sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Vera Vala: Suden hetki

 


Vera Vala: Suden hetki, Gummerus 2019, sivumäärä 457.

Vera Valan dekkari Suden hetki on kuudes (ja viimeinen?) osa Arianna de Bellis -sarjassa. En ole lukenut sarjan aiempia osia ja tässä viimeisessä vimmaisessa osassa kaikki kortit pelataan uudestaan ja kuolettavan isot panokset ovat pelissä, viimeiseen sivuun asti asetelma muuttuu ja saadaan yllättäviä päivityksiä aiempiin tapahtumiin.

Jos et halua tietää mitään juonesta ennakolta, lue kirja, älä lue alla olevaa, jossa ei paljasteta muuta kuin eri käänteiden lähtökohtia.

Päähenkilö Arianna de Bellis on toistamiseen naimisissa, ensimmäinen aviomies Giovanni kuoli dramaattisesti auto-onnettomuudessa, jossa Arianna menetti odottamansa lapsen. Sittemmin Arianna on avioitunut Bartolomeon kanssa, ja he ovat saaneet tyttären Selenen. Arianna alkaa ratkoa rikoksia, joita kuvataan edeltävissä osissa. Ariannan veli Ares on pappi ja osallistuu rikosten ratkaisuun. Ariannan elämässä on ollut kolmen vuoden jakso, jossa hän on ollut Etelä-Amerikassa, minne hänet on kaapattu. Tästä ajasta hän ei muista mitään, mutta näkee toistuvasti omituisia unia tästä ajasta. 

Kirjan prologissa lääketieteen tohtori Fabrizio Manetti pelkää saaneensa ruton Madagaskarista ja vie salaisia kovalevyjä Seychelleille. Manetti tajuaa, että hän on ollut pelkkä pelinappula rokotekokeilussa, jonka todellinen tarkoitus on käynnistää ruttopandemia. Manettilla on pelon- ja vilunväristyksiä, eikä hän löydä tehokkaita vastalääkkeitään. Seychelleille ovat muuttaneet myös Arianna, Bartolomeo ja Selene ja Selenen lastenhoitaja suomalainen Vilja.

Teoksessa Bartolomeon menneisyyttä avataan, ja linkitetään se  sveitsiläisen Reichmuthin raharuhtinassukuun. Bartolomeo oli yhtä aikaa Muukalaislegioonassa kuin perheen nuorempi poika Rodolfo, kun Rodolfo katosi, Bartolomeo raportoi asiasta perheelle, isälle Wolfgangille ja isolle veljelle Eberhardille. Rodolfo lavasti oman kuolemansa, ja touhuili Kolumbiassa, Rodolfo katosi myös Etelä-Amerikassa, mutta hän palaa. Kaikkien henkilöiden yllättävä "virkoaminen" ja elossa olo tuntuvat olevan juonen polttoaine ja kirjan kantava teema, muita ovat vallanhimo, kateus, veljesviha ja halu harventaa ihmiskuntaa, johon "rokotekokeilu"-juonilankaa suuntaa. 

Myös aiemmissa osissa ollut Mithra-kultti avataan apposen auki. Kultti periytyy Rooman ajalta, ja "lahkoa" johtaa Paholaisrauskuksi nimetty johtaja, jonka henkilöllisyys on salainen, ja joka valitsee seuraajansa (Mithran tahdosta).

Kirjan paras anti on minusta Eberhardin ja Rodolfon epätasainen ja hyvin kaunainen suhde, muuten juoni on yhtä sekamelskaa, kun siihen kietoutuvat firmojen asiat ja mainittu Mithrakultti ja lapasesta lähtevä antibioottiresistentti keuhkorutto. Lisäksi aiemmat totuudet juonesta kyseenalaistetaan, tilanteita vatkataan ees ja taas, uudestaan ja uudestaan. Loppu on kateuden, kiiman ja koston värittämä eloonjäämistaistelu, jossa on yllättävät voittajat. 

Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat vastauksia aiempien osien mysteerioihin, tai mielivät kuitata koko sarjan yhden kirjan lukemisella.

Kirjasähkökäyrän Mai on summannut Suden hetken näin

Vera Vala on Pohjanmaalta kotoisin oleva kirjailija, joka asuu Italiassa.

12 kommenttia:

  1. Kiitos minulle uuden kirjailijan esittelystä!
    Kateus, vallanhimo ja tilanteiden ees ja taas vatkaaminen ruttoepidemioineen kuulostavat sen verran tanakalta yhdistelmältä ja sekametelisopalta, että Valan suhteen mainiosti avaava kirjoituksesi riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että sarja jää lukematta, mutta oli tässä ajoin jännitystä ja viihtyvyyttä.

      Poista
  2. Tämä oli kansainvälinen jännäri.

    VastaaPoista
  3. Hyvin ajan hermolla aiheidensa puolesta tuntuu olevan. Minä en ole koskaan oikein tykännyt "sekametelisopasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan juoni kaikilla mausteilla, oikein pursui ulos.

      Poista
  4. Olen pyöritellyt kirjaa, viimeksi joulumyynnin aikaan, joten pitänee tähänkin tutustua. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
  5. Yleensä innostun, kun kirjailija uskaltaa käyttää mielikuvitustaan, mutta tässä taidetaan mennä jo uskottavuuden tuolle puolen. :D Voin melkeinpä vannoa, että en tule lukemaan näitä kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun pidin mutta jossain vaiheessa meni liian isoksi.

      Poista
  6. Tää oli mun mielestä sarjan paras osa. Monia langanpäitä solmittiin yhteen ja asiat alko suoristua. Tää sarja taitaa olla semmonen, että kannattaa lukea järjestyksessä alusta asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse olen samaa mieltä, että kirjasarjat pitäisi lukea järjestyksessä, koska tuossa päätösosassa suoristui monta asiaa, ja oli kyllä jännittävä. Kiitos kommentista.

      Poista