Henryk Sienkiewicz: Quo vadis

Henryk Sienkiewicz: Quo vadis, kertomus Neron ajoilta on nobelistin teos. WSOY

Quo vadis eli Minne menet on 516 sivun romaani, jonka Maila Talvio on suomentanut suoraan puolan kielestä. Minulla on painos vuodelta 1948, ostin sen kirppikseltä. Talvio on suomentanut myös bloggaamani Andersenin kootut sadut ja tarinat. Kirjassa on 74 lukua ja jälkikirjoitus, romaani saattaa olla julkaistu jatkokertomuksena niin määrämittaisilta luvut tuntuvat.

Juoni
Kirja alkaa roomalaisylimysten Petroniuksen ja Vinitiuksen kohtaamisella. Petronius on Neron lähipiirissä, mutta kyyninen älykkö, joka ohjailee Neroa, mutta on itse henkisesti varsin laiska, mutta hyväntahtoinen. Vinitius on ollut sotimassa, ja hän on Petroniuksen suojatti. Hän on rakastunut panttivangiksi otettuun prinsessaan Lygiaan. Petrononius keksi keinon saada vanki keisarin Neron palatsiin ja sieltä Vinitiukselle. Viininhöyryisten orgioiden vuoksi Lygia, joka on kristitty, pakenee. Vinitius seuraa jälkiä ja tutustuu kristittyihin ja alkaa henkinen muutos.

Uskonnollisen teemansa lisäksi teoksessa on kuvattu Rooman päivittäistä yläluokan elämää, Neron mässäilyjuhlia ja siipiveikkojen elämää ja Rooman paloa, josta syylliset löytyvät viattomien joukosta.
Kaikkitietävä kertoja vie eteenpäin tarinaa. Vuorollaan kuvataan Petroniuksen keskusteluja keisarin kanssa, joka kuvataan rappeutuneeksi runon sepittäjäksi ja lausujaksi. Toisaalla Vinitius etsii Lygiaa, ja kun on löytänyt, hän käy läpi henkistä jaakobinpainiaan.

Teos kuvaa varsin hyvin Rooman oloja, mutta minulle tuli aluksi mieleen historian tunnit, käydään läpi keisarit Caligula, Claudius, Poppean aasinmaitokylvyt ... Myöhemmin kristittyjä kuvataan enemmän, ja teoksessa esiintyvät sekä apostoli Pietari että apostoli Paavali (Tarsolainen). Tällöin tuli mieleen Apostolien teot, ja samoista tapahtumista onkin kyse, sekä Pietari että Paavali olivat Roomassa. Myöskin Asterixin kuvaus Roomasta tuli mieleen. Nykyaikana on tullut dokumentteja Pompeijin tuhkaraunioista, joten tutunoloista teksti oli,

Tarinan alkusyy on varsin pieni, eli teos alkaa arkipäiväisesti. Vinitiuksen ihastuminen Lygiaan. Siitä lähtevät isot tapahtumat liikkeelle. Rooman palon tapahtumia kuvataan hyvin. Neron rappeutuneisuus ja myös ylimystön siipeilyt esitetään uskottavaksi, kertomus yltyy puolenvälin jälkeen vimmaiseksi kuvaukseksi Rooman palosta, kristittyjen vainosta, marttyyrikuolemista sekä myös Neron lopusta. Lygian ja Vinitiuksen sekä myös Petroniuksen. Paavalin ja Pietarin vaiheita seurataan. Kansan raivon kuvaus on varsin mestarillista, ja muistuttaa etäisesti Sinuhe egyptiläisen vastaavaa kuvausta. Teoksen mitta on varsin haastava. Luultavasti teos herättää tunteita lukijassa. Lygia esitettiin hyveellisenä ja yksiuloitteisena, samoin kuin Ursus. Marcus Vinitius sen sijaan esitettiin aitona ihmisenä, sisällä myrskyää. Petronius on älykäs, mutta henkisesti laiska, joskin hyväntahtoinen, mutta omaa etuaan ajatteleva. Chilonin tie on mielenkiintoinen.

Tämän luettuaan ihmetyttää, miksei Rooma rappeutunut jo aiemmin. Nomen est omen väitetään, mutta keisarin nimi ei ollut enne, nero hän ei ollut, eikä runoilijakaan. Taikauskoinen hän sen sijaan oli, ja teoksessa luetellaan varmasti useimmat sen aikaiset jumalat: kreikkalaiset, roomalaiset, ja vestan neitsyet ja vielä ammon.

Tämä teos sopii myös myöhäisteini-iässä, koska siihen voi yhdistää (rippi)koulun historian ja uskonnon opetuksen.

-
Tekstinäytteet

Petronius heräsi vasta puolenpäivän aikaan, hyvin väsyneenä, kuten tavallisesti. Hän oli ollut Neron luona kemuissa, ... avausvirkkeen alku sivulta 5, sana "kemut" hieman tuntui laimealta!

Yleisen sekasorron vallitessa eivät hätääntyneet ja kauhistuneet ihmiset lopulta tietäneet, minne paeta. ... Toiset huusivat jumalia avukseen, toiset kiroilivat jumalia suuren onnettomuuden takia. s.326-327

Vangittujen määrä oli niin suuri, että kilpaleikit lupailivat voittaa kaikki edelliset, mitä Roomassa ikinä oli ollut. Caesar (Nero) tahtoi nimittäin hukuttaa kaikki tulipalon jälkeiset muistot vereen …s. 386 Nero, jolle kansan suosio oli kallein kaikesta maan päällä … s. 415

***
Tätä romaania olen nähnyt myös muodossa qvo vadis?, eli äänneasun muodossa, muoto quo on latinankielinen.  WSOY on painanut kirjan myös alla olevalla kannella, jossa kirjailija on kuvassa

Puolalainen Henryk Sienkiewicz (1846-1916) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1905 ja tätä pidetään hänen pääteoksenaan. Tämä selvisi minulle vasta lukuprosessin aikana. Mutta kirja on siis erittäin hyvä. Erämaan halki on  historiallinen jännittävä nuortenkirja.

Jane Austen: Järki ja Tunteet

Jane Austenin (1775-1817) Järki ja Tunteet -romaanin luin sen klassikkomaineen vuoksi, romaani on vuodelta 1811. Tällaisia teoksia lukiessani teen henkilölistan, joten oli heti alkuun selvillä sisaruksista, näiden velipuolesta, ja henkilöiden linkittymisestä toisiinsa.

Dashwoodit ovat hoitaneet perinnönjaot miehiseen tapaan, joten sisaruksille Elinor, Marianne ja Margaret oli jäänyt isosta pesästä vain muruset. Tyttärien äiti vuokraa toisen torpan, minne katras karauttaa teoksen alkupuolella, joskin Lontoossa myös lorvitaan. Sisarusten velipuoli oli antanut isälleen lupauksen hoitaa madamien massit täyteen, mutta ilkeä vaimo, sai siippansa tohvelin alle rutinoineen, miehenkin mielestä mammona pitää jättää vain omalle pojalle. Massi pidetään kiinni, ja äitipuolen eläke unohdetaan.

Austen kuvailee henkilöiden ulkonäön ja tunteet perinjuurin tarkkaan. Teoksen suurin fokus on Elinorin ja Mariannen naimahuolet, kuinka päästä hyviin naimisiin, joitain mieskandidaatteja on tyrkyllä, eli yhdestä ei tarvitse valita, mutta olisi ylkäkandidaateillakin muitakin ottajia. Lopulta vakka kantensa löytää. 

Teoksen teksti on äärimmäisen vanhakantaista ja humoristista. Pokkaripainoksessa 2011 teksti on pientä ja tiivistä, eli lukunautinto olisi noussut suuremmalla fonttikoolla. Tässä pokkarissa tarina on saatu puristettua 339 sivuun. Luettavana on hienojen herrojen ja daamien aviopeli, jossa korulauseiden alla on enemmän tai vähemmän teeskentelyä, mutta kuitenkin aina piikikästä okaa, jolla runnellaan toisen rakkauden kaipauksen tulehduttamaa sydäntä. Parahin piikittelypaini käydään Lucy Steelen ja Elinor Dashwoodin välillä, Lucy pääsee toisen hienotunteisuuden vuoksi liian helpolla.  Katala kuhnurikoiras Willoughbbyllä ei ole puhtaita villoja valloituksissaan. Teos on todellista seurapiirishakkia, missä daamit käyvät kylmää kyynistä gambiittia, ja kuhnurit pyörivät kunnes saavat perintönsä ja sitten kihlattunsa. Päähenkilöitä on noin tusina, joten parivaihtoehtoja on monta.

Austen on kirjoittanut aikansa romaanit nykyisin käytettävällä saippuaoopperaformaatilla. Parhaat pohdinnat poristaan, kun päähenkilöt ovat poissa. Samoja lemmen asioita vatkataan puoleen ja toiseen. Märehtiminen ja murehtiminen toisen asioista saa huvittavat mittasuhteet. Austenilta on naimakauppojen ratkaisemiseksi työkaluinaan järki ja tunteet, jolla rakkauden salat selvitetään, rahaa tarvitaan vain joutoelämän jatkamiseen. Nykysaippuaoopperan käyttövoima ovat vielä vahvat ja voimakkaat vietit, jotka monesti voittavat järjen ja tunteet.

Teoksen tekstistä seuraavat lainaukset antavat hyvän kuvan:
Vaikka metsämies antaakin arvoa vain sellaisille oman sukupuolensa edustajille, jotka niin ikään metsästävät, hän ei useinkaan halua lietsoa näiden harrastusta sallimalla heidän asettua asumaan omille tiluksilleen. s. 32

Piano oli auki, kaikki valmistautuivat olemaan ihastuneita ja Marianne, joka lauloi hyvin, esitti heidän pyynnöstään useimmat niistä lauluistaan, jotka lady Middleton naimisiin mennessään oli tuonut mukanaan ja jotka luultavasti siitä saakka olivat lojuneet pinossaan pianon päällä. s.33

Vaikka naimahuolista on puhe, ei kuitenkaan ole kyse kuten sivulla 42 todetaan ”pyydystämisestä”.

Muutamia huvittavia huomioita
Sir Johnilla on ilmeisen huono talo, koska siitä puuttuu kokonaan niinkin tärkeä osa kuin biljardihuone!
Eräs henkilö kyllä tuntee John Willoughbyn hyvin, mutta ei ole lainkaan puhunut hänen kanssaan!
Lucy on salakihloissa, jonka likimain koko Lontoon seurapiiri tietää, nykyisin salakihlat tietää vain kaikki juorulehtien lukijat!

Teoksen lopussa kaksi sisarusta saavat kumppaninsa, jonka järki ja tunteet ovat heille suoneet.

Enemmittä juonipaljastuksitta suositan kaikille romantiikan ja kartanoelämän ystäville.

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö

Mario Vargas Llosan: Tuhma tyttö (Travesuras de la niña mala 2006, tarkoittanee suomeksi tuhman tytön temput, eli kuvaava nimi) on 2010 nobelistin teos. Selasin teoksen kerran eräillä sukujuhlilla, ja ostin sen pokkarina, vaikka olisin saanut sen silloin mukaani, kirjasta haluttiin eroon ja ymmärrän nyt miksi. Pikaluvun ansiosta tiesin kirjan juonen ja päätapahtumat ennen lukemista. Teos on kiinnostava, että se on nobelistin ja intellektuellin teos, joskin tämä on hänen myöhäistuotantoaan, Llosa on syntynyt vuonna 1936.

Teos on valaiseva ilman paha tyttö-teemaansakin, sillä se kertoo espanjankielisten maiden kuten Perun, Kuuban, ja Espanjan asioista esimerkiksi Espanjassa oli 1970-luvulle Franco vallassa ja Madrid on kansainvälinen kaupunki. Pariisi oli monen emigraatin asuinpaikka, mikä teoksessa tulee hyvin ilmi. Päähenkilö on Perusta muutettuaan Unescolla tulkkina, ja kääntää aivan pikku sivujuonteena Tsehovin novelleja ja Lessingin teoksen espanjaksi. Hän käy monessa maassa myös Suomessa josta s.284 lukee seuraavaa: Tämä oli toinen käyntini Helsingissä. Ensimmäisen kerran olin ollut siellä keväällä, jolloin saattoi kävellä kadulla tai mennä maalle katsomaan järvien täplittämiä koivikkometsiä ja kauniita puutalokyliä. Siinä maassa kaikki on kaunista: arkkitehtuuri, luonto, ihmiset ja ennen kaikkea vanhukset. Ehkä emme tarpeeksi arvosta maatamme.

Romaanin päähenkilö Ricardo Somocurcio on syntynyt Perussa vuonna 1935 ja romaanin tapahtumat alkavat kesällä 1950, jolloin tuhma tyttö ja hänen "siskonsa" eli Lily ja Lucy valehtelevat olevansa chileläisiä, mutta jäävät Lilyn valheesta kiinni. Valheen tarkoitus on peittää oma ankea ja alhainen syntyperä. Kiltti poika on jo pihkaantunut Tuhmaan tyttöön. Tämä Tuhma tyttö on opportunisti-psykopaatti ja vilahteleekin tarinassa vakiovälein, ja pielusten käy tie aina uusiin asemiin ja uusiin masseihin. Kiltti poikakaan ei ole aivan niin kiltti, vaan toimii kahden aviomiehen aisankannattajana. Tähän teemaan en halua pureutua, se on K18-asiaa, mutta sen totean, että kovan hinnan tuhma tyttö seikkailuistaan maksaa, ja teos sisältää voimakkaita ja muutamia erittäin kuvottavia kohtauksia, eli en suosittele teosta kuin täysikäisille.

Llosalla on kyky viedä tarinaa eteenpäin. Teos on jaettu seitsemään lukuun, jossa Tuhma tyttö esiintyy eri nimisenä ja eri asemissa. Tarina hyppii eteenpäin luontevasti ja uudet henkilöt tulevat hyvin taustoitettuna mukaan, tarinassa on ajankuvausta Euroopasta ja välillä katse suunnataan levottomaan ja epätasa-arvoiseen Peruun. Teoksen luvut alkavat päähenkilön elämäntilanteen kuvaamisella luvun lopussa pakkomielle vetää päähenkilöt yhteen, ja luvun lopussa tapahtuu dramaattisia asioita. Ranskan, Espanjan ja Perun lisäksi Japanissa käydään. Vaikka teos tuskin kuuluu Llosan parhaimmistoon, se paljastaa kirjalijan kyvyn luoda uskottavia tarinoita ja viedä päätarinaa eteenpäin. Pikkutarinoista parhaimpia oli hevosten muotokuvamaalarin tarina, johon liitetään hipit ja skinit, sekä aallonmurtajien asiantuntijan kertomus. Mykän pojan tarina oli sen sijaan sangen arvattava.

Teoksessa on pääteemansa tuhmatyttö-kilttipoika lisäksi monia ajankuvia ja teemoja kuten köyhyys, häpeä, pyrkyryys, juurettomuus, jotka puhuttelevat niitä, jotka ne havaitsevat ja osaavat ottaa niistä kiinni.

Lukukokemustani haittasi liian pitkä vatkaava tarina, koska toistoillakin on rajansa, lisäksi teos hakee turhia myrkkymausteita mukaansa ehkä erottuakseen muista vastaavista.

Ullan bloggaus tästä kirjasta löytyy täältä.
--
Perulainen Mario Vargas Llosa (s. 1936) palkittiin siis Nobelin kirjallisuuden palkinnolla vuonna 2010. Teoksessaan Vuohen juhla hän tutkii valtaa ja sen väärinkäyttöä sekä naisen asemaa mestarillisesti, bloggaus täällä.

Tuomas Kyrö: Miniä

Lahjakirjaa ei saa katsoa liian tarkasti. Tuomas Kyrön teosta Miniä jaettiin kylkiäisenä kirjakaupoissa 23.4.2012.

Luin Miniän heti ilmestymispäivän iltana, en malttanut jättää myöhemmäksi.

Tuomas Kyrön Miniä kertoo korkeasti koulutetun miniän ja sotaveteraani-appiukon viikonlopusta ja takautumina saamme muistoja ensikohtaamisesta, hiihtoreissusta ja auki jääneistä vessan ovesta. Mäkkärissä käynti ja muut tempaukset tuovat mieleen Team-Ahman vastaavat tapahtumat. Miniän valitus on turhaa, itse ainakin olisin pitänyt siitä, jos olisin saanut  Mocca Masterin joululahjaksi miltei 200 euron kahvinkeittimen. Myös 20 000 markan pesämuna olisi ollut mukava. Itse asiassa olen juuri harkinnut 27 euron kahvinkeittimen hankintaa.

Minun mielestäni Tuomas Kyrön Miniä oli muutenkin varsin kliseinen ja hiomaton. Kylkiäiskirjasta en kuitenkaan pahoita mieltäni, tällaiset tempaukset ovat hyviä. Kertoohan kirja, miten miniä ja appi sekä appi että naapurimaan kansalaiset voivat elää toisiaan ymmärtäen YYA-hengessä. Mainittu sopimus nostetaan esille, se oli voimassa 1948-1991.

Muutamia havaintoja

Pojan seinällä ovat olleet: Led Zeppelinin, Hurriganesin ja Jari Puikkosen julisteet. Kaksi ensin mainittua bändiä oli maineensa kukkuloilla 1970-luvulla, mutta Jari Puikkonen oli huipulla 1981-1989. Teoksen mukaan miniän esikoinen oli 17-vuotias, ja miniä oli saanut sen 28 vuotiaana, josta voi päätellä, että miniä oli syntynyt 1960-luvun puolivälin jälkeen, eli poika fanitti Puikkosta aika myöhään.

Appiukko muisti puolestaan Galina Kulakovaa, joka voikin olla totta, Kulakova hiihti huipulla 1968-1982, mutta Raisa Smetanina, jota ei mainittu, oli huipulla 1974-1992. Appiukko mainitsee myös taitoluistelijat Grigorijets-Plutsirenkova?, joka ei soita minulla mitään kelloja, luultavasti hän olisi voinut muistaa Rodnina-Zaitsev –parin, jos ylipäätään olisi katsonut taitoluistelua. Jalkapallomaalivahti Lev Jashin 1960-luvulta tuntuu olevan muistissa, joten appiukon urheilun seuranta on ollut pahasti jälkijättöistä.

Sivun 94 huonosti lukiessaan saa käsityksen Barabbaksen olleen Vanhan Testamentin hahmon, mutta Uudessa Testamentissa on hänen paikkansa.

Myös Breznev ja Reagan on koplattu yhteen. Breznev oli huipulla 1964-1982, ja Reagan presidenttinä 1981-1989, eli miksi heitä on vertailtu?
*****
26.8.2014

Luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa: 
"Kyllä, minä niin mieleni pahoitin, kun yöllä oli tullut lunta"

Ei voi muuta sanoa kuin oli yhtä vitsiä toistettu. Ongelma oli kohdallani siinä, että se ei edes ensimmäisellä kerralla naurattanut, eikä toistokaan auttanut vaan pahensi tilannetta.

Heitot kuten "Pankin vakavaraisuuden tietää kahvista ja avajaispullasta", ovat yhtä aikaansa eläneitä. Pankkikonttorit ovat häviävä urbaani ilmiö.

Luin oheisen kirjan juttuja, sitten selasin ja piilotin tämän bloggauksen tänne.

Kyllä on suositusta ilmiöstä kyse, eli tässä on Sorateiden erikoispainos, jossa aluksi mieli pahoitetaan, kun Voortti Eskortti jäi katsastukseen ...

Pukinkonttiin näitä ostetaan  ...

Antti Hyry: Aitta

Antti Hyry: Aitta.


Antti Hyryn Aitta on jo vuodelta 1999, minulla on 2009 painos. Olen aiemmin lukenut teoksen Uuni, ja tämä on hyvin samanoloinen rauhallinen kirja, sivuja vähemmän 189. Hyry muuten on syntynyt 1931 ja on valmistunut diplomi-insinööriksi. Hyry menehtyi kesäkuun alussa 2016.

Aitta -kirjan tyyli on verkkainen kuten Antti Hyryn Uunissa, ainoa ero on siinä, että teoksen alussa ja lopussa on runo, runoja on yhteensä kolme. Kuvailun kohteet ovat yhtä arkipäiväisiä kuin Uunissa. Ikkunalasit niiden leikkaus, urkujen osto, kalastus, verkon selvitys, kalojen jakaminen sukulaisille, Juhannusseurat, aittakaupat, hillan poiminta, uuni tuvassa, rieskan ja leivän paistaminen ja haju, rapeus, maku ja muoto, mies ja peräkärry, tavaroiden ostaminen. Esitys ei ole aivan niin valmista kuin Uunissa. Uuni on vielä verkkaisempi esitystavaltaan ja vaihtelee kerrontaa, tässä on kerronta hän-muodossa, ei minä kerrontaa, vielä on elämässä hieman vekkiä. Vaimoltakin kysytään, kerran "joko olet vihainen", ei ollut eikä sitä Uunissa enää kysytty. Uunissa tavaroita ei enää naapureilta ostettu, vaan käytettiin suoraan rautakauppaa. Uunissa kertojan nimi selviää, tässä päähenkilö jää nimettömäksi.

Aitassakin luetellaan nimiä, joiden voisi kuvitella olevan uskonnollisia Leevi, Tuomas, Johannes, Paavo (Paavali), Tapani (Stefanus), Tuomo (Tuomas) ja Esteri. Koska ollaan Iin nurkilla nelostietä ajetaan ja samoja havaintoja luonnosta tehdään kuin Uunissakin: pääskysistä on monia mainintoja, tuomen kukkimisesta, koivuista, suon laidalla ollaan, monia marjoja. Kiestinki mainitaan kuten Uunissa, ja samoin saadaan postia Ruotsista.

Viihdyn etelän kaupunkilaisena tämän tekstin äärellä. Kiireettömyydestä tulee isovanhemmat mieleen, vaikkeivät olleetkaan näiltä seudulta kotoisin.

Aitta ei ole aivan niin myötäsukainen kirja kuin Uuni. Päähenkilön pudottua katolta hän miettii näkikö naapuri. Hillametsällä hän pohtii, ehtiikö joku apajille ennen häntä, ja hyttyset kiusaavat. Uunissa näistä aatoksista on jo päästy eroon ja hyttysistä karkoitteen avulla.

Tekstilainauksen voisi ottaa melkein mistä vain, otan sen sivuilta 66-67 varsin pitkä sitaatti, mutta osoittaa Hyryn tyylin.
Tuon makin oveen, jonka edessä on keväällä tuomen kukan nuppujen valkoiset pallot kasvavat ja tuoksuvat, varisevat, joka nyt on vihreä, melkein tummanvihreä, mutta auringon valo panee loistamaan käpristyneet oranssinväriset oksienpäitten lehdet
-Onhan me käyty joskus hillassakin, hän sanoi.
-Muistatko, kun oli vetelä suo ja minä sanoin, astu aina samaan paikkaan niinku minä, ja pysyit pinnalla, mutta sitten astuit kerran oman harkinnan mukaan, ja upposit heti.
-Niinhän se taisi tapahtua, lanko sanoi.
-Saatiin onneksi ylös, käly sanoi. -Mutta eikö mennä nyt-
-Ottakaa kahvia ja voileipää, vaimo sanoi,  -laitan sillä aikaa nämä eväät
-Kiitos käly sanoi. -Tämä leipä on niin ihanaa.
-Niin on, lanko sanoi, kuului ratinaa, kun hän puri
Kaiken muun olennaisen olen sanonut Uuni -postauksessa.

Juonena tässä on, että mies ostaa aitan purkaa sen ja kokoaa sen uuteen paikkaan. Antaa elämästä tietyn kuvan, ja luin tätä mielummin kuin Rosa Liksomin Yhden illan pysäkkiä, jossa pohjoisenkin arjesta annetaan kuva a la Liksom.

Hyryn Aitta ja Uuni ovat hienoja kirjoja.

W. Somerset Maugham: Elämältä se maistui

W. Somerset Maugham (1874-1965) oli brittikirjailija. Luin häneltä teoksen Elämältä se maistui, romaani joka maistui varsinkin aluksi puulta. Teos on julkaistu 1930 nimellä Cakes and ale, julkaistu ensikerran suomeksi vuonna 1955, tämä on Suuren suomalaisen kirjakerhon painos vuodelta 1973. Teoksessa on Hannu Tainan piirroksia. Kakkuja ja olutta lienee alkuperäinen nimi? Teos sisältää 26 lukua ja on 235:n sivun mittainen.

Teos kertoo kirjailijoista, kirjoittamisesta ja kirjallisuuteen liittyvästä kaksinaismoralismista ja on rakenteeltaan varsin monimuotoinen, enkä pystynyt ennakoimaan kirjan tapahtumia enkä lopputulosta, koska sisällä on toinen tarina. Teos käsittelee kirjailijoiden menestystä, kriitikoita, ja teos antaa nykypäivänä valaisevan kuvan kirjailijan työn luonteesta julkaisuineen, cocktail-tilaisuuksineen, jossa myydään kirjaa, lehtikritiikit, ja kollegoiden teosten julkaisu mahdollinen menestys, heidän saamat kritiikit, elämänkertateoksissa ei  haluta kertoa koko totuutta, vaan silotellumpi versio.

Kirjan minä (Willie Asshende) tapaa suositun ja teflon-pintaisen kirjailijan  Alroy Kearin, joka on onnistunut pysyttelemään väleissä muiden kirjailijoiden, kriitikoiden ja yleisön  kanssa. Kear kokoaa elämänkertaa kuuluisasta Edward Driffieldistä, joka kutsutaan jälkiviktoriaanisen ajan suurimmaksi kirjailijaksi. Kirjan minä  on tuntenut kirjailijan (E.D) jo nuoruudessaan 1800-luvun lopussa ja opiskellessaan lääketiedettä, ja myös tämän vaimon ja ystäväpiirin, jossa on taitelijoita ja kirjallisuuden tukijoita ja onnenonkijoita. Driffield oli pitkään yleisen paheksunnan kohteena, varsinkin kotikonnuillaan Blackstablessa sekä alhaisen syntyperänsä että tarjoilijatar-vaimonsa vuoksi. Lisäksi Driffieldin hanttihommissa olot olivat väheksymisen aihe.

Tarjoilijatarvaimo näyttelee suurinta osaa teoksessa. Vaimo on varsin iloluonteinen ja värikäs persoona, jota Maugham ei tuomitse vaan tarkastelee ymmärryksellä. Vaimo onkin hyväntahtoinen ihminen, joka perustelee anteliaan käytöksensä, ja lukija asettunee hänen puolelleen muun tekopyhän toiminnan asemesta, vaikka vaimosta viljellään briteille kammottavia sanoja, mutta jota kirjan päähenkilö puolustaa metsälampivertauksellaan. Metsälammessa voi käydä uimassa, vaikka siellä olisivat olleet jotkut muutkin aiemmin tai välillä uimassa. Olisikohan vaimo kansikuvassakin.

Driffield oli ollut varsin tuottelias kirjailija, muttei kriitikoiden suosima. Teoksen eräs teema on se, miten kirjailijasta tulee suosittu, eli pitää elää vähintään seitsemänkymmenvuotiaaksi, ja julkaista jatkuvasti. Kriitikot nostavat jalustalle tai ampuvat alas kirjailijoita, kuten myös Driffieldin pääteoksen Elämän maljan, joka perustui jopa omakohtaisiin traagisiin kokemuksiin. Toinen mainittu teoksen nimi on Hedelmistään puu tunnetaan, eli varsin kliseisiä nimiä.

Kirjailija Driffield kuten kertojakin jäävät Maughamin teoksessa täydellisesti varjoon, ja minäkertojan muistoilla vaimosta ja siipijoukosta on teoksessa suurin rooli. Päähenkilö oli kirjailija, vaikka opiskeli lääkäriksi, tätä eikä hänen teoksiaan avata lainkaan.

Maughamin teksti on taitavasti rakennettu, mutta siinä on jatkuvaa ironiaa, ja havainnointia kulttuuripiirien, aatelisten ja muiden tekopyhistä ominaisuuksista. Sen takia tekstin lukeminen kesti aika pitkään. Luultavasti kritiikki oli pistävämpää 80 vuotta sitten, mutta kulttuuristen piirien ja aatelisten analyysi oli varsin osuvaa. Luultavasti osa jää nykylukijalta ymmärtämättä, sillä kirjailijoilla, taidemaalarilla ja kriitikoilla saattaa olla ollut esikuva elävässä elämässä.

En osaa kuitenkaan pukea sanoiksi lukukokemustani paljastamatta teoksen juonta. Kirja siis kertoo kirjailijan yhteydenotosta toiseen kirjailijaan, joka tunsi kolmannen kirjailijan, josta tehdään elämänkerta, mutta taustatarina eli kolmannen kirjailijan vaimon tarina on se kiinnostavin juonilanka. Lukukokemustani haittasi kirjan kertojan penseähkö asenne Keariin ja kirjaprojektiin ja myös itseensä, mutta rouva Driffieldiin liittyvät muistot ovat elävin osa teoksessa. Kirjassa oli (tähän laitokseen?) piirrettyjä kuvia, jotka eivät sopineet teoksen tunnelmaan. Penseä asenne minusta henkii Maughamin omaa kyllästymistä kirjallisiin piireihin tai koko kirjoittamiseen, tämä tuskin on Maughamin paras teos, netistä en löytänyt yhtään arviota.
Ihmisten kuvailu on piikikästä ” oli puutteellinen äly ja hurmaava olemus” ”ei ollut lukenut kestivieraittensa kirjoja”, ”Pääri olisi hallinnut maatamme kuin ihmisten tai luonnonlait ovat säätäneet”
***
Pistän aina merkille, mitä teoksia tai kirjailijoita teoksessa mainitaan. Tässä mainittiin Emily Bronte, Charles Dickens, Marcel Proust, muita mainittuja olivat Fizgerald ja Thomas Hardy, ja mainittuja teoksia oli ainakin Madame Bovary.

Kirjailijan syntyperää on tarkasteltu myös Bennetin teoksen Epätavallinen lukijan kansitekstissä ja luokkayhteiskunnan jäykkyys on eräs teema, kirjailijan sisäisen kirjan mukaiset teokset (kirjailija kirjoittaa koko ajan samaa teosta) on käsittelyssä myös Bayardin teoksessa Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut. Teoksessa puhutaan myös Proustista kuten tässäkin. Teoksen tunnusmerkkinä on että kertojan nimeä ei taideta mainita kokonaisuudessaan kertakaan, etunimi muutamasti ja sukunimi muutamasti.

Elämältä se maistui on teos, jonka teemat avautuvat parhaiten lukijalle, joka on perillä viktoriaanisen ajan kirjallisuuspiireistä, ja Englannin luokkayhteiskunnan olemuksesta. Teoksesta saa luultavasti enemmän irti lukemalla sen toistamiseen.

Tomas Tranströmer, samlade dikter 1954 - 1996

Ostin teoksen Tomas Tranströmer, samlade dikter 1954 - 1996, eli nobelistin 2011 runoja alkukielellä.

Haastekerrointa oli melkoisesti, mutta päätin, että käännöksinä en näitä lue. Runot olivat minusta varsin hyviä, mutta runojen lukemista haittasi se, että en tuntenut joko kaikkia sanoja tai niiden merkityksiä. Etsin sanakirjastakin, mutta en löytänyt, joko siksi että kyse on yhdyssanasta tai sana on liian vanha tai uusi. Tämän vuoksi ensin luin runot kertaalleen, sitten uudestaan pohtien niiden merkitystä. Tämä arvio on siksi torso, että taitoni loppui. Runot ovat merkityksellisiä, monimuotoisia, niissä on selvästi vivahteita, joita ymmärtää vain se, joka ymmärtää (paremmin kuin minä) ruotsia.

Tietyt sanat toistuvat näissä runoissa -havet, sten, sjö, morgon. Morgon itse asiassa on äänneasultaan yllättävä sana morgon (vai moron), enemmän saa irti morgon. Skugga -sanaa käytetään, ek, kvarn, glimma, joka on myös hyvin voimakas sana, glittra, stjärn, runot ovat minusta varsin mustanpuhuvia, ja monissa runoissa on sanat död, svart tai mörk tai kontrastia -vastakohtaa. Pisteitä on käytetty jakamaan ajatuksia, mikä selkeyttää ajatuksen kulkua.

Runo vuodelta 1996
TYSTNAD -runon kolme viimeistä säkeistöä (kuusi viimeistä riviä)

i sovrummet öppnar sig en hisstrummas
mörkä stav mot innandömena

Blommor i diket. Fanfar och tystnad.
Gå förbi de är begravda ...

Bordsilvret överlever i stora stim
på stort djup där Atlanten är svart.

Fanfar och tystnad ovat ainakin vastakohtia, viimeistä säkeistöä en ymmärrä, tarkoittaako Bordsilvret pöytähopeaa? Tässä tulee se haaste, en loppujen lopuksi ymmärrä kaikkea, en ehkä mitään!

STORM-runon  ensimmäinen säkeistö vuodelta 1954

Plötsligt möter vandraren här den gamla
jätteeken, lik en förstenad älg med
milsvid krona framför septemberhavets
                             svartgröna fästning
Tämä säkeistö on minusta ainakin ilmaisuvoimainen ja komea. Plötsligt tosin tuntuu minusta -ei niin kauniilta sanalta- plöts , toisaalta en ole ruotsinkielinen, eli ongelmia tulee runouden lukemisessa alkukielelläkin.


TVÅ STÄDER, runo vuodelta 1996 molemmat säkeistöt (otan toisen säkeistön alun pois, jotta ei ole koko runo). Runossa on sanapari fiende –vän. Toisen säkeistön loppu on varsin musertava, ja runossa on kontrasteja. Lauseet ovat pisteillä erotettuja.


På var sin sida om ett sund, två städer
de ena mörklagd, ockuperad av fienden.
I den andra brinner lamporna.
Den lysande stranden hypnotiserar den mörka

....

En tubastöt tränger in.
Det är en väns röst, tag din grav och gå.

Teoksen ostin kirjakaupasta, luultavasti tätä kirjaa on saatavissa, suosittelen nobelistien ystäville, ehkä saatte enemmän irti kuin minä, paneudun tähän vielä paremmin laajemman sanakirjan kanssa :)