Väinö Riikkilä: Repa ja Väiski sekä Repa puskee sisulla

Luin nämä kaksi erilaista, mutta samasta henkilöstä Reijo Vännistä eli Repasta kertovaa, Riikkilän poikakirjaa. Repa ja Väiski on puhdas poikakirja seikkailuineen, ja Repa puskee sisulla on teos, siitä kun pojan pitää miehistyä yksin karussa maailmassa.

Repa ja Väiski, 120 sivua, 12 lukua, 1964, teos hankittu huuto.netistä, omistuskirjoitus punaisella vuodelta 1976. Väiski ja Repa ovat kaverukset. Vanhemmat ovat töissä, kuten isot veljetkin, ja pojat tekevät kotitöitä, kuten roskaämpärien tyhjäystä ja sian ruokkimista. Kesätöihin mennään sahalle, missä tienataan rahaa (pojat kansakoulussa!). Sahan elämästä saadaan jonkin näköinen käsitys. Repa ja Väiski nuuskivat sivujuonessa laukkuvarkaat selville. Tämä on Riikkilän myöhäistuotantoa, ja Repa ja Väiski ovat selvästi erilaisia kuin Pertsa ja Kilu, sillä
-Repa epäonnistuu lettusten paistamisessa, ja talo savuaa, ja kuuman taikinan he syöttävät sialle, joka saa hepulin
-He tahtomattaan auttavat Miljoona-Blinkiä, ja saavat palkaksi tupakkakartongin, jonka myyvät hänelle takaisin, tosin silputtuna
-Repa ja Väiski tappelevat keskenäänkin ainakin kolmesti
-Heillä on työkaverina Kana-Maija, eli tyttökin on mukana
-Koulun välitunnista, maantiedon läksystä sekä poikajoukkojen kiusaamisesta on kuvauksia
-Teoksessa sattuu onnettomuus sahalla, jossa mies tippuu sirkelin päälle, ja joutuu sairaalaan, myös muita onnettomuuksia tapahtuu
-Riikkilä ottaa kantaa Maijan tuntipalkan pienuuteen verrattuna poikiin
-Sen aikainen työläisen aamupala ei vaikuta kovinkaan terveelliseltä: kahvia ja ranskanleipää. Jaksoi sillä mennä töihin. Nykyisin olen ihmetellyt "kasvatusalan ammattilaisten" intoa haukkua nykyajan energiajuomia, ja samalla kun osa heistä hörppii tolkuttomasti kahvia. Itse en juo energiajuomia, mutta kylläkin kahvia, mutta pidättäydyn arvostelemasta energiajuomia.
Johtopäätöksenä Väinö Riikkilä (1906-1969) on 1960-luvulla  oivaltanut ajan muutoksen, eli myös pikkupoikien elämässä on tappelua, kiusaamista ja velvollisuuksien kyseenalaistamista. Tämä on minusta selvä ero Pertsa ja Kilu kirjoihin.
Pojat joutuivat ottamaan rosvon kiinni, joten aito poikakirja tämä on.

Repa puskee sisulla, 136 sivua, 13 lukua, 1966, kirja ostettu nettiantikvariaatista, ja teos ollut Ruutanan sivukirjaston teos, ilmeisesti poistokirja, toivottavasti.
Repa on jäänyt yksin. Kaverit ovat muuttaneet pois, ja vanhemmat ovat kuolleet, veli on Rapakon takana. Pojalla on torppa, josta kulut juoksevat, kuusitoistavuotiaan elämä ei ole ruusuilla tanssimista...
Kana-Maija on onneksi positiivisuuden perikuva. Repalla on yritystä ja monta vastoinkäymistä, eri työhommia: saha, hinaaja, valimo ja lopulta maalarin työ.

Jos Repa ja Väiski erosi Riikkilän pertsakilu -tyylistä, niin tämä on jo selviytymistarina tukalassa tilanteessa, jossa pikkupojan optimismi ei enää riitä, vaan elämän syrjään päästään vasta vastoinkäymisten jälkeen ja saadaan ehkä elämänkumppanikin itselle. Kuten Repa ja Väiski -teoksessa myös tässä tapahtuu paljon työtapaturmia, sangen vaikeitakin, liitytään ammattiosastoon, puhutaan työturvallisuudesta ...

Teoksessa on paljon kuvausta myös työläisten riidoista, ja vapaa-ajan nokittelusta, Repaa vanhempien työkaverien juopottelusta ja kortin peluusta. Kirjassa käydään myös sairaalassa ja sosiaalivirkailijat käyvät kylässä, eli Repa puskee sisulla, mutta helppoa ei ole ollut nuorella 1960-luvullakaan. Kirjassa lasketaan paljon rahaa, ja raha näyttelee suurta osaa. Mainitut tuntipalkat vaihtelivat teoksessa 80 pennistä 3 markkaan, lisäksi on lueteltu puukuorman, radioluvan, yms hintoja ...

Jos oletetaan, että Repa olisi ollut vuonna 1964 kuusitoistavuotias (oli teoksessa, joka julkaistu tällöin), hän olisi nyt 64-vuotias, eli jokainen voi miettiä, kuinka paljon paremmat eväät on hankkia koulutusta ja ammatti nykyisin, kuin niillä, jotka ovat nyt eläkeiässä eli ovat syntyneet 1948 tai aiemmin.

Kiitos suuret ikäluokat, rakensitte hyvinvointiyhteiskunnan.

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat, Wsoy.

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat on viimeinen osa neliosaisesta kertomuksesta, jossa aiempia osia ovat Pikku naisia, Viimevuotiset ystävämme ja Pikku miehiä.

Pikku naisten tarinassa Marchin perheeseen kuuluvat äiti ja sisällissodassa ollut isä, ja tyttäret ikäjärjestyksessä vanhin eli Meg, Jo, Beth ja Amy. Naapurissa asuu isoisänsä kanssa Laurie. Marchit ovat köyhtymässä tai köyhtyneet, mutta Laurie on varakas. Lapsista Beth on menehtynyt ja tämä tarina kertoo lähinnä muiden tytärten lapsista. Varakkaisiin naimisiin päätyi tytöistä Amy, joka minusta on lopulta reippain tytöistä ja sai siis Laurien. Jo avioitui  professori ”Fritz” Bhaerin vanhan pedagogin kanssa, poikia heillä on kaksi eli Rob ja Teddy. Meg eli Margaret on mennyt naimisiin John Brooken kanssa, joka on ollut Laurien kotiopettaja. Megillä on kaksoset Daisy ja Demi.

Tämä Plumfieldin pojat -teoskappale on vaimoni, se on vuodelta 1969 uudistettu ja lyhennetty (?!) suomennos 210 sivua ja Marchin perheen tarinan viimeinen osa. Alkukielellä teos on nimeltään Jo's boys, joka minusta on osuva napakka nimi. Suomentajia on peräti kaksi eli Elma ja Aarni Voipio, eli taas eri suomentajat. Minusta eräissä paikoissa suomennos ei ole ehkä tätä päivää vaan jättää väärinymmärryksen mahdollisuuksia, mutta minusta teos ja  uomennos ovat muuten aivan loistava.

Vanhat ajat ovat takana ja kymmenen vuoden kuluttua Jo tarkastelee kasvun hedelmiä. Pojat ja tytöt ovat löytämässä paikkansa ja elämänkumppaninsa, ja osa avioituu, osa ei. Trio opiskelee lakia, Nan ja Tom suuntautuvat lääketieteeseen, Nat jatkaa viulunsoittoa ...

Minusta tällä tarinalla on paikkansa, sillä teoksessa kerrotaan miten kaikkien käy lopulta.

Teemat ovat hyvä kasvu, puutarhurina kasvattaminen ja eräitä arkipäivän viisauksia:

s. 14 Parasta, ettei odota mitään, sillä nuoret kulkevat omia polkujaan. Tässä myös peilataan tätä puutarhurivertausta kasvatukseen ja hyvän kodin merkitystä, ja rakastavien henkilöiden esim. orpo-poika Danin kohdalla, jossa maaperä on ollut varsin karu.

s. 15 Demillä on kolme henkivartijaa -hyvät periaatteet, tyylivaisto ja viisas äiti, luulin, että puhutaan tytöstä, mutta Demi on koko nimeltään Demijohn.

Luvussa kolme on kiinnostavaa Jon kirjailijan ura ja innokkaat fanit, koska sehän on selvästi Alcottin oma tarina, mistä hän kirjoittaa ss. 30-31  ..kunniahimoiset unelmat oli tuottanut katkeran pettymyksen. Sen sijaan tämä vaatimaton kertomus, joka oli kyhätty muutaman dollarin toivossa joutui odottamatta myötätuuleen ...kovia sanoja, kun selvästi on puhe teoksesta Pikku naisia. Pitääkö teoksen olla niin kunniahimoinen, että normaali tyttö tai poika ei sitä ymmärrä. Minusta monet klassikot ovat varsin yksinkertaisia juoneltaan. Esimerkiksi Nalle Puh on varsin yksinkertainen teos, mutta kerroksittainen loistava jopa filosofinen Milnen hengentuote. Tästä huomiosta seuraa kaksi asiaa: esikoisromaani voi olla puuttellisista taidoista huolimatta kirjailijan paras teos, jos aihe on osuva, on ollut oikea flow-tila.

Alcottin viisaudet jatkuvat
Amystä: "olla hyvä puoliso ja äiti uhraamatta omia erityislahjojaan" s.19

Danin kohtalo ei ollut mukavimmasta päästä, mutta hänen yhteydessään otetaan kantaa intiaanien reservaattikysymykseen, ja kannustetaan taistelemaan sorrettujen puolesta

Naisten äänioikeuden puolesta myös puhutaan kuin myös naisten ja kaikkien ihmisryhmien oikeudesta koulutukseen.

s. 70 Jo selittää

”hymyillä rakkaudelle, joka ei auennut nupustaan …

Ajatteletko noin, kysyi Nat

En, vastasi Jo"

Tämä on minusta tärkeää, miksi vanhemmat selittävät sydämen (teoksessa monesti tulehtunut elin!) asioista, joihin eivät itse usko. Jo on viisas kun uskaltaa sanoa, ettei usko siihen, mutta Nat on viisaampi kun uskalsi kysyä.

s.76 "Tulen mainiosti toimeen villipetojen kanssa, mutta ihmiset ärsyttävät minua hirvittävästi". Dan tekee minusta virheen myöhemmiin siinä, että sekaantuu toisen kaverin pelaamiseen, ja tekee siitä oman taistelunsa, mutta toisaalta maksaa siitä ison hinnan!

s.175 puhutaan herra Fröbelistä, minulle oli vielä vuosi sitten epäselvää, kuka oli herra Fröbel, mutta lastentarhan "keksijästähän" on kyse ja  Fröbelin palikatkin lienee nimensä hänestä keksineet!

Viimeinen Jon viisaus päättäköön Jokken retken Alcottilaiseen maailmaan
s 208 " Katuva syntinen tuo enemmän iloa kuin kymmenen vanhurskasta"

Alkukielellä koko kohta, josta näkyy, että kääntäminen on onnistunut kuitenkin kohtalaisen hyvin.
'Ach, we can but sow the seed and trust that it falls on good ground. I planted, perhaps, but you watched that the fowls of the air did not devour it, and brother Laurie watered generously; so we will share the harvest among us, and be glad even for a small one, heart's-dearest.'
'I thought the seed had fallen on very stony ground with my poor Dan; but I shall not be surprised if he surpasses all the rest in the real success of life, since there is more rejoicing over one repentant sinner than many saints,' answered Mrs Jo, still clinging fast to her black sheep although a whole flock of white ones trotted happily before her.


Tämäkin loistava teos on amerikan englanniksi gutenbergissä. josta lopun lainaus on poimittu.

Suositan kaikille myös miehille alcottislaiseen tyttökirjamaailmaan tutustumista.

Henning Mankell: Rauhaton mies, Wallander sarjan päätös

Skannasin kannen, oikea on terävämpi

Henning Mankellin Wallander-sarja päättyy tarinaan Rauhaton mies, joka on ilmestynyt vuonna 2009. Minä ostin sen Seven-pokkarina vuodelta 2010.

Kirja on kuudessa osassa ja 544 sivun mittainen, tämä Kurt Wallanderin jäähyväiset on saagan myöhäinen päätösosa. Kurt Wallanderin tarinoihin oli jo tullut lisäke eli Linda Wallanderista kertova Ennen routaa, ja Kurt Wallanderin varhaisvaiheista koottu Pyramidi, jonka postaus on täällä. Pyramidin lukemisesta on omat hyötynsä, mutta Rauhattomassa miehessä Kurt Wallander peilaa jatkuvasti mennyttä uraansa, joten viitteitä menneisiin tapahtumiin on todella paljon. Teoksessa Kurt Wallander kuusikymmenvuotias. Hän on muuttanut maalle Löderupiin ja hankkinut koiran, jolle on antanut nimen Jussi, kuuluisan ruotsalaistenorin Jussi Björlingin mukaan. Kirjassa tavataan Kurtin naiskvartetti: Mona, Linda, Klara ja Baiba. Kurt Wallander pohtii edelleen ongelmia perinpohjaisesti, vakioajatuksia ovat, mikä ei täsmää, mitä yhteyttä hän ei oivalla, mikä on muuttunut, lisäksi hän muistaa mentorinsa Rydbergin opetukset: etsi aina, mikä poikeaa kuviosta ja elämän pintavaahdon pettävyydestä ...

Teoksen juoni koostuu lähinnä kahdesta langasta. Linda on saanut perheenlisäystä. Avoappi, entinen merivoimien upseeri on 75-vuotispäivillä levoton, ja katoaa pian. Perhe pyytää Kurt Wallanderia tekemään tutkimuksia. Perään katoaa hänen aviovaimonsa.

Toisaalla vanhenemisen merkit näkyvät Kurtissa. Hän joutuu erään tapauksen vuoksi virasta pidätetyksi, ja tutkintaan.Kurt tekee yksityisiä tutkimuksia katoamisista, mutta myös elämästään ja urastaan. Hän toteaa jälleen kuilun virkamiesten tavallisen ruohonjuuritason välillä kasvaneen. Itsekin hän lipsuu ihanteistaan, ei tee rikosilmoitusta kokemastaan aseellisesta ryöstöstä, ja maksaa putkimiehelle pimeästi. Kurtin elämään hiipii enemmän sairauden oireita. Monan tilannetta käsitellään, ja Lindan perheen.

Mystisten katoamisten motiiviksi tarjotaan Neuvostoliiton sukellusvenevälikohtauksia Ruotsissa. U 137 sukellusvenehän ajoi karille Ruotsissa vuonna 1981, tässä käsitellään tapausta, jossa olisi ollut sukellusvene satimessa, mutta korkeamman käskystä asiaa ei tutkita, vaan joukot siirretään muualle. Googlettaessani asiaa, Helsingin Sanomissa väitetään asialla olleen purjeveneen, mene ja tiedä, tässä on aivan toinen näkemys. Olof Palme oli tällöin Ruotsin pääministerinä, joten tarinaan syntyy kahdensuuntainen aikajänne. (Edit: 2014 oli myös sukellusvene epäilyjä ja ajojahti).

Meriupseeri Von Enken 1980-luku ja nykyisyys, ja Wallanderin koko ura ja nykyhetki. Mukaan ui pinnan alla DDR ja vakoilu, toisaalla vastavakoilun sumuverho, tämä lanka minua enemmän kiinnosti ja oli minulle antoisampi. Eikä tämä täky pettänyt, tarina oli hyvin rakennettu ja nielaisin koukunkin.

Tarina sai siis arvoisensa, mutta murheellisen päätöksen.

Henning Mankell osaa kirjoittaa. Lukemisen aloittaminen tuntui kotiinpaluulta. Kuten kotiinpaluussakin alkuihastus haihtuu. En olisi halunnut lukea niin paljon irrallisten henkilöiden päivityksiä, ja taustojen kertausta. Aiemmista teoksista päättelin jo Monan tulevaisuuden. Alun alkaen päätin, että en lue tätä kirjaa, kirjasarjoissa pitää päättää mihin laittaa pisteen, kaikkea maailmassa ei ehdi eikä tarvitse lukea. Teos oli kuitenkin lukemisen arvoinen, ja parani loppua kohti. Erityisen ilahtunut olin yhden lempihahmoni oikullisen rikosteknikko Nybergin mukanaolosta teoksessa. Kotiudun siis teoksen lukemisen aikana.

***
Teoksessa on kiintoisa tarina koulukiusaamisesta. Sivulla 434-435 esitellään Sölve Hagbergia, jota Kurt Wallander ja koulukaverit olivat piikitelleet (luulivat, että kiusaaminen ei koske), häntä hikipinkoisuuden vuoksi. Kaveri oli jo kuollut, mutta hänen vaimonsa mainitsi kiusatun seuranneen kiusaajien uraa,  s.435 "oli kirjoittanut ylös teidän nimenne .... iloitsi häpeämättä, jos jollekin teistä käy huonosti", koulukiusaamisella on pitkät jäljet.

Sama Sölve oli myös pokerin pelaaja, joka kävi laittomissa peliluolissa, siinäkin on huomionarvoinen seikka Ruotsista, yhteiskunnasta, jota olen arvostanut.

Sivuilla 498-499 on tyypillistä Mankellia. Siinä poliisipäällikkö röyhistelee korkeilla rikosten selvittämisprosenteilla. Mutta Wallander tietää "Ruotsissa rikosten selvittämisprosentti on länsimaiden alhaisempia" ja jäljempänä vielä " kun poliisijohto oli päättänyt, että "pikkurikoksia" tuli sietää, se oli samalla horjuttanut viimeisiäkin rippeitä poliisin ja yleisön välisestä luottamuksesta".

Teoksen ostin kolme pokkaria kympillä tarjouksesta, eli pidän hinta/laatu varsin huokena trioa

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Mantelintuoksua lumimyrskyssä, Camilla Läckberg

Mankellien välillä luen ruotsalaisen Camilla Läckbergin minidekkarin 108 tiiivistä sivua.

Juoni on yksinkertainen: Liljecronan suku on menossa viettämään joulua saaressa olevaan täyshoitolaan. Suvun patriarkka upporikas miljardööri Ruben, joka pyörätuolistaan piikittelee raha-asioissaan epäonnistuneita sukulaisiaan, siemaisee myrkkyä, kuolee, ja siirretään kylmiöön. Lumimyrskyn keskellä saaressa paikalla oleva poliisi Martin Molin, erään läsnäolijan poikaystävänä joutuu ratkaisemaan murhaajan. Tilanne mutkistuu, kun kaikki yhteydet saareen ovat poikki.

Teos on lyhyt, eikä siinä ole lukuja, eikä tyhjiä sivuja. Kerronta lähtee napakalla esittelyllä, ja jokaisella on raha-asiat sen verran solmussa, että motiivissa löytyy, kun pappa uhkailee sukuaan testamentin muutoksella .

Epäiltyjä näyttäisi olevan vainajan kaksi lasta, kaksi miniää, ja edellä olevien neljä lasta, lisäksi paikalla ovat täyshoitolan pitäjät ja poliisi. Poliisi on varsin nynny, jolla ei ole auktoriteettia ottaa tilannetta haltuun, teos matelee kohti päätepistettä, jossa mysteeri ratkeaa.

Salapoliisin pitäisi olla riittävän särmikäs, ja monella salapoliisinerolla on adjutanttinaan, hieman hidasälysempi mutta muuten mukava lajitoveri
Teos on velkaa loppuratkaisunsa Sherlock Holmesin seikkailuille, jota tukee lyhyt mittakin.

Teos sinäänsä ei ollut kovinkaan antoisa, mutta loppuratkaisusta erityisesti pidin, ja jos loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin.

Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu

Viimeinen tango Härjedalenissa

Henning Mankell vuonna 2000 julkaistussa teoksessa Tanssinopettajan paluu on peräti 523 sivua, kirjassa on esinäytös, kolme osaa ja jälkinäytös. Teos on rikosdraama nimestään huolimatta. Päätin lukea kolme Mankellia. Esikoisteos Panokset on arvioitu täällä. Esikoisen ilmestymisestä on kulunut miltei kolme vuosikymmentä ja sen huomaa. Esitys on hioutunut. Tämä teos on kirjoitettu Wallander-sarjan jälkeen, ja teoksen päähenkilö Stefan Lindman alkaa seurustella Linda Wallanderin kanssa Ennen routaa teoksessa, muuta yhteyttä Ystadiin ei ole. Mankell kuvaa hyvin Skånen savisia peltoja ja syysmyrskyjä, tässä ei ole kovinkaan paljon miljöön kuvausta. Tapahtumahtumapaikoista Östersundissa olen käynytkin, Skånessä en.

Teos alkaa vuodesta 1945, jonne kaamean draaman juuret ulottuvat. Hurmeista humppaa Härjedalenissa natsien nuotein olisi osuva tiivistys karmealle tarinalle, johon löytyy motiivi ja tekijä (t) hiljalleen. Mankellin teoksista voi päätellä, että puolueettoman maan kansalaisilla on ollut kaikenlaisia kiinnikkeitä toisen maailmansodan akselivaltoihin, ja aate ei niin vain kuole. "Syyllistä" tarkastellaan toisessa osassa, motiivi alkaa valjeta lukijalle toisessa osassa, mutta tarina on paljon monimutkaisempi ja enemmän kuin rikosdraama, ja jokainen joutuu katsomaan omaan lapsuuteensa ja loppua kohti yllätyksiä on odotettavissa, motiivi yksityiskohtaisuudessaan paljastuu vasta lopussa.

Mankellin kuvailu on tarkkaa, yksityiskohtaista varsinkin henkilöiden tuntemusten ja ajatusten osalta. Uhri entinen poliisi Herbert Molin, joka siis on hurmetyön kohde, häntäkin ehditään kuvailla tarkasti tanssinukkeineen, palapeleineen. Unilääkkeitä popsiskellut arka kaveri on pelännyt vuodesta 1945 jotakin, joka sitten lopulta hänet saavutti. Kaverin pedanttiin päiväkirjaan kurkistetaan dekkarin toisessa osassa. Tytär tavataan myös. Tytär on tietokonealalla ja teoksessa käsitellään internetin osuutta näiden äärijärjestöjen toiminnassa. Kyhmykielinen syöpähoitoja odottava poliisi Stefan Lindman hoitelee omatoimisesti ja lakeja rikkoen (Mankellille uskolliseen tyyliin) epävirallisia tutkimuksia. Lindman joutuu pohtimaan elämää ja mahdollista kuolemaansa. Virallista poliisia edustaa hieman laiskempi Giuseppe Larsson. Nimellekin saadaan selvyys, kun tutkimuksissa hurmeinen humppa osoittautuukin Tuonelan tangoksi.

Olennaista on Mankellin yksityiskohtainen, intensiivinen kerronta, ja suvereeni ote kaikkiin henkilöihin. Ihmiset tyypitellään: Larsson on rauhallinen, Lindman etsii itseään ja suhdettaan naisiin,  naisystäväänsä Elenaan, joka on vanhempi puolalainen, jolla on kaksi lasta, tulee mieleen Kurt Wallanderin mielitietty latvialainen Baiba ja Molinin tyttäreen, hotellin respan naiseen. Erakkomainen uhri, maaninen hurme-heikki, kohtalon nainen Elsa, uhrin tytär, henkilöitä on aika liuta, sillä monet poliisit kuvataan myös. Hahmoille on tyypillistä tulla uudestaan rikospaikalle, joka vetää heitä puoleensa kuin magneetti.

Romaanin mitasta suurin osa on suhteellisten arkisten asioiden kuvausta, ja näköhavaintoja tehdään, ja hieman sivupolkujakin tallataan. Mankellin henkilöille on tyypillistä totaalinen omistautuminen kyseiseen tehtävään, ja rikosta tutkitaan hoitoja odoteltaessa omin lupineen 24/7, kuten Kurt Wallanderkin tekee. Rikosvyyhdin ratkaisuun tarvitaan kolme aspektia: aika, sattuma ja intuitio.

Mankellille lienee tärkeä itse aihe, joka on mainittu takakansitekstissä, eli tämä ei spoilaa, on natsismi. Tämän aatteen puitteissa tarkastellaan suvaitsevaisuutta ja suvaitsemattomuutta. Ruotsin tilaa 1930-luvulla ja sen jälkeen. Tästä on mainintoja kyllä historian oppikirjoissakin, samaa tautia tosin oli ympäri Eurooppaa ja kauko-idässäkin.

Henning Mankell ei pettänyt Tanssiopettajan paluullaan, lukukerta oli antoisa, moraalisia kysymyksiä on aivan loppuun asti.
--
Tekstilainaukset
Jälkinäytöksessä englantilaista naista kuvataan mm. seuraavasti
s.516
Minulla oli tapana juoda näihin aikoihin teetä ...
-Herbertin piti saada kahvia. Se oli sellainen pikkujuttu. Kuinka minä olisin voinut elää sellaisen miehen kanssa, joka halveksi teetä?

Mankellin ajattelu tulee ilmi seuraavassa puheenvuorossa, jonka hän siis tuomitsee, niin kun kaikki Mankellin kirjoja lukevatkin
s.488
Hän kuvaili paljasta ja rajatonta valtaa .... kelvottomat, ali-ihmiset, köyhien laumat, pohjasakka, hän tuomitsi koko Afrikan ....hän (tässä kohtaa on erään nimi) oli hullu !
--
Kirjan ostin kirjakaupasta.

TINTIN Hergé & his creation kirjoittanut Harry Thompson

Hergén eli Georges Remin luoman Tintin taustoitus jatkui. Akateemisesta kirjakaupassa myytiin Harry Thompsonin teosta TINTIN Hergé & his creation, jossa on 326 sivua, lopussa (kuuluu 326 sivuun) on kahdeksan sivun Index, jossa on kattava hakemisto.

Kirja oli sen verran kiinnostava, että otin sneak peakin ja katsoin hakemistosta "Numa Sadoul",
Teoksen mukaan Numa Sadoul teki kuuluisat nauhoitetut haastattelut Hergéstä vuonna 1971 (sivulla 273), Haastattelut kirjoitettiin puhtaaksi ja Herge korjaili sanomisiaan, mutta tässä olisi tieto, että Hergé korjaili niitä kaksi vuotta, ja miltei kaikki originaali olisi pyyhitty pois.

Teoksen Author's notessa sivulla x lukee  "This book has been prepared without the assistance of Hergé Foundation", eli teos tehty ilman säätiön virallista apua, ja sen jälkeen todetaan, että jotkut tiedot ovat saatu nimettöminä. Itse kirjoitin Tintin juhlakirjan yhteydessä Hergén analyysien samankaltaisuudesta ja myös TV:n dokumentista, missä Hergé korjaili sanomisiaan, postaus on  täällä. Ehkä Hergen säätiön avun puuttuminen on hyvä asia tälle teokselle , sillä samankaltaista teosta en olisi halunnut enää lukeakaan, brittiote on muutenkin tervettä tälle. Numa Sadoulin teos muuten julkaistiin, mutta jotkut asiat oli kokonaan pyyhitty pois, ja useimmat teokset on tehty tästä Sadoulin teoksesta. Anders Östergaardin TV-dokumentissa Tintin et moi, joka pohjautuu myös Sadoulin haastattelunauhoihin  on eräs haastateltava juuri Harry Thompson

Tämän teoksen ytimeen kuuluu kirjassa oleva väite, että s.274 "feels like slavery", eli Tintin piirtäminen tuntui orjuudelta. Sadoulin haastattelussa Hergé myöntää olevansa perfektinosti ja tekevänsä aina velvollisuuden ja pyrkii elämää moraalisesti oikein.

Numa Sadoulin haastattelun aikoihin Hergé teki Tintti ja Picarotia, jossa oli Peggy Alcaratzin varsin erilainen hahmo, ja samasta Tintti ja Picarot -albumista on tieto, että siinä olisi ollut yksi sivu liikaa, ja pyyhitty kohtaus olisi Spontzin heittämä lasi, ja olisi ollut sivuilla 22 ja 23. Onko tämä paljastus? Tuskin luulen Hergén aina hioneen albumejaan. Teoksessa vahvistetaan bloggari hdcanisin väite, jonka hän kommentoi edelliseen postaukseeni, että Hergé olisi ollut tyytyväinen (peräti) kahteen kuvaan, toinen oli Rakham Punaisen aarteessa, ja toinen Kultasaksisessa ravussa., eikä pelkästään yhteen.

Teoksessa todetaan, että henkilökohtaisten kriisien aikana Hergé teki parhaimmat työnsä. Teoksessa korostetaan Hergén katolisuutta ja partiopoika -minää ja puhutaan avioliitoista (ei niinkään vaimoista). Katolisen taustan vuoksi Tintillä on kumppaninaan koira, eikä esimerkiksi naista. Katolisuus esiintyy toisin kuin Evelyn Waugilla, eikä naisia Tinteissä juuri esiinny, eikä mitään miesten ja naisten välistä kuhertelua, mutta ei myöskään uskontoakaan, kuten Waughilla Menneessä Maailmassa. Tintti oli alkuun muuten nimeltään Totor.

"Kapteeni haluaa elää rikkaan miehen elämää ilman häiritseviä tekijöitä, reporttereja, lihakauppiaita ja vakuutusmyyjiä". Tämä toteamus oli minulle uutta, en ajatellut (olen naiivi pikkupartiopoika), että kapteenilla on rahaa, luulin rahojen tulleen Tuhatkaunolta. Rakham Punaisen aarretta ei muunnettu rahaksi. Rahaa itse asiassa en ole Tintissä juuri ajatellut, vaikka toki Rastapopoulos juuri konnailee varmasti osittain raha motivinaan, toinen motiivi on konnan vallanhalu, ja kolmas nilkin silkka pahuus. Luulin, että Kapteeni haluaa olla vain rauhassa. Castafiorekin on varmaan "rikas", koska matkustelee, ja on oma henkilökunta, olen ajatellut, että Castafioren rahat on "laillisesti" hankittu kovalla työllä ja osin saatu "lahjoina", jotka diivaan ei vaikuta.

Thompsonin teoksen rakenne on paljolti samanlainen kuin Tintin juhlakirjan, paitsi, että albumeista ei ole yhtään kuvaa, keskellä on valokuvia, joista mielenkiintoinen huomio alla. Eli lyhyesti Hergén lapsuus, ja sitten albumeittain ja loppuanalyysit.  Lienee parasta, että en avaa teosta enempää, minulle tärkein oli ylhäällä. Tintti-fanille voi olla hyvä teos. Laitan tähän joitain pikku asioita, jotka minusta on huomionarvoisia
*Konnat (esim. Sininen Lootus) ovat alkuun brittejä tai amerikkalaisia Gibbons, Dawson, tämän mukaan Allan on britti, Rastapopoulos on amerikkalais-kreikkalainen. Allanin sukunimi on Thompson ranskalaisessa laitoksessa, mutta  sukunimi jätettiin pois englantilaisesta painoksesta, koska Dupondtien nimet ovat Thompson ja Thomson, huomaa, että kyseenä olevan teoksen kirjoittajakin on Thompson!
*Myöhemmin tulee uusia konnia, jotka eivät brittejä esim. tohtori Muller, Spontz ...
*Hergén sodanaikaista toimintaa ruoditaan tässä paljolti ja kriittisesti ja analysoiden. Asiaa ei pysty maallikko tarkastelemaan, sillä albumit ovat moneen kertaan piirretty uudestaan, sekä nimiä että kansalaisuuksia on vaihdettu.
*Minusta on hiusten halkomista arvostella Hergéä siitä, että naimisiin mennessään hänen lempikirjoja olivat Robison Crusoe, Aarresaari ja Kolme Muskettisoturia, kuulemma hän nimesi kymmenen, muita ei mainita.

Sain teoksen vaimoltani ja hänen maksamansa summan arvoinen jo tieto Numa Sadoulista minulle oli ja muutenkin, en spoilaa muiden lukunautintoa kertomalla enemmän, vaikka mieli tekisi.

Tämä on vielä pakko mainita:)

Teoksen keskellä joitain mustavalkokuvia, joista yksi on hyvinkin mielenkiintoinen siinä on Le Soirin kansi, jossa on alla Tintin mustavalkoinen sarjakuva, Le Soir oli tuolloin saksalaisten kontrollissa ja  pääkuvassa on Hitler ja Mannerheim, kyse on jälkimmäisen 75-vuotispäivästä, suurennuslasilla näkyy numerot 75 ja nimet, lopputeksti on epäselvää ja ranskaa, joka on minulle epäselvää :)

Tinttipostaukseni:
Albumit
Juhlakirjat

Harri ja dinot pelaavat jalkapalloa

Harri ja dinot pelaavat jalkapalloa lasten kirjassa, jonka tekijöinä ovat Ian Whybrow ja Adrian Reynolds.
Kirja on mukava kuvineen ja teksteineen, ei ainakaan mitenkään pelottava. Lisäksi alennusmyynnistä hankittiin Harry and his Buckett Full of Dinosaurs, tarrakirja, jonka kannesta näkee loistavan tv-sarjan idean.

Harri on nimittäin pikkupoika, jonka äiti on kiireinen toimittaja. Harrilla on isosisko, jonka kanssa ei leiki (tai isosisko on omassa huoneessaan) ja Harria hoitaa mummi. Harrin rakkaimmat lelut ovat dinot, joita on sekstetin verran. Triceratops-Riki, lentolisko-Pete, stegosaurus-Sesse, apatosaurus-Aada, tyrannosaurus-Turkka ja scelisaurus-Sami, kirjasta vanhemmille on jo se hyöty, että dinot luetellaan nimeltä.

Ämpäriin

TV-sarja on mitä parhain. Harri on monesti yksin, ja leikkii dinojensa kanssa ja dinojen ämpärissä on teleportti Dinomaahan, jossa seikkailevat. "Yksi -kaksi -kolme hyppää Harri" ja sitten ämpärin kautta Dinomaahan. Dinomaan taivas on Harrin piirtämä? Aanelosia, jossa aurinko ja pilvet sekä maisema, joka on lapsellisen kaunis ja muuntuu tarvittaessa. Dinomaassa ratkotaan niitä haasteita, jotka reaalimaailmassa jäävät ratkaisematta ja ratkaisu tai asenne tuodaan kotiin saakka, leikki on aina hyödyllistä. Tässä kirjassa ei olla valitettavasti Dinomaassa, mutta molemmat teokset käyvät oheismateriaaliksi.

Minusta tämä on yhtä hyvä lasten sarja kuin loistava Maikki ja pelottava Pontso, jossa myös Maikilla on oma mielikuvitusmaa. Sekä Harri että Maikki ovat optimistisia lapsia, jotka eivät valita, ruikuta, kinu, eivät kiusaa vaan rakentavat onnistumisia, molemmat sarjat ovat erittäin posiitivishenkisiä ja sopivat aikuiselle. Itse asiassa olen molempia katsonut aikusena, tosin nuoremmassa ja älykkäämässä seurassa. Minulla ei ole käsitystä tämän hetkisistä hyvistä animaatio- tai piirrossarjoista, mutta Maikki ja pelottava Pontso (ei oikeasti ole pelottava) ja Harri ja dinot ovat sarjoja, joita aika ei syö. Molemmat sarjat ovat hyvin selvästi piirrettyjä ja niissä selkeät värit. Maikkimaahan ei ole teleporttia vaan Maikki touhuaa leikkimaassa, ("jonka piirsi liidullaan") Helmerin, Pontson ja muiden kanssa siellä aina. Dinomaahan on teleportti ämpärissä ja jaksoissa selviää, että myös Mummi on käynyt siellä.

Kirjat ovat ostokirjoja eräälle juniorille lahjaksi Akateemisen alesta.

--
Huomasin tänään, että aamuisin tulee TV2:lta klo 7.58 Harri ja Dinoa, eli hyvää katsottavaa on luvassa :)

24.2.2012 tuli esimerkiksi pätkä, missä Harri teki elokuvaa dinojen kanssa Dinomaassa ja näytti Mummille. Usein Harri tykkää joko merirosvoista tai lännen jutuista. Tässä lentolisto-Pete toimi superliskona ja pelasti karavaanin äkkipysäykseltä :)

... minä liu'un Dinomaahan :)

---29.2.12 Karkauspäivänä oli Harri karannut jo kanavalta, toivon, että taas piipahtaa :)

---3.3.12 Katsoin  Harri ja dinoja ja ääninäyttelijöitä olivat minusta lopputekstien mukaan: Meri Nenonen, Terhi Suorlahti, Petri Hanttu, Mika Ala-Panula, Anna-Maija Kotala, Elina Leeve, Antti Jaakola, Mirjami Heikkinen ja Saara Lehtonen. Hyvä, että ääninäyttelijöitä on näin paljon yhdeksän eli Harri ja kuusi dinoa, äiti, mummi, Emma-sisko ja Salli-kaveri, eli joillain on sitten sama ääni., ehkä.

28.6.12
DVD:n takakannen mukaan Harri on viisivuotias, hän on saanut isoäidiltä ämpärin ja dinot.
27.7.12

Osto DVD-jaksojen nimet ovat:

Aaagh

Myöhässäkö?

Minä rakastan mutaa!

Kissanpoikanan (Sallin kissanpoika päätyy Dinomaahan)

Pääsenkö mukaan?

Mikä sotku

O-ho

Kukaan ei kuuntele minua

Minä toivon, että sade lakkaisi

Ohiiohoi

***

Muita Harri ja Dinot jaksojen nimiä, (en vastaa virheistä :)

Kuka sanoi, ettei dinoni ole hienoja

Haluan löytää lempisukkani

Minä lupaan

Minä en tule

Minä ensin

Maali

Upsis

Harri uutistoimittaja

Mitä on aamiaiseksi

Voi kun sade lakkaisi

Atshii

Super Harri

Tänään on se päivä

Olet liian pieni

Sesse on kadonnut, (oli muuten kotona ei Dinomaassa :)

Kasva nyt pian (kukkia kasvatetaan :)

Hei rokataan

Minä haluan rakentaa

Mitä sitten tapahtui?

Sirkus

Kun kasvan isoksi

Postimies tuli

Minä voin soittaa jotain

Apua

Kenet ottaisin

”Origami”, jaksossa tehdään origameja oikeaa nimeä en tiedä

Minä voitin

Minä haluan tehdä ne kaikki

Aina menee reunojen yli

Pikkuleipiä

Saanko pitää sen

En halua mennä nukkumaan

Katso, mitä löysin

En kuule mitä sanot

Kotiin

Ystävä avaruudesta

Nyt tehdään elokuva

Viidakko

Sairastapaus

Dinopari

Minua naurattaa

Minulla on kuuma

Onko tuo muka lamppu

Eläköön Pizza

Mukaan paraatiin

Loistava jakso, jossa Harrin rummutus haittaa kotona ja paraatia mennään pitämään Dinomaahan. Paraati haittaa pöllöä. Ratkaisuna on iso ilmapallo, joka menee auringon eteen ja pöllö herää ja paraati voidaan pitää. Kuva on yletv2:n ohjelmasta. Sarja on kanadalainen-

Pikajuna

Hieno varjo

Minä pystytin teltan

Ajetaan kovempaa

Hampaani irtosi

Löytöretkeilijä Harri

Löysin simpukan kuoren

Jii-haa

Se on mummin huoneessa (tässä ensimmäistä kertaa on mummin dino)

Teltassa

Minä näen

Kuu on tehty juustosta
..
Pitäähän jotain löytyä.
Tosi vahva!
Mitä etsintä on?
Mitä tällä avataan?
Lähtö
Avaruuskapteeni Harri
Lähdetään Afrikkaan (Harri tekee esitelmää kouluun)
Pingviini on poissa (tämä tuli esim. 5.4.14 jaksossa 52/52, Harri lähtee kouluun yksin jakson lopussa)