torstai 9. elokuuta 2018

Warren Murphy ja Richard Shapir: Remo


Warren Murphy ja Richard Shapir loivat kioskikirjasarjan The Destroyer, ja jota myytiin Suomessa nimellä Remo.

Olen lukenut aiemmin armeija-aikana muutamia Remo -albumeja, joista ensimmäinen ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1971.

Remo Williams oli tavallinen amerikkalainen poliisi Newarkissa, hänen kuolema lavastetaan, oikeammin hänet tuomitaan kuolemaan narkkarin kuolemasta, jota Remo Williams, rehti poliisi ei tehnyt. Sähkötuoli "ei toimi", Remon kasvot leikataan ja hänet palkataan erittäin salaisen poliisin CURE:n palvelukseen. Remo pääsee tai joutuu Sinanjun mestarin 80-vuotiaan Chiunin oppipojaksi, jonka oppien avulla Remo pystyy käyttämään kehoaan tehokkaammin.

Erittäin salaista poliisia CURE:a tarvitaan, koska demokratia on mennyt ”liian pitkälle” suojellessaan rikollisia poliiseilta. Poliisin salainen haara on perustettu 1960-luvulla. Tehtävät tulevat ylhäältä. Tehtävät välittää Harold W. Smith, jota Chiun sanoo keisariksi, sillä Sinanju, joka on Pohjois-Korean alueella oleva (kuvitteellinen) paikka,  palvelee aina keisareita. Vaikka CURE on todellinen ja olemassa, niin virallisesti mitään järjestöä ei ole olemassa. Smithillä on jättitietokone, josta tulee mielenkiintoista dataa. Eli tietokone suodattaa ja kerää kaikenlaista materiaalia datavirrasta, rikoksista, tutkimuksista ja rekistereistä ja yhdistelee ja käsittelee niitä tietoja.

Remo -albumeissa länsimaisen systeemin avointa ja piiloarvostelua sekä varsin omalaatuista huumoria, joka välillä naurattaa, aina ei. Toinen Remo-kirjasarjan taso arvostelee itämaisia taistelu- ja mietiskelylajeja ja amerikkalaista saippuaoopperan onttoutta, mutta niiden houkuttelevuutta. Chiun on ihastunut saippuaopperoihin ja mainoksiin. Ihanteena esitetään yhteiskunta, jossa rikolliset saadaan kiinni ja tuomituksi. Remo ottaa juuri kiinni terroristeja ja sellaisia henkilöitä, jotka suunnittelevat terroritekoja. Sinanju ei käytä aseita, koska Sinanjun opeilla pystyy puolustautumaan ja hyökkäämään paljain käsin. Remo ja Chiun syövät riisiä ja joskus ankkaa, mitään nautintoaineita eikä muuta voi nauttia ettei aineenvaihdunta kärsi.

Tästä ideasta on tehty filmikin, Remo aseeton ja vaarallinen. Filmissä Remo (Fred Ward) kiipeää Vapauden patsaassa, hän väistelee luoteja. Mestarillisista taidoista huolimatta useassa tarinassa on Remolla joku heikkous, jota konnat käyttävät hyväksi.

Chiun opettaa Remoa, koska se on hänen mielestään ennalta määrätty. Hänen aiempi oppilas Nuihc on kääntynyt pahaksi ja eräässä albumissa he joutuvat kamppailemaan tätä pahista vastaan.

Ostin kirppikseltä yläkuvan albumin Puuttuva lenkki, alkuteos Missing Link 1980, suomentanut Karin Blomén, sivumäärä 155.

Remo estää Smithin määräyksestä voimalaitoksen räjäytyksen. Hiilivoimalan luona on 5000 mielenosoittajaa, muutama kiihkoilija aikoo provosoida poliiseja, ja sen jälkeen räjäyttää voimalaitoksen. Mielenosoituksen syytä en ymmärrä. Taustalla on Harrisburgin ydinvoimalaonnettomuuden jälkimainingit, jolloin ydinvoimaa ei rakenneta, tässä on kyseessä kuitenkin hiilivoimalaitos, jota silloin ei pidetty huonona, mutta nykytietämyksen mukaan on kasvihuoneilmiön voimistumisen vuoksi haitallinen. Remon otteet ovat sanget tehokkaat. Alkujaksossa Remon listaa maailman tilannetta, jossa Yhdysvallat on keskeyttänyt Vietnamin sodan, Kambodja on Pol Potin kriisiyttämä ja ihmisiä on tapettu, lukutaito on olematon, Iranissa on ollut vallankumous, Formosalla (Taiwan) on ollut ongelmia, Rhodesia (nykyinen Zimbabwe) haluaa itsenäistyä. Tietty vähemmistö panettelee Yhdysvaltoja imperialistiseksi, rasistiseksi ja sotaa lietsovaksi maaksi.

Päätehtävässä Remon pitää etsiä presidentin kadonnut lanko Bobby Jack Billings, joka on maanläheinen heppu, joka juo koko ajan olutta, ja haukkuu toimittajia, on hyvin öykkärimäinen ja karkea sanavalinnoissan, lisäksi hän solvaa vähemmistöjä. Billings myy palveluja ulkomaalaisille, koska hänellä on vaikutusvaltaa presidenttiin. Nyt hän yrittää myydä plutoniumia Pohjois-Afrikkaan. Kun lanko menee tyhjentämään kaljan turvottamaan rakkoaan, hän katoaa jäljettömiin. Billingsiä kutsutaan Lenkiksi, joten nyt käsillä on Puuttuvan lenkin arvoitus. Puuttuvan lenkin tai paremmin puuttuvan langon perässä on Remon ja Chiunin lisäksi myös monta entistä agenttia, jotka yrittävät saada Billingsin kiinni ja päästää ilmat Remosta pihalle. Tarinan lopputulema on sangen lohduton, Billingsin katoamisen syy on pakoilla vaalirahatutkijoita.

Tämä opus oli lukematon, kun ostin sen 50 sentin hintaan kirpparilta. Tämä oli minusta varsin hyvä ja paikoin nauratti, ja absurdeja tasoja on paljon, ikävää on, että ruumiitakin tulee, mutta tässä on paljon huomioita, jotka valitettavasti pätevät nykymaailmaankin. Tässä albumissa Chiun ei katso saippuasarjoja vaan urheilua. Hän haluaisi Remon osallistuvan, ja hän haluaa olla manageri, joka kerää kaikki mainosrahat. Tässä myös irvaillaan lehdistön toimintaa, vaalirahoitusta, tietojen myymistä ja salaliittoteorioita.

En kuitenkaan suosittele sarjaa tosikoille. Jossakin albumissa tarkasteltiin nuorisorikollisuutta. Kasvatustieteen tohtorit selittivät nuorison rajattoman rikollisen toiminnan Remolle parhain päin, ja samalla pelkäsivät itse kuollakseen asiakkaitaan, jotka ovat täysin rajattomia, käyvät koulussa vai ostamassa tai myymässä aineita...

2 kommenttia:

  1. Muistoja tulee mieleeni kun tätä lueskelen. Niin tuli luettua Remoa ja sun muita rikoskirjoja ym. Kirppareita haettuna tai antikvarioista. Kun miettii aiheita joita silloin oli, samaa rataa kulkevat juonet nykyäänkin ja välissä on sentään vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni näissä laatu vaihteli, mutta tämä oli hyvä. Hinta päälä on markkoja.

      Poista