perjantai 9. lokakuuta 2020

Louise Glück: American Originality, Essays on Poetry

                                             

Louise  Glück: American Originality, Essays on Poetry, 2017 Farrar, Straus and Giroux, New York.

Louise  Glück (s. 1943) voitti vuoden 2020 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja Louise  Glück on runoilija, mutta myös esseisti. Tämä American Originality, Essays on Poetry on toinen  Glückin esseekokoelmista, mikä sisältää esseitä amerikkalaisesta omaperäisyydestä, ja myös myyteistä, Amerikan kirjallisuuden narsismista. Toisessa osassa käsitellään tarinankertojia, realismia, ja parantamisen kulttuuria.  Kolmannessa osassa analysoidaan nuorten runoilijoiden teoksia, neljännessä ja viimeisessä osassa on esseet kostosta, vieraantumisesta ja onnellisuuden pelosta. Kaiken on taustalla on amerikkalainen runous ja proosa. Teoksen ymmärtäminen edellyttäisi laajaa tuntemusta Amerikan runoudesta ja kirjallisuudesta (jota minulla ei ole).    

Alkuessee on Amerikan myyteistä. Se, minkä kaikki amerikkalaiset tietävät, jota  ei kirjoiteta, Kolumbus "löysi" Amerikan (vasta) 1492, Mayflower toi puritaaneja Englannista 1620, Amerikka oli siirtomaan asemassa, jonne tuli uudisasukaita Euroopasta. Amerikkaa asutti kuitenkin alkuperäiskansat. Lisäksi mustia orjia tuotiin Amerikkaan, ensimmäinen orjakuljetus saapui Virginiaan jo 1619. Yhdysvallat itsenäistyi 1776. Yhdysvalloissa oli monia ryhmiä Euroopasta, ranskalaisia, hollantilaisia ja tietenkin brittejä.

Louise Glück aloittaa amerikkalaisista myyteistä, jotka heijastuvat kertomuksissa. Amerikkalaisuuden myytti on monisyinen, ja eroaa englantilaisuudesta. Amerikkalaisen ajatellaan olevan perustajan, uudisraivaajan, hän on voimakas ja yritteliäs. Todellisuudessa amerikkalaiset ovat alusta lähtien olleet hyvin heterogeeninen ryhmä, eri Euroopan maista, mutta myös pakenevia vankeja, perheen kuopuspoikia, vainottuja vähemmistöjä, mutta myös opportuneisteja. Todellisuudessa Yhdysvaltoihin vietiin jo 1619 alkaen mustia orjiksi, ja USA:ssa asui alkuperäiskansa jo ainakin 15 000 vuotta. Myyteistä on unohdettu niin mustat kuin intiaanit. Intiaanit on suljettu reservaatteihin, ja mustia asuu slummeissa. Mustat kelpasivat Amerikan myytin puolustamiseen sotien aikana, mutta sotien jälkeen tilanne oli entinen, eikä ryhmien sorto ole myytissä.

Louise Glückin teksti on luettava mutta minulle jo hankalaa: " The dark side of self-creation is its underlying and abiding sense of fraud. A reciprocal terror of deficit within the self may account for the American audience’s readiness to be talked down to, to be excluded, to call great art that which it does not understand. As American poets increasingly position themselves against logic and observation, the American audience (often an audience of other writers) poignantly acquiesces." 
Tässä minusta kaiken muun ohella ilmenee se juopa yleisön ja taitelijoitten, lähinnä kai tässä tapauksessa runoilijoiden kanssa.
Amerikkalaisuuteen ainakin myyttiseen kuuluu uudisasukkuus, ei  menneisyys vanhalla mantereella, josta on irrottauduttu kahleet katkaisemalla. Mutta miten tämä  omaperäinen (pioneeri) -henki on näkynyt amerikkalaisessa kirjallisuudessa?

Louise Glück mainitsee että aikamme kirjallisuustaide heijastaa keksityn miehen ahdistusta, ja siihen löytyy petos (minusta ainakin Saul Bellowin Herzog).  Herzog on välillä maaninen, oman elämänsä sankari, joka kulkee omaa tietään pienestä ongelmasta suurempaan. Glück  kirjoittaa, että   Self made man on osin vain myytti.

Glückin essee American  Narcism lähtee Ovidiuksen Metamorphoses teoksen Narcissosta ja Echosta (kaiku), ja peilaa tätä myyttistä tarinaa amerikkalaisiin kirjailijoihin ja runoilijoihin, jotka ovat minulle osin tuntematonta kuten Rainer Maria Rilke ja Jane Kenyon.

Glück arvioi nuoremman polven amerikkalaisia runoilijoita tai heidän teoksiaan: Dana Levinin In the Surgical Theatre, Spencer Reecen The Clerk’s Tale,  Peter Streckfusin The Cuckoo, Richard Siken Crush, Jay Hoplerin Green Squall, Jessica Fisherin Frail-Craft, Fady Joudahin The Earth in the Attic ja Arda Collinsin It is Daylight, Ken Chenin Juvenilia, ja Katherine Radialin Symmetry.

Loppuesseissä Glück käsittelee kostoa hypoteettisena, vihan tunteita, Vieraatumista ja sen syntyä lapsuudessa, kun vanhemmat on poissa, sekä onnellisuuden pelkoa, jossa on "oivallus", että ihminen ei voi päättää olevansa onnellinen, eikä onnekkuutta voi säädellä.

*****

Kirjallisuuden Nobelin palkinto 2020 myönnettiin Louise Elisabeth Glückille. Amerikkalainen Louise Elisabeth Glück on syntynyt 1943, ja on runoilija ja myös esseisti,  hän on julkaissut 13 runokirjaa, ja 2 esseekokoelmaa. Hän on aika tuntematon Suomessa, mutta hyvin palkittu Yhdysvalloissa. Anni Sumari on suomentanut hänen runojaan kokoelmateokseen Merenvaahdon palatsi, 2019 Aviador. Runotar  asuu Massachusettsissa.
Kirjan kannessa ei ole varjoa, tuo on valokuva siitä. Samoin tuo yllä oleva juttu on varjo, siitä mitä nobelisti kirjoittaa, varjo voi lisäksi olla ja onkin eri mittasuhteissa.

8 kommenttia:

  1. Tyystin pimennosta ampaisi tämänvuotoinen nobelisti tietoisuuteeni, joten kiitos avaavasta esittelystä!
    Aihepiiri kuulostaa varsin laaja-alaiselta, kiintoisa teos.

    Pienkustantamo Enostone julkaissee lähitulevaisuudessa suomennoksen teoksesta Faithful and Virtuous Night nimellä Uskollinen ja hyveellinen yö.

    Siihen saakka: Parempi häiväinen varjo kuin täyspimeä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on varauksessa pari runokirjaa ovat englanniksi. Netissä on myös hänen runoja.

      Poista
  2. Oletpa nopeasti ehtinyt tutustua uuteen nobelistiin, joka minulle(kin) on uppo-outo. Hienoa lukea tässä esittelysi, ja hienoa sekin, että yhden runokokoelman suomennos on jo valmiina ja julkaistaan pian.

    VastaaPoista
  3. tykkään siitä mitä lukenut keväällä, Glück sai Tranströmer-palkinnon

    VastaaPoista
  4. makupala ruattiks:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2020/10/last-ararat-av-louise-gluck.html

    VastaaPoista