F.M Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus

F.M Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus, alkuteos Djadjuskin son 1859, suomentaja Juhani Konkka, Seven-pokkari 2005.

Kirjan takakansi lupaa seuraavaa "Hulvaton klassikko, joka on oivallinen näyte Dostojevskin erikoislaatuisesta huumorista."

Vanhan ruhtinaan rakkaus -kirja on sangen hauska ja juonikuvio on hyvin yksinkertainen. Mordasovin kylässä Maria Aleksandrova Moskaleva haluaa naittaa tyttärensä Zinaida Afanasjevnan. Oivallinen tilaisuus tulee kun vanha ruhtinas K. saapuu kaupunkiin. Ruhtinas K. on elostelija, mutta hän on jo hieman raihnainen. Hän käyttää korsettia, tekotukkaa, keinotekoisia viiksiä ja partaa, tekohampaatkin miehellä on. Naimakauppoja halutaan, sillä huhutaan, että hän olisi perinyt omaisuuden eli 4000  sielua.

Maria Aleksandrova yrittää tyrkyttää tytärtään ruhtinaalle, ei siis rakkaudesta, vaan rahasta ja asemasta. Maria on itse naimisissa, mies Afanasi Matveits on ajettu syrjäiselle tilalle tämän menetettyä virkansa. Zinaidalla oli ollut sutinaa köyhän opettajan Vasjan kanssa, mies on rutiköyhä ja  makaa hökkelissään blininohuella patjalla ja kyhäilee onnettomia runoja. Maria on tehnyt lopun suhteesta, joka ei suo  tyttärelle rahaa eikä asemaa. Zinasta on ollut kiinnostunut ruhtinaan sukulaismies Pavel Aleksandrovits Mozgljakov. Maria Aleksandrovan taloudessa on vielä nuori leski  Nastasja Petrovna Zjablova, joka olisi kiinnostunut avioitumaan.

Kirjaa suosittelen sekä Dostojevskin että seurapiirifarssien ystäville.

Kuka saa ruhtinaan, miten käy sedän, ja miten Zinan avioaikeet onnistuvat, tyttö on jo 23-vuotias eli avioliitolla alkaa olla kiire.

Alussa kuvaillaan ruhtinaan ehostautumista: "Muumion pukemiseksi nuorukaiseksi. Peruukki, poskiparrat, viikset ja leukaparta ovat loistavan mustat väriltään ja peittävät puolet kasvoista. Kasvot on puuteroitu ja maalattu harvinaisen taidokkaasti... s.33, ruhtinas on saanut kolhuja naisseikkailuissaan hän käyttää monokkelia lasisilmässään, ja kylkiluiden katkeamisen vuoksi hänellä on korsetti. Houkuttelevuutta ei varmaankaan lisää ruhtinaan oma ilmoitus: "minua vaivaavat tavattomasti peräpukamat".  s..43.

Teos päättyy yllättävästi, mutta onnellisesti, Juhani Konkka on onnistunut käännöstyössä virtuoosimaisesti.

Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta olen blogannut TÄÄLLÄ
Dostojevskin Idiootista olen blogannut TÄÄLLÄ
Dostojevskin Pelureista olen blogannut TÄÄLLÄ
Dostojevskin Kellariloukko on blogattu TÄÄLLÄ

*****
Fjodor (tai Fedor tai F.M) Dostojevski (1821-1881) oli venäläinen kirjailija. Hän kirjoitti tämän teoksen vuonna 1859, Dostojevskin päätuotanto on julkaistu vasta 1860-luvulla Riivaajat 1872, ja Karamazovin veljekset 1880. Tiettävästi Dostojevski sairasti  epilepsiaa. Velkojat ahdistelivat häntä 1860-luvulla, 1850-luvulla Dostojevski oli poliittisesti valveutunut ja joutui siitä tuomiollekin.

William R. Cox: Bonanza, Mustaa hopeaa

William R. Cox: Bonanza Mustaa hopeaa, Bonanza Black Silver 1967, suomentanut Juhani Pietiläinen, Arvi A. Karisto 1968, sivumäärä 232.

Bonanza-kirja on tehty luultavasti suositun tv-sarjan siivittämänä. Tapahtuma-aika on 1860-luvulla Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen.

Bonanzan päähenkilöt Cartwrightit asuvat maatilallaan Ponderosalla. Perheen pää on Ben Cartwright, jolla on kolme poikaa. Vanhin poika on Adam, sitten Hoss ja nuorin on Little Joe, veljeksillä on eri äidit. Ponderosa on Nevadan Virginiassa, tila rajoittuu Tahoe-järveen. Kalifornia on lähellä. Kirjan lähtökohta on se, että kultaa ja hopeaa kaivetaan. Cartwrightit pitävät maatilaa, ja karjaa karkeloi laitumilla, lisäksi Cartwrightit myyvät puutavaraa kaivoksille.

Kirjan alussa Ben Cartwright todistaa ay-liikkeen myrskyisää kokousta. Seudulle on tullut "riitaisa leskimies" Paddy Mack, joka vaatii kaivosmiehille tapaturmavakuutuksia, kuolemantapausmaksua ja radikaalein kaikista vaatimuksista: osuuden bruttovoitosta. Ay-liikkeen-kokouksessa sukeutuu tappelu, sillä sinne on soluttautunut kaivosten omistajien edustajia, seriffi Coffee viilentää tunteita.

Benin vanhin poika Adam on Euroopassa ja nuorin paikalla oleva poika Joe on ihastunut Paddy Mackin tyttäreen Maureeniin, joka hoitaa isänsä taloutta ja kaitsee pienempiä sisaruksia. Joe vaikuttaa varsin kiihkeältä.

Karjavarkaita on liikkeellä Jack Chalmerin johdolla. Joukkio ottaa Benin siitossonnit itselle ja nappaavat riiumatkalta tulevan Joen kynsiinsä. Pienen pahoinpitelyn jälkeen Joe lähetetään neuvottelemaan Benin kanssa siitossonnien lunnaista. Jack Chalmer on katkera mies, joka on ollut jenkkien vankiloissa, hän haluaa rikastua nopeasti. Cartwrightien menestys on tullut huhuina hänen korviinsa. Chalmer olettaa, että rikkaat ovat laiskoja ja rappeutuneita, mutta Cartwrightit ovat varsin reippaita ja taisteluvalmiita.

Toisaalla Ben saa ehdotuksia tukea hanketta kaivaa tunneli hopean kuljettamiseksi. Kaivosten omistajilla on ankaraa kilpailua, jotkut aikovat kuljettaa malmin kiskoilla, ja toisaalla työläiset vaativat oikeuksiaan.

Paddy Mack on nähnyt Benin pojan Joen hiippailevan Maureenin lähellä ja osoittelee Beniä aseellaan. Lopuksi kapakassa nyrkkeillään ja Ben nuijii Paddyn hiljaiseksi. Seriffi Coffee tulee ihmettelemään jälkiä. Paddy Mack on  ay-pomo, vaikka hän ei ole ollut koskaan kaivoksessa töissä, mutta vaahtoaa senkin edestä.

Tässä kirjassa on todella paljon tapahtumia ja henkilöitä, ja on kirjoitettu Bonanza-sarjan ystäville.

Paddy Mack on periaatteen mies ja pohjimmiltaan oikeudenmukainen. Mack liittoutuu Benin kanssa, vaikka inhoaa Joe'ta. Mack, Ben ja toisaalla Joe ja Hoss kamppailevat konnalaumaa vastaan, jota johtaa petollinen Jack Chalmer. Vaikeudet voitetaan, konnat kukistetaan, mutta Cartwrightin miehet pysyvät ainakin toistaiseksi naimattomina. Ben ei avioidu riiaamansa Bethin kanssa, ja Maureen lähtee isänsä matkaan hoitamaan metsätyöläisten asioita kuntoon ja jättää Joen yksinäiseksi ratsastajaksi. Sen sijaan Sutro saa määrärahan tunnelia varten

****
Kirjailija William R. Cox (1901 - 1988) oli tuottelias herra, joka kirjoitti lännen juttuja. Tutkiskelin julkaisuluetteloita ja Cox kirjoitti kolme Bonanza tv-sarjan jaksoa, ja oli yhdessä "teleplay", luultavasti hän kirjoitti viisi Bonanza-romaania. IMDB:ssä mainintoja on 29.

Bonanza oli legendaarinen NBC:n tv-sarja, jota esitettiin 14 kaudella yli 400 jaksoa vuosina 1959 -1973. Ben Cartwrightiä esitti Lorne Greene. Joe'ta esittää Michael Landon, joka esiintyi myös sarjassa Pieni talo preerialla Charles Ingallsina eli perheen isänä. Kuvan olen kaapannut Bonanzan ykköskauden ykkösjaksosta, yhdistänyt ja muokannut youtubesta, mukavan oloinen sarja, jonka oikeudet lienevät NBC:llä? Sarjaa en ole koskaan katsonut.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen. Tämä on hyvin kliseinen kirja, mutta varmasti hyvä. Meidän käsityksemme Villistä Lännestä on peräisin paljolti elokuvista ja tv-sarjoista.

Morris: Lucky Luke, Suuri rodeo

Morris: Lucky Luke Suuri rodeo, Grand rodeo, 1949, Otava 1989, sivumäärä 47.

Suuri rodeo on alkupään Lucky Luke -albumi, eli Morris on piirtänyt ja tekstittänyt albumin. Albumissa on kaksi pidempää tarinaa, joista ensimmäinen  tarina on Suuri rodeo.

Lucky Luke ja vielä vaitelias Jolly Jumper saapuvat Navajo Cityyn. Pian paikalle pelmahtaa häirikkö Cactus Kid. Cactus Kid yrittää nuijia Lucky Luken kapakassa, mutta turhaan. Tämän jälkeen kaupungin seriffi kehottaa Lucky Lukea poistumaan kaupungista, jotta Cactus Kid olisi tyytyväinen

Lucky Luke ei suinkaan poistu vaan osallistuu rodeo-kilpailuihoin, jotka Cactus Kid haluaa voittaa.

Cactus-Kid yrittää kaikki kepulikonstit, mutta häviää kisan, tai Lucky Luke voittaa. Konna kähveltää Rodeon rahat. Lucky Luke saa konnan kiinni, ja palauttaa sekä varastetut rahat ja konnan kapaloituna kaupunkiin, ja jatkaa matkaa.

Vauhdikas seikkailu.

Toinen pitkä tarina on nimeltä Olipa kerran Buffalo Greek.

Lucky Luke tekee käytännön pilan laittamalla kultahipun kullankaivajan vaskooliin. Lucky Luke aikoo kertoa kepposesta, kun nokoset on loppu. Sinnikäs kullankaivaja kuitenkin kirmaa kaupunkiin, ja alkaa ennen näkemätön ryntäys. Idea on vastava kuin Lucky Luke Aavekaupungissa, eli kun kultaa ei löydy kaupunki tyhjenee yhtä nopeasti kuin se nousi.

Albumissa on lisäksi kaksi sivun mittaista humoristista tarinaa.

Lucky Luke oli lapsuuteni suuri suosikki, ja postauksiini pääset tästä linkistä

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen.
****
Belgialainen Maurice de Bevere (1928 - 2001) kehitti yksin Lucky Luken Villin Lännen kliseiden pohjalta. Sarja on hyvin onnistunut, ja siinä aina hyvä voittaa pahan. Rene Goscinny tuli tekstittämään Lucky Lukea, mutta sarja alkoi Morrisin tekemänä ja hän sitä myös jatkoi Goscinnyn kuoleman jälkeen. Morris on sekä hyvä piirtämään ja ideoimaan. Lucky Luke ei saarnaa, mutta minusta parhaimmillaan tukee oikeudenmukaisuutta, sillä Morris tuo selkeästi esille maailman pahuuden usein humoristisesti, mutta oikealla tavalla kärjistamättä ja oikeus lopulta aina voittaa.

Hannu Raittila: Terminaali

Hannu Raittila: Terminaali, Siltala 2013, sivumäärä 454.

Hannu Raittilan romaani Terminaali voitti vuonna 2014 Runeberg palkinnon, koska "Terminaali on hyvin runsas, mutta koherentti romaani: sen moninaiset ainekset kiertyvät komeasti ja varmasti keskipisteensä ympärille. -- Henkilökuvauksesta mainittakoon, että raatiimme teki vaikutuksen erityisesti se, miten uskottavasti ja tuoreesti Raittila kirjoittaa nuoren naisen äänellä, raati arvioi".

Terminaali -romaania on vaikea lyhyesti luonnehtia. Se on tarina katoamisesta, ja etsimisestä, ihmisten suhteista, pakkomielteistä ja sairaskertomus nykyisestä lentämiseen ja matkustamiseen keskittyvästä elämäntavastamme, jota sisällissodat ja terroristit repivät. Terminaali -nimi tulee lentokentän terminaalista, joka vetää ihmisiä magneetin lailla. Lentokenttä on kirjan mukaan globalisaatiossa keskeistä, sen kautta liikkuvat ihmiset, virukset, palveluja ja tavaroita.

Oikeastaan yllä on kaikki olennainen, ja lopun bloggauksesta voivat lukea ne, jotka ovat joko lukeneet teoksen tai eivät sitä aio lukea.

Juoni, henkilöt, ja teemat (varo lieviä juonipaljastuksia, lopputulemia en kerro, enkä sitä miten kaikki päättyy)
Kirjassa esitellään Laura Palmenin päiväkirjaa, joka on lähetetty mystisesti sähköpostilla kirjan etsijöille. Laura Palmen on ollut lentämässä syyskuussa 2001 Yhdysvaltoihin yhdessä ystävänsä Laran kanssa, kun kaksoistornit tuhotaan ja USA:n ilmatila suljetaan. Nuoret naiset jäävät Kanadaan, jossa he alkavat työskennellä lentoasemilla, ja sitten alkavat lentää ympäri maailmaa. Kirja tarkastelee välillä masentuneen kapiaisen Johanin terapiaa ja elämää, sekä toimittaja Pirjon kuvioita Portugalissa sekä Saran työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Laura Palmen menee kulissiavioliittoon Hugh Taylorin kanssa, (joka on kirjan mukaan homo), ja Laura saa Suomen passin lisäksi myös Yhdysvaltain passin, jolla lentäminen sujuu. Laura ja Lara lentävät pisin palloa.

Laura Palmen on todellisuudessa suomalaisen avioeroperheen lapsi Paula Lampen, joka fantasioi Twin Peaksin Laura Palmerista, lentokentistä, lentämisestä ja eksoottisista paikoista. Syyskuussa 2001 hän on parikymppinen kaikkitietävä kakara. Lara puolestaan on hänen ystävänsä Sara Heinäniitty. Muutaman vuoden lentämisen jälkeen  Sara tulee tolkkuihinsa. Vuosia myöhemmin Sara näkee, kun raskaana oleva Paula tuodaan kahlittuna Suomeen, ja passitetaan Kellokoskelle mielisairaalaan. Kun Sara pääsee sairaalaan, on Paula karannut. Paulan äiti, Yleisradion toimittaja, Pirjo on jättänyt Paulan isän merivartijan ja kommodori Johanin jo Paulan ollessa vauva. Saran, ja Pirjon ja varsinkin Johanin henkilöhistoriaa tarkastellaan perinpohjaisesti. Sara, Pirjo ja Johan yhdistävät voimansa ja alkavat etsivä Paulaa pisin palloa. Minusta Johan haluaa eniten löytää Paulan, ja myös Sara. Pirjo on ollut tyytyväinen valintoihinsa, ja kasvatusmenetelmiinsä: "Hän (Pirjon tytär Paula) ei ole jäänyt ahdistavaan Suomeen eikä edes Eurooppaan, vaan hän on ottanut haltuun koko maailman jo hyvin nuorena". ss.321-322. Minusta Paula on hengannut kentillä, lentänyt lentokentältä toiselle, ja liittynyt sen jälkeen marxistis-leninistiseen terroristijärjestöön, ja tehnyt heidän pyynnöstään (pikku?) rikoksia. En käsitä, mitä ahdistavaa on Suomessa? Kirja on nuorelle lukijalle avartava kokemus vanhempien traumoihin, ja vanhalle lukijalle nuorten haihatteluihin sekä globalisaatiosta hyvä yleiskatsaus. Tässä jauhetaan asiat Kolumbuksesta ja Charles Lindbergistä lähtien monelta eri suunnalta. Itse olen lukenut liikaa kirjoja, vaikka en voinut tietää Paulan olinpaikkaa enkä viiteryhmää, niin mikään kirjassa ei yllättänyt eikä ollut uutta Paula Lampen on vaihtanut nimensä Laura Palmeniksi, ja arvasin heti miksi, ja mitä siitä seuraa. Kirjassa kelataan Paulan ja Saran ystävyyttä Laura Palmenina ja Lara Haywardina (joka sekin lienee  TwinPeaksista eli Lara Finn Boylen henkilöhahmosta Donna Haywardista?). Naiivit näsäviisaat neidit helposti ovat tämän kirjan mukaan helposti johdateltavissa kaikkeen, ja siihen on helppo motivoida. Paulan mies ja lapsen isä on erään palestiinalaisjärjestön lentokonekaappari ja aktiivi. Kirjassa kuvataan myös Israelin ja Palestiinan konfliktia, ja myös eri palestiinalaisjärjestöjen ristiriitoja. Lopussa saadaan kuvaus silloisesta Syyrian todellisuudesta, nykyään se on vieläkin lohduttomampi, ja erilaisista tavoista rahoittaa terroristijärjestön toimintaa.

Tyttöjen matkainnostusta pohjustetaan kirjassa aiempien sukupolvien naisten karkailuilla kotoa, sekä kahdella tv-ohjelmalla Amazing Racella että Madventures, tai näistä ohjelmista puhutaan. Amazing Race ei minusta keskity loikkimaan lentokentältä toiselle, vaan kilpailijat menevät 'maailman ympäri' ja suorittavat jokaisessa maassa tehtäviä, jotka on sidottu paikkoihin, maan historiaan tai kulttuuriin. Amazing Race alkoi USA:ssa vasta syyskuussa 2001, joten Paula ja Sara eivät ole voineet siitä imeä innoitusta. Madventures minusta perustui eri maiden kulttuurien havainnointiin, ja siinä ohjelmassa muistaakseni syötiin eksoottisesti, ohjelma alkoi vasta vuonna 2002.

Paulan vanhemmat ovat syntyneet 1960, ja 1961, eli ovat eläneet tv-ajan, ja teknisen kehityksen. Kumpikin vaikuttaa silti hyvin oudolta. Pirjo on 11-lapsisen perheen kuopus, joka viis välittää muista, vaikka on Yleisradion toimittaja. Ihmetyttää hänen äkkieronsa kunnollisesta miehestä, ja lapsensa heittellejättö elämään omassa kuplassa.

Johan on orpopoika Hiittisiltä, kadetti ja myöhemmin, itkevä kapiainen, joka käy terapiassa. Upseerit, kuten Johan ovat herrasmiehiä. Joka ammattiryhmässä on erilaisia ihmisiä, mutta minun oli vaikea kuvitella Johanin armeijaelämää.

Hiilidioksidihaaste
Minua on aina ihmetyttänyt matkustaminen ja lentäminen, itse en ekologisista ja muista syistä matkusta lentäen. Nykyisin minua kummastuttaa kaikki turha lentäminen, turistimatkailu, ylikuluttaminen ja ihmiselle elinkelpoisen ilmaston määrätietoinen ja tahallinen tuhoaminen, vähiten ymmärrän ihmisiä, jotka pitävät itseään muita parempina, ja matkustelevat lentokoneella ja ylikuluttavat luonnonvaroja. Tämä vaikutti lukukokemukseeni voimakkaasti. En näe mitään järkeä tyttöjen harrastuksessa hengailla lentoasemalla, josta ihmiset lentävät joko tekemään -ei mitään- tai kuluttamaan luonnonvaroja. Lentämisessä ilman tarkoitusta, en näe mitään syytä. Hallitusten on tehtävä asialle jotain hyvin pian. Helpointa se olisi tehdä mojovien verojen kautta sekä öljyyn että lentolippuihin. Tämä ei lopeta yksityisjetteilyä, joka sekin on yksi saastuttaja. En aktiivisesti vastusta mitään, ja ihmiset saavat touhuta vapaasti mitä vain, mutta MINÄ en matkusta, en lennä, en aja yksin henkilöautolla, minulla ei ole kesämökkiä. Ajan pyörällä töihin,  käyn lenkeillä, patikoin luonnossa, mitä lisäarvoa tuo löhöloma Thaimaassa tai  lämmitetty ja ilmastoitu kuntosali, jossa on juoksumatto. Ihmetellään, miksi maailma lämpenee, mutta lennetään, käytetään öljyä, tavaroita, rakennetaan omakotitaloja metsään, tehdään uusia teitä, lentoasemia, siksikin, metsä kaatuu. Maailman päästöit ovat 32 miljardia tonnia hiilidioksidia, Suomen osuus on 56 miljoonaa tonnia, eli Suomen osuus on 0,175%. Jonkun mittarin mukaan maailman CO2-päästöt olisivat tähän asti jo 31 miljardia tonnia, eli olisi tasaisella vauhdilla 37 miljardia tonnia. Joka tapauksessa jatkan pyöräilyä,

Tämän lätinän lopuksi osallistun omaan Hiilidioksidihaasteseen 2018 TÄÄLLÄ.

Huomio
Paula pohtii Jules Vernen kirjan hahmoja, hän puhuu Ticosta. Kyse on Maailman ympäri 80 päivässä. Jules Verne ei luonut Ticoa, eikä sitä ole kirjassa, vaan Tico oli kirjasta tehdyssä animaatiosarjassa.

Linkkaan lopuksi kirjasta Demokraatin arvion(tänne), sillä olen pitkälti samaa mieltä Raittilan faktapohjaisen esitelmöinnin liiallisuudesta, mutta olen eri mieltä noin muuten, sillä tämä kirja näyttää maailman tolkuttomuuden ja mihin olemme menossa, ja se on siksi arvokas.
****
Hannu Raittila (s.1956) on hyvä kirjailija, hän voitti vuonna 2001 Finlandia-palkinnon teoksellaan Canal Grande.

Reijo Mäki: Nuoruustango

Reijo Mäki: Nuoruustango, Otava 2005, sivumäärä 350.

Reijo Mäen Nuoruustangon tahdit alkavat Jussi Vareksen muistoilla Merikarvialla ja Siikaisilla juuri täysi-ikäisyyden koittaessa, kun taskussa on ajokortti ja kavereita kuskataan useimmiten toimivalla Morris Marinalla. Kavereiden Antti Kivisen ja Jukka Nokan kanssa lähdetään tansseille, Jukka järjestää takapenkille toimintaa, mutta kaikki päättyy ikävästi, kun Jukka lyö miehen kivellä kuoliaaksi ja joutuu vankilaan. Jussin nuoruuden ihastus Emilia Ervasti on Seattlessa vaihto-oppilaana. Antti, Emilia ja Jukka näyttelevät isoa roolia tässä minusta parhaimmassa Vares-seikkailussa.

Nykyhetkessä yksityisetsivä Jussi Vares ratkoo rakennusinsinööri Carita Malenin toimeksiannosta miehensä lakimies Antti Malenin mahdollista uskottomuusongelmaa, tai niin Carita luulee. Antti Malen on lakimies, jolla on omituisia kontakteja alamaailmaan.  Jussi Vares tajuaa varjostaessaan , että Antti on Kivinen ei Malen.  Carita-vaimo on tavannut Antin Ruotsissa ja avioitunut, eikä siippa tiedä miehen menneisyydestä eikä nykyisyydestä oikeastaan mitään. Uudestaan Vares saa toimeksiannon vaimolta, kun Antti on kadonnut...

Juoni on monipolvinen ja ajoin hyvinkin hauska, koska konnagalleria on runsas ja nilkit uhittelevat toisilleen.  Antti on  palkanut henkivartijoikseen älynjättiläiset Porista eli Alpakan ja Pata-Ässän. Alpakka eli Alpo Hopea hautoo kostoa Jussi Varekselle veljensä Veikon kuoleman vuoksi. Alpakan kohtaloksi koituu Pata-Ässä, jolle unohti syöttää lääkkeet ja Pata-Ässä alkoi elää Porin Ässien mestaruuskevättä uudestaan. Laitapuolen laumassa löytyy, on Nils 'Viitapiru'  Viitasta, Magnus af Hiertaa eli Paniikkinappulaa, Patterinhaan Pahaa ja Uolevi Vanhaliittoa. Mäki kuvaa Viitasen neuvotteluasennetta seuraavasti: "Viitapiru kääntyi sohvalla, vapautti jokusen millibaarin verran peräilmaa ja huokaisi kauniisi päälle ". s.126.

Jussilla on joka tarinassa tapahtuva vakiojyystö nyt Astan kanssa, jonka jälkeen hän aamulla törmää kommuunissa Emiliaan, joka muuttaa hetkeksi Jussin luo asumaan, Emiliakin on ollut Ruotsissa. Lopussa Turkuun tulee myös jo 'kerran kuollut' Jukka Nokka Orm Puusepp -nimisenä ....

Tarina saadaan traagiseen päätökseen.

Jussin nuoruuteen Merikarvialla kuuluivat jalkapallo, omenaviini, radion musiikkilistat, maatilan työt, koulu ja sitten oikikseen pääsy. Björn Borg on Jussin sankari, joka oli eleetön voittaessaan viidesti peräkkäin Wimbledonin kaksinpelin ja kuudesti Ranskan avoimien kaksinpelin. Björn Borgillekin tuli ongelmia, avioero ja muuta. Jussinkaan nuoruus ei vaikuta kovinkaan onnelliselta. Äiti kuoli aikuisuuden kynnyksellä, myöhemmin isä. Kaverit osoittautuvat täysiksi rikollisiksi ja kuolevat, ensirakkaus osoittautuu keski-iän kynnyksellä täydelliseksi mätämunaksi, jolloin Jussi Varekselle ei jää edes hyviä muistoja vaalittavaksi.

Reijo Mäen Nuoruustango on elämänmakuinen kohtalokas karvanoppien tanssi.

****
Reijo Mäki (s. 12.10 1958) on uuttera kirjailija, joka on syntynyt Siikaisissa, opiskellut ja valmistunut sekä työskennellyt Turussa. Hän on tänään kuusikymppinen painosten ja veroäyrien kuningas, onnittelut täältä kirjanurkasta. Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:
Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä ja se on blogattu NÄIN.
Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996

Eugene O'Neill: Pitkän päivän matka yöhön

 

Eugene O'Neill: Pitkän päivän matka yöhön, Long Day's Journey into Night, suomentanut Juha Siltanen, Lovekirjat 1989, sivumäärä 270.

Nobelisti Eugene O'Neill'n näytelmä Pitkän päivän ilta on varsin pitkä mutta loistava. Sivistyneen perheen kulissit kaatuvat ja raadollinen totuus paljastuu ja kaunoja kalutaan yhden päivän aikana läpi ihon aivan ytimeen asti.

Kirjailija kuvaa näytelmän tapahtumapaikan Tyronen perheen kesäasunnon Connecticutissa hyvin tarkkaan. Kesähuvila on iso, kalustukseltaan upea, ja kirjoja on paljon. Päähenkilöt esitellään hyvin tarkasti. James Tyrone (näytelmässä Tyrone) on 175-senttinen 65-vuotias hurmaava näyttelijä, joka on naimisissa Maryn kanssa. Mary on 54-vuotias hieman pyylevä. Avioparin irlantilaisuutta korostetaan. James vaikuttaa lujahermoiselta, ja Mary heikkohermoiselta. Parilla on pojat James ja Edmund, James eli Jamie on 33-vuotias,  23-vuotias Edmund  on yliherkkä hermoilija. Perheellä on  sisäkkö Cathleen. Ensimmäinen näytös alkaa aamulla kello 8:30, ja neljäs ja viimeinen näytös päättyy keskiyöllä.

Ensimmäisessä näytöksessä Tyrone kehuu pulskistunutta vaimoaan Marya syliin sopivaksi. Aamiaiselle tulevat aikuiset pojat keskustelevat tavanomaisesti. Sanat hapertavat pintakiillon pois. Edmund on nuutuneen ja kuumeisen näköinen. Jamie vihjaa että kyse ei ole pelkästä flunssasta, isä koittaa katsellaan viestittää Jamielle, että ole hiljaa. Tyrone ja isä aavistavat, että Edmundilla on keuhkotauti. Asia yritetään salata Maryltä, joka on ollut jossakin hoidossa. Mary ei ole kunnossa, vaan on valvonut yöllä, ja vakoillut Edmundin unta. Edmund on puolestaan teeskennellyt nukkuvaa ja seuraillut äitinsä touhuja.
Jamie syyttää isäänsä siitä että pakotti tämän näyttelijäksi. Isä kuittaa puheet pödyksi ja huomauttaa että Jamie käyttää rahansa viinaan ja huoriin. Edmund on ollut imemässä ulkomailla räkälöissä whiskyä ja on nyt vakavasti sairas.

Toinen näytös alkaa kun sisäkkö tuo whiskyä sisälle. Edmund menee täyttämään lasinsa. Jamie tulee tilaan, ja täyttää niin ikään lasinsa. He ovat tyytyväisiä, että vanhemmat eivät ole paikalla, mutta huolestuneita äidistään, tämä on poissa. Äiti tulee pirteänä takaisin. Näytelmän pirteys on tekopirteyttä, teeskentelyä..... pitkä päivä matkaa kohti sysimustaa yötä. Lopeta tähän jos et halua juonipaljastuksia. Näytelmä on siis todella loistava, mutta myös rankka.

Perheen miehet ovat säikkyjä äidin käytöksestä. He epäilevät, että Mary on sortunut. Mary käyttäytyy omituisesti, mutta ei ole sortunut. Perheen miehet lähtevät, Edmund lääkäriin saattajana Jamie ja isäkin - myöhemmin ilmenee, että naukkailemaan alkoholia. Isä-Tyrone ei voi antaa aikamiespojille liikaa rahaa, sillä se juotaisiin kaikki. Mary jäätyään yksin, menee Cathleenin kanssa apteekkiin, josta Cathleen hakee hänelle lääkettä "tuskaan", Maryn mukaan reumatismin aiheuttamaan tuskaan. Mary toisin kuin muu perhe epäili oli ollut kuivilla, mutta iltapäivän aikana hän piikittää itsensä eroon tuskasta.

Kun Tyrone saapuu kotiin, vain humalainen Edmund on jalkeilla. Hän on saanut tietää keuhkotaudistaan. Isä ja Edmund syytävät toistensa päälle syytöksiä elämiensä pilaamisesta. Edmundin mukaan isä on kitupiikki, jonka saituuden vuoksi hotellipuoskari määräsi morfiinia äidille Edmundin syntymän jälkeen, ja jota äiti on sen jälkeen säännöllisesti piikitellyt. Edmund piikittelee Tyronea siitä, että hän on säästänyt parantolakuluissa, eikä äiti ole päässyt kuiville. Minusta äiti ei pääse kuiville siksi, että perheen ilmapiiri on ongelmia kätkevä, kyttäävä, epäilevä ja päihteiden vääristämä. Tyrone tunnustaa olevansa kitupiikki, joka johtuu siitä, että hänen irlantilainen isä jätti vaimonsa ja lapsensa ja muutti takaisin Irlantiin. Tyrone on joutunut konepajalle töihin 10-vuotiaana, ja tehnyt näyttelijän uransa eteen paljon töitä. Rahat hän on sijoittanut maahan, koska pankit voivat mennä konkurssiin. Edmund on saanut collegesta kenkää, ja retkuillut elämäänsä isänsä rahoilla, kuten Jamie isoveljensä, jota ei näy. Kun Jamie saapuu, hän on räkäkännissä, ja on käynyt huoratalossa, ja viettänyt aikaa lihavimman lutkan kanssa. Jamie ottaa yhteen pikkuveljensä kanssa, sappea syydetään, mutta Jamie tunnustaa olevansa paha, tai iso osa hänestä on. Hän väittää tahallaan antaneensa viinasta ja huorista ihanteellisen kuvan. Mary-äiti on syyttänyt itseään Eugenen kuolemasta. Ilmenee, että Mary on jättänyt lapsen isovanhempien hoitoon. Eugene on kuollut 2-vuotiaana tuhkarokkoon, jonka oli saanut Jamielta. Mary epäilee, että Jamie tartutti taudin tahallaan, Jamie ei ole eri mieltä. Mary on syyttänyt Tyronea aina myöhästeleväksi kitupiikiksi. Mary itse on käynyt nuorena luostarikoulua ja halunnut nunnaksi. Harkinta-ajan kuluessa hän on tavannut Tyronen, jonka kanssa on avioitunut, Mary myöntää olleensa rakastunut, nyt hän on vain valittava vanha morfiinin orja.
Miesten riitakin vaimenee, kun keskiyön koittaessa äiti Mary tulee morfiinimaniassa hääpuku käsivarrellaan antamaan lopputilitystä elämästään...


Arviointia

Eugene O'Neill julkaisi tämän postuumisti. Kirjailijan isä oli kiertävä näyttelijä, joka majottui rähjäisissä hotelleissa. Eugene oli sekalaisissa töissä maissa ja merellä. Hän oli naimissa kolmesti, kolmesta lapsesta yksi teki itsemurhan, yhden hän teki perinnöttömäksi, tai perinnöttömäksi tehtiin ainakin tytär Oona O'Neill, joka tutustui Charles Chapliniin 17-vuotiaana ja avioitui. Isän epäilyksistä huolimatta Oonan avioliitto oli onnellinen, eikä päättynyt eroon vaan parilla oli 8 lasta, eikä mitään skandaaleja ollut, joskin Oonalle kehittyi alkoholiongelma.
Tämä on sis rankka tilitys, mutta uskottava. Tyrone naulataan seinään kitupiikiksi, ja rahaläjän päällä istuvaksi juoppolalliksi. Minusta Tyrone on kovan koulun käynyt näyttelijä, joka yrittää sijoittaa rahat tuottavasti. Hän on kuitenkin kyvytön pitämään vaimoaan ja lapsiaan tolkun rajoissa. Tyronen varoin koko perhe vetää päihteitä. Tosin Tyrone itsekin käyttää liikaa alkoholia, väistelee vastuuta, ja minusta ajoittain näyttelee perheen päätä, mutta ei ole sitä, vaan yrittää kontrolloida rahalla, ja kiillottaa kruunuaan rehvastelemalla tai vinoilemalla.
Mary on ollut uskonnollinen, katolinen tyttö, joka on halunnut nunnaksi Kristuksen morsiameksi, mitenkään muuten en hahmota lopun hääpukua. Pojat huomauttavat äidilleen, että hän ei ole kovinkaan uskonnollinen, koska ei käy koskaan kirkossa. Mary syyttää ongelmistaan Tyronea, mikä minusta on pelkoa nähdä totuutta omasta vastuusta. Mary syyttää itseään Eugenen tuhkarokosta, mistä hän minun mielestäni ei ole vastuussa. Tyrone on ollut kaikki vuodet uskollinen, ja tuonut rahat kotiin. Mary ei ole pystynyt pääsemään Eugenen kuoleman yli. Hän on peittänyt morfiinin piikityksen. Kun Jamie on sen aikanaan havainnut, hän vertaa äitiään itseään piikittäviin huoriin. Jamie on juoppo. Hän on seurannut isäänsä estradille, ollut jokseenkin lahjakas, mutta viina ja huorat ovat kiinnostaneet enemmän. Jamie tunnustaa olevansa paljolti paha, hän on myös heikko, mutta pystyy edes jonkin näköiseen itsereflektiiviseen toimintaan. Edmundin asiat ovat huonosti, hän on saanut tuberkuloosin. Hän syyttää isäänsä pihistelystä, vaikka isä ei ole vaikuttanut hänen retkuiluihinsa suoraan. Edmund on seurannut Jamien mallia. Edmund lausuu Baudelairea. Hän kieltää Jumalan, ja saa isänsä raivoihinsa, isä syyttää Edmundia ateistiksi.

Teemoja

Perhe on katolinen, mutta minusta se ei ole kovin uskonnollinen. Mary pitää minusta itseään muita parempana, ja näkee toisissa vikoja. Hän katuu avioliittoaan, unelmoi nunnaksi menosta, mutta elää ja kuluttaa kuin tuhlaajatyttö. Kotiinpaluu tuonpuoleiseen  tapahtuu varmasti liian ison morfiiniannoksen jälkeen, mistä hän myöskin vihjailee.  Myös Edmund puhuu itsemurhasta, ja elämän tarkoituksettomuudesta. En tiedä, onko hänen ateisminsa uskoa, epäuskoa, vai uhmaa vanhempia kohtaan. Ilmeisesti Jamie on yrittänyt itsemurhaa. Mary ei halua puhua vaikeista asioista eikä käsitellä epämiellyttäviä tunteita. Tyrone näyttelee, että kaikki on hyvin. Hän on teeskentelijä, ja vaikka raivostuu poikansa ateismista, eikä Tyronekaan ole kovinkaan uskonnollinen, hän on ahkera työläinen, hyvä näyttelijä, mutta huono perheenisä ja kasvattaja, aviomiehenä en osaa Tyronea arvioida.
Lääkäreistä puhutaan paljon, he  ovat puoskareita, kiskureita, ja heitä arvostellaan. Perheen ongelmat eivät kuitenkaan johdu lääkäreistä, vaan menneisyyden asioista, joita ei ole käsitelty, kaikki ongelmat liotetaan lääkkeisiin ja alkoholiin. Miehet säilövät niitä viskissä, ja äiti morfiinissa, millä Mary yrittää taittaa tuskaa.
Päihdehelvetti ilmenee hyvin. Tämä on hyvin opettavainen näytelmä, siitä miten päihteet vievät. Kun on päihdettä veressä, on helppo sanoa, että en käytä, tai lopetan käytön. Todellisuudessa päihde ei ole renki vaan isäntä ja emäntä talossa.
Itse en pystyisi elämää moisessa perhehelvetissä, teeskentely, näytteleminen, kulahtaneet kulissit, ja jatkuva viinan ja huumeiden veto ovat kauheaa luettavaa, siitä huolimatta tämä on yksi parhaita lukemiani näytelmiä.

**

Eniten mainittu teatteriesitys tästä on se, missä Tyronea näyttelee Laurence Olivier. Ensi-ilta oli Lontoossa 1971 ja siitä ITV sovitti  ja tuotti tv-version, Kanta-esityksessä Tyronea näytteli Fredric March, joka sai elokuvauraltaan Oscarin kahdesti, Laurence Olivier sai Oscar-patsaan Hamletin osastaan. Laurence Olivier näytteli myös Menneen maailman tv-versiossa lordi Marchmainia. Myös Ingmar Bergman ohjasi näytelmän Ruotsissa, Jarl Kulle oli Tyronena.

*****
Eugene O'Neill (1888 - 1953) oli amerikkalainen näytelmäkirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1936. Eugene O'Neill oli ahkera kirjoittaja, ja hän julkaisi paljon Eugenen  kuopus Oona avioitui Charles Chaplinin (1889 - 1977) kanssa ja he saivat kahdeksan lasta, ja avioliitto kesti vuodesta 1943 Chaplinin kuolemaan asti eli 34 vuotta. Olen blogannut O'Neillin näytelmästä The Hairy Ape  näin, näytelmää ei tiettävästi ole suomennettu, mutta on myös hyvä.

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina, Otava 1986,  Seven 2011, sivumäärä 285.

Anna-Leena Härkösen Sotilaan tarina on kertomus ystävyksistä Sutista ja Tiltusta, jotka varttuvat pikkukaupungin perusperheissä ja harrastelijateatterin estradilla. Lukioaikana ystävykset pyrkivät ja pääsevät Teatterikorkeakouluun.  Loppuosa kirjasta avautuu epäsuoremmin, mutta se tarkastelee epäsuorasti maanisen vallankäytön seurauksia nuorten näyttelijäopiskelijoiden mieliin. Teoksen kirjoitusaikana Teatterikorkeakoulu oli sangen intohimoisesti johdettu, ja koulussa ajettiin tiettyä oppifilosofiaa fanaattisen maanisesti läpi. Sotilaan tarinan kunniaksi pitää sanoa, että kirja ei kuvaa teatterikoulun oppifilosofian toteutusta eikä opetusmenetelmiä kovinkaan tarkasti vaan keskittyy päähenkilöiden Sutin ja Tiltun tarinaan. Loppuosa kertomuksesta tapahtuu pääosin Sutin mielikuvituksessa.

Kirja pohjustaa riittävästi päähenkilönsä Sutin. Suti  eli Susanna Halonen on poikatyttö pieneltä paikkakunnalta. Perheeseen kuuluvat taiteilija isä Börje ja kielenkääntäjä äiti Vappu sekä nuoremmat sisarukset Mili ja Miki. Tiltun verovirkailijaperhe ja ajatusmaailma jäävät vieraammaksi, mutta Tiltunkaan psyyke ei ehjänä kestä. Oikeastaan ensimmäinen, jonka mieli oireilee, on Börje ja hän joutuu mielisairaalaan. Börje taiteilee myös viinan kanssa. Kun Vappu ja Suti menevät vierailulle, laitoksen asukkeja kuvataan seuraavasti: "Lauma pyjamapukuisia ihmisenvarjoja latki velliä ...".
Minusta jo harrastelijateatteritouhu tuntuu liian vakavalta, hommaa pyörittää ankea ja aktiivinen Anita, joka lopettaa hommat, kun tulee raskaaksi ja hän valitsee yksinhuoltajan arjen toisella paikkakunnalla.

Suti ihailee karismaattista opettajaa, ja pitää tätä sotilaana. Kovinkaan kauan nuppi ei kestä menoa, ja ensin katoaa tolkku, sitten uhkaa hävitä järki. Tässä kirjassa kuvataan eri ihmisten oireiluja, joihin en nyt lähemmin uppoudu. Tämä on minusta osittain sairaskertomus. Luin kirjan 6.7.2018 Ruisrockin 2018 aikana odottaessani eräiden artistien esiintymistä lavan etuosassa. Estraditaide on hienoa seurata lavan edestä. Lavan eteen pääsee vain odottamalla kärsivällisesti. Maksan esityksistäni tämäkin päivän lippu oli 99 euroa, ihmettelen miksi valtion rahoittamissa laitoksissa suvaitaan epäasiallisia metodeja, epäasiallista kohtelua ja nöyryyttämistä. Tekijöiden lisäksi mahdollistajat pitäisi saada vastuuseen. Minusta ehdottomia vankeusrangaistuksia pitää lisätä.

Sotilaan tarina ansaitsee paikkansa Anna-Leena Härkösen tuotannossa. Kirjan anti on varmasti suuri näyttelijöille, ja niille jotka ovat kokeneet vastaavaa.

*****
Anna-Leena Härkösen (s.1964) kirjoista olen blogannut nyt kahdeksasta
Häräntappoase (1984, esikoisromaani)
Sotilaan tarina (1986)
Akvaariorakkautta (1990)
Heikosti positiivinen (2001)
Loppuunkäsitelty (2005)
Ei kiitos (2008)
Onnen tunti (2011)

Kolumnikokoelmat
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (2013)
Takana puhumisen taito (2014)

Hyvien kirjojen lisäksi Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut nasevia tv-sarjoja, parhain yhdessä Pekka Milonoffin kanssa, eli Vuoroin vieraissa.