Nadine Gordimer: Poikani tarina

Nadine Gordimer: Poikani tarina, alkuteos My Son's Story 1990, suomentanut Kristiina Drews, WSOY 1992,  sivumäärä 327.

Naisnobelisti Nadine Gordimerin romaani Poikani tarina kertoo mustasta perheestä, joka taistelee Etelä-Afrikan enemmistövallan hyväksi. Tarinan kertoja on perheen poika Will, jonka isä Sonny joutuu luopumaan opettajan toimesta organisoituaan lasten mielenosoituskulkueen. Sonny on naimisissa ahkeran Ailan kanssa, perheen esikoinen on tyttö, räiskyvä Baby.

Kirja alkaa kun Will lintsaa koulusta, ja näkee isänsä Sonnyn vieraan naisen Hannah Plowmanin kanssa. Hannah on valkoinen, lähetyssaarnaajan lapsi, ja YK:n ihmisoikeustyöntekijä. Hannah on tutustunut Sonnyyn, tämän ollessa vankilassa " poliittisen aktivismin" takia. Sonny sai viiden vuoden tuomion, joka saatiin lakituvassa lyhennettyä kahdeksi vuodeksi. Will salaa äidiltä ja siskolta isän touhut luullen olevansa ainoa joka tietää salaisuuden. Salaisuus rapauttaa, eikä se suinkaan ole ainoa pinnan alla oleva asia...

Nadine Gordimer on taitava kuvaamaan Etelä-Afrikan tilannetta yhden perheen kautta. Apartheid (eli rotujen sijoittaminen erilleen) otettiin käyttöön 1948, se vaikuttaa kaikkeen. Etelä-Afrikka siirtyi neuvotteluiden tielle Frederik de Klerkin presidenttikaudella, ja johti 1990-luvun alussa enemmistövaltaan. Prosessi ei ollut helppo. Tässä kuvataan tilannetta ehkä 1980-luvulla tai aiemmin. Ennen neuvotteluita mustat oli eristetty omille asuinseuduilleen ja valtioihin. Sonny potkujensa jälkeen muuttaa valkoisten alueelle, joka on ollut yksi tapa murentaa pala palalta valkoiste ylivaltaa. Teoksessa tulee ilmi paljon muitakin tapoja: koulutus, avustustyö, lakot, boikotit, aseellinen vastarinta, ja ulkomailta tapahtuva toiminta.

Poikani tarinan kerronta on perheen tasolla, mutta sisältää paljon yllätyksiä, joten en avaa juonta paljoakaan, mutta siinä jokaisella perheen jäsenellä on omat haasteet, ja oma tehtävä taistelussa enemmistövaltaan. Juonen jokainen saa selvittää, mutta kirja avaa asetelmaa. Monet mustat haikailevat sosialismia, ja kommunismia, samaan aikaan kun itäisen Euroopan sosialistivaltiot rapautuvat. Neuvostoliitto hajoaa vuonna 1991, eli tämän kirjoittamisen jälkeen. Namibia itsenäistyi vuonna 1990, sitä ei kirjassa käsitellä. Sen sijaan on puhetta Lusakasta tapahtuvasta toiminnasta. Lusaka on Sambian pääkaupunki. Etelä-Afrikka pystyi kontrolloimaan muuttamista viisumien avulla, mutta henkilöitä siirtyi "laittomasti" maasta toiseen. Etelä-Afrikasta lähdettiin myös maanpakoon, tässä myös Ruotsiin.

Perheen isä Sonny on suorittanut korkeakoulututkinnon, ja on suuri Shakespeare.fani, ja antanut pojalleen nimen Will, joka suorittaa yliopistotutkinnon.


Poikani tarina on yllätyksellinen, olen lukenut Gordimerin novellikokoelman Hyppy jossa on kuvattu aktivismia, joten tajusin kerronnan rivien välistä eräitä juonen käänteitä. Voin suositella kirjaa aiheesta kiinnostuneille.

Margit on blogannut tästä 2016 hyvin tiivistäen salailun, peittelyn ja valheen, ja niiden hajottavan vaikutuksen.

*****
Nadine Gordimer (22.11.1923 – 13.7.2014) oli eteläafrikkalainen kirjallisuuden naisnobelisti vuodelta 1991. Hän syntyi Springsissä kaivoskaupungissa Johannesburgin lähellä. Nobelin kirjallisuuden palkinto -sivuilla hänen palkintoaan on perusteltu näin: "who through her magnificent epic writing has - in the words of Alfred Nobel - been of very great benefit to humanity".

Kirjassa pohditaan myös mitä tapahtuu, kun on vihdoin enemmistövalta, miten ruokkia kansa. Etelä-Afrikka valitsi erilaisen tien kuin Zimbabwe, jossa Robert Mugabe takavarikoi valkoisten tiloja mustille. Etelä-Afrikka siirtyi siis "vapaaehtoisesti" enemmistövaltaan 1990-luvulla. Ulkopuolisen silmin varsinkin Nelson Mandelan panos oli korvaamaton. Myös presidentti F.W. de Klerk laittoi uransa ja arvovaltansa peliin. Maassa toiminut Totuuskomissio oli myös hyvä ratkaisu. Kirjassa puhutaan Jan Smutsin lentokentästä. Smuts oli sotapäällikkö ja poliitikko, mutta lentokentän nimi on vaihdettu.

Nelson Mandela mainitsee Gordimerin vankilasta lähettämässään kirjeessä Helen Josephille 1.4.1987. Helen oli opettaja joka oli syntynyt 1905 ja Nelson Mandelaa 13 vuotta vanhempi.
"When you see Nadine do give her my fondest regards & best wishes. She has turned out to be a formidable communicator whose message reaches far beyond the visible horizons. ow such girls have become so precious today!" s. 496

Nadine Gordimerista löysin New York Timesin pitkähkön artikkelin, se on on hyvä, ja on  täällä.

Arvid Järnefelt: Minun Marttani

Arvid Järnefelt: Minun Marttani, julkaistu 1927. SKS 2005, sivumäärä 152.

Arvid Järnefeltin pienoisromaanissa Minun Marttani  näytellään kolmiodraamaa, joka on päättymässä veritekoon, mutta sattuma tulee väliin ja teoksen jännitys lässähtää. Teos edustaa realismia, sillä tammikuussa 1927 tapahtui kolmiodraaman päätteeksi veriteko, joka toi tekijöilleen elinkautisen  kuritushuonetuomion. Tässä tapahtumia on aikaistettu, eli kertoja katsoo taaksepäin, ja tapahtumapaikat ovat pääosin Helsingin kantakaupungissa.

Vauras tilallinen Lassi elää mukavasti suurella maatilallaan, vain emäntä puuttuu. Lassi lähtee pääkaupunkiin vaimonhaku matkalle. Tarkoitus on kihlata luokkatoveri Delia. Sattuma astuu peliin, ja auto pysähtyy ja ulostaa Martan, joka on myös Lassin oppikoulun luokkatoveri. Martta on maalattu, ja hyvin juhlitun yön jälkeen vielä puhekunnossa. Lassi ja Martta tutustuvat uudestaan. Martta on ollut lukioajoista alkaen petollisen insinöörin Anton Taulerin pauloissa. Tauler on miehekäs mies, finninaamainen, hyvin itsevarma, tarinan mukaan hän on "sukupuolisesti turmeltunut ja häikäilemätön".

Lassi jää nynnyilemään kaupunkiin ja  asumaan Martan vanhempien luo, Martan isä on asessori, joka on kiinnostunut Martan maineesta. Martan äiti vaatii kihlausta. Martta kertoo vihaavansa Tauleria. Lassi kihlaa Martan ja häätkin vietetään, ja Martta muuttaa maalle. Ongelmia on neljä, Lassi, Martta, Tauler ja avioliitto. Lassi on saamaton, ja avioliitto on etäinen ja vailla fyysistä kosketusta. Martta ei halua olla Lassin kanssa, vaan tuntee vetoa ja inhoa Tauleriin. Tauler onnittelee Marttaa kihlauksesta ja avioliitosta, ja katsoo sen sopivan seksisuhteen jatkamiseen, koska hän on itse ollut koko ajan aviossa.

Lassi on pöyristynyt Martan puolesta, ja haastanut Taulerin kaksintaisteluun. Aie ei ole toteutunut, mutta Lassi on ostanut revolverin, jonka kanssa on harjoitellut, kuten Marttakin. Martta aikoo tehdä selvää Taulerista, ja sopii Taulerin kanssa tapaamisen, jossa aikoo ampua Taulerin. Matkalla hän kompastuu ja kuolee.

Tarinan lopussa Lassi lukee lammasmaisesti Martan kirjeitä, ja päiväkirjaa, ja saa hermoromahduksen, jonka aikana näkee kolme unta, jossa kuvittelee mitä olisi tapahtunut, jos Martta olisi ampunut Taulerin.

Tarina jää torsoksi, mutta alku on hyvin lupaava. Martta jo lukioaikana karkaili ja antautui Taulerille. Martta oli lopettanut myös koulun. Lassi, joka ei ymmärrä Martan intohimoa ja kiimaisuutta, eikä siitä johtuvaa itseinhoa, ei pysty rakkaudellaan, ja fyysisyydellään viettelemään Marttaa. Keinottomuudesta kasvaa murhanhimo. Martan maine on mennyt, siksi vanhemmat haluavat hänet äkkiä avioon.  Lassi ja Martta ovat umpikujassa, etäisessä avioliitossa, jota vielä Tauler tulee maalle hämmentämään.

Lassi on Arvid Järnefeltin muiden teosten sankarin kaltainen, järkevä, rakentava, mutta etäinen ja siveän sorttinen maatalon isäntä.

*****
Arvid Järnefelt (16.11.1861 - 27.11.1932) oli suomalainen kirjailija, varatuomari koulutukseltaan. Järnefelt oli alkuun fennomaani, ja myöhemmin omaksui tolstoilaisia aatteita. Vaikka Isänmaa oli hänen ensimmäinen teoksensa, se on yksi merkittävämpiä. Arvid Järnefelt julkaisi vuosina 1928 - 1930 Vanhempieni romaanin kolmessa osassa.

Santtu Luoto: Tiimalasin santaa

Santtu Luoto: Tiimalasin santaa, Eppu Normaalin tarina, WSOY 2000, sivumäärä 258, diskografia, ja hakemisto ja jälkisanat.

Eppu Normaalia olen kuunnellut suurimman osan elämästäni. Eppu Normaali on Suomi rockin ja popin yksi kivijaloista. Olen blogannut yhtyeen sanoituksista useamman kerran, ja myös kirjasta Eppu Normaali, Kaikki sanat. Yhtyeen jäsenet mainitsevat yhden esikuvistaan olevan Juice Leskinen, joka myöhemmin teki Akulle tilausbiisin Ringo ja Aku soolosinkkuprojektiin

Tiimalasin santaa -teos kertoo jäsenten lapsuudesta, yhtyeen syntyhistoriasta ja ajasta vuoteen 1999 asti. Santtu Luoto (s. 1964) on toimittaja,  tietokirjailija ja tv-tuottaja. Santtu Luoto oli muutaman vuoden Rumban toimittaja ja toimituspäällikkö ja tehnyt upeaa työtä, kirja on hyvin elävä ja runsas. Kirjassa on paljon yhtyeen jäsenten ja lähipiirin  muisteluja, lehtien äänestystuloksia ja tilastoja. Tässä bloggauksessa on lisäksi omia näkemyksiä Eppujen levyistä. Olen nähnyt yhtyeen lauteilla joitakin kertoja en kuitenkaan alkuperäiskokoonpanossa. Yhtyeen alkuperäiskokoonpano oli kitaristi Mikko eli Pantse Syrjä, basisti Mikko Saarela (1958 - 2019), laulaja Martti Syrjä, kitaristi Juha Torvinen. Pantse ja Martti ovat veljeksiä ja he asuivat Ylöjärvellä runoilija Kirsi Kunnaksen ja Jaakko Syrjän perheessä, Aku on heidän Tikkakoskella asunut serkkunsa. Mikko Saarela oli syntynyt Espoossa mutta varttui Ylöjärvellä. Torvinen on syntynyt Rovaniemellä, mutta varttui Kauhavalla, mutta ylöjärveläistyi. Kirjan alkuosa on katsaus punkin ja uuden aallon tuloon 1970-luvulla. Paljon upeita valokuvia, aikalaistarinoita, poiminto Hilse -lehdestä. Upeaa luettavaa, jota en referoi, kannattaa hankkia kirja.

Eppu Normaali pääsi Epe Heleniuksen perustamaan uuteen levy-yhtiöön Poko Rekordsiin levyttämään. Ensimmäinen single oli Poliisi pamputtaa taas ja b-puolella Elviksen kuolema.
Ensimmäinen levy Aknepop julkaistiin keväällä 1978. Levyn tunneituimmat biisit ovat Poliisi pamputtaa ja Poliisi pamputtaa taas. Levyä on myyty 31 579 kappaletta. Minulla ei ole tätä äänitettä, joka ylitti kultarajan 1994 CD-myynnissä. Levynkansia painettiin 10 000 joka määrä ylittyi vasta 8 vuoden päästä. Kirjassa mainitaan, että Aknepopilla oli täytebiisi Kuka ön Pertti Ström, minusta biisi on hyvä ja punk-tyylinen, ja kyseessä oli Epen nimimerkki. Kirjassa on paljon maukkaita tarinoita punkin alkuajoista, jolloin volyymia laitettiin pienemmälle, ja poliisi tarkasti soittolistat, ja keikkoja keskeytettiin. Eppu Normaali oli humoristinen bändi toisin kuin toinen punk-ikoni Pelle Miljoona.

Eppu Normaali löi läpi vuoden päästä keväällä 1979 julkaistulla levyllään Maximum Jee & Jee, jota on myyty 62 971, mutta kultalevyn raja ylittyi vasta 1986. Levyllä on monta yhtyeen suurimmista alkuaikojen hiteistä kuten Njet Njet ja Myrkkyä.

Eppu Normaali löi läpi punkin myötä, mutta ei ollut oikeastaan punk-bändi. Yhtye joutui käännekohtaan itsenäisyyspäivänä vuonna 1979 Mikko Saarelan lähdettyä bändistä, Mikko Saarela oli paljolti vastannut bändin sanoituksista. Saarela oli ilmeisesti kypsynyt keikkailuun. Tilalle tuli 1952 syntynyt Kollaa kestää bändin basisti Mikko Vaari Nevalainen.

Vuonna 1980 ilmestyi yhtyeen levy Akun tehdas, joka möi 56 909 kappaletta, ja saavutti samana vuonna kultalevyn ja oli yhtyeen ensimmäinen kultalevy. Levyllä on monta klassikkoa, kuten Akun tehdas, Puhtoinen lähiöni, Suomi-ilmiö, Vanha poika,  ja Radio. Mikko Saarela edelleen sanoitti osan biiseistä, sävellykset ovat pääosin Pantsen. Kansi ja nimi on lainaa, ja viittaa CCR:n levyyn Cosmo's factory. CCR ja John Fogerty olivat yhtyeen yksi esikuvista.

Alkukesästä 1981 oli Saimaalla ensimmäinen Tuuliajolla-kiertue, jossa soitettiin jo seuraavan levyn Cocktail Barin biisejä. Kiertueesta tehtiin Aki ja Mika Kaurismäen filmi Saimaa-ilmiö. Ensimmäisellä kiertueella musisoivat Juice, Eput ja nousussa ollut Hassisen kone.

Yhtyeen neljäs studioalbumi Cocktail Bar (1981) oli vaisu albumi, jota on myyty 42 030 kpl, ja kultalevyraja ylittyi 1985. Saarela oli edelleen sanoittajana. Parhaimpia biisejä ovat Warsova, ja Cocktail Bar,  Musiikkia Rantalasta, joka kertoo yhden yhtyeen tärkeän paikan eli Rantalan. Levy tehtiin Pantsen säveltäessä Tampereella, ja Saarelan sanoittaessa Helsingissä.

Tie vie on yhtyeen viides ja minusta yhtyeen tärkein albumi, joka julkaistiin 1982. Sen kaikki kappaleet ovat Syrjän veljesten käsialaa. Albumilla on kosketinsoittimia, ja paljon koskettavia tarinoita. Levyn suurin hitti on Murheellisten laulujen maa, levyllä ei ole muita megahittejä, mutta kokonaisuutena levy oli parannus Cocktail Bariin. Tämän on yhtyeen ja Syrjän veljesten oma levy, ja oma tarina, minusta  paras levy tarinaltaan.
Tie vie levyä myytiin 50 581 levyä, ja sai kultalevyn jo vuonna 1982 ja oli yhtyeen toinen kultalevy. Vahantajoki kertoo veljesten lapsuuden maisemista. Pidän myös biiseistä Pahan puun metsä, Tie vie ja Kuulen parran kasvun. Kansi on Martin maalaama, kuten jo Cocktail Barin kansi. Mikko Saarela sanoi olleensa onnellinen levystä, hän ei olisi halunnut tehdä tällaista, joten lähtö bändistä oli oikein. Pantse sävelsi, ja Martin piti sanoittaa, yksinkertainen resepti.

Olen blogannut lyhyesti levyn sanoituksista TÄÄLLÄ.

Seuraavana vuonna 1983 ilmestyi minusta yhtyeen huonoin albumi Aku ja köyhät pojat, joka sisälsi yhden hitin Balladi kaiken turhuudesta. Levyä myytiin 34 563 kpl, ja kultarajan yli vasta 1991. Kansikuvakin on korni ja levyn nimi on CCR-läinen Willy and the Poor Boys.

Vuosi ja albumi -tahti jatkui, ja Rupisia riimejä, karmeita tarinoita ilmestyi vuonna 1984 ja sisälsi hitit Pimeyden tango, ja Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset. Levy on kokonaisuutena ehyt, ja möi 70 875, ja sai kultalevyn samana vuonna. Martti Syrjän vesiväreillä maalaama kansi on erityisen upea, paras Eppu Normaali -kansi.

Yhtyeen musiikillinen huippuvuosi oli 1985, jolloin ilmestyi Eppujen musiikillisesti paras levy Kahdeksas ihme, joka möi heti kultalevyn ja yhteensä 124 715. Levyn parasta biisiä on vaikea nimetä, mutta Vuonna 85, Kitara, taivas ja tähdet, Voi kuinka me sinua kaivataan, Vihreän joen rannalla (kauan sitten) ovat erinomaisia, eikä levyllä ole huonoa biisiä. CCR:llä on levy Green River.

Vuoteen 1985 liittyy myös Radio Cityn perustaminen. Kun uusi aalto toi uudet suomeksi laulavat bändit, paikallisradiot mahdollistivat suomirockin ja suomipopin soittamisen radiossa. Ylen Rock-radio perustettiin 1980, samalla lähetysaika nousi "peräti" kahdeksaan tuntiin viikossa. Paikallisradiot ovat nykyisin valtavirta, mutta alku oli takkuinen, mutta oli avaus suomalaisen "nuorisomusiikin" soittamiseen.

Valkoinen kupla jatkoi muunnosta soinnikkaaseen musiikkiin. Levy julkaistiin 1986. Se möi kultaa heti ja myynti oli 124 488. Levy ei aivan yllä Kahdeksannen ihmeen tasolle, Nimibiisi lienee suurin hitti.  Pidän levyn saundimaailmasta todella paljon. Levy saa nimensä The Beatlesin Valkoisesta tuplasta.

Seuraava albumi  Imperiumin vastaisku ilmestyi  1988, eli vuosi ja albumi -tahti rikkoutui. Levyn a-puoli on hyvä, ja sisältää hittejä, Afrikka sarvikuonojen maa, Näin kulutan aikaa, Linnunradan laidalla, ja yksi tunnetuimmista ja lauletuimmista Eppu-biiseistä Pantsen tulkitsema Baarikärpänen, joka tuli vähiten suunnitellusti levylle, ja on hoilatuin Eppu-laulu. Eppujen humoristisin levy.

Kirjassa on hyvä ote, Santtu Luodon toimittajan kyvyt tulevat hyvin esille, koostamalla kollaasia haastatteluista, ja eri kommenteista ja listoista. Mikko Saarela on antanut paljon näkemyksiä, ja hän on Eppu Normaalin aikuistumisen kirpeä huomioitsija, ja kriitikko, jonka lausunnot ovat sapettaneet yhtyeen uutta sanoittajaa Marttia, jonka sanoitustyyli on hyvin erilainen kuin Mikko Saarelan, joka kaataa tabuja, on hyvin ironinen, ja riimittelijä. Saarela tunnustaa, että Eppu Normaalin muutos oli edellytys jatkolle. Kritiikkiä tuli myös Soundin Waldemar Walleniuksen kirjoituksista. Bändi ei ottanut kritiikkiä "hyvällä", vaan kokivat sen raskaana. Myös keikkamyyjä Karppanen on antanut taustatietoa. 1980-luku oli bändille raskas, kymmenen vuotta, kymmenen levyä ja 1000 keikkaa. Keikkajärjestäjiä oli monenlaisia. Koska ei ollut yhtiötä, henkilöverotuksessa ei voitu vähentää kaikkia kustannuksia. Yhtyeen kuudes jäsen oli (on?) Reijo Repa Hammar, joka tuli Moog Konttisen bändistä Eppuihin, insinöörimies, ja miksaaja. Eppu Normaali alkoi 1990-luvulla ostaa PA-kamoja, joita vuokrasi myös muille. Tästä on perustettiin 2003  Akun Tehdas, joka vuokrasi äänentoistolaitteita, mutta nyt hoitaa kokonaisia tv-tuotantoja (kannattaa katsoa sivut).
****
Tahti oli rankkaa, ja basisti Mikko Nevalainen lopetti yhtyeessä 1989, ja tilalle saatiin Sami Ruusukallio, joka myös laulaa taustalla.

Vuonna 1990 ilmestyi pitkän prosessin jälkeen albumi Historian suurmiehiä, joka sisältää ikivihreän Tahroja paperilla. Levyn myynti ylitti  heti kultalevyn rajan ja kokonaismyynti oli 85 845 kpl. Martti alkoi 1990-luvulla opiskella Alexander-tekniikkaa Tanskassa, ja keikkamatkat pitenivät, ja se varmasti vaikuttii bändiin, ja keikkoihinkin. Kirja mainitsi, että Ylen Radiomafia aloitti vuonna 1990, ja se lisäsi rockin soittoa Ylessä.

Seuraavaa levyä tehtiin pitkään yli vuosi, ja vuonna 1993 ilmestyi albumi Studio Etana, joka möi kultaa, mutta vain 41 772 kpl. Albumi minusta on kokonaisuutena huippu, vaikka ei sisällä ikivihreitä hittejä. Levyn avausbiisissä Hipit rautaa on mukana Mikko Saarela, ja se on silta Eppujen alkuaikoihin, Eput houkuteltiin alkuperäiskokoonpanossa  Isi, mitä oli punk -konserttiin. Saarela tuli harjoituksiin, ja tulon alla väreili epäilyksiä, mutta harjoitukset ja konsertit menivät hyvin ja Aknepopin biisit tuntuivat istuvan. Myös Hipit rautaa on hyvä biisi, mutta levy kokonaisuutena on vaikuttava. Bändi itse oli kypsynyt levyn synnytysprosessiin. Kiertue tehtiin 1994.

Eppu Normaali on Santtu Luodon mukaan aina säilyttänyt ylöjärveläisyytensä. Minusta Eppu Normaalin Studio Etana on oikeastaan viimeinen ylöjärveläinen levy, sillä 2000-luvun levyt ovat jo aikuisrockia, joka olisi voitu tehdä missä vain paikassa. Studio Etanan jälkeen Epuilla oli pitkä tauko, ja kirja päättyy vuoteen 1999, tauon aikana ilmestyi Eppujen myydyin levy eli ensimmäinen Reppu-kokoelma, mutta sen jälkeen on ilmestynyt 2000-luvulla vielä kolme studiolevyä.

Sadan vuoden päästäkin levy oli hyvä paluu, joka julkaistiin vuonna 2004. Levyllä on hyvät saundit ja biisit: Hiljaa huomiseen, Sadan vuoden päästäkin, Ei sankariainesta ja Suolaista sadetta.

Eppu Normaalin saundimaailma tuli täyteläisemmäksi levyllä  Syvään päähän (2007). Levy on aikuisrokkia, josta en pidä, avausraita Tahdon sut  on kelpo poppia, muista kappaleista en erityisemmin pidä. Kannessa on Kaj Stenvallin maalaama tumma ankka.

Eppujen Mutala on viimeisin studio-levy vuodelta 2011, ja sisältää 2 CD:llä 32 uudelleen sovitettua Eppu-kappaletta. Soitto on hyvä ja sovitukset vaihtelevat. Joissain kappaleissa häiritsee Martin lauluääni, joissain se sopii.

Eppu Normaali on  tai ainakin oli hyvä live-bändi.

Ensimmäinen livetaltiointi on riemastuttava Elävänä Euroopassa vuodelta 1980, jossa on 29 biisiä ja myös levyttämättömiä punk-helmiä Nipa, Mekin tehtiin rakkautta, Nuori poika, Kitara ja kivääri, ja Doorsin Roadhouse blues. (Julkaisematon tarkoittaa levyversioita, ovat kokoelmilla tai sinkkujen b-puolia). Levy oli myös Akun tehtaan punk-versio. Yhtye sai hieman kritiikkiä Akun tehtaan pehmeydestä. Kesän 1980 Ruisrockissa Eppu Normaali ei päässyt lavalle, koska ulkomaisten bändien sopimuksessa luki, että esiintyvät viimeiseksi, kuten Eppu Normaalin. Eput eivät päässeet lavalle, ja yleisö oli "riehaantunut". Tästä on Santtu Luodon kirjassa paljon tarinaa.

Onko vielä pitkä matka jonnekin? -livelevy julkaistiin vuonna 1994, ja biisit äänitettiin 1993. Yhtye ei olisi halunnut julkaista levyä, jota kuitenkin oli mainostettu, koska nauhoitteet olivat keikoilta, jossa Marttia oli tinnittänyt. Levyvihon hienous on se. että kaikki keikat 1977 - 1993 on kirjattu.

Kokoelma Pop pop pop julkaistiin 1982, ja sisältää viideltä ensimmäiseltä levyltä biisejä, sekä sekä Akun soolosinkun Sikaillaan, sekä Pannaan pannaan biisi.

Hatullinen paskaa kokoelma b-puolia ja harvinaisuuksia ilmestyi vuonna 1984, ja sisälsi yhtyeen sinkkujen b-puolet Niilo Yli-Mainio, Ruba, Suuri ja Mahtava, ja monta muuta myös Elviksen kuolema biisin. Lisäksi levyllä olivat jäsenten soolosinkut, joista tunneituin on Ringo ja Aku.

Vuonna 1990 julkaistiin kokoelma Paskahatun paluu, jossa oli sinkkujen b-puolia. Levyn suurin hitti on kappale Urheiluhullu biisi joka ei ole millään studiolevyllä vaan on tehty SVUL:n promolevylle Sporttihitit. Sanoitus on Martti Syrjän hauskimpia:

Elävästi muistan kuinka velttoilin silloin
Nuorempana aamuin sekä päivin sekä illoin
Luin Sartrea, Nietzscheä, Hegeliä ja Kanttia,
Se oli kyllä tavallaan kovin intresanttia
Että toiset vei naiset, oli jokaisella heili, ne näet urheili

Ehkä Martti nuorempana velttoili, mutta aivan nuorena äiti luki runoja poljennolla. Kirsi Kunnas on lasten lorujen lisäksi merkittävä moderni runoilija.

Repullinen hittejä ilmestyi vuonna 1996, levy ilmeisesti täytti tyhjiön, jonka yhtyeen tauko oli luonut, levyä myytiin 250 377 kappaletta ja siinä on kaksi CD:tä ja 28 biisiä. Aknepopista on Rääväsuita ei haluta Suomeen, Poliisi pamputtaa taas. Levy sisältää hitit Murheellisten laulujen maan, Tahroja paperilla, Urheiluhullun mutta myös Lensin matalalla sekä Nuori poika ...

Reppu 2 julkaistiin tuplana vuonna 2003, ja sen myynti on 49 659 kpl. Levyllä on 35 kappaletta, hittejä Balladi kaiken turhuudesta, Myrkkyä,  mutta myös näitä "kohubiisejä" Pannaan, pannaan, Sotilaallinen tyhjiö ja Ruba.

Yhtyeen historiaan liittyvät bändit Öystilä ja Heimo Hämähäkki, jotka olivat "yhtyeitä" ennen Eppu Normaalia. Heimo Hämähäkki -nimeä käytettiin ennen isoja keikkoja syksyllä 1999. Oulun (Ravintola) WBK:ssa marraskuussa. 

Eppu Normaali on julkaissut DVD-materiaalia.

Elävänä stadionilla on Eppu Normaalin Ratinan keikan taltiointi 14.8.2004, uudesta materiaalista on biisi Suolaista sadetta. Keikka on kuunneltava ja soundit ok.  Martti vaikuttaa iloiselta.

Klubiotteella DVD:ssä on Klubiotteella -dokumentti, ja Kahdeksas ihme -juhlakierros 2005, Vesilinjalla-keikka 2005, sekä Mikko Saarelan 50-vuotispäivät 2008.
Minusta punk-asenne ilmenee paremmin pienellä lavalla. Konsertit ovat hyviä. Mikko Saarela 50-vuotispäivällä Tavastialla Eput esiintyvät alkuperäiskokoonpanossa ja he esittävät viisi kappaletta joita ei ole levytetty. Takaisin Pispalaan, sitten lauletaan Aku Ankan rahahuolista ja Maitokuskista.


Eppu Normaalin levymyynti ylitti miljoonan, jo 1990-luvun lopulla, ilmeisesti 1996. Matti ja Teppo olivat aiemmin ylittäneet tämän maagisen rajan. Epuilla on ainakin 22 kultalevyä, platinaa, ja moninkertaista platinaa, ja levyjä on myyty yli 2 miljoonaa.   Radiosoitto on tuottoisaa tekijöille mutta 1980-luvulla kaikki oli toisin. Levy ja kiertue vuosittain oli raskasta eikä verotettuna  kovin tuottoisaa.

Eppujen nimi tulee Mel Brooksin elokuvasta Frankenstein junior.  Elokuva on parodia, ja englannin abnormal on suomeksi epänormaali, mutta filmin hassuttelussa Abby Normal  on käännetty Eppu Normaaliksi. Ilmeisesti on kysymys aivoista jotka siirrettiin hirviöön, ne olivat epänormaalit abnormal mutta myöhemmin Marty Feldman selittää Gene Wilderille että aivot ovat jonkun Abbyn Abby Normalin, joka on käännetty siis Eppu Normaaliksi.

James Dickey: Syvä joki

James Dickey: Syvä joki, alkuteos Deliverance 1970, suomentaja  Eero Huhtala, Suuri Suomalainen kirjakerho 1981, Tammi julkaisi kirjan 1972. Kansikuvan tekelöin itse, on karmiva, kuin itse kirjakin.

Syvä joki on atlantalaisen runoilijan  James Dickeyn (1923 - 1997) esikoisromaani. Kirjan suosio poiki elokuvan, jonka ohjasi John Boorman. Elokuvan ensi-ilta oli 1972 ja elokuvan pääosissa olivat Jon Voight (Ed Gentry) , Burt Reynolds (Lewis Medlock), Ronny Cox (Drew Ballinger)  ja Ned Beatty (Bobby Trippe). Elokuvassa keskiluokkaiset ja keski-ikäiset kaverukset suuntaavat villille Cahulawassee-joelle osavaltion takapajuiselle syrjäseudulle. Joki aiotaan padota. Kaupungissa on outo tunnelma. Drew soittaa kitaraa ja paikallinen jälkeenjäänyt poika säestää virtuoosimaisesti banjolla. Matka alkaa koskien kuohuissa, mutta kun Ed ja Bobby menevät rannalle, he joutuvat vuoristolaismiesten yllättämäksi. Bobby joutuu raiskatuksi, ja Ed on vuorossa, kun Lewis ampuu jousella toisen miehen, ja toinen katoaa. Mies alkaa vainota kanoottiretkeä ja metsien mies ampuu Drewin ennen kuin metsämies saadaan hengiltä. Kanoottikolmikko hautaa miesten ruumiit ja palaa kaupunkiin keksien selitykset. missä seriffi on miesten sukulainen ja kyselee. Seriffiä näyttelee kirjan kirjoittaja James Dickey ...

Kirjan pääjuoni on samankaltainen kuin filmin mutta kirjasssa päähenkilö on Ed Gentry, joka kasvaa kirjan kuluessa joukkion johtajaksi, ja pelastaa retkikunnan rippeet perille, missä alkavat kuulustelut, ruumiiden naaraus, ja syyllisyyden pohdinta.

Syvä joki -kirja alkaa, kun neljä nelikymppistä kaupunkilaismiestä suunnittelevat syyskuun viikonlopuksi kanoottiretkeä Pohjois-Georgiaan Cahulawassee joelle, koska lähelle on rakenteilla voimala ja alueelle tulee tekoallas. Alue joen ympärillä on umpimetsää. Matkaan lähtee kertoja graafikko Ed Gentry,  vakuutusasiamies Bobby Trippe, juomatehtaan johtaja Drew Ballinger ja upporikas Lewis Medlock. Miehillä on eräkokemusta, he pakkaavat kanootit, teltat, jouset, nuolet, nailonköyttä ja muonaa. Drew soittaa duonsa, mutta kirjassa partnerina on punasilmäinen albino-poika. Nelikko lähtee kanoottiretkelle ja he sopivat autojen viennistä Aintryyn paikallisten Grinerin veljesten kanssa. Grinerin veljesten tavat ovat kaukana kaupunkilaisten tottumasta. Kanoottiretki alkaa idyllisissä tunnelmissa, maisemat ovat hienot, ja kosket kuohuvat, ja matka joutuu. Miehet yöpyvät. Ed lähtee aamulla metsälle, mutta hermot eivät kestä lopulta edes kauriin tappamista. Miehet menevät uimaan ja Drew ihailee Lewisin kaunista vartaloa, ja kuvaa nännien kovettumista. Tämä on suuri siirtymä juonen käänteeseen eli vuoristolaisten hyökkäykseen. Lewis tulee jousineen väliin, kuten filmissä. Lewis päättää haudata ruumiin, mitä Drew jyrkästi vastustaa, ja puhutaan lain noudattamisesta. Matka jatkuu kanootilla, ja toinen vuoristolaisista ampuu Drewin, ja osuu Lewisiin, vain toisen kanootin kaatuminen pelastaa Edin ja Bobbyn.

Edin on pakko kasvaa. Bobby on paniikissa, Lewis hädin tuskin tajuissaan ja kiväärimies  vaanii kalliolla

Edin keskiluokan elämää työpaikkansa studiossa ja hänen kotonaan peilataan erämaahan ja sen karuihin lakeihin. Jos Ed ei ota jousipyssyä ja kiipeä kalliojyrkänteitä ylös kohtamaan maanista murhamiestä, niin kukaan heistä ei palaa keskiluokkaiseen elämään. Ed lähtee Lewisin ideoimaan retkeen, jotta voisi tuulettua. Hän tuulettuu kiivetessä, ja taistelee hengestään, ja johdattaa kolmikon ihmisten ilmoille Aintryyn. Ed on keittänyt kasaan tarinan, jonka pitävyys joutuu paikallisten lainvartijoiden tarkasteluun. Apulaisseriffin lankomies on kadonnut, ja hän epäilee tarinan uskottavuutta. Lisäksi miesten on palattava perheittensä luo, ja Edin on vietävä suruviesti Drewin vaimolle.

Syvä joki -kirja yllätti minut myönteisesti, se oli tiivis ja pohdiskelevampi kuin hurja filmi.

Deborah Spungen: Nancy

Deborah Spungen: Nancy, alkuteos And I don't want to live this life 1983,  suomentanut Anna Salo, Gummerus 2016, sivumäärä 363.

Kansikuvan nainen Nancy Spungen (1958 - 1978)  oli kuvan miehen Sex Pistolsin basistin Sic Viciousin (1957 - 1979) tyttöystävä. Nancy löytyi vuonna 12.10.1978 hotellin kylpyhuoneesta murhattuna pitkä veitsi vatsassa. Teosta epäiltiin Sid Viciousta, joka menehtyi prosessin aikana huumeiden yliannostukseen 2.2.1979.

Teoksen kertoja on Deborah Spungen  eli Nancyn äiti. Se, että oma lapsi murhataan, on luultavasti enemmän mitä voi käsittää tai kestää. Kirja on subjektiivinen kronologinen kuvaus oman perheen ja Nancyn elämästä ja kuolemasta.

Nancy -kirja alkaa, kun Deborah saa kuulla Sid Viciouksen kuolemasta ja sitten Deborah alkaa kertoa perheen tarinaa Nancyn syntymästä. Nancyn vauva-aika oli hankala. Syntymän jälkeen Nancy oli keltainen korkean bilirubiinitason vuoksi, eikä vauva-aika ollut yhtään helpompi, Nancy itki paljon ja nukkui vähän. Nancylle tehtiin heti verensiirto ja hän söi tiettyjä lääkkeitä. Perheeseen syntyi pikkusisko Suzy ja pikkuveli David. Nancy oli lahjakas lapsi, mutta ei tullut toimeen toisten lasten, sisarusten eikä vanhempien kanssa. Hän sai raivokohtauksia, oli äkkipikainen, manipuloiva, ilkeä ja väkivaltainen ja sai raivollaan tahtonsa aina läpi. Perhe etsi ratkaisuja erityiskouluista. Välillä tilanne oli parempi, mutta jo hyvin nuorena Nancy aloitti ns. Rock-elämän sex, drugs and rock'n roll, vaikka vain kuunteli musiikkia, kuten Hair-musikaalia, Janis Joplinia, Doorsia, Jimi Hendrixiä. Huumeita poltettiin ja piikitettiin, ja seksikumppaneita oli. Nancy sai pikkusisaruksensa polttamaan marihuanaa, ja koko perheen elämä meni ranttaliksi.

Deborah puhuu välillä suhteestaan miehensä, ja molemmilla oli sivusuhde, pako kaaoksesta edes johonkin. Vanhemmat jatkoivat ja jaksoivat kuitenkin yhdessä.

Tämä teksti imee mukaansa, ja on kauheaa luettavaa, mutta kuitenkin sitä on pakko lukea. Nancy  tekee kaiken äkkiä ja varhain, hän luki Kurt Vonnegutia, Ken Keseytä, J.D Salingeria, eivät aivan tavallisia "lastenkirjailijoita". Nancy kuuntelee rockia, vetää huumeita, ja harrastaa seksiä, ja viiltelee itseään, avaa ranteensa....

Perhe yrittää kaikki vaihtoehdot mielisairaalasta Coloradon collegeen ja työskentelyä isän työpaikalla. Mikään ei auta, Nancy vetää huumeita pukeutuen mustaan ja terrorisoiden perhettään. Isä lupaa maksaa puolet vuokrasta jotta Nancy pääsee pois käpykylä Philadelphiasta isompaan New Yorkiin. Pian New Yorkissa on samat ongelmat, joista yksi on tietenkin raha, ja sen puute. Seuraavaksi perhe kustantaa Nancyn Amsterdamiin, josta matka jatkuu Englantiin, jossa Nancy tutustuu punkkiin, Sex Pistolsiin, ja Sid Viciousiin...

Äidin mukaan Nancy teki pitkään kuolemaa, ja halusi kuolla, mutta silti jokainen äiti haluaa, että oma lapsi selviäisi ja hänellä menisi hyvin. Nancyllä kaikki meni kovaa ja päin seiniä.

Deborah Spungenin kirja Nancy on äidin tilitys tyttärensä kujanjuoksusta kuolemaan, kerronta koskettaa ja satuttaa.

Marilea kirja on järkyttänyt ja säväyttänyt TÄÄLLÄ.

Nancy-teos on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla.

Sex Pistols kasattiin 1975, ja bändin manageri oli Malcolm McLaren. Bändin ensimmäinen keikka oli 6.11.1975. Vuoden päästä marraskuussa 1976 julkaistiin bändin ensimmäinen single Anarchy in the U.K ja yhtye ponnahti julkisuuteen, yhtye julkaisi sinkun God Save the Queen, ja  Pretty Vacant. Levy Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols julkaistiin sitten. Sid Vicious tuli yhtyeen basistiksi helmikuussa 1977 ei soittotaitojensa vaan ulkonäön takia. Sid Vicious on coveroinut Frank Sinatran My Wayn, kappale julkaistiin kesäkuussa 1978. Tuolloin kappaleista ei tienannut kuten nykyisin, eli kirjan mukaan Sidillä ei ollut rahaa.

Rauhan haasteen koonti

Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 75 vuotta toisen maailmansodan taisteluiden loppumisesta, vaikka Pariisin rauhansopimus solmittiin vasta 10.2.1947. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Yhdistyneet kansakunnat eli YK 24.10.1945. Tänään YK on 75 vuotta.

Rauhan haasteen päättöaika on 24.10.2020. Osallistuminen haasteeseen on helppoa, pitää vain lukea kirja, joka käsitteli toista maailman sotaa, tai liittyi siihen?

Toisessa maailmansodassa kuolleita ei tiedetä tarkkaan mutta yli 70 miljoonaa ihmistä kuoli, eniten Kiinassa ja Neuvostoliitossa. Kokonaisia ikäpolvia menetettiin. Siviiliväestön kärsimykset olivat hirvittäviä. Sodan loppupuolella pudotettiin kaksi atomipommiakin, jotta Japani saatiin antautumaan nopeasti ja ehdoitta. Natsi-Saksa ja sen liittolaiset oli saatu jo aiemmin antautumaan tai solmimaan erillisrauha.  

Haasteen tarkoitus on pitää mielessä, sodan tuhot, sen järjettömyys, atomipommin vaarat, keskitysleiri, holokausti, joukkosurmat eli kannustaa rauhan ylläpitoon. Itse bloggasin Veijo Meren Manillaköyden, joka kertoo jatkosodasta, ja Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 :n. Teoksen ydin on lopulta Dresdenin palopommitus 13.2.1945  ja mistä Teurastamo 5 pohjimmaltaan kertoo. Bloggasin myös Winston Churchill the Second World War, tai sen osista 4 -6.

****

Koosteita on jo blogeissa ja ne ovat huikeita, tämä haaste on innoittanut kirjabloggareita

Kirsi osallistui  täällä 

Satu   täällä

Margit täällä  

Jasmin täällä

Mai täällä

Aino täällä

MarikaOksa täällä

Riitta K täällä

Paula täällä

La Plume täällä

Anneli A täällä 

Leena  Lumi täällä

Lupasin arpoa osallistuneiden (30.10 asti) kesken lahjakortin, arvan sai jokaisesta bloggauksesta, joka oli koostepostauksessa ja oli blogattu haasteaikana, Laitoin kirjanumerot excel-pohjaan  ja arvoin randomizerillä, ja näin sain voittajan. Moraalinen voittaja oli Leena Lumi 45 kirjalla ja arvalla, mutta arvonnassa onni suosi kuitenkin  Ainoa, jolle lähetin sähköpostia blogissa olevaan sähköpostioitteeseen ja Adlibriksen 30 euron lahjakortin.

Rauhaisaa viikonvaihdetta, toivotaan että koronasta päästään, ja maailma tulisi paremmaksi.

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Aapeli: Pikku Pietarin piha, 1958, WSOY 1998, sivumäärä 156.

Aapelin Pikku Pietarin piha -kirjan päähenkilö on koululainen Pietari Jormalainen, jonka näkökulmasta katsotaan maailmaa, lähinnä puutaloalueen pihapiiriä, jossa asuu erikoisia ihmisiä, tai  ihan tavallisia, kaikki riippuu katsantokannasta.

Pietarin äidillä on tuperkeli ja siihen hän kuolee. Isällä Jormalaisella on  liikkuva putiikki, joka myy rojua. Pietarilla on samanikäisiä kavereita, joiden elämää kuvataan, lisäksi aikuisten avataan kirjassa. Isä kiikuttaa kotiin uuden vaimon Karoliinan, joka on kovin touhukas ja utelias. 

Pikku Pietarin piha on herkkä ja taitava lapsuuden kuvaus, jota alla avaan hieman enemmän. Jos aiot lukea kirjan, lopeta tähän ja lue kirja, kannattaa.

Juonesta, henkilöistä ja suhteista
Pietarin äiti on siirretty jo tuberkoloosiparantolaan. Pietari käy välillä keskusteluja Taivaan isän kanssa äidistään Lyydiasta. Äidin kivut ovat loppu. Äitipuolella ei ehkä mene hyvin, vaikka parempia päiviäkin on.  "Jormalaisen keittiön ikkunalla puhkesi sinä päivänä kaksi uutta pelakuuta kukkimaan. Varmasti niiden  vuoksi heillä oli kaikilla hyvä mieli, Pietarilla, Karoliinalla ja Jormalaisella". s. 127. Myöhemmin äitipuoli Karoliina lähtee kapsäkkeineen, mutta pekakuut jäävät. Jormalainen muistaa kastella pelakuut joka päivä, mutta Karoliina ei tule takaisin.

Puutaloalueen piha on kiinnostavien kohtaamisten paikka. Pietari viihtyy yksikseen mutta on paljon kangaskauppiaan Aksel-pojan kanssa. Pietarin isä on ollut punikki mutta kärrää myyntitavaroitaan ja on yrittäjä. Oskari ja Immu tuppaavat kiusaamaan Pietaria, mutta Pietari pärjää. Leskiämmä Vettrantin poika Henri ei osaa pissata vaan päästelee housuihinsa, josta saa selkäänsä. Pikkupoikien uroteko on opettaa Henri pissaamaan ja  olemaan kuivin housuin. Pihapiirissä on Tattarin Hati eli ilmeisesti tataarivähemmistön lapsi. Perhe syö Pietarin mukaan hevosen lihaa. Hati on reipas poika ja sanoo tulevaisuuden ammattinsa arkitehti. (siis arkitehti ja tarkoittaa arkkitehtiä).

Pihapiirin rouvat ovat hyvin uteliaita. Jotenkin kaikki hyväksytään. Tattari, Vetteranti, Jormalainen ja Kangaskauppias on jo mainittu. Pirtukauppias Kastikainen viedään poliisisaatossa kamarille ja Kastikaisen Maire upseerien maksurakas on jo aiemmin häipynyt. Valokuvaaja on ihastunut kampanjaan. Talonmies on, joka yhteisössä niin myös Pikku Pietarin pihayhteisössä, hän on  Harakka entinen poliisi. Takkusella on vuotavarasto. Johtaja Palkeinen kerää ihmisten kuvia, hän on entinen pappi joka äityi rukoilemaan Jeesusta ja on nyt "hullu". Näiden erityislaatuisten ihmisten kautta Aapeli kertoo Pikku Pietarin lohdullisen tarinan.

Aapelin Pikku Pietarin piha on  mukava kirja, ehkä lapsi ei ymmärrä kaikkea Aapelin humaanista huumorista, mutta rittävästi kuitenkin.

*****
Aapeli oli oikealta nimeltään Simo Puupponen (23.10.1915 - 10.10.1967), Puupponen oli toimittaja, pakinoitsija ja tuottelias kirjailija Kuopiosta. Olen blogannut hänen pakinakokoelmasta Valitut ilot täällä ja kerrankin lyhyesti ja bloggaus teoksesta Koko kaupungin Vinski täällä..

Tämä kirjakin on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla.