keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut


Teos Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut antaa jokaiselle kirjabloggarille mainion tilaisuuden pohtia sekä omaa suhdetta kirjoihin että lukemiseen ja koko bloggauksen merkityksestä itselleen.

Kirjan ydinväitteet ovat varsin yksinkertaisia, mutta uskottavia:
1. Maailmassa on niin paljon kirjoja, että enemmistön muodostavat ei-luetut kirjat, eli jokaisella ei-luettuja kirjoja on enemmän kuin luettuja.
2. Kirjoista voi puhua lukematta teosta, selaillenkin saa teoksesta hyvän kattavan käsityksen ja että useinkaan ihmiset eivät lue kirjoja lainkaan tai kokonaan.
3. Jokaisella meillä on sisäinen teos, jonka läpi luemme muita kirjoja, ja jonka mukaan kirjailijat myös kirjoittavat niitä. Eli vertaamme jokaista kirjaa sisäiseen kirjaamme, ja kirjailija voi kirjoittaa "samaa kirjaa uudelleen" hieman varioiden.
Loppuosassa teosta annetaan vinkkejä miten ei-luetuista teoksista voidaan puhua.

Pierre Bayard on kirjallisuustieteen professori ja psykoanalyytikko, joka oman kertomansa mukaan on lukenut vähän. Tässä hän avaa eräiden teosten juonia, ja käsittelee kirjan teemoja.

Aluksi pohditaan kumpi tietää kirjallisuudesta enemmän himolukija vai kirjastonhoitaja. Kirjastonhoitaja nimittäin luokittelee teoksen johonkin kategoriaan, eli teos kiteytetään ja saadaan selville sen suhde muihin teoksiin. Jo hyvinkin järjestelmällisellä, mutta nopealla analyysillä saadaan teokset luokiteltua ja pystytään keskustelemaan niistä, tämä ei siis edellytä koko teoksen lukemista.

Bayardin teos oli äärimmäisen kiinnostava, sillä olen itsekin päätynyt moniin samanlaisiin päätelmiin. Olen lukenut filosofiaa ja viestintää sivuaineina ja monesti kirjatentteihin selailin tenttikirjoja. Kirjan selailu Bayardin mukaan on varsin tehokas tapa saada sisältö selville, ja allekirjoitan väitteen. Lukemalla sisällysluettelon, selaamalla kirjan nopeasti, ja lukemalla avainkohdat päästään samaan lopputulokseen, kun maastotutkimuksella, jossa toinen tarpoo umpihangessa ja katsoo kohdetta, ja toinen kiipeää kukkulalle ja kiikaroi kohdetta ja tietä sinne, tämä vertaus oli Jokkea ei Bayardia.

Bayard väittää, että ei-lukeminen on hyvinkin tyypillistä. Tämänkin olen huomannut, siksi olen valikoinut luettavani. Bayardin mukaan jonkun kirjan lukeminen on menetys, koska joku muu teos jää lukematta. Bayardin mukaan unohtaminen alkaa lukemisessa heti. Pian muistamme teoksesta vain erillisiä fragmentteja jotka tulkitsemme oman sisäisen kirjamme kautta. Tämän allekirjoitan. Bloggaus auttaa tähän. Teen muistiinpanot, luen kirjan, selaan, ja teen yhteenvedon, kirjasta jää muistijälki, ja ainakin dokumentti.

Sisäisen kirjan -käsite on tärkeää. Minulla sisäisiä kirjoja on useita, esimerkiksi Mollnarin Koulupoikia, jossa käsitellään poikajoukon kunniaa, ja petturuutta. Myös Pikku Nikke, Asterix, Lucky Luke ja Tintti ovat tärkeitä sankaruus -mielessä, eli minun sankarini pitää olla suora, rehellinen ja rohkea. En osaa esimerkiksi tinkiä. Jos joku ilmoittaa hinnaksi 100 euroa, oletan hänen olevan tosissaan, enkä ala tinkiä, tämä on joistain täysin älytöntä. En myöskään valita, paitsi toisen valituksista voin valittaa. Jos on valituksen aihetta, olen hiljaa ja yritän uudestaan. Sisäinen kirja on myyttinen teos, jonka uudelleen lukeminen voi olla kova kokemus. Säätiö-teos on minulle ollut iso teos. Kun sain sarjan päätökseen, ja lopputuloksena oli se, että Linnunrataa pyöritti ateismin hengessä tunteita hyperavaruuden läpi säätelevä auroralainen robotti R Daneel Oliwav, meni maku myös alkuperäisestä trilogiasta, en pystynyt lukemaan ensimmäistäkään teosta. Koulupoikia sen sijaan on sisäinen teokseni, allekirjoitan teoksen teesit, vaikka loppu voisi olla onnellisempi, luin teoksen viimeksi 2012.

Bayardin mukaan tulkinta kirjoista muuttuu ja myös sisäinen kirja muuttuu ajan kuluessa. Sisäinen kirja vaikeuttaa kirjoista keskustelua, sillä meillä kaikilla on erilaisia sisäisiä kirjoja. Olen huomannut tämän ja siksi alkanut lukea myös ”tyttökirjoja”. Monien naisten lempikirjoja ovat John Irvingin teokset ja ilmeisesti myös Nesserin eräät teokset. Itse en pidä varauksettomasti kummastakaan, ja luulen sen johtuvan siitä, että teoksissa on eräitä moraalisia ongelmia (syyllinen ei jää kiinni), pahaa ei pistetä järjestykseen, ja Irvingillä on paljon teoksissaan prostituoituja ja koulukiusaajia, tätä ei ole minun sisäisessä kirjassani. Bayardin mukaan sisäisen kirjan paikka voi muuttua, joten älkää menettäkö toivoanne, voin oppia pitämään varauksettomasti Irvingistäkin!

Bayard todistaa senkin, että valehtelu kirjan lukemisesta on yleistä ja johtuu siitä, että ihmiset tuntevat häpeää asiasta. Bayard liikkuu professoripiireissä, eli uskon että tämä pitää paikkaansa, pitääkö paikkaansa Suomessa, en usko. Ainakin ei-lukemiseen liittyy häpeää Bayardin mukaan. Se on turhaa sillä suurin osa kirjoista jää lukematta.

Bayard lataa teokseensa kirjoja ja niiden juonta, ja keskusteluja. Ranskalaiset helmet menivät pääosin minulta ohi, mutta ajatuksenjuoksua pystyin seuraamaan ilman kirjan lukemistakin. Eräänä esimerkkinä Bayard käyttää Kolmas mies –teosta, jonka olen nähnyt sekä filmiversiona että lukenut kirjana. Siinä lännen kertomuksia väsäävä kirjailija sekoitetaan taidekirjailija kaimaansa, ja hän joutuu innokkaiden ihailijoiden kanssa keskustelutilaisuuksiin, jossa ei voi tunnustaa, että ei ole edes lukenut "omia teoksiaan" saati kirjoittanut. Tällaisia esimerkkejä löytyy kirjallisuudesta muitakin, ja Bayard tarkastelee niitä innokkaasti. Samalla puhutaan Zane Greyn teoksista (ei ylistävässä hengessä), ja olen yhden lukenut, joskaan en lännekertomuksesta muista kuin nimen "Yksinäisen tähden ratsastaja" eli ovat myös lännen kirjoja Zane sekoitetaan Janeen.

Erään esimerkin Bayard nostaa filmistä Päivä murmelina, jossa pääosan esittäjä kyyninen ja ylimielinen säämies Bill Murray eli filmissä Phil Connors, joka herää aina samaan päivään. Hän ei pääse lähtemään Murmeli-päivänä, koska tulee lumimyrsky. Hän on tekemässä juttu Murmelista, josta ennustetaan talven kestoa helmikuun toisen päivän juhlissa. Bayardin noston juju on siinä, että Bill Murrayn näyttelemä päähenkilö opettelee ihailunsa kohteen sisäisen kirjan. Bayard kirjoittaa, että Andie MacDowellin näyttelemä Rita on opiskelellut italialaista runoutta, suomalaisessa filmikäännöksessä puhutaan kyllä ranskalaisesta, ja Baudelairen runoudesta puhutaan. Rita lukee kirjaa, mutta se ei paljastu elokuvassa. Itse asiassa kirjajuttu on pelkkä sivujuoni tai kuriositeetti. Phil Connors pystyy murtautumaan päivästä sillä, että on kiintynyt lopulta inhoamiinsa ihmisiin, hän on avulias lopussa luonnostaan, hän on opetellut soittamaan pianoa, tekee hyvän aamujutun, pelastaa monen päivän ja elämän, soittaa pianoa juhlissa. Poikamiehet kaupataan huutokaupassa ja Rita ostaa hänet 339 dollarilla ja muutamilla senteillä. Phil veistää hänestä jääpatsaan, ja he menevät hotellihuoneeseen, jossa Phil nukahtaa, ja herää silloin seuraavaan päivään, ja maisemat ovat hienot valkeat ja "nuori pari" päättää jäädä asumaan paikkakunnalle. Olen nähnyt filmin kahdesti ja minä pidin siitä. Sopii varmasti sisäiseen kirjaani. 

Umberto Econ Ruusun nimeä myös tarkastellaan, siinähän on yksi kielletty kirja, jonka sisällön päähenkilö selvittää lukematta. Ecoa en ole lukenut, mutta katsonut filmin kahdesti. Siinähän kirjasto ja kielletyt kirjat ovat keskeisessä osassa. Kirjassa on myrkkyä joten siihen ei voi koskea.

Bayard antaa kyynisen kuvan kirjojen lukemisesta. Ihmiset eivät lue, mutta keskustelevat niistä. Kirjan lukeminen ammattilaiselle ei ole edes tarpeellista, koska kirjan luokittelu, selailu ja joidenkin kohtien analyysi kertovat asiantuntijalle jo paljon. Teosta voidaan pitää joko tekijänsä jatkona, tai salaisen sisäisen kirjan ilmentymänä. Bayard päätyy ensimmäisen kannalle. Kirjailija ei yleensä hänen mukaansa halua palautetta kirjasta, vaan palautetta, että teos on hyvä. Bayard kyynistää kriitikot kehuviksi kirjoittajiksi.

Olla sivistynyt tarkoittaa osata suuntia kirjojen keskellä. On harhaa, että olisi aukotonta kulttuurin tutkimista. Kulttuuri ja kirjojen ymmärrys on kulttuurisidonnaista, sen Bayard todistaa Hamletin avulla. Sitä selitettiin eräälle heimolle, mutta laihoin tuloksin, koska sisäinen kartta oli varsin toisenlainen kuin Englannissa.

Teos Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut oli se, mitä kaipasin, eli se vahvisti monet näkemyksistäni. Teoksesta on ollut arviointi Helsingin Sanomissa.

Bloggareista Penjami on Jäljen ääneen blogannut siitä vuonna 2008 täällä. Penjamin arviointi on erittäin hyvä ja nostaa esiin Bayardin luovuus -näkökulman. Liika lukeminen lannistaa luovuutta.

 ja Jenni on blogannut vuonna 2009 näin.
--
Jenni on samaa mieltä kuin minä ”mutta itse en ainakaan ole koskaan valehdellut lukeneeni kirjaa, jota olen korkeintaan selaillut (kirjallisuuden tentissä kyllä, mutta en oikeassa elämässä)”.

Tätä kirjaa suosittelen ainakin yläkoulun opettajille, kaikki oppilaat eivät lue teoksia, eräs kirjoittaa tässä. En lukenut yläaste-aikana juuri lainkaan koulun pakkokirjoja, en Seitsemää veljestäkään. Luin teoksen alun ja lopun sekä selasin parhaita kohtia, olin liian nuori teoksen tematiikaan. Nyttemmin olen lukenut sen neljästi ja blogannutkin. Muuten olin jo yläasteiässä ahkera lukija. Oman sisäisen kirjani mukaan en röyhistellyt muille lukeneeni Seitsemää veljestä mutta en sanonut että en olisi teosta lukenut, kannoin osani hiljaa ja vastasin kirjakuulusteluun.

18 kommenttia:

  1. Kiitos todella paljon mainiosta vinkistä! Tulevana opena tämä vaikuttaa tutustumisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläasteen opettajalle en myöskään kertonut, että luin samaan aikaan mm. Sayersin, Croftsin ja Christien dekkareita sekä Dickensiä, jotka teokset löytyivät mummini kirjahyllystä, joka oli englantilaisen kirjallisuuden ystävä, selailin jopa Shakespeareyn näytelmiä, mutta ne kuten Dickensitkin menivät täysin yli ja ohi, Shakespearya en ole Romeota ja Juliaa sekä Learia lukuun ottamatta lukenutkaan.

      Poista
  2. En ihan saanut kiinni, että tarkoittaako se "sisäinen kirja" oman arvomaailman yhteneväisyyttä jonkin kirjan/joittenkin kirjojen arvomaailman kanssa. Siis tarkoittaako se, että näitä sisäisiä kirjoja ovat ne, joitten arvomaailma ei ole ristiriidassa oman arvomaailman kanssa? Jos niin on, niin eikö se sitten johda siihen, että lukija lukee omaa kuvaansa? Kyllä kirjassa on hyvä olla myös jotakin uutta ja erilaista, se on juuri se koukku, jolla kirja tekee vaikutuksen lukijaansa.

    Näin siis ketjukolaaja, joka ei ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta näin minä sen kyllä kerran kirjakaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määritelmää on hdcanisin kommentin jälkeen :)

      Poista
  3. Kirjan yksi heikkous on se, että hakemisto puuttuu, etsin sisäisen kirjan määritelmää, mutta en löytänyt sitä vain selailun avulla. Laitan sen kun löydän sen.

    En usko, että samaa kirjaa luetaan koko ajan, mutta minusta jotkut kirjoittavat samaa kirjaa oikealta olemukseltaan.

    Christien muutaman dekkarin, en laita nimiä ylös, muistan, niissä oli jujuna se, että kertoja valehteli... En tietenkään lukenut samaa kirjaa, mutta tulkitsin niitä "ristikon kautta". Ristikko-termiä kirjassa käytetään. Yleensähän sanotaan, että kaksi kertaa voidaan huijata samaa henkilöä (= ensimmäisen ja viimeisen), sitten pitää vaihtaa uhria.

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisen kirjan esittelystä.
    Vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta myös melko provosoivalta kirjalta. Ilmeisesti kirjoittajan on tarkoituskin olla jossain mielessä provosoiva, jotta hän saa keskustelua aikaan siitä mistä haluaa eli kirjallisuudesta ja lukemisesta.

    Itse olen vasta opettelemassa selailulukijaksi ja eräiden tieteellisten kirjojen kanssa tämä jo onnistuu eli luen kirjasta vain ne, joiden katson sisältävän avainkohtia teeman kannalta. Kaunokirjallisen kirjan joko luen kunnolla tai en lue ollenkaan eli jätän kesken, jollei kirja tunnu vetävän mukaansa. Ainoastaan runokirjojen kohdalla selailen.

    Myös minulla bloggaaminen on auttanut paljon hahmottamaan ja muistamaan llukemaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana

      hdcaniksen arvio pitää paikkaansa, kirja on myös provosoiva, siloitin ylilyönnit tai en niistä kirjoittanut, ja en kaikkea kirjan tarinaa unohtamisesta allekirjoita.

      Poista
  5. Kiinnostava esittely! Aihe kiinnostaa siinä mielessä minua, että työskentelen kirjakaupan myyjänä, enkä luonnollisestikaan pysty kaikkea kaupasta löytyvää lukemaan ja minun tosiaan täytyy osata puhua myös niistä kirjoista, joita en ole lukenut:)

    Koska lukeminen on rakas harrastus, jolle mielelläni pyhitän aikaani, tuntuu jotenkin kamalalta tuo väite, että iso osa ihmisistä ei lue kirjoja kokonaan vaan vain selailee. En ole ikinä selaillut kirjaa ja väittänyt sitten lukeneeni sen:D Kirjastossa korkeintaan tietokirjoja voi selailla siihen malliin, kun yrittää päättää minkä teoksen kotiuttaisi. Siinä vaiheessa katsoisin sisällysluettelon ja kirjan yleisilmettä jne, mutta en kyllä väittäisi kotona, että luinpas kirjastossa sitten kolme tietokirjaa:DD Huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja :)

      Jos hyväksymme kirjan teesin, että teos on tekijänsä jatke, keskustelu sujuu tutun kirjailijan teoksesta helpommin.
      Joidenkin ihmisten maun ehkä oppii tuntemaan. Mullistavat lukukokemukset tapahtuvat ehkä kun "status quo" murtuu ja syntyy uusia oivalluksia???

      Poista
    2. Niin, on siis hyvä huomioida että Bayard puhuu selaamisesta aika laajalla skaalalla (myös koska haluaa tietoisesti olla käyttämättä käsitettä "luettu kirja"), eli ihan äärimmilleen vietynä "luettu kirja" olisi kai sitten sellainen jonka jokaisen rivin on lukenut (ei siis 50%, tai 75%, tai 95% riveistä, vaan jokaisen) ja jonka jokaiselle lauseelle antaa täyden huomion riippumatta vireysasteesta tai juuri sen kyseisen lauseen mielenkiintoisuudesta ja jota ei myöskään tulkitsisi tai antaisi mitään merkityksiä sen oman sisäisen kirjan perusteella...kaikki muu on selaamista riippumatta siitä onko siihen käytetty minuutti tai viikko :)

      Poista
    3. Tämä on hyvä pointti, ja minusta aikaansaa sen, että vireä, päämäärätietoinen ja keskittynyt selailu on tehokkaampaa, kuin laiska lukeminen, jossa sanat valuu ohin, merkitykset ei saavuta ... :)

      Poista
  6. Jos on sama painos kuin minulla niin Sisäinen kirja määritellään sivulta 97 lähtien, siis luvusta joissa tivit keskustelevat Hamletista. Eli kyseessä on eräänlainen nippu arvoja ja todellisuuskäsityksiä joiden kautta luettu teksti suodattuu, mitä tekstistä jää mieleen ja miten tulkittuna (ja sisäisessä kirjassa on sekä kollektiivista että yksilöllistä ainesta). Eli lukija lukee jossain määrin omaa kuvaansa. Muutenkin koko "kunnolla lukemisen" käsite kyseenalaistetaan, harva lukee kirjan jokaisen kirjaimen samalla painotuksella (eli kaikki lukevat kaikkea selaillen) ja se joka on luettu alkaa prosessoitua muistissa (eli kaikki unohtavat kaikkea lukemaansa).

    Hauska kirja, provokaatiota mutta myös fiksuja pohdintoja lukemisesta...ei tämä ole niin snobistinen kirja mitä nimestä tai takanannesta voisi kuvitella (olin huvittunut kun vaikuttaa siltä että takakansitekstin kirjoittaja ei ole lukenut kirjaa...)

    Mutta joo. Kirjakeskusteluja olisikin aika tylsä käydä jos vaatimuksena olisi että kaikki osapuolet olisivat lukeneet kirjan ja vielä niin että kaikki sen hyvin muistavat, mutta ei siinä myöskään mitään feikkausta tarvitse olla: esimes parin tutun kanssa tuli keskusteltua pitkä tovi viime Finlandia-ehdokkaiden julistamisen aikaan sillä perusteella että minä olin lukenut joskus jotain Liksomia ja Hietamiestä ja ne muut eivät edes sen vertaa. Mutta kyllähän sitä silti voi puhua.
    (Allekirjoitan muuten myös sen ajatuksen että sivistystä ei ole se että on lukenut jonkun tietyn kirjan vaan se, että tietää miten se sijoittuu suhteessa muihin kirjoihin kokonaisuudessa, ja tuon pystyy tekemään myös lukematta kirjaa...)

    VastaaPoista
  7. Kiitos hdcanis eli tosiaan ss 97-98, sisäisestä kirjastosta puhutaan sivulla 88, ja etsin sitä aiempaa.

    " ss.97 - 98...kutsumme sisäiseksi kirjaksi näitä myyttisiä representaatioita - olivat ne sitten kollektiivisia tai yksilökohtaisia - jotka tulevat lukijan ja kaiken uuden kirjoitetun väliin ja muokkaavat lukukokemusta sitä tiedostamatta. .. toimii suodattimena ...mitkä ainekset painuvat mieleen ja miten niitä tulkitaan. ... Sisäinen kirja, ihanteellinen objekti kantaa ... yhden tai useampia myyttisiä tarinoita ...

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen lukenut - tai siis selannut ;) tätä kirjaa, ja siinä on paljon hyviä pointteja. Tietokirjallisuudessa raja lukemisen ja ei-lukemisen välillä on häilyvämpi kuin kaunokirjallisuudessa: jos on omaksunut selaamalla jonkin teoksen tiedollisen sisällön, sen on tavallaan lukenut (vrt. tenttikirjaesimerkkisi), kun taas kaunokirjallinen teos pitäisi lukea kokonaan, ainakin romaanit. Novellikokoelmat ja runoteokset ovat vähän rajatapauksia; joskus ne muodostavat hyvinkin eheän kokonaisuuden, toisinaan ne on tavallaan lukenut "vähemmälläkin" :).

    Tuo sisäinen kirja/kartta -teoria on hyvin kiehtova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos

      Luultavasti Bayard ei tarkoita sisäinen kartta termillä aivan samaa kuin miten minä sitä esitän.

      Tai ainakin minä olen vienyt asiaa hieman eteenpäin. Pääpointiksi teoksessa Bayard mainitsee, miten keskustellaan kirjoista, joita ei ole lukenut, minusta pääpointit tulivat jo sitä ennen. En itse halua keskustella kirjoista, joita en ole lukenut, mutta osallistun mielelläni keskusteluun, kirjan teemoista, aatteista yms, vaikka en olisi teosta tavannutkaan :)

      Poista
  9. Jos on lukenut kirjasta pari kritiikkiä, kenties yhden perusteellisemman kirjailijahaastattelun, kuullut jonkun puhuvan lukukokemuksestaan ja kaiken päälle päässyt selailemaan kirjaa edes kymmenen minuutin ajan, niin kyllä kirjallisuutta paljon harrastava kykenee jo hyvin osallistumaan kirjasta käytävään keskusteluun. Osallistuminen ei tietenkään tarkoita sitä, että VÄITTÄISI lukeneensa teoksen. Mutta jos on edes jonkinlaiset pohjatiedot, voi esittää hyviä kysymyksiä, kertoa jostakin vastaavasta lukemastaan kirjasta jne.

    Kirjakeskusteluissa ja muutenkin taidepuheessa hienointa on se, että kaikkien ei tarvitse olla samalla kokoemuksen tasolla. Keskustelussa on ideana jakaminen: jolla on laajempi lukukokemus, sillä on tietysti enemmän jaettavaa.

    VastaaPoista
  10. Olen joskus katsellut tätä kirjaa ja melkein ottanut sen luettavaksi. Melkein voisin keskustella tästä sivistyneesti, eikö? ;-)

    Kiitos hienosta tekstistä! Selvästi tämä kirja on kiintoisa, joten en hylkää sitä ensi kerralla. Kuulostaa paljon ajattelun avaimia antavalta teokselta!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista Penjami ja Paula.

    Luulen Paula, että luet kirjan jossain vaiheessa, se on hyvä teos päivittämään omia sisäisiä ajattelutapoja.

    Itse pidin kirjasta, mutta tuskin olisin ymmärtänyt näinkään paljon, esimerkiksi kaksi vuotta sitten?

    VastaaPoista