään?

Detalji:Ilmeisesti ihmisten pariutumisessa tuoksuilla on merkitystä. Martti Westerillä on Karin tuoksu sen miehen tuoksu, jota Tova jossain vaiheessa oli kaivannut ja jota hän ei myöskään saanut.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on mullistava feministinen teos, jonka teemat puhuttavat edelleen. Tasa-arvo on ikuinen utopia, jota kohti on hyvä suunnata. Yhä uudet sukupolvet joutuvat ratkomaan vallan, väkivallan ja seksuaalisuuden ongelmia suhteissaan.

****
Märta Tikkanen (s. 1935 os. Cavonius) on suomalainen kirjailija, tästä kirjasta on tehty filmi, jossa päähenkilön nimi on vaihdettu Evaksi. Myös Martinin hahmoa on muutettu, hän on elokuvassa autokauppias. Filmissä Evalla on oikea ase, kirjassa poikien leikkipistooli.

Märtä Tikkasen uraauurtava runoteos on  Vuosisadan rakkaustarina olen blogannut myös Henrik Tikkasen Osoitetrilogian avausosasta Kulosaarentie 8.

J.K Rowling: Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

J.K Rowling: Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, Harry Potter and  the Deathly Hallows, 2007, suomentanut Jaana Kapari-Jatta, Tammi 2008, sivumäärä 784.

Kuoleman varjelukset on seitsenosaisen Harry Potter -sarjan päättöosa. Tarina alkaa Lucius Malfoyn kartanossa  missä kidutetaan ja tapetaan jästitietoa opettanut velho, ja suunnitellaan Harry Potterin kaappaamista, kun Feenixin kilta on häntä siirtämässä, Harry täyttää 17 vuotta ja tulee täysi-ikäiseksi ja Petunia-tädin "antama" suoja häviää. Edellisen osan  Puoliverisen prinssin lopussa Kalkaros on tappanut Dumbledoren, ja Kalkaros spekuloi Voldemortille Harryn siirtämistä. Feenixin kilta ei taas pysty tappamaan Voldemortia  ellei kaikkia hirnyrkkejä ensin tuhota. Luultavasti vain Dumbledore, Harry, Ron ja Hermione tietävät hirnyrkeistä. Harryn siirto on hankala, sillä Voldemortilla on kätyrit Taikaministeriössä. Aurorien turvin monijuomaliemellä saadaan kuusi Harry Potter-kopiota lentämään ja "alkuperäinen". Villisilmä Vauhkomieli kuolee siirrossa, ja Frediltä lähtee korva. Harry joutuu miltei Voldemortin kynsiin, Harry selviää mutta Hedwig kuolee. Tilanne on todella huono Billin ja Delacourin häihin tulee kuolonsyöjiä etsimään Harrya, taikaministeri Rufus Rymistyir on tapettu, hän toi ennen kuolemaansa tavaroita, jotka Albus Dumbledore oli lahjoittanut Ronille, Hermionelle ja Harrylle, Ronille pimeytin, Hermionelle kirja, ja Harrylle sieppi, mutta myös Rohkelikon miekka, jota hän ei saa antaa ministeriön määräyksestä. Kaikilla näillä esineillä on käyttöä.

Hermione organisoi Ronin, itsensä ja Harryn paon. Heidän täytyy pysyä hengissä löytää ja tuhota hirnyrkit ja kukistaa Voldemort, eli urakka, joka on täysin mahdoton. Lontoossa he törmäävät Kuolonsyöjiin, he piiloutuvat Kalmanhanaukiolle.

Juoni on monipolvinen ja moniuloitteinen, ja jätän sen jokaisen itse  luettavaksi.

Harry paneutuu Albus Dumbledoren elämään. Dumbledore on asunut Godrickin notkossa, paikassa, jossa myös Harryn vanhemmat asuvat. Harry ja Hermione käyvät siellä, mutta joutuvat Naginin yllättämäksi. Päättöosassa selviää myös Kalkaroksen tarina, sekään ei ole onnellinen, mutta Kalkaroksella on suuri rooli Pimeyden ruhtinaan voittamisessa. Kalkaros on tuntenut Harryn äidin lapsuudesta asti, ja kaipaa tätä, vaikka Lily Evans kuoli vain 21-vuotiaana 31.10.1981. Kalkaros antaa Harrylle muistoja, jonka perusteella lukija saa selville koko tarinan. Kalkaroksen suojelius on Naarashirvi, häntä on pitänyt Dumbledoren puolella ihastus ja rakkaus Lily Evansiin.

Kuoleman varjelukset -kirja kertoo velhomaailman sisällissodasta, ystävyydestä, erilaisuuden sietämisestä, itsensä uhraamisesta ja luottamuksesta. Kirja on myös hyvin yllätyksekäs. Albus Dumbledoren elämä on ollut lapsuudessa traaginen. Taistelussaan Voldemortia vastaan Dumbledore on hajauttanut tietonsa, ja ollut hyvin salamyhkäinen. Harry, Hermionen ja Ron saavat ponnistella yksin eteenpäin hirnyrkki kerrallaan. Siriuksen veljen omistaman kotitontun Oljon kertomuksesta Harry päättelee, että hirnyrkki medaljongissa on vielä tuhoamatta. He saavat medaljongin uskaliaasti ministeriöstä, ja lopulta Ron, joka on jo kerran jättänyt Harryn ja Hermionen, tuhoaa sen Rohkelikon miekalla. Puuskupuhin kupin Hermione onnistuu saamaan Bellatrixin holvista Irvetasta, mistä "varkaat" lähtevät livohkaan lohikäärmeellä. Hermione tuhoaa hirnyrkin basiliskin myrkyllä. Pimeyden ruhtinas lopulta tajuaa, että hänen salaisuutensa on paljastettu, ja hirnyrkkejä tuhotaan. Harryn on pakko palata Tylypahkaan, sillä hän tajuaa, että siellä on yksi hirnyrkeistä, joka pitää tuhota.

Voldemortin vallankaappauksessa koko taikamaailman valta on kaapattu. Taikaministerinä Pius Sakia toimii komennuskirouksen alaisena. Tylypahkan koulu on alistettu ministeriölle. Voldemort on kuliseissa, sillä ennustuksen mukaan hänen pitää tappaa Harry Potter, jos haluaa elää.

Ankeuden ja taisteluiden lisäksi kirjassa on paljon tarinoita. Kuoleman varjelukset perustuu tarinaan, jossa kolme veljestä saavat Kuolemalta varjeluksia. Ensimmäinen saa Seljasauvan, jonka valtias saa taikasauvasta tappavaa voimaa. Ikävä vaan, että vanhin veli murhataan nukkuessa, ja sauva saa uuden omistajan. Toinen veljes saa elpymiskiven, joka herättää kuolleista. Toinen veljes kutsuu nuoruuden rakastettunsa, mutta kuollut ei voi kokonaan palata, ja toinen veli tekee itsemurhan. Viisain ja varovaisin veljes saa näkymättömyysviitan, jolla hän onnistui piiloutumaan ennenaikaiselta kuolemalta. Tarinassa Voldemort ei tunne tarinaa kokonaisuudessaan, ja haluaa olla Seljasauvan valtias, hän hakee sauvan Dumbledoren haudasta, mutta sauva ei toimi halutusti. Harryn sauva taas katkeaa puuosiltaan, mutta Harry riistää Draco Malfoyn sauvan, voittamalla tämän. Harryn näkymättömyysviitta on aito, sitä ei pysty taikomaan "esille" eikä pois.

Voldemort haluaa tuhota taikamaailmasta kuraveriset ja sekaveriset, vaikka hänen oma murhaamansa isä oli jästi. Voldemort ei myöskään luota kehenkään. Harry osoittaa kypsymisen merkkejä. Hän toimittaa vapauttamansa kotitonttu Dobbyn avulla sivullisia turvaan Malfoyn kartanolta. Harry suree Dobbyn kuolemaa, kaivaa haudan, ja osoittaa monessa kohtaa suurta uhrautuvaisuutta. Kohtelemalla Oljoa kunnioittavasti he saavat selville medaljongin tarinan. Harry uhrautuu myös myöhemmin ...

Taikamaailma vaikuttaa yhä enemmän sekopäitten paikalta. Syyttömät viruvat vankilassa, syylliset ovat kunnioitettuja. Ministeriö on mammuttimainen byrokratian pesä. Taikamaailman sisällissodassa on minusta kysymys, vallasta, väkivallasta ja hallitsemisesta. Voldemort haluaa ikuista valtaa, jossa  vain puhdasveriset velhot ja noidat (sekä hän, joka ei ole) voivat toimia velhoyhteisössä. Ilmeisesti Voldemortin tarkoitus on laajentaa valtaa jästiyhteisöihin tappamalla heitä. Toinen puoli velhomaailmasta uskoo moninaisuuteen, erilaisuuteen, ja siihen, että velhomaailma on piilossa. Se maailma, jossa velhot ja noidat elävät, on minusta sietämätön. Ministeriön byrokratia on järkyttävän suuri, demokratiaa ei ole, lakeja luultavasti on joitain, mutta sääntöjä sitäkin enemmän. Oikeudenkäynnit ovat puolueellisia, vankeustuomiot hirvittäviä, ankeuttajat suutelevat sieluja pois. Velhot komennuskiroavat toisiaan, käyttävät monijuomaliuoksia, huijaavat, varastavat, tappavat, kohtelevat kotitonttuja orjinaan. Taikalehdistö valehtelee ja maalaa syyttömistä syyllisiä. Mikä tässä maailmassa on hienoa? Hienoa on hyvän voitto pahasta ja tässä opuksessa Oljo-kotitontun muuttuminen.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset  on minusta kuitenkin hyvä päättöosa, ja juonipaljastus, tarina päättyy hyvin, eli 19  vuotta tapahtumien jälkeen Harry ja Ginny ovat saattamassa nuorempaa poikaansa Albusta Tylypahkan pikajunaan, ja ovat siellä Ron ja Hermione jälkikasvunsa kanssa, kuten myös Draco Malfoikin Scorpius-poikansa kanssa. Tylypahkassa  Neville Longbottom on yrttitiedon opettaja, ja Ronilla on jästien ajokortti.

***
Harry Potterit on kirjoittanut on  Joanne Kathleen Rowling. J.K Rowling on syntynyt kuten Harry 31.7.

Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi

Kirjat on hienosti suomeksi kääntänyt Jaana Kapari (nyk Jaana Kapari-Jatta), ja suomalaiset kansikuvat on tehnyt Mika Launis.

Olen blogannut aiemmin:
Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feenixin kilta

Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter -Legenda
Harry Potter -sarja

Kirottu lapsi - näytelmä tarkastelee Albuksen koulu-uraa.

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 alkuteos Brändövägen 8 Brändö Tel. 35, suomentanut Elvi Sinervo, WSOY 1976, sivumäärä 166.

Henrik Tikkanen oli pakinoitsija ja piirtäjä, ja kirjailija. Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 on avausosa Osoitetrilogiaan, jota täydennettiin vielä kahdella lisäteoksella viiteen niteeseen. Takakannessa puhutaan muistelmista. Henrik Tikkanen kuului kulttuurisukuun, josta bloggauksen alla tarkemmin.
Henrik Tikkasen teos Kulosaarentie 8 on siis trilogian ensimmäinen osa. Sen tyyli on hyvin pisteliäs ironia ja huomiot ovat vähätteleviä. Kyyninen katse pyyhkii läpi lähipiirin ja porautuu myös itseen. Muistelmat alkavat Pariisin olympiakisoista 1924, jossa Henrikin vanhemmat olivat, isä osallistui ammuntaan, äiti juhlintaan. Henrik syntyi syksyllä ja alkaa ".. karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta". Avausosa loppuu isän uurnan laskuun, hänen kuoltua viinaan. Ensimmäinen osa käy läpi pojan varttumisen mieheksi tiettyine kipupisteineen, mutta tarkastelee etenkin isän ja äidin alamäkeä. Isän ensimmäinen avioliitto oli päättynyt kertojan isoveljien syntymään ja heidän äitinsä kuolemaan. Kertojan äiti liehui aika paljon ja pian pois perheen päivittäisestä elämästä.

Perhe asui Kulosaaressa. Aluksi kertoja lähetetään maalle ja kristilliseen kesäsiirtolaan, jossa vasta kummaa touhua oli. Useimmat kirjan asiat on kuvattu oudoiksi mutta kuvaus on lakonista jopa steriiliä, niistä välittyy välinpitämättömyyttä.

Asuinpaikka Kulosaari on suomenruotsalaisten asuttama, jota Tikkanen kuvaa "Ken on asunut Kulosaaressa, hänet on tuo näennäistodellinen yhteisö ikiajoiksi merkinnyt väärien arviointiensa leimasimella s.62. "Kulosaari oli epäilemättä luokaton yhteiskunta jossa vallitsi vahvasti vaihteleva tasa-arvo" s.63. Rahojen menettäminen on paha asia, niin tapahtui Henrikin isälle, ja hän möi jopa mattoja Stockmannilla. Kirjan mukaan hänet potkitaan Pörssiklubista, jota perustamassa hän oli. Kulosaarta kuvataan yhdyskunnaksi, jossa vallitsi (tuolloin) omahyväisyys. "Isä varustautui suuren halveksunnan asein ympäristön rajoittuneisuutta vastaan, ja se heijastui hänessä syvänä itsehalveksuntana. Ei ihme, että hän joi liikaa." s.66.

Äidin suhteita, ja alamäkeä tarkastellaan, isän kohtalo oli viina, joka äidillekin maittoi kieltolaista huolimatta, ja sen jälkeen äidillä on rakkaushuolia. Poika tuntuu kiintyneen isovanhempiinsa, ja perheen koiraan Innaan, joka jäi Kulosaareen, kun äiti lähti. Innan kuolemaa surraan.

Kirja on kuolemaa täynnä, on onnettomuutta, oman käden kautta tapahtuvaa kuolemaa, ja viinalla vauhditettua loppua. Viina, häpeä ja epätoivoiset teot värittävät avausosaa, mutta asiat on kuvattu niin, että tätä oli mielenkiintoista lukea.

Koska kirja kertoo pojan kasvusta mieheksi, on käsitelty myös niitä ekoja kertoja. Eka kerta olisi pitänyt olla kesämökillä talvisaikaan, mutta kaikkea voi tulla eteen. Kristillisen kesäsiirtolan kokemukset ovat myös sarjassa, 'kokemuksia, joita itse en ole onneksi kokenut, ja kuulostaa kyllä lievästi sanoen omituiselta, 12-vuotiaat pojat toistensa jalkovälissä kiinni.

Sota on läsnä. Vanhemmat veljet astuvat armeijaan, esikoisen tie oli lyhin ja traagisin, kaksoset touhusivat taisteluissa löytäen kutsumuksensa, kertojan mukaan heidän kasvatuksensa sopii armeijaan, koska heitä oli lapsuudessa nöyryytetty, loukattu, kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja siihen oli tyytyminen. Kertoja astui sotaväkeen vapaaehtoisena tajuten, kuten ilmeisesti järkevimmät jo Stalingradin jälkeen, että sota hävitään, mitä mielipidettä komppanian päällikön kanssa puidaan. Sodassa sotilaista tulee miltei aina pasifisteja (tai kuolleita).

Kirja on nopealukuinen, mutta syvällinen, ja kerronta on vailla omakehua. Tarinassa vilisee merkkihenkilöitä, kuten Wäinö Aaltosesta ja presidentti Ståhlbergistä, joista huomiot jätän jokaisen itse luettavaksi.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia alkaa teoksella Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35, se on tiivis ja  kyyninen katsaus vuosiin 1924 - 1947.
*****
Georg Henrik Tikkanen (9.9.1924 - 19.5.1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija. Olen kokenut yllä olevan romaanina, en autenttisena (totena, aitona ja tyhjentävänä) kuvauksena Tikkasen perheestä, perheystävistä tai suvusta. Tikkanen tunnustaa teoksessa Yrjönkatu käsitelleensä yksipuolisesti asioista. Todellisuudessa Henrik Tikkasen isä oli arkkitehti (lähde Wikipedia), mikä ei tule mitenkään tässä ilmi, osoitetrilogian toisessa osassa on maininta, että isä oli pula-aikana Stockmannilla töissä, ei siis ollut siellä kuolemaansa asti. Isä sai olympiapronssia Pariisin olympiakisoista, sekä hopea- ja pronssimitalin Antwerpenissa, tosin kaikki joukkuelajissa. Henrik Tikkasen isänisä oli taidehistorian professori J.J. Tikkanen, jonka isä Paavo puolestaan perusti Suomettaren. Henrikin äidinisä oli Lahden piirilääkäri ja valkoinen, ja veli tolstoilainen, en laita nimiä henkilötietojen takia.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat
Yrjönkatu sekä
Henrikinkatu.

P.G Wodehouse: Hiiop, Jeeves

P.G. Wodehouse: Hiiop, Jeeves, sisältää tarinat Hiiop Jeeves, Code of the Woosters 1938, Huomenta Jeeves, Joy in the Morning 1946 sekä Bingo pulassa,  Clustering Round Young Bingo 1925. Suomentanut Kaisa Sivenius. Teos, 2010, sivumäärä 617.

P.G Wodehousen (1881 - 1975) Jeeves-tarinoiden idea on yksinkertainen. Minäkertoja on laiska ja rikas poikamies Bertram 'Bertie' Wooster. Hänen talouttaan hoitaa hovimestari Jeeves. Bertie pitää itseään välkkynä, mutta on todellisuudessa aika tyhmä, kömpelö ja joutuu jatkuvasti vaikeuksiin. Jeeves on isäntäänsä monin verroin älykkäämpi ja junailee asiat lopulta uomiinsa.  Bertie on laiska ja avuton, mitä kuvaa kirjan aloituskin:
Kurkotin kättäni peiton alta, ja soitin kelloa kutsuakseni Jeevesin paikalle.
- Iltaa Jeeves
- Hyvää huomenta
Tästä yllätyin
- Onko nyt aamu?
- Kyllä on
- Oletteko varma ulkonahan on pimeää.
- On sumua ...

Bertie on saanut rahansa perimällä edesmenneet vanhempansa. Bertien sukuun kuuluu paljon setiä ja tätejä, joista eniten tarinoissa esiintyvät Dahlia-täti, tämän aviomies Tom Travers, sekä Agatha-täti. Bertien suurin pelko on joutua naimisiin, hän yrittää pysytellä poikamiehenä ja Jeevesin passattavana, toiseksi tärkeintä on saada nauttia Anatole-kokin herkuista.

Olen lukenut teini-iässä kaikki silloin suomennetetut Jeeves-tarinat, ja P.G Wodehousen teoksia enemmänkin. Sain lahjaksi ylläolevan kirjan jossa on kolme tarinaa, eli kaksi täyspitkää Hiiop Jeeves sekä Huomenta Jeeves ja yksi lyhyt tarina Bingo pulassa.

Bingo pulassa  on kirjan tarinoista ajallisesti ensimmäinen ja lyhin ja sisältää olennaista informaatiota, eli miten loistokokki Anatole päätyi Bertien tädin Dahlian palvelukseen. Dahlia julkaisee Miladys Boudoir -lehteä, johon Bingon vaimo kirjailija Rosie M. Banks kirjoittaa jutun  'Näin varmistan miesmussukkani rakkauden'. Bingo, joka on Bertien vanha koulukaveri vetoaa Bertieen, jotta tämä murtautuisi heille ja varastaisi vaimonsa kirjoittaman jutun. Bertien murto päättyy katastrofiin ja poliisin tuloon, mutta Jeeves on nerokkaasti hankkinut sisäkön Bingolle, ja  saa Anatolen pestautumaan Dahlialle, sekä pystyy estämään jutun julkaisun. Jeeves on yliveto.

Hiiop Jeeves -tarina on kirjan ensimmäinen täyspitkä kertomus ja siinä on muutamia juonilankoja.
Bertie haluaa siis pysytellä poikamiehenä, eikä ainakaan avioitua Madeline Bassetin kanssa, jonka isä on tuomari sir Watkyn Bassett, joka on tuominnut Bertie poliisilakin varkaudesta sakkoihin. Madeleine Basset kihloissa Bertien ystävän Gussie Fink-Nottlen kanssa. Bertie pelkää, että Madeline iskee uudestaan häneen kyntensä, pari on ollut lyhyen aikaa kihloissakin.
Bertien täti Dahlia tarvitsee jatkuvasti mieheltään Tomilta rahaa Miladys Boudoir -lehtensä pyörittämiseen. Tom on keräilijä ja kärkkyy hopeista lehmäkermakkoa. Dahlia käskee Bertien mennä haukkumaan kermanokka antiikkikauppaan, jotta Tom saisi sen halvalla. (Tässä tulee ilmi muuten yksi ikuinen teema, mitä enemmän on rahaa, sitä halvemmalla kaikki pitäisi saada).

Bertie törmää antiikkikaupassa sir Watkyn Bassettiin, joka pitää häntä varkaana, jonka on tuominnut vankilaan kolmeksi kuukaudeksi. Sir Watkyn on kaupassa fasistijärjestön puheenjohtajan Roderick Spoden kanssa. Spode on pitkä ja paksu, ja pahansuopa. Sir Watkyn esittelee Spodelle Bertien rikollisena. Bertie kompastuu kissaan ja miltei lähtee epähuomiossa kermakko mukanaan antiikkikaupasta. Sir Watkyn ostaa lehmäkermakon Tomin nenän edestä.

Gussie Fink-Nottle sähköttelee Bertille maanisesti, että Bertien on pakko tulla eheyttämään hänen kihlaustaan Isä-Bassetin tyköön. Myös Dahlia-täti usuttaa Bertietä varastamaan Tomille kermakon. Bertie menee paikalle, mistä Madeline on imarreltu, hän luulee että Bertie rakastaa häntä yhä.

Gussiella on tapana merkitä muistikirjaansa huomioita ihmisistä. Hän on avautunut tulevan appensa maiskutuksesta ja muista ärsyttävistä tavoista. Muistikirja katoaa, mutta on Bassetin siskon tyttärellä Stephanie Byngillä eli Stiffyllä, joka haluaa mennä naimisiin Bertien ystävän Harold Pinkerin eli Pimeän kanssa. Harold on vain kappalainen, eli hänen pitäisi saada kirkkoherran paikka. Stiffy kiristää Bertietä varastamaan kermakon, jotta hänen sulhasehdokkaansa sen palauttaisi ja voisi pyytää kirkkoherran paikkaa. Dahlia-täti ilmoittaa myöskin tulevansa kartanoon. Lisäksi Roderick Spode ilmoittaa Bertielle tietävänsä, että Bertien tehtävä kartanossa on vain ja ainoastaan varastaa hopeinen lehmäkermakko Tom Traversille.

Tilanne muodostuu todella pahaksi, nuorten avioliitot uhkaavat jäädä solmimatta, Bertietä uhkaa kuukauden vankeustuomio, ja kokki Anatolea ollaan menettämässä.

Jeeves kuitenkin kätilöi ratkaisun, hauskana yksityiskohtana voi mainita, että Spodesta ilmenee silloin erikoinen, nykyisin normaali asia, hän kaupittelee naisten alusvaatteita.

Huomenta Jeeves on näistä tarinoista minusta hauskin.

Bertien Agatha-tädin toinen aviomies Lordi Worplesdon on pyytänyt apua Jeevesiltä fuusiossa. Lordi Worplesdonin ristimänimeltään Percival on laivanvarustaja ja valmistelee fuusiota amerikkalaisen Chichester Clamin kanssa. Asia ei saa vuotaa julkisuuteen, koska tieto vaikuttaa pörssiin.  Suunnitelman mukaan Bertien ja Jeevesin on muutettava lordin tilusten lähellä Wanhaan torppaan.

Percivalin hehkeä tytär Florence Craye, on ollut kihloissa Bertien kanssa ja on ollut aivan tipalla, että hääkellot eivät ole soineet. Bertie, joka luuli, että Spinozan kootut ovat kirjakerhon kuukauden kirja, on hakemassa niteitä Jeevesille. Hän valehtelee Florencelle, että Spinoza on häntä itseään varten. Florencen kiinnostus Bertieen uudelleen nousee, vaikka Florence on iskenyt kyntensä Bertien ystävään D'Arcy Cheesewrightiin eli Stiltoniin ja he ovat kihloissa. Stilton, vaikka on hienostokoulusta, on ruvennut tavalliseksi passipoliisiksi. Florence ei pidä muutoksesta, eikä isä ole antamassa nuorille naimalupaa. Stilton on hyvin mustasukkainen, ja saa selville, että Bertie on ollut kihloissa Florencen kanssa. Maalla Florencen pikkuveli Edwin ahkera partiolainen, aina valmiina myös tulentekoon. Bertien majana oleva mökki roihahtaa palamaan ...

Percival ei anna myöskään naimalupaa Nobbylle ja Bokolle. Nobby eli Zenobia  Hopwood on ollut kihloissa Percyn kanssa, Boko eli George Fittleworth on kirjailija, joka on lähdössä Hollywoodiin, jossa on houkutuksia. Nobby ei halua päästää Bokoa pokamiehenä Amerikan naaraiden raadeltavaksi, Nobby on vasta 20-vuotias, eikä tuolloin täysikäinen ...

Maalla on totisesti mukavaa, ja paljon sattuu ja tapahtuu ennen kuin parit saavat toisensa sekä liikeasiat saadaan päätökseen.

Juonet on monipolvisia, ja juoni langat risteilevät mutta Jeeves on paras!

*****

P.G. Wodehouse (1881 - 1975) eli ristimänimeltään Pelham Grenville Wodehouse oli kuuluisa englantilainen kirjailija, joka aateloitiin vasta 1975. Wodehouse muutti 1930-luvulla Ranskaan, ja joutui saksalaisten arestiin ja teki sodan aikana muutamia radiokuunnelmia Berliinissä. Tämä oli shokki Saksan kanssa sodassa olevalle Britannialle. Sodan jälkeen Wodehouse muutti Yhdysvaltoihin. Olen blogannut myös teoksesta Ville valloittaja

Ursula Le Guin: Kaukaisin ranta

Ursula Le Guin: Kaukaisin ranta, The Farthest Shore, suomentanut Kristiina Rikman WSOY 1977, sivumäärä.

Ursula Le Guinin Kaukaisin ranta päätti alkuperäisen  Maameren tarinat trilogian. Kaukaisin ranta alkaa Rokelta, jossa Arkkimaagi Ged eli Varpushaukka ottaa vastaan Enlandin ja enlandilaisten maiden ruhtinaan pojan Arrenin. Arren tuo Gedille ankean viestin. Taikuus katoaa Maamereltä, ihmiset unohtavat loitsut, ja menettävät elämänhalunsa ja paha valtaa alaa.

Maameri on "meri, jossa on lukuisia saaria", teoksissa on karttoja, joissa on erilaisia paikkoja, kuten ilmansuuntien mukaan nimetyt rajavedet, Kargien maa, Gont, Havnor, ja Roke, jossa on velhokoulu, jonka johdossa on arkkimaagi Ged. Ged on yhdistänyt aiemmissa osissa Erreth-Agben "renkaan" ja "Liiton riimu" on saatu ehjäksi. Ged ei ole kuitenkaan perinteinen ylivertainen sankari, vaan sankaruus, ja elämä näyttäytyy Maameren tarinoissa moniuloitteisempana. Vahvuus ei ole fyysistä vahvuutta eikä erehtymättömyyttä, ongelmat ovat monisyisiä, ja sankaritkin kokevat syviä vastoinkäymisiä.

Maamerellä Havnorin valtaistuin on ollut tyhjänä satoja vuosia, ja siksi Roke on Maameren keskus, ja Arkkimaagi henkilö, jolta pyydetään palveluksia, ja jota kuunnellaan. Havnorin viimeinen kuningas kuitenkin ennusti: "Se joka on elävänä kulkenut halki pimeyden valtakunnan ja käynyt päivän kaukaisilla rannoilla on perivä minun valtaistuimeni". s.26.

Rokella Velhojen kokous ei pääse yhteisymmärrykseen maailmantilasta, mutta Arkkimaagi Ged lähtee Arrenin kanssa purjehdukselle Kaukokatseella selvittämään taikavoimien ehtymistä ja loitsujen unohtumista. Arkkimaagi naamioituu, eikä Arrenkaan kerro syntyperäänsä. Vastoinkäymiset alkavat heti, maailma on todella muuttunut. Hortin kaupungissa rappio rehottaa, taikuus on kadonnut, huumejuuri ja toivottomuus valtaavat alaa. Lauluistakin katoavat sanat. Mitä etelämmäs mennään, sitä ankeammaksi muuttuu, sitten Ged ja Arren eivät pääse enää rantaan, kun vihamieliset ihmiset heittävät heitä keihäillä, ja Ged saa osuman keihäästä.

Arren on siis ylhästä sukua, ja lähti vastoin Enlandin kansan tahtoa matkaan. Nuori Arren imee Gedin viisautta. Hän on kasvamassa ennustettuun kuninkuuteen. Ged kertoo Arrenille Cob-nimisestä miehestä, joka manasi kuolleita. Ged kukisti hänet nuorena, mutta kaikki nyt ilmi tullut viittaa häneen eli  Cobiin. Usea tietäjä on etsinyt kuolemaa, ja kuoleman maasta pakoa.

Etelässä Gedin ja Arrenin pelastavat avoimen meren lapset, jotka syntyvät, ja elävät lautoilla. Avoimen meren lapset ovat hyviä, ja huolettomia, mutta sama unohdus ja toivottomuus yltää lautoillekin.
Maamerellä jokaisella on tosinimi. Ged tietää useimpien tosinimen, myös Arrenin, se on Lebannen. Lebannen pystyy kertomaan unistaan, ajatuksistaan, tuskastaan ja kuoleman pelostaan.  Ged kertoo, että pahuus on ihmisen aiheuttamaa. Mittaamattomien rikkauksien ja kiistattoman turvallisuuden haluaminen aikaansaa pahuutta. Keskikesän juhlan aikana ilmenee, että laulujen sanat alkavat unohtua jo kaukana avomerelläkin.

Lohikäärme Orm Embarin ohjaamana Ged ja Arren joutuvat kohtaamaan viimeisellä rannalla Cobin, joka on avannut kuoleman ja elämän oven, ja jonka Ged joutuu laittamaan kiinni. Ged kuluttaa voimansa ja Arren johdattaa heidät taas elämään....

Tämä on hyvä kirja, ja teema, missä yksi ihminen aiheuttaa niin paljon pahaa, että koko muu yhteisö ei saa sitä neutraloitua. Ged kantaa vastuuta, hän laittaa avoimen oven kiinni, ja kuluttaa kaiken voimansa. Tässä teoksessa on myös kysymys matkasta, niin kuin elämässä aina on, ja nuoren ja vanhan ihmisen matkasta. Le Guin ei juuri selitä, eikä moralisoi, teoksen tehoa se ei kuitenkaan vähennä. Itse asiassa luin teoksen neljännen kerran, luin teoksen ensi kerran 13-vuotiaana, enkä ihan ymmärtänyt, tämän ymmärätminen minusta vaatii ymmärrystä maailman pahuudesta, ja ihmisen hauraudesta, jotenkin tämä lapsena vain ahdisti, mutta on minusta hyvä teos.

Trilogia alkaa teoksella Maameren velho ja toinen osa on Atuanin holvihaudat. Jälkeenpäin on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, jossa tarinan päättää teos Toinen tuuli. (näistä tulee bloggaukset ...)

Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä. Kuuluisin Le Guinin kirja on Pimeyden vasen käsi. sekä Osattomien planeetta