Bertrand Russell: Avioliitto ja moraali

 

Bertrand Russell: Avioliitto ja moraali, alkuteos Marriage and Morals 1929, suomentaja J. A. Hollo, Gummerus 1951, sivumäärä 233.

Bertrand Russell (1872 - 1970) oli brittiläinen matemaatikko ja filosofi. Russelin tunnetuimmat julkaisut lienevät matematiikan alalta  The Foundations of Geometry ja Principia Mathematica sekä  filosofian alalta The Philosophy of Leibniz. Bertrand Russell voitti myös Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1950. Bertrand Russell oli muuten Victorian ajan pääministeri John Russelin (1792 - 1878) pojanpoika. Russell oli tasa-arvon kannattaja ja pasifisti. Russell oli ennemmin agnostikko kuin ateisti. Olen blogannut hänen teoksestaan Filosofiaa jokamiehelle

Russellin teos Avioliitto ja moraali tarkastelee eri perhetyyppejä, tässä alla olen tulkinnut, nykyaikaistanut sekä oikonut. Teos on kirjoitettu miltei sata vuotta sitten. Kirjassa Russell toteaa että perhekeskustelussa vallalla on paljon Marxin ajatukset taloustieteestä ja Freudin näkemykset vieteistä. Tuolloin seksi kuului (vain) avioliittoon, ja avioliittoa säädellään yhteiskunnan lainsäädännöllä. Uskonto vaikuttaa myös avioliittoon. Suomessa kirkkohäät ovat monelle vieläkin merkityksellinen tapahtuma. Sata vuotta sitten on ollut vielä enemmän sukupuolielämää rajoittavia lakeja ja yhteisön normeja. Perheisiin vaikuttavat edelleen yhteiskunnan lait avioliitosta, perinnön jaosta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista. Yhteisön normit säätelevät, mikä on hyväksyttävä parisuhde ja mitkä yksilön valinnat yhteisössä  hyväksytään. Vaikka yhteiskunta ja yhteisö ohjaavat voimakkaasti yksilön valintoja, on viime kädessä vaistot ne, jotka vaikuttavat paljon ihmisen parinvalintaan ja avioliittojenkin muodostumiseen. Russelin mukaan seksuaalisuus myös opitaan, sillä ihminen ei vaistomaisesti tiedä seksistä kaikkea. Russell on tajunnut jo vuonna 1929, että lääketiede, ehkäisymenetelmien kehitys vaikuttavat myös perheisiin. Hänen mukaansa se ja seikka, että yhteiskunta osallistuu lasten kasvatukseen yhä enemmän, tulee pienentämään isän roolia perheissä. Russell ei kannata Neuvostoliiton järjestelmää, jossa on isoja lastentarhoja, missä perhesiteet ovat "hölliä". Normaali perhe on hyväksi lapselle, joka saa vanhempiensa kiintymystä osakseen. 

Russell tarkastelee eri järjestelmiä. Matriarkaalisessa järjestelmässä, äidit saavat lapsia, mutta lapsella ei ole isää. Miehen malli tulee yhteisön miehiltä, mutta eniten lapsen enolta. Tällainen järjestelmä on (tai on ollut) Trobriand-saarilla Papua Uusi Guinealla. Russell huomauttaa että sosiaaliselle isälle, eli naisen elinkumppanille tulee tunteita lasta kohtaan, vaikka biologisesti hän ei ole isä.

Äitikeskeinen järjestelmä on poikkeus. Ihmiskunnassa vallitsi ja useassa paikassa vallitsee edelleen patriarkaalinen järjestelmä, jossa lapsella on isä, joka on perheen pää, ja jota muut tottelevat. Järjestelmässä naisen neitsyyttä (ennen avioliittoa) korostetaan, "isä - poika" -ketju on tärkeä, (ja vielä isä - esikoispoika). Naista kontrolloidaan, jotta sukuun ei tulisi vierasta verta. Miehen mustasukkaisuus kumpuaa kunnianloukkauksesta tai sen mahdollisuudesta, nainen on kuin miehen omaisuutta. Miehelle sallitaan syrjähypyt, naiselle ei. Russelin mukaan jo Mooseksen ensimmäisessä kirjassa isät haluavat poikia ja heillä on paljon lapsia. Russelin mukaan apostoli Paavalin vaikutus on suuri, eikä myönteisessä mielessä. Paavali liitti seksin avioliittoon, ja seksi on siellä pakollinen "paha", mutta parempi olisi olla selibaatissa tai pysyä naimattomana. Katolinen kirkko on suhtautunut nuivasti ehkäisyyn. "Tähdentämällä seksuaalista siveyttä kristillinen etiikka huononsi naisten asemaa". s. 46 Se johti "tulkintaan", että nainen oli viettelijä.

Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, jota Russell käsittelee. Sadassa vuodessa usea asia on muuttunut, joten kaikilta osin Russelin analyysi ei ole ajankohtainen. Russell ennustaa, että kaupungissa solmitut avioliitot ovat alttiita ongelmille. Naisen nousu tasavertaiseen asemaan miehen kanssa, aiheuttaa paineita avioliitossa myös miehelle.  Mitä sivistyneempi yhteiskunta on, sitä enemmän näyttää tulevan avioeroja.  Tämä johtuu minusta myös siitä, että koulutetulla naisella on paremmat mahdollisuudet selvitä yksin, kuin järjestelmässä, jossa vain mies on kodin ulkopuolella töissä. Russell kuitenkin ounastelee, että maaseudulla avioliitot ovat onnellisempia, koska siellä elämän tahti on rauhallisempi.

Avioliitto vaikuttaa mieheen, naiseen ja lapsiin. Perhe on yhteiskunnallinen instituutio, vaikka se perustuu "yksityisiin tunteisiin". Yhteiskunnan rajat ja väliintulo pohjautuvat lapsen hyvinvointiin. Russelin mukaan perhe saa ihmisen kartuttamaan myös varallisuutta. Perhe ei olekaan silloin enää etupäässä seksuaalista kumppanuutta varten vaan yhteistoimintayritys, jonka tavoite on saattaa perheen lapset maailmaan ja saavuttaa hyvä asema ja turvata jälkipolvien onnistuminen.

Russell käsittelee eugeniikkaa ja pakkosterilointia. Molemmat hän tuomitsee. Rotueugeniikka on kansalliskiihkon tekosyy. Tuolloin ihmisiä myös pakkosteriloitiin, tätä Russell pitää julmana. Russelin mukaan yhteiskunnassa koulutettujen perheet ovat vähälapsisempia kuin työväenluokan perheissä. Englannissa oli tuolloin 2 miljoonaa naista enemmän kuin miehiä, joka johti siihen, että moni nainen ei löytänyt kumppania. Russell havaitsee, että väestön määrä on alkanut nousta 1900-luvulla. (Todellinen väestöpommi tuli vasta 1900-luvun jälkipuolella). 

Russell kuvaa, kuinka tuolloin tyttöjä ja poikia kasvatettiin hyvin eri lailla. Poikien kasvu briteissä sukupuoliasioihin tapahtui riettaitten juttujen kautta, tytöille luotiin pelkoja ja paineita. Toisin tapahtui Samoalla, jossa nuorilla oli avoimempi suhde seksuaalisuuteen, ja nuorilla oli myös vähemmän mielenterveysongelmia.

Russell harmittelee sitä, että seksuaalikasvatuksessa on paljon vaikenemista ja kieltoja. Asiasta tulee myöhemmin ongelmia.

Bertrand Russellin Avioliitto ja moraali oli tietyillä osiltaan yllättävän ajankohtainen teos, jossa tarkastellaan seksuaalisuutta ja perhetyyppejä, ja sitä, mihin perhenormit perustuvat ja mitä niistä seuraa.

****
Bertrand Russell sai vuoden 1950 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja Nobelin palkinnon perusteluissa hänet mainittiin "ihmisyyden ja ajatuksen vapauden esitaistelijana".

José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri

José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri, alkuteos  Historia do Cerco de Lisboa  1989, suomentanut Antero Tiittula, Tammi Keltainen kirjasto 2015, sivumäärä 393.

Portugalilaisen nobelistin  José Saramagon kirjat ovat satiirisia, ja kehräävät viitteistä ja toistoista hienoa tekstiseittiä, jossa lukijan on hyvä edetä, ellei sekaannu tekstin syövereihin. 

Lissabonin piirityksen kirjuri -romaanin päähenkilö on keski-ikäinen kustantajan oikolukija Raimondo Silva, joka tarkastaa historiallista romaania Lissabonin piirityksestä, ja portugalilaisten suorittamasta takaisinvaltauksesta vuonna 1147. Raimondo Silva asuu yksin, ja on hyvin tarkka työstään. Romaanin ainoa merkittävä tapahtuma on se, että Raimondo Silva lisää Lissabonin piirityksen historian käsikirjoitukseen yhden kerran sanan ei. Kaupunki vallattiin maureilta, ja ristiretkeläiset auttoivat. Raimondo Silva lisää sanan ei, jolloin ristiretkeläiset eivät olisi auttaneetkaan portugalilaisia. Raimondo Silva kävelee pisin historiallisia paikkoja, ja pohtii tapahtumien kuvausta ja ajattelee, tapahtuiko asiat oikeasti niin. Hän päättelee, että maureilla ei ole ollut koiria. Hän epäilee myöskin, että sotapäälliköt eivät puhuneet joukoilleen yksinkertaisesti siitä syystä, että tuolloin ei ollut äänentoistolaitteita.

Teoksen nimi portugaliksi on Lissabonin piirityksen historia, suomeksi se on yllättäen Lissabonin piirityksen kirjuri. En ymmärtänyt nimen muutosta, enkä kirjasta kaikkea, sillä se liitetään kiinteästi Lissabonin historiaan, ja Lissabonin paikkoihin.

Raimondo Silva jää tekosestaan kiinni, ja työnantaja kuulee häntä. Silva ei yllättäen saa kenkää, vaan itselleen pomon, tohtori Maria Seran. Yhtä yllättäen, kuin Raimondo lisää sanan ei historiaan, hän ihastuu pomoonsa, ja vielä yllättävämmin pomo häneen.

Portugali itsenäistyi vuonna 1143 ja Lissabonin takaisin valtaus tapahtui neljä vuotta itsenäistymisestä 1147. Toinen ristiretki  oli 1147-1149. Portugalin kuningasta Alfonso I pyysi ristiretkeläisiltä apua piiritykseen ja takaisin valtaukseen maureilta. Vuonna 1179 paavin pyhä istuin tunnusti Portugalin itsenäisyyden. Saramago asettaa kyseenalaiseksi historian totuudet, ylipäätään mitkä dokumentit ovat jääneet "elämään", ja keiden kertomuksia pidetään totena.

Olen haluton analysoimaan tätä monestakin syystä sen sijaan  kerron ketkä ovat tästä bloganneet:

Margit, joka on pitänyt paljon, ja kirjoittaa teoksesta olennaisimman.

Arja kehuu.

Keskisuomalainen, joka arvioi vasemmistosympatisoija Saramagon motiiveja, minusta arvio on hyvä.

Susar kehuu Saramagoa, mutta ei tätä teosta.

Haluaisin olla kuin Margit ja Arja ja pitää teoksesta, mutta enemmän kallistun Keskisuomalaisen ja Susar:n arvioon, minusta tämä oli puuduttava kirja, joka pieriskelee pikkuseikoissa.

*****
Nobelisti portugalilainen José Saramago (1922 - 2010) oli portugalilainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1998. Romaani Elefantin matka on minusta astetta parempi.

Dag Hammarskjöld: Kiinnekohtia

 

Dag Hammarskjöld: Kiinnekohtia, alkuteos Vägmärken 1963, suomentanut Sinikka Kallio, Otava 1964, sivumäärä 220.

Ruotsalainen YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld (1905 - 1961) kuoli Pohjois-Rhodesiassa lento-onnettomuudessa 21.9.1961, hän oli lentämässä Kongoon, jonka mutkikasta tilannetta ratkoi. Turman syistä ja kuolemasta on esitetty moniakin teorioita, mutta se on kuitenkin tapahtunut, eikä lopullista syytä tiedetä. Dag Hammarskjöld sai vuoden 1961 Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä käsikirjoitus löydettiin hänen asunnostaan New Yorkista ja Leifille esitetty kirje, jossa pyytää tätä julkaisemaan, "kun ajattelen elämäni myöhempiä vaiheita ja kaikkea mitä minusta on kirjoitettu ja sanottu".

Dag Hammarskjöldin isä toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1914-1917. Dag itse  väitteli tohtoriksi, ja oli vuosia Ruotsin Riksbankin pääjohtaja, mutta suuntautui ulkoministeriöön. YK:n pääsihteeriksi hänet valittiin vuonna 1953 ja uudestaan 1957.

Teos on jaettu osiin ja ensimmäisessä osassa on runoja ja aforismeja vuosilta 1925-1930, seuraavat ovat vuosilta 1941-1942, 1945-1949 ja sitten vuosittain kuolemaansa asti, lopussa päivämäärillä kirjoitettuja runoja. Minulle tulee kokoelmasta mieleen älykäs, hieman syrjään vetäytyvä, ja paljon ajatteleva ihminen.

Dag Hammarskjöld  pohdiskelee teologisesti, mutta ne sivuutan, mutta hän pohtii myös elämää itsessään ja diplomatiankin kautta

"Ystävällisyydestä, joka ei velvoittanut mihinkään, hän oli rakentanut aluksensa miinanraivauslaitteet, ja pitäessään niitä alituisesti vedessä hän heikosta ohjaustaidostaan huolimatta uskoi välttävänsä miinavaaran". s.39

Tämä minusta pätee niin ihmisiin, kuin valtioihinkin. Dagilla on aforismeja ja huomioita: "ryhti terveyden ehtona - mikä on toista, läpikotaisin toista kuin kovuuden kuori, jonka suojaan yritämme piilottaa ryhdittömyyttämme." s.40. 

Hammarskjöld pohtii jatkoaan vuonna 1953: "Jos minun vielä suodaan jatkaa, tahtoisin sanoa sanottavani lujemmin, yksinkertaisemmin - hiljemmin, lämpimämmin". s.88 Hammarskjöld pohtii paljon nöyryyttä ja tähdentää, että omaa etua ei saa ajaa. 

Vuonna 1961 on päivämääriä, ja niihin liittyviä runoja, viimeisin 24.8.1961. Runossa 6.7.1961 viimeinen säkeistö kuuluu

Itke
jos voit,
Itke
mutta älä valita
Tie valitsi sinut -
ja sinun osasi on kiittää. s. 197.

Runo on alkanut: Väsynyt/ ja yksin/ Väsynyt / niin että mieltä särkee... s.196.

Dag Hammarskjöldin Kiinnekohtia on puhutteleva teos.

Uutinen (vuodelta 2019) Hammarskjöldin lento-onnettomuudesta. TÄÄLLÄ.

Rudyard Kipling: Valon kadotessa

 

Rudyard Kipling: Valon kadotessa alkuteos The Light That Failed, 1891, suomentanut  Aino Malmberg, Otava 1950, sivumäärä 345.

Vuoden 1907 kirjallisuuden nobelisti britti Rudyard Kipling syntyi Bombayssa, mutta lähetettiin kouluun Englantiin 5-vuotiaana yhdessä pikkusisarensa Alicen eli Trixin kanssa. Sisarukset asuivat Hollowaytten luona seuraavat kuusi vuotta. Kiplingin mukaan olot olivat ankeat ja ankarat. Kiplingin pikkusiskolla olot olivat paremmat, mutta Alice palasi Intiaan jo 1877.  Sisäoppilaitoksesta ei Kiplingille herunut stipendiä Oxfordiin, joten Kipling palasi Intiaan ja toimi lehtimiehenä. Hän kirjoitti runoja ja novelleja. Valon kadotessa oli Kiplingin ensimmäinen romaani. Romaanin Maisien esikuva on Trixin ystävätär Florence, johon Kipling oli ilmeisesti rakastunut (yksipuolisesti?). Romaani alkuosiltaan heijastelee tätä kuviota, mutta sisältää myöhemmin paljon juonenkäänteitä. Teos ei saanut hyviä arvosteluja, eikä se kuulu Kiplingin parhaisiin. Mielenkiintoinen se on. Alla juonesta, jota ei kannata lukea, jos haluaa lukea itse kirjan, ja säilyttää "jännityksen".

Valon kadotessa -romaanin päähenkilö Dick Helder on orpo, jolla on elinkorko, mutta hänet on majoitettu ankean rouva Jennetin luo. Jennetin luo tulee myös Maisie. Maisie on alkuun puhumaton, ja kiintynyt vain vuoheensa Amommaan. Dick ja Maisie kuitenkin ystävystyvät, ja Dick ihastuu Maisieen, mutta Maisie lähetetään Ranskaan. Maisie kannustaa Dickiä taiteilijaksi.

Myöhemmin aikuisena Dick on Sudanissa, jossa riehuu sota Mahdia vastaan. Dick on ystävystynyt reportteri Torpenhowin (Torpy) kanssa. Torpenhow kirjoittaa eräälle syndikaatille (joka myy sotauutisia eri lehdille), ja Dick kuvittaa tarinat. Dickin kuvissa on liikettä ja tunnetta, ne ovat loistavia. Taistelut on raakoja, ja Dick haavoittuu miekan iskusta päähän, mutta pääsee palaamaan Lontooseen. Myöhemmin Dick ja Torpy tapaavat Lontoossa, missä Dick pitää näyttelyä, ja myy hyvin. Dick muuttaa Torpyn asuntoon. Dick maalaa kuin vimmattu ihmisiä kiihkeissä tunnelmissa myös eroottisia tanssijoita, mutta kaikki on vain korviketta. Dick kaipaa vain Maisien rakkautta. Dick tapaa sattumalta Maisien, joka on käynyt Ranskassa taidekoulut, ja unelmoi läpimurrrosta. Maisie ottaa jatkuvasti taidetunteja. Maisie tekee kovin työtä, ja torjuu Dickin lähestymisyritykset. Maisie asuu kimppakämpässä "punatukkaisen impressionistinaisen" kanssa. Dick yrittää auttaa Maisieta, joka on kateellinen Dickille siksi, että Dick on lyönyt läpi. Dick tajuaa, että Maisien maalauksissa ei ole tunnetta, eikä Maisie osaa piirtää. Maisie peittää väreillä puutteellista piirustustekniikkaansa. Maisien vakioaihe on Melankolia, jota hän yrittää tehdä "fantasiapäällä". Maisie ei osaa edes piirtää ihmisen kasvoja. Dick alkaa käydä sunnuntaisin Maisien luona opettamassa häntä, Maisie ei opi edes piirtämään ihmisen leukaa. Kerran Dick pääsee viemään Maisien heidän lapsuutensa maisemiin, mutta Maisie ei suostu Dickin kosiskeluihin. Maisie vie Dickin kaiken ajan, ja Dick laiminlyö omaa maalausuraansa.

Maisie lähtee harjoittelemaan Pariisiin. Torpy tuo Bessie Broke -nimisen naikkosen kämpille (aikeena on ilmeisesti harrastaa seksiä, mitä kirjassa ei suoraan mainita). Dick saa inspiraation, hän alkaa maalata Maisien haaveilemaa aihetta Melonkoliaa, Bessielle maksetaan mallina olosta. Dick maalaa, mutta käy lääkärillä kun silmissä näkyy palloja. Lääkärin ennuste on tyly. Miekanisku on vaurioittanut näköhermoa, Dick menettää näkönsä. Bessie kokee mallina olon näennäistoiminnaksi, ja on turhautunut. Maalaus lopulta valmistuu, ja Dick menettää näkönsä. Bessien pesti päättyy, ja hän saa raivarin, ja  tuhoaa Melankolian tärpätillä ja palettiveitsellä. Torpy ei kerro tästä Dickille, joka läträä viinan kanssa. Lopulta Torpy hakee Maisien Lontooseen, jossa Dick näyttää Melankoliaa. Maisie ottaa tuhotun taulun ja häipyy Pariisiin punatukkaisen naisensa luo. 

Yllä monipolvisen juonen kuvausta. Kiplingin esikoisteos julkaistiin aluksi lyhyenä 13 luvun versiona, jossa oli ilmeisen "onnellinen" loppu. Tämä versio on alkuperäinen ja myöhemmin julkaistu. Tässä luvussa 13 Dick uskottelee Torpylle hänen kihlautuneen Maisien kanssa, ja Torpenhow  lähtee Port Saidiin tekemään sotareportaaseja. Dick tapaa uudestaan Bessien, joka tunnustaa tuhonneensa Melankolian, joka oli Dickin uran huipputeos. Dick myy omaisuutensa ja matkaa Port Saidiin, jossa saa kuulan kalloonsa ja kuolee.

Kiplingin Valon kadotessa on hyvä aikansa peili, joka hieman vääristää, mutta kuvaa silloista maailmankuvaa, arvoja ja kasvatusta. Romaanin tapahtumat Port Saidissa ja sokeutuminen ovat väkisin ympättyjä. Sen sijaan Maisien penseys Dickin rakkautta kohtaan on hyvin kuvattu. Maisie haluaa hyötyä Dickin ohjeista, mutta ei oikeasti halua kehittyä taiteilijana. En aivan ymmärtänyt punatukkaisen naisen roolia. Hän inhoaa Dickiä? Mikä on hänen suhteensa Maisieen? Elättääkö Maisie häntä vai onko punatukkaisella tytöllä "romanttisia tunteita" Maisieta kohtaan? Tämä pitää jokaisen itse päätellä!

***

Rudyard Kipling (1865 - 1936) syntyi Bombayssa, ja kävi koulun Englannissa, toimi lehtimiehenä ja kirjailija Intiassa, ja sittemmin Yhdysvalloissa. Kipling julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vuonna 1881, lehtimiesvuosien jälkeen hän julkaisi pidempiä teoksia mm. Viidakkokirjat  vuosina 1894 ja 1895, Meren urhoja vuonna 1897 ja  Kim koko maailman ystävän vuonna 1901. Hän on kirjallisuuden nobelisti vuosimallia 1907. Kirjallisuusden nobelisti 1905 eli Henryk Sienkiewitz kirjoitti tuosta sodasta Mahdia vastaan teoksessaan Erämaan halki.

Paul Heyse: Kleopatra

 

Paul Heyse: Kleopatra suomennettu 1910 Arvi A. Kariston kirjapainossa, luettu Gutenbergistä

Paul Heysen (1830 - 1914) Kleopatra on pitkä novelli (tai hyvin lyhyt romaani). 

Kleopatra -novelli alkaa idyllisesti ja kauniisti, kun nuori komea ja huoleton paroni käyskentelee  kihlattunsa kanssa Berliinissä, esiliinana tulevan morsiamen täti ja kasvattaja. Hääkellojen pitäisi kilistä viiden päivän kuluttua. Paroni nimeltään Archibald on kihlannut Cecilian, joka on ollut ihastunut Archibaldiin jo pikkutytöstä alkaen, koska ovat sukua. Paroni esittelee Cecilialle kaupunkiasuntoaan, ja häiden jälkeen on tarkoitus muuttaa maalle hulppeaan linnaan. Kaupunkiasuntoon on ostettu ja tuotu yllättäen patsas, jota nuoripari tuijottaa:

"Patsas esitti puolessa luonnollista kokoa kaunista naista, joka puolipyörtyneenä näytti vaipuneen matalalle tuolille ja nojasi ruumistaan, joka vain lanteista alaspäin oli peitetty tummalla, poimukkaalla verholla, taaksepäin, aivan kuin olisi hän nukkumaisillaan. Irrallaan olevat hiukset laskeutuivat uhkeina aaltoina otsalle ja niskaan koristettuina helminauhalla, joka kiemurteli pitkin ohimoita kaulalle ja rinnalle. Nainen näytti hyväillen pitävän pientä vihreätä kyykäärmettä rinnallaan..."

Patsas saa katsojat valtaansa, ja tulee kumma tunnelma. Cecilia lähtee kotiinsa, ja Archibald vaipuu epätoivoisena ajatuksiinsa, miksi juuri ennen häitä? Miksi? Tancred, Archibaldin ystävä, piipahtaa käymään, ja Archibald kertoo elämänsä sivupoluista Pariisissa. Hän on törmännyt tummaan naiseen Virginiaan, joka on tarrautunut Archibaldiin, jonka seurauksena he ovat elelleet ilmeisesti susiparina avoliitossa. Kun Archibald on saanut kotoa kirjeen, hän on luikkinut sanaakaan sanomatta pois. Tuo patsas esittää Virginiaa, siitä Archibald on varma.

Tarina on dramaattinen, ja Archibald joutuu kummien tapahtumien keskipisteeseen asunnossaan. Patsas herää henkiin, eikä kyse ole unesta. Tämän jälkeen Archibald lähtee patsaan tekijän kanssa Ranskaan etsimään Virginiaa ...

Miten käy Archibaldin ja Cecilian onnelle?

Minusta tarina kantaa, ja on vaihteleva ja jännittäväkin. Heyse käyttää monipuolista ja kaunista kieltä. Paul Heyse on kuitenkin konservatiivi tai on kirjailijana romanttinen konservatiivi. Archibald tunnustaa kuumehoureisena hairahduksensa Cecilialle, joka antaa kaikki anteeksi, ja hääkellot kilkattelevat.

****

Saksalainen novellisti Paul Heyse (1830 - 1914) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1910. Heyse väitteli tohtoriksi mutta vuonna 1854 Bayerin kuningas Maximilian II rahoitti hänen kirjoittamistaan. Heyse on tunnetuin monista novelleistaan, mutta hän julkaisi myös runoja. 

Aleksis Kivi: Kullervo

 

Aleksis Kivi: Kullervo, näytelmä 1859, luettu Gutenbergistä, kuva Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Kullervon kirous, kuva wikimedia commonsista (täältä)

Aleksis Kivi (10.10.1834 - 31.12.1872) muunsi Kullervon tarinan viisinäytöksiseksi näytelmäksi vuonna 1859, teos voitti SKS:n järjestämän näytelmäkilpailun palkinnon, ja se julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna1864.  

Kullervo on  Kalevalan traaginen hahmo. Kullervo on Kalervon poika, joka tuhoaa Untamon suvun ja surmaa itsensä. Kalervo puolestaan oli Untamon veli, ja veljekset olivat riidassa. Lopulta Untamo tappaa koko Kalervon perheen, mutta ottaa yhden "immen" mukaansa. Impi synnyttää Kalervon pojan. Äiti kutsuu lastaan Kullervoksi. Kalervo vaimoineen kuitenkin elää, minkä siniviitta ilmoittaa myöhemmin (täysikasvuiselle) Kullervolle:

"Ei ole surmattu sukusi,
viel' ei kaatunut Kalervo.
On sulla iso elossa,
maammo maille tervehenä."

Tämä siis Kalevalasta.

Aleksis Kivi on ottanut Kullervon kohtalon näytelmänsä aiheeksi. Näytelmässä Untamo on Unto ja Ilmarinen Ilmari, ja Siniviitta on Sinipiika. 

Kullervo on Kalevalassa väkivaltainen ja vakivahva uros, jonka kädet toistuvasti tahriutuvat hurmeeseen, ja sen lisäksi urho sotkee lähipiirinsä asiat. Aleksis Kivi osoittautuu Kullervon tarinassa taitavansa tragedian tyylilajin. Kullervo on todellinen antimidas joka muuttaa kaiken tuhkaksi, ja myös sen aikainen Raid, eli tappaa talossa ja puutarhassa.

Ensimmäisessä näytöksessä Unto havaitsee Kullervon hakkaavan vimmatusti metsää, toki komennettuna kaskea kaatamaan, ja Unto on nähnyt unta Kalervosta, veljestään ja tämän vaimosta, jotka on veljesvihassa tappanut. Unessa Kullervo sytyttää pirtin palamaan, lisäksi Kalervo vaimoineen liihoittelivat liekeissä. Kullervo surmaa unessa Untamon ja Untamo Kullervon.

Ilmari tulee Untolle, joka myy Kullervon orjaksi Ilmarille, hintana viisi viikatteen terää. Nyyrikki kertoo Kimmolle, että Kalervo elää ja  asuu Nyrjösenä? He päättävät, etteivät hiisku asiasta Kullervolle, ennen kuin Kimmo on tutkinut väitteen todenperäisyyttä. Kullervo tahollaan vannoo kostoa perheensä tappajalle, ja pohtii otsamerkkiään. Kullervo on paimenena. Ilmarin emäntä on leiponut tahallaan kiven leipään, johon Ilmarin veitsi osuu. Kullervo saa taas raivokohtauksen. Paikalle pelmahtanut Ajatar ehdottaa että voisi manata petoja, jotka syövät Ilmarin karjan. Ajatar lupaa auttaa Kullervoa. Toisaalta kiltimpi Sinipiika vakuuttaa Kullervolle, että hänen vanhempansa elävät. Kullervo haluaa karjan kuolevan, ja pedot raatelevat karjan hengiltä.

Kullervo on väkivaltainen, ja menee vihassa Ilmarin luo, jossa Ilmarin vaimo sättii Kullervoa karjan menetyksestä, Kullervolta palavat päreet, ja Kullervo tappaa veitsellä Ilmarin vaimon. Kullervon kujan juoksu alkaa. Hän menee erämaahan, josta löytää Nyrjöset, jotka ovat kuin ovat kuin ovatkin hänen vanhempansa. Kullervo on jo tehnyt murhan, eikä isä-Kalervo ilahdu siitä. Kalervolla ja Kalervon vaimolla on kaksi tytärtä, vanhempi Ainikki on kadonnut. Kullervo lähtee töihin ja tapaa metsässä immen, jonka kanssa karkeloi. Myöhemmin selviää, että impi oli sisko Ainikki, ja Ainikille selviää, että Kullervo on hänen veljensä. Ainikki hukuttautuu. Kalervo tyrmistyy. Kun Kullervo suorittaa pääkostoaan tappaen Unton perheen, käy Kalervo perheessä kuolo.

Näytelmä loppuu Kullervon omiin johtopäätöksiin, ja hän surmaa itsensä miekallaan.

Kivi on näytelmässään kuvannut Kullervon kostoretkeä Untolaan varsin pitkään, mutta lyhentänyt sitä joltain osin, lisäksi sivuhenkilöitä on lisätty, sillä Kalevala ei ole näytelmän vuorosanoja, vaan nelipolvista trokeeta.

*****

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven (10.10.1834 - 31.12.1872) tunnetuin teos on Seitsemän Veljestä, mutta hän kirjoitti näytelmiä, tunnetuin on Nummisuutarit. Kivi kuoli unohdettuna veljensä mökissä.

Henrik Pontoppidan: Aave

 

Henrik Pontoppidan: Aave, alkuteos Spøgelser 1888, suomentanut Fanny Johansson, Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiö, 1896, Gutenbergin julkaisu eBook #65281.

Nobelisti Henrik Pontoppidanilta on suomennettu kolme teosta. Aave on sekä Gutenberg- että Projekti Lönnrotissa suomennettuna. Aave -tarina kuvaa senaikaisia oloja hyvin, mutta on tarinanakin hyvä, kryptinen, vaihteleva ja dramaattinen  ja rikkoo tuonaikaisia moraalikäsityksiä. 

Kertomus alkaa, kun pappisperheen orvoksi jäänyt ainoa tytär 18-vuotias Aune (alkuteoksessa Agnete Thorbjörsen) matkaa leskikreivittären seuraneidiksi. Kreivin aviomies, ja vanhempi poika ovat kuolleet onnettomuuksissa, ja toinen lapsi on menettänyt järkensä. Kartanossa kuulopuheiden mukaan kummittelee?

Tarinassa on monta jännitettä. Aunen perhe on inhonnut rikkaita, ja rikkaiden elämäntapaa. Vanha kreivitär on piehtaroinut synnissä, jonka Aunen isä pappina on tuominnut. Leskikreivitär haluaa Aunen seuraneidiksi, että kirous katoaa. Aune on tietämätön tästä, ja monesta muustakin asiasta. Hän alistuu ja muuttaa prameaan kartanoon, jossa viihtyy huonosti. Hän viettää ylimääräisen aikansa käyskentelemällä nummella, jossa tapaa metsänvartijan, joka asuu paikallisen akan ja tämän tyttären Elsan luona.

Aune ja metsänvartija tapailevat ja ihailevat luontoa, ja kun sadesään ja työtehtävien vuoksi muutama karkelontikerta jää väliin, Aune tajuaa olevansa rakastunut metsänvartijaan. Metsänvartija ei ole kuitenkaan sidonnaisuuksista vapaa, tai Elsa häntä kiristää. Metsänvartijalla on lisäksi salaisuuus, eli hän on todellisuudessa hullu kreivi. Hullu ilmeisesti siksi, että asuu kyläläisten hökkelissä.

Rakastavaisten sydämet kärsivät lemmentuskia, ja monesti suhteen jatkuminen tuntuu mahdottomalta, mutta lopulta Aune Thorbjörsen ja kreivi Fredrik löytävät  toisensa ja lähtevät yhdessä vaunuilla pois. 

Aave -tarinassa on monta kohtaa, jossa 1800-luvun moraali asetetaan kyseenalaiseksi. Fredrikillä on ilmeisesti suhde Elsan kanssa. Elsa, kun Fredrik on häipynyt, karkeloi seuraavan nuorukaisen kanssa. Fredrik tunnustaa Aunelle, että äiti ei ole koskaan välittänyt hänestä, eikä rakastanut. Aune seuraa rakkauden kutsua, ja he lähtevät Sevillaan, missä asuvat susiparina ilman hääkellojen kilinää, ilmeisen onnellisena.

Muutama tekstinäte:

Aune on koko elämänsä asunut pikku pappilassa. "Tässä vanhassa olkikattoisessa pappilassa, korkeitten, puuttomien mäkien välissä, pienen, kurjan kylän takatta, oli hän nähnyt päivänvalon eräänä kesäpäivänä ainoastaan kahdeksantoista vuotta sitten. Elämänsä päivät oli hän viettänyt noissa pienissä, matalissa huoneissa, tuossa vähäpätöisessä puutarhassa, siinä pienessä maailmassa, joka ulettui tallista peltoihin, halavasta sorsalampeen, täällä oli hänestä kasvanut rohkea, uljas, pienoinen ruskeaverinen tyttö, joka ensi kerran jätti kotiseutunsa".

Aune on jäänyt orvoksi 18-vuotiaana, kun isä on kuollut yllättäen tultuaan käynniltään sairaiden luona. Äiti on kuollut jo kymmenen vuotta sitten. Isä on ollut köyhä, ja perheessä on ollut halveksuntaa rikkaita kohtaan. Aune saa  hienon huoneen kartanosta: "Vitkallisesti hymyillen katseli hän "nukenkaappiaan" -- kuten hän heti alkoi huonettaan nimittää. Näiden sametti-tuolien, mattojen, kynttiläjalkojen, koko tämän loistavuuden ja ylellisyyden piti vaikuttaman häneen. Välinpitämättömästi silmäili hän silkkisiä patjoja ja kukkavasuja, sekä narrimoista, pitkien vaaleansinisten poimujen takana olevata vuodetta, joka oli yhdellä seinällä jaapanilaisen varjoksen takana. Samalla, kun hän ylenkatsoi kaikkea tätä, ajatteli hän jonkinlaisella ylpeydellä kotona pappilassa olevia jouhitäytteisiä tuolia, honkasia pöytiä, paljaita seiniä ja kylmiä laattioita".

Nørrekjaerin kreivin salaisuus
Kreivi oli vähän aikaa sitten kuollut -- kaatuihan hän hevosen seljästä? -- ja että linnan nykyisenä omistajana oli kreivinnan nuori, heikkomielinen poika, joka, kertomusten mukaan, oli suljettuna linnan yhteen huoneesen eikä kukaan saanut nähdä häntä.

Aunella ja metsänvartijalla on oma tapaamispaikka: 

Olipa hän tavallansa luvannutkin tulla. Edellisenä päivänä olivat he pienestä laaksosta Vejrhöjnin alapuolella, mikä ikäänkuin sopimuksesta oli tullut heidän yhtymis-paikakseen, kävelleet noin puolen peninkulman päässä olevalle korkealle vuorelle, jossa Aune ei ollut ennen käynyt ja jonka huipulta voi nähdä rahtunen mertakin. Ensin ei hän oikein tahtonut siihen suostua, mutta monen houkutuksen jälkeen meni hän kuitenkin -- eikä hän sitä ollut katunutkaan.

*****

Henrik Pontoppidan (1857 - 1943, voitti yhdessä maanmiehensä Karl Kjellerubin kanssa Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1917. Henrik kasvoi 16-lapsisessa pappisperheessä. Teoksessaan Rakkausseikkailu Pontoppidan käsitteli myös susiparin elämän haasteita.

Halldor Laxness: Atomiasema

 

Halldor Laxness: Atomiasema. Alkuteos Atomstödin 1948, suomentanut Irmeli Niemi, WSOY 1956, sivumäärä 211. Kansikuva itse kyhätty.

Halldor Kiljan Laxness (1802 - 1998) on vuoden 1955 kirjallisuuden nobelisti. Hänen pääteos on Salka Valka, joka julkaistiin 1932. Atomiasema on satiirinen ja ilmaisultaan haastava, koska se arvostelee suoraan maan poliittista ja taloudellista eliittiä. Taustalla lienee maan liittyminen Natoon, sotilasyhteistyö Yhdysvaltain kanssa ja yhdysvaltalaisten maassa olo. Laxness tuo molemmissa mainituissa teoksissa esiin uskontoa ja kommunismia, joihin molempiin oli tutustunut.

Atomiaseman päähenkilö on Islannin pohjoisosasta Reykjavikiin tuleva 21-vuotias Uggla, joka haluaa oppia soittamaan urkuja. Tavoitteena on saada kotiseudulle kirkko ja urut. Uggla pestautuu valtiopäivämies Bui Arlandin piiaksi ja Uggla piikoo ja hoitaa perheen huushollia ja  kurittomia lapsia. 

Uggla ottaa urkutunteja kaupungin laidalla ja törmää outoon yhteisöön, jonka jäsenet selittävät jenkkien trokauksesta ja koplauksesta eräiden islantilaisten kanssa. Arlandien luona käyvät ensin amerikkalaiset ja sitten pääministeri esikuntineen. Perheen äiti on pääministerin sisar. Nainen kuvataan ilkeäksi, piikitteleväksi, laiskaksi ja lihavaksi. Nainen pitää pohjoisesta tullutta piikaa vähempiarvoisena ja varoittaa kommunisteista.

Kuten yllä vihjasin Laxness pestautui vuonna 1922 luostariin  mutta jäi pois toiminnasta ja 'hurahti' kommunismiin. Tässä kirjassa kommunistit haluavat pääkaupunkiin nuorisotalon ja päiväkodin. Perheen äiti saa raivokohtauksia ja irtisanoo Ugglan tämän puhuttua hankkeista, myöhemmin äiti lähtee Amerikkaan ja perheen isä jatkaa Ugglan pestiä.

Kirjan juoni ei ole pääasia, mutta Uggla rojahtaa raskaaksi ja menee synnyttämään pohjoiseen. Ugglan lapsen isä piipahtaa pohjoisessa, mutta joutuu haamukaupoista vankilaan. Uggla palaa Reykjavikiin, missä maa myydään atomiasemaksi jenkeille. Tämä Islannin myyminen on teoksen tärkein teema. 

Kirja viittaa lisäksi useisiin maan saagoihin. Ymmärtääkseen yhteyksiä olisi ollut hyvä tuntea runoilija Egil Skallagrimsson (910 - 990) ja  Snorri Sturlosson (1179 - 1241) ja heidän tuotantonsa. Nykyajan maanmyyjiä verrataan Gisdur Thorvaldsoniin, joka kirjan mukaan vuonna 1262 petti maan, netin mukaan vuonna 1264 Islanti päätyi Norjan alaisuuteen.

Toinen maailmansota kummittelee taustalla ja mm. Norjan Quislingin petturuuteen viitataan. Norjan päänatsi teloitettiin sodan jälkeen.

Halldor Kilian Laxnessin Atomiasema on kirjailijan kannanotto jenkkiyhteistyötä vastaan. Atomiasema sisälsi kiintoisia teemoja ja heittoja. Ugglan hoitamat lapset ovat kurittomia ja rajattomia. Eliitin lapset juovat, bilettävät, örveltävät, oksentavat, ja ukkomiehet paneskelevat alaikäisiä. Lapset tekevät pikkurikoksia, jotka painetaan villaisella. Maan eliitti jakaa mannaa keskenään. Pikkurikolliset laitetaan vankilaan.

Minusta tyylilajin valinta ja liian suora osoittelevuus, jota yritetään verhoilla, on huono valinta ja tekee kirjasta epäselvän, ja tylsyttää sanomaa. En voi sanoa pitäneeni teoksen lukemisesta.