sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pauli Marttina: Vahingossa Venezuelaan



Pauli Marttina: Vahingossa Venezuelaan, Kevyt kertomus raskaasta retkestä,  WSOY 1952, sivumäärä 229. (Valokuva on kirjan sisäkannesta, johon olen kirjoittanut kirjan tiedot, alla oleva teksti on kirjasta ja historiasta, ei munun mielipidettäni)

Pauli Marttina (1898 - 1963) oli suomalainen sotilas, joka toimi 1930-luvun lopulla tiedustelutoiminnassa, ja sota-aikana kaukopartiossa. Lapin sodan jälkeen punainen Valpo etsintäkuulutti hänet, ja Marttina pakeni Ruotsin kautta Venezuelaan. Valpo lakkautettiin SKDL:n vaalitappion jälkeen, ja perustettiin nykyinen Supo, tuolloin Suopo. Marttina ei kerro Venezueelaan lähtönsä syistä viittaa vain Suopon kanssa tekemään sopimukseen. Hän odottaa tilaisuutta palata "eihän meistä kolmesta kukaan ollut tullut Venezuelaan maalaamaan, vaan aikamuksemme oli palata heti, kun törkein kommunistimielivalta omasta maasta päättyisi, ja palataankin,  Wikipedian mukaan Marttina palasi Suomeen vuonna 1950. Wikipedian artikkelissa on muutakin Marttinan toiminnasta (tai oletetusta toiminnasta), jota en kirjaa tähän, mutta on aikamoista, kannattaa lukea.

Kirja alkaa, kun Pauli Marttina ja hänen kumppaninsa Sylvesteri lähtevät Ruotsista Venezuelaan, Venezueelan siksi, että se oli Venezuelan lähetystö ainoana antoi heille matkustusluvan. Vahingossa Venezuelaan ei ole kaunokirjallisilta ansioiltaan hyvä, mutta se on osoitus eräiden piirien 1940-luvun asenteista ja  näkemys Venezuelan tilanteesta 1940-luvun lopussa, ja asiaa voi peilata nykyiseen tilanteeseen. Pauli Marttina tunnustaa, etei ole pyrkinytkään objektiiviseen näkemykseen, vaan tosikertomukseen siitä, miten itse koki ja näki.

Tarina on varsin yksinkertainen, kirjoittaja ja Sylvesteri saapuvat maahan Aruban kautta lähes rahattomina. Venezuela, joka on rikastunut luonnonvarojensa etenkin öljyn ansiosta, haluaa maahan siirtolaisia. Maan hallinto on kuitenkin retuperällä, eikä lupauksia pidetä. Maassa on paljon ulkolaisia siirtolaisia, ja suomalaisiakin. Kaksikon mukaan liittyy suomalainen, jota sanotaan don Migueliksi. Kertoja on jo 48-vuotias, hän on nähnyt elämässään jo helmikuun vallankumouksen Pietarissa, kansalaissodan, toisen maailmansodan, ja matka jatkui Ruotsista Venezuelaan. Vaikka Miguelilla ja Sylvesterillä on akateeminen koulutus, virkamiehen tai akateeminen ura Venezuelassa on mahdoton, sillä kirjan mukaan virkamiehet vaihtuvat vallanpitäjien mukaan. Kolmikoll on vaikeuksia päästä edes asumaan,Marttina toimii alkuun suomalaisen liikemiehen autonkuljettajana, ja kutsuu perhettä maahan. Caracasissa, missä miehet asuvat, on paljon eurooppalaisia onnenonkijoita. Loppuvaiheessa miehet toimivat Sylvesterin maalausyrityksessä, jolla menee sangen hyvin, johtuen siitä, että miehet työskentevät ahkerasti. Kirja päättyy, kun miehet palaavat Suomeen. Pauli tai ristimänimeltään Paul Marttina Suomeen palattuaan toimi lehtimiehenä.

Venezuelan historiaa, politiikkaa ja taloutta (teoksen mukaan)
Kolumbus rantautui Venezuelan alueelle 1498, ja espanjalaiset perustivat maahan siirtokunnan 1500-luvulla. Maan nimi on tullut kirjan mukaan siitä, että kalastajaintiaanien paalukylät ovat veden päällä muistuttaneet Venetsiaa (muitakin teorioita on). Marttina kuvaa eri eurooppalaisten raakuuksia, jotka johtuu kalleuksien etsimisestä, ja kohdistuu paljolti intiaaniheimoihin. Venezuela julistautui itsenäiseksi vuonna 1811 Espanjasta, ja Simon Bolivarin johdolla oltiin 1819 - 1830 suur-Kolumbian osana. Simon Bolivaria pidetään lähes pyhimyksenä.

Maan laittoi nykyraiteille Juan Vincent Gomez, joka oli maan diktaattorina vuosina1909 - 1935, Gomez ei ollut eurooppalaistaustainen ja aloitti öljyyn perustuvan talouden. Marttinan mukaan, hän laittoi laiskat töihin, ja hirtätti ihmisiä, ja on hyvin epäsuosittu kuolemansa jälkeen. Valtion budjetin tulot koostuvat lähes kokonaan öljyrahoista, öljyn vienti on tuonut tuloja maalle 1920-luvusta lähtien. Öljyteollisuutta pyörittivät Creole (Esson omistama) ja Shell,  Esson osuus on 750 000 barrelia, ja Shellin 500 000 barrelia. Marttina tajuaa öljyn ongelman, eli se on hyvin suhdanneherkkä ala. Marttina huomaa myös, että Lähi-Idässä on tuotantokustannukset halvemmat. Tuolloin on öljyn arveltu riittävän 30 vuotta, mutta Marttina arvaa oikein, että maassa on öljyä, jota vaan ei ole vielä löydetty. Marttinan mukaan taloudellinen nousu ei perustu "kansan työhön".

Eniten Marttina suomii hallintoa, ja politiikkaa. Vallankumoukset tapahtuvat säännöllisesti ja usein. Marttina kertoo presidentti Romulo Gallegosin valinnasta, joka oli Venezuelassa poikkeuksellinen, hänet valittiin vaaleilla. Marttina vihjaa, että vaalipaikoille olisi viety äänestäjiä useampaankin kerran, koska eräillä alueilla äänestysprosentti oli yli 100%. Wikipedian mukaan Venezuelassa vuonna 1947 pidettiin parlamenttivaalit ja presidentinvaalit, tuolloin Rómulo Ángel del Monte Carmelo Gallegos Freire valittiin. kuten Marttiina kertoo 24.11.1948 alkaa vallankumous, joka suistaa presidentin vallasta, ja hänet karkoitetaan ulkomaille. Kausi jäi siis yhdeksän kuukauden mittaiseksi. Presidentiksi nousi ilmeisesti Deldado Chaulbaud, joka kaapattiin ja murhattiin 1950. Marttiina pitää vallankumousta lähinnä teatraalista, hän itse oli nähnyt Pietarissa helmikuun vallankumouksen, ja myöhemmin lokakuun vallankumouksen. Venetzuelassa hänen mukaansa vallankaappaus ajoitetaan viileään vuoden aikaan, ammuskellaan ilmaan. Presidentistä, hallituksesta, ja virkamiehistä hankkiudutaan eroon, uusi presidentti nimittää omia sukulaisia ja ystäviä, kuten Herge esittää kirjassa Tintti Picarot. Ilman asevoimien tukea ei voi hallita. Papillon käsittelee myös Venezuelan tilannetta teoksessaan Banco! Kaikki pelissä.

Maassa on hyvin paljon rikkauksia, 43% tuloista tulee öljystä, maasta louhitaan rautamalmia, kultaa ja hakataan eebenpuuta. Viljelykasveja ovat maissi, sokeroruoko, puuvilla, kaakao ja kahvi. Näiden rikkauksien valjastamiseksi tarvitaan siirtolaisia, joita houkutellaan maahan, mutta lupaukset ovat katteettomia, koska virkamiehistö ei ole sitoutunut. Tuolloin on ollut väestöä 5 miljoonaa, maan eteläosa on ollut kartoittamatta. Maassa ei ole tehty teitä, eikä infraa, lisäksi viidakossa on myrkkykäärmeitä, ja paljon "loisia", jotka levittävät trooppisia tauteja. Maalla ei ole ollut tuolloin lainkaan valtion velkaa. Nyt maa on velkainen, ja inflaatio on suuri.

Marttinan kirjassa on ihmisryhmiin esiintyviä asenteita. Koska kirjaa myydään antikvariaateissa, ja teos on lainattavissa kirjastossa, katson, että kirja ei ole kielletty eikä siten lainausten ottaminen, joten alla arviointia sisällöstä, josta itse olen jyrkästi eri mieltä.
Marttina on käyttänyt hallintoa eri ammattiryhmiä sekä ja väestöä tai etnisiä ryhmiä kuvatessaan hyvin subjektiivista ja kärjekästä kieltä.

*Poliisit hänen mukaansa hyötyvät takavarikoista, ja poliiseja tarvitaan vallankumouksiin. Slummeissa on liigoja, ja myös lapset varastavat.
*Lääkärit yksityisklinikoillaan hoitavat tauteja, ei terveyttä,  Marttiinan mukaanmaassa on myös ilmaisia sairaaloita. Ulkomaiset lääkärit eivät saa toimia maassa lääkäreinä ilman paikallista lupaa.
*Tulli on kirjoittajan mukaan laillistettua ryöstöä.
*Siirtolaisille, ja yhdysvaltalaisten yritysten työntekijöille järjestetään kielikoulutusta. Koulussa on rehtori, apulaisrehtori, ja 14 opettajaa, oppilaita on alle 50.
*Viemäri- ja vesijohtojärjestelmät levittävät tauteja, vettä on keitettävä vähintään 15 minuuttia.
*Uudistukset eivät etene, tai liikkuvat etanavauhdilla, kirjailija kehittää demokratian potenssiteorian. Marttina pitää länsimaista systeemiä demokratiana, kansandemokratiaa demokratian toisena potenssina ja eteläamerikkalainen systeemi on hänen mukaansa demokratian kolmas potenssi.

Marttina käyttää paljon huumoria, nykymittapuun mukaan siitä on suuri osa hyvin epäsopivaa ja rasistista. Minusta kirjan  ongelma on se, että hän heijastaa paljolti asenteita, jotka tuolloinkaan eivät olleet hyväksyttäviä, kuten roduista ja niiden ominaisuuksista puhuminen:
"Lääkärit 'lorvailevat' ja mahdollistavat, että pinnarityöläiset jäävät rokuliin".
"Luonto syynä väestön rappeutumiseen, saatava apua sellaiselta rodusta, joka pystyy voittamaan ilmaston rappeutumisen vaikutuksen"
Marttinalla ei ole harhaluuloja, miten manner vallattiin, ja miten intiaanit kukistetaan, hän mainitsee, että intiaaniheimon miehet tapettiin, ja naiset otettiin palvelijoiksi, ja sitä ennen raiskattiin.
Marttinalla on muutenkin kumma luonnehdinta Venezuelalaisista naisista
"Varsinkin näki nuken kokoisia naisia, jotka sentään muista merkeistä päätellen olivat täysikasvuisia"...... "Naisissa oli paljon erittäin kauniita meikeläisen harjaantumattomalla silmällä katsoen. Eräät suomalaiset naiset väittivät sikäläisistä miehistä samaa, mutta luulen heidän erehtyneen". s. 24 "Rintansa Venezuelan nainen pitää paljaina -maaseudulla yltyleensä ja kaupunkipaikassa niin paljonkuin suinkin". s.26 Ymmärrän, että intiaanit ovat luultavasti olleet yläruumis paljaana, mutta kirjan kuvissa on siveästi vaatteet päällä, paitsi viimeisessä, jossa on intiaaninainen ja vauva, on naisen yläruumis paljaana.
Pahin ylilyönti on, kun  Marttina käytää useita sivuja selvittämällä erään valokuvaamon toimintaa. Hän kuvaa yrittäjää "hyeenaksi", ja valokuvasuurentamoa miljoonahuijausyritykseksi. Asian minusta tekee ikäväksi, että kauppias on kuvauksen mukaan erään kansanryhmän jäsen, ryhmän jota erityisesti toisen maailmansodan aikana vainottiin, ja Marttina nimeää miehen Iskariotiksi. ss 48 - 50.
"Iskariot oli jakanut maan piireihin ja palkannut kuhunkin asiamieheksi jonkin sekarotuisen vintiön" s.48
"Täällä puettiin Venezuelan savannien intiaanit ja n**k*rit toivefrakkiin ja pantiin kukkarintaan. Puolialaston mustaneitsyt sai siellä verhokseen kukikkaan iltamekon.... "s.49
Ei hyväksyttävää, kamalaa tekstiä.

Marttina analysoi lisäksi perheenemäntiä, joilla "useimmilla on havaintojeni mukaan joku mania".
"Sellaisia ovat siivousmania, pyykinpesumania, käsityömania ja leipomismania. Kukin näistä manioista jakaantuu alamanioihin, joista mainittakoon tuuletusmania, silitysmania, virkkausmania ja piparkakkumania. Ina-rouva poti ruuanlaittomaniaa kaikkine alalajeineen ...." s.85
*****
Pauli Marttina omakohtainen matkakertomus Vahingossa Venezuelaan on aiheiltaan ja maailmankuvan heijastumineen hyvinkin yksipuolinen, ja se kuvaa valkosuomalaisen silmin nousevaa nuorta tasavaltaa, joka elää öljyn tuomassa dollarivauraudessa.

4 kommenttia:

  1. Kiitos kaiken naismanian uhallakin tästä erittäin mielenkiintoisesta postauksestasi ja tämän harvinaisen värikkään elämätarinan ja herkun esittelemisestä!
    Venezuela on edelleenkin varsin omalaatuisensa kaikkine rikkauksineen ja mahdollisuuksiensa hukkaamisineen.
    Maa, johon on Ramirezin ja Borgon myötä saanut viime aikoina pikakurkistaa. Tämän teoksen painan mieleeni ja jossain kohtaa tulee lukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Kirja oli varsin kulmikas mutta sisälsi hyvää ajankuvaa.

      Poista
  2. Luin juuri tuon Marttinan kirjan ja jaan käsityksesi siitä. Hyvää oli ajankuva ja varsin uskottova oli kuvaus Venezuelan yhteiskunnan rakenteista. Samat ongelmat lienevät siellä vielä tänäänkin. Huumori oli kotikutoista ja nykysilmällä katsoen kovin asenteellista. Kirjailijaa tuntuu elähdyttävän myös ajatus ilmaston vaikutuksesta ihmisten yritteliäisyyteen. Tätä oppia opetettiin myös minun kouluaikanani.

    Olen lukenut varsin paljon vanhempia suomalaisia matkakuvauksia, ja täytyy sanoa, että antisemitismi on yksi selvä juonne näissä kertomuksissa jopa kuuluisilla kirjailijoilla (esim. Pälsi). Myös saksalaiset saavat kuulla kunniansa (esim. Waltari).

    Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea Reino Siiralan "Ekonomi etelänristin alla", jossa tekijä kuvaa samaa aikaa kuin Marttina, mutta Brasiliaa. (postaukseni:http://peegeehydatoon.blogspot.com/2018/01/ekonomi-etelanristin-valtakunnassa.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin postauksen, ja oli mielenkiintoinen. Natseja pakeni Etelä-Amerikkaan toisen maailmansodan jälkeen.

      Poista