Linda Boström-Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan, alkuteos Välkommen till Amerika, suomentanut Petri Stenman, Like 2016, sivumäärä 96.
Ruotsalaisen Linda Boström-Knausgårdin (s.1972) pienoisromaani Tervetuloa Amerikkaan kertoo pienestä 11-vuotiaasta tytöstä Ellenistä, joka on lopettanut puhumisen isänsä kuoleman jälkeen, mutta kertoo ajasta ennen ja jälkeen isän kuoleman. Teos alkaa: "ON JO KAUAN SIITÄ, kun lakkasin puhumasta. Kaikki ovat tottuneet. Minun äitini, minun veljeni. Isäni on kuollut, joten en tiedä mitä hän sanoisi".
Äiti on näyttelijätär, jonka osat vaihtuvat, kun hän esitti Vapauden patsasta, hän huusi näyttämöltä "Tervetuloa Amerikkaan", josta kirjan nimi tulee. Teos on kaunista kieltä, ei yhtään turhaa sanaa. ja kertoo perhen traagisista minusta psyykkisistä ongelmista, jotka ovat tarttuneet isän lisäksi ainakin Elleniin, ja tämän veljeen, eikä äitikään aivan rationaalisesti ja tasapainoisesti käyttäydy.
Lukija odottaa vastauksia, tai selvityksiä, mutta niitä on tarjolla niukalti, eivätkä ongelmat hälvene oikeassa elämässäkään minnekään, ehkä muuntuvat tai peittyvät. Ehkä perheen tragedia johtui isän ja äidin erilaisuudesta. Isä oli pohjoisesta, piti kalastamisesta. Äiti halusi etelään estradille. Isän talous petti ensin, sitten hänet täytti pimeys, ja se oli murhenäytelmän alkutahteja?
Luin huippubloggareiden ja kirjailijoiden arvioita tästä teoksesta (klik, klak, klok), ja olen varsin eri mieltä näistä arvioista, lisäksi minua haittaa viitteet Lindan ex-mieheen ja Lindan oletettuun elämään, eikö kirjaa voi lukea ja arvioida vain ja ainoastaan kirjana, sen sisältönä eikä minään muuna.
Lapsinäkökulmat ovat yleensä minua kiinnostavia. Olen yhden tämän kirjailijan teoksen lukenutkin. Olen kanssasi samaa mieltä, että kirjoja pitäisi lukea kirjoina eikä aina hakea niistä omaelämäkerrallisuutta, ellei sitä nimenomaisesti tuoda esille. Knausgådit on kuitenkin kirjoittaneet kai aika paljon autofiktiota, mikä ehkä kutkuttaa hakemaan sitä omaelämäkerrallisuutta kaikista teoksista, mikä tietenkään ei ole hyvä asia.
VastaaPoistaAinakin herra on kirjoittanut kuusi osaa autofiktiota 😀
PoistaNää Linda Boström-Knausgårdin kirjat kiinnostaa lukea.
VastaaPoista😀
PoistaJoo, ei tässä kirjassa ole mitään, mikä veisi ajatukset elämään Karl Ove Knausgårdin kanssa, eikä kait muissakaaan Linda Boström-Knausgårdin kirjoissa. Olen lukenut hänen kolme romaaniaan, kaikki aivan erilaisia eikä mitenkään oman elämän aineksista koottuja. Niitä hän on jo julkaissut runokirjan ja novellikokoelman, joita ei ole suomennettu.
VastaaPoistaMinustakin tämä kirja kertoo mielenterveyden häiriöstä. Puhumisen lopettaminen myöhäislapsuudessa on ehkä samaa oirehdintaa kuin syömisen lopettaminen, halu lakata kasvamasta. Tyttö kokee syyllisyyttä isänsä kuolemaan ja haluaisi jäädä pieneksi, lapsuuteen. "Minä lakkasin puhumasta, kun kasvaminen vei minussa liikaa tilaa."
Kiitos pitääkin hankkia lisää Lindan kirjoja 😀
PoistaTätä en olekaan rekisteröinyt tietoisuuteeni, onhan tuo pari vuotta vanha jo. Voisin lukea.
VastaaPoistaTästä voisit pitää ja on lyhyt.
PoistaLinda Boström-Knausgård kirjoittaa hyviä vahvoja kirjoja, tyttö joka ei puhu, eikä kirjoita edes
VastaaPoistaTotta, juuri näin :)
Poista