maanantai 26. joulukuuta 2022

Salman Rushdie: Maa hänen jalkojensa alla

 


Salman Rushdie:  Maa hänen jalkojensa alla, alkuteos The Ground Beneath Her Feet, suomentanut Arto Häilä, WSOY 1999. sivumäärä 519.

Salman Rushdien (s. 1947)  kuudes romaani Maa hänen jalkojensa alla on viitteiltään runsas nykyaikaan ja populaarikulttuuriin siirretty antiikin Orpheuksen ja Eurydiken traaginen rakkaustarina. Kirjan haastavuutta lisää se, että se on "rinnakkaistodellisuudessa", mikä itse asiassa ilmeni minulle heti, vaikka se paljastetaan tarinan edetessä. Historian tapahtumia on muutettu, eli internet on käytössä 1980-luvulla, J.F. Kennedy murhataan vasta myöhemmin, kun Robert Kennedy on presidenttinä. Kirjassa on maagisen realismin aineksia ja se on eri tyylien pyörivä kollaasi.

Kirjan kertojana on bombaylainen Umeed Merchant eli Rai, joka kertoo lapsuuden ystävänsä Ormus Caman ja Rain perheessä olleen kasvattilapsen Vina Apsaran rakkaustarinan, jonka kirjailija linkittää Orpheukseen ja Euridykeen. Tosin enemmän tekstiä suolletaan Bombaylaisten perheiden sekavien kytkösten, korruption, huijausten kertomiseen. Samalla lukijan eteen levähtää monta maailman epäkohtaa.

Kirja päättyy kuten antiikin tarut, pääparin poistumiseen tästä ulottuvuudesta, ja Rai jää kynäilemään tätä kertomusta.

Olen lukenut aiemmin Rushdielta vain Jaguaarin hymy, mutta ennen blogiaikaa. Kaikista ansioistaan ja ajoittaisesta imustaan huolimatta Maa hänen jalkojensa alla oli minusta pitkäpiimäinen, puuduttava ja minulle pelkkää pakkopullaa.

Eniten ihmetytti tämän sitominen "populaarimusiikkiin", tässä ei ollut poppia, rokkia eikä punkkia, vaan hyvin henkistä hengailua.

Maa hänen jalkojensa alla on kiitelty Salman Rushdien romaani, joka kyllästytti täman bloggarin.

Itselleni kirjoitan hieman pidemmän oppimäärän:

Teos alkaa itse asiassa Vinan kuolemasta maajäristyksessä helmikuussa 1989. Vina on tarinan keskushenkilö. Hän on syntynyt Yhdysvalloissa Virginiassa, ollut kaltoinkohdeltuna useassa kodissa, kunnes lähetetään taas uusille sukulaisille Bombayhyn Intiaan. Siellä hän päätyy (ei-sukulaisille) Merchanteille, jonka lapsi siis Rai on. Vina on vain 12-vuotias, kun  Ormus Cama (s. 1937) tapaa Vinan. Ormus lupaa odottaa Vinaa, kunnes hän on 16-vuotias. Ormus on seitsemän vuotta Vinaa vanhempi. Neljän vuoden jälkeen Ormus ja Vina karkeloivat hotellissa yhden yön, ja sitten Vina lähtee lipettiin. Ormus ei lähde perään. He tapaavat vasta kun Ormus on ollut onnettomuudessa Englannissa, ja ollut kolme vuotta koomassa. Kun Vina saapuu Ormuksen luo, tämä herää. Ormuksella on yhteys "toiseen maailmaan". Ormus haluaa naimisiin, mutta Vinan kanssa sovitaan häät kymmenen vuoden päähän. Ormus on selibaatissa, Vina ei, hänellä on paljon irtosuhteita, ja yksi vakinainen suhde Rain kanssa, kuten myös avioliittonsa aikana. Teoksessa on tyhjää pölinää Ormuksen ja Vinan bändistä VTO:sta. Joka tapauksessa pääparille käy kuten Orpheuksen ja Eurodykeen tarinassa.

Kirja hutkitaan Bombayn ja Intian talouselämää, korruptiota ja kuvataan "huijauksia".

Rain isä ja äiti ovat onnellisesti naimisissa, mutta Rain isä sössii raha-asiansa uhkapelivelkojen vuoksi. Vanhemmilla tulee riitaa ja ero, minkä vuoksi osin Vina lähtee lipettiin Rain äidin korut mukanaan. Samalla Rain lapsuuden talo palaa. Ormus Caman perhe on todella omituinen. Isä on sir Darius Xerxes Cama, joka on naimisissa lady Spentan kanssa. Isä on valelakimies ja "opiskellut" Englannissa. Perheessä on kaksoset Cyrus ja Virus, joista ensimmäinen yrittää tyynyllä murhata Ormus-vauvaa, ja lähetetään koulukotiin, lukuisten tyynymurhien jälkeen, hän saa vankeustuomion. Virus saa krikettipallon päähänsä, eikä suostu enää puhumaan. Perheessä on lisäksi kuollut lapsi, joka viestii Ormukselle, ja Ormuksen kooman aikana Marian niminen "nainen" käy ottamassa Ormukselta suihin. Tässä nyt pieni raapaisu asetelmista, jos olet tällaisen "hauskan ystävä" niin kannattaa ilman muuta lukea :)

Salman Rushdie heittää paljon kirjallisia viitteitä, yllättävin on toistuva Kaislikossa suhisee huomio Ormuksen isän ja Rain isän ystävyydestä: "Vesirotta ja Myyrä -tyyppistä kiintymystä". s. 38. Kirjailijan läpimutoteos oli Keskiyön lapset

10 kommenttia:

  1. Iik, olenkin vähän pelännyt jostain syystä, että Rushdien teksti saattaisi olla työlästä. Lähinnä vähän kiinnostaisi Saatanalliset säkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On työlästä, taitavaa, mutta minusta myös rasittavaa, enkä pidä tämäntyyppisistä teoksista, itsekin pitäisi lukea vielä Keskiyön lapset, tai on ostettuna :)

      Poista
  2. Mainio arvio teoksesta, jonka ansioksi on luettava myös se, että tulin entistä vakuttuneemmaksi siitä, että "Saatanalliset säkeet" riittää oikein hyvin minulle tätä "genreä";)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on hyllyssä Keskiyön lapset, toivottavasti se on parempi, luulen, että on hieman samanlainen kuin tämä, WSOY:n esittely kertoo, että:
      "Kaikkien aikojen parhaaksi Booker-voittajaksi valittu Keskiyön lapset on maagisen realismin merkkipaalu, terävä poliittinen satiiri ja humoristinen perhetarina.

      Keskiyöllä 15. elokuuta 1947 ilotulitteiden räiskyessä Intia itsenäistyy ja Saleem Sinai syntyy – kuten myös tuhat muuta lasta: keskiyön lapset, joista jokaisella on oma yliluonnollinen kykynsä ja joihin Saleem on telepaattisessa yhteydessä. Saleemin kasvutarina kietoutuu yhteen nuoren valtion kanssa ja sinkoaa hänet keskelle sen kohtalonhetkiä."

      Poista
    2. Kiitos Jokke, pyörränpä puheeni, sillä jos joskus joku Rushdie, se olisi "Keskiyön lasten tarina", sillä Intia on kiehtova maa:)

      Poista
  3. En ole lukenut yhtään Rushdien teosta. Kiitos kirjavinkistä :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on myös tämä kirja, mutta se jäi kesken. Nyt kirja on siirretty kellariin maaksi jalkojeni alle, hehheh. Koin tämän tosi sekavana ja tunsin itseni jotenkin tyhmäksi, että pitäisikö minun tajuta tätä ollakseni uskottava kulttuuri-ihminen. Valitsin mieluummin, etten ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 oli aika moinen kimara. En itsekään ymmärtänyt, mutta tulipa luettua.

      Poista