Edison keksintöjen mies

Dan Åberg: Edison keksintöjen mies, suomentanut Laelia Kaila, Kustannus Oy Mantere 1946, sivumäärä 101.

Edison keksintöjen mies kuuluu kirjasarjaan Miehiä ja miesten tekoja. Kirja kertoo pikkupojille suuresta keksijästä Thomas Alva Edisonista (1847 - 1931). Edison kävi koulua vain kolme kuukautta, mutta hänen äitinsä opetti häntä. Pienenä Thomas, jota kutsutaan poikavuosina Tomiksi, myy sanomalehtiä ja sijoittaa rahansa koneisiin. Nuorena Tom toimii sähköttäjänä eri paikoissa.

Jälkipolvet tuntevat Edisonin keksijänä. Äänestyskone oli ensimmäisiä Edisonin keksintöjä, sitä ei otettu käyttöön heti sen nopeuden takia. Seuraavat keksinnöt liittyivät lennättimeen, eli keksinnön avulla pystyttiin lähettämään monta sanomaa yhtäaikaa linjaa pitkin (2 ja sitten 4). Lennätin säilytti jonkin aikaa asemansa viestinnässä, vaikka Arthur Bell keksi tai patentoi ensimmäisenä puhelimen. Edison kehitti fonografin vuonna 1877, fonografi tallensi ääntä pyöriviin lieriöihin, Edison kehitti myöhemmin fonografia lisää.

Edisonin ensimmäinen vaimo Mary kuoli 1884, kuolemantapaus suisti Edisonin raiteiltaan. Edison avioitui kuitenkin toistamiseen vuonna 1886 Minan kanssa. Molempien vaimojen kanssa hänellä oli kolme lasta. Edisonin poika Theodore kuoli vuonna 1992.

Parhaiten Edison muistetaan hehkulampun keksijänä tai kehittäjänä. Lampusta haluttiin pieni ja ilmatiivis. Edison lopulta käytti hiililankaa. Sähkövalo tarvitsi sähkövoimalan, mutta sille oli vaikeaa löytää tonttia. Lopulta voimalan tontti löytyi ja Edison Electric Company perustettiin,  se fuusioitu vuonna 1892, ja nykyisin yrityksen nimi on General Electric.

Edison keksintöjen mies -kirjassa tarkastellaan paljon Edisonin tarmokkuutta ja miehen kokemia takaiskuja ja näin annetaan pojille miehen malli, eli aina pitää puskea eteenpäin. Edison yritti kaivostoimintaa, joka ei kuitenkaan ollut kannattavaa, sen jälkeen hän muutti toiminnan sementtiteollisuudeksi.

Edison keksintöjen mies kuuluu sarjaan Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sarjaan kuuluu myös Henry Ford Autokuningas

Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä

Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä, 1973, suomentaja Vesa Santavuoris, Otava 1973, sivumäärä 367.

Henri Charrièren on Banco! Kaikki pelissä on jatko-osa teokselle  Vanki nimeltä Papillon. Teos taustoittaa Henrin lapsuutta, nuoruutta ja kertoo vankeuden jälkeisestä ajasta, ja kostosta luopumisesta, ja sekä muistelmien kirjoittamisesta. Banco! Kaikki pelissä on kiinnostava Papillonia täydentävä teos, mutta ei yllä aivan huikean Vanki nimeltä Papillonin tasolle. Ajankuva on tarttunut kirjaan hyvin, samoin kuin Venezuelan poliittinen kuohunta heijastuu kirjan sivuille.

Juoni ja tapahtumia
Kirjan alussa Papillon pääsee vapaaksi Venezuelassa El Doradon pakkosiirtolasta ystävänsä Picolinan kanssa. Picolina on halvaantunut ja Papillon hoivaa ja maksaa hänen hoidostaan. Lopulta Picolina katoaa, ehkä Ranskaan. Papillon on viettänyt 13 vuotta elämästään pakkolaitoksissa, hän  on 37-vuotias. Papillon jää Callaosiin ja vankitoverinsa Chatlotin suosituksin pestautuu La Mocupian kultakaivokseen jossa huuhdotaan kultaa syanidimenelmällä. Papillonin asuu kylässä nuoren naisen Marian kanssa, Papillonin mukaan Venezuelan kansa rakastaa ja on hyväntahtoista. Naiset hänen mukaansa rakastelevat mielellään, eivätkä halua avioliittoa. Kirjan alku on tahmea ja poukkoileva, sillä Papillonin  rauhattomuus jatkuu, ja kosto on edelleen mielessä ja kaivoksen kulta himottaa, osittain tämän vuoksi Papillon lähtee Noppa-Joen kanssa pelaamaan timanttikentille isosta rahasta. Pelimatka ei pääty hyvin, mutta Papillon jää sentään henkiin, ja suuntaa pian Caracasiin, joka on Papillonin mielestä kaunis ja majesteettinen. Vakituista työtä ei löydy, ja Papillon tekee sekalaisia myyntihommia. Venezuela vetää Euroopasta sodan kauhut kokeneita seikkailijoita. Papillon lyöttäytyy huonoon seuraan, ja he lähtevät ulkomaille kaivamaan tunnelia pankkiin. Yritys paljastuu kun liikenne romahduttaa tunnelin rikki. Papillon ei jää kiinni tästä, eikä edes panttilainaamon tyhjennyksestä. Hän kiittää onnea ja Jumalaa. Papillon on tahtomattaan tai tyhmyyttään auttamassa salahankkeessa, jossa yritetään vallankumousta, jotka olivat yleisiä Venezuelassa, hän irrottautuu hankkeesta ja  muuttaa Maracaiboon, mutta seikkailut jatkuvat geologiryhmän kanssa, ja kaimaaneja metsästetään.

Yksi kirjan ja Papillonin elämän käännekohta on hotelliomistajan Ritan tapaaminen. Ritan aviomies on kadonnut. Papillon ja Rita  lyövät hynttyynsä yhteen ja Ritan rakkauden myötä kosto laimenee ja unohtuu, Papillon muuttuu Ririksi pikkupojaksi, joka vaikuttaa nyt Venezuelassa Enrique nimisenä. Rita käy Ranskassa, Henrin isä on kuollut, mutta Ritalla on mukanaan valokuvat Henrin isän haudasta. Ritan tytär muuttaa Ritan ja Enriquen luo, ja heillä on hotelli, sekä yökerhoja.  Enrique saa Venezuelan kansalaisuuden 6.6.1956, ja Papillon kansalaisuus seremoniassa laulaa Venezuelan kansallishymniä, ja varsinkin säettä Alas kahleet. Passi myönnetään Enrique Charrire pääsee tapaamaan siskojaan Espanjaan, mutta palaa Venezueelaan, jossa välillä valta vaihtuu vaaleilla, useimmin kumouksessa, ja muuttuvissa oloissa myö pariskunnan bisnesideat vaihtuvat. De Gaullen Venezuelan vierailun aikana Enrique saa kuulla, että hänet armahdetaan Ranskassa. Lapsuusmuistot tulvahtavat mieleen, onnellinen lapsuus opettajavanhempien kanssa. Onnen katkaisi ensimmäinen maailmansota, isä haavoittui rintamalla, ja äiti menehtyi tartuntatautiin 1917. Äidin menetyksestä pikku Riri-poika ei selvinnyt ja sitä Henri Charriere pitää alamäkensä alkuna, hänestä tulee kateellinen, kiivas, uppiniskainen ja väkivalatainen. Kun Henri lyö sisäoppilaitoksessa toista oppilasta kaksintaistelussa harpilla rintaan, isä lähettää pojan laivastoon, jonka kuri on liikaa kovapäiselle kapinoitsijalle. Huonot käytösarviot armeijasta estävät työllistymisen virkaan, ja Henristä tulee pikkukonna Papillon. Myöhemmin Papillonia syytetään parittaja Roland Legrandin murhasta. Kirjan mukaan poliisit suuntaavat tutkintaa, ja todisteiden käyttö on valikoivaa, lisäksi avaintodistajat valehtelevat. Henri tunnustaa olleensa läpimätä, mutta ei murhaaja. Motiiviksi syyttäjä väittää sitä, että Papillon olisi ollut poliisin vasikka.

Venezuelassa tapahtuu maanjäristys, ja se on Enriquelle ja Ritalle iso taloudellinen takaisku, ja sen pontimena Henri alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Kustantajaa on vaikea löytää. Yksi tarjoaa sopimusta, että hän kirjoittaisi vihkot kirjakieleen, ja saisi suuren summan rahaa ja puolet voitosta. Henri hylkää tarjouksen, ja lopulta löytää tarinalleen kustantajan, Jean-Pierre Castelnaun. Lukijapalautteen vuoksi hän kirjoittaa vielä tämän jatko-osan.

Venezuela
Kirja kertoo myös Venezuelan historiasta. Sodan jälkeen Venezuelaan virtasi paljon seikkailijoita Euroopasta. Maa harjoitteli demokratiaa, mutta kumouksia ja levottomuuksia oli. Venezuelan valtion uudisti kovinkin ottein Juan Vicente Gomez, joka kansallisti öljyvarat 1920-luvulla. Isaías Medina Angarita toimi presidenttinä 1941- 1945, häntä seurasi Romulo Betancort, joka oli presidenttinä vuoteen 1948 asti ja uudestaan 1960-luvulla. Häntä seurasi Romulo Gallegos, joka valittiin vaaleilla, mutta valtakausi jäi puolen vuoden mittaiseksi. Marcos Perez Jimenezin jonka valtakausi oli 1950-luvulla Henri Charriere mainitsee kovaotteiseksi. Lisäksi puhutaan  Rafael Calderan murhayrityksestä, Caldera oli presidenttinä kahdesti  1969 - 1974 sekä 1994 - 1999, jonka jälkeen Hugo Chavez toimi presidenttinä 1999 - 2013 ja hänen seuraajansa on  Nicolas Maduro. Venezuelan politiikka on värikästä, ja nyttemmin mollivoittoista, maa on lähes konkurssissa, vaikka öljyä on, koko ajan ollaan menty enemmän vasemmalle ...

****
Henri Charriere (1906 -1973) tuomittiin tosiaan nettilähteiden mukaan sutenöörin murhasta. Charriere on nykytietämyksen mukaan värittänyt tapahtumia tai kaikki ei ole tapahtunut yhdelle miehelle, dokumenteista ei löydy mainintaan vankeudesta Pirun saarella. Henri Charriere sai Venezuelan kansalaisuuden sodan jälkeen, hänen tuomionsa mitätöitiin Ranskassa vasta vuonna 1970. Elokuva valmistui 1973 ja uudenpi versio 2017. 

Kirjan tapahtumat ja vuosiluvut eivät täsmää nettilähteisiin, eli tässä on varmasti kirjallista luovuutta käytetty ehkä paljonkin.

Quentin Patrick: Rakas vaimoni Maureen

Quentin Patrick: Rakas vaimoni Maureen, alkuteos The Green-Eyed Monster  1960, Suomentanut Mauri Sariola, Salamasarja, Gummerus 2002,  sivumäärä 299.

Dekkarin päähenkilö liikemies Andrew Jordan tulee toimistostaan työpäivän jälkeen kotiinsa. Hänen upea vaimonsa Maureen istuu kodikkaasti Andrewin pikkuveljen Nedin kanssa, joka poistuu pian. Andrewin avioliitto on kestänyt puolitoista vuotta ja sinä aikana on alkanut tulla nimettömiä kirjeitä. Andrew huomaa, että Maureen valehtelee. Hän on päivisin poissa, ja jää hätävalheista kiinni. Maureenin serkku Rosemary Thatcher, upporikkaasta perheestä, ilmoittaa yllättäen menevänsä naimisiin Nedin kanssa. Herra ja rouva Thatcher ovat kasvattaneet myös Maureenin, jonka vanhemmat ovat kuolleet auto-onnettomuudessa. Andrewin äidin uusi mies Lemuel Pryde eli Lem, uskottelee sydämensä olevan heikko. Andrew puolestaan on joutunut kuittailemaan Nedin pelivelkoja ja hoitamaan tämän sotkuja. Ned on varastellut myös koruja.

Bill Stantonin juhlissa Andrew tajuaa Maureenin valehtelevan koko ajan. Maurenin itkiessä Andrew antaa nenäliinan, ja viittaa Desmodeenaan, joka oli siis Othellon vaimo. Kirjan alkuperäinen nimi The Green-Eyed Monster on peräisin William Shakespearen Othellosta. Manipuloiva Iago lausuu: "It is the greene-ey'd Monster " Paavo Cajander on suomentanut sen 'Viherjäsilmä peto'. Iago manipuloi Othelloa epäilemään vaimoaan, ja lietsoo mustasukkaisuutta, lopulta onnistuen.

Sitten Andrew löytää rakkaan vaimonsa Maureenin kuolleena, murhattuna. Häntä on ammuttu kahdesti, joten itsemurha on poissuljettu. Asuntoa on kömpelösti pengottu, ja korurasia on poissa. Poliisi tutkii murhaa ja murhapaikkaa. Andrew on ymmällään, kun kummallisia asioita tulee ilmi. Maureen on valehdellut todella paljon, niin paljon, että poliisiluutnantti Mooney alkaa epäillä Andrewia, joka puolestaan haluaa selvittää totuuden.

Minusta tämä dekkari on loistava. Itse asiassa minua ei kiinnostanut se, kuka lopulta Maureenin murhasi, vaan mitä kaikkea kamalaa vihreäsilmäinen vosu oli tehnyt. Lukija on hyväuskoisen aviomiehen Andrewin asemassa, kun Andrew alkaa purkaa salaisuuksien vyyhtiä. Menemättä lainkaan yksityiskohtiin, ja yllättäviin yhteyksiin, niin Maureen kiristi eri ihmisiä. Andrewin läheiset ovat parasiitteja, kaksinaijia, petkuttajia ja valehtelijoita. Andrew saa lukea rakkaan vaimonsa kirjeitä, jossa avioliiton kulissit riisutaan. Sen sijaan Maureen on tuskin riisunut vaatteitaan Andrewin aviosängyssä. Hän on väittänyt miehelleen, että ei voi saada lasta, vaikka on murhahetkellä raskaana. Kummastuttaa aviomies Andrewin  motiivi olla aviosängyssä 540 yötä fyysisesti yksin.

Loppuratkaisu oli yllättävä, ja tämä on minusta todella hyvä dekkari, kaikilla dekkarin henkilöillä, myös Andrewilla on ollut motiivi ja tilaisuus murhata naispaholainen, mutta vain yksi sen on tehnyt.

****
Quentin Patrick on nimimerkki, joiden takaa löytyy serkukset Hugh C. Wheeler ja Richard Wilson Webb. Tutkiessani nettiä oletan, että tämän teoksen on kirjoittanut Wheeler. Olen tarkastellut Shakespearen Othello-näytelmää huonosti, mutta mielenkiintoisesti täällä. Olen lainannut kohtaa Venetian naisten taipumuksista, se on samassa kohtauksessa, kuin tämä vihreäsilmäinen hirviö. Othellossa Jago manipuloi Othellon murhaamaan mustasukkaisuudesta vaimonsa Desmodenan, joka on kuitenkin syytön. Tässä pienenä juonipaljastuksena voin todeta, että Andrew on se salapoliisi, joka selvittää ja keksii, kuka on murhannut ja miksi. Desmodena oli varmastikin vihreäsilmäinen, mutta siveä nainen. Maureen sen sijaan muistuttaa enemmän Shakespearen lady Macbethiä, joka oli varsin viheliäinen vosu.

Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta

Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta, Minerva 2016, sivumäärä 198.

Atik Ismail on kirjoittanut itse suorat, rehelliset muistelmat. Muistelmat koskettavat, naurattavat mutta monesti myös itkettävät.

Atik Ismail (s. 5.1.1957) voitti jalkapallon Suomen mestaruuden  HJK:ssa vuosina  1978 ja 1981, ja Cup-mestaruuden vuosina 1981 ja 1984, hän voitti jalkapallon SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti 1978, 1979 ja 1982. Miesten maaotteluita kertyi 26, joissa hän teki 7 maalia, Atik oli voittamassa vuonna 1975 hopeaa alle 18 vuotiaiden EM-kisoissa. Atik pelasi SM-sarjaa HJK:ssa, Kiffenissä ja Kopareissa yhteensä 201 ottelua, ja teki 113 maalia. Atik pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. (Lähde kirjan sivu 197). Tämä on kaikkien tuntema Atik, ja nämä tarinat  kerrotaan (kerrataan) sen lisäksi kirjotetaan läheisistä ihmisistä, ja elämän rikkaudesta ja sen varjopuolista, ja vaikeuksien voittamisesta.

Elämänkerta on jaettu kahteen osaan, luvut menevät vuosilukujen mukaan alkaen syntymävuodestaan 1957. Atik syntyi Helsingissä yhdessä kaksoisveljensä kanssa. Suku on tullut Suomeen 1800-luvun lopulla, alkuperältään tataareja. Kaksoset varttuvat, käyvät koulua, ja pelaavat jalkapallon ohella myös käsipalloa. Atik nousee nuorena jalkapallossa HJK:n edustusjoukkueeseen, ja sylkee maaleja. Atikin kiteytys nuoruudestaan  pelasin, kuuntelin musiikkia, leikin ja unelmoin. Ura on nousukiidossa, mutta Atik viettää rokkielämää kuppiloissa. Hän diggaa Hurriganesia ja Pen Leetä. Ulkomaan sopimukset päättyvät nopeasti. HJK on koti, vaikka pelaakin Kiffenissä kauden 1977, myöhemmin tulee muutto Kuopioon, ja Atik pelaa Kopareissa 1986-1987 ja vielä uudestaan kakkosessa 1991.

Atikin muistelmissa alkaa toinen puoliaika vuonna 1990. SM-sarjaura on ohi, ja elämä on saatava raiteilleen. Kaikesta selvitään, ja Atik alkaa tehdä päihde- ja mielenterveystyötä, siinä on myös ylä- ja alamäkensä.

Minusta kirjasta henkii rakkaus jalkapalloon, rakkaus elämään, läheisiin, ja äitiin. Voittaminen ja pelaaminen ovat tärkeitä. Saavutuksista huolimatta olkapäällä vaanivat ongelmat ja peliura ja sen loppuminen on aina ongelma. Kirjasta välittyy Atikin suuri sydän, ja paneutuminen, joka on ollut varmasti sekä hyvä että huono asia.

Atikin idoleita ovat olleet jalkapalloilijoista Pele ja urheilijoista Muhammad Ali. Jalkapallovaikuttajista hän minusta eniten arvostaa Paavo Einiötä, ja pelureista mainitsee moniakin eniten ehkä arvostaa Juha Dahllundia, ja Jyrki Niemistä, mutta myös muistaa Jallu Rantasen, ja Pasi Rautiaisen. Suomalaisista pelaajista hänen idolinsa oli Kai Pahlman, myös Heikki Suhosen hän mainitsee,

Atik oli Cisse Häkkisen ystävä. Cisseen hän tutustui ystävänsä kautta. Cissen aikainen poismeno koskettaa. Atik on kirjan mukaan herkkä, hautajaisia kuvataan hyvinkin paljon.

Pelimiehen omaelämäkerta on hyvin antoisaa luettavaa. Atikin tyyli on tiivistä, ja hyvin luettavaa. Hän ei säästele itseäänkään. Lööpeillä myydään jo vuonna 1977:
Atik Ismail: Olen Suomen Ali
Kevätkierroksen jälkeen johdin maalitilastoa kymmenellä osumalla.
Tuli liian pitkä ja kuuma kesä. Ja liian kostea syksy.

Olin onnellinen Kiffenissä. Niin ainakin luulin. Minut houkuteltiin ansaan. Sisimmässni tunsin olevani klubilainen .... paikallispelissä kaksoisveli laitetaan vartoimaan Atikia, Veljeä nolostutti, Atikia vitutti.

Kirja mainitsee kaksi huomionosoitusta Atikikille. Apu-lehteen tuli Atik paperinukke, ja ristikoihin tulee Ismail => Atik -pari.

***

Toisaalla olen blogannut Heikki Suhosesta  "Super Hessusta"(s.1951), joka oli osin saman aikakauden pelaaja

Bruno Mylen: Alfred Nobel, dynamiittikuningas

Bruno  Mylen: Alfred Nobel, Dynamiittikuningas, Kustannus Oy Mantere 1946, suomentanut Eino Ismala, sivumäärä 120.

Bruno Mylenin kirja Alfred Nobel, dynamiittikuningas, kuuluu Miehiä ja miesten tekoja -sarjaan, ja on varmasti tarkoitettu, lukemiseksi sodasta toipuvalle suomalaiselle pikkupojalle.

Alfred Nobel (21.10.1833 - 10.12.1896) oli kemisti, insinööri, ja dynamiitin kehittäjä, Alfred Nobel oli lapseton ja testamenttasi omaisuutensa säätiölle, joka jakaa pääoman tuoton viidelle palkinnolle: fysiikalle, kemialle, lääketieteelle, rauhan palkinnon, ja kirjallisuuden Nobel-palkinnolle. Nobelin kirjallisuuden palkinnon valitsee Ruotsin akatemia.

Kirja alkaa Pariisista, jossa Alfred -niminen pikkuvesseli katsoo taloa, jossa asuu mies, Alfred Nobel, jonka mukaan hän on saanut nimensä. Tämän jälkeen siirrytään Tukholmaan, jossa Alfred on Immanuel Nobelin kolmanneksi vanhin poika, Alfredilla on yksi pikkuveli Emil. Taloudellisten syiden vuoksi Immanuel muuttaa Lontooseen, sitten Turkuun. Lopulta perhe voi muuttaa yhteen, kun isä oli Pietarissa töissä.  Isän yritykset kukoistavat, ne tekevät miinoja Venäjälle. Krimin sodan aikana menee hyvin, mutta sen jälkeen kysyntä laskee, ja perhe muuttaa Tukholmaan. Alfred kulkee omia teitään, ja sairasteleekin, mutta pian ovat kaikki Tukholmassa. Alfred kirjan mukaan haluaa keksiä ruudin, ja savuttoman ruudin hän kehitti 1887, ruuti on vanhempaa perua. Nuorena hän kehitti ja patentoi nitroglyseriinin. Veljesten työ tuotti onnistumisia, mutta murhetta, perheen nuori poika Emil kuoli räjähdysonnettomuudessa.

Alfred Nobel hyödynsi patenttiaan ympäri maailmaa, Yhdysvalloissa patentointi vaati oikeudenkäynnin. Nitroglyseriini osoittautui vaaralliseksi ja Nobel kehitti tuotteen dynamiitiksi osittain sattumalta. Hänellä oli 15 dynamiittitehdasta eri puolilla maailmaa. Kirjan mukaan esimiehenä Nobel oli vaativainen ja ankara, mutta ymmärtäväinen.

Alfred Nobel oli kiinnostunut kirjallisuudesta, tieteistä, mutta myös rauhasta. Hän oli nähnyt Krimin sodan läheltä. Alfred ei mennyt naimisiin, eikä hänellä ollut lapsia. Tämän kirjan mukaan hän testamenttasi summia sukulaisille, Tukholman korkeakoululle, Karoliiniselle instituutille, mutta  63% omaisuudestaan Tukholman tiedeakatemialle, josta lohkotaan yllä mainitut Nobelin palkinnot.

Alfred Nobelin kuolinpäivä oli 10.12.1896.

Miehet ja miesten tokoja sarjaa olen lukenut vielä:
Edison  keksintöjen mies
Henry Ford Autokuningas

Helsingin kirjamessut 24.10 - 27.10.2019

Helsingin kirjamessut pidetään Helsingin messukeskuksessa Pasilassa. Paikalle pääsee junalla kätevästi, koska Pasilan juna-asemalla pysähtyvät kaikki junat.

Messupäiviä on torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. En pääse töiden takia paikalle kahtena ensimmäisenä messupäivänä, mutta lauantaina pääsen.

En ole ollut aiemmin Helsingin kirjamessuilla, Turun Kirjamessuilla miltei joka vuosi. Olin aikoinani töissä Pasilassa juuri Messukeskuksen vieressä, joten paikka on tuttu, vaikka Pasilan asema on muuttunut ja on kauppakeskusta.

Lauantain ohjelma alkaa kello 10.15.

Koska ohjelmatarjontaa on niin paljon, kannattaa itselleen tehdä ohjelmaa, ja aina välillä kiertää, sillä tapahtumapaikkoja on useita. Alla joitain joissa itse käyn.

Kello 10.30 Esplanadilla on Fingerpori

Kello 11.30 - 12 Juha Siroa ja Riikka Peloa haastattelee Marissa Mehr aiheesta Mihin menet kirjallisuus.

Kello 14 Blåbärslandetissa keskustellaan tai diskuteerataan aiheesta Vi behöver uttrycka oss på eget språk. Samaan aikaan on traaginen Jari Mönkkösen tarina Viimeinen voltti Lannassa.

Kello 14.30 Fiskehamnissa diskuteerataan diktatorista ja curlingvanhemmuudesta.

Kello 14.30 Mikko Pyhälä alustaa Venezuelasta ja oikeusvaltiosta.

Ohjelmaa on aina klo 19 asti. Kannattaa tehdä ennakkoon suunnitelma.

Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo

Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo, alkuteos Dom dzienny, dom nocny 1998, Ariel Förlag 2010, kääntänyt suomeksii Tapani Kärkkäinen, sivumäärä 377.

Vuoden 2018 kirjallisuuden nobelistin puolalaisen Olga Tokarczukin romaani Päivän talo, yön talo on kertomus elämästä Puolan Sleesiasta, jota maustavat legendat paikkakunnalta, ja kertomukset unista. Nykyhetken havainnot, ihmisten tarinat ja unet punovat ihmiselämän värikästä räsymattoa. Räsymaton riekaleet ovat elämää, sen arvokkaita mutta monesti irvokkaita tapahtumia. Tapahtumien kirjava räsymatto soljuu elämän sameassa pohjavirrassa, ja pinnalta tai kirjan kertomuksista paljastuu elämän rosoinen kauneus ja kauheus. Tapahtumien mosaiikissa rajat totuuden ja tarujen, valveen ja unien, sekä elämän ja kuoleman välillä ovat häilyviä ja tulkinnallisia.

Kirjaa on arvioitu raikkaaksi sekoitukseksi unia ja legendoja, ja Suomen ykköskirjabloggari  Kirsi kirjanurkassaan on pitänyt teosta postmodernistisena eri tekstilajien mosaiikkina, jossa rajat on keskeinen teema.

Kirjan kertoja on nimetön nainen, joka muuttaa Puolassa taloon, jonka alta virtaa joki. Alue on vuosisatojen ajan ollut eri valtioiden aluetta, talon on rakentanut saksalainen, joka on kuollut sodassa. Taloon muuttanut asukas kertoo iäkkäästä naapuristaan Martasta, joka on ollut peruukintekijä. Nainen kerää unia ihmisiltä ja internetistä. Tarina pursuilee  lähinnä yliluonnollisia legendoja, ja paikallisjuoruja Nowa Rudista.

Jotkut tarinat nousevat ylitse muiden.
Marek Marek on nuori kaunis poika, joka sortuu viinaan, hukkaa elämänsä ja hirttäytyy. Hän on ainoa teoksen henkilö, joka lukee kirjoja, ja on kirjaston ensimmäinen asiakas.
Sienet on yksi teema.  Yksi tarina alkaa "Olen sieni". Varsin suuri viehtymys on valmistaa kaikenlaista sienipöperöitä varsinkin myrkkysienistä, ja etenkin kärpässienistä, ja maistella niitä. Kertojan talon rakentanut mies oli herkkusienien keräilijä. Valitettavasti kavala kärpässieni on kovin samankaltainen kuin herkkusienet.

Toinen teema on -SE - Osuuspankin pankinjohtajatar näkee unta Amos'sta tai Amos nimisen ääni on hänen korvassaan. Kaupunkimatkalla nainen antautuu henkilölle, jonka nimi on A.Mos, joka luonnollisesti käyttää avonaisen sauman tikkaamiseen. Eräs pitkä tarina kertoo pariskunnan syrjähypyistä. Nainen jakaa vuodettaan Agni-nimisen miehen, ja mies Agni-nimisen naisen kanssa. Tarina on hyvin outo ja yliluonnollinen ja tämä yliluonnollisuus-teema on läsnä hyvin monessa tarinassa. Itäeurooppalaiseen tyyliin on ihmissusilegenda voimissaan aina täysikuun aikana.

Kirjassa tarkastellaan Kümmernis'in legendaa ja tarinaa. Kümmernis syntyi tyttönä, Wilga-nimisenä. Hän oli kaunis ja siveä. Hänen isänsä ristiretkeili, jolloin Wilga oli luostarissa. Isä palattuaan yritti naittaa Wilgaa soturiystävälleen, jonka isä yllyttää raiskaamaan tyttärensä. En avaa tarinaa, mutta aie ei onnistu, ja isä muuraa Kümmernisin kammioon. Tyttö kasvattaa itselleen parran, ja isä ristiinnaulitsee tytön. (Saksankielinen Wikipedia kertoo asiasta näin Kirkko ja kaupunki linkittää neidon euroviisuvoittaja Conchita Wurstiin täällä).

Kümmernisin legendan kirjoittajan Pachaliksen tarinaa avataan. Hän on luostarissa lapsena, ja häntä käyttää toinen munkki hyväkseen. Munkin kuoltua Pachalis tuntee halua muuttua tytöksi, hän karkaa nunnaluostariin, jossa kirjoittaa yksinäisessä kammiossa Kümmernis'in legendaa, tietoa hän saa myös unista. Pachalis yrittää kirjoituksellaan edesauttaa Kümmernisin pyhimykseksi julistamista. Aie ei onnistu, ja Pachalis jää asumaan nuoren huoran luo, jonka palveluja hän iltaisin hyödyntää. Pachalis käyttää nuorhuoran mekkoja ja noudattaa neuvoa, että maitoa juomalla kasvaa rinnat.

Raja on tärkeä, tai oikeasti rajojen häilyvyys. Tarinat soljuvat toden ja legendan molemmin puolin. Erästä kuollutta miestä  rajavartijat potkivat vuoroin Tsekkoslovakian ja Puolan puolelle rajaa. Uni ja valve, valhe ja totuus vaihtelevat.

Olga Tokarczukin romaani Päivän talo, yön talo on ollut hyvin moderni ja rohkea kirja, esimerkkinä Pachaliksen tuntemukset kehostaan ja haluistaan, joista voimakkain on  olla nainen, hän unissaan tuntee olevansa nainen.  Kirja kertoo myös  ihmisen toiveiden särkymisen ajanrattaiden alle. Naiseus on hyvin voimakas, kirjan aikaansaavat toimijat ovat  naisia, miesten tekeminen on sangen tyhjänpäiväistä tai tyhjäpäistä.

Suosittelen!

*****
Olga Tokarczuk (s. 1962) on puolalainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Palkinto jaettiin vasta vuotta myöhemmin. Tokarczuk on puolalainen teräväkynäinen kirjailija, joka on nostanut kipeitä asioita esiin, ja keskustelua on riittänyt, ja riittää Nobelin palkinnon jälkeenkin. Tokarczukin uusinta proosaa on eläinten oikeuksia esiintuova provakatiivinen Styr din plog över de dödas ben.