sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän



Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän, alkuteos One flew over the cuckoo's nest 1962 , suomentanut Risto Lehmusoksa, WSOY 1976, sivumäärä 389.

Amerikkalaisen Ken Keseyn esikoisteoksen Yksi lensi yli käenpesän tapahtumapaikka on mielisairaala Oregonissa. Puoliverinen kroonikkopotilas Päällikkö Bromden on tarinan kertoja. Päällikkö on ollut toisessa maailmansodassa, jonka jälkeen hän on joutunut laitokseen. Päällikkö leikkii kuuromykkää, hän on kaksimetrinen, mutta alistetaan moppimieheksi. Päällikkö kuvittelee laitoksen koneistoksi, jota Iso Hoitaja pyörittää apunaan mustat pojat. Hänellä on outoja hallusinaatioita ja kokemuksia sumusta ja sumukoneiden äänistä. Kaiken takana on Bromdenin mukaan Yhtymä.

Eräänä päivänä laitokseen tulee punatukkainen spontaani maskuliininen rähisijä Randle Patrick McMurphy, joka on ollut Korean sodan vanki, joka on organisoinut paon ja palkittu urhoollisuusmitalilla, mutta on saanut myöhemmin  armeijasta kenkää niskuroinnin takia. Siviilissä McMurphy on pelannut, juonut ja rähissyt, ja  McMurphy on joutunut Pendletonin työsiirtolaan, josta on passitettu riidanhaluisuuden vuoksi mielisairaalaan. McMurphy pitää naisista ja kortinpeluusta. Jo sisääntulo mielisairaalaan on ikimuistoinen, McMurphy haastaa yhteisön, kiertää paikat, ja sekoittaa ryhmäterapian.

Yksi lensi yli käenpesän kuvaa pintatasolla McMurphyn aloittamaa valtataistelua mielisairaalassa, mutta syvemmällä tasolla päällikkö Bromdenin kautta tarkastellaan hallintokoneiston pakkovaltaa, alistamista, alistumista mutta myös tervehtymistä.

Juoni ja henkilöt (älä lue, varo juonipaljastuksia)
Laitoksessa on näennäisdemokratia. Yhteisissä terapiaistunnoissa käsitellään potilaiden kipupisteitä, mutta tulokkaana McMurphy hämmentää näitä istuntoja puhumalla suoraan. Hän haluaa katsella baseballin mestaruussarjaa, joten tv:n katseluaikaa pitää muuttaa. Hän äänestyttää tv-ajasta, ja onnistuu lopulta tavoitteessaan. Laitosta pyörittää Iso Hoitaja eli neiti Ratched, joka dominoi kaikkea, laitoksen lääkäri  tohtori Spivey mukautuu neiti Ratchedin sääntöihin, ja apuna laitoksessa on mustia apuhoitajia. Potilaat on jaettu akuutteihin, kroonikkoihin ja vihanneksiin. Laitosta hallitaan nöyryyttävällä ryhmäterapialla, kovalla kurilla ja pelolla. Jos et tottele sinua lääkitään, seuraavaksi saat sähkösokkeja ja lopuksi sinulle tehdään lobotomia, ja olet vihannes.

McMurphy on laskenut, että pääsee vähemmällä puolen vuoden työsiirtolatuomiostaan mielisairaalassa. Hän on junaillut kahden kuukauden jälkeen itsensä lataamoon. McMurphy on peluri ja riidanhaastaja. Hän saa useita mylläköitä aikaan, milloin terapiassa, milloin pelipöydällä, ja hän järkyttää toistuvasti sääntöjä. Hoitaja Ratched tietää McMurphyn laskeneen väärin. Oikeus on passittanut McMurphyn sairaalaan ilman määräaikaa, neidistä riippuu, koska McMurphy pääsee pois. Valtataistelussa McMurphy on näennäisesti niskan päällä, hän pyörittää osaston potilaita ja hoitajia, neiti Ratched tietää, että hänellä on aikaa, ja aika antaa mahdollisuuden sähköön ja lobotomiaan.

Potilaista Päällikkö kuuluu mykkyytensä vuoksi kroonikkoihin, vanha eversti Matterson niinikään. McMurphyn järkytykseksi moni akuuteista on laitoksessa omasta halustaan. Dale Hardingilla on hemaiseva vaimo, jota Dale ei uskalla kohdata, sillä hän on suuntautunut miehiin. Billy Bibbit on ujo ja arka 31-vuotias, joka on äitinsä vallan alla. Hänen äitinsä on neiti Ratchedin ystävä ja töissä laitoksen vastaanotossa. Charles Cheswick on kärkäs arvostelija, mutta hän ei uskalla "elää", hän hukuttautuu. George Fredricson on pöpökammoinen laivaston sotasankari.

Vaikka McMurphylle käy huonosti, kirja ei ole aivan lohduton. Kirjassa on uskomattomia kohtauksia, missä McMurphy järjestää mieletöntä toimintaa. Lohdullisinta on kuitenkin se, että Päällikkö tulee tolkkuihinsa. Kertoja Päällikkö Bromdenin romahduksen alkusyy on lapsuudessa. Energiayhtymän valkoiset tulevat intiaanien maille, ja haluavat lunastaa maat ja rakennukset pilkkahintaan. Paikalla on vain päällikön poika Bromden, valkoiset puhuvat keskenään, eivätkä näe häntä. Kun Bromden puhuu sujuvaa englantia heille, valkoiset eivät kuuntele, he eivät halua nähdä eikä kuulla intiaania, he haluavat energiaa ja siitä rahaa. Intiaanien maat tarvitaan Yhtymän tekojärveen ja voimalaitokseen. Bromdenin isä intiaanipäällikkö Tee Ah Millatoona joutuu samalla lailla valkoisten jyräämäksi. Bromden näkee McMurphyssa isänsä käytöstä. Bromden näkee myös, että McMurphyn taistelu ja pullikointi koneistoa vastaan on lopulta turhaa, Yhtymä murskaa pullikoijat. Bromden oli myös rintamalla, ja sotasankari, mutta sodan kauhut peittävät hänet lopullisesti sumuun.

McMurphy kuitenkin ensimmäisenä tajuaa, että Bromden on ajatteleva, ihminen, joka vain teeskentelee kuuromykkää. McMurphy puhuu Bromdenille ja kuuntelee. Eräänä yönä McMurphy antaa purkkaa Päällikölle, joka on syönyt joka päivä uudestaan sängyn alle piilottamansa purukumit. Päällikkö kertoo lapsuudestaan McMurphylle. Päällikön herääminen takaisin sumusta "oikeaan maailmaan" on kerrottu hienosti.

Valtataistelu lataamossa jatkuu, McMurphy organisoi kalastusmatkan, jossa lääkäri vie potilaat veneeseen kalastamaan, mutta matka on täydellisesti McMurphyn säveltämä. Kaloja tulee, ja takaisin tulomatkalla McMurphy näyttää vanhan kotitalonsa, ja kertoo  lapsuudestaan. Mukana on McMurphyn tilaama huora Candy. Kalareissun jälkeen neiti Ratchedin vastaisku on viiltävä, hän höynäyttää McMurphyn pois terapiasta, ja manipuloi akuutteja McMurphyä vastaan. Osa tietenkin johtuu McMurphysta itsestään, hän junailee asioita mielensä mukaan, ja hän rikastuu toimistaan. McMurphy on sopinut, että maksullinen nainen Candy tulee sairaalaan. Ennen kuin huoravierailun aika on koittanut, neiti Ratched pistää kalastusretkeläiset suihkuun. McMurphy aloittaa lopulta tappelun, jonka seurauksena Bromden ja McMurphy joutuvat sähkösokkihoitoihin. Bromden ei protestoi ja pääsee takaisin osastolle. McMurphya pullikoi, ja teeskentelee, että ei  tunnu missään, häntä sähkötetään kunnolla. Hän pääsee osastolle takaisin, vain siksi, että potilaat pitävät häntä sankarina. McMurphy palaa osastolle väsyneenä. Seuraa yö, jolloin huorat Sandy ja Candy saapuvat. Miehet juovat, syövät lääkkeitä, pistävät ranttaliksi. McMurphy nukkuu Sandyn kanssa, ja Bibbit kokee tiettyjä asioita ensimmäisen kerran Candyn kanssa. He ovat vähäpukeisina, ja vähäpuheisina, kun neiti Ratched saapuu aamulla ihmettelemään paikan siivoa. Neiti Ratched uhkaa kertoa Bibbitin äidille. Bibbit viiltää kurkkunsa auki.
Älä lue
Pöpperöinen McMurphy viedään lobotomiaan. Hän palaa sieltä totaali vihanneksena. Päällikkö Bromden on täysin seestynyt ja tolkuissaan. Hän ei kestä katsoa McMurphya, ja tukahduttaa tyynyllä, ja karkaa vapauteen, ja kirjoittaa kirjan.

*****
Ken Kesey (1935 - 2001) oli amerikkalainen kirjailija. Yksi lensi yli käenpesä oli hänen esikoisteoksensa ja tunnetuin teos, joka on filmattu, ja pääosaa esittää itse Jack Nicholson. Ken Kesey oli vapaaehtoisena kokeilussa mielisairaalassa, jossa hänelle syötettiin pillereitä, jossa oli ilmeisesti LSD:tä, Kesey oli myös hoitajana mielisairaalassa. Minun asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, kuinka realistinen kuvaus tämä on.

Kirjasähkökäyrän Mai on arvioinut tämän kirjan Klassikkohaasteessa 31.7.2018 NÄIN ja kiinnittää etenkin huomiota etenkin kirjan rankkuuteen "Kirja on aika rankkaa luettavaa, sillä suurin osa tapahtumista koetaan psykiatrisella osastolla ja tapahtumia värittää Päällikkö Bromdenin harhaluuloisuus. Potilaat ovat mieleltään sairaita ja heillä on lääkitykset päällä. Välillä Päällikkö kokee olevansa sumun keskellä. "

17 kommenttia:

  1. Vahva postaus hurjasta kirjasta, joista molemmista jäi olo kuin kansikuvassa...
    Jack Nicholson teki unohtumattoman osan filmatisoinnissa.
    Realistusuutta en minäkään pysty arvioimaan, mutta tietyllä tasolla teos, joka olisi jokaisen hyvä lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmikin on rankattu varsin korkealle kaikkien aikojen listalla, ja varmasti myös Nicholsonin ansiosta. Kirjassa tuli enemmän tätä intiaanijuttua. Ja jokaisen olisi hyvä kirja lukea)

      Poista
  2. Kirja on loistava klassikkoteos. Minusta rankinta oli se harhaluuloisuuden ja mielisairauden välitys tekstin kautta. Mikä on se ns. hulluuden ja normaaliuden raja? Milloin joku voi sanoa, että olet hullu ja teet hulluja asioita ja sinut passitetaan hoitoon, kun esim. telkkarissa näytetään toinen toistaan hullumpia ohjelmia, joissa tehdään pähkähulluja tekoja ja niille nauretaan. Räjäytellään autoja, joiden kyydissä ajetaan tuhatta ja sataa ym. Ammutaan toista nuolilla rintaan, istutaan rannalla ja barracudat napsii pehvasta palasia.
    Toisaalta olen erittäin huolissani mielenterveyspotilaista, jotka eivät saa hoitoa, sillä esim. Suomen kouluampujat eivät saaneet hoitoa, eikä saanut terrorismista tuomion saanut henkilökään. Kaikki mielenterveyspotilaat eivät ole murhaajia ja tappajia, mutta pitkälle edennyt sairaus altistaa varsinkin itsemurhalle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä hienosta postauksesta. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta elokuvan olen kyllä nähnyt. Kerrassaan vaikuttava elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tähän on vaarallista laittaa hymiö, se on kommentillesi, ei sinäänsä kirjan sisällölle.

      Poista
  4. Elokuvan olen nähnyt, teki aikanaan vaikutuksen 🍎 En ikinä unohda kohtausta jossa puhumaton intiaani alkoi puhua: "Juicy fruit?" (En muista yksityiskohtia.) Hauska, vaikka tarina muuten oli paikoin rankkaa kestettävää. Hyvin paljon tarjoaa pohdittavaa mielenterveydestä ja sairaalaympäristöstä. Klassikkoteos, kuten Mai toteaa tuossa edellä 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista paljoa filmistä, mutta McMurphy antaa uuden purkan, intiaani syö aina samaa purkkaa ja välillä jemmaa jonnekin.

      Poista
  5. oleks nähny mun puseroni:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2019/02/vilken-stad-foddes-jag-i.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno T-paita, ja Turussa Heidekenillä olen itsekin syntynyt, joskin olen asunut myös viidessä muussa kaupungissa, ja palannut Turkuun.

      Poista
    2. ei kait me siäl laitoksel olla tavattu :)
      Suames oon asunu vain Turus, 18 vuatta, kiva kaupunki (Liedos kans mut eiks se lasketa Turkuun). Martin Kansakoulus ja Turun Suamalaises yhteiskoulus.

      Poista
    3. Luultavasti olit Heidekenillä hieman aiemmin. Lieto on ainakin nykyään oma kunta. Martin koulu toimii edellen kouluna, samoin kuin TSYK, jossa on nyt lukio.

      Poista
    4. (tähän laittanut yhden lapsuuden Aku-Ankka muiston:
      http://hannelenparatiisi.blogspot.com/2014/03/manteli-muistelmia-vintilla.html

      TSYKin pusero vielä tallessa:
      http://hannelenparatiisi.blogspot.com/2014/08/mitas-tal.html

      Poista
    5. Jokke, me ollaan varmaan sitten oltu vierekkäisis sängyissä. Hannele syntyi Heidekenilla noin pari viikkoa ennen minua:) Ai, olet sitä mieltä, että Hannele ja minä oltiin siellä vähän aiemmin. Voipi olla, voipi olla:)

      Poista
  6. Näin tämän hyvän elokuvan, joten ei enää maistunut sen jälkeen lukea kirjaa. Toisinpäin olisi ollut parempi minulle. Muistan vain muutaman, joissa leffa on päihittänyt kirjan jälkikäteen ja se oli Schlinckin Lukija ja joku jota en nyt muista.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nicholson on todella loistava filmissä, ja se "varastaa" huomion Päällikötä, molemmat ovat hyviä. Lukija -kirjan olen lukenut, mutta en ole nähnyt kokonaan filmiä, kerran näin osan siitä :)

      Poista