Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika, eikö Suomessa lueta tarpeeksi? Siltala 2021, sivumäärä 298.

Kai Ekholm toimi Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajana, Yrjö Repo puolestaan on työskennellyt eri kirja-alan solmukohdissa, ja on kuulu kirjatilastojen analyysistä. Teos käsittelee kattavasti lukemisen haasteita some- ja digiaikana, jolloin paperikirjan myynti ja lukeminen on vähenemässä. Loistoteos, jonka sisällöstä ja omista ajatuksistani alla enemmäm.

Suomalaisten lukutaito on noussut pohdinnan kohteeksi yhä useammin. Kirjan ilmestymisen (2021) jälkeen 18.3.2024 Yle uutisoi, että Tilastokeskuksen mukaan lukemiseen käytetty aika vuorokaudessa on vähentynyt ja nuorilla se on romahtanut 31 minuutista 17 minuuttiin keskimäärin. Tämä sama havainto havaittiin Ruotsissa 2012, jolloin ruotsalaisnuorten lukuaika oli romahtanut. Samana vuonna Ruotsin Pisa-tulokset olivat heikompia kuin aiemmin, mutta nyt lukutulokset ovat parantuneet. Nämä havainnot pohjaksi, sillä Ekholm ja Repo maalaavat lukuajan ja lukutaidon huonontumista aika tummalla pensselillä, mutta faktoihin nojaten ja realistisesti. 

En ehkä tee oikeutusta tälle loistavalle kirjalle, jonka lukemista suositan, koska osa huomioista on omiani kuten jotkut mielipiteetkin. Olen itsekin huolestunut lukemisen vähentymisestä ja siirtymisestä uusiin "käyttöliittymiin". Olen toki lukenut vanhoja klassikoita ilmaisista nettiosoitteista, mutta en lue muuten e-kirjoja. Äänikirjoja en kuuntele lainkaan, radion dokumenttiohjelmia kyllä kuuntelen. Äänikirjojen suosion nousua käsitellään. Kirjan mukaan äänikirjan kuuntelemisen aivosähkökäyrä on erilainen kuin luettaessa paperikirjaa. Lisäksi äänikirja muuttaa kirjojen kustantamista, kirjakaupan myyntiä ja kirjailijoiden ansaintaa.

Mitä on lukeminen verkon aikakaudella? Gutenbergin keksimästä kirjapainotaidosta on puoli vuosituhatta ja internetin "keksimisestä" 30 vuotta, gutenbergistä on siirrytty googlen hakupalveluun,Wikipedia on hieman yli 20-vuotias. Google  on tekoälyohjattu ja antaa tiivistelmän miltei joka asiasta. Sosiaalinen media on tuonut kuvat ja etenkin omakuvat, selfieissä poseraavat jo politikotkin.

Luku- ja kirjoitustaito ovat olleet mullistavimpia keksintöjä tulenteon jälkeen. Luettava materiaali on yksi kulttuurin ja perinnetiedon säilyttäjä. Kirjassa todetaan, että kirjallisuus on antanut elämällemme muodon, mutta nyt kirjat ovat kuin kaappikello, enää harva haluaa niitä olohuoneeseensa.

Lukutaidon näivettyminen on vaarallista. Lukeminen itsessään on monimutkainen prosessi, kuinka kirjaimista muodostuu sanoja ja sanoista lauseita. Kuunteleminen on minusta eri prosessi. Äänikirjojen ja lukuaikapalvelujen lisääntyminen muuttaa kirjojen kustantamisen logiikkaa. Äänikirjoiksi valikoituu vain painettuja, suosittuja kirjoja (oma tulkintani), tästä seuraa, että kustantamot ei ota enää riskejä, kun paperikirjan myyntiaika on koko ajan yhä lyhyempi. Kouluissakin luovutaan yhä enemmän kirjoista, ja oppilaat kahlaavat nettimateriaalia.

Minulla ei ole Spotifytä, eikä lukuaikapalveluja, minusta kuukausimaksullinen palvelu tuo omat haasteet kirjailijoiden ansaintaan. Lisäksi kirjan lukijakin saa tekijänoikeusskorvauksia, tämä vähentää kirjailijoiden pottia, koska tuskin markkinoilla kirjan kuuntelusta maksettaisiin enemmän?

Kirjassa on paljon uutta, siellä tarkastellaan kirjan kustantamista. Minulle oli yllätys, kuinka paljon WSOY ja Otava ovat ostaneet pienempiä toimijoita. joko omikseen tai tytäryhtiöikseen.

Kirjakauppojen myynti laskee, jos paperikirjat taantuvat. Kun toisen asteen (lukion ja ammatillisen koulutuksen) kirjat tulivat maksuttomiksi oppivelvollisille, kirjakaupat menettivät nämä asiakkaat. Koulutuksen järjestäjät ostavat materiaalit suoraan. Kirjakauppojen määrä on puolittunut noin puolessa sadassa vuodessa. Toki netissä myydään kirjoja ja isoissa marketeissakin.

Tilasto-osa on hyvin mielenkiintoinen. Ongelma on siinä, että tilastoja on monia ja ne lähtevät eri lähtökohdista. Best-seller listat löytyvät helposti, ja ne ovat jonkin verran erilaisia, kuin kirjastojen lainauslistat. Uutuuskirjoja julkaistaan yli 3000 vuodessa, näin tulkitsin (iso luku?), tähän on laskettu kaikki kirjat, myös oppikirjat. Vuonna 2020 Suomen kustannusyhdistyksen jäsenet myivät 9 miljoonaa paperikirjaa ja lisäksi  äänikirjoja. Suomen kustannusyhtiön elokuun 2025 kärjessä on Leena Lehtolaisen teos, Lumileopardin sydän, jossa seikkailee Hilja Ilveskero, kakkosena on Satu Rämön Islanti-sarjan teos Rakel ja kolmosena Seppo Jokisen Koskinen-sarja Viimeinen vääntö. Koko 2000-lukua tarkastellessa myyviä kirjailijoita ovat: Mauri Kunnas, Ilkka Remes, Reijo Mäki, Juha Vuorinen ja naisista: Laila Hirvisaari, Leena Lehtolainen, sekä Sinikka ja Tiina Nopola. Ulkomaisista myydyin on J.K Rowling, mutta viimevuosina Lucinda Riley on suosittu. 

Minkään tilaston mukaan lukeminen ei lisäänny, eikä paperikirja tee myyntiennätyksiä. Kirjan tilastoista selviää, että 3 miljoonaa aikuista ostaa vähintään yhden kirjan vuodessa. Naiset ostavat todennäköisemmin kuin miehet, ja koulutustausta vaikuttaa myös. Yli 8 kirjaa vuodessa ostaa 6,2% aikuisista.

Nuorten lukutaitopisteet ovat Pisa-tutkimuksessa laskeneet, vuonna 2000 pisteet olivat 546 pistettä, ja vuonna 2022 enää 476. Nuorista 51% lukee vain jos on pakko.

Kirjan loppuosa pohditaan lukemisen tukevaisuutta, ja erilaiset lukijat kertovat lukuharrastuksestaan.

Antoisa opus. Mutta mikä on lukemisen tulevaisuus? Entä kirjojen? Enta kirjablogien? Entä tämän kirjablogin?

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä, alkuteos: 작별하지 않는다  suomentaja Taru Salminen, Gummerus 2024, sivumäärä 268.

Eteläkorealaisen vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin Han Kangin  (s. 1970) uusin teos on Älä jätä hyvästejä. Kääntäjä Taru Salminen on suomentanut teoksen suoraan koreasta, ja se näkyy laatuna. Lukemani Vegetaristi oli käännetty englannista, ja se näkyi ajoittain "kankean outona" kielenä.

Päähenkilö Söulissa asuva toimittaja ja kirjailija Gyeongha kärsii unettomuudesta ja kärsii muutenkin. Hän ei saa syödyksi, kaikki on murenemassa. Rankkojen lehtijuttujen ja kirjan kauhukuvat kummittelevat mielessä. Gyengha saa ystävältään Inseonilta viestin. Ota henkilöllisyystodistus mukaan ja tule. Inseon, joka on valokuvannut Gyeonghan juttuja, ja tehnyt rankkoja dokumenttifilmejä, on kouluttautunut puusepäksi, kun hänellekin dokumenttifilmien kauhut ovat olleet liikaa. Inseon on silponut sormensa puusepän verstaalla.

Tästä alkaa Gyenghan matka, joka johtaa myös kommunistivainojen kauhuihin. Gyengha saapuu sairaalaan, missä hänen ystävänsä makaa sairaalassa sormenpäitä poikki. Inseon pyytää Gyeonghaa matkustamaan heti kotisaarelleen, koska Inseonin lemmipapukaija Ama on ruokittava. Bussimatkaa kuvataan lumisateessa pitkään, sitten Gyengha lyllertää lumisateessa ja lopulta hän on perillä. Papukaija on kuollut ja hän laittaa sen ruumiin laatikkoon.

Han Kangin kerronta on yksinkertaista, jossa toistuu tietyt sanat, esimerkiksi lumi ja lumisade. 

Gyengha sairastuu, ja on houreessa. Papukaija Ama on elossa ja puhuu Gyenghan kanssa, lisäksi Inseon selittää isänsä ja isoisänsä kohtaloa Jejulla. Jeju on Etelä-Korean eteläinen kärki, tai saari meressä. Jejulla oli punaisten kansannousu huhtikuusta 1948 toukokuuhun 1949. Taloja poltettiin, ihmisiä ammuttiin, lisäksi ihmisiä vangittiin ja teloitettiin. Inseon kertoo Gyenghalle kauheuksista, perheensä kohtaloista, lisäksi Gyengha lukee papereista henkiin jääneiden kertomuksia.

Rankka kirja, teksti on toteavaa, ja se vaikuttaa voimakkaasti.

P. D. James: Murhahuone

 

P. D. James: Murhahuone alkuteos The Murder Room, 2003. Suomentanut Jaakko Kankaanpää  Otava 2011, sivumäärä 527. Komisario Dalgliesh -sarja #12. 

Tarinan alussa komisario  Adam Dalgliesh käy Dupaynen museossa katsomassa maailmansotien välistä murhahuonetta.

Hän tapaa juorulehden päätoimittajaa ja ystävänsä Conrad Ackroydin. Conradin vaimo Nellie kerää ensi painoksia Angela Brazilin (1868-1947) koulutyttökirjoista, jotka olivat siis briteissä suosittuja.

Näyttelyssä Adam ja Conrad puhuvat Edith Thompsonista,  joka tuomittiin miehensä murhasta hirtettäväksi. Aviomiehen puukotti miesystävä ja Edith pyysi, että mies ei puukottaisi. Thompsonia vastaan näyttönä oli kuitenkin miesystävän hallusta löydetyt kirjeet. Tapaus oli tehnyt  Dalglieshistä kuolemanrangaistuksen vastustajan.

Edesmennnyt Max Dupayne oli halusi perustaa säätiön ja sille museon, joka tallensi ajan Flanderin kauhujen jälkeen jonne sukupolvi miehiä hukkui tai muuttui. Museo on rajoittunut maailmansotien väliseen aikaan. Museon toiminta on kuitenkin vaakalaudalla, kun Maxin lapset Neville, Marcus ja Caroline ylläpitävät säätiötä. Uusi vuokrasopimus pitää allekirjoittaa. Dupaynen säätiössä kaikkien kolmen sisaruksen pitää olla samaa mieltä. Marcus on saanut kenkää työstä ja avioliitto Alisonin ksnssa vetelee viimeisiään. Hän haluaisi museon jatkavan. Alison haluaa olla sukuriidassa miehensä puolella. Caroline Dupayne on Swathling-collegen apulaisrehtori. Hän aloitti sihteerinä, mutta uudisti koulun ja on yksi rehtoreista. Caroline nosti koulun tasoa, eikä kouluun päässyt enää vain rahalla. Caroline haluaa jatkaa museon vuokrasopimusta.

Neville Dupayne on lääkäri, eikä aio jatkaa vuokrasopimusta. Isä oli kiusannut häntä. Äiti oli kuollut jo aiemmin. Museon lopettaminen vaikuttaa tietenkin henkilökuntaan vakavasti sairaaseen kuraattoriin James Calder-Haleen, Tally Cluttoniin ja Muriel Godbyyn. Säätiön säännöt edellyttää, että museotoiminnan loppuessa taideteoksia tarjotaan lahjoituksena muille museoille. Marcus on suunnitellut joukon uudistuksia, mutta Neville ei aio allekirjoittaa uutta vuokrasopimusta.

Sitten Neville murhataan, hän palaa autonsa sisällä parkkihallissa.

Scotland Yardin trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant vastaavat tutkimuksista. Rikollinen saadaan niiden kuluessa kiinni. Motiivi on kaksitahoinen, mitä en paljasta, mutta eheä dekkari.

Adam Dalgliesh haluaa virallistaa suhteensa naisystävänsä Emma Lavenhamin kanssa, vaikka he ovat tavanneet vasta muutamia kertoja. Suhde etenee hitaasti Adamin töiden vuoksi. Mutta etenee kuitenkin, mutta vasta sarjan viimeisessä osassa tanssitaan häitä. Tässä osassa Emman työtä Cambridgessa avataan, hän on tohtori. Emman ystävä on naisista pitävä Clara. Clara on vain ystävä Emman kanssa, vaikka tuntee vetoa tähän. Clara yrittää estää Dalglieshiä liehittelemästä Emmaa, vaikka jo poliisikomisarion työt rajoittavat pariskunnan tapaamisia. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto

 

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto, alkuteos Spade & Archer: The Prequel to Dashiell Hammett's The Maltese Falcon. Suomentaja Arto Häilä, SaPo 455, WSOY 2010, sivumäärä 343.

Dashiell Hammett (1864 -1961)  kirjoitti 1930  kovaksi keitetyn dekkarin Maltan Haukan jossa yksityisetsivä Sam Spade saa toimeksiannon, jossa heti alussa Spaden yhtiökumppani Miles Archer ammutaan. Juttu on mutkikas ja kaikki liittyy arvokkaaseen Maltan haukkaan. Tästä on tehty legendaarinen elokuva 1940, jossa Humphrey Bogart näyttelee Sam Spadea. Dashiell Hammett kirjoitti urallaan vain viisi pitkää "tarinaa" ja vain yhden pitkän Sam Spadesta mutta lisäksi neljä lyhyttä. Lisäksi Hammett kirjoitti myös loistavan dekkarin Lasiavaimen, jossa Sam Spadea ei ole.

Joe Gores (1931 - 2011) kirjoitti 2010 Hammetin Sam Spadesta tarinan, mitä tapahtui ennen Maltan haukkaa. Goresin tarina alkaa vuodesta 1921. Sam Spade on menettänyt morsiamensa Archerille osallistuttuaan ensimmäiseen maailmansotaan. Spade suhtautuu asiaan hyvin tyynen kyynisesti. Hän on ollut pari vuotta Seattlessa töissä, mutta palaa San Franciscoon, ja perustaa oman yksityisetsivä-toimiston lakimies Sid Wisen toimiston viereen. Sid Wise on sivuosassa Maltan haukassa.

Teoksessa on kolme isompaa juttua vuosilta 1921, 1925 ja 1928 ja niitä yhdistää samat henkilöt tai ainakin pääkonna. Tosin Gores kirjaa ylös Maltan haukassa olleen miehen katoamisjutun. Ensimmäisessä isommassa jutussa, Sam Spaden pitää etsiä pankkiirin poika ja estää tätä lähtemästä ulkomaille. Samalla Spade työntää nenänsä kultarahojen varkauteen. Rahat tuodaan rahtilaivalla. Kassakaappi on avattu matkalla ja kultarahat on piilotettu. Dashiell Hammett oli Pinkertonin etsivä, ja hänellä oli tuollainen tehtävä.

Toisessa tarinassa Spade tutkii pankkiirin omituista kuolemaa. Kolmas juttu tuo lopullisen ratkaisun kahteen ensimmäiseen. Teos päättyy siihen, mistä Maltan haukka alkaa, eli neiti Wanderley pyytää Spadelta apua.

Teoksen suurin anti oli minulle Spaden sihteerin Effie Perinen, Archerin vaimon Ivan sekä poliisien Dundyn ja Polhausin esittely.

Teoksessa Archerin vaimo Ivalla on suhde Spaden kanssa, muutenkin suhteista tai niiden laadusta puhutaan suoremmin kuin Maltan haukassa. Teoksen luki kyllä, mutta minua tällaiset mukaelma-pastissit eivät erityisemmin sytytä. Lisäksi kultavarkaus on mainittu Hammetin elämänkumppanin teksteissä.

Tarinassa mainitaan  kaksivärinen jääkiekkopipo, selasin internetiä ja ilmeisesti tuolloin on pelattu San Fraciscossa jääkiekkoa, joka  oli minulle uusi ja yllättävä tieto.

Oskari Saari & Jussi Evinsalo: Intohimon hinta

 

Oskari Saari & Jussi Evinsalo: Intohimon hinta, Mika Kohosen tarina, WSOY 2023, sivumäärä 299.

Teos kertoo Mika Kohosen (s. 1977 ) tarinan. Kohonen on salibandyn pelaaja, pelannut huipulla Suomessa ja Ruotsissa ja saavutti urallaan MM-kisoista 4 kultaa, 5 hopeaa ja 2 pronssia. Kohosella on myös neljä Ruotsin mestaruutta. Kohonen äänestettiin viidesti maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi. Pelipaikka oli keskushyökkääjä ja uran lopulla myös puolustaja.

Oskari Saari on toimittaja ja kirjailija ja toimii salibandyvalmentajana. Hän on selostanut F1:a ja pelasi A-junioreissa salibandya samaan aikaan, kuin Kohonen, mutta Espoon Oilersissa.

Teos on minusta erittäin hyvä. Kirjassa  ilmenee Kohosen ura, uran käännekohdat, intohimoinen (välillä liiaksikin) suhtautuminen lajiin ja siitä seuraavat erilaiset terveyshuolet. Salibandy oli nuori laji, kun Kohonen siirtyi Ruotsiin ja palkkiot olivat pieniä. Ruotsi oli tuolloin edellä Suomea ja etenkin Mestaruussarja oli kovatasoisempi kuin Suomessa. Suomalainen pelitapa oli suoraviivaisempi. Kohonen avioitui Ruotsissa ja toinen pojista pelaa Ruotsin maajoukkueessa.

Kohonen pelasi huipulla  aluksi Jyväskylän Happeessa, mutta siirtyi Ruotsiin Balrogiin ja teki Ruotsissa heti ensimmäisellä kaudella piste-ennätyksen, mutta mestaruuksia hän saavutti pääosin varttuneemmalla iällä. Kohonen siirtyi Uppsalan Storvretaan ja påerhe muuttii kaupunkiin, jonne juurtui. Kohonen pelasi huipulla yli 20 vuotta ensin vuosikymmenen Storvretassa, sitten Seinäjoella SPV:ssä Ruotsissa Helsingborgissa ja vanhenevan pelaajan terveyshuolien täyttämä arki ilmenee hyvin. Ura päättyi vammaan pelatessaan Happeessa. Kun on perhettä, niin lajin eteen joutuu tekemään kompromisseja. Kompromisseja teki pääosin vaimo. Paineisessa tilanteessa myös henkinen kantti on koetuksella.

Blogissani en levittele kenenkään henkilötietoja, ja niitä kirjassa on paljon. Olen jonkun verran itse käynyt katsomassa salobandyotteluita, ja harrastetasolla pelannutkin. Olin itse todella huono jopa puulaakisarjassa, mutta asenne oli kunnossa. 

Joukkue ei hyödy hyvästä pelaajasta, joka pelaa vaan itselleen. Kohonen pelasi joukkueelleen ja omasi hyvän peliälyn. Hänellä on myös kova kilpailuvietti.

Kirjassa ei ole tilastosivuja, mutta se ei haittaa, sillä kirjassa oikeastaan tilastot eivät ole olennainen osa, vaan mitä salibandyhuipulta vaaditaan, mitä hän käy läpi, ja miten peliin, omaan kehoon suhtautuu ja mitä se vaikuttaa psyykkeeseen. Kirjassa lisäksi käydään läpi joka vuoden runkosarja, playoffit ja mahdolliset loppuottelut.

Ura päättyy akillesvammaan 2019. Lopullisen lopettamispäätöksen numerolla 29 pelannut Kohonen kertoi 29.1.2021

Minusta mainio kirja, ja laatu alkuperäishinnalla ja kahden euron kategoriassa todella helmi.

Jules Verne: Höyrytalo

 

Jules Verne: Höyrytalo, alkuteos La maison à vapeur. Voyage à travers l'Inde Septentrionale 1880, suomentaja Pentti Kähkönen, WSOY 1980 sivumäärä 396.

Ranskalaisen Jules Vernen (1828 - 1905) romaani Höyrytalo, matka Pohjois-Intian halki on matkakertomus ja historiallinen seikkailuromaani. Retkikunnan johtokvartetti on kertoja Mauckler, rautateitä suunnitteleva insinööri Banks, tiikerin metsästyksestä pitävä kapteeni Hod ja eversti Munro. Kertomus alkaa maaliskuussa 1867, kun Mauckler on saapunut Intiaan. Insinööri Banks on kehittänyt höyrykone-vetoauton Bhutanin radjalle. Sen runko on tehty norsun malliseksi. Kapine on saatu retkikunnan käyttöön, kun radja oli vaihtunut. Mekaaninen norsu vetää kahta vaunua tiellä, jossa on asunnot. Höyrynorsu pystyy ylittämään myös matalia jokia.

Romaanin taustalla on  Sepoy-kapina (1857-1858), jonka selvittelyihin eversti Munro on osallistunut. Eversti haluaa löytää kapinan nokkamiehiin kuuluvan Nana Sahibin, joka on kateissa, mahdollisesti jo kuollut. Munro pitää Shahibia vastuussa vaimonsa kuolemasta Cawnporessa.

Lukijalle paljastetaan heti alussa, että Nana Shahib elää ja on naamioitunut fakiiriksi. Hän piileskelee miestensä kanssa Elloran luolissa. Väliluvuissa paljastetaan asioita Nana Sahibin kapinan lietsomisesta, mitä retkikunta ei tiedä, samalla kun joukko matkaa Intian halki höyrykone-norsulla mutta jännittävien vaiheiden jälkeen lopussa rypyt oikenevat.

Jules Vernen Höyrytalo kuvaa 1800-luvun lopun Intian nähtävyyksiä, eläimiä ja länsimaiden asenneilmastoa siirtomaissa. Samalla sen juoni on jännittävä ja yllättävä.

Pidempi oppimäärä 

Sepoy-kapina (1857-1858)
Sepoyt, Bengalin brittihallinnon palveluksessa olevat intialaiset sotilaat rupesivat kapinaan.  Sotilaille viimeinen pisara oli huhut, että kiväärin panoksiiin olisi lisätty naudan ja sian rasvaa (papereista tehty patruuna piti laittaa suuhun). Hinduille lehmä on pyhä eläin ja islamilaisille sika on saastainen eläin. Kapina oli verinen ja kapinalliset iskivät Cawnporiin (suomeksi Kanpur). Kapinalliset tappoivat siivilit. Myöhemmin brittijoukot iskivät takaisin tappaen myös siviilejä. Eversti Munro osallistui brittijoukkojen kanssa takaisin valtaukseen. Hänen vaimonsa kuoli tai katosi. Naisten ja lasten ruumiit olivat Vernen teoksen mukaan "osina" kaivossa. Kapinaan osallistuneet, jos jäivät kiinni, teloitettiin. Munro haluaa saada vangittua kapinallisjohtaja Nana Sahibin, jonka ristimänimi oli  Dhondu Pant. Dhondu Pant syntyi 1820 ja oli hinduylimys. Hän katosi kapinan jälkeen.
Jules Verne ei käynyt koskaan Intiassa, mutta hänen poikansa oli vieraillut Intiassa, Vernen poikaa edustaa kirjassa kertoja Mauckler. Kirjassa Nana Sahib pakenee Nepaliin, mutta nähdään vuosikymmenen päästä Intiassa 1867, herra on naamioitunut fakiiriksi. Kirja tarjoilee Nana Sahibin motiiviksi sen, että Intiaa hallinnut Itä-Intian kauppakomppania ei maksanut hänelle 2 miljoonan frangin eläkettä vallansiirron yhteydessä. 

Sepoy-kapinan jälkeen Intian hallinta siirtyi Kauppakomppanialta Yhdistyneelle kuningaskunnalle, kuningatar Victoria oli muodollinen hallitsija, ja Intiaan asetettiin varakuningas.
Löytöretkien jälkeen Portugali oli saanut jalansijan Intian Goaan, myöhemmin maustekaupan yleistyessä Hollanti, Ranska ja Britannia perustivat kauppakomppaniansa,  joista lopulta britit saivat  Intian hallintaansa. Intiaa siis kontrolloi Sepoy-kapinan aikana Itä-Intian kauppakomppania. Intiassa oli monia paikallisia hallitsijoita ja monia uskontoja.

Höyrykone keksittiin 1784, höyrylokomobiili eli höyrykäyttöinen vetolaite keksittiin 1800-luvulla. Kirjassa matkaan tällä höyryvetoisella norsulla  lähdetään toukokuussa 1867. Matkareitti oli Kalkutasta Allahabadiin, josta Tiibetin Nepalin seuduille josta Bombay'hin. Keväällä Intiassa oli (on) eli kirjan mukaan 41 astetta. Matkalla höyrynorsua kuljettaa englantilainen Storr ja lämmittäjänä on intialainen Kaluth. Eversti Munron adjutanttina on kersantti McNeill (suomalaisessa käännöksessä Mac Neil), kapteeni Hodin adjutantti Fox. Ruokahuollosta vastaa ranskalainen tumma Parazard, joka osaa tehdä esimerkiksi antiloopista maittavaa ruokaa. Matkalla syödään riistaa ja säilykkeitä. Itse asiassa eläinten metsästyksestä puhutaan paljonkin, milloin matkaajia haittaa apinalauma, antiloopit, tiikerit tai hurjistunut norsulauma. Kapteeni Hod on tykästynyt tiikerinmetsästykseen ja on kaatanut 37 tiikeriä, Fox on muutaman taljan jäljessä. Ennen lähtöä Eurooppaan Hod aikoo saada 50 tiikeriä kaadetuksi. Tiikereitä ammutaankin matkalla. Joukkio tapaa Mathias van Guittin, joka oli astunut omaan ansaansa. Hän on entinen eläintieteen professori, joka potkujen jälkeen haalii villieläimiä häkkiin ja ne viedään eurooppalaisiin eläintarhoihin.

Eversti Munro on erakoitunut vaimonsa katoamisen jälkeen. Lady Munro on kuollut tai ainakin kadonnut sepoy-kapinassa oltuaan Cawnporessa. Eversti Munro aikoo selvittää
Nana Sahibin olinpaikan. Myös Nana Sahib haluaa teloittaa Munron ja laittaa oman miehensä retkikuntaan.

Juoni koostuu upeiden ja eksoottisten paiķojen esittelystä, on historiallisia tapahtumia ja villieläinten metsästystä. 

Dhaulagiri-vuori mainitaan. Se on maailman seitsemänneksi korkein vuori, 8167  m, jonka ensimmäisenä "valloitti"  Maurice Herzog 1950. Retkikunta pitää huippua saavuttamattomana, sillä ihmisen fysiologia asettaa rajoja. Suomalainen Veikka Gustafsson kiipesi huipulle ilman lisähappea vuonna 1993. Hän on kiivennyt kaikki kasitonniset vuoret ilman lisähappea.

Romaani huipentuu Nana Shahibin ja eversti Munron yhteenottoon. Myös lady Munro löytyy.

*****

Jules Verne (1828 - 1905) oli seikkailukirjoistaan kuuluisa. Verne julkaisi peräti 63 romaania, ja häntä pidetään osaltaan science fictionin edelläkävijänä.

Olen blogannut seuraavista Jules Verne kirjoista:
Kapteeni Hatteras -trilogia
Kapteeni Grantin löytyminen
Maailman ympäri 80:ssä päivässä 
Sukelluslaivalla maapallon ympäri (lisänä Salaperäinen saari, missä on myös Kapteeni Nemo)

Matka maan keskipisteeseen

Tsaarin kuriiri

Reijo Mäki: Tyynysotamies

 

Reijo Mäki: Tyynysotamies, Otava 2025, sivumäärä 358.

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirja on ilmestynyt joka vuosi, vuodesta 1997:stä lähtien, jolloin ilmestyi 9:s osa Pimeyden tango, Vares-sarja alkoi teoksesta Moukan peli (1986). 

Tyynysotamies (36:s Vares) ei tee sarjan vakiokaavaan poikkeusta, siinä on useita juonenpätkiä (uskottomuus, auton omiminen), joita viedään eteenpäin. Jussilla on myös uusi sänkyseuralainen. Lisäksi kirjan murha selviää tarinan loppusivuilla kuin itsestään. Minusta tämä oli kyllä sarjassa vaisu ja väkinäinen Vares.

Teoksessa antiikkikauppias Madeleine on kadoksissa. Hänen ultratehokas sisarensa Rita-Brigitte Ruotsista saapuu Turkuun ja työllistää Madeleinen etsimisessä Jussi Varesta. Rita-Brigiten perässä Turkuun saapuu myös torpedo. 

Jussin talossa on putkiremontti, jota johtaa Nanna Tapuli. Nanna hommaa Jussille mäkitupalaistalon Korppolaismäen päältä. Talossa ei ole mukavuuksia, mutta Nanna ja Jussi piehtaroivat lakanoissa Nannan tyttären harmiksi. Suhde ei tietenkään jatku seuraavaan kirjaan.

Kirjaan on ympätty tavan mukaan Vareksen juoppoystävien "väsyneitä viisauksia" ja Motofukkers-moottopyöräkerhoa, sekä iskelmälaulaja, jonka biisi on Tyynysotamies, mitä toki Vareskin on Nannalle.

Reijo Mäen Tyynysotamies on Vares-sarjan ystäville  pakollinem ja herkullinen lukukirja kaikilla mausteilla. Tätä kyynistä ja itsekin huonoja juttuja kirjoittavaa bloggaria tämä ei sytyttänyt, joskin alla analyysiä Itäharjun ja Korppolaismäen muutoksesta alla.

Itäharju

Motofukkers touhuaa Itäharjulla. Itäharjua todellisuudessa kaavoitetaan ja alue on jo muuttunut "siistiksi", ja suuri osa huonokuntoisista rakennuksista on jo purettu. 

Alueella on jo uusi Turku Energian pääkonttori. Yritys itse nimeää alueen Infra Cityksi. Kalevantien varteen tuli jo aiemmin Lidl. Olen käynyt lenkillä Itäharjulla, juossut alueen moneen kertaan läpi, se on muuttunut ja muuttuu.

Tässä IF:n toimistorakennus, jonka vieren tehdään yksityistä sairaalaa.

Tässä on nyt Varsinais-Suomen hyvinvointialueen parkkipaikka. Tilalle tulee uusi Turun ammatti-instituutin kampus, ja myöhemmin hotelli, kerrostaloja ja kauppa. Jos ratikka tulee Turkuun, se ajaa siitä, missä nyt on puita.

Korppolaismäki
Teoksen aukeamalla 164-165 esitellään ensimmäisen kerran Korppolaismäen huippua, josta on tässä bloggauksessa kaksi karttapalaa, ensimmäinen Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta. Kirjan mukaan huipulla olisi rakennus, minä en ole havainnut rakennusta, eikä sitä ole kartassakaan.

Sen sijaan kuten kartasta näkyy, on mäen alapuolelle rakennettu korkeita kerrostaloja entisen Wärtsilän Turun telakan alueelle, sittemin telakka "siirrettiin" Pernoon, jossa se on Meyerin omistamana.

Kerrostalot "pilaavat näköalat"

Kuvista näkyy, että maisema-arvot on menetetty.

Valitsemalla suppean näkymän, pystyy edelleen ottamaan valokuvia Suomen Joutsenesta.

Bore-laivasta, joka on kaupungin hostelli.

Boren puolelta näkymä Korppolaismäelle on tällainen.

Mitään mäkitupaa tässä ei ole, eikä tule, rikkaiden asuntoja voi tulla lisääkin, heille Turussa on erityiskohtelu, ja aina parhaat näkymät.

Tässä vielä  Turun kaupungin opaskartan "klippi".

Korppolaismäen päällä olen koko blogiaikana käynyt useasti vuodessa, nykyisin vain kerran pari, sillä alueen maisema-arvot on jo menetetty, alue on omasta mielestäni jo pilalla. 

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini ja tämän jälkeen jokaiseen Vares-seikkailuun.