Mikko Rimminen Pussikaljaromaani

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani, vuodelta 2004, tämä kappale  loistopokkari 2007, 328 sivua.

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani kertoo kolmen yhteiskunnan varoin elävän löysän luuserin normivuorokaudesta, jolloin notkutaan, hörpitään kaljaa, puhutaan, ja ollaan kavereita toisille. Marsalkka, Lihi ja Henninen päättävät viettää päivänsä nopan heiton merkeissä, Luusereita kun ovat, edes noppia ei tule kämpiltä mukaan. Kaljaa saadaan kaupasta, ja seuraa on toisissa. Nopan peluukin siirtyy ja siirtyy, mutta eihän ole kiireitä, kun valtion maksaa ajallaan asujaimistuet (s.81). Noppakin lentää ainakin kerran, ja  läppä hieman useammin.

Kiinnostuin Rimmisen Pussikaljaromaanista yhden katkelman perusteella, missä he ovat ”Taivaallisen  rauhan aukiolla”. Yritin hankkia teosta Huuto.netistä, mutta ensimmäinen yritys huudettiin nurin. Toisella kerralla onnisti. Luin siksi Nenäpäivän ensin, joka oli kirjaston hyllyllä. Pussikaljaromaanin sisällä on Nenäpäivää. Sivulla 169 Marsalkka kuvittelee ihmisen pyörivän virastotalossa luukulta toiselle, koputellen väärin oviin ja pahoitelevan sitä, sivulla 190 tenu-trio etsii Kotilaista rapusta rahanlainaajaksi. Sivulla 171 mainitaan Marsalkan ikävät ajatukset "jäähtyneeksi kastikkeeksi", hyvä on "lämmintä ja kehämäistä", kun Nenäpäivän Irmalla oli "lämmintä ja pyöreää".

Minusta Pussikaljaromaani on parempi teos kuin Nenäpäivä, sillä Rimminen on sisäistänyt nuorien notkujien ajatusmaailman. Filosofointia tulee, ja anekdoottia pukkaa, valmista vain ei tule, vaan aina palataan pisteeseen nolla eli Helsinginkadulle ja Lippakioskille. Marsalkka, Lihi ja Henninen ovat uskottavampia kuin ihme-Irma. Joka kesähän notkuu urbaanissa kaupunkiluonnossa parikymppisiä pikku pöhnäänsä keskioluella ylläpitäviä harmittomia häiriköitä. Rimminen kuvaa heitä empaattisesti. Kerronta on kieleltään rikasta, ja moniuloitteista. Välillä kieli on niin vivahteikasta, ja kerronta on niin synonyymisateen pieksemää, että ajatus katoaa ja lukijan ymmärrys sen tarkoituksesta. Rimminen osaa usein muuttaa kerronnan juoppovaihteelle, hienoiseen hutikkaan ja viljellä v-alkuista sanaa, joka nuorten miesten kieltä oivasti rikastuttaa, myös jalostetummin v-ttulan väki. Päähenkilöitä on kolme, ja heidän eronsa dialogissa alkaa lukijalle hahmottua. Marsalkka on minusta järkevin, tai vähiten degeneroitunut. Lihi on jotakuinkin vielä kuosissa, mutta Henninen on jo valmista kauraa.

Rimminen kuvaa teoksessa myös hajuja: metron, kaupungin ja silakan, joka tulee yläkerrasta eräästä asunnosta. Tätä lankaa olisi pitänyt hieman vahventaa. Liittyykö Marsalkan vara-avain, mummon plantaasi vaatekomerossa, ja Hennisen kohtaukset yhteen? Yhtyykö asunnosta haihtuminen tähän, entäs poliisin pelko? Erilaisia ilmauksia viljelevän tekstin sanojen takaa löytyy tapahtumien syitä enemmän kuin auki kirjoitetaan. Kauppakäynneillä tapahtuu enemmän kuin mainitaan, nokkakolarin syitä ei juuri setvitä, mutta syy on helppo arvata. Rimmisen havainnot lipuntarkastajista ja kylttien kirjoituksista ovat niin todellisia urbaani-ilmiöitä.

Rimminen on - minusta  - enemmän kotonaan juopottelevien löysien luuserinuorten kuvaajana kuin tyhjäpäisen Keravalla ovikelloja kilistävän yksinäisen naisen tulkkina. Pussikaljaromaanin aiheen lisäksi Rimmisen kielikuvat  tekevät teoksesta vielä paremman, eivät niinkään tapahtumat tai tapahtumattomuus, mutta liikaa oli tässäkin tarinaa, ryyppyputki olisi voitu katkaista ennemminkin.

Pussikaljaromaani tiivistyy sivujen 324-325 sivuilla olevaan virkkeiden virkkeeseen, jolla on mittaa reilusti yli sivu, mutta on kirjan tiivistelmä eli vajaa kymmenen sivua ennen loppua.

Pussikaljaromaanin pohjalta löytyy tälläisiä helmiä

s.11 ”ulosti siihen ihmisiä" (raitiovaunu)

s.13-14 Takakansi teksti on otettu suoraan kirjasta, erittäin hyvä ratkaisu  (esitellään Marsalkka, Lihi ja Henninen)

s. 57 "Baarissa vallitsi kaikenkattava hämärä" …. "Pöydissä istui yksinäisiä runneltuja ukkoja järjestelemässä huojuvia tuoppeja keskittyneesti kohti suuaukkoa. Katossa roikkui joulukoristeita" (oli keskikesä!)

s64 ja 75 "Puolitoistavuotias sukupuolettoman näköinen otus ryömi sen jaloissa (ilmeetön Apulehteä lukeva nuori äiti) ja söi hiekkaa."   …. "hiekkalaatikolla äiti kyllästyi pakkasi jälkikasvunsa ja häipyi" Pussikaljaromaanissa annetaan outo kuva lapsista, kuten vielä seuraavakin

s.166 "jotenkin jumiin, ehkä sillä oli jotkin hysterikkovanhempien stanssaamat liukuesteet niiden kurahousujen takapuolessa, sillä tosiaan näytti olevan kurahousut jalassa, siinä helteessä".

s. 245 "Se kuulosti joltain lastentarhaan tukityöllistetyltä ihmisvihaajalta, ...tätä teemaa jatketaan vielä sivulla 323, jota lainausta en tähän laita.

s.100 "Lihi juoksi kioskin ja puhelinkopin välistä" ! (vieläkö niitä puhelinkoppeja on! =)

s.106 "tuhannet vaivihkaa annostellut alakuloiset suolikaasupurkaukset" (sohvalla kovat ajat =)

s.107 "Nurkassa räpätti mykkä televisio"  (Kuinka mykkä tv voi räpättää???)

s.118 "onko se koiranpaskaa vai rehellistä ihmispaskaa" (Henninen astunut ”läjään”) ..s120 "kengätkin biomassalla valeltu"   … s121 "paljasjalkaiseksi stadilaiseksi" …

Kaljakolmikon ympärillä pyörii joitain sivuhenkilöitä, kuten Lippakioskin Yni, poliiseja, itseään päihdehuoltava (s.254) Laura ja "Pasi", sekä jutuissa mainittu Marjatta. Pussikaljastakin on oma tarinansa, mutta sitä en kerro.

Rimmisen toikkaroivan troikan raitelleen laittaisi vain todellinen pojista välittävä ja aikatauluttava nainen, ilman sitä he jatkavat loivaa alamäkeään levottomia juttuja kertoillen ja keskikaljaa kitaten Kallion kivitalojen keskellä.

Suosittelen Pussikaljaromaania, mutta en pussikaljaa!