Claude Simon: Akaasia

Claude Simon: Akaasia, alkuteos L'Acacia 1989, suomentanut Jukka Mannerkorpi, Otava 1992, sivumäärä 292.

Nobelisti Claude Simonin romaani Akaasia on hieno teos, ei romaani sen varsinaisessa merkityksessä vaan eri ajanhetkien kuvausten kollaasi, muistojen rujo kudelma, jossa kerronta ja tajunnanvirta liimaa eri hetkien todellisuuden pitkiin monen sivun virkkeisiin. Kirjoitin Claude Simonin  Georgica teoksesta: "Georgica on kirja, jonka juonta ja kerrontaa ei voi selvittää tarkasti, sillä kirja koostuu eri osista ja on hajanainen. Teos on minusta parhaimmilta osin kubistinen kirjallinen (taide)teos, proosan Guernica, jossa kerronnan keinoin luodaan multimosaiikkinen jatkuvan sodan kuvaus, joka heiluu ajassa."

Akaasia käsittelee pidempää aikaa, sotiakin mutta irrottautuu kubismista, ja siinä tarkastellaan yhden perheen ja kahden suvun vaiheita vuosina 1880 - 1982, joskin pääpaino on ensimmäisen ja toisen maailman sodan ajassa. Simon ei mainitse nimeltä yhtään päähenkilöistään, ja kuvaa heidän tajunnanvirtaansa ja ulkoisia tapahtumia.

Hesarissa Akaasiasta on ollut vuonna 1992 Jukka Petäjän arviointi (Copyright HS, en näe koko juttua, joka on vain tilaajille), mutta ilmaisessa osuudessa on luonnehdinta: "Claude Simonin uusin romaani Akaasia ei ole kirja, se on enemmän. Se on intersubjektiivinen prosessi, jossa kaikki tapahtuu samanaikaisesti. Maailma on avoin käsite, ihminen maailman tulkitsija ja sen ikoni".

Akasia alkaa epätoivosen leskirouvan, kahden naimattoman sisaruksen ja pienen pojan etsimismatkasta vuonna 1919. Lopulta löytyy se mitä leskirouva oli etsinyt, tuntemattomien ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden ranskalaisupseerien hauta: "Hautausmaalla ei ollut muita kuin nämä kolme naista ja lapsi, leskirouva ja poika siis polvistuneina, siskokset hieman taaempana seisten, käsilaukut ja suljetut sateenvarjot kädessään, liikkumattomina, huuletkin liikkumattomat liikkumattomissa kasvoissa, silmät pussien korostamat, punareunaiset, fajanssinkuultoiset, kuiviksi itketyt." s.18.

Teoksessa ei mainita yhdenkään henkilön nimeä, eikä se ole juonivetoinen. Kirjasta pystyy lopulta päättelemään, mitä alkukohtauksessa tapahtuu, ja keitä henkilöt ovat, ja mikä heidän taustansa on, mutta asian selvittäminen on vaikeaa, sillä Claude Simon ei tosiaan nimeä yhtään päähenkilöistään.

Tuon ajan maailmassa on ollut eri yhteiskuntaluokkia. Leskirouva on rikkaan suvun iäkkäänä naimisiin mennyt vanhapiikatytär. "Ikään kuin sonnilta säästetty hieho, joka ei tiennyt sonneja olevankaan, lihotti vaan itseään hartaasti jotakin uhritoimitusta varten (tai kuten härät joiden kuolinkamppailua hän kävi todistamasa areenan askelmilta, viuhkallaan ilmaa löyhyttäen ja suolamanteleita roukuttaen) aavistaen vain olevansa  ennalta määrätty jotain samalla kertaa suuremmoista, välähdyksenomaista ja hirvittävää tehtävää varten, joka tulisi aikanaan". s. 86.  Suku on rappeutumassa, ja sen huippuhetket ovat olleet Napoleonin aikana. Omaisuutta on riittävästi joutilaisuuteen.

Kaksi siskosta ovat olleet leskirouvan aviomiehen vanhapiikasiskokset. Poika on lesken lapsi. Aviomies on kaatunut sodan alussa, ja hänen hautapaikansa on merkitty. Aika kuluu eteenpäin, ja aikanaan poika varttuu, hän on taidemaalari ja kubisti, joka kiertää maita ja mantuja, mutta joutuu sotapalvelukseen toiseen maailmansotaan, joukko jyrätään, mies joutuu kaivamaan ojaa sotavankeudessa, mutta pakenee kotiin, ja toipuu?

Juoni on siis sivuseikka Claude Simonin maalatessa merkitysfreskoaan. Tarina on mielenkiintoinen ja juoni minusta olisi kantanut, mutta se ei ole Simonin tyyliä. Leskirouva on yksi upporikaan perheen kolmesta sisaruksesta, keskimmäinen heistä. Muut sisarukset perustavat perheen varhain Mutta keskimmäinen sisko tuleva leskirouva nai kapteenin, tai oikeastaan päinvastoin. Kapteeni on lähtöisin rutiköyhästä perheestä. Vanhemmat sisarukset (alun siskokset) kasvattavat poikaa, toimivat kansakoulunopettajina, ja raatavat kotona. Poika koulutetaan, ja hänen pitää pyrkiä polytekniseen korkeakouluun, mutta haaverin vuoksi ja  perheen pettymykseksi menee kadettikouluun, ja valitsee upseerin uran, vaikka perhe kouluttamalla yritti estää sotilaan uraa. Mies kohoaa kapteeniksi ja palvelee Ranskan siirtomaissa, missä  päivien vitsauksia lievittävät öisin kupari-ihoiset nuoret naiset, mutta mies  "hupenevan ajan pakottamana ennen kuolemaansa haluaa laskea siemenensä ja jatkaa elämäänsä sellaisen naaraan kohdussa joka passiivisuutensa, pyylevyytensä ja hedelmällisyytensä ansiosta oli luonnostaan tarkoitettu lajin jatkajaksi". s. 95. Yhteensopivuusongelmat uskonnollisuudessa, ja vauraudessa voitetaan, ja neljän vuoden jälkeen vietetään häitä, ja syntyy poika, joka menettää isänsä sodassa ja äitinsä morfiiinille, mutta  elää omaisuuden tuotolla, viiniköynnöksistä tallotaan rahaa. Pojan matkailun pääteasema on siis armeija, sotavankeus ja pako. Mutta ihminen selviää, ja aika jauhaa muistot sileiksi. Kuvat ja maalaukset muistuttavat menneestä.
"Siinä he (nämä kaksi naista, keisarinnojen ja jumalattarien mukaan ristityt kaksi sisarusta) kuitenkin yhä istuvat, punertavan ruskehtavassa, haalistuneen sävyisessä valokuvassa ..". s.238

"Ryhmän keskellä poseeraavan miehen kasvoissa ei ole mitään erikoista. Kirveellä veistettyinä ja sotaharjoituksissa ja metsästysretkillä ahavoituneina ne voisivat yhtä hyvin kuulua työmiehelle tai maalaiselle ellei hänellä olisi kärjistään kohoavia koukkuviiksiä, jotka olivat silloin muotia ..." ss 238 - 239.

Kirjassa on ensimmäisen maailmansodan taisteluja, jossa suurin osa upseereista ja mieihstöstä kuolevat, ensimmäisessa taistelussa 11 upseeria ja 546 miestä, seuraavassa 9 upseeria ja 552 miestä, ja neljässä viikossa kukaan alkuperäisistä sotaan läteneistä ole enää miesvahvuudessa. Tästä huolimatta soditaan vielä 4 vuotta ja pian uudestaan. Rikkaiden kartanon haalistuneisiin kuviin ja tunnelmiin tällä on hyvin vähän vaikutusta. Kyynistä.

Claude Simonin kirja Akaasia kuvaa tajunnanvirtaa, tapahtumia, se on kauniin rujo fresko, jossa mainitaan myös akaasia:
"Yksi puutarhassa kasvavan suuren akaasian oksista miltei kosketti seinää ja hän saattoi nähdä lamppunsa valossa lähimmät oksat ja niiden lehdet jotka olivat kuin heikosti sykkiviä sulkia pimeää taustaa vastaan, ...." ss 291 - 292.

*****

Ranskalainen Claude Simon syntyi Madagascarin Antanarivossa. Madagascar oli vuonna 1913 Ranskan siirtomaa. Simon varttui kuitenkin äitinsä kanssa Ranskassa isän kuoltua ensimmäisessä maailmansodassa. Claude Simon osallistui sekä Espanjan sisällissotaan, että toiseen maailmansotaan ja toimi lopulta vastarintaliikkeessä.

Claude Simon sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1985. Hän oli vuonna 2005 kuollessaan 91-vuotias. Claude Simonia sanotaan aiheestakin uuden romaanin kirjoittajaksi, hänen tekstinsä ajoittainen runon rytmi, sanan säilän heilutus ja irvokkaat lauseet maalaa minusta Akaasian surullisen kauniin värikkään freskon, ja Georgicasta kubistisen kuvajaisen, mutta en osaa kirjoittaa niistä kovinkaan analyyttisesti. Jos luet nämä ymmärrät miksi.