sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Simone Buchholz: Verikuu

 

Simone Buchholz: Verikuu, alkuteos Beton Rouge, suomentaja Anne Kilpi, sivumäärä 272.

Saksalaisen Simone Buchholzin Hamburg Noir- dekkarisarjan seitsemäs osa Verikuu alkaa naisen yliajosta, sitten löytyy työpaikkansa kustantamo Mohn&Wolf edestä esimies Tobias Rösch alasti ja pahoinpideltynä häkistä. 

Dekkarisarjan päähenkilön syyttäjä Chastity Rileyn poliisipariksi on tullut Ivo Stepanovic. He alkavat selvittää häkin arvoitusta. He kuulevat kustantamon henkilökuntaa, mutta mitään ei selviä. Kustantamo on karsinut toimintoja, ja irtisanonut ihmisiä, vaikka kannattavuus on ollut hyvä. Sitten toinen kustantamon esimies Leonhard Bohne löytyy häkistä vielä huonommassa kunnossa.

Sarjassa viedään eteenpäin Chastity Rileyn elämäntarinaa ja hänen ystäviensä kohtaloja. Chastityn isä oli amerikkalaisupseeri, jonka vaimo ja Chastityn äiti hylkäsi perheensä. Isä on kokenut tilanteen raskaaksi, ja kun Chastity tuli täysi-ikäiseksi, niin isä surmasi itsensä. Chastity asuu traumojensa kanssa yksin ja suhde naapuri Klatchen kanssa vetelee viimeisiään, kuten myös Carlan avioliitto Roccon kanssa, samasta syystä, miehet haluavat lasta, naiset eivät. Chastityn entinen pomo ja ystävä eläkeläinen Georg Faller lomailee Espanjassa. Chastity viettää tässäkin dekkarissa vapaa-aikaansa kapakoissa polttaen tupakkaa, ja juoden väkeviä, ja taitaa hän tässäkin heiluttaa peittoa.

Häkkien tutkimukset junnaavat paikallaan, mutta sitten kustantamon yksi johtajista Sebastian Schmidt on kuultavana yliajosta poliisilaitoksella. Schmidtillä on alibi, mutta hänkin on kustantamon johtoporrasta. Tällöin  löytyy Schmidtiä ja aiempia uhreja yhdistävä tekijä...

Verikuu on loppua kohti tiivistyvä dekkari, jossa käsitellään moraalisesti tärkeitä asioita.

*****

Tässä hieman pidempi oppimäärä, jota ei kannata lukea, mistään syystä. Kirjoitan, miten rikoksia on motivoitu, ja minkälaisia pohdintoja on nostettu esiin. Mikään Chastity Riley -kirja ei ole klassinen "kuka sen teki" -dekkari, joskin dekkareiden loppuun liittyy yllätyksiä, ja osin rivien väliin jääviä asioita. 
Koska kyse on kustantamosta käydään sen liiketoimintamalleja läpi, eli internet muuttaa uutisten tekoa, miten  alustataloutta voidaan käyttää hyväksi. Journalismi maksaa, ja helpointa on käyttää nuoria toimittajia, tai hankkia uutiset halvalla.
Chastity ja Ivo käyvät myös Baijerissa pöyhimässä 1900-luvun lopulla lopetetun sisäoppilaitoksen toimintaa. Koulussa on ollut opiskelijoiden välillä rankkaa koulukiusaamista, ja myös opettajia oli kiusattu.
Aikuiseksi kasvaminen ja nuoruuden traumat ovat läsnä dekkarisarjan jokaisessa osassa. Chastitylla on ollut rankka lapsuus, hän ei halua lapsia, eikä perusta perhettä. Carla pitää miehistä, ja sänkyilystäkin, mutta ei halua lapsia, eikä myöskään Chastity? Vai olisiko Chastity halunnut? Nyt ikää alkaa olla jo liikaa. Miehet sen sijaan useimmin haluavat lapsia kuten Klatsche ja Rocco. Carlan aiempia kumppaneita on jo vaihtunut samasta lapsi-syystä jo aiemmissa osissa.
Dekkarisarjan yhtenä teemana on päähän potkitun asema, ja se, onko kosto oikeutettu, tai onko lapsuuden traumat ja oma kyvyttömyys puhua, tehdä ja toimia - oikeutus tehdä pahaa niille, jotka pystyvät voittamaan omat esteet toimia.  
Ivo Stepanovic puhuu ankeuttajista, ja niitä elämässä riittää, jos jollain menee paremmin, on joku moralisoimassa, lyttäämässä tai kiusaamassa, vähintään puhutaan pahaa selän takana.
Puhuttaessa työelämästä niin kustantamo on tässä paikka, jossa pomoporras "lapioi paskaa alaspäin", tämä on myös monen dekkarin teema.
Jalkapallo puuttuu tästä dekkarista, mutta tässä ihmetellään take a way kahvi kuppi -kulttuuria.

Kirjasta on huippudekkaribloggari Takkutukka on blogannut tästä näin.

Hampurilaisen Simone Buchholzin (s.1972)  Chastity Riley -sarja oli minulle uusi, mutta vuonna 2022 olen alkanut sitä lukea. Aiemmat osa ja suomennokset ovat alla:

****
Chastity Riley -sarja, jonka tyyliä kutsutaan Hamburg Noiriksi
1.  Revolverherz 2008, suomennettu Revolverisydän, 2019
2. Knastpralinen, 2010
3. Schwedenbitter, 2011
4. Eisnattern, 2012
5. Bullepeitsche, 2013
6. Blaue Nacht 2016, suomennettu Krokotiiliyö 2019
7. Beton Rouge 2017, suomennettu Verikuu 2020
8. Mexikoring 2018, suomennettu vuonna 2021.
9. Hotel Cartagena 2019.

Osallistun tällä Kirsin Kirjanurkan #Dekkariviikko -tempaukseen TÄÄLLÄ.

8 kommenttia:

  1. En ole näitä lukenut, ei tosin ole ollut kirjastossa esilläkään (hyllyä en ole katsellut). Vähän kuulostavat liian hurjilta omaan makuuni. Saksasta tulee nyt suosittuja dekkareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkareiden valtavirta on nykyään tumman puhuva. Muita saksalaisia dekkareita en ole lukenutkaan.

      Poista
  2. Antoisa avaus! Tässä tulevat ruodituiksi ankeuttajat, kostonhimo ja kiusaaminen, tärkeitä negatiivisia moottoreita joillekin...

    Buchholzin kerronta erotuu massasta edukseen värikkyydessän ja sitä tukee Anne Kilven näppärä käännös sekä paketin kruunaa Taina Värrin mainio kansi.
    Odotan mielenkiinnolla Hotel Cartagenan suomennosta, joka ilmestynee syksyllä.

    Lämmin kiitos linkityksen adjektiivista, hämilleenhän tässä vallan meni;)

    VastaaPoista
  3. "Kosto on suloinen" sanotaan mutta taitaa olla suloisuus kaukana tuosta häkistä. Siitä muistin heti että olen lukenut postin samasta teoksesta Takkutukan blogista. Vaikuttava tarina, alkaa olla tukka pystyssä ja selkäpiitä karmii jo tekstiäsi lukiessa. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka bloggaa monista dekkarisarjoista. Itse luin sattumalta ensimmäisen ja olen lukenut muutkin. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Suomessa tämä saanut huomiota ja Saksassa tietenkin.

      Poista