Satu Rämö: Hildur

 

Satu Rämö: Hildur  WSOY 2022, sivumäärä 364.

Suomalaisen Islannissa asuvan Satu Rämön (s. 1980) Hildur-sarjasta on tullut Suomessa erittäin suosittu. Sain lahjaksi paketin, jossa oli kolme ensimmäistä osaa nyt jo neljänteen osaan ehtineeseen Nordic Blue -sarjaan.

Tämän dekkarin päähenkilö on Hildur Rúnarsdóttir, islantilainen syrjäseudun poliisi, jonka traumaattinen lapsuus on ajanut hänet poliisiksi syrjäseudulle. Parikseen Hildur saa suomalaisen poliisiharjoittelija Jakob Johanssonin, joka on keskellä hävittyä huoltajuuskiistaa. Jakob on pika-avioitunut norjalaisen Lenan kanssa, pariskunnalla on Matias-poika, jonka äiti on ominut itselleen. Jakob on pitkä ja maskuliininen, mutta kutoo villapaitoja.

Hildurin taakkana ja traumana ovat 25 vuotta sitten marraskuussa 1994 kadonneet 6- ja 8 - vuotiaat sisarukset Björk ja Rosa. Lasten menetysten jälkeen Hildurin vanhemmat kuolivat pian auto-onnettomuudessa ja Hildur varttui tätinsä Tinnan luona. Hildur ei ole avioitunut, mutta hänellä on suhde naapurissa asuvan opettajan Freysin kanssa.

Hildurin poliisipiiri on tuulen tuivertamilla Länsivuonoilla  kaukana Reykjavikin hälinästä.

Satu Rämö on rakentanut uskottavan miljöön  mutta hahmoille tapahtuu minusta "liikaa". Sarja on luokiteltu Nordic Blueksi, vaikka vakiintunut nimi on Nordic Noir, joka yhdistää monia pohjoismaisia dekkarisarjoja. Hildur on tasapainoisempi kuin Åsa Larssonin Rebecka Martinsson. eikä hänellä ole yhtä rankkaa taustaa kuin Björlindien Olivia Rönningillä. Nordic noirin aloitti Beck-dekkarisarja, jota Mankellin Wallander-sarja aika uskollisesti päähenkilön kehityksen kannalta seuraili. Hildurilla on näkemys asioiden tärkeysjärjestyksestä ja tekee toisinaan asioita toisin kuin hänen pomonsa Beta edellyttää, mikä yhdistää kaikkia näitä sarjoja.

Dekkari alkaa Hildurin ratkoessa perheriitoja, huoltajuusasioita, ja käy ojentamassa paikallista pikku rikollista Jon Jonssonia. Jakob kotiutuu hyvin poliisiharjoittelijaksi. Hän saa sänkyseuraa paikallisesta villalankayrittäjästä reippasta Gudrunista. 

Luonto on Islannissa läsnä ja on armoton. Lumivyöryn jälkeen löytyy Jon Jonsson murhattuna, murhakarkelot jatkuvat, reykjavikalainen asianajaja ja Hildurin naapuri Freysi löytyvät kuolleina ...

Tutkinta on alkuun hidasta, mutta lopulta tapahtuu läpimurto ja Reykjavikissakin käydään. Murhakarkeloiden syy ja tekijä selviävät. Oikeassa Islannissa henkirikokset ovat äärimmäisen harvinaisia

Islenfingabok tietokanta mainitaan, olen aiemmin (täällä) kirjoittanut:

Islanti on pieni kansakunta. Teoksesta ilmenee, että väestötietoja on kerätty "Islendingabökiin", joka löytyy löytyy netistä (englantilainen summary täällä), islantilaisilla on tunnukset tietokantaan, jonka esittelyssä sanotaan sen yltävän jopa 1200 vuotta taaksepäin. Tietokannassa on mahdollista tehdä hakuja eri ajanjaksolla syntyneistä ja monella muulla tavalla. Lisäksi teoksessa puhutaan Kansallisarkistosta.

Satu Rämön Hildur on sujuva dekkari, joka on hurmannut suomalaiset. Miljöö on aito ja kiinnostaa suomalaisia. Hildur on suora ja oikeudenmukainen, mutta hänellä on omat traumansa, kuten Jakobillakin. Sarja jatkuu Hidurin ja Jakobin traumavellejä hämmentäen. Traumavelliä maustetaan lisää joka osassa.

Hildur-sarja
1. Hildur
2. Rósa & Björk
3. Jakob
4. Rakel
5. Tinna
6. Disa

Neloselta tulee TV-sarja ykkösosasta.  Hildur Rúnarsdóttir’ia näyttelee Ebba Katrín Finnsdóttir, Jakob Johansonia Lauri Tilkanen. Poliisiasemalla on myös toinen poliisiharjoittelija Rick Okon Saksasta, häntä näyttelee Florian Herrmann Hildurin pomoa Betaa näyttelee Nína Dögg Filippusdóttir. Jakobin uusi tyttöystävä on muutettu suomalaiseksi Anna Virtaseksi, jota näyttelee Oona Airola. Norjalainen Lena on muuttunut Iina Kuustosen myötä suomalaiseksi Leena Pesoseksi, jonka siskoa Saritaa näyttelee Iinan sisko Minka. Freysiä näyttelee Oddur Júlíusson ja Tinnaa Halldóra Geirharðsdóttir. Freysin ammatti on vaihtunut, eikä sarjassa ole koronaa.

Ellery Queen: Vastapeluri

 

Ellery Queen: Vastapeluri, alkuteos The Player on The Other Side 1963, suomentaja Antero Tiusanen, Gummerus Book Studio 2002, sivumäärä 240.

Ellery Queenin dekkari Vastapeluri  miljöö on puisto, jossa jököttää neljä kivilinnaa. Kivilinnoissa asuvat äveriäät Yorkin serkukset. Ensin kirjeitse kuoleman merkin saa Robert York, ja pian hänet tapetaan. Emily York on seuraavana vuorossa  ...

Ellery Queen kohtaa hyvin pulmallisen ihmisshakkiasetelman ja itse ratkaisu, kuten takakansi  mainitsee, "on kuitenkin niin mieletön, ettei kukaan osaa kuvitella sitä".

Henkilökohtaisesti en pitänyt ratkaisusta, mutta en myöskään osannut sitä ounastellakaan. 

Jo alussa lukijalle selviää, että syyllinen lähettää viestejä puutarhuri Waltille, joka toimii ilkiön käsikassarana. 

Juonirakennetta, jota en paljasta, on käytetty Matlock tv-sarjassa ainakin yhdessä jaksossa. (Matlockissa on 193 jaksoa). 

Netissä on tietoja, että kirjan todellisuudessa olisi rustannut Theodore Sturgeon (1918-1985). Koska tässä on Elleryt Queen, luulen, että Dannay on keksinyt juonen ja stilisoinut tekstiä? Tämä on oma arvaus. Ilmeisesti moni 1961 jälkeen julkaistuissa teoksissa, olisi ollut "haamukirjoittaja" (lähde: wikipedia), useimmissa Ellery Queen ei ole edes "hahmona".

Gummeruksen julkaisema Kuolema vaihtaa levyä (Death Spins the Platter) 1962, jossa kuulu tiskijukka Tutter "Tut" Tutkin, murhataan jääpiikillä radiolähetyksessä. Murhan selvittää lehtimies Jim Layton.

*****
Ellery Queen -tarinoita alettiin julkaista 1928 ja ensimmäinen dekkari Silinterihatun arvoitus julkaistiin 1929, bloggaamani Ruumiskirstun arvoitus vuodelta 1932 on mainittu yhdeksi parhaista. Kirjoissa Ellery Queen on salapoliisi, joka merkitsee seikkailunsa "ylös". Hänen isänsä on poliisi Richard Queen.
Ellery Queenia kirjoittivat amerikkalaiset serkukset Frederick Dannay ja Manfred Bennington Lee, ilmeisesti nimillä Daniel Nathan ja Manford Lepofsky, dekkareita on kymmeniä, ja loppuvaiheessa muut kirjoittivat loppuun tarinoita, tämän siis Theodere Sturgeon.

Seppo Jokinen: Pahasti tehty

 

Seppo Jokinen: Pahasti tehty, Crime Time 2022, sivumäärä 365.

Seppo Jokisen dekkari Pahasti tehty on suositun Koskinen-sarjan  27:s osa. Olen blogannut aiemmin vain osasta 22 eli Vakaasti harkiten. 

Koskinen-sarja on suosittu ja siitä on tehty tv-sarjaelokuvia, jossa päähenkilöä tamperelaista rikoskomiosario Sakari Koskista näyttelee Eero Aho. Koskinen on eronnut vaimostaan kirjastonpomo Raijasta ja on asunut kimpassa työtoverinsa Ulla Lundelinin kanssa, nyt tässä kirjassa Ulla asuu lastenlastensa vuoksi Hämeenlinnassa ja hakee tavaransa Koskisen luota. Koskinen kyydittää teoksessa ex-vaimo Raijaa ja suikkaa tälle suukonkin.

Poliisiasemalla Koskisen ryhmään kuuluvat poliiseista Ullan lisäksi edelleen  Pekki, Simo, Kaatio, Hukkapee, Palo-oja, Riipinen, Lehmus ja Anna Kanninen. Uskon, että sarjan lukemisesta tulee tapa kuten  Vares-sarjakin, mutta erona se, että Koskisen ihmissuhteet etenevät. Tässä osassa on paljonkin viittauksia edellisiin osiin (joita en ole lukenut).

Tampereen katurauhaa rikkovat rettelöivät miehet, joita ei saada kuriin. Asiasta räyhää Koskiselle poliisipomo Risto-Matias Rusinpää. Samaan aikaan poliisilaitokselle tulee ilmoitus maanrakennus- ja kiinteistöalan moguli Joel Jarvangan katoamisesta. Muutaman päivän kuluttua löytyy Jarvangan maastoauto ja takakontista Jarvangan ruumis. Rusinpää ja toinen poliisipomo Eine Passi jättävät lehdistötilaisuuden (ja tutkimukset) Koskisen kontolle. Teosta epäillään Petri Saarista, joka on poistunut kiireellä kotoaan. Lukijalle paljastetaan, että Jarvangan luo oli houkuteltu hänen vihamiehensä (joka pian esitellään ja on entinen poliisi Antti Luttinen), joka löytää Jarvangan murhattuna, Luttinen päättää hävittää ruumiin ja siirtää sen tulevaan ruumiin löytöpaikkaan. Tutkimusten aikana selviää Jarvangan touhuista paljon hämärää ja epäiltyjä tulee puoli tusinaa lisää.

Seppo Jokisen Pahasti tehty on Koskis-sarjan tuhti dekkari, jossa selviää kiinteistömogulin murhan lisäksi Räyhä-jengin paha pyörittäjä.

*****

Koskis-sarja ystäville tämä tarjoaa päivityksen entisen poliisin Antti Luttisen kurjaan elämään. Luttinen oli työpaikkakiusattu poliisi, joka hairahtui ja lusi tuomionsa. Nyt Koskinen hyysää häntä, koska kokee, ettei puuttunut Luttisen kiusaamiseen. Luttinen oli naimisissa Tarun kanssa, joka paiski sihteerin töissä, myös hän sai kenkää poliisilaitokselta. Vanhoja naamoja on myös poliisin tappaja Rauskorpi, joka on päässyt elinkautisesta 17 vuoden jälkeen. Rauskorpi tappoi Koskisen pojan Onnin kummisedän Roineen, joka oli pidetty poliisi ja Koskisen esikuva. (Luullakseni tämä on tapahtunut vuonna 2004 ilmestyneessä Suurta pahaa -dekkarissa, jota en ole lukenut).

Dekkari on 365-sivuinen, katsoin, että sarjan alkuosissa oli 100 sivua vähemmmän, veikkaan että hahmokatraan sosiaalisten suhteiden läpikäynti täyttää tuon "ylimääräisen" 100 sivua. Dekkarin rakenne on murha, sen jälkeen hapuilua ja hahmokatraan suhteita, sitten läpimurto ja kiinniotto, lopussa muutama päivitys Koskisen elämään. Koskinen saa palautetta Luttisen piilottelusta, mutta selviää suullisella huomautuksella, sarja siis jatkuu ...

******

Seppo Jokinen (s.1949) on Tampereen klassikon kasvatti, ja ollut päätoiminen kirjailija 2006 alkaen ja kirjoittanut Koskista yhteensä 30 osaa, sarja alkoi teoksesta Koskinen ja siimamies.

Delia Owens: Suon villi laulu

 

Delia Owens: Suon villi laulu, alkuteos Where the Crawdads Sing julkaistu 2018, suomentanut Maria Lyytinen, WSOY 2020, sivumäärä 448.

Amerikkalaisen Delia Owensin (s. 1949) kirja Suon villi laulu on kertomus hyljeksityn "rämelikan" Kya Clarken elämästä. Se on värikäs kuvaus rämealueesta, pikku kylän tunkkaisista ympyröistä, syrjinnästä, väkivallasta ja murhasta ja siitä seuraavasta oikeudenkäynnistä. 

Suon villi laulu -kirjan luki nopeasti ja mielellään, arvoitukset kiehtovat ja teoksen miljöökuvaus on rikasta.

Pidempi oppimäärä.

Kuusivuotias Kya Clarke (s. 1945) asuu juopon isänsä kanssa hökkelissä marskimaalla Pohjois-Carolinassa Barkley Coven (fiktiivisen) kylän lähellä. 

Juopon isän väkivalta on karkoittanut Kyan äidin ja neljä isompaa sisarusta, he ovat lähteneet kukin vuorollaan pois, äiti vuonna 1952 Kyan ollessa 6-vuotias.

Romaanin "kohtaukset" tapahtuvat eri aikatasoissa. Päätapahtuma on kylän kultapojan kuolema ja sitä seuraava oikeudenkäynti.

Kya haetaan kouluun, mutta koulu-ura jää yhteen päivään, Isäkin häipyy ja pian Kya tarkkailee marskimaalla yksin luontoa, kalastelee ja kokkailee. Hän tutustuu neljä vuotta vanhempaan Tate Walkeriin, joka opettaa Kyan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Tate kuitenkin lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle biologiaa ja Kya tutustuu Chase Andrewsiin, joka on komea ja varsin aktiivinen häntäheikki. ja Kya alkaa tapailla Chasea...  

Kya hankkii elantonsa myymällä simpukoita ja savustettua kalaa, lisäksi hän aikuisena Taten avittamana saa kustannussopimuksen luontokirjoihin, jossa on Kyan piirtämiä kuvia ja tekstiä...

Teoksessa kuvataan Kyan syrjitty asema, yhteisön ennakkoluulot....ja miten Kya selviää.

Kirja Suon villi laulu on bestseller ja siitä on tehty suosittu filmi, jonka yksi musiikkikappale on Taylor Swiftin Carolina. 

Filmin trailerissa on käännetty Crawdad jokiravuksi.

Robert Goldsborough: Liian monta alibia

 

Robert Goldsborough: Liian monta alibia, alkuteos The Last Coindicence 1989, suomentaja Sirpa Vuento, Jännityksen mestarit 1993, sivumäärä 248.

Liian monta alibia on Rex Stoutin suvun luvalla kirjoitettu Nero Wolfe -jäljitelmä. 

Robert Goldsborough on kirjoittanut vuosina 1986-1994 ja 2012-2023 peräti 17 Nero Wolfe -jäljitelmää. Ostin sarjan nelososan Liian monta alibia. Dekkari samoista henkilöistä huolimatta on vain kalpea varjokuva alkuperäisistä dekkareista. Tärkein puuttuu eli  Archie Goodwinin letkeän ironinen kerronta, se on olennainen osa Nero Wolfe -dekkarien taianomaista ilmapiiriä. 

Rex Stout kuoli lokakuussa 1975 ollessaan 88-vuotias, Wolfen toinen vaimo Pola kuoli 1984, jolloin "perikunta" antoi luvan Nero Wolfe -sarjan jatkolle. Pola syntyi 1902 Euroopassa  Itävalta-Unkarissa ja Stryjissä (joka on nykyistä Ukrainaa) ja avioitui Rex Stoutin kanssa 1932. Avioliitto oli molemmille toinen (ja viimeinen). Ensimmäinen Nero Wolfe-dekkari ilmestyi vuonna 1934 ja viimeinen 1975. Olettaisin, että perikuntaan kuului perheen kaksi tytärtä? Joka tapauksessa Goldsborough sai luvan kirjoittaa Nero Wolfe dekkareita. Robert Goldsborough (s.1937) oli alkujaan toimittaja, ja kirjoittanut 2000-luvulla Snap Malek -sarjaa.

Liian monta alibia -dekkari alkaa, kun tarinan kertojan Archie Goodwinin naisystävän  Lily Rowanin  rikas sisarpuolen tytär Noreen James on joutunut treffeillä rikkaan jupin Sparky Linvillen raiskaamaksi. Noreen ei tee asiasta rikosilmoitusta, vaan masentuu. Archie Goodwin käy ärhentelemässä Linvillelle. Seuraavana aamuna mies löytyy kuolleena, murhattuna. Archie on yksi epäillyistä, mutta Sparky oli öykkäri, joten epäiltyjä on iso liuta. Poliisi kuitenkin pidättää Noreenin veljen Michaelin. Jamesien perhe on upporikas, joten he palkkaavat Nero Wolfen. Jamesien perheasiat ovat pahasti solmussa. Juoni puksuttaa loppuun. Nero Wolfe kutsuu katraan koolle ja konna saadaan satimeen. Nero Wolfe saa siis shekkinsä.

Nero Wolfe on päivitetty 1980-luvulle. Archie Goodwin näppäilee PC:ta, mutta syöttää sinne vain orkideatietoja. Itselle riitti tämän osan lukeminen tätä sarjaa, ihmettelen, miksi niinkin sujuvakynäinen henkilö kuin Goldsborough alistuu tällaiseen. Sarjan myyntimäärää en tiedä. Kirjailija on tunnettu myös siis Snap Malek -sarjasta.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) alkuperäisistä Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, joita on aika liuta.

Rex Stout: Three at Wolfe's door

 

Rex Stout: Three at Wolfe's door 1960, Bantam Crime Line 1995, sivumäärä 228. Novellikokoelma#11.

Teoksessa on kirjailija Margaret Maronin (1939-2021) esipuhe. Maron luki pienenä Rex Stoutia mutta muitakin esim Dorothy L. Sawyersia. Hän ihmettelee Nero Wolfen kielitietoisuutta, Wolfe lukee Meriam-Websterin sanakirjaa (teoksessa Viimeinen siirto), kun hänen äidinkielensä on luultavasti serbo-kroatia. Hän pohtii olisiko Nero Wolfe Sherlock Holmesin ja Irene Adlerin lapsi. Goodwin on erottamaton osa Nero Wolfea, Wolfe tarvitsee enemmän Goodwinia, kuin Poirot tarvitsee Hastingsia Tai Sherlock Holmes Watsonia.

Niteessä on kolme tarinaa: Poison a la Carte, Method Three for Murder, ja The Rodeo Murder.

1. Poison a la Carte, julkaistu 1960, sivuilla 1-72
Kymmenen aristologia kokoontuvat kulinarismin merkeissä vuosittain aprillipäivänä 1.4, joka on gastronomi Jean-Anthelme Brillat-Savarinin (1.4.1755 -2.2.1826) merkkipäivä. Miljonääri ja orkideaharrastaja Lewis Hewitt haluaa "lainata" Nero Wolfelta sveitsiläisen keittiömestarin  Fritz Brennerin.  Nero Wolfe osallistuu ruokailutapahtumaan, jottei Brenner pety, ja siksi mukana on myös Nero Wolfen oikeakäsi Archie Goodwin. Syöjiä on 12, keittiössä ahertaa kokkeja, Nero Wolfen lähipiiristä myös Rustermanin henkilökuntaa: hovimestari Felix Courbet  ja kokki Zoltan Mahany. Tilaisuus on laivanvarustaja Benjamin Schriverin luona 1.4.1958. Naisia on palkattu tarjoilemaan, heillä on roomalaistyyppiset tunikat (he ovat "hebejä", hebe on nuoruuden jumala ja naiset on koltuissaan, nämä hebet ovat  näyttelijöitä, jotka on toimittanut näyttelijöiden välitysfirma, kun tarjoilijat kompastelivat kolttuihin). 

Pöytä on joka tapauksessa katettu, ja ruokalajeja on monta, viinilasejakin on seitsemän. Fritz on loihtinut blinejä, joiden päällä on kaviaaria ja hapankermaa. Wolfen ja Goodwinin välissä oleva Vincent Pyle tulee huonovointiseksi, ja paikalle kutsutaan lääkäri. Muut jatkavat syömistä (vihreän) kilpikonnan liemellä, fasaanipaistilla, ja lopuksi siemaillaan kahvia ja konjakkia ja sikariakin on tarjolla. Pyle voi entistä huonommin, ja Nero Wolfe päättelee, että hänet on myrkytetty arsenikilla. (Tilanne on samanlainen kuin dekkarissa Viimeinen siirto, missä shakkinero Jerin myrkytetään kaakaolla, jossa oli arsenikkia).
Wolfe alkaa tutkia murhaa järjestelmällisesti. Pyle on Broadwaylla näytelmien tuottaja, muut ruokailijat ovat myös isokenkäisiä, lisäksi on keittiöhenkilökunta ja naiset, jotka tarjoilivat ruuat. Ongelma että kukaan ei tunnusta tarjoilleensa Pylelle ja Pyle oli jo saanut lautasensa. Nero Wolfe ei saa ratkaistua murhaajaa paikan päällä, vaan tarkastaja Cramer ottaa ohjakset, mutta Archie tekee kenttätyötä ja joutuu pidätetyksi. Rustermanin henkilökunta ja Fritz haluavat syyllisen selville, jotta Rustermanin maine ei menisi (tilaisuutta ei siis järjestetty ravintolassa vaan laivanvarustajan lukaalissa). Nero Wolfe järjestää ansan  johon syyllinen lankeaa, ratkaiseva todistusaineisto saadaan keskustelussa, joka välittyy  sisäpuhelimella toiseen huoneeseen, jossa on poliisista Stebbins ja Archie Goodwin, joka pikakirjoittaa keskustelun ylös. Lisäksi murhaaja yrittää myrkyttää anjovis-spagettia.

Tämä dekkari paljastaa Fritz Brenneristä enemmän kuin muut yhteensä. Brennerille on iso kynnys mennä muualle kokkailemaan, ja hän kokee myrkytyksen ruuasta erittäin raskaana. Aluksi meno on kepeää, kun Archie kerää juhlatarjoilijoita heidän nimensä ja puhelinnumerot mahdollisten treffien sopimiseksi. (Juonipaljastus: murhan motiivi on se, että Pyle vei mielellään nuoria näyttelijän alkuja kattohuoneistoonsa ja "meni loppuun asti" = kirjan ilmaus asiasta,siksi syyllinen on yksi 12 naisesta).

2. Method Three for Murder, ss 72-150, julkaistu 1960.
Archie Goodwin tulistuu, kun Nero Wolfe ei ota asiakasta vastaan jonka kanssa Archie on sopinut tapaamisesta. Hän eroaa välittömästi Nero Wolfen palveluksesta. Ulos mennessään hän tapaa Mira Holtin, joka on tulossa Nero Wolfen luo, mutta tyytyy Archie Goodwinin apuun. He sopivat 50 dollarin maksusta, että Archie Goodwin  antaa neuvon Holtin ongelmaan. Mira Holtin selitys on vuolas ja epälooginen. Hän selittää, että ystävänsä on taksikuski ja puhuu ruumiista. Lisäksi hän puhuu, onko naistaksikuskina vaarallista olla ja että New Yorkissa on 93 naistaksikuskia. Archie tarkastaa kadulla seisovan taksin takakontin poliisin tullessa paikalla. Takakontissa on nuori nainen puukotettuna. Asiaa ruvetaan puimaan kadulla, mihin Nero Wolfekin tulee ja lupaa ottaa Archien asiakkaakseen 25 dollarin summalla. Holt valehtelee poliisille ...
Asian lähtökohta selviää. Mira Holt on malli, ja oli lainannut malliystävättärensä Judith Bramin taksia ajaakseen miehensä Waldo Kearnsin luo. Holt ja Kearns asuvat erossa. Waldo Kearns seurustelee Phoebe Ardenin kanssa, kun taas Mira tuntee vetoa ukkomies Gilbert Irvingiä kohtaan.  Waldo Kearns ei halua avioeroa, sillä hän ei halua naimisiin Phoeben kanssa. Puukotettu nainen on juuri Phoebe Arden.
Nero Wolfe selvittää murhan. Tarinan lopussa Archie menee treffeille Judith Bramin kanssa, ja  Mira menee Renoon hakemaan avioeroa. Archie palaa Nero Wolfen palvelukseen.

3. The Rodeo Murder. 1961, ss 151 -226
Lily Rowanin kattohuoneistossa 1400 dollarin arvoisen maton päällä on sahapukki, jonka päällä on satula, jonka köysikilpailun paras cowboy saa palkinnoksi.  Lilyllä on ranchi Montanassa, jossa hän on kesäisin (kuten dekkarissa Kesävieraan kuolema, kerrotaan. Dekkarissa Harry Greve oli vangittu murhasta, mutta syyttömänä vapautui. Cal Barrow mainitsee Greven olevan hänen ystävän, myös Archie tuntee hänet). 

Kilpailijat ovat cowboy-tuttuja Montanasta. Paikalla on kansainvälisen rodeokiertueen omistaja Wade Eisler, promoottori Roger Dunning, joka juontaa kilpailun.Kisaan osallistuvat Mel  Fox, Carl Barrow, Harvey Greve, Lopez ja Holcomp. Greve voittaa pääpalkinnon satulan hopeaniiteillä ja Lily joka lahjoitti palkinnon, antaa vielä poskisuudelmat. Greve on ollut 3 vuotta Lilyn ranchilla työnjohtajana. Carl Barrow joutui käyttämään lainaköyttä,  hänen köysivyyhtinsä on kadonnut.

Köysi löytyy Wade Eislerin kaulan ympäri, mies on murhattu. Cal Barrow pidätetään. Motiivina voi olla se, että Eisler oli vienyt naisen hotellihuoneeseen ja käpälöinyt tätä, hän ei ole muutenkaan suosittu kaveri. Tarkastaja Cramer pelmahtaa Nero Wolfen luo, ja myös Carlin morsian Laura Jay, joka haluaa tavata Archie Goodwinin. Laura väittää tappaneensa Eislerin.
Nero Wolfe joka selvittää asiaa Lilyn pyynnöstä, kertoo lopulta vuolaasti ensin, ketkä eivät ole syyllisiä, ja lopulta kuka on murhaaja ja miksi.
Laura, joka ihastuu  Archieen, menee kuitenkin naimisiin Calin kanssa, ja Greve suuntaa Lilyn tilalle.
Dekkarissa on aika liuta epäiltyjä, ja vyyhdin selvittämiseen Nero Wolfe käyttää Fred Durkinia ja Saul Panzeriakin.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985
****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista

 

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista, Johnny Kniga 2022, sivumäärä 205.

Tämän kirjan ostin kahden euron alelaarista, ja kertoo paljon jääkiekon ja urheilun asenneilmastosta. Luin kirjan alkukesällä 2024 ja ohjelmoin bloggauksen tähän päivään. Lokakuussa 13.10.2024  Janne Puhakka joutui entisen puolisonsa ampumaksi. Alla alkuperäinen bloggaus, jonka julkaisen siksi, että kirjan sanoma hyväksymisestä on tärkeä. Janne Puhakka oli Nelosen Petolliset tv-sarjassa, joka "pyöri" Nelosella, kun murha tapahtui. Jannen omaisten toiveesta sarjan päätösosa (joka jäi näyttämättä) esoitettiin myöhemmin tv:stä. 

Janne Puhakka (1995-2024)  pelasi jääkiekkoa ensin Espoossa. Vuonna 2013 hän siirtyi pelaamaan juniorisarjaan Kanadaan Chicoutimi Saguenéens -joukkueeseen ja pelasi pari kautta, kunnes siirtyi 2015 Bluesin liigajoukkueeseen ja pelaajaura päättyi Ranskan liigassa 2018. Puhakka pelasi nuorten maaotteluita ja saavutti 2013 pronssin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Tätä kirjaa ei ole kuitenkaan julkaistu MM-pronssin vuoksi vaan sen takia, mistä kirja alkaa, eli Janne lähettää sähköpostin managereilleen, että on löytänyt itsensä ja haluaisi tulla ulos kaapista. Suomalainen asianhoitaja hyväksyy asian, mutta ehdottaa että Janne ei julkisesti avaudu ja ehdottaa, että Janne pelaa kauden loppuun. Kausi meneekin hyvin tai paremmin kuin alkukausi.

Jääkiekko on maskuliininen laji, eikä kopeissa tuolloin varmasti ole puhuttu lainkaan (ainakaan myönteisessä tai rakentavassa mielessä) seksuaalisuudesta. Kirjassa on maininta, että tuolloin homoteltiin vastustajia. Pelaajan on vaikea tulla avoimesti kaapista, ja asiaa hyssytellään.

Teoksessa perhe, läheiset, agentti, pelaajat saavat puheenvuoroja, ja tarkastellaan tilannetta Kanadassa, jossa NHL:ssä ei kai kukaan ole vielä tullut ulos kaapista, mutta vuonna 2002 NHL-varaus tuli, hän pelasi AHL:ssa.

Kirjassa tarkastellaan tilannetta kokonaisvaltaisesti  pohditaan myös muita ongelmia, sivutaan alkoholia, ja rasismia. Jääkiekkoilijoista aika harva on mustaihoinen ja mustat saavat kokea rasismia. Lisäksi tarkastellaan naislätkää. Ruotsissa tasa-arvo-asioissa ollaan pidemmälle kuin Suomessa.

Kirjan on aiheeltaan tärkeä, ja aina ajankohtainen. Ajankohtainen myös siksi, että kirjassa "esitelty" vanhempi miesystävä, jonka kanssa Janne asui, ampui Janne Puhakan 13.10.2024 pariskunnan yhteisessä kodissa, jonne Janne tuli käymään. Pariskunta oli jo eronnut.  Kirja on myönteinen, ja siksi Rolfia kutsutaan "herrasmieheksi", nyt tiedämme ettei hän ollut.

Janne Puhakalta kuitenkin tärkeä ja rohkea kirja, jonka sanoma on Jannen poismenon myötä yhä tärkeämpi. Meidän pitäisi hyväksyä lähimmäisemme ja myös heidän ratkaisunsa, eikä toista voi omistaa. Väkivalta on väärin.