Louisa M Alcott: Pikku miehiä

Kannessa lennätetään leijaa

Louisa M Alcottin Pikku miehiä, Wsoy

Louisa M Alcottin Pikku miehiä on jatko-osa loistavalle Pikku naisia  ja Viimevuotiset ystävämme -teoksille. Tarinat lopettaa Plumfieldin pojat.

Marchin perheeseen kuuluvat äiti ja sisällissodassa ollut isä, ja tyttäret ikäjärjestyksessä vanhin eli Meg, Jo, Beth ja Amy. Naapurissa asuu isoisänsä kanssa Laurie. Marchit ovat köyhtymässä tai köyhtyneet, mutta Laurie on varakas. Edellisessä osissa Jo ja Fritz ovat  avioituneet kuten myös Amy ja Laurie. Ensiksi avioituneiden Megin ja John Brooken kaksoset Daisy ja Demi ovat jo koulussa. Beth on menehtynyt tulirokon jälkikomplikaatioihin.

Jo ja hänen professorimies Fritz ovat perustaneet mallikoulun, jossa on tusinan verran poikia. Kasvatusmenetelmät poikkeavat tuonaikaisista. Pojille annetaan tiettyjä vapauksia, ja heistä välitetään ja yritetään vahvistaa heidän osaamistaan.

Teos alkaa uuden pojan Natin kouluun tulosta. Natin tausta on ankea, hän on ollut katusoittajana ja hän on kouluun tullessaan 12-vuotias orpo, joka ei osaa lukea kuin nuotteja. Nat pääsee talon tavoille ja seuraava haaste on hänen juron ystävänsä Danin tulo. Nat on kiitollinen avusta, mutta samaa ei voi sanoa Danista, mutta routa se kotiin ajaa porsaankin, niin miksei sitten kovanaamaa, ja kovan kuoren alta Jo saa kaivettua sielun kultaa. Muutama tyttö pyörii poikakoulun kuvioissa, kuten jalkapallopelistä poishäädetty miniatyyrileipomaan opetellut Daisy, ja hänen kaverikseen tuleva kymmenvuotias Nan (Anne). Daisyn syy oleilla koulussa oli kaksoisveli Demi, jonka lelunpolttovimmaa kovasti kummastelin, Nanin puolestaan kotihemmottelu.

Pikku Naisien Laurie jatkaa hyväntekijänä kulisseissa, tarina soljuu eteenpäin, mutta myös kommelluksia pieniä, suuria ja tulisia sattuu ja kuolemakin pitää kohdata, eli kasvatusoppeja tarvitaan teorian lisäksi myös käytäntöön. Puutarhavertaus kuvaa koulun kasvatusopillista ratkaisua. Lasten annetaan olla omia itsejään ja heitä tuetaan ottamaan itse vastuuta. Jokaiselta vaaditaan suhteessa heidän ominaisuuksiin, heidän vahvuuksia tuetaan, jotta juuri oikeat kukat puhkeavat. Esiteltäessä poikia Alcott ottaa voimakkaasti kantaa äidin makeisilla ylensyöttämään kasvatusongelmaan, tai isän ylenluetuttamaan tylsistyneeseen poikaan, ensimmäisellä pettivät hampaat ja kunto ja toisella tyhjeni kovalevy.

Teoksen heikkous on alun hieman hajanaisuus, joka johtuu siitä, että minä en ole lukenut teosta Viimevuotiset ystävämme. Kasvatusperiaatteita esitellään ja ne ovat hyvinkin järkeviä. Toisaalta aluksi niitä tyrkytetään liikaa ja vasta tyrkytyksen jälkeen tarina pääsee kunnolla vauhtiin.
Minusta teoksen kasvatuslähtökohtia ovat ainakin
- Itseluottamus, itsetunto ja tasapainoisuus ovat tärkeämpiä kuin päätön pänttääminen
- Tarvitaan tasapaino liikunnan ja tiedon välillä. Liikuntaa ja fyysistä kuntoa tarvitaan ja sitä hankitaan varsinkin kesällä
- Puutarhavertaukset ovat keskeisiä kasvatusfilosofiassa, jokainen lapsi on sarka, josta nousee kukkaset ja rikkaruohot, oikein kasvattamalla saadaan kukat menestymään ja rikkaruohot karsiutuvat. Lopussa todetaan: "Rakkaus on kukka, joka juurtuu millaiseen maaperään hyväänsä"
- Lapsia ei saa fyysisesti rangaista. En ymmärtänyt Natin valehtelun rankaisumenettelyä, jossa valehtelija joutui lyömään opettaja-Fritziä. Nania rankaistaan sitomalla hänet päiväksi kiinni löyhästi. Muu fyysinen rankaisu oli kielletty, teoksen tapahtuma-aika lienee 1860- tai 1870-luku, ja minulla muuten tuli hammasvedosta mieleen Tom Sawyerin seikkailut.
-Nuorissa (ja nuorista) uskotaan hyvään, rakennetaan vahvuuksiin, kerrotaan tarinoita. Keskeistä ovat auttaminen, puutarhanhoito, lemmikkieläinten hoitaminen, tutkielmat, pienimuotoinen työ, viikottaiset riehahetket ja vapaapäivä.
- Asennevamma (esim. rahanhimo) on suurempi paha kuin "kyttyräselkä" tai änkyttäminen.
- Toivotonta tapausta ei ole, mutta jos häröilee, lähetetään toiselle maatilalle, sillä esimerkki vaikuttaa muihin
- Mokan jälkeen voi palata, keskeistä on, että asia käsitellään, ymmärrys kasvaa, annetaan rangaistus, se sisäistetään ja sitten voi jatkaa puhtaalta pöydältä (esim. Annen metsäseikkailut) , myös yhden pojan tienestien katoaminen ja palautuminen on case, jota käsitellään kauan
-Toisilta opitaan, toisia autetaan!

Sivuhuomiona, miksi Suomessa pitää muuttaa koulua sellaiseen suuntaan, jossa faktaa opetetaan aikaisemmin ja jo alakoulussa profiloidutaan kielikylpyluokille, medialuokille, matematiikkaluokille, kun aiemmalla menetelmällä pisaoppimistulokset ovat hyviä.
Alcottin maailmassa kehitytään henkisesti ja ruumillisesti sopusuhteisesti. Äiti hoitaa vilpitöntä sydäntä ja isä ruumiin kuntoa. s 265 "Hyvyys tehoaa aina paremmin kuin voima", tässä yksi kasvatusmetodi. Koulun arvot ovat (s.279) rehellisyys, rohkeus, tarmokkuus, usko Jumalaan, lähemmäiseen ja omaan itseen. Luultavasti nykykoulu pärjäisi näillä arvoilla, ja koulun missio ja visio olisi näistä johdettu!

Mukava kirja, jossa lopussa myös pohditaan kuoleman mysteeriä hengellisessä viitekehyksessä ja korjataan opilliset sadot.

Itse asiassa lopun hautajaispuheissa kritisoidaan tätä maallista toimintaa, vai mitä on pääteltävissä seuraavista lainauksista

s.245   .. oli ollut tyynessä elämässä liian vähän aikaa hankkia ystäviä, mutta nyt heitä näytti ilmaantuvan joka puolelta  ... hänen ansionsa muistettiin ja hänen salaiset hyvät tekonsa tulivat nyt julki

Hieman liike-elämän pelisääntöjä eli vainaja oli sanonut seuraavan lauseen s.246
 "Ilman periaatteita en yritä koskaan menestyä"  
Josta keskustelu s.246
 .. oliko hän rikas? Ei. Tekikö hän mitään huomiota herättävää? Ei. Hän oli siis vain hyvä?

Siirtomaauhittelua?
s.269 "Intiaanit kiusasivat heitä" (englantilaisia uudisraivaajia, eli kuka kiusasikaan ketä?)

Teoksessa on 21 lukua ja 280 sivua ilman sisällysluetteloa ja se on myös gutenbergissä  alkukielellä.

Voin suositella kirjaa!

Tintin juhlakirjat

Olen postannut Tinttikirjoista aiemmin. Jokaiseen harrastukseen kuuluu oheismateriaalin hankkiminen. Minulla on kaksi piirtäjästä Hergéstä ja Tinteistä kertovaa teosta, lisäksi minulla on kaikki Tinttialbumit, joka on ollut iso uhraus minulle taloudellisesti, mutta joka osoittaa minulle Tinttien arvon.

Benoit Peetersin Tintin juhlakirjasta, (1988) minulla on toinen suomalainen painos 2004, joka on lyhennetty suomennos netin mukaan alkukielestä. Teoksessa on Tinttihistoria käyty läpi Hergen nuoruusvuosilta ja albumi albumilta. Michael Farrin Tintti & CO on sama henkilöittäin, minusta ei ihan Tintin juhlakirjan tasoinen, mutta jos ei ole Tintin juhlakirjaa, tämä toinen on ihan informatiivinen kirja, minulla on fanina molemmat kirjat.

Kirjat perustuvat tiettyihin,  ilmeisesti samoihin tietolähteisiin, josta yksi tärkeä on Hergén haastattelu 1970-luvulla (Numa Sadoul), josta lienee tullut marraskuussa 2011 kooste yleltä, katsoin itse sen yle-areenasta. Haastattelu oli paljon puhuva, ja se kesti monta päivää eli jatkettiin puhumista. Kun ääninauhat muutettiin tekstiksi, Hergé korjaili ja korjaili ja vielä kerran korjaili sanomisiaan. Tämä on varmasti tyypillistä Hergéä, sillä myös Tinttialbumeja on korjailtu jatkuvasti Mustan kullan maata kolmesti! Anekdoottina mainitsen, että Hergé oli haastattelussa tyytyväinen vain yhteen piirtämäänsä kuvaan, ja luulen sen olevan albumista Rakham punaisen aarre, ja se on kuva, jossa Kapteeni, Tintti ja Dupondtit nousevat saarelle, siinä on vene ja Dupontit, kuvassa ei ole lainkaan puhekuplaa, ja se kertoo Hergén mukaan kaiken olennaisen, se on albumissani sivulla 25 ensimmäinen kuva, tätä luulen tekijän tarkoittaneen. Minusta hyvä kuva, mutta pidän monesta kuvasta itse enemmän.

Haastattelussa  Hergé selittää, että (useat) päähahmot kuvaavat häntä itseään, esim. Tintti on hänen partiopoika -minänsä, kapteeni Haddockissa on hänen keski-ikäistä erakkominäänsä, myös muut hahmot kuvaavat häntä.

Georges Remi eli jatkossa Hergé syntyi 22.5.1907 ja kuoli 3.3.1983. Hän eli siis kahden sodan yli. Hergéllä oli katolinen partiopoikatausta, joka näkyy Tintin hahmossa. Tintti on aluksi kuin retkeilevä partiopoika, joka matkustaa Neuvostojen maahan 10.1.1929, sen jälkeen käy Kongossa, ja Ameriikassa, ensimmäinen mysteeritintti on seuraavaksi ilmestynyt Faaraon sikarit. Hergé oli työlleen omistautunut hän piirsi, piirsi ja piirsi, muutakin kuin Tinttiä. Ensin jatkokertomuksia lehtiin sitten albumeja. Ensimmäiset tarina ovat puhtaasti seikkailua ja fantasiaa ja varsin asenteellisia, ja ne rytmittyvät lehden tilan ja ilmestymisen mukaan, vanhimpia albumeja on lyhennetty 62 sivun albumeiksi. Siniseen lootukseen, joka on ensimmäinen poliittinen albumi, hän teki mittavan pohjatyön. Ottokarin valtikka jatkaa poliittista manifestia. Merkillistä, että Hergé joutui vaikeuksiin sodan jälkeen voittajien toimesta, syyt oli kylläkin selvät, hän piirsi väärään aikaan ja väärässä paikassa: miehityksen aikana Saksan miehitys alueella Ranskassa. Sodan aikana syntyneet albumit eivät olleet poliittisia vaan eskapistisia seikkailuja.

Albumia Tintti Tiibetissä (1960) on selvitetty Hergén käymällä psykoanalyysillä ja avioeron tunnon tuskilla. Albumissa on kuuluisa kohtaus, jossa kapteeni yrittää leikata irti kiipeilyköyttä  poikki, mutta Tharkeyn tulo pelastaa kapteenin, tai linkkuveitsi tippuu jo aiemmin. Valkoiseen väriin on liitetty myös symboliikkaa.
Olen pohtinut jos lumi on tyhjyyttä tai kuolemaa, mikä symboli on jetillä, migulla eli lumimiehellä, joka on pohjimmiltaan suojeleva, ehkä liiankin, ja pelasti Tsangin, mutta vei hänet pois, kun ensimmäinen pelastuspartio tulee. Ranko, joka on Mustan saaren rosvoilla pelotuskeinona, on lopussa varsin herttainen kipeine käsineen.

Jokaisesta albumista on oma tulkintansa ja sitä on näissä teoksissa itse selvitetty. Kvaakin sivuilla on teoksesta parempi analyysi. Mount Everest oli vallattu jo vuonna 1953, eli oliko tässä pohjaa seikkailulle. Kuussa Tintti kävi jo 1953, albumi 1954, ja Neil Armstrong vasta 1969. Tuhatkaunon suunnittelema kuualus oli kokonainen, eikä siitä irronnut osia, se toimi ydinmoottorilla.


Hyppään omaan tulkintaani, sellaisia asioita, mitä minä olen huomannut Timteistä!
1. Kukaan päähenkilöistä ei ole naimisissa. Sivuhenkilöistä Seraphin Lampion on naimisissa, hänen perhettään kuvataan katastrofiksi ja kaaokseksi. Alcarazin vaimoa kuvataan riivinraudaksi.
2. Kenellekään päähenkilöistä ei ole lapsia, ainoat lapset ovat kuriton Abdullah, ja kiltti Tsang ja hyveellinen Zorriino Auringon temppelissä. Sekä Tsang ja Zorriino ovat orpoja. Tintillä ei ole sukulaisia, kuten ei Tuhatkaunollakaan.

Vaikuttaako tähän Hergén avioliitot, jotka olivat lapsettomia, ja Hergén väitetyt viileät välit veljeensä. Hergé erosi ensimmäisestä vaimostaan ja joutui moraaliseen kriisiin, tai kriisi oli jo ennen sitä. Tämä tapahtui ennen albumia Tintti Tiibetissä.

3. Bianca Castafiore on ärsyttävyytensä ja julkisivunsa alla todella rakastettava ja hieno nainen. Hän on lojaali sekä Tintille että Kapteenille myös taiteelle ja periaatteilleen. Hän ei paljasta heitä Sponzille eikä muillekaan. Castafiore ei solmi avioliittoa eikä alistu maharadjan smaragdin edessä, eikä San Theodoresin diktatuurin edessä. Hän työllistää sekä Irman että pianisti Wagnerin. Suuri diiva ja nainen.

4. Tuhatkaunon sodanvastaisuus ja anteliaisuus on ylitsevuotavaa. Tuhatkauno on upea ihminen ja hieno tiedemies, vaikka on kuuro, ja hajamielinen. Hän lahjoittaa rahat kapteenille Moulinsartin ostoon. Hän tuhoaa vaarallisia keksintöjään, ja joskus hän hurahtaa tosin sivuraiteille. Hän on aivan umpirakastunut Bianca Castafioreen, jota kapteeni ei voi näennäisesti sietää.

5. Albumeissa Tintin luonne muuttuu jonkin verran. Viimeisessä albumissa (Tintti ja Picarot) hän joogaa ja on valmis jättämään seikkailut. Hän ei halua juosta ansaan.

Kapteeni löytää juurensa Yksisarvisen salaisuudessa ja saa viinan käyttöönsä johonkin järjestykseen.

Hergén oman muutoksen aikaan myös unia alkaa tulla albumeihin esim. Tintti Tiibetissä. Myös Aakkostaiteessa on Kapteenin näkemä uni Castafioresta. Lento 714 on matka kummalliseen saareen (huomaa Lostin lento 815 päinvastaiseen suuntaan, ja pudotus salaperäiseen saareen!) jossa ufot käyvät, tässä albumissa on monta uutta outoa elementtiä.

5. Arabimaita ja niiden oloja arvioidaan muutamassa albumissa, enkä tiedä onko tarkastelu aina korrektia. Sama pätee afrikkalaisiin, voitte lukea albumit Seikkailu punaisella merellä, Mustan kullan maa ja Tintti Afrikassa, jonka Herge joutui piirtämään lehden "kehoituksesta".

6. Enteet. Ensimmäiset enteet lienevät olleet albumeissa Salaperäinen tähti ja Seitsemän kristallipalloa (kahdessakin kohtaa esityksessä ja junassa), mutta Tintti Tiibetissä telepatia toimii ja telepatia huipentuu Lento 714:ssa. Albumissa Tintti Tiibetissä jopa levitoidaan ja nähdään tapahtumia ennalta.

7. Etelä-Amerikan sotilasvallankaappauksiin ja luonnonvaroihin Herge myös ottaa kantaa, kuten Euroopan diktatuureihin. Viimeisen albumin nihilistinen näkemys siksi yllättää, vallanpitäjä vaihtuu, kurjuus säilyy. Ehkä se on realismia? Oliko Hergé tullut jo vanhaksi? Tuskin, koska Aakkostaiteen mustavalkoiset klipit ovat täynnä taidekritiikkiä ja Tintin tutkmuksia.

8. Kaikki hahmot ovat mukavia, mutta poliisikaksikosta en erityisemmin pidä. Hehän tulevat jo Faaraon sikareihin. Nestor (hovimestari) on vakiohahmo Yksisarvisen salaisuudesta alkaen, myös Oliveira de Figuera ja Tohtori Muller ovat monessa Tintissä, kuten myös lentäjä Pahk ja perämieskonna Allan. Valtioista Borduria, Syldavia, San Nuevo ja San Theodores ovat usein mainittuja. Lempihahmoni on Tintin pieni valkea koira Milou, Aamun lumi, niinkuin Tiibetissä sanottaisiin.

9. Korjailu.
Albumeja on uusintapiirretty sekä värilliseksi että 62 sivuun. Mustan kullan maa ja Mustan saaren salaisuus ovat albumeja, joita on tietojen mukaan eniten korjailtu, mutta myös muita.

10. Huumori.
Albumeissa on tilannekomiikkaa. Dupondtit kaatuilevat, tapahtuu onnettomuuksia, ja he sekoilevat sanoissaan. Kapteeniin liittyy silti enemmän huumoria. Hänen ilmeikkäät kasvonsa vääristyvät suuttumuksesta ja hän verbaalisti ilmoittaa tunteensa bassibasuukeille ja analfabeetikoille. Kapteeni uskoo kaikista perimmältään hyvää, mutta joutuu korjausmiesten, laamojen ja Abdullahin kohdalla monesti pettymään. Runsas huumorin aitta tulee Tuhatkaunon itsepäisyydestä ja huonokuuloisuudesta. Myös piirrosteknisesti luodaan sekä jännitystä että huumoria. Lopputinttien huumoriin tulee lisänä nämä väärät puhelinsoitot Sanzotin lihaan ja leikkeleeseen ja korjaamattomiin porrasaskeliin ja hitaaseen korjauspalveluun, onkohan Hergéllä ollut ongelmia saada palvelua nopealla aikataululla.

Englantilaisen Hergé teoksen arvio löytyy täältä.

Sigrid Undset: Kristiina Lauritsantytär, I-osa Seppele

:

Sigrid Undsetin Kristiina Lauritsantytär romaanin sain erään muuton yhteydessä (olisivat menneet osto- ja myyntiliikkeeseen päälliskaupauksi, luultavasti). Luettuani maailmankirjallisuuden mestarinovellit havahduin Undsetin nobeliuteen. Luultavasti olin yrittänyt myydä trilogiaa kirpputorilla muoveissa noin vitosella, mutta kukaan ei ollut onneksi ostanut. Teos on painettu wsoy:lla 1924. Teosta on ollut myynnissä huuto.netissä, mutta myymättä on jäänyt, enkä aio myydä teoksia pois, ne ovat kanneltaan hienoja ja lyyristä historiallista proosaa.

Teos on siis nobelkaunokirjallisuutta, lauseet soljuvat kuin vuoripuron kirkas vesi laakson huurteisten kukkaisniittyjen läpi lintujen sirkuttaessa. Kuvaus on ykityiskohtaista ja tarkkaa. Teoksen tapahtumapaikka on Norja luultavasti keskiajalla. Trilogia kertoo Kristiina Lauritsantyttären koko elämän tarinan. Keskiajalla luonto on kaunista, mutta elämä jatkuvaa ponnistelua sairauksien ja onnettomuuksien keskellä. Tarina on vuonojen Norjasta, jossa toiminta ollut jokseenkin katolisen kirkon ohjaamaa, ja toinen vallanpitäjä on ollut Norjan kuningas Haakon. Ilmeisesti kuningas on valittu käräjillä.

Kristiinan isä on luonnollisesti Lauritsa, Lauritsa Bjoergulfin poika, äiti on hieman kolhiutunut, lukuisissa synnytyksissä, ja poikalasten menettämisessä, tähän kolhiutumiseen saadaan ensimmäisen osan lopussa lisävaloa. Kristiinalle alussa tapahtuu haltia-immen näky pienenä, tätä käsitellään paljon, mutta siihen ei ykkösosassa saada lisävaloa, mutta myöhemmissä osissa muuallakin on tällaista kokemusta ja taikauskoa liikkeellä. Tarinan edetessä Kristiinan pikkusiskolle tapahtuu rampauttava onnettomuus. Uskonnon asema on tässä monesti läsnä, katolisen kirkon vaikutus yhteiskunnassa ja yhteisössä oli iso. Lauritsan asema on hyvä, koska hän omistaa paljon maata ja on verrattavissa omistuksiltaan aateliin. Tytär saataisiin naimisiin, koska myötäjäisiä on tarjottavana. Rampa tytär taas ajanhengen mukaan päätetään antaa myötäjäisineen luostariin.

Kristiina on kaunis neito, ja kuuliainen. Vaikeudet alkavat, kun vanhemmat lupaavat tyttären eräälle ritarille Simon Darrelle. Lapsuuden ystävä Arne ei hyväksy naimakauppoja vaan vaatii Kristiinaa tilille metsään. Metsässä puhutaan ja pussataan, mutta kotiin tulleessaan Kristiina joutuu rappiopapin miltei raiskaamaksi. Kristiina pakenee rappiopapin äidin tyköön. ...

Juonen elementtejä ovat rappiopapin ja Arnen välien selvittely, ja sen jälkeinen Kristiinan luostarissa olo, mihin Kristiina lähetetään kasvamaan neidoksi  ja odottamaan avioliittoa. Luostari on varsin vapaamielinen ja eräällä kaupunkireissulla Kristiina joutuu taas ryöstön ja lähentelyn kohteeksi. Luostari kuvataan avoimeksi hollituvaiksi, jonne tullaan ja jonne mennään eikä vain meinata. Tällä kertaa Erland niminen jalkavaimoa pitävä ritari pelastaa Kristiinan. Kristiina rakastuu rappioritariin ja hän on tämän jalkavaimona kotilomansa aikana, mutta ei onneksi tule raskaaksi ja palaa luostariin. Syntyy kaksi muuta kolmiota, on olemassa vielä yksi "kotikolmio". Kolmioita on Kristiinan, Lauritsan ympärillä. Lisäksi jokaisen elämässä vaikuttaa kolmio:kirkko - maallinen valta - perhe.

Jo näistä katkelmista huomaa, että lyyrisestä sanankäytöstä huolimatta teoksessa tapahtuu paljon traagisia asioita, pidän nobelistin kerrontatavasta, ajankuva ja naisen asema tulevat hyvin ilmi. Koko ajan tapahtuu, että tarkkana pitää olla, ja elämämakua tässä on, eikä tunnu lainkaan vanhentuneelta. Tulipaloja on, onnettomuuksia tapahtuu, myrkkyä tarjoillaan myös suukkoa ja puukkoa, jalkavaimoja ylläpidetään ...

Tässä teoksessa oli kolme osaa ja ykkösosan mitta on jo 394 sivua, joten sen lukemiseen meni runsaat kaksi viikkoa, joskin useita kirjoja välissä, mutta lukeminen kannatti.

Kakkososan nimi on Emäntä, joka kertoo sisällöstä  paljon Kristiina joutuu ottamaan avioiduttuaan emännyyden hyppysiinsä, päätösosa, jossa mittaa on 552 sivua, nimi on  Risti, joka käy tapahtumat Kristiinan elämän loppuun asti. Siinä emäntä on leskeytynyt ja omaa jälkikasvua. Rutto vierailee ja luostaria-asiaa käsitellään. Minusta lukemisen arvoinen trilogia.
Seppele -nimellä lienee merkitystä, koska ensimmäisessä osassa eräs munkki olisi toivonut, että Kristiina olisi tuonut seppeleensä Jumalalle. Uskonto on pääosissa, on kirkon paloja, pyhäinjäännöksiä, luostareita, saarnamiehiä, mutta on  yhdet häätkin.

 Sigrid Undset on norjalainen naiskirjailija, joka on syntynyt  1882 ja kuoli 1949. Nobelin mitalin hän - wikipedian mukaan- lahjoitti Suomelle talvisodan aikana. Nobelin hän sai vuonna 1928, ja Undset oli maanpaossa Norjan miehityksen aikana, mikä selviää nobel-sivuilta.

Kerjäläinen ja jänis, Tuomas Kyrö

Kansi hempeän hieno, sisältö rosoisempaa

Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis on vuoden 2011 satoa siinä on 328 sivua, joka on jaettu yhteentoista nimettömään, mutta selityksillä varustettuun lukuun, jossa on jaotteluja. Teos on kuin grilliltä tilattu lihapiirakka kaikilla höysteillä ja runsailla mausteilla. En sano tätä halventaakseni, koska hahmoja pursuilee teoksessa, heidät limitetään yksityiskohtaisine esittelyineen teoksen maailmaan ja juonen lankaan. Lihapiirakan välissä on sisäfilettä, lauantaimakkaraa, veripalttuakin, mausteina sinappi, ketsuppi, majoneesia ja monenlaista salaattia ja hillosipuleita ja muutama rusina sekä kivellinen kuivattu luumu. (Luumun kivelle on erilaisia käyttötarkoituksia)

Päähenkilön romanialaisen Vatanescun lisäksi oli monia muita Jegor Kugar "itärikollinen", Ding, Ming ... Po:t, Usko Rautee, Harri Pykström ja vaimo, Goodluck Jefferson, Urmas Öunap, Sanna Pommakka ja tietenkin Kani tai kani. Kaikki henkilöt tulevat tarinaan kattavine, tiiviine osin ilkeine esittelyineen, joka tuo mieleen reijomäki -tyylin. Lukujen esittelyt ja niiden koominen käsittely tuo jopa mieleen Dickensin Oliver Twistin, henkilöiden polkujen risteymät ja satiirit  ovat reijomäki-, jaritervo-, karihotakais-, ja mikkorimmisvaikutteisia , eli tämä on se koko lisukkeinen suomalainen satiirinen proosateos.

Mausteet tulevat sekä yhteiskunnan ja yksilöiden minusta kantaa ottavasta arvioinneista että Suomen kansan urheilu- ja kulttuurihistorian esiin nostamisena.

Usko Rauteen analyysi työnhakijoista ja jogurteista, Jegorin konnuuden kuvailut, Vatanescun kerjääminen, ja marjojen keräily, jokamiehenoikeudet, "kapiaisten" eläköityminen, ostoskeskusten rakentaminen, prepaidliittymät, koulukiusaaminen, Koivukylän naiset, Puistolan ala-aste, koivuhalkojen tuonti ovat ideoiden ilotulitusta. Urheilussa Lasse Virenin kaatumiset, Kukkosen selostukset, urheiluun liittyvät romanialaiset Nadia (Comaneci, voimistelu), ja Ilie (Nastase, tennis) ovat penkkiurheilun huippukohtia.Aiempi näyttää, että kertoja on kaikkitietävä, mille asialle Kyrö itsekin hymähtää (s. 223-224: minä olen kaikkitietävä kertoja, minä kuljen näiden henkilöiden ihon sisällä ja tarvittaessa nousen heitä yläilmoista katsomaan).

Alkuun Kerjäläinen ja jänis  tuntui teennäiseltä, ilkeältä, ja laskelmoivalta, mutta matkan jouduttua Lappiin, aloin pitää tarinasta, vaikka pidän ilkeinä Koivukylän naisen luonnehdintaa, urheilukaupan "Lex Luthorin" esittelyä, ja prosaistin teoksen Nyrkki puhuu, mies ei -esittelyä ja eräitä muitakin.

Itse Kerjäläinen ja jänis  on kuin forrestgump, sattumaa sattuman perään, ja Vatanescu ui kuin kala vedessä juonen laineiden suuntaan. Itse tarinalla on yhtymäkohtia Risto Jarvan elokuvaan/Arto Paasilinnan teokseen Jäniksen vuosi (jossa Vatanen niminen mies jäniksen kanssa kiertää Suomea). TV-historiaa käsitellään, koska Pykström on VHS-fani, ja materiaalia löytyy, myös Ere Kokkosen tuotantoon on ikävä viittaus, eli teoksessa on reijomäki-ilmiötä: voimakkaita mielipiteitä on, kuten luonnonsuojelijoista, facebookista, poliittinen järjestelmästä sekä ihmiskaupasta.

Juonen ponnin on itse asiassa yksinkertainen. Vatanescun poika tarvitsee nappulakengät, jota varten kaikki työ ja järjestelyt tehdään, sattuma tai tässä tapauksessa kaikenkattava Tuomas Kyrön kynä ja avoin alitajunta aikaansaavat loput juonenkäänteet. Uskoisin, että teoksesta joko pidetään tai sitä inhotaan, minä sekä että. Tapahtumien kilohinta on vähäinen.

"Absurdien anekdoottien aikaansaama ihmisfaabeli, joka ottaa kantaa kaikkeen ajankohtaiseen rososesti, mutta päättyy lällyyn loppuun"

Tästä on blogimaailmassa arviointeja,  Booksyn hyvä arvio täällä.

Kirja oli lainakirja anopilta, luultavasti se ei vaikuttanut arviointiini!

--
Vatanescun havittelemien nappulakenkien ja totaalijalkapallon tiimoilla olisin odottanut jotain analyysia Ajaxista, ja Jari Litmasesta. Romania on ollut jalkapallon MM-lopputurnauksessa seitsemästi, 1994 jopa puolivälierissä. Minusta lahjakkain romanialainen pelaaja on eittämättä Georghi (Georghe?) Hagi, jota on karpaattien Maradonaksi sanottu. Hän on pelannut Steaua Bukarestin lisäksi muissakin huippujoukkueissa esim. Real Madridiissa ja Galatasarayssa. Hagi on syntynyt 5.2.1965, hän on Italia 90 World Cup kirjan mukaan 177 cm pitkä, ja painanut silloin 72 kg, samaan aikaan ovat Romanian maajoukkueessa pelanneet esim. Petrescu, Bumbescu, Lacatus, Camataru, Popescu ja Balint.

Romanialaisen Maricica Puican kultajuoksun voi katsoa youtubesta, siellä on myös Ilie Nastasen US open 1972 voitto-ottelun koosteen, ja  Marina Borgin haastattelu ja Nadia Comanecin voimistelua.

Ylen elävässä arkistossa varmasti löytyy klipit Virenin neljästä kultajuoksusta, kuten Väätäisen, Vasalan ja Vainion kultajuoksuista. Yhteistä kansan keihäänheittokultamuistelua ovat Seppo Rädyn, Tapio Korjuksen, Aki Parviaisen, Heli Rantasen, Päivi Alafrantin ja Tiina Lillakin kultaheitot. Jorma Kinnusen ME- ja Pauli Nevalan kultaheittoa en ole koskaan nähnyt livenä, mutta youtubessa on klippi "keihään tähtihetkiä", jossa Myyrästä alkaen on kultaisia heittoja ja kiskaisuja: Nevalan heitto kilpailunumerolla 111, ja on siellä 1984 olympiakultaheittäjä Arto Härkönen ja EM-kultamies 1974 Hannu Siitonen ja hieman vanhemmat Kaisa Parviainen ja Tapio Rautavaarakin.
Postauksen lopuksi vielä yksi asia: olen asunut sekä Puistolan juna-aseman vieressä, jossa tosin on Tapulikaupunki, Puistola on hieman eteenpäin, että Koivukylässä.

Vänrikki Stoolin tarinat, J.L Runeberg

Vänrikki Stoolin tarinat on suomalaista kulttuurihistoriaa. Olen lukenut aiemminkin J. L. Runebergin runoileman teoksen läpi, tämä Gummeruksen painos on Paavo Cajanderin suomentama. Teosta on analysoitu yli 150 vuotta. Teos on kovinkin isänmaallinen ja sisältää Maamme, ja Porilaisten marssin. Erityisen hyvä on lopun katsaus tekstien henkilöihin. Koko teksti löytyy gutenbergistä yllättäen vain suomeksi tai en löytänyt ruotsiksi, joka on alkukieli.

Maamme -runon eräs säkeistö kuuluu "Täss' on sen veri virrannut hyväksi meidänkin, täss' ilon on nauttinut ja tässä huoliaan huokaillut se kansa, jolle muinahin kuormamme pantihin" , moniko osaa kaikki säkeet, minä en.

Vänrikki Stool -runossa on säkeistö "Mukaani vein sen, kääntelin sivuja jonkun hetken, en tiedä, kuin näin esihin sain Savon miesten retken; ma lu'in rivin lu'in kaks, vereni tunsin kuumemmaks"

Luutnantti Zidén -runossa eräs kohta kuuluu "Veriseltäpä hiekalta kättään vain luutnantti se nyt kohottaa, näkö kirkastuupi ja riemahtain povi kuolinhetkenä nousee, hän hattua heiluttaa".

Laskin summittain runoista sanoja, se on vaikeaa, sillä kaikkia ei huomaa niiden eri taivutusmuotojen ja yhdyssanojen vuoksi, mutta  veri on mainittu ainakin 65 kertaa,  hurme 13,  tuoni muutama, surma 14 kertaa. Kaatua sen sijaan ehkä vain kerran, isänmaa ainakin seitsemästi, kuten lippukin, sotilas yli tusinan, mutta soturi luultavasti ainakin tiu. Kivääri ainakin kolme kertaa, taistelu 63, ryssä 17, vaara 12. Ketkä taistelevat, no miehet, mies 113, ja muodossa mieh* luultavasti ainakin 80 kertaa. Tanner muutaman kerran, mutta tantere miltei 10 kertaa, voitto 23 kertaa, ja haavo* 15 kertaa, luoti toistakymmentä ja miekka kymmeniä. Voit itse yrittää laskea tarkasti, mutta tämä noin summittaisena läpilukuna. Tästä päästään kiinni teemaan, ja se on isänmaallisuus, taistelut, sota, verenvuodatus, mutta myös kunnia, sillä sana pelko esiintyy runoissa, mutta vain liittyneenä ei -sanan kanssa, rohkeutta tarkoittavia sanoja on muutenkin enemmän.

Torpan tyttö runossa on tämä teema, siinä on säkeistö "Tee hauta mulle, äitini, jo päättyy päivät multa; paennut taistelua on tuo kurja sulho-kulta; mua muistanut ja itseään, ja sua kuullut vaan, ja veljein toivon pettänyt ja isiensä maan."

Otto von Fieandt -runossa todetaan "Kiireesen ei Suomen mies ole luotu, sen hän ties; miehuutt' ei, vaan tapaa moitti, vauhtia siis auttaa koitti"

Kuoleva soturi runo on minusta hyvä, siinä kunnioitetaan vastustustajaa kuten Kulnev runokin.

Selvityksistä ilmenee, että moni sotapäällikkö sai tai joutui sotimaan 1810-luvun muissakin sodissa, Napoleonin takia oli jokseenkin levotonta.

Sodan vaiheet minulla on joten kuten hallinnassa, mutta Viaporin antautumista en kyllä oikein ole koskaan ymmärtänyt, kuinka joku voi antautua sillä tavoin, ja muutenkin.

Lukemalla runokokoelman pääsee hyvin teemaan sisälle, verta vuodatetaan isänmaan vapauden ja voiton puolesta. Jälkimmäisestä kokoelmasta nostaisin esille alkupään runot Sotilaspoika ja Porilaisten marssi, jossa sama tematiikka tulee selkeinä helminä esille.

Sotilaspoika

"Mun isän' oli sotamies, ja nuori, kauniskin, jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin.... .

...Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan, samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään, kuolemaan. Miss' ankarimmin luodit soi, Laajimmin tulta salamoi, en sinne käymätt' olla voi tiet' isäin astumaan".

Porilaisten marssi

"Pojat kansan urhokkaan, mi Puolan, Lützenin ja Narvan tanterilla verta vuoti, viel' on Suomi voimissaan, voi vihollisen hurmehella peittää maan! Pois, pois, toimet rauhaisat! Jo tulta tuisku, myrsky käy, jo viuhkaa kanuunasta luoti. ....Suojelematt' ei jäänyt maamme, harvennut todistaa sen joukko urhokas. Eespäin nyt jalo lippu uljakas! Täss' suomalaiset on sun henkivartijas".

---
Kiitos Ketjukolaajan löysin projekti Runebergistä runot ruotsiksi, eli tässä muutama käännös ruotsista, jonka käännös on runollinen  hurme

Vem täljde väl de striders tal,

Som detta folk bestod,

Då kriget röt från dal till dal,

Då frosten kom med hungerns kval,

Vem mätte allt dess spillda blod

Och allt dess tålamod?

Tään kansan taistelut ken voi ne kertoella, ken?  

Kun sota laaksoissamme soi,

ja halla näläntuskan toi,

ken mittasi sen hurmehen ja kärsimykset sen?

--

Min fader slöt på Lappos slätt, sin fana närmst invid:
Det sägs, det var den första gång han blekna setts i strid!
På Uttis malm, för Gustavs land,
Min farfar dog med svärd i hand;
Hans fader föll vid Villmanstrand,
Han var från Carols tid.

Lapuan kentäll' isä kuol' lippunsa vierehen;

sodassa, kuulin, vaaleni sen kerran ainoisen.

Utilla, eestä Kustavin. mun vaarin' uupui hurmeihin,

Lappeella isä vaarinkin, mies Kaarlen aikuinen

Jälkimmäinen Sotilaspoika eli Soldatgossen, ensimmäisen voitte itse päätellä. Rivitin itse, toinen on Runebergistä siististi näin, mutta toinen on Gutenbergistä, jossa teksti on osittain "pötkönä". Vastaan rivitysvirheistä :)

Karin Ehrnrooth: Isäni oli nuori sotilas: Adolf Ehrnrooth, vertailu Vinoon varttunut tyttö teokseen

Haluan porautua kiinnostuksen kohteen ytimeen. Ostin siksi Prismasta Karin Ehrnroothin esikoisteoksen Isäni oli nuori sotilas: Adolf Ehrnrooth,  Ajatus Kirjat, 2009 painos. Teoksessa on 253 A4-kokoista sivua, myös valokuvia ja tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen postannut aiemmin teoksesta Vinoon varttunut tyttö, (linkki sinisellä) etsin tietoa romaanin taustaksi tehdessäni postausta, tässä kirjassa olisi ollut taustatietoa, esimerkiksi sisarusten nimet, ja monien muiden ihmisten, myös maantieteellisiä faktoja. Toisaalta tämänkin kirjan tiedot ovat valikoituja, ja osa tapahtumista on subjektiivisesti koettuja, koska kirjan esittelyssä lukee "kirjeistä hän on koonnut kauniin kuvaelämäkerran isästään. Teos on kenraalin lailla kaksikielinen".


Postauksen alussa totean, että minusta Adolf Ehrnrooth on suomalainen ikoni ja arvostan häntä suuresti, hän ansaitsisi koko kirjan intensiivisen tarkastelun. Tämä teos sen sijaan minusta kertoo tyttären silmin isästä ja omasta elämästä, isästä jonka tunsi 44 vuotta, ja isä oli 55 vuotias, kun tytär syntyi. Jalkaväen kenraalista tuli  kuva kotioloissa, ja lapsuudesta ja myös rintama-aikoja käsiteltiin hieman ja hieman enemmän Äyräpään vaikutusta kotioloihin ja jalkaväenkenraalin ratsastusharrastusta ei kuin mainittu, vaikka erään luvun nimessä siihen viitataan (Hevosen ajanlasku). Teoksessa on 13 lukua, ja viimeinen käsittelee Isän kuolemaa Karin kirjoittaa vanhempiensa nimet isolla. Paljon on kuitenkin Karinin omaa kokemusta. Vertaan kirjan tunnelmaa myös Lilli Earlin teokseen, koska Lilli on suurin piirtein samaikäinen kuin Karin ja Kari Suomalaisen pilapiirtäjäikonin lapsi. Lilli on päässyt nuoruudesta eroon, ja vaihtanut nimensä. Hän kertoo lapsistaan, ja tässäkin on Karinin lapsesta mainintoja ja kuvia.

Kuvia on myös perheen kesänvietosta, Adolf ja Karin Ehrnroothista, Adolfin tanskalaisesta vaimosta, Karinin omakuvia, rintamakuvia, mutta pääpaino on ehkä kuitenkin Karinin omalla tarinalla, jossa pahaolo ja anoreksiakin näyttäytyvät. Teos itsessään on samantyyppinen kuin Vinoon varttunut tyttö, se kertaa Karinin syntymän, Solgårdenin kesät, au-pairit, kesäelämää, juhlia, mäyräkoiran, uimakoulun, kaupunkimatkat. Verrattaessa tätä teosta romaaniin Vinoon varttuneeseen tyttöön, on ero kuin päivällä ja yöllä verrattuna Äidin rooliin. Samat elementit ovat  osittain, mutta tulkinta on hieman toinen. Tässä teoksessa puhutaan kampaajamatkoista äidin kanssa ja ruuanhakumatkoista maatalosta, jälkimmäisessä romaanissa ompelijatar-matkoista ja kauppa-autolla ja kioskilla käynnistä, ja mehiläiskuningattaren surinasta ja konvehdeista (tässäkin saadaan Fazerin laatikoita, mutta asiasta puhutaan eri sävyssä), minusta tulkinta tapahtumista on erilainen. Sama kuvaus on vain Hampurin ajasta, mutta näistä kymmenestä vuodesta kerrotaan liian vähän, tuskin ollenkaan, tältä on lähinnä vain kirjeitä ja valokuvia. Opiskelijaelämä kontakteineen minusta olisi kiinnostavaa, siitä on muutama kova viite, ehkä jossain myöhemmin.

Isäni oli nuori sotilas teoksen olettaisi käsittelevän nuorta Adolf Ehrnroothia, joten teos on ilmestyessään ehkä herättänyt kummeksuntaa, minusta pääpaino olisi pitänyt olla luvuilla, joka olisi käsitellyt kenraalia, suurta sotilasta, tosin nimi antaa tähänkin tarkasteluun luonnollisesti nimensä mukaan mahdollisuuden. Teos on samantyyppinen tajunnanvirta kuin on Vinoon varttunut tyttö, mutta tässä puuttuu miltei kokonaan syyt ja oireet, kaikki esitetään vasta 1980 tapahtuneen muuton alla. Vinoon varttunut tyttö teoksessa asioiden kerrotaan alkaneen jo varhain. Jälkimmäisessä kirjassa tapahtumista on päiväkirjamerkintä lokakuun alulta, vuotta ei  mainita Toisessa teoksessa puhutaan vuodesta 1980 ja sukulaisten luo muuttamisesta täysin valmistautumattomana. Jälkimmäisessä teoksessa puhutaan kesistä, jolloin kirjoittaja oli ollut Tukholmassa kesätöissä ja asui yksin. Jotain erilaista näissä on. Onko tulkinta muuttunut Solgårdenin talon kohtalon jälkeen, vai onko asia vain hautunut? Tässä teoksessa minusta ei äitiä ja sisaruksia juuri käsitellä, vaan perhe on yhtä. Vai johtuuko siitä, että toinen on omaelämäkerrallinen romaani?


Tämä teos on minusta subjektiivinen, ongelmiin tarttuva, minusta moni asuu taajaman ulkopuolella. Minusta jokainen tapahtuma tulkitaan negatiiviseksi, jonkun syyksi. Joihinkin tapahtumiin saadaan lisävalaistusta esimerkiksi oppikouluun pyrkimiseen, pyrittiin sekä suomen- että ruotsinkieliseen kouluun, mutta ruotsinkielinen aloitettiin. Tässä kirjassa olisin toivonut asioiden kronologista käsittelyä, eli ensin Adolfin perhe ja suku, kouluaika, sotilasura, toinen maailman sota, avioliitto, tässä se mainitaan solmituksi 1959, sitten lasten syntymät, reserviaika ...


Teoksessa on mielestäni silti paljon hyvää. Esimerkiksi isän kuva Tilkasta sotasairaalasta ja oma sairaalakuva Hampurista pysäyttävät. Myös sotien käyneiden ihmisten ja heidän omaistensa paineet ja soitot kenraalille pysäyttivät. Paparazit perheen kotitalon pihan lähellä jo 1960-luvun lopulla hätkähdyttivät.


Sitten siihen subjektiiviseen tulkintaan.


Karinin mukaan isän olisi pitänyt olla puolustusvoimien komentaja ja saada jo silloin neljäs leijona.Yrjö Keinonen valittiin tällöin komentajaksi ja Adolf erosi palveluksesta 60-vuotiaana 1965. Keinonen toimi minusta komentajana jonkun aikaa ja savustettiin tai savustui ulos, asiasta on netissäkin tietoja. Sitten se subjektiivisuus. Kekkonen kävi ainakin kahdesti vierailulla ja käytiin keskusteluja Isän kanssa. Kysymys: kuka päätti viime kädessä nimityksestä? Minusta tämä oli Kekkosen valinta, ja olihan minusta Keinonenkin rintamalla, kuten kaikki tuonaikaiset puolustusvoimien komentajat siis kenraalit. (Presidenteistä: Kekkonen ei ollut rintamalla, mutta Koivisto oli, Kekkonen osallistui vapaussotaan, josta kirjassa on mainintoja Adolfinkin osalta, Karinin  mukaan puhetta oli että "venäläiset eivät halunneet häntä" ja venäläisistä on muutakin mainintaa).


Perheessä puhuttiin venäläisistä, tämä on monessa kohdassa ja puhutaan myös ryssistä. Sota minusta käytiin Neuvostoliiton kanssa, joten toisella puolella lienee ollut muitakin kuin venäläisiä. Toinen maailmansota myllersi koko Euroopan tappoi miljoonia, vammautti, tuhosi elämiä, sota on ollut hirveä tragedia, se on koskettanut kaikkia kansakuntia. Sotaorpoja on vieläkin keskuudessamme, kuten sotainvalideja ja -veteraaneja. Sotaan syylliset on löydetty ja rangaistu Saksan osalta, Suomi on sotakorvauksensa maksanut, vaikka talvisotaa ei aloittanutkaan, ja mitä ilman jatkosotaa olisi voinut tapahtua, tätä voi jokainen miettiä!
.

Tekstiviitteet ja huomiot.

Tietyt tapahtumat ja sanat samoja kuin Vinoon varttuneessa tytössä

s 40 Aikuiset söivät pullaa ja Axon pipareita,  (lapset maitoa ja näkkileipää)
s. 49 ... etuoikeus saada tukeutua perinteisiin ... ei koske vain aatelisperheitä .... vaan   ..työläisperheitä

s. 59 kuoleman vaarallinen anoreksiani, joka huipentui .. 1980-luvun lopulla ja johon Isä ei ikinä puuttunut ..
s. 67 Isäni puhui, että "venäläiset" eivät halunneet häntä  .. (en ymmärrä miksi sana on lainausmerkeissä)
s.148-149 Kun presidentti Kekkonen Sylvi puolisoineen saapui (1968)... (30.8.1980) Presidentin nimi oli edelleen Kekkonen ... He puhuivat siitä, mistä kaksi toisensa hyvin tuntevaa vanhaa herraa puhuvat.

s.71 "....itselleni asettamat vaatimukset ja säännöt olivat kohtuuttomia ..., en ymmärtänyt että kuka asetti, ilmeisesti sotilaallinen kuri! Liittynee ehkä anoreksiaankin

s.86 Minun huoneeni remontoitiin ja eristettiin .... ja viihdyin siellä

s.86 Äiti suoritti kodin korjauksia!
Näitä voi verrata itse Vinoon varttunut tyttö teokseen

s.104 "Isä huolissaan"

Tekstissä ilmenee, että eräs kotisisar luki muumikirjoja ja teki köyhiä ritareita, viimeinen au-pair lähti 1971.

s.137 oppi olemaan puhumatta tietyistä ongelmista

s. 175 "sotajutuilla kyllästetty", tämä on yksi teema, sota oli perheessä aina läsnä rintama-aika oli jättänyt traumansa

s. 182 kasvatettu olemaan kiltti ja miellyttämään
s.198 Syksyllä 1980 koitti pakkaamisen aika.

s.199 ..perheen ongelma hajasijoittettaisiin (oli kuitenkin täysikäinen!), mutta
s.201 Kirje Hampurista on päivätty 10. tammikuuta 1980. Kirjoitan opiskelijaelämästä (vuosilukuja en ymmärrä!)
s. 238 "Ei sanaakaan, ei viitaustakaan siihen, että toivun yhä sairaudesta ..... Mutta Isä, joka kommentoi joka puhetta  ... ei mainitse   .. ,miten minulle on käynyt. Se koskee"
Tätä asiaa ennen on viite 
s.208 "en tiedä mitä tehdä sinun ongelmiesi kanssa."

Tekstissä kerrotaan, että isä ei tiennyt paljoakaan tytöistä .... varmasti totta miehet ja isät tuskin tietävät, he ovat olleet pikkupoikia, minä en varmasti ainakaan osaa kasvattaa tyttöjä, enkä ehkä poikiakaan, mutta niiden ajatuksenjuoksun ehkä voin ymmärtää riippuu tapauksesta! Täysikäinen lapsi olisi voinut pyrkiä Åbo Akademiin ja saada opintolainaa, ja asua opiskelija-asunnossa? Onko tässä kyse periaatteista, vai eikö ÅA:ssa ollut sopivaa linjaa?

Tämän yksittäisen teoksen tyttären suhde isään kerrotaan yhdeksännessä luvussa sivuilla 173-194. Sivulla 174 todetaan isän olevan sankari, lisäksi puhutaan venäläisistä, jag vill oli kotona kielletty, koska Vill oli kuulemma venäläinen kaupunki. Myöhemmin verrataan itseä haukut saaneeseen sotilaaseen ja kaikki minusta huipentuu sivulle 183,´"sen, mikä venäläinen ei onnistunut neljänä sotavuotena tekemään, teet sinä ...... , kuinka isäni ja sankarini, saattoi verrata minua venäläiseen? ..." Teoksesta voi lukea sanatarkan lainauksen tyhjine kohtineen!  Tämä kohta kannattaa lukea ja tulkita itse, mitä se tarkoittaa ja mitä oivalluksia kirjoittaja saa tästä, ei tämä niin lohduton teos ole, anoreksiasta parannuttiin, näin tulkitsin.

Nämä tekstiviitteet ovat ehkä yksipuolisia, mutta nämä poimin lähinnä vertailun vuoksi toiseen kirjaan nähden. Tekstiviitteen poisottaminen viitekehyksestä aina muuttaa asiaa ja tulkintaa, eli kannattaa lukea koko teos.

--
Teoksessa on samoja elementtejä kuin jälkimmäisessä teoksessa eli päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä, mutta tässä on lisäksi runsaasti valokuvia. Ostin teoksen oikeastaan siksi, että katsoin yle-arkistossa olleet kenraalin hautajaiset, joihin tässäkin teoksessa viitataan, ja hieman arvostellaankin minusta, olivat nimittäin valtiolliset ja silloin omaiset joutuvat suremaan kaikkien edessä. Katsoin myös Mirja Pyykön haastattelun Karin E.sta koskien Isää. Ylen elävässä arkistossa on nimittäin kirjailijan haastattelu Kansakunnan perillinen Karin Ehrnrooth, jossa Mirja Pyykkö haastattelee häntä Adolf Ehrnroothin tyttärenä. Pikaluistelu- ja juoksuharrastus on käsitelty ja sen loppuminen, mutta myös Hampurin aikaa "rauhanliikkeen kannalta". En viitsi tähän laittaa arviota tai juonipaljastuksia enempää. Haastattelu kestää 43 minuuttia. Siellä on myös muita klippejä. Pidän ylen palvelua tässä mielessä hyvänä.
--
Teos oli sikäli haastava, että oli lukenut Vinoon varttuneen tytön ja siinä kuitenkin käsitellään romaaniajanjaksoa 1960-2004, joten haastavaksi meni, väkisinkin vertaa asioita, ja sitten kun on vielä päiväkirjamerkintöjä molemmissa teoksissa ja samoja tapauksia.

Teoksessa on käytetty samoja kuvia kuin Ulla Appelsinin kirjoittamassa Kenraalin vuosisata teoksessa jalkaväenkenraali Adolf Ehnroothista, yhteensä samoja valokuvia on laskujeni mukaan viisi.

Karin Ehrnroothin Hamburg Bluesista on blogattu täällä.

Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit, novellikokoelma ja Roskaa

Rosa Liksomin novellikokoelma Tyhjän tien paratiisit etukansi on minusta naivistisen hieno. Takakannessa on passikuva, joka sopii kirjan hengeen. Takakannen tekstikin on tämän kategorian aatelia. Kirjan passikuva on samantyyppinen kuin on Yhden yön pysäkin minun lukemassa painoksessa.

Teos on vuodelta 1989, minulla on 1990 toinen painos, jonka ostin huuto.netistä.

Itse kokoelma Tyhjän tien paratiisit  on 125 sivun mittainen, jossa on lukuisa määrä noin kahden sivun Nimettömiä novelleja, jotka on jaettu kategorioihin "Kotimaat", "Ulkomaat" sekä "Talous ja urheilu".

Novellikokoelma alkaa hulttion toiveella "anna huntti". Poliisi on kohdellut kaltoin ja vienyt leimasimen, joka oli pitkän askartelun tulos. Lääkeriippuvaisena arvannette sen leimasimen käyttötarkoituksen. Poliisi sanoi kiitos tuhannesti, apteekki teki ilmoituksen varmasti useasti.
Faija osti millin kämpän sanoilla alkava novelli on mitä puhtain, siinä rikas vesa desingfioi kaikki elämästään. pöpökauhuinen poika on kaikkien siivousvimmaisten siskojen ja veljien karmaiseva esimerkki. Puhdasta jälkeä.
Tässä kohtaa tuntui teoksen olevan ensimmäinen Roosan kokoelma, mistä pidän. Kotimaat -osuutta lukiessa eteenpäin alkaa tulla näitä nappilaukauksia liikaa, ja turtumus valtaa aistit: hygieenikon jälkeen tulee maanikoita, viidennen polven lahtari, joka odottaa naisten asepalvelusta, joka kyllä on jo toteutunutkin, suklaa-addikti, Vikig Line puffettarjoilu, mutta sitten taas päädytään viiltelyyn ja Lapinlahteen. Murretta (stadi, meän) käytetään kertomuksissa, eli tuttua Rosaa.

Ulkomaat osiossa on paljon valas-, kalasatama-, kirkko- ja munkki -juttuja. Minusta tässä mentiin häveliäisyysrajan yli monesti, minulla lienee siis liian tiukka pipo.

Talous ja urheilu päättää teoksen ja minusta novellit ovat liian riehakkaita ja roiseja minuun makuuni.

Kirjan alku oli mielestäni napakka, naseva ja ihmisiä kunnioittava, mutta asenne muuttui lopussa ilkeäksi ja novellit irvokkaiksi.

-

Rosa Liksomin Roskaa on sarjakuvakirja vuodelta 1991, jossa nimi on osuva. Yhtään naurunhetkeä ei minulta herunut tästä kirjastosta lainatusta kirjasta.

Nämä kaikki räävittömyydet alapään seutuvilla, ja tiettyjen ryhmien tölviminen ja väkivalta-asiat ovat tässä ärsyttämässä. Mikä on kirjan tarkoitus?

Ihmettelen, kuinka tällaista voidaan julkaista ilman keskustelua sensuurista ja ikärajoista. Rohkeudesta voin kiittää, rienasta en minulle riittää, edes tälläista fiiniä riimiä ei ollut. Kauhistuin!     
Mietin julkaiseeko Wsoy mieskirjailijalta vastaavaa?

Reitari nimisen Roosan romaanin lainasin kirjastosta. Reitaria en lukenut selasin, minusta toteutustavaltaan kuin Kreisland kelasin, joten kirjastoon sen palautin, kahvit suuhun kulautin ja seuraavan teoksen aloitin.