Hannu Raittila: Terminaali

Hannu Raittila: Terminaali, Siltala 2013, sivumäärä 454.

Hannu Raittilan romaani Terminaali voitti vuonna 2014 Runeberg palkinnon, koska "Terminaali on hyvin runsas, mutta koherentti romaani: sen moninaiset ainekset kiertyvät komeasti ja varmasti keskipisteensä ympärille. -- Henkilökuvauksesta mainittakoon, että raatiimme teki vaikutuksen erityisesti se, miten uskottavasti ja tuoreesti Raittila kirjoittaa nuoren naisen äänellä, raati arvioi".

Terminaali -romaania on vaikea lyhyesti luonnehtia. Se on tarina katoamisesta, ja etsimisestä, ihmisten suhteista, pakkomielteistä ja sairaskertomus nykyisestä lentämiseen ja matkustamiseen keskittyvästä elämäntavastamme, jota sisällissodat ja terroristit repivät. Terminaali -nimi tulee lentokentän terminaalista, joka vetää ihmisiä magneetin lailla. Lentokenttä on kirjan mukaan globalisaatiossa keskeistä, sen kautta liikkuvat ihmiset, virukset, palveluja ja tavaroita.

Oikeastaan yllä on kaikki olennainen, ja lopun bloggauksesta voivat lukea ne, jotka ovat joko lukeneet teoksen tai eivät sitä aio lukea.

Juoni, henkilöt, ja teemat (varo lieviä juonipaljastuksia, lopputulemia en kerro, enkä sitä miten kaikki päättyy)
Kirjassa esitellään Laura Palmenin päiväkirjaa, joka on lähetetty mystisesti sähköpostilla kirjan etsijöille. Laura Palmen on ollut lentämässä syyskuussa 2001 Yhdysvaltoihin yhdessä ystävänsä Laran kanssa, kun kaksoistornit tuhotaan ja USA:n ilmatila suljetaan. Nuoret naiset jäävät Kanadaan, jossa he alkavat työskennellä lentoasemilla, ja sitten alkavat lentää ympäri maailmaa. Kirja tarkastelee välillä masentuneen kapiaisen Johanin terapiaa ja elämää, sekä toimittaja Pirjon kuvioita Portugalissa sekä Saran työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Laura Palmen menee kulissiavioliittoon Hugh Taylorin kanssa, (joka on kirjan mukaan homo), ja Laura saa Suomen passin lisäksi myös Yhdysvaltain passin, jolla lentäminen sujuu. Laura ja Lara lentävät pisin palloa.

Laura Palmen on todellisuudessa suomalaisen avioeroperheen lapsi Paula Lampen, joka fantasioi Twin Peaksin Laura Palmerista, lentokentistä, lentämisestä ja eksoottisista paikoista. Syyskuussa 2001 hän on parikymppinen kaikkitietävä kakara. Lara puolestaan on hänen ystävänsä Sara Heinäniitty. Muutaman vuoden lentämisen jälkeen  Sara tulee tolkkuihinsa. Vuosia myöhemmin Sara näkee, kun raskaana oleva Paula tuodaan kahlittuna Suomeen, ja passitetaan Kellokoskelle mielisairaalaan. Kun Sara pääsee sairaalaan, on Paula karannut. Paulan äiti, Yleisradion toimittaja, Pirjo on jättänyt Paulan isän merivartijan ja kommodori Johanin jo Paulan ollessa vauva. Saran, ja Pirjon ja varsinkin Johanin henkilöhistoriaa tarkastellaan perinpohjaisesti. Sara, Pirjo ja Johan yhdistävät voimansa ja alkavat etsivä Paulaa pisin palloa. Minusta Johan haluaa eniten löytää Paulan, ja myös Sara. Pirjo on ollut tyytyväinen valintoihinsa, ja kasvatusmenetelmiinsä: "Hän (Pirjon tytär Paula) ei ole jäänyt ahdistavaan Suomeen eikä edes Eurooppaan, vaan hän on ottanut haltuun koko maailman jo hyvin nuorena". ss.321-322. Minusta Paula on hengannut kentillä, lentänyt lentokentältä toiselle, ja liittynyt sen jälkeen marxistis-leninistiseen terroristijärjestöön, ja tehnyt heidän pyynnöstään (pikku?) rikoksia. En käsitä, mitä ahdistavaa on Suomessa? Kirja on nuorelle lukijalle avartava kokemus vanhempien traumoihin, ja vanhalle lukijalle nuorten haihatteluihin sekä globalisaatiosta hyvä yleiskatsaus. Tässä jauhetaan asiat Kolumbuksesta ja Charles Lindbergistä lähtien monelta eri suunnalta. Itse olen lukenut liikaa kirjoja, vaikka en voinut tietää Paulan olinpaikkaa enkä viiteryhmää, niin mikään kirjassa ei yllättänyt eikä ollut uutta Paula Lampen on vaihtanut nimensä Laura Palmeniksi, ja arvasin heti miksi, ja mitä siitä seuraa. Kirjassa kelataan Paulan ja Saran ystävyyttä Laura Palmenina ja Lara Haywardina (joka sekin lienee  TwinPeaksista eli Lara Finn Boylen henkilöhahmosta Donna Haywardista?). Naiivit näsäviisaat neidit helposti ovat tämän kirjan mukaan helposti johdateltavissa kaikkeen, ja siihen on helppo motivoida. Paulan mies ja lapsen isä on erään palestiinalaisjärjestön lentokonekaappari ja aktiivi. Kirjassa kuvataan myös Israelin ja Palestiinan konfliktia, ja myös eri palestiinalaisjärjestöjen ristiriitoja. Lopussa saadaan kuvaus silloisesta Syyrian todellisuudesta, nykyään se on vieläkin lohduttomampi, ja erilaisista tavoista rahoittaa terroristijärjestön toimintaa.

Tyttöjen matkainnostusta pohjustetaan kirjassa aiempien sukupolvien naisten karkailuilla kotoa, sekä kahdella tv-ohjelmalla Amazing Racella että Madventures, tai näistä ohjelmista puhutaan. Amazing Race ei minusta keskity loikkimaan lentokentältä toiselle, vaan kilpailijat menevät 'maailman ympäri' ja suorittavat jokaisessa maassa tehtäviä, jotka on sidottu paikkoihin, maan historiaan tai kulttuuriin. Amazing Race alkoi USA:ssa vasta syyskuussa 2001, joten Paula ja Sara eivät ole voineet siitä imeä innoitusta. Madventures minusta perustui eri maiden kulttuurien havainnointiin, ja siinä ohjelmassa muistaakseni syötiin eksoottisesti, ohjelma alkoi vasta vuonna 2002.

Paulan vanhemmat ovat syntyneet 1960, ja 1961, eli ovat eläneet tv-ajan, ja teknisen kehityksen. Kumpikin vaikuttaa silti hyvin oudolta. Pirjo on 11-lapsisen perheen kuopus, joka viis välittää muista, vaikka on Yleisradion toimittaja. Ihmetyttää hänen äkkieronsa kunnollisesta miehestä, ja lapsensa heittellejättö elämään omassa kuplassa.

Johan on orpopoika Hiittisiltä, kadetti ja myöhemmin, itkevä kapiainen, joka käy terapiassa. Upseerit, kuten Johan ovat herrasmiehiä. Joka ammattiryhmässä on erilaisia ihmisiä, mutta minun oli vaikea kuvitella Johanin armeijaelämää.

Hiilidioksidihaaste
Minua on aina ihmetyttänyt matkustaminen ja lentäminen, itse en ekologisista ja muista syistä matkusta lentäen. Nykyisin minua kummastuttaa kaikki turha lentäminen, turistimatkailu, ylikuluttaminen ja ihmiselle elinkelpoisen ilmaston määrätietoinen ja tahallinen tuhoaminen, vähiten ymmärrän ihmisiä, jotka pitävät itseään muita parempina, ja matkustelevat lentokoneella ja ylikuluttavat luonnonvaroja. Tämä vaikutti lukukokemukseeni voimakkaasti. En näe mitään järkeä tyttöjen harrastuksessa hengailla lentoasemalla, josta ihmiset lentävät joko tekemään -ei mitään- tai kuluttamaan luonnonvaroja. Lentämisessä ilman tarkoitusta, en näe mitään syytä. Hallitusten on tehtävä asialle jotain hyvin pian. Helpointa se olisi tehdä mojovien verojen kautta sekä öljyyn että lentolippuihin. Tämä ei lopeta yksityisjetteilyä, joka sekin on yksi saastuttaja. En aktiivisesti vastusta mitään, ja ihmiset saavat touhuta vapaasti mitä vain, mutta MINÄ en matkusta, en lennä, en aja yksin henkilöautolla, minulla ei ole kesämökkiä. Ajan pyörällä töihin,  käyn lenkeillä, patikoin luonnossa, mitä lisäarvoa tuo löhöloma Thaimaassa tai  lämmitetty ja ilmastoitu kuntosali, jossa on juoksumatto. Ihmetellään, miksi maailma lämpenee, mutta lennetään, käytetään öljyä, tavaroita, rakennetaan omakotitaloja metsään, tehdään uusia teitä, lentoasemia, siksikin, metsä kaatuu. Maailman päästöit ovat 32 miljardia tonnia hiilidioksidia, Suomen osuus on 56 miljoonaa tonnia, eli Suomen osuus on 0,175%. Jonkun mittarin mukaan maailman CO2-päästöt olisivat tähän asti jo 31 miljardia tonnia, eli olisi tasaisella vauhdilla 37 miljardia tonnia. Joka tapauksessa jatkan pyöräilyä,

Tämän lätinän lopuksi osallistun omaan Hiilidioksidihaasteseen 2018 TÄÄLLÄ.

Huomio
Paula pohtii Jules Vernen kirjan hahmoja, hän puhuu Ticosta. Kyse on Maailman ympäri 80 päivässä. Jules Verne ei luonut Ticoa, eikä sitä ole kirjassa, vaan Tico oli kirjasta tehdyssä animaatiosarjassa.

Linkkaan lopuksi kirjasta Demokraatin arvion(tänne), sillä olen pitkälti samaa mieltä Raittilan faktapohjaisen esitelmöinnin liiallisuudesta, mutta olen eri mieltä noin muuten, sillä tämä kirja näyttää maailman tolkuttomuuden ja mihin olemme menossa, ja se on siksi arvokas.
****
Hannu Raittila (s.1956) on hyvä kirjailija, hän voitti vuonna 2001 Finlandia-palkinnon teoksellaan Canal Grande.