sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Henning Mankell: Comédia infantil



Henning Mankell: Comédia infantil, alkuteos 1995, suomentanut Päivi Kivelä, Otava-Seven 2006 sivumäärä 286.

Henning Mankell kertoo romaanissaan Comédia infantil kehitysmaan arjesta, itsenäistymisestä, sisällissodasta, epäoikeudenmukaisuudesta, kuolemisesta, mutta etenkin elämästä. Kertojana on nuori leipuri José Antonio Maria Vaz, joka hoivaa rintaan ammuttua katulasten johtajaa kymmenvuotiasta Neliota. Kirja on pitkälti Nelion elämäntarina, jonka hän kertoo yhdeksässä yössä, ja kuolee.

Comédia infantil -romaanin kerronnassa on osin lapsenomainen näkökulma, mutta komediaa tämä ei ole, eikä hymyilytä, vaan tragediasta tässä on kysymys. Teoksen alussa tarkastellaan kyseisen maan ja kaupungin historiaa. Nelio kertoo tarinansa leipomon katolla.

Leipomo on teatterin yhteydessä. Teatteria pitää iäkäs yli 90-vuotias Dona Esmeralda. Dona Esmeralda on omalaatuisen siirtomaa-aikaisen kuvernöörin Dom Joaquim Leonardo dos Santormin nuorin tytär. Edesmennyt kuvernööri oli valittu vaaleissa aina uudestaan, hän oli huijannut parhaiten, lahjonut ja rankaissut vastustajiaan, ja karkoittanut emämaan tarkastajat joko lahjomalla timanteilla, tai pelottelemalla käärmeillä. Kuvernöörin vaalilupauksena oli ollut vapaapäivien lisääminen. Dom Joaquim oli erityisen mieltynyt ostamaan muista maista vallankumousten jälkeen tarpeettomia ratsastajapatsaita ja kaivertamaan ne uudestaan. Kuvernööri oli aikanaan kuollut itse hankkimaansa ruumisarkkuun.

Siirtomaasota on päättynyt, mutta on alkanut pitkä sisällissota, joka niittää kuolemaa. Itse sijoittaisin tapahtumat Mosambikiin, josta alempana hieman enemmän. Lisäksi maaseudulla on rosvolaumojen anarkiaa, joka päättää Nelion onnellisen lapsuuden. Rosvojoukko tappaa summittain, Nelion pikkusisko murskataan, äiti viedään pois, ja isä on siirtotyöläisenä ulkomailla. Nelio joutuu tappamaan saadakseen elää. Sitten matka katulasten johtajaksi alkaa albiinokääpiö Yabu Batan seuraamisesta. Yabu Bata on etsinyt 19 vuotta omaa tietään, eikä löydä sitä edelleenkään, Nelio oppii häneltä elämää, kuten Liskonaiselta, sekä varkaalta Castigolta, joka opettaa Nelion kerjäämään. Nelio karkaa kadulle, jossa päätyy katulasten joukkoon. He kerjäävät, vartioivat ulkomaisten "cooperanttien" autoja. Lisäksi he tunkeutuvat eri julkisiin rakennuksiin, vain näyttääkseen taitojaan päästä sisälle minne vaan. Neliosta tulee johtaja, joka asuu yksikseen Ratsastapatsaan sisällä ja johtaa sekä antaa neuvoja. Joukkoon tulee albiinotyttö Deolinda, joka ahdistelujen jälkeen häviää. Vaikka katulapset oppivat selviytymään, he ovat turvattomia.

Yksi lapsista sairastuu ja joukkio tekee tälle näytelmän, jonka jälkimainingeissa Nelio saa kuolettavat osumat vartijoiden aseista. José Antonio Maria Vaz jättää leipurin työt, ja kerjää, ja jatkaa tarinan kertomista, mutta hän myös näkee köyhiä ja "rikkaiden asuinalueita, joissa monilla cooperanteilla on talonsa" ... "Eräässä kadunkulmassa, myöhään illalla, näin Deolindan. Hän oli vahvasti meikattu ...." ss. 280 - 281. Mankellin Comedia infantile on minusta lohduttomuudestaan huolimatta laadukas romaani. Luin sen tätä bloggausta varten toistamiseen. Mankell kirjoittaa huomioitaan turhaan osoittelematta, mutta kukahan Deolindaa hyväksikäyttää?

*****
Henning Mankell (1948 - 2015) on tunnettu sekä Wallander-sarjasta että Afrikka-aiheisista kirjoistaan. Mankell asui osan vuodesta Afrikassa, Mosambikin pääkaupungissa Maputossa, joka sijaitsee Intian valtameren rannalla. Mosambik itsenäistyi 1973 Portugalista, ja kävi repivän sisällissodan ja sitä aikaisemman itsenäistymissodan. Sisällissotaan sekaantuivat monet vieraat valtiot. Tilanne alkoi vakiintua vasta 1990-luvulla. Mankell toimi Maputossa teatterin johtajana.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)
Tanssinopettajan paluu 

Muita teoksia

6 kommenttia:

  1. Tämä epäkomedia oli sykähdyttävä kokemus, jonka lukujäljen postauksesi elävästi nosti pintaan.
    Pidän kauttaaltaan Mankellin ja hänen tuotantonsa laaja-alaisuudesta, hänen tavastaan kokea, nähdä sekä havannoida ja hahmottaa maailmaa; itsestään kerroksittain kuoria ja myhäilevästi hiukan vinosti hymyillen sanoiksi pukea erilaisia kertomuksia.

    Kirjailijan omin sanoin: "Vanheneminen on usvaa, joka ajelehtii mereltä päin." Valitettavasti usva saavutti Mankellin, kun hänellä olisi vielä ollut paljon elettävänään ja annettavanaan...

    VastaaPoista
  2. Voi, minullakin nousi muisto tämän lukemisesta ja siitä surusta, jota se nosti pintaan, kun eläytyi näiden lasten elämään.
    Kirjan nimi on tosi hyvä, kyseenalaistava ja ironinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kirja, varmasti luen vielä kolmannenkin kerran.

      Poista
  3. Parhaita ikinä lukemiani kirjoja

    VastaaPoista