perjantai 27. syyskuuta 2013

Harry Potter - Legenda, Bob McCabe



Harry Potter - Legenda, Kirja Harry Potter-elokuvien tekijöiltä on 531-sivuinen kirja elokuvasarjan ideasta, elokuvien teosta, elokuvista, hahmoista, tavaroista ja kaikesta siihen liittyvästä, teoksessa on paljon kuvia, ja se lienee Harry Potter -fanien kirjahyllyllä, jos se vielä kestää. Teos on nimittäin varsin raskas - noin neljä kiloa.

Kirjan mukaan vuonna 1997 David Heyman etsi filmattavaa tarinaa. Hän tarttui Harry Potterin tarinaan. Heyman oli itsekin käynyt sisäoppilaitosta, joka taikuuden ohella on kirjasarjassa vahvasti esillä, onhan kirjat jaksotettu lukuvuosien mukaan. Potterin idea myytiin myös Warnerille, eli elokuva-ajatus on ollut jo hyvin varhain esillä. Alkuvaiheissa animaatiovaihtoehto hylättiin. Tuotantoa varten hankittiin paikka Leavesdenistä, missä oli tehty elokuvia jo aiemmin, mutta missä oli ollut alun alkaen Rolls Roycen "koti".

Elokuva on muuttanut monien fanien elämää. Useimmat ovat luultavasti lukeneet ensin kirjat ja katsoneet sitten filmit. Itse olen pohtinut jo ennen tämän kirjan lukemista, kuinka paljon filmisarja on muuttanut näyttelijöiden elämää, eniten tietenkin trion, Daniel Radcliffe (joka on muuten ennen pottereita esiintynyt David Copperfieldinä), Rupert Grint ja Emma Watson, kohtaloa, onko heistä kuuluisuuden ja vaurauden lisäksi tullut joidenkin silmissä Harry, Ron ja Hermione, toivottavasti ei. Kirjassa on kuvia heistä eri vaiheissa, hehän ovat kasvaneet yhdessä filmien mukana aikuiseksi.

Kirjassa on selitetty kuvausjärjestelyjä  vaiheittain, miten esimerkiksi tällipaju ja lentävä Anglia on luonnosteltu, tehty ja kuvattu. Kuva kirjasta on tarkoituksella epäselvä, oikeudet eivät ole tämän blogin, mutta kuva osoittakoon teoksen hienoutta, ulkoasu on siis tahallista huonoutta. 
Anglioita on ollut useita lähinnä ilman moottoria, ja osa autoista on sahattu tai muuten käsitelty. Jokainen ymmärtää, että auto ei oikeasti lennä, kuten ei näyttelijätkään. Huispaus on eräs Harry Potter kirjojen bravuureja, ja huispauksen kuvauksen ideaa on selitetty. Huispaus on luudilla tapahtuva jännittävä peli, joka kestoltaan muistuttaa englantilaisen yläluokan suosikkilajia krikettiä ja vauhdikkuudeltaan hevospooloa, mutta lisänä on etsijöiden kohteena oleva kultainen sieppi.

Kuva on taas tarkoituksella epäselvä, mutta siinä ilmenee kuvausidea, ensin kuvataan ja tausta on sininen, on pienoismallia ja digitaalista taustaa, joita yhdistellään. Likusteritie on myös tehty osin oikeista taloista, joita on digitaalisesti "monistettu", samoin kuin Huispauksen MM-kisojen telttakylä. Osa elokuvan hahmoista on digitaalisia, kuten eräs päähahmo  kotitonttu Dobby, jonka tilalla on kuvauksissa tennispallo, joskin osasta hahmoista on tehty myös malleja. Kultasieppi on tietysti täysin digitaalinen.

Kirjan avulla muistuu mieleen erilaisia välineitä: Kelmien kartta, ajatusseula, ajankääntäjä, lajitteluhattu (kuka ei voisi muistaa näitä), tai hahmoista Fawkes, thestralit, ankeuttajat , ...

Kuvottavia kuviakin on paljon. Eräs kuvottava hahmo on minusta Doris Pimento, jonka huone on "ihanaisen" pinkki, mutta Pimento  käyttäytyi kuin punkki.

Kirjassa on minulle harvinaisempia paikkoja kuten Sianpään pubi, vaakunoita on erilaisia, pukuja ...

Filmit olen katsonut, mutta vain osan 2 Salaisuuksien kammion elokuvateatterissa, loput olen katsonut DVD:ltä tai tv:stä.

11 kommenttia:

  1. Tämä kirja on upea!
    Minä olen vasta selaillut ja lukenut pätkiä sieltä täältä :)

    VastaaPoista
  2. Potterit olen lukenut (jopa ostanut omaksi), mutta elokuvista en niin innostunut, vaikka olenkin ne kaikki katsonut. Animaatio-Potter - voi olla, että tämmöinen konsepti olisi ollut enemmän omaan makuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin kirjoista enemmän, mutta filmeissä huipaus, ja lentojutut on minusta hyvin toteutettu , filmien miljöö on myös upea. Toisaalta J K Rowling kirjoittaa aika visuaalisesti, joten tarina on helppo hahmottaa ilman filmiäkin "kuvin".

      Poista
  3. Olen lukenut Pottereita yhdessä poikieni kanssa ja tämä Legenda-kirja piti ostaa vuosi sitten kesällä ihan tuoreeltaan (tämän vuoden puolella sitä olisi saanut rutkasti edullisemmin...) & esikoinen ahmaisi sen viikossa. Olen itse viehättynyt tämäntapaisista kuvitetuista "kulttuuritaustateoksista", joten tätä äitiä ei tarvitse juurikaan taivutella kyseisiin kirjahankintoihin :).

    VastaaPoista
  4. Kuukausi vielä pitäisi odotella niin saan tämän synttärilahjaksi! Kirjaa myytiin hiljattain puoleen hintaan ja äiti osti sen pakettiin pois innokkaiden silmieni luota ;)

    Vaikutti ihan huipulta ja tosi perusteelliselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Sain tämän myös lahjaksi, mutta ostohintaa en kysynyt, nyt sitä myydään varsin edullisesti, eli kilohinta on edukas, fanille hyvä hankinta.

      Poista
  5. Tämä pitääkin joskus lukea. Mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut (ja sittemmin ostanut) kirjasarjan ja elokuvatkin olen katsonut, osan useampaan kertaan. Ostin viimein myös elokuvat dvd-boksina, tarkoitus olisi ottaa jossain vaiheessa uusintalukukierros ja katsoa elokuvat aina kunkin kirjan jälkeen. Esittelemäsi kirja vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta, nappaan ehdottomasti kirjastosta lainaan jos tulee vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Kirja painaa tosiaan noin neljä kiloa, mutta on minusta kiinnostava :)

      Poista