Rex Stout: Death Times Three

 

Rex Stout: Death Times Three, julkaistu 1985. Novellikokoelma#14

Tämä kokoelma on julkaistu 10 vuoden päästä Rex Stoutin (1886 - 1975) kuolemasta ja on viimeinen Rex Stoutilta julkaistu Nero Wolfe -kokoelma. Esipuhe on 14 sivua pitkä ja sen on kirjoittanut John J. McAleer, joka tunsi Rex Stoutin. Rex Stout sanoi McAleerin mukaan, että Jane Austenin Emma on loistava kirja ja että se oli myös Nero Wolfen lempikirja. Rex Stout ihaili P. G.Wodehousea, joka puolestaan kehui Stoutin tuotantoa ja mainitsi Stoutin dekkareiden uudelleen luettavuuden. McAleerin mukaan Nero Wolfe välillä kuvasi dekkareissaan ulkomaisia naisia, joiden esikuva oli Stoutin toinen vaimo Pola Stout os. Weinbuch, joka muutti Yhdysvaltoihin ensimmäisen aviomiehensä Wolfgang Hoffmanin kanssa. Rex ja Pola avioituivat 1932 ja avioliitto kesti Rexin kuolemaan asti. Pola oli kuulu tekstiilimuotoilija. Pola (1902-1984) syntyi Stryjissä nykyisen Lvivin alueella. 

McAleer pohtii myös Nero Wolfe tarinoiden määrää, onko niitä 33 dekkarin lisäksi 38 novellia vai 40 novellia? Tässä niteessä on kolme Nero Wolfe tarinaa. Ensimmäinen Bitter End, on alun alkaen ollut Tecumseh Fox -tarina nimeltä Bad for business joka on kirjoitettu uudelleen Archie Goodwinin kertomana Nero Wolfe- tarinana. Frame-Up for Murder -novelli on tarinana samantyyppinen kuin Murder is No Joke, McAleer mainitsi, että Stout kirjoitti tätä kymmenen päivää, eli yhdeksän täyttä työpäivää ja kaksi puolipäiväistä kirjoitussessiota. Stout kirjoitti samoihin aikoihin myös dekkarin Jos kuolema uinahtaa kuukaudessa ja lyhyen jutun 4th July Picnic yhdeksässä päivässä.

Bitter end 1940, 77 sivua
Tarinan alussa Nero Wolfen kokki Fritz Brenner on ollut jo kolme päivää sairas, joten etsivä Nero Wolfe ja hänen avustajansa Archie Goodwin joutuvat syömään herkkukaupan ruokaa. Nero Wolfe maistaa oudon maun Tingley's Tidbitsin valmistamassa maksapateessa. Hän lähettää Whipplelle tutkittavaksi pateepurkin. Sitten nuori ja hehkeä Amy Duncan tupsahtaa sisälle, Nero Wolfe on ärtyisä ja on käskemässä naista pois, kun Amy näkee patee-purkin ja sanoo tulleensa niiden vuoksi. Amy väittää, että maksapateessa on kiniiniä, mutta hänellä ei ole todisteita. Hän kertoo, että Arthur Tingley on hänen enonsa ja sanoo tämän olevan "mulkero", koska eno on epäillyt Amya kiniinin laittamisesta maksapateeseen. Amylla ei ole rahaa, mutta Nero Wolfe lupaa jäljittää syyllisen ilmaiseksi, Nero Wolfe on todella vihainen ruuan pilaajalle.

Henkilöitä on liuta. Maksapatee-tehtaan tuotannosta vastaa (vanha) neiti Gwendolyn Yates. P&B juomatehtaan varatoimitusjohtaja Leonard Cliff on yrittänyt ostaa Tingleyn yritystä. Amy Duncan, joka on kotoisin Nebraskasta, tuli kolme vuotta sitten äitinsä kuoltua New Yorkiin enonsa Arthur Tingleyn luo ja tehtaaseen töihin. Amy  sai kenkää tai lopetti enolla, nyt Amy on kilpailijan Leonard Cliffin pikakirjoittaja P&B:llä. Amyn isä elää. Philip Tingley on Arthur Tingleyn rahanahne ja laiska adoptiopoika. Neiti Carrie Murphy on neiti Yatesin avustaja. Lisäksi tarinassa on Guthrie Judd, salaperäinen liikemies, jonka auton rekisteri on GJ88.

Tutkimukset alkavat, ensitöikseen Archie Goodwin löytää Amyn ruhjottuna tehtaan konttorista, mutta hengissä. Arthur Tingleyn on murhattu. Kassakaappi on auki. Goodwin tuo Amyn turvaan ja Wolfen naapuri tohtori Vollmer hoitaa Amya. Tarkastaja Cramer saapuu Kivilinnaan ja vaatii, että Amy tulee kuultavaksi.  Tohtori Vollmer estelee. Tingleyn kassakaapista on hävinnyt papereita. Mitä papereita, adoptiopapereitako?

Nero Wolfen tutkii asian nopeasti ja kertoo, mikä on murhan motiivi, kuka on murhaaja ja miksi? Samalla selviää pateen pilaaja. Minusta erinomainen Nero Wolfe tarina.

Frame-Up for Murder, 1959, 73 sivua

Tämä on pohjimmiltaan sama mutta laajempi  tarina kuin Murder is Not Joke, jonka Stout kirjoitti 5-15.8.1957 ja  julkaisi helmikuussa 1958, mutta Stout kirjoitti  tarinaan uuden pidemmän alun ja pidensi sitä  23.11-5.12.1957 ja se julkaistiin jatkokertomuksena kesä-heinäkuussa 1958 nimellä Frame-Up for Murder, mutta kirjana/kirjassa sitä ei Stoutin elinaikana julkaistu. Syykin lienee ilmeinen, tämä on minusta huonompi versio, vaikka tässä on nuorennettu Flora Gallantia  20 vuotta ja Floran ja Archien tapaaminen alussa on kuvattu tarkkaan, vaikka siinä esiintyvä Jonas Putz ei liity mitenkään juoneen. Tarinassa muuten Archie tunnustaa pitävänsä orkideoista.

Juoni: Nero Wolfen apuri Archie Goodwin on varjostamassa Jonas Putzia, kun ajautuu keskustelemaan naisen kanssa joka esittäytyy Flora Gallantiksi. Flora sanoo, että hänen veljensä on Alec Gallant maailman kuulu vaatesuunnittelija. Flora Gallant tulee kertomaan ongelmansa Nero Wolfelle. Veli Alec tuli heti sodan jälkeen Ranskasta ottaen uuden nimen. Myöhemmin vuonna 1953 veli löi läpi vaatesuunnittelijana. Sisko tuli maahan myöhemmin ja Alecin bisnekseen tullut muitakin Carl Drew, Anita Prince ja Emmy Thorne, viimeksi Bianca Voss, jonka jälkeen ongelmat alkoivat. Biancakin puhuu aksentilla, hän on tullut Euroopasta, Bianca on tuntenut veljen, ehkä kiristää tätä? Floran mukaan Bianca on konna ja pyytää Wolfea tuhoamaan hänet. Kun Wolfe ja Goodwin soittavat Biancalle, kuuluu ääniä ja sitten Wolfea haukutaan läskiksi ja laitetaan puhelin kiinni. Archie soittaa firmaan nimellä John H. Watson (=tohtori John H. Watson on Sherlock Holmesin apuri). Carl Drew kertoo, että  Bianca Voss on kuollut. Lehteen tulee juttu murhasta, johon liitetään John H. Watsonin soitto. Samaan aikaan näyttelijä Sarah Yare on tehnyt itsemurhan syanidilla. Yare on Gallantin mannekiini.

Poliisi selvittelee tahollaan murhaa, ja lopussa Wolfe selvittelee vyyhdin auki. 

Yksi selvitettävä asia on, soittivatko Wolfe ja Goodwin todella Biancalle, vai oliko puhelimessa joku muu esim Yare. Wolfe päättelee, että Yare murhattiin. Konna saadaan kiinni. 

Poliisin tutkimuksista oli ilmennyt, että  Alec Gallant oli Ranskan vastarintaliikkeessä, kuten myös Bianca ja tähän liittyy monia yksityiskohtia. 

Tässäkin tarinassa Cramer sanoo "Murder is No Joke",  joka on lyhyemmän ja paljon paremman version nimi. 

Assault on Brownstone, 73 sivua
Tarina Assault on Brownstone on alustava versio vuodelta 1959 julkaistusta  Counterfeit for Murderista, joka on tarinan parempi versio, se julkaistiin kokoelmassa Homicide Trinity vuonna 1962 . 

Vanhapiika Hattie Annis pyrkii Nero Wolfen taloon, mutta Archie Goodwin estelee ja käskee tulla, kun orkidea-aika on ohi. Neiti Annis jättää paketin Archielle.

Seuraavaksi Wolfen Kivilinnaan tulee neiti Tammy Baxter, joka on Hattie Anniksen vuokraröttelön asukki. Vuokratalossa asuu alalle pyrkiviä näyttelijöitä ja tanssijoita.  Hattie Annis ei palaa, hän on kuollut. Auto, joka oli varastettu, ajoi hänen ylitseen.  Archie avaa paketin, jossa on 20 dollarin seteleitä, jotka Archie tajuaa väärennetyiksi. Archie menee tutkimaan tilannetta vuokrakasarmiin, siellä ovat Tammy Baxterin lisäksi Martha Kirk  Raymond Dell, Noel Ferris ja Paul Hannah.

Goodwin yrittää nuuskia tilannetta,  Tammy asunut vuokraröttelössä vain 3 viikkoa, muut vähän pidempään...

Archie soittaa Nero Wolfelle, joka käskee Archien toimistoonsa. Asunnolla on  T-mies  Albert Leach, eli valtiovarainministeriön tutkija, joka kyselee väärennetystä rahasta.

Tämä on tosiaan sama tarina kuin Counterfeit for Murder, lopussa paljastuu väärentäjä ja tappaja, mutta tässä versiossa murhataan täysihoitolan iäkäs Hattie Annis, toisessa nuori hehkeä Tammy Baxter. Tässä Archie kuhertelee Tammyn kanssa.

Molemmissa tarinoissa on sama repliikki, jossa nainen pyrkii sisälle toteamalla: "Look , Buster, I'm no Eskimo, Let the lady in." s. 128. //152. Luullakseni näiden dekkareiden eräitä sanontoja pidetään nykyään epäsopivina, tätäkin?

Rex Stoutin postuumisti julkaistussa kokoelmassa Death Times Three, jutuista  Bitter End on mielenkiintoinen tarina ja McAleerin alkusanat, mutta kaksi muuta juttua on vanhan vellin uudelleen lämmitystä.

Nero Wolfe -novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

*****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Tämän kokoelman järjestysnumero on 14 eli tämä on samalla blogin 14-vuotisbloggaus.

P. D. James: Dalgliesh ja kuolema

 

P. D. James: Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975. Suomentanut Kirsti Kattelus. WSOY-pokkari. Sivumäärä 426.  Alan Dalgliesh #5.

Scotland Yardin rikoskomisario Alan Dalgliesh on sairaalassa, hänellä on vain keuhkokuume ja mononukleoosi, ei leukemiaa, minkä diagnoosin hän ensin sai. Alan Dalgliesh pääsee toipumislomalle ja pohtii, voiko hän  jatkaa poliisina, riittääkö hänellä enää motivaatio.

Alan Dalgliesh on saanut kirjeen isä Baddeleyltä, jossa hän haluaisi Dalglieshin ammatillista asiantuntemusta. Baddeley, joka oli Dalglieshin kirkkoherra-isän apulaispappi, on nyt lähes kahdeksankymppinen ja vaikuttaa Toynton Grangen kappalaisena.

Kun Dalgliesh pääsee lokakuun alussa toipilaana paikalle, ilmenee, että Baddeley on kuollut 77-vuotiaana ja polttohaudattu kirkkomaahan. Toynton Grange on hoitokoti, jota ylläpitää ihmeisiin uskova Wilfred Ansten. Hän väittää parantuneensa pyhinvaellusmatkalla MS-taudista. Nyt hoitolan potilaat pyhinvaeltavat  kahdesti vuodessa ulkomaille.

Alan Dalglieshin saapuessa paikalle on tunnelma jäykkä. Hoitolan asukeista yksi, Victor Holroyd on suistunut jyrkänteeltä veteen pyörätuoleineen. Tapaus on kuitattu itsemurhaksi. 

Alan Dalgliesh aikoo käydä papin hänelle jättämät teokset läpi ja lähteä. Samalla hän huomaa joukon merkillisiä asioita. Koko asetelma muuttuu hiljalleen oudommaksi. Lopulta Alan Dalgliesh taistelee hengestään moninkertaisen murhaajan kanssa.

P. D. Jamesin romaani Dalgliesh ja kuolema alkaa verkkaisesti mutta kiinnostavasti, lopussa taistellaan ylikierroksilla mahdollisuudesta elää.

Pidempi oppimäärä
Alan Dalgliesh saapuu paikalle liian myöhään, isä Baddeley on kuollut ja polttohaudattu, kuolema ei ollut luonnollinen, joka kuten muutkin asiat selviävät kirjan loppuosissa. 

Wilfred Anstey omistaa parantolan, jonka Ridgewellin säätiö haluaa ostaa. Parantolassa potilaat ovat pyörätuolissa ja laitoksessa hoitajat ja lääkärit asuvat alueella. Paikka on Englannin etelärannikolla Dorsetissa, lähin kaupunki on Wareham, jossa on nykyään noin 6000 asukasta.

Wilfred Ansteyn sisar leskirouva Millicent Hammitt asuu veljensä luona. Ylihoitajana on Dot Moxon. Paikan lääkäri on Eric Hewson, jonka kiimainen Maggie-vaimo on entinen sairaanhoitaja, mutta ei tee yhteisössä mitään työtä. Sairaanhoidosta vastaavat Helen Rainer ja Dennis Lerner. Entinen linnakundi Albert Phillby on paikan yleismies.

Potilaista Grace Willison näki isä Baddelyn viimeisenä. Myöhemmin Grace ihmettelee, miksi papilla oli stola yllään, kun hän lähti, pappi oli ottanut sen pois? Muita potilaita ovat Ursula Hollis, George Allan, Jenni Pegram, Henry Carwardine  ja jo edesmennyt Victor Holroyd, joka on rikkaasta  suvusta. Lähellä asuu myös rikas entinen diplomaatti Julius Court.

Asetelmaa kehitellään aika pitkään, ennenkuin karmea tilanne alkaa selvitä Alan Dalglieshille, kuolemantapaukset jatkuvat ja Dalgliesh joutuu taistelemaan murhaajan kanssa hengestään.

Parantolan lähellä rannalla on Musta torni, josta tulee kirjan englantilainen nimi. 

Alan Dalgliesh on vaihtanut autoa Cooper Bristolista Jensen Healeyhyn, molemmat ovat minusta nopeita urheiluautoja.

Kirja alkaa Alan Dalglieshin ollessa sairaalassa, ja päättyy samoin, syy on toki eri.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Minna Canth: Sylvi

 

Minna Canth: Sylvi,  näytelmä (4 näytöksinen) 1893  kirjan kansi on imuroitu Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelusta.

Minna Canth (1844-1897) oli kuulu näytelmäkirjailija, joka teoksissaan käsitteli naisen asemaa perheessä, lapsena, aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.
Minna Canth bloggauksiani: Anna Liisa, Papin perhe, Köyhää kansaa, Murtovarkaus, Hanna, Salakari ja Työmiehen vaimo.

Sylvi-näytelmä käsittelee naisen asemaa, se on tragedia, joka perustuu tositapahtumiin eli 1892 tapahtui lehtori Ferdinand Sainion murha strykniinillä. Tositapahtuma (ylen juttuun linkki) tuntuu olevan paljon mehukkaampi, eli Ferdinandin vaimo Aina oli itse tilannut myrkyn, miehellä oli henkivakuutus ja Ainalla suhde oli lyseon oppilaaseen. 

Minna Canth kirjoitti Sylvi-näytelmän ruotsiksi, kun suomenkielisistä näytelmistä tuli nuivaa palautetta,

Sylvi näytelmään: Alkuun esitellään nuori arviolta 18-vuotias Sylvi ja hänen iäkäs miehensä Aksel, arviolta 45-vuotias. Sylvi tulee puhumaan miehensä Akselin kanssa, jolla "tärkeää tekemistä". Sylvillä on asia, jota loppupelissä ei sillä istumalla kysykään. Sylvi puhuu Akselista puhuu holhooja-setänä. Aksel on ollut orvon Sylvin holhooja ja nyt aviomies. Alkutahdeissa ilmenee, että Akselilla on stryktiiniä kapseleissa kettujen tappamiseksi.

Sylvi pyytää viikkoa, että Aksel olisi virkavapaalla, Työnarkomaani Akselille sekään ei käy, Aksel on lakimies ja ilmeisesti notaari. Sylvi haluaisi olla miehensä kanssa. Aksel ehdottaa vieraita ja päädytään arkkitehti Viktor Hovingiin. Sylvi tuntee sisaren Alma Hovingin. Itse asiassa myös Viktor on Sylvin lapsuuden ystävä ja rakastettu, 

Viktor ja Sylvi tapaavat ja tuntevat vetoa toisiinsa, heti he ovat sokkosilla ja karkeloivat. Viktorin sisar Alma yrittää toppuutella, johon Sylvi sanoo: "Sama se on, sanotaanko sinua siksi tai ei, se sinä kumminkin olet; sillä sinä olet yksi noita täydellisiä, vanhurskaita ja siveitä ihmisiä, jotka eivät koskaan erehdy, eivät koskaan tee mitään tyhmyyksiä, ja jotka eivät milloinkaan maailmassa ole olleet lapsina".

Toisessa näytöksessä kuvataan illan tanssiaisia, jossa Viktor ja Sylvi ovat liimautuneina toisiinsa. Alma Viktorin sisko paheksuu paria, ja yrittää puhua järkeä Viktorille. Myös Karin Löfberg, josta Viktor on ollut kiinnostunut, koittaa kiilata väliin. 

Sylvi on aivan tunteidensa vallassa: Mutta minä en rakasta Akselia, minä rakastan ainoastaan sinua. 

Johon Viktor: "Hän erottaisi meidät ijäksi päiviksi, emme saisi enää koskaan tavata toisiamme."

Tanssiaisissa on muitakin henkilöitä ja Alma sanoo luutnantti Harlinille: " Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu". Alma rohkaisee Harlinia hakemaan Karinia tanssiin. Alma sanoo Viktorille, että uskoo, että Karin haluaa riistää Viktorin häneltä. Sylvi sanoo Karinille, että Viktor ei ole pikiintynyt Kariniin.

Kolmas näytös on Sylvin ja Akselin tuvassa, Sylvi kyselee avioerosta Akselilta. Aksel kertoo, että ei päästä Sylviä "Silloinhan vasta sulkisinkin pikku sirkkuni oikein häkkiin. Kas niin, ole nyt vaiti, kissimirri, ja anna minun kirjoittaa". Aksel aliarvioi Sylviä.: "Jaha—nyt saat kernaasti jatkaa, kun et vaan puhele tuonlaisia tyhmyyksiä, sillä niitä en totisesti tahdo kuunnella". Aksel kehottaa rouvaansa opettelemaan hoitamaan talousasioita.

Alma tulee puhumaan Sylvin kanssa. Sylvi vannoo rakkauttaa Viktoriin , ja soimaa Almaa, että kaikki ovat liitossa häntä vastaan. Karin on vapaa ja rikas, se on Sylvin suurin pelko. Viktor sanoo Sylville, olet toisen vaimo. Karin ja Elin yrittävät saada Sylviä tolkkuihinsa, kuten aviomies Akselkin.

Aksel: Mitäkö tahdon? Hyväillä sinua vähän. En muuta mitään. Enhän ole saanut sinulta yhtä ainoata suukkosta koko päivänä. Ajatteles, en yhtä ainoata! Enkä eilen illallakaan. Sinä olit niin läpi väsynyt, etten raskinut sinua häiritä. Mutta tänäinpä minä vaadinkin vahingon korvausta. (Katsoo häneen.) Oma pikku vaimoni! Tiedätkös,—sinä olit niin ihmeen suloinen eilen tanssiaisissa. Eipä kumma, että herrat tulivat vähän päästä pyörälle. Tuneberg ja Brun koettivat saada minua mustasukkaiseksi, mutta kas, siinäpä he eivät onnistuneet—ei vähän vähääkään. Antaa heidän liehakoida, arvelin minä, mitäs se minua liikuttaa. Ihailkoot vaan minun pikku sirkkustani niin paljon kuin tahtovat, minun hän on kumminkin ja minun omanani hän pysyy kaikissa tapauksissa. Kas niin, kissimirri, hyppää nyt tänne polvelleni, niin saan sinua hieman puristaa. Sitten menen vielä vähäisen nukkumaan ennen päivällistä. No—? Sylvi vetäytyy: "En tule".  Anna minun olla. Minä en kumminkaan suutele sinua enää koskaan. Aksel suutelee Sylviä väkisin. Aksel poistuu.

Sylvi laittaa kaksi strykniinikapselia miehensä lasiin. Aksel kuolee.

Neljäs näytös on vankilassa. Tosielämässä Ferdinandin vaimo sai neljä vuotta, näytelmässä Sylvi sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi.

Alma ja Karin ja myöhemmin Viktor vierailevat vankilassa. Viktor on kihloissa Karinin kanssa. Näytelmä päättyy sekavan Sylvin huutoihin:
"Ota pikku sirkkunen syliin. Ja varo,—varo, varo, ettei hän putoo! (Kiihkeämmin.) Aksel, holhooja-setä, etkö kuule—minä se olen, pikku kissimirri—Aksel, ota sirkkunen syliin!" (Putoo tiedottomana maahan.)

Tämä oli hieman toisenlainen, aika kiihkeä näytelmä, mutta sopii Minna Canthin tyyliin.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Satu Rämö: Rakel

 

Satu Rämö: Rakel, WSOY 2024, sivumäärä 351.

Suomalaisen Islannissa asuvan Satu Rämön (s. 1980) Hildur-sarjasta neljäs osa Rakel viittaa sarjan päähenkilön Hildurin äitiin, jonka tarinaan saadaan lisävalaistusta. 

Islantilainen syrjäseudun poliisin Hildur Rúnarsdóttirin isä Rúnar sössi perheen raha-asiat, myi perimänsä veneen ja siinä samassa kalastuskiintiönsä. Runar "aleni" tavalliseksi toiselle kalastajaksi ottaen pestejä kalastusmatkoille. Hän pahoinpiteli lisäksi vaimoaan Hildurin äitiä Rakelia, jonka rakkaus alkoi kohdistua naapureihin.

Suomalainen Jakob Johansson on valmistunut poliisiksi ja lukee Islannissa islanniksi lakia, jotta voisi hakea poliisipäälliköksi. Hän on saanut Islantiin alakouluikäisen poikansa Matiaksen, jolla on sopeutumisvaikeuksia. Jakob seurustelee edelleen Gudrunin kanssa. Hildur on pihkaantumassa suomalaiseen poromies Antoniin?

Hildur on löytänyt Färsaarille vuonna 1994 viedyt silloin 6- ja 8 - vuotiaat sisarukset Björkin ja Rosan. Björk on edellisen osan jäljiltä syyttömänä (?) vankilassa. Rosa työskentelee puhelinoperaattorilla ja on kunnostamassa  perheen kotitaloa.

Poliisien Betan, Hildurin ja Jakobin  pulmana ovat oudot mökkimurrot, oudot sikäli, että mitään ei ole ehkä varastettu. Risteilyalukselta tulee kasvoihin haavoittunut mies. Mies on venzuelalainen Manuel. Lisäksi Hildurin kotitalon pihalta löytyy haudattuna neljä ruumista. Tämän lisäksi Rakelin rakas naapurissa asunut Helga kuolee vanhainkodissa, ja Hildur epäilee, että Helga on murhattu tyynyllä.

Sarjan ystäville Satu Rämön Rakel on vauhdikas dekkari. Teemoina ovat ulkomaisen työvoiman käyttö ja kohtelu ja edelleen menneisyyden traumat ja niistä selviytyminen. Lisäksi aiempien osien rikoksiin palataan, mutta ne eivät kuitenkaan ratkea, eli Björk istuu syyttömänä vankilassa. Näinkö Satu Rämö jättää koukkuja sarjan seuraaviin osiin?

Hildur-sarja

1. Hildur

2. Rósa & Björk

3. Jakob

4. Rakel

Reijo Mäki: Pitkä lounas

 

Reijo Mäki: Pitkä lounas, Otava 2002, sivumäärä 368.

Reijo Mäen dekkari Pitkä lounas on  ei-vares-kirja, ja tarinan päähenkilö on rikosdekkareita rustaava Vertti Hietanen, jonka suosio on laskenut ja inspiraatio on kateissa. Vertti on uusioperheen isäpuoli, äveriäs vaimo Pernilla pettää, tytärpuoli Tuulikki on vaimon ensimmäisestä avioliitosta. Vertti vierailee lukiotuttunsa missi Jenni Nyyssösen lakanoissa ja tuntee kaipausta ensimmäistä vaimoaan Veeraa kohtaan.

Tarina käynnistyy hitaasti, ja kirjan ykkösosassa kuvataan Vertti Hietasen yhtä iltaa, joka alkaa lounaalla, ja jonka menyyssä on rutkasti väkijuomia. Rinnalla kerrotaan reservin luutnantti Hietasen kertausharjoituksista, jonka kuvaaminen on minusta (armeijan käyneelle) täydellinen riman alitus. Myöhemmin tarina muuttuu epäuskottavaksi murhakarkeloksi. 

Tämä kirja on painunut unholaan eikä se totta tosiaan ole Mäen parhaimmistoa, mutta on siinä hyvää Turku-kuvaa, jpsta alla enemmän ja kirjassa on muutama maukas kohtaus. Reijo Mäki faneille siis lukemisen arvoinen teos.

*****

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirjat (35 kpl) ovat raivanneet oman ekologisen lokeron suomalaiseen kirjallisuuskenttään. Kirjojen henkilökatras, turkulainen miljöö, teemat ja juonen rakenne ovat löytäneet uomansa ja toistuvat miltei samankaltaisina ja ihmiset ovat tottuneet Jussi Varekseen ja hänen Uudessa Apteekissa viihtyvään kaveripiiriinsä. Mäellä on myös kolmen osan mittainen Roivas-sarja. jonka päähenkilö on rikospoliisi Sakari Roivas Tukholmasta. Pidin Roivas-sarjasta, mutta ilmeisesti se ei lyönyt läpi.

Pitkä lounas julkaistiin vuonna 2002, jolloin ei vuosittaista Varesta ilmestynyt. Pitkään lounaan aikana Vertti Hietasella menee muisti ja se on myös surmayö, ja muisti meni myös vuoden 1996 Vareksella teoksessa  Enkelit kanssasi (1995)  ja Jussi on yhtenä epäiltynä yhtiökaverinsa murhasta, jonka selvittää.  Kuten tässäkin. Vertti Hietanen selvittää murhaajan, jonka omallatunnolle tulee monen ihmisen henki.

Pitkä lounaan osat ovat kirjojen nimiä: Sota ja rauha, Ruusun nimi, Suuri hainmetsästys, Kenelle kellot soivat, Taru sormusten herrasta ja Manillaköysi. Lisäksi kirjass kuvataan tilaisuutta, jossa kirjailijoista on Hotakainen, Tervo, Leena Lehtolainen, Daniel Katz ja Kauko Röyhkä.

Luullakseni kirjan juoni on monella pääsyy lukea dekkari, joten sitä en avaa lainkaan, mutta alla kuvia Turun maisemista

Svarte Rudolf on Aurajoen rannassa lähellä Auransiltaa edelleenkin.

Blanko-ravintola on edelleen toiminnassa

 Ukko Pekka -höyrylaiva esiintyy kirjassa. 

Kuva on syksyltä 2024 jolloin höyrylaiva lopetteli liikennöintiään. Kirjan kirjoituslaikana Suomen joutsen oli vastarannalla Martinsillan pielessä Sokerirannassa.

Suomen Joutsen hinattiin 2002 nykyiselle paikalle Forum Marinumin eteen.

Kåren on ollut silloin ja on nyt. Sijainti Hämeenkadulla.

Föri liikennöi Aurajoen yli silloin ja edelleen. 

Wanha Rahtilaiva on Aurajoen itäpuolella, Förin vieressä. Kirjan kirjoitusaikaa laivassa oli Hesburger.

Puutorin vessa oli pitkään vessa, mutta sittemmin ravintola.

P. D. James: Valepotilas

 

P. D. James: Valepotilas, alkuteos Shroud for a Nightingale 1971, suomentanut Kristiina Savikurki, Otava 2013, sivumäärä 397. Alan Dalgliesh -sarja #4.

Nightingale Housen sairaanhoitajakoulussa murhataan oppitunnilla potilasta esittävä oppilas Heather Pearce. Seuraavaksi kuolee oppilas Josephine Fallon. Scotland Yard ottaa tutkimukset harteilleen. Alan Dalgliesh matkustaa paikalle yhdessä ylikonstaapeli Charles Mastersonin kanssa ja parivaljakko alkaa kuulla oppilaita ja opettajia.

Sairaanhoitajaoppilaitoksen oppilailla ja opettajilla on yllättävän paljon salaisuuksia. Ensin selviää, että Heather Pearce on kiristänyt muita oppilaita ja Josephine Fallon oli raskaana, henkilökunnan ja oppilaiden välillä on ollut intiimiä kanssakäymistä.

Dalglieshin pitää löytää murhan motiivi ja tekijä ja kasata riittävät todisteet. Onnistuuko se?

P. D. Jamesin rikosromaani Valepotilas tonkii terveydenhoito-oppilaitoksen synkkiä salaisuuksia peribrittäiläisellä pieteetillä kunnes osuus todelliseen kipupisteeseen. Kelpo dekkari.

Pidempi oppimäärä

P. D: James on julkaissut tämän 1971, mutta tapahtuma-aika voi olla hieman aiempikin. Nightingale Housen sairaanhoitajakoulun yhteydessä on myös sairaala. Koulun sairaanhoitajaoppilaat ovat naisia, ja lääkärinä toimivat ovat miehiä. Heidän välillään on intiimejä  kontakteja, joihin ei aina liity rakkautta. Myös saman sukupuolen välillä on suhteita, joka paljastuu tutkimusten edetessä, kuten monta muutakin "salaisuutta". Tekopyhä julkisivu ja henkilökohtaiset salaisuudet luovat ilmapiirin, jossa kiristys on mahdollista, mutta osa salaisuuksista on kuolettavia?

Oppilas Pearcen murha tapahtuu tammikuussa demonstraatiotunnilla, kun hän on letkuruokinnassa. Oppituntia seuraa sairaanhoito-oppilaitoksia tarkastava Muriel Beale (47 v), joka asuu Lontoossa yhdessä opiskelutoverinsa Angela Burrowsin kanssa. Heidän asumisjärjestelynsä ovat käytännöllisiä ja suhteensa "viaton". Tällä ilmeisesti halutaan alleviivata, että tietyt "ei-viattomat" suhteet ovat salattuja. Muriel Beale käy vuosien jälkeen kirjan lopussa oppilaitoksessa, joka joutuu tulipalon kouriin  tarinan loppuosissa, mutta on rakennettu uudestaan ja oppilaitos on aloittanut uuden ajan puhtaalta pöydältä. Paikaksi mainitaan Heatheringfield, joka on kuvitteellinen paikka Sussexin ja Hampshiren rajalla. Oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtaja on Marcus Cohen, jonka juutalaistaustaa korostetaan. Ylihoitaja on tehokas Mary Taylor, kirurgi-tohtorina toimii Stephen Courtney-Briggs. Yliopettaja on Hilda Rolfe, sairaanhoitajia on liuta kuten Ethel Brumfett, opettaja Mavis Gearing ja sairaalan proviisori Leonard Morris. Oppilaita on murhatut Heather Pearce ja Josephine Fallon sekä kaksoset Maureen ja Shirley Burt, Madeleine Goodale, Christine Dakers, Diane Harper ja Julia Pardoe. 

Oppilaitosta koettelee talvinen influenssaepidemia, ja Fallonin piti olla ruokintapotilaana, ei Pearcen. Oppilas Dakers kertoo vapaaehtoisesti, että Pearce on kiristänyt häntä, koska hän löysi rahaa, mutta ei palauttanut sitä. Muut paljastukset eivät ole vapaaehtosia, mutta paljon motiiveja löytyy. Fallon on orpo, hänen vanhempansa ovat kuolleet Lontoon pommituksissa, myös murhattu Pearce oli orpo.

Vielä pidempi oppimäärä, avaan asetelmaa vielä hieman enemmän

Oppilaitoksessa syy halutaan sysätä murhat Fallonin niskaan, eli selitetään, että hän olisi tappanut Dakersin, ja sitten itsensä. Alan Dalgliesh löytää kuitenkin oppilaitoksesta nikotiiniliuosta, jolla on tapettu Fallon.

Tutkinnassa selviää yhä synkempiä salaisuuksia, joita hän kuulee Lontoossa edesmenneen potilaan äidiltä. Jokaisella hoitajaoppilaalla on oma potilas, jonka hoitoa he seuraavat... Sitten Dalgliesh joutuu itse murhaajan hyökkäyksen kohteeksi... 

Alan Dalgliesh pääsee selville, kuka on syyllinen ja mikä on motiivi, mutta miten kerätä todisteet?

Nightingalen laitos on siis varsinainen paheiden pesä, eikä se ole saanut nimeään Florencen mukaan vaan Thomas Nightingalen mukaan. Thomas ei ollut kovinkaan empaattinen, vaan oli sadisti, joka kohdistui hänen omaa perhettään kohtaan..

Minusta P. D. Jamesin romaani Valepotilas on sarjan parhaimmistoa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.

Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Satu Rämö: Jakob

 

Satu Rämö: Jakob,  WSOY 2023. sivumäärä 400 ja sisältää lisäksi  27-sivuisen Hildur-novellin nimeltään Maineenpalautus.

Eletään joulukuuta 2021, kun Ísafjörðurin kylän lähellä olevasta kalankasvatuslaitoksesta löytyy miehen puoliksi näykitty ruumis. Rikospoliisi Hildur Rúnarsdóttir ja hänen suomalainen apulainen Jakob Johansson alkavat tutkia murhaa.  Hildur on edellisessä osassa löytänyt toisen ammoin kadonnen sisarensa Björkin Färsaarilta, myös Rósa on elossa, mutta Hildur ei tiedä, missä hän on. Jakob käy edelleen huoltajuustaistelua petollisen ex-vaimonsa norjalaisen Lenan kanssa. Teoksessa on takaumia Lenan ja Jakobin suhteesta sekä Jakobin lapsuuden traumasta.

Väkivallan teot jatkuvat ja tuntuvat liittyvän hevosiin. Jakob suuntaa Pohjois-Suomeen, jossa käydään huoltajuusoikeudenkäyntiä. Asiat menevät Jakobin kannalta huonosti. Pian hän on epäiltynä kaksoismurhasta, Hildur rientää apuun. Samaan aikaan Islannissa tapahtuu tutkinnallinen läpimurto, joka taas puolestaan mullistaa Hildurin maailman.

Hildur-sarjan kolmas osa Jakob alkaa olla jo jopa kirjamaailmassa uskottavuuden ulkorajalla, joskin kirjan luki mielellään.

Teoksessa käsitellään tiineiden tammojen veribisnestä, ja Suomen kaivostoiminnan kiemuroita, Hildur tapaa Suomessa poromies Antonin, joka tarjoaa avioliittoa Hildurille.

Sarjan neljänteen osaan riittää traumoja käsiteltäviksi ja uusia on varmasti tulossa lisää.

Näppärä dekkari, jossa yllätyksiä riittää. Sarjan perusvire tuntuu olevan se, että asiat jäävät selvittämättä perin juurin. Aina rikollisetkaan eivät saa ansaitsemaansa rangaistusta.

Hildur-sarja

1. Hildur

2. Rósa & Björk

3. Jakob

4. Rakel