H.C. Andersen Kootut sadut ja tarinat I

Kansikuva kertomuksesta Satakieli

H.C. Andersen Kootut sadut ja tarinat I on peräti 470:n sivun mittainen ja Maila Talvio on suomentanut teoksen.

siinä on tarinoita  kolmessa osassa, löytyvät muiden muassa tarinat Peukalo-Liisa, Pieni merenneito, Keisarin uudet vaatteet, Nukku-Matti, Ruma ankanpoikanen, Lumikuningatar, Pieni tulitikkutyttö, ... kaikkiaan kuutisenkymmentä tarinaa. Lukemani painos on vuodelta 1951, jossa on Anni Swanin kehutkin. Teoksen luin lähinnä yleissivistykseksi.

Avaustarinasta Tulukset en erityisemmin pitänyt, sitten tarinat imivät mukaansa.

Nukku-Matti oli yllättävä tarina, siinä Jalmarille puhuu Nukku-Matti, mutta näyttää myös toisen Nukku-Matin, joka on kuolema, jonka kohtaaminen sujuu jos ”on hyvä arvostelukirja”!

Keisarin uudet vaatteet on niin totta tänäkin päivänä, nyhdetään rahaa, silkkiä, ja kultaa, mutta vaatteita ei tule, eikä sitä uskalleta tunnustaa.

Pieni Merenneito -tarina oli paljon dramaattisempi ja kauniimpi kuin luulin, en ole sitä aiemmmin lukenut, mainittakoon, että merenneito ei saa prinssiään, mutta ei juttu onneton ole. Tässä teemana on myös kuolevaisuus, sielu, ja kuoleman jälkeinen elämä.

Peukalo-Liisa syntyy lapsettomalle äidille kukasta, mutta rupikonna vie … yritetään naittaa milloin rupikonnan pojalle, milloin myyrälle, mutta Liisa on hyvä pääskyselle, joka vie hänet turvaan etelään, jossa Liisa avioituu kukkien kuninkaan kanssa. Mukava tarina sinällään, mutta sivuttaa täysin äidin huolen ja tuskan. Lapsen, vaikka onkin vain peukalon mittainen, katoaminen on traumaattinen ja traumatisoiva  kokemus.

Parhaisiin tarinoihin lukeutuu Satakieli, jossa Kiinan keisarin puutarhassa laulaa satakieli, joka vangitaan häkkiin ja tehdään toinen satakieli (mekaaninen kone), ... elävä satakieli karkaa, mekaaninen menee rikki, ... lopulta Kuolema tulee vierailulle, mutta satakielen laulu karkoittaa Kuoleman ja antaa elinvoimaa ... Keisarin on pakko mukautua siihen, että satakieli on vapaa ja mekaaninen lintu ei kestä ...

Ruma ankanpoikanen tarina on alkusanojen mukaan kuvaus itse kirjailijasta. Sekin hieman rosoinen sisältää hanhien metsästyksen ja verisen veden kuvauksen. Lumikuningatar -jutut lienevät lähtöisin tanskalaiselta satusedältä, Lumikuningatar vei Kain jäälinnaansa, josta Gerda hänet pois haki.

Pieni tulitikkutyttö poltteli tulitikkunsa ja haaveili ja kuoli. Isä pakotti kerjäämään, eikä kotiin ollut asiaa ilman tulosta. Toinen tohveli oli kadonnut ja toinen varastettu.

Viimeisessä tarinassa Viimeisenä päivänä kohdataan taas kuolema, ja korostetaan armon merkitystä pelastumsessa.

H.C Andersen kootut teokset II, sisältää satujen ja tarinoiden osat IV-VI yhteensä 45 tarinaa.
H.C Andersen kootut teokset III, sisältää satujen ja tarinoiden osat VII-IX yhteensä 51 tarinaa.

Tanskalainen H.C Andersen (1805 - 1875) lähti viisitoistavuotiaana Odensesta Kööpenhaminaan jossa hän vietti raskaita ja ilmeisesti rahattomia opiskeluvuosia. Andersenin motto on lukemani perusteella ollut "ei ole väliä onko ankkatarhasta kotoisin, jos on joutsenen munasta". Andersen saavutti kuuluisuutta jo elinaikanaan.

Näissä Andersenin satuteoksissa teemoina ovat  siis kuolema ja pelastuminen, vapaus ja rakkaus ajankohtaisia asioita vieläkin.

Matti Rönkä Tuliaiset Moskovasta

Aloitin Matti Rönkän Tuliaiset Moskovasta lukemisen Romeon ja Julian  jälkeen, ja riimiä tästäkin löytyi heti alusta ”sano Eliott Ness ja hiihtoliitossa tilattiin Hemohess”   ..ja kaunokirjallisesti jatkui ”sanavarastossa ihana  ... vain vittuilukäyttöön”. Meinasin lopettaa jo prologiin, mutta onneksi en. Kirjallisuutta on monenlaista ja tämä dekkari kuvaa kuitenkin päähenkilönsä Viktor Kärpän ”itäuussuomalaista” elämää omassa tyylilajissaan, juonessa tarkastellaan Kärpän koko elämänpiiri ja juoni on lopulta jännittävä.

Viktor Kärppä –kirjat ovat huomattavan paljon samanlaisia kuin Reijo Mäen Vares-kirjat. Viktor Kärpällä on samat ydintapahtumat joka teoksessa, avovaimo Marja, jota pettää, Anna-tytär, ”ottopoika”, puujalkavitsejä kuullaan liukuhihnoittain parhaan teränsä tylsistyttäneeltä poliisi Teppo Ruohoselta, lisäksi käydään Sortavalan seuduilla ammentamassa nostalgiaa ja realismia lapsuuden kotikonnuilta. Joka teoksessa käydään läpi erikoiskoulutus ja urheiluharrastus ja tavataan miehiä menneisyydestä, velikin putkahti Suomeen jo muutama kirja sitten. Sedältä pyydetään neuvoja. Idän asiat esitellään realistisemmin kuin Mäki, ja tässäkin koulukiusaamiskuviot esitetään, kirjat ovat tarina kokonaisesta elämänmenosta. Kirjat sisältävät lukuisia rivien välisiä huomioita siitä, että "yrittäjällä tekee tiukkaa ja juuri ja juuri pärjää" (vaikka oikeasti menee paremmin kuin hyvin), sitten tehdään valvovalle virkamiehelle kylppäriremonttia, ja on moottoripyöräjengiä, ja annetaan hiihtäjälle epo-kontaktia eli kirjat ovat kaikilla mausteilla. Toisin kuin Mäellä Rönkällä konnien ja muiden nimet ovat kutakuinkin normaaleita, eikä Rönkä päästä tarinaansa niin paljon parodian puolelle. Juoni on jännittävä, hyvin rakennettu, kerronta tarkkaa ja teksti uskottavasti kiinni tässä päivässä.

Minulla on ongelma, haluaisin pitää Kärppä-kirjoista enemmän kuin oikeasti pidän. Tällaiseen genrelle pätee tiskirätti-filosofia: teksti joko imeytyy sisään, tai sitten tekstit valuvat pois. Alkupään dekkareissa oli imeytyminen suurempaa kuin näissä viimeisissä.

Tässä nimenomaisessa jutussa, Kärppä pyörittää rakennusbisneksiään idässä  ja Marja kotikaupungissa. Vanha kontakti käyttää Kärppää hyväksi. Kärpän vetoketju ei pysy kiinni, hän on toisten höynäytettävänä, toisaalta on niitä mustasukkaisuusepäilyjä on Marjankin suhteen. Teppo Korhonen yrittää varoitella innokasta näätäeläintä, ja tarvitaan soitto Sedälle, kontakti taksin kautta, ja Moskovan reissu, jotta huikeasta loppuratkaisusta selvitään, joka tosin osin jää hämärän peittoon  ...

Luultavasti tämä sopisi junalukemiseksi, parinsadan kilometrin edestakainen matka ja teos olisi luettu, nopeimmilla jo menomatkalla.

--
Kolme huomiota (vain)

Teoksen erikoisuuksiin kuuluu se, että yksi luku (9) kerrotaan koiran silmin.

Viktor Kärppä muistuttaa hieman Jussi Varesta, mutta myös Raidia, tässä rosvo-poliisi asemasodassa, ja kommunikaatiossa naisen kanssa.

Neuvostoliiton perintöä tässä kommentoidaan, velipojan suulla esimerkiksi "upota mereen, sinne mahtuu" ... toisti neuvostoliittolaista ympäristöpolitiikkaa"   . mutta olihan se muuallakin voimassa.

Rönkä on jatkanut sarjaa ja viimeksi on julkaistu Uskottu mies

William Shakespearen Romeo ja Julia

William Shakespeare: Romeo ja Julia, Suomentanut Yrjö Jylhä, Seven pokkari, 2006, 134 sivua sisältäen Eino Krohnin esittelyn.

William Shakespearen Romeo ja Julia on ensirakkauden ikimuistoinen kertomus. Romeo Montague ja Julia Capulet ovat Veronan mahtisuvuista, jotka ovat riidoissa keskenään. Molempien rakastavaisten kuolema sovittaa sukuriidan. Yllättävää näytelmässä on Julian ikä eli on täyttämässä 14 vuotta,ja kun Julian äiti on ollut vielä nuorempi saadessaan Julian, niin toinen lapsi olisi iän puolesta mahdollista.

Juoni
Veronassa Capuletit ja Montaguet ovat pahoissa riidoissa. Molemmissa perheissä on vain yksi lapsi. Romeo riutuu rakkaudesta Rosalinaan. Julia täyttää muutaman viikon kuluttua 14 vuotta, häntä haluaa vaimokseet Capuletin sukulainen Paris, joka on ruhtinas. Julian isä pitää naimisiin menoa järkevänä vasta parin vuoden kuluttua, mutta järjestää naamiaisjuhlat, jossa on nuoria miehiä ja naisia. Romeo päätyy juhliin, sillä hän lukee ilmoituksen palvelijalle. Romeo näkee ensin Rosalinan juhlissa, mutta hullaantuu Juliaan. Romeo ja Julia tapaavat, he vaihtavat ensisuudelman tietämättä edes toistensa nimeä. Molemmille selviää, että rakastettu on vihatusta suvusta, mutta he kieltävät perheensä. Romeo saapuu Julian puutarhaan, ja he sopivat naimisiin menosta. Julian Imettäjä on mukana nuorten "juonessa". Romeo tapaa fransikaanimunkki Lorenzon, joka kerää yrttejä. Lorenzo haluaa lopettaa perheiden vihanpidon, ja lupaa vihkiä nuoret. Romeo ja Julia menevät naimisiin. Avioliitto ei ole julkinen, kun Tybalt Capuletin klaanista vaatii Romeota tilille, Romeo ei halua konfliktia, mutta Tbalt tappaa Romeon ystävän Mercution. Romeo tappaa tämän vuoksi Tybaltin, mutta Romeo joutuu maapakoon Mantuviaan. Julia aitoaan naittaa Parisille, joka jo alussa yritti sopia avioliitosta Capuletin kanssa. Julia menee Lorenzon luo pyytämään apua. Lorenzo, joka tuntee yrtit ja myrkyt kehottaaJulia suostumaan ja juomaan yrttijuoman, joka saa aikaan valekuoleman. Romeolle on tarkoitus laittaa kirje. Romeo ei saa kirjettä vaan, luulee Julian kuolleen. Paris kuolee taistelussa Romeon kanssa, ja sitten Romeo surmaa itsensä luullessaan Julian kuolleen. Kun Julia herää hän tajuaa Romeon kuolleen ja surmaa itsensä tämän tikarilla. Itse asiassa siis Romeon ja Julian vihkinyt veli Lorenzo saa aikaan traagisen lopun. Hän juottaa Julialle juomaa, joka vaivuttaa Julian kuoleman kaltaiseen tilaan. Romeo tekee itsemurhan luullessaan Julian kuolleen, ja Julia tappaa itsensä Romeon tikarilla herätessään ja havaitsessaan, että Romeo on tappanut itsensä. Näytelmä on kuitenkin myös karkea ja hauska

Näytelmän teemat ovat sukuriita, kosto ja rakkaus ovat ajankohtaisia nytkin, vuorosanat ovat loogisia, selkeitä, hauskoja ja erittäin visuaalisia, on helppo nähdä näytelmä kuvina kun runojen rivit soljuvat silmien ohi kastepisaroisin seitteinä. Näytelmän juoni on traagisuudestaan huolimatta viileän looginen.
Romeo ja Julia ovat yllättävän nuoria, Julia on siis vasta täyttämässä neljäätoista.

Hän tuskin neljäätoist' on vuotta nähnyt

Taustalla olevan Rosalinan, Romeon exän ikää ei ole mainittu, mutta muuten hänestä annetaan kummallinen kuvaus toisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa s.46
Nimessä Rosalinan silmän kirkkaan
ja otsan korkean ja punahuulen,
jalan ja säären sorjan, pulloreiden
ja niiden likiseutujen sua manaan…

Jo ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa hätkähdytti Simsonin vulgääri kommentti … ”rupean julmaksi piioille ja otan heiltä piikuuden”, alkukielellä - englanniksi Samp. Ay, the heads of the maids, or their maidenheads. ja Paavo Kajanderin suomennoksessa alan julmaksi piioille: otan heiltä piikuuden

Viisaudet kiertävät ikuista kehää, viisaus keksitään, sisäistetään, unohdetaan ja oivalletaan uudestaan. Ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa Kajanderin suomentamana, havaitaan tämä päästäessäsi irti saat, heittäytymällä heikoksi vahvistut, vastakohtien -viisaus, koska siipi ei ole lyijyn raskas, eikä savu ole kirkas, …. Vastakohdilla ja paradokseilla rakennetaan montakin runollista vuorosanaa.

Keveys raskas! Vakaa hullutus!
Kuvaton kaaos muodoist' ihanista!
Sa siipi lyijyinen, sa savu kirkas.
Sa tuli jäinen, terveys sa sairas!

Kieli on rehevää ja ilmaisu voimakasta. Sanoja koronkiskuri, lörppä ja juoruämmä käytetään. Maksullisen naisen ilmauksia piisaa, esimerkkinä toisen näytöksen neljännessä kohtauksessa Kajanderin mukaan

MERCUTIO. … saakelin kelpo huora!" …

(Romeo tulee.)

BENVOLIO.

Tuossa on Romeo! Tuossa on Romeo!

MERCUTIO. Rommiansa vailla, niinkuin kuivattu silakka. — …Dido, homsu; …; Helena ja Hero, hutsuja ja porttoja;

Itse asiassa Jylhä käyttää muuten samoja sanoja, mutta kohdan Rommiansa vailla, niinkuin kuivattu silakka, hän on kääntänyt loistavasti ”kuittina kuin kuivattu silakka”

Englanniksi

a very good whore!'

… Enter Romeo.

  Mer. Without his roe, like a dried herring.

Dido a dowdy, …,

    Helen and Hero hildings and harlots,

On niitä kauniitakin kohtia, enemmän, paljon enemmän, toisen kohtauksen tämä runo lienee mainittu jopa piirretyissä Muumilaakson tarinoissa (Lampun henki parantelee Papan näytelmää ja vain Nuuskamuikkunen tietää lähteen!)

ROMEO.
Se naarmaa nauraa, jok' ei haavaa tunne.
    (Julia ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)
Vait! mikä loisto tuolla ikkunassa?
Se itä on, ja Julia aurinko! —
Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa
Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on, ..

Tragediasta kun on kyse, tuoni korjaa miekoin, myrkyin runsain satoans', ei ois' Lorenzon kuulunut laittaa kohtalon rihmaan sormiaan ...

Lainaukset Yrjö Jylhän suomennos Seven pokkarista, Kajanderin suomennos Gutenberg täällä, ja alkukielellä Gutenberg tuolla.

Suositan!
Editoin tätä kesällä 2018, ja akuperäinen ensimmäisen lukukerran haltioitunut sekava bloggaus on TÄÄLLÄ.
---
Romeo ja Julia ovat monien kappaleiden ja filmien aiheina.  Movetron on tehnyt Romeo ja Julia nimisen kappaleen, jossa esiintyy Lorenzokin. Alkaa sanoin "Puutarhan Veronan kauneimman ... " ja myöhemmin "eri kastiin synnyttiin", tämä ei pidä paikkaansa, ovat riitaisista suvuista, mutta suvuilla on sama status. Sanoittaja on ottanut taiteellista vapautta, mutta ei siis pidä paikkaansa alkuperäisen tarinan kanssa, tosin myöhemmin lauleetaan Alfa-Romeosta, mutta minä pidän biisistä, Movetronin paras, joka biisi on smurffautettukin.


Tämän jutun kommentissa olleen modernin Romeon ja Julian kansi. Katsoin filmin, se on vuodelta 1996 ja modernisoitu ja väkivaltainenkin, mutta löytyy sonettia esimerkiksi Keveys raskas! Vakaa hullutus! ... hieman toisin käännettynä luritetaan. Vihaava rakkaus, rakastava viha, sitä Leonardo DiCaprio lausuu, hyppii parvekkeella, ui uima-altaassa ja Julialla eli Claire Danesilla on siivet. Juoni menee kuten "kirjassa". Juhlissa Julialla on enkelin siivet, Romeo on soturin asussa. Filmissä on sivuosissa mm. Lostin "Michael" ja Sopranoksessa näytellyt AY-pomo, nyt poliisina.
Filmin alussa on hyvä tiivistys, juonesta ja lopputuloksesta, tähän en sitä laita.

Pidin kuitenkin Rakastunut Shakespeare -filmistä enemmän, se kertoi oikeasta Shakespearestä, tarinan totuusarvoa en tiedä. Se on saanut seitsemän pystiäkin.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani Karisto 2010 Jane Eyre,1847  suomentanut Kaarina Ruohtula 542 sivua. Charlotte Brontë eli vuosina 1816 - 1855, ja syntyi Thorntonissa Yorkshiressa. Tämä romaani tapahtuu Thornfieldissä.

Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani tai Jane Eyre, kuten kirjan nimi on englanniksi alkaa nimihenkilön väärinymmärretyn orpotytön kyynisdepressiivisellä vinkumisella kotioloistaan, kasvattilasta ei rinnasteta omiin lapsiin, ja perheen poika vääntelee kyyhkysiltä kauloja nurin kurin ja tappelun jälkeen Jane nakataan yksinäiseen huoneeseen, jossa kokee aaveen, pian Jane lähetetään Lowoodin ankeaan opinahjoon, jota johtaa herra Bracklehurst ohjenuoranaan hurskaus, ja omien rahavarojen maksimointi.  Onneksi koulussa opiskelee Helen Burns ja opettajana on inhimillinen neiti Temple. Huonon ylöspidon vuoksi koulussa riehuu kulkutauti, joista Helen ei selviä, mutta Jane kyllä.

Ajattelin, että teos on kuin siskonsa Humiseva harju, eli kasvattilapsen kaltoinkohtelua, ymmärtämättömiä ihmisiä, eläinten rääkkäystä, ja toivetta, että kaikki pitäisi saada kultalautaselta? 

Kotiopettajattaren romaani osoittautuu lyyrisemmäksi, ehjemmäksi, ja melodramaattisemmaksi kuin Humiseva harju mutta ei ole sisällöltään goottilainen kuten Humiseva harju. 

Jane Eyre ei syyttä ruikuta, vaan pärjää ankeassa opinahjossa opettajanakin, mutta hakeutuu teoksen nimensä mukaisesti kotiopettajattareksi Thornfieldin kartanoon hoitamaan Edvard Rochesterin kasvattilasta Adelea, oopperadiivan hylkäämää lehtolasta, jonka siemen on voinut olla kartanonherran tai jonkun muun häntäheikin. Jane Eyren kasvattiäidin kateuden takia ja kartanonherran menneisyyden varjojen vuoksi tulee ylimääräisiä mutkia rakastavaisten matkaan, mutta teos on ehjä kokonaisuus, paras lukemani englantilainen 1800-luvun romaani yhdessä Dickensin Suuria odotuksia kanssa.

Kotiopettajattaren romaanissa Jane Eyre kokee niin ilot kuin surut aidosti, henkilö- ja miljöökuvaus on rikasta. Varsinkin luonnon kuvaus on tarkkaa. Tässäkin on normimäärä mielenvikaisia, ahneita ja itsekkäitä ihmisiä ja huimia juonenkäänteitä, mutta Charlotte  Brontë on hionut romaanistaan ilmaisuvoimaisen ja kokonaisen klassikon.

Juoni on huima, Jane Eyre astelee alttarille kahdesti, on välillä poissa mutta palaa sekä tätinsä luo sekä karkaa mutta palaa Thornfieldiin traagisen tulipalon jälkeen ja avioliiton esteet ovat myös poissa. Myös Jane Eyren Madeiran setä kuolee, kenelle päätyvät rahat, Jane on paennut tunteitaan ja asuu St Johnin luona. Herra kosii Janea, mutta tämä lähtisi lähetyssaarnaajaksi, mutta ei suostu vastoin rakkauttaan avioliittoon. Teosta on paheksuttu ja se on aluksi julkaistu salanimellä. Minusta teoksessa ei esitetä mitään sellaista miehen ja naisen suhteesta, jota voisi paheksua. Luulen paheksumisen johtuvan siitä, että herra Kartanoherra on taustaltaan varsin arveluttava oopperadiivan aviottoman lapsen mahdollinen isä, ja kaksinnainnin yrittäjä, minusta niissä on varmasti riittänyt aihetta moraaliseen närkästykseen. 

Eräs teema, mikä on merkille pantavaa brittikirjoissa, on suhde siirtomaihin ja siirtomaissa asuviin ihmisiin. Tässä teoksessa degeneroitunut daami haetaan Jamaikalta, hän on toisen polven siirtolainen. Eyren setä taas saa halveksunnat osakseen Reedeiltä, on viinikauppiaana Madeiralla! Suuria Odotuksia -teoksessa Australian ja emämaan dilemma tulee esille. Australiaan karkotettiin vankeja. Pikku prinsessassa Saaran isä oli Intiassa upseerina, eivätkä koulun kaikki oppilaat pitäneet sitä erityisenä meriittinä. Viimeisessä mohikaanissa tulee esille seikka, että siirtomaan ja emämaan intressit eroavat. Siirtomaat imivät ihmisiä, Englannin kaltainen luokkayhteiskunta ei tarjoa niin nopeaa etenemistä kuin siirtomaat, puhumattakaan ansaintamahdollisuuksista, joskin St John Rivers lähtee Intiaan lähetyssaarnaajaksi.

Romaani on minä-kerrontaa, jota ryyditetään ajoittain Lukijani-kommenteilla. Kirjailijan tausta on havaittavissa kerronnassa, romaanista oli tiivis ja asiallinen esittely alussa. Huikeat juonenkäänteet ovat viihdyttäviä, mutta juoni on miltei liian huikea ollakseen enää uskottava ja loppu on jopa minun makuuni melkein liian siirappinen, kuitenkin pidin teoksesta, se oli erinomainen.

Eräitä huomioita

Teoksen alkupuolella mainitaan Guy Fawkes, ja myöhemmin mainitaan ruutikapinan päivä 5.11, tärkeä asia siis tämä Jaakko I:n vastainen kapina.

Adelen kasvatuksesta todetaan seuraavaa s.538-539  ..”oppilaitoksen säännöt olivat liian ankarat ja opetusohjelma liian tiukka” … Löysin toisen koulun … Tervehenkinen englantilainen kasvatus korjasi aikaa myöten suurimman osan hänen ranskalaisista vioistaan” …!!!???!!

Tämä tuntuu jo liian paksulta, koska koko teoksen lähtökohta oli englantilaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus, ja pienen tytön karkotus, ankeat kouluolosuhteet, (kova, mutta epäoikeudenmukainen kuri ja kehno ruoka) jotka niittivät tuhoa …

Lowoodin ankeassa koulussa muuten juotiin kahvia, mitä ihmettelin, myöhemmin juodaan Thornfieldin kartanossa perinteisimmin teetä. Eli onko kahvin tarjoamista pidetty huononpana kuin teen tarjoamista??

St John Riversin saarnassa …s. 422 ”useita viittauksia calvinistisiin oppeihin: armonvalitsemiseen, ennaltamääräämiseen” …

Tämä viimeksi mainittu on helppo havaita teoksessa, juonen käänteet sisältävät niin ”suuria sattumia” että ne vaikuttavat ennaltamääräykseltä, esimerkiksi Janen matka St Johnin luo ja lopuksi eräs päähenkilö toteaa s. 534 ”Alan huomata ja tunnustaa Jumalan käden johdatuksen tuomiossani”. Kirja on ajoittain hyvin uskonnollinen.

Omaan lukunautintooni tuli ryppyjä lukuisten ladontavirheiden vuoksi, kirjassa on paljon kirjoitusvirheitä (ei yhtä paljon kuin tässä blogissa), mutta enemmän kuin kirjoissa tavallisesti, havahduin tähän ja poimin muutamia näytteitä,:


s.115 Rattaa pysähtyivät
s.250 Hän tervehti naurunpurskahdus
s. 261 ... sillä aikaa kerron erään asia, ...
Virheet eivät istu klassikkoon.

---
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani, Karisto, julkaistu vuonna 1847 ensin salanimellä.
Kariston painoksessa on 542 sivua, luvut numeroitu roomalaisin numeroin, ilman välisivuja, kirjan alussa on Kaarina Ruohtulan viiden sivun esittely teoksesta ja kirjailijasta. Haussa kannattaa kirjoittaa Charlotte Bronte
***
Yle-Teeman TV-sarja
Elo-syyskuu 2012:
Tämä tulee Yle-teemalta, ja katsoin ensimmäisen osan, ja Jane lähetetään Lowoodiin ankeahkoon kouluun tädin luota. Lowoodin koulun paras kaveri Helen Burns kuolee kulkutautiin, ja Thorwoodin kartanoon käy tie kotiopettamaan aikuisena Adelea Edvard Rochesterin kasvattia.
Kartanossa tapahtuu kummia, ja se liittyy Edvardin menneisyyteen ...
Nuorena Eyrenä oli Narnian tarinoiden "Lucy" eli Georgie Henley ja Edvardina tuntui olevan eräs Bond-konnan (Gustav Graves eli Toby Stephens) näyttelijä Kuolema saa odottaa -filmistä.
Osa 2/4, minusta kakkososa oli ykköstä parempi
Kartanossa on tulipalo, ja muutakin kummaa, eli kuka siellä säätää? Joku säätää, mutta miksi ?!

Lady Ingram pyörähtelee, mutta Rochesteria kiinnostaa enemmän Jane, jolle tekee ennustuspilan.

Janen täti on kuolemassa ja kuoleekin, hän paljastaa Janen setään John Eyreen liittyviä tosiasioita Janelle …
Osa 3/4
Janelle vain huonoja uutisia. Täti paljastaa kaunansa ja kostonsa ja kuolee, serkut naljailevat. John Eyre rikas viinikauppias luuli, että Jane kuollut Lowoodissa, tädin petoksen vuoksi. Janen häät keskeytyivät. 
Jakson etuja oli minusta piiloasukki Berthan "taudin" todellisen luonteen visuaalinen esitys, joka toimi paremmin tv:ssä kuin romaanissa johtuen luultavasti aikakauden normeista.

Viimeisessä osassa saadaa selvyys ja piste kaikkeen.
Osa 4/4
Mihin Jane suuntaa? Nummelle, jossa St John ottaa hoteisiin, ja Jane on opettajana tyttökoulussa
Onko vientiä muualle? St John on "sydämessään kylmä, jopa Rosamondille, haluaisi naimisiin Janen kanssa, mutta Jane ei siis suostu.
Miten raha-asiat järjestyvät? Järjestyväthän ne.
Miten rakastavaiset saavat toisensa, vai saavatko? Tämäkin selvisi.
Minusta hyvin toteutettu sarja, ja myös tämä uskonnollinen "johdatus" -aspekti oli säilytetty sarjassa.

***
10.2.2013 Jean Rhys: Siintää Sargassomeri arvio on täällä.

Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut

Teos Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut antaa jokaiselle kirjabloggarille mainion tilaisuuden pohtia sekä omaa suhdetta kirjoihin että lukemiseen ja koko bloggauksen merkityksestä itselleen.

Kirjan ydinväitteet ovat varsin yksinkertaisia, mutta uskottavia:

1. Maailmassa on niin paljon kirjoja, että enemmistön muodostavat ei-luetut kirjat, eli jokaisella ei-luettuja kirjoja on enemmän kuin luettuja.

2. Kirjoista voi puhua lukematta teosta, selaillenkin saa teoksesta hyvän kattavan käsityksen ja että useinkaan ihmiset eivät lue kirjoja lainkaan tai kokonaan.

3. Jokaisella meillä on sisäinen teos, jonka läpi luemme muita kirjoja, ja jonka mukaan kirjailijat myös kirjoittavat niitä. Eli vertaamme jokaista kirjaa sisäiseen kirjaamme, ja kirjailija voi kirjoittaa "samaa kirjaa uudelleen" hieman varioiden.

Loppuosassa teosta annetaan vinkkejä miten ei-luetuista teoksista voidaan puhua.

Pierre Bayard on kirjallisuustieteen professori ja psykoanalyytikko, joka oman kertomansa mukaan on lukenut vähän. Tässä hän avaa eräiden teosten juonia, ja käsittelee kirjan teemoja.

Aluksi pohditaan kumpi tietää kirjallisuudesta enemmän himolukija vai kirjastonhoitaja. Kirjastonhoitaja nimittäin luokittelee teoksen johonkin kategoriaan, eli teos kiteytetään ja saadaan selville sen suhde muihin teoksiin. Jo hyvinkin järjestelmällisellä, mutta nopealla analyysillä saadaan teokset luokiteltua ja pystytään keskustelemaan niistä, tämä ei siis edellytä koko teoksen lukemista.

Bayardin teos oli äärimmäisen kiinnostava, sillä olen itsekin päätynyt moniin samanlaisiin päätelmiin. Olen lukenut filosofiaa ja viestintää sivuaineina ja monesti kirjatentteihin selailin tenttikirjoja. Kirjan selailu Bayardin mukaan on varsin tehokas tapa saada sisältö selville, ja allekirjoitan väitteen. Lukemalla sisällysluettelon, selaamalla kirjan nopeasti, ja lukemalla avainkohdat päästään samaan lopputulokseen, kun maastotutkimuksella, jossa toinen tarpoo umpihangessa ja katsoo kohdetta, ja toinen kiipeää kukkulalle ja kiikaroi kohdetta ja tietä sinne, tämä vertaus oli Jokkea ei Bayardia.

Bayard väittää, että ei-lukeminen on hyvinkin tyypillistä. Tämänkin olen huomannut, siksi olen valikoinut luettavani. Bayardin mukaan jonkun kirjan lukeminen on menetys, koska joku muu teos jää lukematta. Bayardin mukaan unohtaminen alkaa lukemisessa heti. Pian muistamme teoksesta vain erillisiä fragmentteja jotka tulkitsemme oman sisäisen kirjamme kautta. Tämän allekirjoitan. Bloggaus auttaa tähän. Teen muistiinpanot, luen kirjan, selaan, ja teen yhteenvedon, kirjasta jää muistijälki, ja ainakin dokumentti.

Sisäisen kirjan -käsite on tärkeää. Minulla sisäisiä kirjoja on useita, esimerkiksi Mollnarin Koulupoikia, jossa käsitellään poikajoukon kunniaa, ja petturuutta. Myös Pikku Nikke, Asterix, Lucky Luke ja Tintti ovat tärkeitä sankaruus -mielessä, eli minun sankarini pitää olla suora, rehellinen ja rohkea. En osaa esimerkiksi tinkiä. Jos joku ilmoittaa hinnaksi 100 euroa, oletan hänen olevan tosissaan, enkä ala tinkiä, tämä on joistain täysin älytöntä. En myöskään valita, paitsi toisen valituksista voin valittaa. Jos on valituksen aihetta, olen hiljaa ja yritän uudestaan. Sisäinen kirja on myyttinen teos, jonka uudelleen lukeminen voi olla kova kokemus. Säätiö-teos on minulle ollut iso teos. Kun sain sarjan päätökseen, ja lopputuloksena oli se, että Linnunrataa pyöritti ateismin hengessä tunteita hyperavaruuden läpi säätelevä auroralainen robotti R Daneel Oliwav, meni maku myös alkuperäisestä trilogiasta, en pystynyt lukemaan ensimmäistäkään teosta. Koulupoikia sen sijaan on sisäinen teokseni, allekirjoitan teoksen teesit, vaikka loppu voisi olla onnellisempi, luin teoksen viimeksi 2012.

Bayardin mukaan tulkinta kirjoista muuttuu ja myös sisäinen kirja muuttuu ajan kuluessa. Sisäinen kirja vaikeuttaa kirjoista keskustelua, sillä meillä kaikilla on erilaisia sisäisiä kirjoja. Olen huomannut tämän ja siksi alkanut lukea myös ”tyttökirjoja”. Monien naisten lempikirjoja ovat John Irvingin teokset ja ilmeisesti myös Nesserin eräät teokset. Itse en pidä varauksettomasti kummastakaan, ja luulen sen johtuvan siitä, että teoksissa on eräitä moraalisia ongelmia (syyllinen ei jää kiinni), pahaa ei pistetä järjestykseen, ja Irvingillä on paljon teoksissaan prostituoituja ja koulukiusaajia, tätä ei ole minun sisäisessä kirjassani. Bayardin mukaan sisäisen kirjan paikka voi muuttua, joten älkää menettäkö toivoanne, voin oppia pitämään varauksettomasti Irvingistäkin!

Bayard todistaa senkin, että valehtelu kirjan lukemisesta on yleistä ja johtuu siitä, että ihmiset tuntevat häpeää asiasta. Bayard liikkuu professoripiireissä, eli uskon että tämä pitää paikkaansa, pitääkö paikkaansa Suomessa, en usko. Ainakin ei-lukemiseen liittyy häpeää Bayardin mukaan. Se on turhaa sillä suurin osa kirjoista jää lukematta.

Bayard lataa teokseensa kirjoja ja niiden juonta, ja keskusteluja. Ranskalaiset helmet menivät pääosin minulta ohi, mutta ajatuksenjuoksua pystyin seuraamaan ilman kirjan lukemistakin. Eräänä esimerkkinä Bayard käyttää Kolmas mies –teosta, jonka olen nähnyt sekä filmiversiona että lukenut kirjana. Siinä lännen kertomuksia väsäävä kirjailija sekoitetaan taidekirjailija kaimaansa, ja hän joutuu innokkaiden ihailijoiden kanssa keskustelutilaisuuksiin, jossa ei voi tunnustaa, että ei ole edes lukenut "omia teoksiaan" saati kirjoittanut. Tällaisia esimerkkejä löytyy kirjallisuudesta muitakin, ja Bayard tarkastelee niitä innokkaasti. Samalla puhutaan Zane Greyn teoksista (ei ylistävässä hengessä), ja olen yhden lukenut, joskaan en lännekertomuksesta muista kuin nimen "Yksinäisen tähden ratsastaja" eli ovat myös lännen kirjoja Zane sekoitetaan Janeen.

Erään esimerkin Bayard nostaa filmistä Päivä murmelina, jossa pääosan esittäjä kyyninen ja ylimielinen säämies Bill Murray eli filmissä Phil Connors, joka herää aina samaan päivään. Hän ei pääse lähtemään Murmeli-päivänä, koska tulee lumimyrsky. Hän on tekemässä juttu Murmelista, josta ennustetaan talven kestoa helmikuun toisen päivän juhlissa. Bayardin noston juju on siinä, että Bill Murrayn näyttelemä päähenkilö opettelee ihailunsa kohteen sisäisen kirjan. Bayard kirjoittaa, että Andie MacDowellin näyttelemä Rita on opiskelellut italialaista runoutta, suomalaisessa filmikäännöksessä puhutaan kyllä ranskalaisesta, ja Baudelairen runoudesta puhutaan. Rita lukee kirjaa, mutta se ei paljastu elokuvassa. Itse asiassa kirjajuttu on pelkkä sivujuoni tai kuriositeetti. Phil Connors pystyy murtautumaan päivästä sillä, että on kiintynyt lopulta inhoamiinsa ihmisiin, hän on avulias lopussa luonnostaan, hän on opetellut soittamaan pianoa, tekee hyvän aamujutun, pelastaa monen päivän ja elämän, soittaa pianoa juhlissa. Poikamiehet kaupataan huutokaupassa ja Rita ostaa hänet 339 dollarilla ja muutamilla senteillä. Phil veistää hänestä jääpatsaan, ja he menevät hotellihuoneeseen, jossa Phil nukahtaa, ja herää silloin seuraavaan päivään, ja maisemat ovat hienot valkeat ja "nuori pari" päättää jäädä asumaan paikkakunnalle. Olen nähnyt filmin kahdesti ja minä pidin siitä. Sopii varmasti sisäiseen kirjaani. 

Umberto Econ Ruusun nimeä myös tarkastellaan, siinähän on yksi kielletty kirja, jonka sisällön päähenkilö selvittää lukematta. Ecoa en ole lukenut, mutta katsonut filmin kahdesti. Siinähän kirjasto ja kielletyt kirjat ovat keskeisessä osassa. Kirjassa on myrkkyä joten siihen ei voi koskea.

Bayard antaa kyynisen kuvan kirjojen lukemisesta. Ihmiset eivät lue, mutta keskustelevat niistä. Kirjan lukeminen ammattilaiselle ei ole edes tarpeellista, koska kirjan luokittelu, selailu ja joidenkin kohtien analyysi kertovat asiantuntijalle jo paljon. Teosta voidaan pitää joko tekijänsä jatkona, tai salaisen sisäisen kirjan ilmentymänä. Bayard päätyy ensimmäisen kannalle. Kirjailija ei yleensä hänen mukaansa halua palautetta kirjasta, vaan palautetta, että teos on hyvä. Bayard kyynistää kriitikot kehuviksi kirjoittajiksi.

Olla sivistynyt tarkoittaa osata suuntia kirjojen keskellä. On harhaa, että olisi aukotonta kulttuurin tutkimista. Kulttuuri ja kirjojen ymmärrys on kulttuurisidonnaista, sen Bayard todistaa Hamletin avulla. Sitä selitettiin eräälle heimolle, mutta laihoin tuloksin, koska sisäinen kartta oli varsin toisenlainen kuin Englannissa.

Teos Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut oli se, mitä kaipasin, eli se vahvisti monet näkemyksistäni. Teoksesta on ollut arviointi Helsingin Sanomissa.

Bloggareista Penjami on Jäljen ääneen blogannut siitä vuonna 2008 täällä. Penjamin arviointi on erittäin hyvä ja nostaa esiin Bayardin luovuus -näkökulman. Liika lukeminen lannistaa luovuutta.

 ja Jenni on blogannut vuonna 2009 näin.

--

Jenni on samaa mieltä kuin minä ”mutta itse en ainakaan ole koskaan valehdellut lukeneeni kirjaa, jota olen korkeintaan selaillut (kirjallisuuden tentissä kyllä, mutta en oikeassa elämässä)”.

Tätä kirjaa suosittelen ainakin yläkoulun opettajille, kaikki oppilaat eivät lue teoksia, eräs kirjoittaa tässä. En lukenut yläaste-aikana juuri lainkaan koulun pakkokirjoja, en Seitsemää veljestäkään. Luin teoksen alun ja lopun sekä selasin parhaita kohtia, olin liian nuori teoksen tematiikaan. Nyttemmin olen lukenut sen neljästi ja blogannutkin. Muuten olin jo yläasteiässä ahkera lukija. Oman sisäisen kirjani mukaan en röyhistellyt muille lukeneeni Seitsemää veljestä mutta en sanonut että en olisi teosta lukenut, kannoin osani hiljaa ja vastasin kirjakuulusteluun.

SIGNMARK, Nuppu Stenroos

Luin Nuppu Stenroosin Signmark teoksen, toisen painoksen vuodelta 2009. Teoksessa on noin 120 sivua, joista osa sivuista on täynnä laadukkaita valokuvia. Signmarkin muistanettette parhaiten Euroviisukarsinnoista, jossa hän viittoi räppibiisiä Osmo Ikonen feettasi. Räppi sopii viitottavaksi, muistaakseni Waldo's People voitti, ja Signmark oli toinen karsinnoissa.

Nuppu Stenroos kertoo Signmarkin tarinan ja "näyttää unelmien voiman". Marko Vuoriheimo syntyy 1978, ja hänen äidinkielensä on viittomakieli. Kuuroille vanhemmille syntyi kuuro lapsi, joten kaikkien äidinkieli on yhteinen. Teoksen mukaan tällaisia perheitä on kymmenesosa kuuroista.

Teos herättää paljon ajatuksia. Itsellä ei ole läheisiä ystäviä eikä tuttavia, jotka olisivat kuuroja, mutta työelämässä olen tutustunut jonkin verran asiaan. Kaikki teokset, jotka lisäävät suvaitsevaisuutta ja tietoisuutta vähemmistöjen asioista ovat tervetulleita. Teoksessa puhutaan, että toimittaja tutustui aivan uuteen maailmaan kuurojen myötä.

Teoksessa käydään läpi Marko Vuoriheimon elämää, lapsuutta, koulua, urheilu-uraa, opiskeluja, ja musiikkiuraa, mutta myös kuurojen koulun historiaa C.O. Malmia, viittomakieltä, ja sen asemaa ja yhteiskunnan suhtautumista siihen, lasten yhdenmukaistamisesta tai painetta siihen, oikeutta omaan äidinkieleen, perustuslain tärkeästä lisäyksestä ....

Kirjassa on parasta maailma, joka aukeaa teoksen myötä. Youtubesta kuuntelin kaikki siellä olleet Signmarkin biisit Spekerboxin, ja Smells like Victoryn muun muassa.

Kahleet -biisi jonka sanat on kirjassa, on varsin kantaa ottava biisi, tarina lienee 1930-luvulta, johon kannattaa tutustua, koska se kertoo osaltaan suomalaisesta yhteiskunnasta tai siitä kehityksestä, eli täällä on nykyisin parempi asua.

Kirjan miinuksena pidän ajoittain liian toimittajamaista otetta ja liian siloista kuvaa, eli kirja oli minusta välillä kuin kuvalehden jatkokertomus, tästäkin puutteesta huolimatta tutustumisen arvoinen teos, ja helppolukuinen.

Kirjassa kerrotaan myös miten kohdata viittomakielisen ihmisen.

Marja Aarnipuro rintasyöpävuosi

Marja Aarnipuro: rintasyöpävuosi, on 2011 julkaistu teos, jossa toimittaja tarkastelee oman traagisen elämänvaiheen kehittymistä, joka alkoi vuonna 2009. Teoksessa on 281 sivua, tekstiä, tietolaatikoita sairaudesta ja sanasto.

Minusta tällaiset teokset ovat hyviä. Teos antaa esimerkiksi sairastuneelle, ja sairastuneen lähipiirille tietoa sairaudesta ja myös toivoa. Lääkärit ja terveydenhoito Suomessa ovat huippuluokkaa. Oma kokemus ja vertaistuki ovat silti tärkeitä. Lisäksi terveydenhuollon neuvoista ei lähipiiri juurikaan hyödy, he eivät käy vastaanotolla, jokainen vaihe on uusi, joten vertaistieto on tärkeää.

Teoksessa lähdetään asiaa aivan alusta kertomaan kronologisesti: määräaikaistarkastukset, mammografia, sen hankaluudet, koepalat, kertominen epäilyksestä tyttärelle, diagnoosin saaneen omat kokemukset muiden sairastumisesta, leikkauksen odottelua, leikkaus, hoidot, kontrollit ...

Lisäksi teoksesta löytyvät asialliset tietolaatikot, hyvä sanasto ja nettilinkkien osoitteita.

Minusta tämä oli hyvä kirja.

Bloggaukseni tarkoituksena on tuoda kirja tietoisuuteen. Ostin sen tavaratalosta, mutta sitä varmasti löytyy kirjastoista. 
***
Aarnipuro toimii YLE:n Aamutv:n jälkiviisaissa alkuvuonna 2013, eli hyvässä kunnossa on, on ollut aikakausilehdissä töissä (Apu, ja Katso?) edit 18.1.2013
***
--
Tämä kuuluu sarjaan postauksia, joissa tarkastelen elämän kiperiä ongelmatilanteita, muissa on tarkasteltu äidin kokemuksia lapsen anoreksiasta ja koulukiusaamisesta

Pikku prinsessa, F H Burnett

Luin tyttökirjan Pikkuprinsessa NTK painoksena vuodelta 1974. Takakannen mukaan se on kahdeksas painos 58. tuhat, eli tarkoittaako tämä kappalemäärää, on aika huikea! Teoksessa on 191 sivua 17:ssa luvussa ja se on kirjoitettu vuonna 1909, eli teos on yli sadan vuoden ikäinen. Kuinka monta äitiä ja isoäitiä ja näiden äitiä on teoksen lukenut. Monta! (kuinka monta isää??)

Päähenkilö Saara Crewe on Intiassa palvelevan kapteenin ainoa tytär, jonka ranskalainen äiti on kuollut. Isä vie Saaran Englantiin neiti Minchinin tyttökouluun koulutettavaksi. Herttainen, mutta määrätietoinen haaveilija pääsee kaikkien lemmiksi koulussa, mutta Saara pitää aina heikompien puolta, mutta 11-vuotispäivänä kaikki muuttuu, rikkaus haihtui ja osa vaihtui. Vastoinkäymiset alkavat. Tämä käännekohta tapahtuu sivuilla 66-67.
Aluksi ajattelin, että onpa liian herttainen kirja, mutta myötätuulessakin Saara säilytti realisminsa, ja puolusti sorrettuja ja itseään, tuhotyttöduo Lavinian ja Jessien viha-, iva, ja kaunapuheilta. Kun kaikki muuttui Saara joutui "kotiorjaksi" ja Lavinia pääsi piireihin ja vanhapiikakaksikko Minchin ja Amelia pääsevät kostamaan, yleensä vältän sanaa vanhapiika, sanaa, jolla on huono kaiku. Tässä tätä piirrettä rivien välissä painotetaan. Minchinin ensimmäisten sivujen kuvailussa kerrotaan ulkonäöstä s.10 kookas ja ikävä, kopea ja ruma ... isot kylmät kalansilmät   .. leveä liehittelevä suu... minusta ikävästi ilmaistu, mutta kuvailu tehty tarinan käännekohdan ymmärtämiseksi. Minchin "halusi hallita ja tuntea valtansa", s.74.

Roolien käänteisyyttä pohjustetaan monesti s.51 todetaan viisaasti, että Sattumasta johtuu, etten minä ole sinä ja sinä minä. Sattumaa muutenkin käsitellään. Sattuma on minusta teoksen ja tasa-arvon ydin. Emme valitse vanhempiamme, elämä on täynnä sattumuksia. Vai onko? Heldelmätarhan Kilmenyssä puhuttiin ennaltamääräämisestä. Jos kaikki on ennaltamäärättyä, mikä on yksilön rooli? Jos sattuma määrää, miten voin toimia. Tyttökirjat vastaavat kysymykseen, säilytä optimistinen ja avoin elämänasenne, ole kiitollinen ja suvaitsevainen, sillä pärjäät. Tässä kohtalo suosii kilttiä ja urheaa ja loppua kohti satu saa upean lopun.

Ihmisten kohtelusta intialainen havaitsee seuraavaa: s.128 Koulun johtajatar, joka on ilkeä nainen kohtelee häntä niin kuin paariaa ... Paariahan tarkoittaa kastittomia, oikeuksia vailla olevia ihmisiä.

Kuka voi väittää, etteivät tyttökirjat herätä ajatuksia?!? Onko elämä ennaltamäärättyä predestinaatiota, jossa käsikirjoitus on tehty, vai onko kaikki sattumaa, vai niiden välimuotoa, voiko vain joku tapahtuma olla ennaltamäärätty. Kirja on vaimoni omaisuutta, hän on lukenut sen hieman yli kymmenen ikäisenä. Luultavasti tällöin nuori lukija ei ajattele sattuman ja ennaltamääräämisen problematiikkaa eikä paariaa, mutta teos on rivien välissä hyvin opettavainen ja raaka. Köyhän osa on ikävä, mutta köyhtyneen osa on vielä ikävämpi. Luultavasti Burnett on saanut teokseen jotakin omasta nuoruudestaan, ja minusta sanoma on luettavissa ja allekirjoitettavissa vielä vuosisadankin jälkeen. s77 Saara toteaakin Beckylle, "että olimme aivan samanlaisia kaksi pientä tyttöä vaan". Koska sekä Montgomeryn ja Burnettin teokset ovat uskonnollisia, tätä sattuma vai ennaltamääräminen -asiaa pystyy aikuinen pohtimaan, vaikka kyse on lasten kirjasta. Burnett liputtaa tosiaan sattuman, ja siksi myös oman käytöksen ja yritteliäisyyden puolesta. Puhuttaessa paariasta hän viitannee kastittomien kohteluun, Saarahan on Intiassa syntynyt. Tässä on yhteys omien tekojen vaikutuksesta siihen osaan, jonka joutuu kokemaan syyn ja seurauksen lain perusteella noin yksinkertaistaen. Saara on tässä suhteessa esimerkillinen, hän sekä rikkaana että köyhänä auttoi aina hädänalaisia ja vielä köyhempiä, ja nälissäänkin antoi ruokansa vielä nälkäisemmille, ja se oli myös avaintapahtuma uuteen parempaan kohtaloon, Burnettin kirjassa on siis lohdullinen loppu.

Ajaton loistava tyttökirja dramaattisine juonen käänteineen. ja hyvä aina lopulta voittaa!

James Fenimore Cooper: Viimeinen Mohikaani, ensimmäinen "intiaanikirja"

Viimeinen Mohikaani kuuluu James Fenimore Cooperin (1789 – 1851) intiaanien ja valkoisten suhteita käsittelevään Nahkasukka -sarjaan. Sarjan kronologisesti ensimmäinen osa on Hirventappajaa, jossa esitellään päähenkilö eränkävijä Natty Bumppo (myös muodossa Bumpo). Nattyn intiaanikumppanit ovat mohikaani Chingachgook ja tämän poika Unkas. Natty tunnetaan myös nimellä Hirventappaja ja Haukansilmä, vaikka hän on siis valkoinen metsästäjä ja eränkävijä, mutta viihtyy myös luotettavien intiaanien seurassa. Tässä teoksessa Natty Bumpo -nimi mainittiin vasta teoksen jälkeen olleessa "esittelyssä".

Vaikka James Fenimore Cooper oli syntynyt vasta Yhdysvaltojen itsenäistyttyä 1789, Viimeisen Mohikaanin tapahtumat sijoittuvat Englannin ja Ranskan välisiin sotiin, joissa käytettiin paikallisia intiaaniheimoja mm. tiedustelijoina, teos tapahtuu vuonna 1755, teos lienee kirjoitettu vuonna 1826. Teoksessa on tiivistä tekstiä 346 sivua ja kaksi sivua kirjalijasta. Tässä 1962 Nuorten toivekirjaston painoksessa on muutama mustavalkokuva. Z Burianin piirrostekniikka on minusta poikkeuksellinen nuorten kirjoissa.

Unkasin rintaan on tatuoitu kilpikonna, s.303, Unkas on viimeinen mohikaani?

Viimeinen mohikaani on minusta hyvin ja realistisesti kirjoitettu. Teksti aukeaa eri tavalla, kuin poikakirjat yleensä, eli sitä ei varsinaisesti voi pitää poikakirjana vaan intiaanikirjana.

Eurooppalaiset valloittivat mannerta idästä. Pohjoisessa mainitaan hollantilaiset, englantilaiset ja ranskalaiset. Periaatteessa eri kansallisuuksien lisäksi oli merkittävä rooli myös siirtolaisilla, mikä seikka varmasti johtikin Amerikan Yhdysvaltojen itsenäistymiseen vuonna 1776, emämaan.ja siirtomaan jännite on aina olemassa. Teoksessa näkyy myös englantilaisten ja ranskalaisten jännite. Katsottaessa sen aikaisia karttoja, varsin pieni kaistale idästä oli valkoisten asuttamaa 1750-luvulla, eli Länsi oli vielä "valloittamatta".

Teoksen alussa lähtee metsälinnakkeeseen majuri Duncan Heyward, kaksi kenraalin tytärtä Cora ja Alice Munro, virsilaulunopettaja David Gamut ja intiaaniopas Ovela Kettu. Ovela Kettu harhauttaa saattojoukon ranskalaisten vasallien huronien armoille, kenraalin tyttäret kun ovat hyviä vankeja. Ovelaa Kettua ovelammaksi osoittautuu trio Hirventappaja eli Natty ja mohikaaniduo Chingachgook ja Unkas. Ovela kettu on kostonhimoinen ja kavala skunkki, joka saa teoksessa vain pahaa aikaiseksi. Tehotrio saa saattojoukon kertaalleen turvaan, mutta linnake on piiritetty, ja sovitaan antautumisesta, ja ranskalaiset lupaavat säästää antautuvien hengen ja aseet, mutta ...

Naisia suojellaan erämaassa. Natty on ihastunut Aliceen, mutta heistä ei tule paria. Paria ei tule myöskään Corasta eikä Unkasista. Cora nimittäin tapetaan ja intiaani Unkasin suru on pohjaton, myös Nattyn sydän särkyy ja hän jää naimattomaksi eränkävijäksi.

Tapahtumia - vangiksi joutumista, taisteluita, pakoja, takaa-ajoa ja piileskelyä - on runsaasti. Itse asiassa näin selitettynä juoni vaikuttaa varsin yksinkertaiselta, eikä tee teokselle mitenkään oikeutta, eli juoni aukenee hitaasti ja paljon pitää itse päätellä.  Naisten aseman vuoksi uhka on aina läsnä ja taisteluja on, mutta päänahka saa olla turvassa, mutta teoksen loppu ei ole onnellinen vaan hyvinkin traaginen, joka on ehkä jättänyt teoksen elämään sukupolvilta toiselle. Myös teoksen nimelle saadaan selvitys.

Traagisuuden vastapainona virsilaulun opettajan kustannuksella lasketaan paljon leikkiä. Kaveri ei näytä kuuluvan siihen maailmaan, huonommin kuin reippaat siskokset. Tosin virren veisuusta on muutamasti apuakin, kaveri kun on missiossaan ehdoton, ja  kajahduttaa laulun oikeaan paikkaan. Lopulta virsilaulun virittelijän käy kuin monen muunkin asiaansa innostuneen henkilön: hänet hyväksytään.

Kyynisiä vihjailuja on myös emämaiden motiiveista.

Intiaaniheimosta mainitaan ainakin irokeesit, mohikaanit, delawaret ja huronit. Huronit olivat ranskalaisten puolella ja heitä panetellaan milloin "viekkaiksi käärmeiksi", "käärmeen sikiöiksi" jopa "pirun sikiöksi", tämä ei välttämättä ole koko totuus, sillä myös Chingachgook tarkoittaa Suurta käärmettä, hänen oveluutensa vuoksi. Intiaanien käytökseen vaikuttaa teoksessa Ovela Kettu niminen hämmentäjä. Tällaiset hutun hämmentäjät kuuluvat sotiin. Heidän kaunaisen kostonsa vuoksi kaikki muut, varsinkin syyttömät saavat aina kärsiä. Tämä henkilö olisi voinut olla hyvinkin eurooppalaisten puolella ja olikin ainakin osan aikaa, kateellinen kaunakko kun ei katso koskaan kansallisuutta

Minusta teos kuvaa siirtomaan sotien karua arkea hyvin, intiaaneihin liittyviä kliseitä on jonkin verran, minusta loppua kohti jopa liikaa, tosin teoksen lukemisen jälkeen ei liene epäselvyyttä, kuka asui Amerikassa ensin. Pohjois-Amerikan intiaanit olivat hajallaan, ja liittoutuivat ainakin tässä häviäjän puolelle. Kuvaus on realistista ajasta, jolloin metsä oli vielä asumatonta, eikä ollut karttaa eikä GPS:ää, eikä edes lennätintä oltu keksitty.

****
Intiaanikirjojen genre alkoi tästä teoksesta. Minusta intiaanien kielenkäyttö ja osin kuvaus tuntui olevan samanlaista kuin Morrisin Lucky Lukessa, eli luultavasti tämä on ollut esikuvana kaikille perässä hiihtäneille myös Lucky Lukeille ja ehkä jopa Umpahpahille, jota pidän hieman parempana intiaanikuvauksena kuin Lucky Lukea, sarjakuvien tarkoitus on myös hauskuttaa. Viimeisessä mohikaanissa puhutaan tulivedestä, kun Lucky Lukessa puhutaan tuliliemestä. Viimeisessä mohikaanissa annetaan lahjaksi helyjä ja koruja, kuin myös myöhemmissä teoksissa

Piirrostekniikkaa voit vertailla postauksen  kuvien välityksellä


Morris: Sinijalat tulevat  albumista

Morris&Goscinny: Mustat Kukkulat albumin yksityiskohta

Umpahpah on reipas intiaani

Viimeinen Mohikaani -teoksessa on kuvattu myös niitä uhreja, jotka siirtomaissa on jouduttu antamaan. Rankkaisin tämän varsin korkealle poikakirjojen kategoriassa, mutta teos ei ole kovin helppolukuinen, koska jyvälle pääsee vasta kun teoksesta on lukenut noin 50 sivua. Kertasin tällöin itse alkulähtökohdan. Teos on myös erittäin jännittävä, joskin juonen käänteitä on jopa liikaa.

J. Fenimore Cooperin Haukansilmästä olen blogannut NÄIN.

L.M Montgomery Hedelmätarhan Kilmeny

Voitin Saran kirjat -arvonnasta teoksen Hedelmätarhan Kilmeny, jonka on kirjoittanut L.M Montgomery vuosisata sitten jatkokertomuksena, mikä näkyy teoksen rakenteessa selkeinä lukuina. Tarina päättyy sivulle 182, ja sen jälkeen on avattu tarinan syntyhistoriaa.

Tarinan päähenkilönä on Eric Marshall, joka 24-vuotiaana valmistuttuaan aikoo suunnata liike-elämään. Alussa hän käy dialogioa tutun lääkärin David Bakerin kanssa. Sattumusten jälkeen hän päätyy Prinssi Edvardin saarelle opettajaksi. ... Hän asettuu vanhan pariskunnan luo asumaan. Herttainen pariskunta taustoittaa luvuissa paikkakunnan menneisyyttä ja asukkaita. Luonnon kuvaus on erityisen kaunista. Käyskennellessään kauniissa hedelmätarhassa hän näkee vielä kauniimman tytön soittamassa viulua. Tarinassa on paljon samaa kuin elokuvassa Piano, sekä novellissa Näkymätön lapsi. Enemmät juonipaljastukset jätän, mutta totean, että nuoren rakkauden, ja sen esteiden voittamisen teemoissa liikutaan, myös lapset joutuvat kärsimään "vanhempien synneistä". Yhtäläisyyksiä Anna -kirjoihin on siskon ja veljen kasvattama orpo (ei otto?) lapsi, ja opettajuus..

Googlen haun ykkönen Minervankustantamon teksti sen jälkeen bloggareista on Sinisen linnan kirjasto, eli nimi on montgomerylainen enne, ja seuraavaksi ponnahti Leena Lumi. Näissä on hyvät bloggaukset.

Erityisesti minua viehätti romaanin rauhallinen kuvaileva arkipäivän asioihin paneutuva kuvaus, kiireettömyys, ja iättomuus. Rauhaisaa on, vuosisata sitten ei kännykkä soinut, facebookia ollut, mutta juorut kulkivat. Jatkokertomuksen vuoksi luvut olivat ehyitä ja kokonaisia. Miljöön kuvaus oli vivahteikasta, ainoa miinus oli erääseen sivuhenkilöön liitetty ennakkoluulo.

Tämä kirja voisi minusta olla jopa koulun lukuohjelmassa, tai vastaava muu teos.

Eräitä pikku huomioita:
1. Kysymys ennaltamääräämisestä eli predestinaatio-opista. Se on eräissä kristillisissä haaroissa "vallalla". Tässä puhutaan naimisiinmenosta..
s.17 "Miksi et jätä tätä jumalten haltuun, minne se oikeastaan kuuluukin? Luulin, että uskot lujasti ennaltamääräämiseen David". No tiettyyn määrään asti ...
Tämä on kiinnostavaa, miksi käytetään termiä jumalten (gods), koska gutenbergistä, luin, että alkukielellä. "Why don't you leave this on the knees of the gods where it properly belongs? I thought you were a firm believer in predestination, David." "Well, so I am, to a certain extent," said David cautiously.

Kilmeny lukee muuten ahkerasti Raamattua, ja Eric käy kirkossa, joten tämä kyllä minua ihmetytti, mutta lienee sanonta?

2. Eräs mies pisti elämän risaiseksi vaimonsa poissaollessa, s.39  "poltti tupakkaa salissa, valvoi yhteentoista asti lukemassa roskaromaaneja" eli alkukielellä He smokes in the parlour and sits up till eleven o'clock reading dime novels." lieneekö dime tässä käsitettävä lantiksi, minusta romaanin hinta on nykyään sivuseikka!

3. Kilmeneyn kasvot olivat soikion muotoiset, eli kauneusihanteena lienee tällaiset kasvot? Kilmeneyn profiili oli neitseellinen ja valkoinen.s.69  Tätä hieman kummastelin, eikö iho tai hipiä ole valkoinen ja olemus neitseellinen? alkukielellä "He could only see her profile, virginal and white"

Tekstilainaukset gutenbergistä täällä.

Tämä on laskelmieni mukaan kahdessadas postaus :)