lauantai 6. elokuuta 2011

Warren Murphy ja Richard Shapir: Remo




Warren Murphy ja Richard Shapir loivat kioskikirjasarjan The Destroyer, ja jota myytiin Suomessa nimellä Remo.

Olen lukenut myös muutamia Remo -albumeja, joista ensimmäinen ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1971.

Remo -albumeissa  on itämaisioa taistelulajeja, länsimaisen systeemin piiloarvostelua sekä iomalaatuista huumoria.

Remo Williams on amerikkalainen poliisi, hänen kuolema lavastetaan ja palkataan erittäin salaisen poliisin CURE:n palveluun samalla hän joutuu Sinanjun mestarin 80-vuotiaan Chiunin oppipojaksi. Salaista poliisia tarvitaan, koska demokratia on mennyt ”liian pitkälle” suojellessaan rikollisia poliiseilta. Poliisin salainen haara on perustettu 1960-luvulla. Tehtävät tulevat ylhäältä. Tehtävät välittää Harold W. Smith, jota Chiun sanoo keisariksi, sillä Sinanju, joka on Koreassa, palvelee aina keisareita. Vaikka CUREon todellinen ja olemassa virallisesti mitään järjestöä ei ole olemassa. Smithillä on  tietokone, josta tulee mielenkiintoista dataa. Eli se suodattaa ja kerää kaikenlaista materiaalia.

Toinen Remo-kirjasarjan taso arvostelee itämaisia taistelu- ja mietiskelylajeja ja amerikkalaista saippuaoopperan onttoutta, mutta houkuttelevuutta. Chiun on ihastunut saippuaopperoihin. Ihanteena esitetään yhteiskunta, jossa rikolliset saadaan kiinni ja tuomituksi. Remo ottaa juuri kiinni terroristeja ja sellaisia henkilöitä, jotka suunnittelevat terroritekoja.

Sinanju ei käytä aseita, koska taitaa Sinanjun opit, tästä lienee tehty filmikin, Remo aseeton ja vaarallinen. Filmissä Remo kiipeää Vapauden patsaassa, hän väistelee luoteja. Mestarillisista taidoista huolimatta joka kirja-jaksossa on joku heikkous, jota konnat käyttävät hyväksi. Remo syö lähinnä riisiä ja joskus ankkaa.

Chiun opettaa Remoa, koska se on hänen mielestään ennalta määrätty. Hänen aiempi oppilas Nuihc on kääntynyt pahaksi ja eräässä albumissa he joutuvat kamppailemaan tätä pahista vastaan.

Albumit ovat kirjavia, ja eräs parhaista on se, joka kertoo USA:n julkisista kouluista, missä oppilaat kuittaavat suoritukset mitään tekemättä, ja opettajat eivät uskalla opettaa, ja kasvatustieteen tohtorit selittävät kaiken parhain päin.

Albumin kannessa näkyy korealainen Chiun, joka on varmaankin noin 80-vuotias, sekä tummahiuksinen amerikkalainen Remo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti