Leo Ylitalo: Banaanitalo

Leo Ylitalo: Banaanitalo. 2017 Nordbooks, sivumäärä 247.

Göteborgilaisen Leo Ylitalon romaani kertoo Tukholman läänissä Sundbybergissä olevasta Banaanitalosta, jossa asui Marabou-suklaatehtaan työntekijöitä. Kerrostalo on Maraboun omistama, ja työntekijät ovat eri puolilta maailmaa, hyvin moni Suomesta.

Eletään kesää 1977, ja kirjan alkajaisiksi Lauri (22 v) hyppää kohtalokkain seurauksin kerrostalon ikkunasta. Banaanitalo -romaanin alkua ja loppua sitoo jännite, miksi Lauri loikkasi itsemurhaan. Teoksen parasta antia minulle oli silloisen miljöön kuvaus. Kieli on yllättävän sujuvaa, ja kuvaa siis vuotta 1977, sillä kuningatar Victoria syntyy (14.7.1977). Moni hyräilee sen aikaisia hittejä, ja ikkunasta hypännyt Lauri oli todella edellä aikaansa, koska omistaa jo Leevi and the Leavingsin singlen Mitä kuuluu Marja Leena, joka tosin ilmestyi vasta 1978. (Lauri on hypännyt alas sivulla 9. "Raimon katse osuu lattialle tipahtaneeseen Leevi and the Leavings -yhtyeen singleen Mitä kuuluu Marja-Leena s.10).

Romaanin päähenkilö Raimo on muuttanut Ruotsiin Oulusta, opiskellut ensin Göteborgin ja nyt Tukholman yliopistossa, psykologian opinnot tuntuvat etenevän hitaasti. Hän kuten kaikki päähenkilöt ovat töissä Maraboun suklaatehtaalla, jota kuvataan varsin yksityiskohtaisesti. Suomalaiset pitävät yhtä, juopotellaan, välillä paneskellaan ilman varmuusvälineitä, osa saa tippurin, osa tulee raskaaksi. Työkavereita on myös Iranista ja Chilestä muuttaneita. Kesälomalla lähdetään junalla Göteborgiin. Paljon kerrotaan tarinoita, osa on ollut sodassa, joku on tuntenut Ilmari Kiannon, Raimo on nähnyt Pentti Saarikosken.

Kirjassa oli paljon tuttuja paikkoja Tukholmasta Grönä Lundet, Slussen ja Kista, joka rakennettiin 1970-luvulla. Olen itsekin matkannut junalla Göteborgiin, tosin vasta 2017. Kaiken kaikkiaan sujuva ja nostalginen kirja oikealle kohderyhmälle.

Ilman Hanneles bokparadisin bloggausta en olisi lukenut tätä, tässä linkki Hannelen bloggaukseen. Hyvä Hannele!

Dorothy L. Sayers: Kuolema keskiyöllä

Dorothy L. Sayers: Clouds of Witness, suomeksi Kuolema keskiyöllä, 1926, englanninkielinen painos vuodelta 1978, sivumäärä 254

Dorothy L. Sayersin Kuolema keskiyöllä on toinen lordi Peter Wimseyn ratkaisema murhamysteeri. Tässä viitataan ensimmäiseen Kuka ja mistä -tarinaan, jonka jälkeen lordi Peter on tehnyt muuta, samoillut Korsikallakin. Peter on ollut poissa kuolemansyyntutkimuksesta, jonka raportin Peter lukee. Lokakuun neljäntenätoista päivänä on Peterin sisaren lady Maryn kihlattu kapteeni Denis Catchcart on ammuttu. Teosta epäillään Peterin ja Maryn veljeä Geraldia, joka on Denverin herttua. Kuolettava laukaus on ammuttu herttuan revolverilla. Denisin ja herttuan välillä on ollut suukopua, eikä Herttua ole ollut yöllä vuoteessaan. Kello kolmen aikoihin Herttua on löytänyt vainajan ammuttuna puutarhasta kasvihuoneen edustalta, paikalle pelmahtanut lady Mary huudahtaa, että ammuitko hänet. Herttua on saanut kirjeen ystävältään Tom Freebornilta Egyptistä, joka oli nähnyt kihlausuutisen. Tom kertoo, että Denis Catchcart on peluri, joka huijaa minkä Denis on auliisti myöntänyt. Asiaa selvitetään seikalla, että Denis on kasvatettu Ranskassa, ja siellä asioihin suhtaudutaan eri tavalla. Herttuan hoteissa on joukko muita ihmisiä, eversti Marchbanks rouvineen, Frederick Arbuthnot, herra ja rouva Pettigrew-Robinson.

Peter Wimsey saapuu paikalle, ja alkaa tutkia tapausta yhdessä Scotland Yardin rikosetsivä Charles Parkerin kanssa. Peter puhuu kevyesti paikalla olijoiden kanssa, ja tutkii monokkelisuurennuslasinsa avulla rikospaikan. Puutarhassa on ylimääräiset jalanjäljet, Wimsey nimeää ne N:O 10:n jäljiksi, lisäksi lehtien alta löytyy jalokivinen kissakoru, joka on kansikuvassa. Järjestelmälliset tutkimukset edistyvät ja niitä on nautittava lukea. Vainajan hotellihuone analysoidaan, hänen kirjahyllynsäkin, kirjeenvaihto läpikäydään. Parker matkustaa Pariisiin, jossa selviää, että vainaja on menettänyt omaisuutensa vuonna 1914, hänellä ollut sijoituksia Saksassa ja Venäjällä.

Charles Parker alkaa pohtia prosessin aikana lady Maryn mahdollista osallisuutta kihlattunsa toimissa. Lady Mary, jota Wimsey kutsuu Pollyksi, alkaa myös oirehtia. Lopulta hän tunnustaa tehneensä murhan. Pian selviää numero 10:n henkilöllisyys, hän on lady Maryn salainen "ystävä". Lady Maryn mielestä Simon Catchcardilla oli eri käsitykset kihlauksesta ja avioliitosta kuin englantilaisilla, mutta tuolloin lady Maryn omat toimet eivät olleet tavanomaisia. Tutkimuksia myös haittaa se, että Parker on ihastunut Maryyn, mutta suhde ei etene tässä osassa, mutta myöhemmissä osissa pari on aviossa, ja heillä on kaksi lastakin.

Peter Wimsey on lordi, joka on valmistunut Oxfordista pääaineena nykyajan historia. Britti aatelinen ei ole tuolloin käynyt töissä, ja salapoliisin työ on hänelle ollut harrastus. Peter Wimsey taisteli ensimmäisessä maailmansodassa kohoten majuriksi, mutta haavoittui vakavasti, jonka seurauksista hän edelleen ajoittain kärsii. Hänen joukoissaan palvellut kersantti Bunter on hänen miespalvelijansa. Mervyn Bunter on hyvin korrekti ja uskollinen Wimseylle, ja hyvin palkattu ja hyvin älykäs. Uskollisuus ei ole rahasta kiinni ja Bunter hoitaa Wimseytä liikuttavan hyvin.
"Mr Bunter brought Parker's letter up to Lord Peter in bed on the Wednesday morning". Posti kulki erinomaisesti Englannissa eli posti toimitetaan jo aamulla. Myös kahvikulttuuri kukoisti, tai Bunter valmistaa hyvää kahvia päätellen Wimseyn kommentista. "Bunter, said Lord Peter rather fretfully, your cafe au lait is the one tolerable incident in this beastly place". Todellisuudessa Peter Wimsey on reipas, tässäkin tarinassa häntä ammutaan, eikä mies ole siitä millänsäkään.

Kuolema keskiyöllä -dekkarissa on legendaarista ajan patinaa ja kaikki  huipentuu oikeussalissa lordi Peterin puolustukseen, jossa hän selvittää, miten kaikki tapahtui ja miksi.

Dorothy L. Sayersin dekkarien loistavuus ei tule ilmi rikoksissa, eikä edes niiden ratkaisuissa. Usein motiivi on ilmiselvä, rikoksen ratkaisu ei huipenna välttämättä dekkaria. Tässä huipennuksen muoto ja ajoitus ovat olennaisia, ja minä pidän miljöön ja Peter Wimseyn elämän kuvausta lukemisen arvoisena. Pidän myös Sayersin kuolemansyyntutkimuksen ja oikeudenkäynnin kuvauksista.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.
Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän

Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän, alkuteos One flew over the cuckoo's nest 1962 , suomentanut Risto Lehmusoksa, WSOY 1976, sivumäärä 389.

Amerikkalaisen Ken Keseyn esikoisteoksen Yksi lensi yli käenpesän tapahtumapaikka on mielisairaala Oregonissa. Puoliverinen kroonikkopotilas Päällikkö Bromden on tarinan kertoja. Päällikkö on ollut toisessa maailmansodassa, jonka jälkeen hän on joutunut laitokseen. Päällikkö leikkii kuuromykkää, hän on kaksimetrinen, mutta alistetaan moppimieheksi. Päällikkö kuvittelee laitoksen koneistoksi, jota Iso Hoitaja pyörittää apunaan mustat pojat. Hänellä on outoja hallusinaatioita ja kokemuksia sumusta ja sumukoneiden äänistä. Kaiken takana on Bromdenin mukaan Yhtymä.

Eräänä päivänä laitokseen tulee punatukkainen spontaani maskuliininen rähisijä Randle Patrick McMurphy, joka on ollut Korean sodan vanki, joka on organisoinut paon ja palkittu urhoollisuusmitalilla, mutta on saanut myöhemmin  armeijasta kenkää niskuroinnin takia. Siviilissä McMurphy on pelannut, juonut ja rähissyt, ja  McMurphy on joutunut Pendletonin työsiirtolaan, josta on passitettu riidanhaluisuuden vuoksi mielisairaalaan. McMurphy pitää naisista ja kortinpeluusta. Jo sisääntulo mielisairaalaan on ikimuistoinen, McMurphy haastaa yhteisön, kiertää paikat, ja sekoittaa ryhmäterapian.

Yksi lensi yli käenpesän kuvaa pintatasolla McMurphyn aloittamaa valtataistelua mielisairaalassa, mutta syvemmällä tasolla päällikkö Bromdenin kautta tarkastellaan hallintokoneiston pakkovaltaa, alistamista, alistumista mutta myös tervehtymistä.

Juoni ja henkilöt (älä lue, varo juonipaljastuksia)
Laitoksessa on näennäisdemokratia. Yhteisissä terapiaistunnoissa käsitellään potilaiden kipupisteitä, mutta tulokkaana McMurphy hämmentää näitä istuntoja puhumalla suoraan. Hän haluaa katsella baseballin mestaruussarjaa, joten tv:n katseluaikaa pitää muuttaa. Hän äänestyttää tv-ajasta, ja onnistuu lopulta tavoitteessaan. Laitosta pyörittää Iso Hoitaja eli neiti Ratched, joka dominoi kaikkea, laitoksen lääkäri  tohtori Spivey mukautuu neiti Ratchedin sääntöihin, ja apuna laitoksessa on mustia apuhoitajia. Potilaat on jaettu akuutteihin, kroonikkoihin ja vihanneksiin. Laitosta hallitaan nöyryyttävällä ryhmäterapialla, kovalla kurilla ja pelolla. Jos et tottele sinua lääkitään, seuraavaksi saat sähkösokkeja ja lopuksi sinulle tehdään lobotomia, ja olet vihannes.

McMurphy on laskenut, että pääsee vähemmällä puolen vuoden työsiirtolatuomiostaan mielisairaalassa. Hän on junaillut kahden kuukauden jälkeen itsensä lataamoon. McMurphy on peluri ja riidanhaastaja. Hän saa useita mylläköitä aikaan, milloin terapiassa, milloin pelipöydällä, ja hän järkyttää toistuvasti sääntöjä. Hoitaja Ratched tietää McMurphyn laskeneen väärin. Oikeus on passittanut McMurphyn sairaalaan ilman määräaikaa, neidistä riippuu, koska McMurphy pääsee pois. Valtataistelussa McMurphy on näennäisesti niskan päällä, hän pyörittää osaston potilaita ja hoitajia, neiti Ratched tietää, että hänellä on aikaa, ja aika antaa mahdollisuuden sähköön ja lobotomiaan.

Potilaista Päällikkö kuuluu mykkyytensä vuoksi kroonikkoihin, vanha eversti Matterson niinikään. McMurphyn järkytykseksi moni akuuteista on laitoksessa omasta halustaan. Dale Hardingilla on hemaiseva vaimo, jota Dale ei uskalla kohdata, sillä hän on suuntautunut miehiin. Billy Bibbit on ujo ja arka 31-vuotias, joka on äitinsä vallan alla. Hänen äitinsä on neiti Ratchedin ystävä ja töissä laitoksen vastaanotossa. Charles Cheswick on kärkäs arvostelija, mutta hän ei uskalla "elää", hän hukuttautuu. George Fredricson on pöpökammoinen laivaston sotasankari.

Vaikka McMurphylle käy huonosti, kirja ei ole aivan lohduton. Kirjassa on uskomattomia kohtauksia, missä McMurphy järjestää mieletöntä toimintaa. Lohdullisinta on kuitenkin se, että Päällikkö tulee tolkkuihinsa. Kertoja Päällikkö Bromdenin romahduksen alkusyy on lapsuudessa. Energiayhtymän valkoiset tulevat intiaanien maille, ja haluavat lunastaa maat ja rakennukset pilkkahintaan. Paikalla on vain päällikön poika Bromden, valkoiset puhuvat keskenään, eivätkä näe häntä. Kun Bromden puhuu sujuvaa englantia heille, valkoiset eivät kuuntele, he eivät halua nähdä eikä kuulla intiaania, he haluavat energiaa ja siitä rahaa. Intiaanien maat tarvitaan Yhtymän tekojärveen ja voimalaitokseen. Bromdenin isä intiaanipäällikkö Tee Ah Millatoona joutuu samalla lailla valkoisten jyräämäksi. Bromden näkee McMurphyssa isänsä käytöstä. Bromden näkee myös, että McMurphyn taistelu ja pullikointi koneistoa vastaan on lopulta turhaa, Yhtymä murskaa pullikoijat. Bromden oli myös rintamalla, ja sotasankari, mutta sodan kauhut peittävät hänet lopullisesti sumuun.

McMurphy kuitenkin ensimmäisenä tajuaa, että Bromden on ajatteleva, ihminen, joka vain teeskentelee kuuromykkää. McMurphy puhuu Bromdenille ja kuuntelee. Eräänä yönä McMurphy antaa purkkaa Päällikölle, joka on syönyt joka päivä uudestaan sängyn alle piilottamansa purukumit. Päällikkö kertoo lapsuudestaan McMurphylle. Päällikön herääminen takaisin sumusta "oikeaan maailmaan" on kerrottu hienosti.

Valtataistelu lataamossa jatkuu, McMurphy organisoi kalastusmatkan, jossa lääkäri vie potilaat veneeseen kalastamaan, mutta matka on täydellisesti McMurphyn säveltämä. Kaloja tulee, ja takaisin tulomatkalla McMurphy näyttää vanhan kotitalonsa, ja kertoo  lapsuudestaan. Mukana on McMurphyn tilaama huora Candy. Kalareissun jälkeen neiti Ratchedin vastaisku on viiltävä, hän höynäyttää McMurphyn pois terapiasta, ja manipuloi akuutteja McMurphyä vastaan. Osa tietenkin johtuu McMurphysta itsestään, hän junailee asioita mielensä mukaan, ja hän rikastuu toimistaan. McMurphy on sopinut, että maksullinen nainen Candy tulee sairaalaan. Ennen kuin huoravierailun aika on koittanut, neiti Ratched pistää kalastusretkeläiset suihkuun. McMurphy aloittaa lopulta tappelun, jonka seurauksena Bromden ja McMurphy joutuvat sähkösokkihoitoihin. Bromden ei protestoi ja pääsee takaisin osastolle. McMurphya pullikoi, ja teeskentelee, että ei  tunnu missään, häntä sähkötetään kunnolla. Hän pääsee osastolle takaisin, vain siksi, että potilaat pitävät häntä sankarina. McMurphy palaa osastolle väsyneenä. Seuraa yö, jolloin huorat Sandy ja Candy saapuvat. Miehet juovat, syövät lääkkeitä, pistävät ranttaliksi. McMurphy nukkuu Sandyn kanssa, ja Bibbit kokee tiettyjä asioita ensimmäisen kerran Candyn kanssa. He ovat vähäpukeisina, ja vähäpuheisina, kun neiti Ratched saapuu aamulla ihmettelemään paikan siivoa. Neiti Ratched uhkaa kertoa Bibbitin äidille. Bibbit viiltää kurkkunsa auki.
Älä lue
Pöpperöinen McMurphy viedään lobotomiaan. Hän palaa sieltä totaali vihanneksena. Päällikkö Bromden on täysin seestynyt ja tolkuissaan. Hän ei kestä katsoa McMurphya, ja tukahduttaa tyynyllä, ja karkaa vapauteen, ja kirjoittaa kirjan.

*****
Ken Kesey (1935 - 2001) oli amerikkalainen kirjailija. Yksi lensi yli käenpesä oli hänen esikoisteoksensa ja tunnetuin teos, joka on filmattu, ja pääosaa esittää itse Jack Nicholson. Ken Kesey oli vapaaehtoisena kokeilussa mielisairaalassa, jossa hänelle syötettiin pillereitä, jossa oli ilmeisesti LSD:tä, Kesey oli myös hoitajana mielisairaalassa. Minun asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, kuinka realistinen kuvaus tämä on.

Kirjasähkökäyrän Mai on arvioinut tämän kirjan Klassikkohaasteessa 31.7.2018 NÄIN ja kiinnittää etenkin huomiota etenkin kirjan rankkuuteen "Kirja on aika rankkaa luettavaa, sillä suurin osa tapahtumista koetaan psykiatrisella osastolla ja tapahtumia värittää Päällikkö Bromdenin harhaluuloisuus. Potilaat ovat mieleltään sairaita ja heillä on lääkitykset päällä. Välillä Päällikkö kokee olevansa sumun keskellä. "

Kira Poutanen: Ihana meri

Kira Poutanen: Ihana meri, Otava 2001, Seven-pokkari 2008, sivumäärä 185.

Kira Poutasen Ihana meri on päiväkirjamuotoinen nuoren tytön sairastumiskertomus syömishäiriöön. "Hopeinen ja musta meri, joka jatkuu ikuisesti" esiintyy toistuvasti tekstissä, joka alkaa hyvin tavanomaisesti, kun 15-vuotias Julia Talvi on terveystarkastuksessa. Hän on normaali tolkun tyttö ja 165 senttiä pitkä ja painaa 48 kiloa. Ysillä opettajat paasaavat vuorotellen jatko-opintopaikoista ja lisääntyvistä vaatimuksista. Julia alkaa lukea enemmän, jännittää kokeita ja hermoilee turhasta. Tytöt juoksevat cooperia, pelaavat koripalloa, puhuvat laihduttamisesta ja salaatin syömisestä. Julia jättää karkit pullat ja alkaa lenkkeillä ja tehdä vatsalihasliikkeitä. Hän on jotenkin vielä tolkuissaan syyslukukauden, mutta lopettaa joulun jälkeen miltei kaikkien ruokien syömisen, puntaroi itseään monta kertaa päivässä, ja liikkuu maanisesti. Paino alkaa laskea ja laskea ... parin kuukauden jälkeen paino on alle 40 kg:n läksyjä ja vatsalihaksia tehdään yöllä, ja paino putoaa kuin kivi. Näin siinä käy. Syömishäiriö on minusta itseään ruokkiva prosessi.

Vanhempien vuoksi vinkkaan tästä kirjasta, syömishäiriöiset oppivat laihtumaan, teeskentelemään ja valehtelemaan, mikä tässäkin kirjassa tulee hyvin ilmi. Tässä vanhemmat alkavat ponnekkaasti tarjoamaan ruokaa vasta kun tyttären paino on 32,9 kg ja peli pitkälti menetetty. Luultavasti  ärjäisy "Julia, nyt kyllä syöt jumalauta" ei ole kovinkaan tepsivä keino näin paljon laihduttaneelle. Muutosta ei tapahdu, kevätjuhlien aikaan juhlitaan tasalukuja: paino on  30 kg, ja keskiarvo 10, seuraavaksi ollaankin osastolla. Heinäkuussa jo syödään sairaalassa, mutta se tuntuu tappiolta, sodassa muita ja läskiä vastaan.

En osaa tulkita, miten kirja päättyy, minusta tuntuu, että Julia ei ehkä selviä, vaikka eräs sairaanhoitaja on kertonut totuuden, Julia tulee kuolemaan anoreksiaan, ellei opettele syömään.

Minusta Ihana meri on hyvä teos, joka kuvaa, kuinka pienestä nuorella ja vastuuntuntoisella nuorella voi livetä elämänhallinta. Koulutyön kuvaus minusta osoittaa varsin osuvasti opettajien suhtautumisen tyttöihin ja poikiin, ja tyttöjen turhaan pänttäämiseen. Itse en peruskoulussa pänttäillyt sanakokeisiin, enkä koskaan koulussa lukenut saman päivän kokeisiin, en myöskään lukenut iltaisin enkä öisin kokeisiin, vaan menin suhteellisen aikaisin nukkumaan, harrastin ja tein kotitöitä, joita oli pakko tehdä. Meillä ei erikseen komennettu tekemään, vaan kotitöiden kuten kaupassa käynnin, siivoamisen, pihatöiden ja hevosten ja muiden kotieläinten hoito oli jokapäiväinen (myös viikonloppuisin) toistuva säännöllinen ja pakollinen rutiini. Tässä kirjassa lapsilla Julialla ja hänen pikkuveljillään ei tunnu olevan mitään harrastuksia, ei kotitöitä, vaan kaikki aika kuluu kouluasioita ja myöhemmin ruokailua miettiessä. Lisäksi isosta talosta on omat haittansa. Kun keskenkasvuisten lasten annetaan olla omissa oloissaan ison omakotitalon omassa huoneessa, katoaa helposti tolkku. Tässäkin isä on lähes koko ajan töissä, eikä asenne perheeseen ole kovinkaan rakentava. Ainoa kommunikointitapa on vitsailu tai huutaminen.

Nykyajan perusoikeusasiantuntijoiden mukaan lasten perusoikeuksia ei saa rajoittaa. Olen osittain samaa mieltä, mutta minusta vanhempien kuuluu kasvattaa lapsiaan syömään, nukkumaan, ja tulemaan toimeen toisten kanssa. Lasten pitää myös kasvaa vastuuseen. Kasvatus ei valitettavasti tapahdu niin etteikö toisen tahtoa joskus pitäisi rajoittaa. EU-ajan lapset ovat minusta kasvaneet rajattomassa vapaudessa, jonka hyvät ja huonot seuraukset valitettavasti näkyvät kouluarjessa ja yhteiskunnassa.

*****
Kira Poutanen (s.1974) voitti tällä esikoisteoksellaan Finlandia Junior-palkinnon.
Marianne Käckon kirja Tapa minut äiti, on kertomus tyttären syömishäiriöstä, mutta äidin näkökulmasta. Nobelisti Herta Müllerin teoksessa Hengityskeinu on nälän vaikutus kuvattu hyvin.

Reijo Mäki: Sahanpururevolveri

Reijo Mäki: Sahanpururevolveri, kauneimmat kertomukset, Otava 2013, sivumäärä 317.

Reijo Mäen kauneimmat kertomukset Sahanpururevolveri sisältää yhteensä 17 lyhyttä tarinaa, joista 7 kertoo Jussi Vareksesta. Sahanpururevolverin tarinoiden taso vaihtelee, parhaimmat kertomukset ovat erittäin viihdyttäviä, mutta on kokoelmassa niitä ei niin hyviä tarinoita.

Kiireisempi päivä konttorissa on näppärä tarina kaverista, joka haluaa lyödä rahoiksi FIT.dotin osakeannilla. Mies kutsuu yritystä fittaniksi, ja firma on pelkkä kupla. Kiireinen kauppatieteilijä toteaa, että veli on irrotettu letkuista, hän liitää pintapaikoihin, tapaa kirjoitusajan julkkiksia, vetää viikseen kaverinsa vaimoa tämän kymmenvuotishääpäivänä, tappaa äitinsä, mutta tekee lopulliset johtopäätökset, sillä äiti oli testamentannut rahansa ja osakkeensa Kulttuurirahastolle.

Valtakunnan viimeinen Vinettopullo on Iltalehden mukaan Raision Alkossa. Luusalmen johdolla lähdetään hakemaan sitä taksilla. Pullo on myyty pikkurikolliselle, joka on valmis myymään pullon, jos pääsee taksilla Jyrkkälään. Tämä Vares-seikkailu on hyvinkin hauska, ja Luusalmi, vaikka maksaa pullosta yli 1000 euroa, ei lopulta saa Vinettoa.

Näin puhui Sarahuhta (Mauri & Irene)
Timo Sarahuhdalla viiraa ja hän kuulee autotietokoneen ja digiboxin puhuvan, ja puhuu takaisin. Kaikki päättyy huonosti, ja on minusta huono juttu.

Revolveri joulusauna -jutussa Nikke Teppana pelaa venäläistä rulettia. Tämäkin tarina päättyy huonosti, ja on huono.

Aito turkki -jutussa Jussi Vares tekee keikkaa tavarataloetsivänä. Hän saa kiinni kalliissa minkkiturkissa olevan uhkean naisen varastavan parfyymia. Nainen maksaa rikkeensä American Expressillä, ja sopii Jussin kanssa treffit baariin, nainen esittelee itsensä Raijaksi, hän on rikas, ollut pankkialalla. ja vie Jussin lukaalinsa, jonne saapuu onttoposkinen velipoika Reino  häiriköimään. Ilmenee, että rottia ovat molemmat. Sisarukset ovat tehneet rahaa laittomasti, ja Vares joutuu tragedian silminnäkijäksi.

Vierailu vedenjakajalle -tarina kertoo runoilijan ja dekkaristin lähdöstä ja olosta kirjallisuustapahtumassa syrjäisessä kirkonkylässä. Mikään ei pääty hyvin, kun kaksikko tapaa Rastaan pojan ja hänen isänsä.

Ampumahiihtäjän yksinäisyys
Arvi Petäikkö on miltei olympiavoittaja, mutta ankkuriosuuden viimeisellä ampumapaikalla viimeinenkin varapatruunan kuti on ollut huti, ja hopea on ollut hänelle häpeä. Tarina tarkastelee Petäikön kisaa häpeää vastaan viittä taulua, neljää osumaa ja hutia oikeassa elämässä.
Arvi  Petäikkö on naimisissa Anitan kanssa, jonka sisko Leena on pistänyt ulos miehensä Vili Eskelisen. Leenalla on uusi mies 'ruokkoamaton rietas kaappijuoppo' Tepi. Tämä kertoo kunniasta, ja häpeästä, siitä mikä väreilee näkymättömänä, mutta vahvana, niin väkevänä, että se johtaa veritekoihin. Parhaimpia kokoelman novelleja.

Ihan kaikkina päivinä ei kannattaisi herätä lainkaan on ensimmäinen Vares-juttu. Vareksen päivä alkaa kesäkuun alussa joenrannan juottoloissa ja jatkuu Apteekkiin, jossa on erityisen paljon naisia iskelmälaulaja Tommy Tuulosen kymmenenvuotiskuolinpäivän vuoksi. Vares pääsee Sophian saattajaksi  Airiston helmeen Majakkarantaan, sitten petipuuhat alkavat, mutta ...
Toisaalla huumetrio Tex Willer, Turkulainen ja The Police haluavat päästä Paviaanikuninkaan huumekätkön luo ...
Vareksen lemmenpuuhat keskeytyvät rynnäkkökiväärin töytäisyyn. Sophian entinen rakastettu Anki on lomalla rynkky mukana ja on hyvin mustasukkainen Varekselle. Samaan aikaa kamakvartetti tulee avaamaan isoa pehmonallea, jonka sisällä huumemällit ovat. Lopulta ratsuväki tulee paikalle, eli huumepoliisit!  Ihan kaikkina päivinä ei kannattaisi herätä lainkaan!

Ojala tuviera mas dinero, my sweet darling Jose!
Tämä tarina on varsin vastenmielinen. Jose on tappaja, ja hän tapaa ja tappaa naisia. Lopulta mies saa kokea koston karvaan maun.

Keihäänheittäjän kotiinpaluu kertoo desantti  Kaappo Venetlahden paluusta neuvostodesanttina  toisen maailmansodan aikana Turkuun. Kaappo on neuvostoagendalla liikkeellä, hän on ollut punaisten puolella ja paennut tappion häämöttäessä Leningradiin. Minusta tarina on hyvin pohjustettu ja henkilöt ovat eläviä. Kaappo tapaa sattumalta nuoruuden ihastuksensa Helenan, joka toimii lottana rintamalla, on vain käymässä Turussa. Tämä on hieno tarina.

Kuolan tie on Jussi Vares -tarina. Jussi on saanut tehtävän viedä Murmanskiin Fazerin sinistä Irinalle. Todellinen tehtävä on tuoda eräs nauhoite Suomeen. Irina on miliisin leski. Hänen miehensä Andrei tulee Irinan uniin. Nauhan vuoksi Jussilla ja Irinalla on hengenlähtö edessä. Andrei auttaa haudan takaa. Minusta hyvä juttu.

Tähtipäämeisseli on tarinan päähenkilön lempinimi. Kaveri kaivaa muinaismuistoja Novgorodissa, mutta hän on käymässä muukalaisten asuttamassa EU-Suomessa ja kotikaupungissaan Turussa. Ajankuva on lohduton, hyperinflaatio riivaa, köyhiä ollaan, lisäksi Mäki kuvaa eräitä rakennuksia ja muukalaisryhmiä, jotka asuttavat Turkua. Tähtipäämeisseli on tehnyt poliittisen murhan, jonka lavastanut toisen tekemäksi. Kaveri luulee ollensa välkky, mutta hän ei ollut riittävän ovela.

Ympyräsuisten kaupunki on yhdentekevä tarina  kirjailija Rauno Porhosta, ja siitä kun hänen dekkareita filmataan ensi kertaa.

Rankempi päivä muumilaaksossa -jutussa Vares kyttää uskotonta opettajavaimoa Hilkka Viitasta, diplomi-insinööri Tapani Viitasen toimeksiannosta. Kaarinasta on päästy kesäiseen Naantaliin. Vares on rouva Viitasen perässä keräämässä todisteita. Opettajavaimo pinkoo muumihahmojen pariin... Kyse on kahdesta kolmiodraamasta, kun uskottomalla opettajalla on rakastaja, jolla on oma kulta. Kailon leppäpusikot pöllyävät, mutta sitten Hilkka Viitanen löytyy murhattuna.
**
Novellin vahvuuksiin kuuluu kesäisen Naantalin miljöön kuvaus, siinä on rantakaupunki hyvin kuvattu. Minusta juttu on julkaistu 1990-luvulla, nettitietojen mukaan vuonna 1993 Ruumiinkulttuuri -lehdessä. Muumimaailma oli juuri avattu. Sittemmin alue on hieman muuttunut, mutta suurin piirtein samasta tilasta on kyse, ajankuva on tallentunut hyvin, ja se on mukava, jos "ironian" kuorii pois. Kailoon päästään laiturisiltaa pitkin Naantalin uimarannan vierestä. Reijo Mäki tutkii ironisesti ja minusta hieman ilkeästi lasten hinkua tavaroihin, ja mainitsee jonkun pehmon maksavan 19,90 euroa, eli onko novellia hiottu, sillä tässä se on noin kymmensivuinen. Vuonna 1993 nimeksi on mainittu Rankka päivä muumilaaksossa, lisäksi vuonna 1993 elettiin vielä tukevasti markka-aikaa. Toinen historian kuva on Yllätysten talo, joka otti vastaan muumivieraita vain 2000-luvun alkuun, sitten talo oli toimistokäytössä, ja nyt muumikahvilana taas.

Muumit kytkeytyvät juttuun niin, että rouva Viitasen rakastaja Niklas Soininen on pukeutunut muumipapaksi ja  kun murhan syyllistä etsitään, joutuvat Muumipapat riisumaan roolipäänsä. Kuten lapsi vieressä lällättää, ettei Muumipappa ei ole syyllinen, vaan Pikku Myy, ja niin onkin, murhaaja on Niklaksen tyttöystävä Pikku Myyn hahmossa.  Novellissa irvaillaan lapsen uskolla, minusta turhaan. Lapsen usko joulupukkiin ja hahmoihin on minusta arvokasta ja kuuluu lapsuuteen.

Kirje tuntemattomalle naiselle johtaa Vareksen Linda Luhangan luo ja huonosti käy. Vares oli kunniallisella asialla ja palauttamassa Alasen antikkaan jäänyttä kirjettä.

Ylitän Aurajoen aina silloin on tarina Jussi Vareksen. Jussi on Pub Tinatuopissa. Unessa on häiskä, joka väittää olevansa enkeli Gabriel. Ei minusta millään mittarilla hyvä juttu.

Sahanpururevolveri on tanakka päättöjuttu. Yrittäjä Viljami Viitanen, vannoutunut volvo-mies on ottanut elämänsä toisen keikan. Viitanen ampuu naisen ja lähtee käpälämäkeen, mutta ajaa rusakon päälle ja suistuu volvoineen ulos. Viljanen jää vangiksi autoonsa ja miettii sitä ensimmäistä keikkaansa Tukholmassa 28.2.1986 ja revolveria, sahanpururevolveria!

--

****
Reijo Mäki (s. 12.10. 1958) on reipas ja sanavalmis kirjailija, joka on syntynyt Siikaisissa ja asuu Turussa. Ensimmäinen Vares Moukanpeliä julkaistiin vuonna 1986, sen jälkeen on ilmestynyt 31 varesta.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:
Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä ja se on blogattu NÄIN.
Mäellä on myös Roivas-sarja, olen blogannut
Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi:
Tatuoitu taivas, 1996

Freeman Wills Crofts: Poliisi ei hellitä

Freeman Wills Crofts: Poliisi ei hellitä alkuteos Inspector French's Greatest Case, suomentanut Sakari Saarikivi, WSOY 1951, sivumäärä 211. (Kirjaston kirja)

Freeman Wills Croftsin  dekkari Poliisi ei hellitä  alkaa, kun konstaapeli Alcorn hälytetään Duke & Peabodyn jalokiviliikkeeseen, jossa on surmattu pääkirjanpitäjä Gething, kassakaappi on auki ja tyhjä, timantit ovat poissa. Alcorn soittaa Scotland Yardiin, josta paikalle tulee tarkastaja French, jota kutsutaan Siirappi-Joeksi ystävällisen käytöksensä vuoksi, tosin selän takana uskalletaan kutsua. Omistajan eli herra Duken mukaan kaikki on viety, setelit ja 33 000 punnan timantit, jotka on alivakuutettu 19 000 puntaan asti. Kassakaappi on avattu avaimella.

Tästä käynnistyvät tarkastaja Frenchin järjestelmäliset tutkimukset.
Charles Gething on asunut sairaalloisen vaimonsa kanssa, hänellä on kaksi tytärtä, joista toinen on naimisissa. Gething saa palkkaa vuodessa 450 puntaa. Hän on ollut kiihtynyt edeltävinä viikkoina, ja puhunut "ristiin". Gethingin tyttäret ovat avoimia, ja reippaita, vaimon sairauksiin mennyt Gethingin rahat.
Orchard on hakenut murhapäivän aamuna kirjastosta kirjan, jota on poikennut hakemaan toimistoon illalla. French määrää Orchardin varjostettavaksi.
Reginald Ainsley Duke on osakas, joka kantaa suurimman vastuun liikkeestä. Hänen vaimonsa sairastelee ja tytär seurustelee.
Peabody toinen omistaja on sairaalloinen, ei käynyt toimistossa, kolmas osakas Sinnamond on ulkomailla.
Neiti Prescottia, konekirjoittajaa vastaan ei löydy mitään epäilyttävää, Duke halveksii näppärää juoksupoikaa Billy Newtonia.
Toimistossa on uusi liikeharjoitteleija Stanley Harrington, joka on mennyt kihloihin Duken tyttären Sylvian kanssa. Isä Duke  on ottanut Harringtonin osakasharjoittelijaksi. Harringtonin eno on Jan Vanderkemp, joka on Hollannin toimistossa sekä liikkeen edustaja.
Varastetuista seteleistä (yhteensä 1000 puntaa) French hankkii 50 ja 10 punnan setelien numerot.
Kassakaappi on avattu avaimella, French päättelee, että joku  on ottanut vahakopion avaimesta.
Vanderkemp ilmoitetaan kadonneeksi.
Tarkastaja French matkustaa Amsterdamiin etsimään Vanderkempiä, myöhemmin setelien takia Chamonixiin, ja Ranskan kautta Barceloonaan.

Alkuasetelma on hyvin selvä, ja tutkimukset ovat suoraviivaisia, mutta tutkinta ei johda läpimurtoon. Sylvia Duken häät siirtyvät, ja kaikki junnaa paikallaan. French alkaa tutkia pimeiden jalokivien kauppoja. Monta aivan uskomatonta käännettä on luvassa ennen kuin tutkimus johtaa lopulta ratkaisuun ja tässä ratkaisu on hyvin hyvin yllättävä ja dekkari on ehkä kuten englanninkielinen nimi tarkastaja Frenchin suurin juttu.

Freeman Wills Crofts kertoo asiat Frenchin näkökulmasta, eikä lukijalta pimitetä tietoa. Lukija on Frenchin asemassa, käänteet tulevat Frenchillekin yllätyksenä. Tässä kuten eräissä muissa Croftsin dekkareissa nykymaailma ei enää mahdollistaisi rikoksien tämän kaltaista peittelyä, eikä ratkaisuakaan. Tässäkin rikolliset ovat monta askelta poliisia edellä, mutta sinnikkäällä työllä konnat saadaan kiinni.

***
Rautatieinsinööri Freeman Wills Crofts (1879 - 1957) oli erittäin tuottelias dekkaristi. Hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu vain yhdeksän teosta, "romaaneja" eli minusta dekkareita hän julkaisi 37, ja päälle kokoelmia. Olen lukenut niistä osan, ja niissä päähenkilönä on ollut tarkastaja French.

Tämä on ilmestynyt Riksin sarjassa, vuonna 1951 painoksessa hinta on 100 mk, ja vuoden 158 painoksessa 150 mk.

Olen blogannut teoksista
Groote-puiston murha
Kiristäjä
Punainen Sirppi
Wight-saaren arvoitus
Kuin varas yöllä

Salaperäinen laatikko
S/S Jane Vosperin haaksirikko

Tommi Kinnunen: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti, Kolmenpäivänromaani WSOY 2018, sivumäärä 292. Romaani on jaettu kolmeen osaan.

Tommi Kinnusen (s. 1973)  kolmas romaani Pintti kertoo Tyynelän sisaruksista Jussista, Helmistä ja Railista, jotka asuvat lasitehtaan kupeessa kyläyhteisössä, jonka kristalli on iso kartano.

Romaaanin ensimmäisessä osassa torstaina 23.6.1949 Jussi perkaa jokea kartanon väkeä varten kivistä. Jussi sisaruksista vanhin, on erilainen ja pohtii asioita liikaa ja jumittuu niihin. Jussi uppouttuu ajatuksiinsa ja jokeen ja Jussi nostetaan kiven kanssa pohjasta kuivumaan. Jussi on lasitehtaan heittopussi, kiusattu heikkolahjaisuutensa takia. Jussi miettii värejä ja muotoja, hieman liikaa ja asiat jäävät tekemättä. Jussilla on myös kohtauksia. Pikkusiskoista Helmi on avoliitossa lasinpuhaltaja Gregoryn kanssa, heillä on lapsi Saara. Gregorylla eli Rekolla on liikaa lahjoja peruslasitehtaan puhaltajaksi. Kannen kuvassa on sudenkorento, jonka väritys innoittaa Jussia, hän myös pohtii sudenkorennon siipien kuultavuutta. Gregory on ainoa joka ymmärtää ja arvostaa Jussin erityisyyttä.
Ensimmäinen päivä päättyy ikävästi, eli juhannuksena 1949 tapahtuu onnettomuus

Toisessa osassa tiistaina  31.1.1950 paneudutaan Helmin tarinaan, ja miten elämä on jatkunut onnettomuuden jälkeen. Helmillä on ikävä, hän on yksin. "Kosketukset ovat kadonneet, miehen lämpö viilennyt lakanoista, ..." s.181. Helmillä on muutenkin vilu: "Kylmyys tarttuu nilkkoihin ja Helmi tömistelee jalkojaan. Pakkaslumi narskuu kenkien alla, Nyt on kiire kotiin". s.180. Kuten ensimmäinenkin osa toinen osa päättyy vastoinkäymisiin.

Kolmantena päivänä torstaina 13.9.1951 katsotaan maailmaa Railin silmin. Raili on itsenäinen, kovapintaisin sisaruksista. Raili on lähtenyt sodan jälkeen Helsinkiin palveluammatteihin, myös siihen maailman vanhimpaan, mutta palannut kotiin, ja kokee yhteisön pilkan, johon varmaankin liittyy pelkoa ja kunnioitustakin (päättelin tämän itse). Raili on lopulta se, joka joutuu pitämään Jussin, Helmin ja Saaran puolia, ja siinä samalla itse saa kuulla olevansa huora, mikä on ollutkin, omasta aloitteestaan. Raili on osannut kapseloida menneet, ja jatkaa elämisen kituutusta.

Tommi Kinnunen rakentaa kirja kirjalta heiveröisten historiaa. Samaa tekee tahollaan Anni Kytömäki, jonka teoksessa Kivitasku on jotain samaa kuin Pintissä, eli luonnon kuvausta, runollista kielen käyttöä, ja asenne ja suhtautuminen erilaisuuteen. Tärkeitä asioita kaikki. Tämä on minusta Kinnusen paras romaani, koska Tommi Kinnunen on malttanut pitää tarinan raameissaan. Lasiruukki tai tehdas, sen suhteet, ja alan kehitys, tehtaan työn uudenaikaistaminen  tulevat hyvin ilmi alle kolmessa sadassa sivussa.

Lasin ja lasinpuhalluksen kautta varmasti pitää tarkastella tarinaa. Kartanossa asuu yhteisön kerma. He katsovat työläisiä omien lasiensa takaa. Työläiset näkevät kartanon joutilaat omien lasiensa takaa. Heillä on varmasti sisustuksessa hienoimmat lasiesineet. Tyynelän sisarukset ovat pinttiä, lasin jätettä, joita yleenkatsotaan, mutta harvemmin kosketaan.

Tommi Kinnusen Pintissä on kieli on ilmavaa ja kaunista kuin kermavaahtoa. Kakku on itse tarina, lasitehtaan miljöö, ihmisten suhteet ja sisarusten sinnittely ankeassa maailmassa. Tarina ei ole vakavuuden vuoksi liian äitelä, vaan kirpeän karvaskin ja osin terävä kuin lasinsiru

Tommi Kinnusen teokset tässä blogissa
Neljäntienristeys 
Lopotti

Tämä ei ole hyvä arvio, mutta Pintistä on kiittävät ja hyvät arviot ainakin seuraavissa blogeissa
Arjan Kulttuuri kukoistaa blogi
Main Kirjasähkökäyrässä
Nannan Kirjakimarassa
Kirjanurkkauksessa
Jonnan Kirjakaapin avaimessa
Nämä arviot löysin kun tämän kirjoitin 16.10.2018.

Nektarina aurinkopullossa Sannan bloggaus täällä, myös kuvitus on upea.