keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Milleniumin muistetut ja myydyt


Selasin vuoden 2000 myyntitilastoja Suomessa, ja katsoin mistä kirjoista on kirjoitettu ja mitä on muistettu ja palkittu. Koska aikaa on vierähtänyt, voidaan sanoa, että helmet ovat jo huuhdottu.

August-palkinnon sai Mikael Niemen teos Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. (Tästä on postaus, kuten joistakin jäljemmistä).
Johanna Sinisalo sai vuoden 2000 Finlandiapalkinnon teoksellaan Ennen päivänlaskua ei voi , 2001 sai palkinnon  Hannu Raittilan Canal Grande ja vuonna 2002  Kari Hotakainen Juoksuhaudantiejoka lienee näistä tunnetuin. Kari Hotakainen sai vuoden 2000 Topeliuspalkinnon korkeatasoisesta nuortenkirjastaan eli Näytän hyvältä ilman paitaa WSOY 2000.  Vuonna 2007 palkinnon sai muuten Timo Parvelan Tuliterä Tammi 2007.

Vuonna 2000 Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon esikoisteoksestaan sai Olli Heikkonen: Jakutian aurinko.

Vuonna 2000 kuoli monta merkittävää suomalaista kirjailijaa: Kalle Päätalo, Erno Paasilinna ja vuonna 2001 vielä Tove Jansson. Lucky Luken Morris piirtäjä kuoli myös vuonna 2001

Kjell Westö julkaisi näihin aikoihin teoksen Isän nimeen.

Mutta mitä myyntitilastot kertoivat vuodesta 2000. eli pohjana "Myydyimmät käännetyt kaunokirjat vuonna 2000, tilastot 15.3.2001"
En ole lukenut listan ykköstä, joka on  Liza Marklundin Uutispommia Otava,  88000 kpl, olen lukenut vain listan kolmosen  Henning Mankell: Palomuuri,  Otava,  60500, hyvä teos, yksi parhaista Wallandereista, tietokoneet, hakkerointi, ja sähkön saanti olivat teemoinahenkirikosten lisäksi. Sijalla 17 olleen Mario Puzon Omerta - vaikenemisen laki, WSOY olen lukenut, kuten 19000 ostanuttakin.
Myydyimmät kotimaiset kaunokirjat vuonna 2000 listalla ykkösenä on Laila Hietamies: Kesän korkea taivas Otava 75900 kpl, jota en ole lukenut, mutta kakkosen olen Aleksis Kiven Seitsemän veljestä Otava (74600) olen , Linnan Tuntemattoman sotilaan olen, mutta en versiota Sotaromaania WSOY, joka on kolmosena (63800). Seitsemästä veljeksestä tämä ei ollut ensipainos :)   

Harri Nykäsen Raid ja mustempi lammas, WSOY oli nelosena  60900 kpl:n myynnillä, olen lukenut jokusen Raidin,  ja vuonna 2000 kuollut Kalle Päätalo vitosena Selkosten viljastaja,  Gummerus myynnillä 60600 kpl. Olen lukenut vain Hyvästi Iijoki
Arto Paasilinnan Ihmiskunnan loppulaukka, WSOY oli kuutosena 60000 kpl:n myynnillä.
Seitsemän oli  Ilkka Remeksen Ruttokellojen numero myyntilastalla, WSOY  52700 kappaleen myynnillään. Remes on tämän jälkeen siirtynyt listojen kärkeen.

Listakasin Jari Tervon Kallellaan, WSOY, 52700 kpl olen lukenut, ja pidin tästä kirjasta todella. Se on isän, kirjailijan ja uutisvuotoilijan herkkä, humoristinen ja elämän myönteinen päiväkirja.

Listan sijalla 20 on Reijo Mäki, jonka teosta Mullan maku , tämä Otavan painama teos möi vuonna 2000 kappaleina 15200.

Myydyimmät käännetyt lasten- ja nuortenkirjat vuonna 2000 olivat kolmen ensimmäisen osalta Harry Pottereita, eli J.K Rowklingin Harry Potter ja viisasten kivi (Tammi) piti piikkipaikkaa miltei sadantuhannen myynnillä 95600 kpl, toisena ja kolmantena on myös Pottereita, eli Harry Potter ja salaisuuksien kammio, 51800 kpl ja Harry Potter ja Azkabanin vanki 50900 kpl. Potterit ovat siis myydyimpiä kuin aikuisten kirjat.
Myydyimmät kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat ja sarjakuvakirjat vuonna 2000
Ykkönen oli  Mauri Kunnas: Koiramäen Martta ja tiernapojat, Otava, 47000 kpl. Kolmosena yllättää folkloristi  Leea Virtanen Ujon piimän paluullaan,  WSOY,  26500 kpl. Kutosena on Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro,  WSOY, myynnillään  19000 kpl.  Lista sijalla 16 on lukemani ja Mauri Kunnas: Hurjan hauska autokirja,  Otava, 10300 kpl, joka on erittäin hyvä, ei ehkä hurjan hauska, mutta sopivan hauska.

Myydyimmät tietokirjat vuonna 2000 listan ykkösenä on ikimenestyjä Mitä Missä Milloin 2001 Otava, 72200 niteellään. Minulla on teos ja se on toinen uudella koolla.
MMM 2000: vuosituhannen lopun sankari Häkkinen ja ilmiöt Ally McBeal ja Teletapit

Listan kakkosena on Guinness Suuri ennätyskirja 2001, Helsinki Media, minulla on jokunen ennätyskirja, ei tosin tätä, 69200 kpl.  Aivan yläkuvassa on Hesburgerin aikanaan jakama lehdykkä, silloin Tuhkimo oli tarina, jota oli filmattu eniten 95 eri versiota.

Listakasin olen joskus lukenut ja se on  Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut, Kirjapaja,  23900 kpl, ja listakympistä olen postannutkin. Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, Otava, 21200 kpl.

Kodissani on myös listan 13, Sivistyssanakirja, Gummerus, 19600 kpl. Lisäksi olen lukenut listan sijalla 18 olevan Juhani Tamminen: Aurinkokuningas, Ajatus, 17000.

Postauksen perusteena on tilastot, ja Mitä Missä Milloin kirjan 2002 tiedot, vuosi 2000:n ja 2001 osalta sekä tilasto http://www.kustantajat.fi/tilastot/bestsellerit2000/default.aspx

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista todettuna näin 2015, kun kirjojen myynti on laskemaan päin ja osa lukijoista siirtyy ainakin osittain e-kirjoihin.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista näin 2015 tarkasteltuna. Potterit oli melkoinen ilmiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun aikaa liikenee katson vanhoista MMM-kirjoista, miten myynti on oikein kehittynyt, joskin minulla on vain uudempia MMM-kirjoja, nykyisin julkaistaan 50 vuotta vanhoja MMM-kirjoja uudeleenkin.

      Poista