maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys


Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys, Wsoy, 2014, sivumäärä 335. Teoskappale on kirjaston pikalaina.

Tommi Kinnusen Neljätienristeys on yhtenäinen romaani, vaikka koostuukin kuudesta osasta, joissa on neljä eri kokijaa. Kätilö Marian taivalta seurataan paloittain vuodesta 1895 alkaen. Maria kutsutaan vaikeisiin synnytyksiin, yleensä liian myöhään. Vuonna 1904 pyörämatkalla hän tajuaa olevansa raskaana. Toisen osan päähenkilö Marian tytär Lahja syntyy äpäränä, paikallinen apteekkari on isänä, mutta kuolee traagisessa tulipalossa. Lahja jatkaa suvun perinteitä, eikä hänen esikoisellaan ole koti-isää, joksi hän hommaa itselleen Onnin, viimeisen osan päähenkilön. Kolmannen osan päähenkilö on suurperheen äiti Lahjan miniä ja Johanneksen vaimo Kaarina. Prologissa Lahja on kuolinvuoteellaan vuonna 1996 samaten kuin epilogissa tongitaan vintiltä salaisuuksia tai niiden rippeitä. Tarina sijoittuu pohjoissuomalaiseen kylään lähelle Neljäntienristeystä.

Toisessa tarinassa nousee Lahja keskiöön. Lahja on päättänyt onnistua. Äiti on itsenäinen kätilö, ja itsenäinen haluaa olla myös Lahja, joka perustaa lopulta valokuvaamon. Eri kirjan osissa kuvataan Lahjaa, joka nousee päähenkilöksi. Lahja on kasvattanut itselleen kuoren, hän on muiden silmin määräilevä, ilkeä, eikä osaa olla läsnä. Onnin, miehensä, hän ottaa huonekaluksi. Huonekalu-Onni tuo mukanaan kaapin ja alkaa nikkaroida tarvekaluja, taloa ja saunaa. Onnia kuvataan araksi, mukavaksi ja lopussa sekavaksi.

Neljäntienristeys -teos on blogattu ja tykätty teos. Neljäntienristeys ei herättänyt minussa yllätyksiä, asetelmasta annettiin riittävästi viitteitä. Ensimmäinen oli Onnin ja Lahjan tyttären Helenan sokeutuminen, viimeinen oli vieraan käynti kylillä. Lahja oli myös löytänyt miehensä kirjekätkön.

Minusta esikoisteokseksi kirja oli varsin tyylikäs, mutta paikoin outo. Tommi Kinnunen käyttää nykyään yleistä tapaa katkaista teoksen aikajana ja jatkaa seuraavassa luvussa jostain muusta ajanhetkestä. Juoni onkin pötkittäinen, ja eri henkilöiden tarinat olivat osittain limittäin ja käsittelivät samoja ajanhetkiä.

Lukujen nimet olivat minusta harhaanjohtavia tai huonoja kuten Huppukuja, Kievarintie, Porrastus ja Shemeikantie, minusta nämä eivät linkittyneet paikkoihin eikä edes tapahtumiin. Osien alussa olevat kätilönvala, Lottasäännöt, avioliittolupaus ja sotilasvala olivat mielestäni irrallisia ja siksi turhia. Teoksessa lainattu kätilöntodistus löytyy helposti googlettamallakin " Täten tehdään tiettäväksi, että koska kätilöimen-oppilas ... Helsingin synnytyshuone 1907" täältä.

Sivulla 326 mainitaan eräästä paperista "lähettäjänä käräjäoikeus". Vuosi on 1959, eli silloin minusta oli alioikeuksina joko raastuvanoikeus tai kihlakunnanoikeus riippuen paikkakunnasta. Käräjäoikeudet tulivat vasta 1990-luvulla.

Näytelmällisyydestä johtuen luvut sisältävät paljon olennaista tietoa. Hyvä tehokeino kirjallisuudessa, mutta tuskin 1930-luvulla au-lapsen äiti sanoisi valokuvausliikkeen omistajalle harjoittelujakson alussa seuraavaa: Kyllä se kestää, jos sen hyvin tekee. Paskaa saa nopeammin s.107. Potkut saisi nopeimmin ja porttikiellon muualle, siis oikeassa elämässä.

Luonnon kuvauksen olisi minusta voinut jättää vähemmälle. Se tuntui olevan monessa kohtaa vain pelkkä tapa siirtyä seuraavaan asiaan. Räystäiltä tippuu vesi ja puissa linnut laulavat kesää lähemmäksi. s. 109. Minusta mitään sanomaton aasinsilta, tämä voisi olla missä kirjassa hyvänsä tai mieluummin olla olematta.

Uusien mieskirjailijoiden ilmaisussa nykyään Suomessa kaikissa kirjoissa maneereiksi nousevat tyrskähtely ja ynähtely: Sivulla 292 "mies päästää äänekkään tyrskäyksen" ja sivulla 68 on ilmaus "Ynähtelisi unissaan". Välillä voitaisiin tuhista, puhista, korista, kuorsata, puhua unissaan, voihkia, kiljua, karjua, hymistä, piipittää, vikistä, vinkua tai vaikka inistä, mutta ei ynähdellä. Kuten tapahtuu Timo K. Mukan klassikossa Maa on syntinen laulu, joka sisältää kuoleman keskenmenon yhteydessä, itsemurhan, aviottoman raskauden, kuolemaa, seuroja, puukkotappeluja ja viinaksien juontia.  Kirja on julkaistu jo vuonna 1964. Mukalla lehmä ynisee. Miesten välistä rakkautta Mukka ei sen sijaan kuvannut, mutta sitä on kuvattu nobelisti Andre Giden kirjassa Ellei vehnänjyvä kuole, teos on julkaistu vuonna 1926,  bloggaus täällä. Nobelisti Mario Vargas Llosa kuvaa myös tätä vaiettua aihetta teoksessaan Keltin uni, bloggaus täällä.

****
Ville Kivimäen Murtuneet mielet taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 - 1945 -teoksen kuvatekstissä (sivujen 254 ja 255 välissä) avataan saunan merkitystä rintamalla ja mainitaan sen olleen veljestymisen, puhdistuksen ja hetken rentoutumisen paikka, asiasta on kuvakin. Minusta se kuva ja kuvateksti on oikea. Kivimäen teos perustuu hänen englanninkieliseen väitöskirjaansa. Kinnusella rintamalla oleva Onni "touhuaa" saksalaisupseerin kanssa saunassa. Tuskinpa. Bloggari eikä kirjailija Kinnunen ole ollut rintamalla. Itse olen ollut armeijassa, siellä sauna oli saunomista varten, kuten varmasti rintamallakin, mutta romaanissa kaikki on mahdollista.

Kaikesta kitinästä huolimatta tai ehkä juuri siksi Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on loistava esikoisteos. Bloggari ovat tykänneet, kansa on lukenut ja ostanut, kriitokot ovat kehuneet. Jatkoa seurasi: Tommi Kinnusen toinen romaani Lopotti on tarina sokeasta Helenasta ja Helenan pikkuveljen Johanneksen kuopuksesta Tuomaksesta, joka "pelkää" ympäristön painostusta. Helenan tarina on kauniisti kerrottu, olisi riitänyt yhdeksi romaaniksi, mutta Tuomaksen tarina on limitetty mukaan. Myös Onnin traaginen vaihe käydään läpi.

Yle-uutisissa 15.2.2016 Tommi Kinnunen lupaa jatkaa sarjaa trilogiaksi työnimellä "Kiviharju" eli "hyljättyjen tarinat" jatkuvat, tätä hyljättyjen tarinat -termiä käytti kirjailija ja yläkoulun äidinkielen opettaja itse. Lopotti on minulla luvussa, sen etulierissä puhutaan tosiaan, että Tommi Kinnunen on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Varsin hienosti kirjoitettu yläkoulun opetuksesta, mutta näinhän se on kirjallisuutta yläkoulussakin käsitellään.

(Light-edit 4.3.2016)

18 kommenttia:

  1. Tämä kirja kolhati minuun ja kovasti, sillä kirjan ympäristökuvaukset ovat omaa kotiseutuani ja puhe omaa murrettani sekä ihmisten käytös ja ajattelu sitä mihin minut on kasvatettu. Luin mielelläni historiallisia kohtauksia mm. Oulusta. Kinnusen naiskuvaukset olivat valtavan hyviä näin naisen silmin katsottuna. Kinnunen kirjoitti vahvoja naiskuvauksia ja vahvoja tunteita. Suosittelen kirjaa kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan laittaa lukulistalle, niin kuin moni on jo tehnytkin :)

      Poista
  2. Kuten omassa blogissani kirjoitin, niin pidin tästä kyllä - kovastikin. Siitä huolimatta tunnistan Kinnusen romaanissa jonkinlaista rakennetun tuntuista täydellisyyttä esim. juuri siinä, miten ajankuvaa on luotu. Jotenkin niin, että ajan merkit on työnnetty tekstiin sen sijaan että ne nousisivat itse tekstistä.

    Toisaalta taas luulen, että osa hienouksista meni multa ohi, kuten esim. myöhemmin aloin miettiä sitä, miten paljon teoksessa rakennetaan ja minkälaisia metaforia siitä kohoaa.

    Tykkään kyllä kovasti Jokke tekstistäsi ja siitä, että et ui virran mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Itsekään en alkanut miettiä metaforia, mutta pistin merkille montakin asiaa, joita en kirjannut mainitsen vain kaksi

      Eräisiin "avaintapauksiin" liittyy musiikki tai muusikko esim. pianisti, viulisti, jazz-musiikki, tämä hieman kummastutti minua.

      Sivulla 246: Nimismies toteaa, Se on hyvä kaappi, jonka Onni teki ...

      Esim. näitä pohdin, olivatko nämä tarkoituksellisia heittoja. Jokainen voi lukea ja pohtia näitä ja muita.

      Poista
  3. Jei, taas hyvä teksti! Ja kirjahan ei kiinnosta minua yhtään, mutta ajatuksesi kyllä kiinnostavat. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D

      Skanssin kirjastosta muuten lainasin viime viikolla Kingin Carrien, josta bloggaan myöhemmin, mutta vaikka sekin on esikoinen (minullekin herran ensimmäinen, Hohdon olen nähnyt elokuvana) Vaikuttava hyvä teos vailla löpinöitä ja varsin lyhyt kirja tässä painoksessa muistaakseni 205 sivua :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen arvio. Olen itsekin lukenut ja kirjoittanut siitä. Vertasin sitä Lähteenmäen kirjaan Ikkunat yöhön. Pidin Kinnusen kirjasta paljon enemmän. Tämä aihe ei sytytä minua, tämä aika on kulutettu puhki ja nyt se alkaa sitä elämättömien kautta uudelleen. Tämä kirja hehkuu muilla, mutta ei minulla. Oma paikkani on maailmankirjallisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkasin arviosi, joka oli hyvä mainitsemiasi kirjoja en ole lukenut.

      Poista
  5. Mielenkiintoista. Minusta nimenomaan Onni oli hiukkasen epäuskottava hahmo ja naiset puolestaan oikeinkin onnistuneita kaikessa karuudessaankin. Heihin oli hyvin helppo samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria ja Lahja ovat varsin miesmäisiä ja suoria, kuten myös yllättäen Kaarina. Ovat karuja :)

      Onnin tarinaa en kommentoi, sillä se menee juonipaljastusten puolelle. Tarinaan ja tapahtumiin minusta liittyy paljon epäloogisuuksia, joihin vain yhteen lopussa viittaan hyvin epämääräisesti.

      Poista
    2. Me pohjoissuomalaiset naiset emme bimboile. :P

      Poista
    3. Se, että pidät Onnia epäuskottavana saattaa johtua siitä, että et tunne Onnin kaltaisia ihmisiä.

      Poista
    4. Voi pitää paikkaansa. Tämän lukukokemuksen jälkeen olen lukenut sekä Llosan Keltin uni teoksen että Gidén Ellei vehnänjyvä kuole, niissä kuvaus on hyvin samankaltaista. Jotta ei synny väärinkäsityksiä niin minusta Onni on hyvä ihminen ja hyvä hahmo, mutta Onnin seikkailujen kuvaus on hyvin samankaltaista kun ylläolevissa teoksissa, mitä en tiennyt lukiessani teosta.

      Poista
  6. Kiinnostavaa lukea näin erilainen arvio tästä. Minä itse pidin kirjasta kovasti, vaikka se ei ihan suosikikseni noussutkaan. Minusta kerronnassa on jotain uutta ja raikasta, vaikka tarina onkin tavallaan jo tuttu.

    Monet minun tuttuni ovat kiitelleet kirjaa juuri siitä, miten hyvin mies osaa kuvata naisena olemista ja naisen elämää. Minä taasen en asiaan kiinnittänyt huomiota hyvässä saati pahassa, eli upposi ihan hyvin.

    Jokerit ovat kyllä mukavia yllätyksiä, ja etenkin lähikirjastoista minäkin olen pongaillut sellaisia, missä muuten on mielettömät varausjonot! (Ja en tiennytkään, että sinäkin lainailet kirjoja täällä Turussa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jonkinaikaa olen lainaillut kirjoja Turusta.

      Timo K. Mukan teoksessa Maa on syntinen laulu eräs nainen kuolee keskenmenoon, jota tapahtumaa kuvataan varsin yksityiskohtaisesti, Kirjassa on paljon aviottomia suhteita ja muuta. Kerronta on tosin erityyppistä. Mukan ilmaisu on minusta varsin väkevää.

      Poista
    2. ... ja Mukan yksi päähenkilö on Martta eli nainen.

      Poista
  7. Olipa mielenkiintoinen bloggaus. Tuli sellainen kuva, että olit oikein tarkoitushakuisesti lukenut kirjaa löytääksesi sieltä virheitä tai epäonnistumisia. Luontoakaan ei olisi saanut kuvata.

    Annat kyllä hyvin esimerkkejä osasta kritisoimistasi kohdista ja osasta olen minäkin samaa mieltä. Minulle ei avautunut esimerkiksi nuo lukujen (teiden) nimet.

    Mutta siitä olen erimieltä, että kyseessä olisi tavanomainen esikoinen. Hesarissa oli vähän aikaa sitten juttu huonosta kirjallisuudesta. Jutun kirjoittaja istui HS:n esikoiskirjaraadissa ja oli lukenut viime vuosina kaikki julkaistut esikoiset. Tuskin tämä siinä joukossa on tavanomainen.

    Entä tuo naisnäkökulmassa epäonnistuminen? Eikö jo lähtökohtaisesti ole ongelmallista, että mies arvostelee miehen kirjoittamia naiskuvauksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Tiuku kirjoitat ja kiitos hyvästä palautteesta.

      Luin tämän esikoisen ja siinä genressä on varmasti hyvä kirja. Koska kirja oli tuolloin uusi ei sitä voinut kauheasti avata.

      KInnunen on Wikipedian mukaan kirjoittanut näytelmiä, ja tämä on näytelmällinen, kuten olen yllä perustellut.

      Totta tuo naisnäkökulmasta kitiseminen, olisi pitänyt ehkä jättää väliin, kuitenkin loppukädessä olemme kaikki ihmisiä ja tasa-arvoisia, eli mies ja nainen voivat kirjoittaa mistä vain, eli olet oikeassa.

      Tämä blogi perustuu omaan lukukokemukseeni, joka tässä tapauksessa oli hieman vinossa, kirjaa oli niin paljon kehuttu ja hehkutettu, kirja oli varmasti hyvä, parempi kuin yllä oleva bloggaus, mutta ei minusta niin hyvä kuin jotkut bloggaukset antoivat odottaa.

      Näitä mitään sanomattomia luonnonhavainnointeja olen muillakin (mies)kirjailijoilla kritsoinut. Loppujen lopuksi on kyse osin mielipiteestä, osin tyylistä. Toisaalta " Räystäiltä tippuu vesi ja puissa linnut laulavat kesää lähemmäksi". s. 109, pätee mihin paikkaan vaan Suomessa.

      Poista