Super-Hessu - maalikuningas

 

Super-Hessu - Maalikuningas, Readme.fi 2019, sivumäärä 240. Toimittanut Matias Strozyk.

Super-Hessu  Maalikuningas -teos kertoo jalkapalloilija Heikki Suhosen pelaaja- ja valmentajaurasta. Pelaajana Heikki oli kova  harjoittelemaan, suoraviivainen kentällä, ja hän teki maaleja jalalla ja uran loppuvaiheessa yhä enemmän päällä. Suhonen edusti kausilla 1969-1972 ja 1974-1986 TPS:ää ja kaudella 1973 HJK:ta. Suhonen voitti neljä SM-kultaa: TPS:ssä 1971, 1972 ja 1975, sekä HJK:ssa 1973. Jalkapallon SM-sarja oli tuolloin tasainen. Vuonna 1971 TPS voitti, sillä oli 34 pistettä 22 ottelussa, HIFK:lla ja KPV:lla 33 pistettä. Voitosta sai tuolloin 2 pistettä ja tasapelistä yhden.

Heikki asui varhaislapsuuden Turun Pansiossa, joka oli tuolloin työläiskaupunginosa. Pihapiirissä oli  valmetilaisia, pihapelissä olivat tulevat jääkiekkoilijat Rauli Tammelin ja Jorma Valtonen, tai tuolloin kaikki olivat pikkupoikia. 

Perhe muutti Turun Martinmäelle Betaniankadulle, jonka tienoota hän kuvaa.  Suhonen pitää Marttia kotinaan. Urheilupuistossa pelattiin ja juostiin. Heikki oli määrätietoinen ja kova harjoittelemaan, ja siirtyi TPS:iin pelaamaan, joka oli tuolloin työläisperheen pojalle kova ratkaisu, joka kylläkin kannatti. Suhonen murtautui ykkösjoukkueeseen ja sylki maaleja. 

Suhonen kävi Martin kansakoulua, josta hän suuntasi oppikouluun Klassikkoon, josta hän valmistui. Suhonen viihtyi pelaajana Turussa poikkeuksena yksi Helsingin vuosi. Helsinkiin muuton taustalla oli asepalvelu Santahaminan Urheilukomppaniassa, ja ajatukset opiskella sen jälkeen Helsingissä voimistelunopettajaksi. HJK:ssa oli valmentajana 1973 kaikkien aikojen maalipörssiä johtanut Kai Pahlman. HJK voitti mestaruuden 1973, mutta Suhonen palasi TPS:iin 1974. Liikunnanopettajan koulutus  lopetettiin Helsingistä kokonaan (ja on vain Jyväskylässä). Suhonen siirtyi takaisin TPS:iin 1974  ja maalinteko jatkui. Mestaruus tuli vuonna 1975, ja jäi Hessun viimeiseksi. Ura jatkui mestaruuksien jälkeen ja Suhosen  saldoksi jäi 427 pääsarjaottelua ja niissä ennätykselliset 206 maalia. Ulkomaille Suhonen ei koskaan lähtenyt, osittain siviiliammattinsa (haastemies) vuoksi.

Hessulla on 20 maaottelua, joissa hän teki 2 maalia. Maajoukkueuran alkuun liittyy tapahtumia Unkarissa, mistä Hessu kertoo oman versionsa. Asia oli kirjan mukaan otsikoissa. Kohu oli Suhosen kannalta kiusallinen, kun hän oli varusmiehenä Santahaminassa.

Pelaajauran jälkeen Heikki Suhonen toimi valmentajana, ensin TPS:ssä ja sitten myös muissa joukkueissa. Valmentajana näkee seuratoimintaa aivan eri valosta, se on raadollisempana, ja näkee kuinka pienet tuolloiset resurssit olivat. Valmentaja vastaa menestyksestä ja muustakin, ja potkut on usein pestin päätepiste. Valmentajana Suhosella on SM-hopea.

Kirja antaa minusta Suhosesta kahdenlaisen kuvan. Heikki mainitsee itsensä alkuun itsekeskeiseksi. Kentällä hän kinaa tuomareiden kanssa. Valmentajalta Heikki vaatii paljon, itseltään vielä enemmän.  Pelaajana hän on ei-vaihtopelaaja. Toisaalta pelikaverit (Pauno Kymäläinen, Timo Jalo, ...) antavat Heikistä paljon paremman ja pehmeämmän kuvan.

Kävin katsomassa Kupittaalla TPS:n kotiotteluja 1990-luvulla, myös kaudella 1991, jolloin Heikki vielä valmensi TPS:ä ennen potkujaan. Alle kirjaan itseäni kiinnostavia huomiota.

Kun Suhosen oikea jalka yhdellä kaudella kipeytyi, hän opetteli käyttämään vasuria, mistä oli jatkossa apua.

Suhosen mukaan 1980-luvulla oli futareilla tärkeä pitää sekä pallo- että pullohommat kontrollissa. (Olen blogannut myös Atik Ismailin kirjasta, hän vietti myös rokkielämää).

Jalkapallon ja haastemiehen työt pitivät Heikki Suhosen leivässä.

Jalkapallo-ottelujen yleisökeskiarvot alkoivat laskea 1970-luvun puolen välin jälkeen (oma huomio tällöin tuli jäähalleja, ja jääkiekon suosio kasvoi).

Suhonen arvostelee 1980-luvun alati vaihtuvia sarjasysteemejä, jossa pisteitä puolitettiin loppusarjaan, ja oli loppuottelu. TPS voitti kyllä runkosarjan, mutta jäi jatkokarkeloissa toiseksi tai neljänneksi.

Heikki Suhonen oli vuonna 1987 Tommy Lindholmin apuvalmentajana. Sinä vuonna tapahtui San Siron ihme, jossa Mika Aaltonen ampui Interin verkkoon vierasmaalin, ja TPS johti vierasottelun jälkeen. Kotona tuli takkiin 0-2. Heikki Suhonen muistelee leukemiaan kuollutta huippumaalivahti Dan-Ola Eckermania, ja 1991 saavutettua CUP-mestaruutta.

Kirjan loppu kertoo vielä yhden näkökulmaan jalkapalloon tai elämään.

Super-Hessu oli hyvä futis-kirja.

Super-Hessu - maalikuningas -kirja on hyvä oikealle kohderyhmälle.

****

Heikki Suhonen (s. 1951) oli TPS:n kärkimies, joka mätti SM-sarjassa 206 maalia, eniten.