Anni Kytömäki: Kultarinta

Anni Kytömäki: Kultarinta 2014 Gummerus, 644 sivua.

Anni Kytömäen kirjoittamaa Kultarintaa on arvioitu blogeissa erinomaiseksi esikoisteokseksi ja kiitelty kerronnan hentoja siveltimen vetoja ja värejä. Yläkuvassa olen laittanut kirjan mustiin raameihin, sillä kirja on varsin raskas aiheeltaan ja teemoiltaan ja lopulta myös lukea. Ensimmäiset 250 sivua olivat kiinnostavia, mutta lopulta romaanin punainen lanka hajosi kuin päähenkilöiden mielet. Ehkä tämä on juuri teoksen hienoutta, en yleensä pidä tämäntyyppisistä teoksista, enkä nytkään, pieni ennakkoilmoitus.

Ensimmäinen osa kertoo Erik Stenforsista rikkaan perheen lapsesta, jonka äidillä on alkoholiongelma ja isä tekee puukauppoja. Pojalla ei rahasta ole puutetta, mutta opinnot jäävät vaiheeseen ja Erik jämähtää Helsingin yliopiston luonnontieteellisen museon kokoelman apulaishoitajaksi. Kaveri ihailee luontoa ja kirjassa luonnon kuvaus on varsin perinpohjaista, mutta samat teemat sammalet ja palokärjet toistuvat ja lopulta minnekään ei päästä. Kirja on jaettu eri vuosiin. Luontoretkillä Helsingissä Erik törmää pyykkäri Lydiaan, joka on kotoisin perheen kesäpaikasta Aspholmista. Tapahtumat vyöryvät varsin epäuskottavasti. Lydian terävä punakynä pakinoi pamflettia  nimimerkillä Palokärki Vallankumous-lehteen. Enempää juonta avaamatta Lydia saa lapsen Mallan, joka jää Erikin hoitoon. Erik tuhoaa omaisuutensa, työpaikkansa ja paljon muuta. Romaanin toinen osa kertoo Mallan selviytymisestä varsin vauraissa oloissa ja epäuskottava loppu on käsillä, kun runsaat kuusisataa si(i)vua kerrossammalta on läpikäyty. Romaanin käännekohdat on alleviivattu, muttei pohjustettu, esimerkkinä rauhoituspäätöksen jälkeinen viinan juonti tai kolari. Kummastuttaa myös pitkät parantolajaksot syvän laman aikana (1929 tapahtui pörssiromahdus, jota seurasi lama), jopa rutiköyhiä ihmisiä makuutettiin yksityishoidossa vuosikymmeniä.

Kielikuvat ovat vaihtuvia, kaikkia en pitänyt kuvaavina
s. 131 Sora kurluttaa saappaiden alla, ...
s.236 pikkulinnut tihisevät, tiukuttavat ja ryystävät säkeitään ...

Turun Sanomien 12.6 tekstin nostossakin lukee "talitiainen lopettaa säksätyksensä", talitiainen on kirjan tapahtuma-aikana laulanut titi-tyy nykyisin jo lyhemmin ti-tyy tai joku lyhyt muunnelma, mutta minusta ei säksätellyt.

Anni Kytömäen Kultarinta on kiinnostava esikoiskirja ja kieli on sangen eläväistä, mutta alun tuoreus muuttuu lopun sammaltamiseksi. Tämä johtuu päähenkilöiden valinnoista, jotka Kytömäki vie päätökseen loistavasti.
*****
Ajatuksia romaanin teemoista ja romaanin henkilöiden toiminnasta
Liikun varsin paljon luonnossa. Tunnen yleisimmät Suomessa esiintyvät puut, pensaat, kasvit, sienet, en juurikaan sammaleita, joita on satoja eri lajeja. Seuraan luonnossa enemmän nisäkkäitä ja lintuja ja näen vuosittain myös palokärkiä, joka oli yksi eniten mainituista linnuista satakielen lisäksi. Kun kuljen metsässä, en -kuten romaanin henkilöt katsele- sammalta lähietäisyydeltä.

"Kultarinta hehkuu sammalten tuhansia värejä", lukee kirjan takakannessa. Sammallajeja on monia, niitä on varmasti erivärisiä, usein ne ovat vihreän tai ruskean eri sävyjä. Minusta takakannen kielikuva on huono, sillä sammal ei erityisemmin hehku eikä minusta tuhansin värein. En myöskään halaa puita. Enkä myöskään elele luksuselämää ja kippaile viinaa kuten Erik. Niiltä osin kuvaus oli loistavaa, halaileva hörppijä oli hyvin kuvattu. Itse en ole koskaan nähnyt kenenkään halaavan puuta, eli Erik ja Malla ovat ehkä kuitenkin poikkeuksia oikeassa maailmassa. Kirjassa puhutaan sepelkyyhkyn kujerruksesta keväällä. Yleisempää on minusta tuolloin soidinhuhuilu. Sepelkyyhkyn pesä voi olla tiheässä kuusessa, jossa se on varsin huomaamaton, jos se ei "kujertele" kuten kirjassa eikä talitintti minusta säksätä.

Tarinaan on ympätty Kiannon Punaisen viivan tapaan karhu. Karhun seikkailuja on osien alussa ja lopussa. Karhun ajatukset on minusta turhaan inhimillistetty tai ihmistetty, termit kuin ihmisellä ja ovat minusta hapuilevia.  Kirjassa karhut menevät niitylle ja syövät karpaloita. Karpaloita on minun näköhavaintojeni mukaan yleensä suolla, ei niinkään niityillä. Maassa on lunta, mutta pentu ajaa takaa sudenkorentoja. Sudenkorentoja on monia lajeja, mutta oman näköhavaintoni mukaan useimmat ovat aikuisia loppukesällä.

Ovatko lehmät laitumella lumen aikaan? Yleensä eivät lypsylehmät, vasikat ehkä? Pöllön pesää voi toki katsella öisin, mutta muut havainnot voivat olla pimeyden takia varmasti varsin niukkoja.

Yleisesti pidän vastuuttomana ajatusta totuttaa karhu ihmisen hajuun ja antaa sen oleskella asutuksen keskellä peltojen vieressä. Jos rauhoitetaan metsää, se voisi  minusta olla rauhoitettua, eikä siellä sitten ole mitään "taloudellista" toimintaa tai edes ihmistä, mutta villieläimiä saa olla. Minusta ihmisellä on oma reviirinsä ja petoeläimillä omansa.

Se, että myrsky kaataa puuta tai metsään tulee kirjanpainajia, jotka tuhoavat kuusia, on luonnon omaa luonnollista toimintaa. En näe järkevää metsänhoitoa ja maltillisia hakkuita haitallisina.

Täysin ulkopuolinen Joel on teipattu tarinaan ja keksitty hänelle siviilipalvelutausta, jota ei kuitenkaan ole uskottavasti kuvattu tutkintalautakuntineen ja muineen. Vapaussodan tai kansalaissodan käsittely näin esitettynä oli minusta tarpeetonta, eikä asiaan paneuduttu. Parempi ja perinpohjaisempi esitys on Väinö Linnan trilogiassa Täällä Pohjantähden alla,

Kultarinta on minusta kuitenkin loistava kirja, ei tällaista ole ennen kirjoitetu, hyvä haihattelijoiden historia. Minusta sekä Erik että Malla olivat haihattelijoita, he ovat myös omien osiensa minäkertojia. Mallan kohtalo kosketti, lapsi on aina viaton. Karhu sai tyytyä olla kerronnan kohteena, kuten Kiannollakin. Erik eleli isänsä rahoin ja palokärki kiinnosti enemmän kuin omat tai läheisten asiat. Haihattelijan haaveet oli loistavasti kuvattu. Romaanin osat eivät minusta kuitenkaan olleet yhteismitallisia ja alun hienous karisi jo kolmasosan jälkeen, eli minusta romaania vaivasivat toisto ja turhat sivupolut. Toisaalta useimmat pitävät sivupoluista ja kontion möyrimisestä ihmisen liepeillä. Makuja on monia, muut ovat pitäneet jopa ylistäneet.

Lainaus s. 93
"Vaikka saari ei ole iso, metsä näyttää läpitunkemattomalta".
Totta yleensä aukean, niityn tai hakkuuaukion reunassa tai jopa tien vieressä metsä on kaikkein tiheintä. Syvemmällä metsässä usein puut ovat harvemmassa, sillä ne varjostavat toisiaan. Minusta kummastutti "metsänhoitajan" jatkorepliikki valtavasta puumäärästä.

Kaksi kuvaa osoittaa tämän, ylempi on niityn vieressä, alempi on tien pientareen jälkeen, kallion rinnettä vastaan, itse asiassa jälkimmäisessä ei ole edes kyse metsästä vaan puiden muodostamasta alle kymmenen metrin  kaistaleesta. Sen sijaan kirjassa höpistään valtavasta puumäärästä.
Myöskin Erikin riippuvuus pitkospuista kovasti kummastutti. Hän ei tainnut sittenkään olla kovinkaan villien maastojen mies, jos hän käppäili pitkospuita pisin puita katsomaan. Tämä pitkospuu-riippuvuus oli hyvin kuvattu.

Vladimir Arsenjevin Dersu Uzala -teoksessakin luonnon kuvaus on lumoavaa, mutta minusta realistista. Vladimir Arsenjev on elänyt ja kokenut kaiken ja päähenkilö Dersu kokee luonnon kokonaisvaltaisesti ja taikauskoisesti. Dersu kuitenkin pystyy ennustamaan säätä ja selviää itäisessä Siperiassa jopa ilman pitkospuita, polkuja, polkupyörää eikä isän rahojakaan ole tuhlattavana. Dersun vaimo ja lapset kuolivat isorokkoon. Parantolassa Dersu ei ollut vuosikymmentä, ei edes päivääkään. Dersun tosi tarina tapahtuu myös 1900-luvun alussa, kuten myös tämän kirjan alkuosa. Arsenjev kertoi siis kokemastaan todellisuudesta ilman kirjallisia hienouksia tai höperöjen haihatteluja.

Mitä tulee sijaisvanhempiin tai kasvattivanhempiin? Niin ulkoisesti Mallan sijaiskoti oli varsin hyvin hoidettu. Paremmat eväät Malla sai minusta Luhtajoella kuin Erik pystyi antamaan. Se, että kasvattivanhemmat eivät osaa aina tehdä oikeita ratkaisuja, ei ole kovinkaan yksiselitteinen asia. Nimen vaihtamista en pitänyt kuitenkaan sopivana. Nimi peritään. Erik peri äitinsä heikkouden ja viinanhimon, isältään vain nimen ja rahat. Muuten hän toimi vastoin isän tahtoa, käytti rahaa, ei tehnyt tai säästänyt sitä. Erik ei tehnyt mitään muutakaan tuottavaa toimintaa eikä hoitanut edes virkaansa hyvin vaan joi yliopiston spriit ja sai ansaitusti kenkää.

*****
Muualla tämä Kultarinta on saanut silkkaa suitsutusta ja kultapölyä päälleen. Itse lainasin tämän sen vuoksi kirjastosta, mutta en vain innostu muiden tavoin ylisanoihin. Kitinästä huolimatta suosittelen avoimella mielellä lukemista ja kirjan kokonaisvaltaista kokemista.  Ärsytys johtuu pitkälti juonesta ja henkilöiden saamattomuudesta, ei itse tyylistä, jossa oli piilohuumoriakin, Erikin tyttöystävän nimi Kottarainen oli minusta humoristinen oivallus. Erik oli tässäkin toisen viulun soittaja, saamaton kun on.

*****
15.12.2014 Kultarinta oli ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Valinta ei kohdistunut Kytömäkeen johtuen ehkä siitä, että tässä on hieman samanlainen tarkastelutapa kuin toisella ehdokkaalla eli Kinnusen Neljäntienristeyksellä, Valtonen sai palkinnon.

28.8.2017 Tämä kirja sai seuraajan, eli Anni Kytömäen toinen romaani Kivitasku on arvioitu TÄÄLLÄ.

2020 Anni Kytömäen Margarita voitti ansaitusti Finlandia-palkinnon.

Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa

Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa, WSOY, Kolibri-kirjasto, 1963, Il Gattopardo, 1958, suomentanut Tyyni Tuulio. Sivumäärä 271, lisäksi teoksen alussa on Roberto Wisin 13-sivuinen analyysi Tiikerikissasta.

Tiikerikissa -romaani on tarina Sisiliasta, sen ikiaikaisista perinteistä ja muuttumattomuudesta, joka on ominaista tälle karulle ja kauniille saarelle, joka on ollut kaksi ja puolituhatta vuotta muiden hallittavana, mutta jossa muuttumaton elämänmeno ei näy päälle. Tekstistäkään ei selviä tämä seikka, vaan tämän loistavan romaanin rivien välistä välittyy suurin osa sen taianomaisesta tenhosta.

Tiikerikissa -teoksen päähenkilö on ruhtinas Fabrizio Salina, Tiikerikissa, joka on upporikas ja arvostettu ylimys, joka muista ylimyksistä poiketen on kiinnostunut muustakin kuin ruhtinaana olosta. Fabrizion etsii pakopaikkaa matematiikasta ja tähtitieteestä. Fabrizio haluaa naittaa tyttärensä Concettan sisarenpojalleen Tancredille, joka on tuhlannut omaisuutensa ja on valloittava persoona mutta uhkapeluri. Tancredi Falconer on liittymässä Garibaldin joukkoihin, jotka nousevat Sisiliaan. Tancredi mukautuu uusiin olosuhteisiin ja hän rakastuu upporikkaan pormestarin Calogero Sedaran kauniiseen tyttäreeseen Angelicaan. Tancredi ja Angelica kihlautuvat. Myöhemmin don Fabrizzio kuolee pohtien elämäänsä, ja hän toteaa eläneensä vain muutaman vuoden, osan siitä tähtitornissa, hän on löytänyt joitain pikkuplaneettoja ja tutkinut pyrstötähtiä, myös Tancredi on tuottanut hänelle iloa. Kirjan lopussa happamat Don Fabrizzion naimattomat seitsemänkymppiset tyttäret vastaanottavat kuurian tarkastuksen kappeliinsa koskien pyhäinjäännösten aitoutta.

Tiikerikissa on loistava romaani. Se jakaantuu kahdeksaan eri osaan, jotka kuvaavat eri ajanhetkiä, pääosa tapahtumista ajoittuu Italian yhdistymisen aikaan 1860, mutta don Fabrizzion kuolema tapahtuu vuonna 1883 ja loppunäytös tapahtuu vuonna 1910, puolivuosisataa alun jälkeen. Kirjan alkaessa Sisilia, koostui  kahdesta kuningaskunnasta. Giuseppe Garibaldi nousee saarelle ja Italian yhdistyminen alkaa. Viktor Emanuel Sardinian kuningas nousee (koko) Italian kuninkaaksi.

Eri luvuissa on kuvattu jäykkiä ikiaikaisia tapoja, juhlia, muuttumatonta sisustusta, pukuloistoa, jota rahdataan Napolista Palermoon ja loputtomia puheita. Mikään ei tunnu muuttuvan. Kirkon valta ei ainakaan ole vähenemässä, vaikka muita muutoksia on tapahtumassa, mutta muuttuuko oikeasti jotain saarella, sillä ne, jotka muuttuvat, muuttavat sieltä pois, don Fabrizion poika Englantiin, Tancredi ensin kansanedustajaksi ja sitten Lissaboniin,

Saarella on omat tapansa. Donit antavat läänityksiä ja keräävät tuloja tai tavaraa alamaisiltaan. Keskusvallan koura ei yllä tähän perinteeseen. Avioliitot pyritään pitämään suvussa. Neuvottelu ja kaupanhieronta ovat omia taiteenlajejaan. Edes jesuiittapappi isä Pirrone ei ole vapaa perinteestä. Hän joutuu sovittelemaan sisarensa tyttären naima-aikeet ja paketoimaan myötäjäisinä mantelilaakson, jotta naimakaupat serkun välillä tapahtuvat ennen kuin serkusten irstaus tulee ilmi. Calogero Sedarakin joutui tappamaan vaimonsa Donna Bastionan isän naidakseen Donnan. Vaimo synnyttikin kauniin Angelica Sedaran, mutta vanhoilla päivillään vaimo keksii jatkuvasti uusia sairauksia itselleen. Vanhat donit tuntevat kateutta Calogeroa kohtaan, mies ei edes aja partaansa huolellisesti. Sisiliaiselle donille puitteet ja ulkonäkö ovat tärkeitä ja koira on kaikki kaikessa. Fabrizionkin Bendicó-koira balsamoidaan ja se lentää vertauskuvallisesti ja oikeastikin pois yhdessä valepyhäinjäännösten kanssa viisikymmentä vuotta Italian yhdistymisen jälkeen.

Ympäristön tapojen ja miljöön kuvaus on mestarillista. Sisilialaista ei ehkä ymmärrä edes italialainen (saati suomalainen harrastelijaboggari). Chevalley de Monterzuolo byrokraatti ei usko Tancredin puheita saaren väkivaltaperinteestä ja pyytää Fabrizziota senaattorikksi, joka kieltäytyy. Byrokraatti ei ole uskoa korviaan, vaikka lukijallekin kieltäytyminen on jo ennakolta täysin selvää. Moni kirjan tapahtuma ei johda mihinkään, eikä sen jälkeisiä tapahtumia kerrota, mutta rakastavaiset Tancredi ja Angelica toimivat "aistihurman" keskuksena ja käyvät kihlautuneina Donnafugatan palatsin huoneita läpi, kyse on eroottisesta latauksesta, joka ei voi laueta ennen häitä. Kirja tosin vihjaa, että heidän liittonsa ei ole täyttänyt lupauksia, ja molemmilla on ollut avioliiton aikana muita suhteita.

Kaikki on muuttumatonta, kun yläluokka häviää, tulee toinen samanlainen tilalle. Muutamia lainauksia muuttumattomuudesta ja totuudesta, joita olisi tukku enemmänkin

... ja päästiin paimenidyllien Sisilian ikimuistoiseen hiljaisuuteen. Oltiin äkkiä kaukana kaikesta sekä paikassa että vielä enemmän ajasta. s.86

Toukokuu 1910 osiosta
Missään totuuden elämä ei ole niin lyhyt kuin Sisiliassa: asia on tapahtunut viisi minuuttia sitten ja sen aito ydin on jo hävinnyt, mielikuvitus ja etunäkökohdat ovat sen naamioineet, kaunistaneet, tehneet muodottomaksi, painaneet alas, tuhonneet: kainous, pelko, jalomielisyys, pahansuopuus, opportunismi, armeliaisuus, kaikki intohimot, niin hyvät kuin huonot, hyökkäävät tapahtuneen asian kimppuun ja pirstovat sen, eikä sitä enää kohta ole. s.266

Concetta kuten kaksi muutakin Fabrizion tyttärestä jäi naimattomaksi. Concetta syyttää tapahtuneesta mielessään Angelicaa ja vuonna 1910 tapahtuu seuraavaa:
"Concetta rakas! Angelica kulta! Kuinka pitkään aikaan emme ole tavanneet. Viime käynnistä oli kulunut tarkalleen viisi päivää, mutta serkusten välinen ystävyys (jota naapuruuden ja tunteiden puolesta muistutti sitä, joka vain harvojen vuosien jälkeen oli pakottava italialaiset ja itävaltaiset samoihin juoksuhautoihin) oli sitä laatua, että viisi päivää voi tuntua todella paljolta". 279
Tämä lainaus todistaa di Lampedusan kyynisyyttä. Italia kuului ensimmäisen maailman sodan edeltävissä vaiheissa keskusvaltoihin , mutta oli sodan ulkopuolella, kunnes liittyi ympärysvaltoihin, eli oli Itävallan vastapuoli. Kyynistä kuvailua esittää tämäkin.
...noina vuosina olivat tiheät, seksuaalisen laiskuuden ja  maanomistuslaskelmain sanelemat serkusavioliitot, munanvalkuaisaineen niukkuus ja tärkkelyksen liikarunsaus ravinnossa, täydellisen raittiin ilman ja liikunnan puute täyttäneet salongit tyttölapsilla, jotka olivat uskomattoman lyhyitä, luonnottoman oliivinvärisiä, sietämättömän leperteleviä. ss.213-214

Giuseppe Tomasi di Lampedusan: Tiikerikissan tanssiaiskuvauksia voi verrata Tuulen viemän vastaaviin. Etelän plantaaseilla oli sama kauhtunut loisto ja ajaton muuttumattomuus, tässä tosin kyynisyydellä ryyditettynä. Etelävaltioiden plantaasit pyyhkäistiin sisällissodassa kuten elämäntapakin. Sisiliaankin tulee joukkoja, mutta joita vastaan ei ponnekkaasti taistella eikä elämäntapakaan muutu. Don Fabrizion kommunikaatiota ja kaupankäyntiä voi verrata Don Corleonen vastaavaan Puzon teoksessa Kummisetä.
*****
Giuseppe Tomasi di Lampedusa (1896 - 1957) oli ruhtinas, jonka kirjat ilmestyivät postuumisti, tämä Tiikerikissa jo vuonna 1958. Nettilähteiden mukaan kirjailija aloitti kirjoittamisen vuonna 1955 ja tarjosi sitä nimettömänä kustantajalle, joka ei julkaissut teosta.
*****
Hdcanis on Tiikerikissasta blogannut näin. Hdcanis on maininnut pommijutusta, joka osoittaa muutosten aiheuttajat. Isä Pirronen hahmon näen itse kirkon edustajana, lisäksi hänen kauttaan kytkeytyy perheen merkitys henkilölle, jolla ei "pitäisi olla perhettä".

Lukemisen arvoinen teos, jonka kansikuvasta myös pidän. Tämä on filmattu, ja kuva on upea. Minusta (joka en katsonut elokuvaa kokonaan, ainakin loppu oli erilainen).
*****

Jude Watson: Jeditehtävä, palkkionmetsästäjät

Jude Watson: Jeditehtävä, palkkionmetsästäjät, suomentanut Ilka Äärelä, Wsoy  2003, sivumäärä 123.
Tämä jeditehtävä, harjoitus Ragoon-6 -planeetalla, tapahtuu viisi vuotta episode yhden eli Pimeän uhkan tapahtumien jälkeen. Jedi Obi-Wan Kenobi kouluttaa 14-vuotiasta padawaniaan Anakin Skywalkeria, joka pyörittää päässään negatiivisia ajatuksia, on kiittämätön, ei luota Obi-Waniin ja kaipaa edelleen Tatoonille orjaksi jäänyttä äitiään Shmi Skywalkeria. Anakinin koulutuksesta päättänyt Qui-Gon Jinn kuoli Pimeän uhkan lopussa ja siksi Obi-Wan otti Anakinin padawanikseen. Tämän piti olla rutiiniharjoituksen, mutta ensin Anakinin hätiköinti ja myöhemmin Granta Omegan palkkaamat palkkionmetsästäjät hidastavat jedien menoa ja jopa uhkaavat heitä. Valomiekkaa monesti tarvitaan.

Tämä on jeditehtäväkirjasarjan yksittäinen kirja. Granta Omega jää vapaaksi ja punoo juoniaan sithipyramidinsa avulla. Teos on varsin uskollinen Pimeän uhkan tulkinnalle voimasta ja Anakinin persoonasta. Anakin ei ole tasapainossa,  hän kyllä pystyy aistimaan tulevaisuutta ja hänellä on nopeat refleksit, mutta hän ei pysty olemaan levollisena läsnä nykyhetkessä, koska menneisyys painaa. Hänessä on aistittavissa vihaa, joka juontuu pelosta, joka johtaa lopulta kärsimykseen.

Kirja on tarkoitettu faneille, sillä tämä sijoittuu aikaan, joka on ennen filmiä Kloonien hyökkäystä.

Ajanvietteenä ja lajityyppinsä edustajana mukava ja viihdyttävä kirja.
******

Star Wars -filmit ja Anakin ja Obiwan niissä (kuva suklaajoulukalenterista)

Pimeä uhka (1999):
Qui-Gon Jinn, Obi-Wan Kenobi sekä Padme Amidala joutuvat jumiin Tatoiine-planeetalle. Siellä on orjana voimasta syntynyt Anakin Skywalkwer äidin kasvattama herkkä poika, jolla on jedin refleksit. Qui-Gon Jinn saa vapautettua vedonlyönnillä Anakinin. Yoda aistii pojassa riippuvuutta äitiin ja pelkoa. Qui-Gon, joka kuolee Darth Maulin hyökkäyksessä, haluaa kasvattaa pojasta jedin. Hän uskoo Anakinin olevan jedin, joka palauttaa voiman tasapainoon.
Kloonien hyökkäys (2002):
Palpatine sitheilee ja aiheuttaa epävakautta imperiumiin. Obi-Wan selvittää laitonta kloonitehtailua, Anakin ja Padme rakastuvat Naboossa. Lopputaistelussa Obi-Wan huomaa paljon vihaa ja epävarmuutta Anakinissa. Anakin näkee painajaisia. Hän kostaa äitinsä kuoleman tappaen silmittömästi hiekkakansaa.
Sithin kosto (2005):
Anakin ja Padme menevät salaa naimisiin. Palpatine kääntää Anakinin pimeälle puolelle. Anakinin tuhoaa suhteensa Padmeen ja aiheuttaa tämän kuoleman. Padmen synnyttämät kaksoset Leia ja Luke sijoitetaan eri paikkoihin turvaan keisarilta ja Darth Vaderilta. Leia Alderaaniin ja Luke Tatoiinelle, jonne myös Obi-Wan erakoituu, koska hän voitti Anakinin taistelussa, mutta ei surmaa tätä. Palpatine pelastaa pahoin palaneen Anakinin ja tekee tälle elossa pitävän mustan haarniskan.
Uusi toivo (1977):
Nuori Luke Skywalker ottaa ensi askeleet jedinä, kun Imperiumin sotilaat tappavat hänen kasvattivanhempansa Tatoiinella. Obi-Wan aloittaa Luken koulutuksen. Darth Vader on kaapannut Leian ja tuhoaa hänen kotiplaneettansa Alderaanin. Darth Vader tappaa Obi-Wanin, joka siirtyy voimaan.
Imperiumin vastaisku (1980):
Luke tajuaa olevansa Darth Vaderin lapsi tai tajuaa, että Anakin Skywalker on Darth Vader. Pilvikaupungissa Darth Vader lyö Luken käden poikki. Obi-Wan on voimassa.
Jedin paluu (1983):
Luke tajuaa, että Leia on hänen kaksoissiskonsa. Darth Vader yrittää käännyttää Lukea pimeälle puolelle kuten Palpatinekin. Sithisalamia sinkoava Palpatine nakataan avaruuteen käkättämään. Lopussa kuolemaisillaan oleva Darth Vader riisuu maskinsa ja katsoo poikaansa Anakinina. Hän siirtyy voimaan yhdessä Obi-Wanin, Qui-Gonin ja Yodan kanssa. Voima on tasapainossa.
*****

The Force Awakens (2015)
Jedin paluusta on kulunut  30 vuotta ja Luke, Leia ja Han Solo ovat vanhentuneita. Han Solon ja Leian lapsiBen  on kääntynyt pimeälle puolelle ja ottanut nimekseen Kylo Ren, ja hän etsii Luke Skywalkeria, joka on kadonnut.
Filmi alkaa Jakku-planeetalta. Kylo Ren haluaa kartan, joka on Jakku-planeetalla. Se on lopulta  BB8-droidin hallussa. Planeetalla on myös romua keräävä tyttö Rey, joka odottaa vanhempiaan. Jakkuplaneetalla stormtrooperit järjestävät verilöylyn, mutta yksi karkaa eli sotilas FN2187 ja ottaa nimekseen Finn. Finn ja Rey sekäö BB8 pakenevat Millenium Falconilla Jakulta matkalla he tapaavat Han Solon ja Chewbackan. He menevät kapinallisten tukikohtaan, jossa on Leia. Kylo Ren on Leian ja Han Solon poika Ben, joka on nyt pimeän puolella, mutta ei täysin paha, hänen mestari on kummallinen Snoke, joka voisi olla aiemmin mainittu Darth Plaques?
Kylo Renn tappaa Han Solon, Rey löytää jakson lopussa Luke Skywalkerin. Rey on mahdollisesti Luken lapsi, mutta ainakin voima on hänessä vahva.

Lucy Maud Montgomery: Uudet Annat

Anna opettajana,  Anne of Windy Poplars 1936, käännös Paula Herranen vuonna wsoy 2002, sivua 277.
Tämä teos on kirjoitettu muiden Annojen jälkeen miltei neljännesvuosisata myöhemmin ja sijoittuu kronologisesti neljänneksi. Kirja on laadukas tyttökirja, mutta tässä sitä verrataan alkuperäiseen Anna-sarjaan.

Teos on kolmessa osassa: ensimmäinen vuosi, toinen vuosi ja kolmas vuosi.
Anna suuntaa kandidaatin todistus taskussaan Summersiden koulun rehtoriksi. Hän muuttaa leskien alivuokralaiseksi iki-ihanaan taloon, mutta haaveilee Glbertin ja hänen yhteisestä Haavemajasta. Gilbert pakertaa lääkärin opintojen kanssa, ja kirja koostuu alkuun vain Annan kirjeistä Gilbertille. Koulun oppilaat jakautuvat kiltteihin ja tuhmiin. Kaikkien tuhmien nimet on Pringle. Kaikki ongelmat juontuvat Pringleistä.
Kirjan suomalainen nimi on harhaan johtava. Annan ensimmäisestä opetusvuodesta ei ole oikeastaan yhtään mainintaa. Anna laittoi Pringleille luun kurkkuun vanhalla päiväkirjalla, jossa joku suvun jäsen oli ollut mahdollisesti kannibaali. Tämä kyllä kummastutti. Kirjassa on tavanomaiset naimattomien ihmisten naimisiin menot, kissojen kujeet, sukuriidat ja puhumattomuudet.
Koulun organisaatio vaikuttaa erikoiselta. Koulua johtaa koululautakunta, jonka koostumusta ei kommentoida. Se on valinnut Annan suoraan kandidaattina rehtoriksi ilman mitään hallintokokemusta. Koulussa on vararehtorina 28-vuotias Katherine Brooke, joka opettaa myös koulussa. Toinen opettaja on 20-vuotias George McKay. Toisena vuonna opetussuunnitelmaan on tullut oppiaineeksi Kanadan historia. Tämäkin kummastuttaa. Mikään ei varmaankaan ole estänyt antamasta lukukirjoiksi Kanadan historiaa. Tässä viitataan vuoteen 1812, jolloin (katsoin tämän itse ei lukenut teoksessa) britit jakoivat Kanadan Ylä- ja Ala-Kanadaan ja raja sovittiin Yhdysvaltojen kanssa. Anna ilmoittaa "pidän luennon poikasen vuoden 1812 sodasta". Vuonna 1763 Ranska menetti Kanadan Iso-Britannialle, käsitykseni mukaan uudisasukkaiden saapuessa Kanadassa oli asutusta, eli sen asian Anna ja Montgomery autuaasti sivuuttavat.
Kirjassa on runsaasti sentimentaalisia, mutta huonosti sopivia juonenkäänteitä. Katherine on edelleen hankala Annalle, tai haluaa olla omissa oloissaan. Anna ilmoittaa kolmikymppiselle naiselle tämän olevan selkäsaunan tarpeessa. Tämän jälkeen Katherine tunnustaa orpoutensa ja setänsä tylyyden. Hän kasvaa ihmisenä ja lopettaa opettajan työt ja alkaa sihteeriksi. Tämäkö on opettajuuden ydin? Annan opettajan työstä ei anneta oikeastaan mitään viitteitä. Kerran hän lukee jonkun koetta, kerran hän mainitsee koululautakunnan puheenjohtajan, ja loppukokeet mainitaan kerran. Onko opettajan ammatti niin aliarvostettu, että sihteerikin on parempi. Anna itse vetäytyy tohtorinnaksi ja kotirouvaksi. Onko tässä modernin naiseuden ydin? Elizabeth Graysonin asiat järjestyvät. Hänhän kävi hakemassa Annalta maitoa iltaisin ja oli ilkeän isoäidin kasvatettavana, mutta isä tuli hakemaan oman mussukkansa.
Kirjan englanninkielinen nimi viittaa Annan asuintaloon Poppelikujalla.
Kirja päättyy leskien kotihengetär Rebecca Dewin tunteikkaaseen kirjeeseen. Minusta Anna-kirjaksi  huono, mutta tyttökirjana tämä on erittäin hyvä.

Annan perhe, Anne of Ingleside, 1939, käännös 2002 Paula Herranen, sivumäärä 301.
Tämä on kummallinen kirja minusta myöskin, sijoittuisi kuudenneksi koko Anna-sarjassa.

Anna ja Gilbert asuvat lastensa kanssa. Lapsista tarkastellaan ensin Jemin oirehdintaa. Tosin Tommy Drew uhkaa polttaa Din nuken roviolla, mutta myös Jemillä on halu vahingoittaa Din leluja ja hän katoaa, mutta löytyy oven takaa. Tämä on minusta väkisin keksitty juonen käänne. Walterin itkupilliyttä arvostellaan tuikean tädin toimesta. Walter on kuusivuotias ja hänet lähetetään Rillan syntyessä itkemään Parkereille, josta lähtee käpälämäkeen. Rillan oirehdintaa tarkastellaan myös. Juonenkäänteitä väännetään vakiomäärä ilman mitään oikeata syytä.
Gilbertin täti 55-vuotias Mary-Maria on "kiusankappale", jota Montgomery piikittelee. Kun hän uhkaa läimäyttää Nania syystä, että tämä on kutsunut vanhaa neitiä rouva Metusalemiksi, uhataan iki-impeä väkivallalla. Drewin koltiaiselle annetaan donitsipussi, kun tämä sylkäisee tätiä päin. Ilo pursuilee, kun täti lopulta pakkaa tavaransa. Vain Blythet saavat käyttää väkivaltaa tai uhata sen käyttämisellä.
Kaikkein kummallista on Annan ja Gilbertin suhteen esittely. Kaikki Montgomeryn mieshahmot ovat ohuita. Mies on joko nahjus, nynny, ujo, arka tai juoppoparka. Gilbert on vain nynny. Lopuksi saadaan vastenmielinen täysin tuulesta temmattu aviokriisi Annan päähän. Blytheillä on hääpäivä. Anna ei saa hääpäivälahjaansa ja hän tekee siitä omat tulkintansa. Kun uus-sinkku Helena Dawson os. Stuart vielä kutsuu parin lounaalle ja harrastaa small talkia, Anna on täysin maaninen ja maansa myynyt. Hän tulkitsee kaiken piikittelyksi ja todistaa näin olemattoman itsetuntonsa. Gilbert on pohjimmiltaan hyvä, mutta nynny, hän ei Helenan kelkkaan lähtisi. Kaikki onkin väärinkäsitystä ja Annakin sen ymmärtää, kun saa timanttihelyn hääpäivälahjaksi, postin kulku oli ongelmallista. Tämä on jo minusta liian paksua. Naisista en ehkä mitään tiedä tai en ainakaan kaikkea, mutta naimisissa olen ja olen muistanut hääpäivämme ja merkkipäivät ja lastemme merkkipäivät. Vaikka en muistaisikaan hääpäiväämme, se ei suhdetta eikä rakkautta välttämättä muuta. Anna kotirouvana ei kyllä lainkaan ota huomioon Gilbertin työtä. Lääkäri oli tuolloin vuorotta töissä oleva alistettu työläinen, sitä paitsi Gilbert muisti hääpäivänsä. Gilbertiäkin ihmettelen. Gilbert nimittäin selittää lopussa käsityksiään Helenasta, entisestä kihlatustaan, ja vakuuttelee Annalle tämän olevan piikittelevä ja Helenan lihonutta olemusta irvitään. Herrasmies ei käyttäydy näin. Herrasmies ei kommentoi entisiä heilojaan. Myös Anna monesti aikaisemmin arvostelee lihavia ihmisiä kuten Helenaa, ja myös ensimmäistä nuoruuden ystäväänsä Dianaa. Onko lihavuus siis synti, jotenkin kartettava ominaisuus, osoittaako se montgomerylaisessa maailmassa henkistä velttoutta tai peräti syntiä?
Hankin nämä kaksi uutta Annaa adlibriksen nettikaupasta. Rahapulan vuoksi Annan jäähyväiset oli pakko lainata kirjastosta.

Annan jäähyväiset wsoy 2010, The Blythes are Quoted, 441 sivua.
Teoksessa on valaisevat esipuhe ja jälkisanat, novelleja, Annan ja Walterin runoja. Runojen jälkeen Montgomery on rakentanut perheen sisäisen keskustelun.
Ensimmäisessä novellissa metodistipapit puhuvat mahdollisesta "kummittelutapauksesta". Kyse on kateudesta, vihasta ja huijauksesta. Novellissa on mainittu neiti Marsh, joka saa aviottoman lapsen ja hirttäytyy. Blythet mainitaan monesti, he ovat epäilleet huijaria. Gilbert, vaikka on presbyteeri, seurustelee myös metodistipapin kanssa ja on tämänkin lääkäri.

Novelleissa vanhaneiti Clarissa Wilcox purkaa sappea Gilbertin potilaan David Andersonin kuolinvuoteella. Blanche-sisko on kuollut synnyttäessään Davidin äpärää, hän vihan vimmoissa ilkkuu Davidin vaimolla olleen rakastajan ja epäili Davidin isyyttä. Davidin kuoltua Clarissa valistaa läsnäolleille olleensa aina rakastunut Davidiin.

Tarinat siis sisältävät suuria tunteita: vihaa, kateutta ja inhoa. Timothy-poika tapaa mukavan miehen. Tämä kertoo "ystävänsä" olleen vankilassa miltei kymmenen vuotta pankkikavalluksesta ja nyt vapautuneensa, mutta vaimon sukulaiset eivät unohda. Timothy ei ymmärrä tapaavansa omaa isäänsä, jonka on selitetty kuolleen kymmenen vuotta sitten. Pitkähköissä novelleissa tai paremminkin kertomuksissa on naisen mielenvikaisuutta ja puolisoiden erilleen muuttamista, ja pankkiryöstökin nivotaan yhteen juttuun. Lapset tuntevat pelkoa, vihaa ja pohtivat kuolemaa.
Lasten psykologi on adoptiopuuhissa, teoria ei aina siirry käytäntöön kivuttomasti, sen Penelope Graig saa tuntea kantapään kautta. Hänen mukaansa lapsen egolle kielto ei ole hyväksi. Lopulta teoriat unohtuvat käytännön myötä.

Yllättävän monta kertaa mainitaan tohtori Blythen auto ja myös muodossa "hurautti upouudella autollaan". Auto-juttuja on varsin varhain, kun lapset ovat vielä pieniä eli siis ennen ensimmäistä maailmansotaa. Oliko todella Gilbertillä auto tai edes varaa siihen? Kirjoissa toki on kaikki mahdollista ja eräässä jutussa huhutaan "Gilbert Blythen tienanneen hänen ansiostaan omaisuuden" ja erään henkilön reumatismi oli tohtorille kultakaivos. Annan roolikin on kummallinen, hän järjestelee naimakauppoja, eli  se naimakauppojen järjestely "on tohtorinnan intohimo".

Eräässä jutussa kumotaan "oma luuloni", että Gilbert ja Anna olisivat olleet kihloissa molemmat tahoillaan. Anna puhuu Christine Stuartista, aiemmissa kirjoissa kyseinen Gilbertin vale-kihlattu oli Helena Stuart. Tässä mainitaan siis Roy Gardiner Annan deitiksi ei kihlatuksi. Jossain väitetään hänen olevan Gardner. Mene ja tiedä!

Walterin ja Annan runoja punotaan pitkin kirjaa. Olen lukenut parempiakin runoja, mutta Walterin turha uhri on koskettava. Walterin olisi pitänyt vain jäädä Kanadaan. Runojen jälkeen käydään dialogia. Koskettavimmat ovat Walterin ja Unan kohtalot. Una jäi yksin. Rilla Fordin Ken tuli takaisin, mutta heidän poikansa Gilbert on ilmavoimissa, sillä toinen maailmansota on alkanut.

Tämä poikkeaa alkuperäisestä Anna-sarjasta, sillä tässä tapahtuu ikäviä asioita, joihin ei enää optimistisuus ja herttaisuus auta. Yhteisö ei pysty antamaan vankeustuomota anteeksi, poika jää isättömäksi ja isä hylkiöksi. Alkuperäisessä orpo-Anna voitti vaikeudet herttaisuudellaan ja hänet yvksyttiin, uten muutkin kylän kummajaiset. Tässä ei enää hyväksytä vaan hylätään.

*****
Lucy Maud Montgomery (1874 - 1942) oli kanadalainen kirjailija, joka on tunnettu Anna- ja Runotyttösarjoistaan. Montgomerylla on paljon muuta hienoa tuotantoa. Arvostan tätä tuotantoa ja Annan ja Runotytön kanssa ovat kasvaneet miltei kaikki länsimaiden pikkutytöt aikuisiksi naisiksi.

Montgomeryn lapsuus, avioliitto ja muu elämä eivät välttämättä olleet pelkkää myötämäkeä. Montgomeryn äiti kuoli, kun Lucy oli kaksivuotias ja Lucy varttui paljon isovanhempien kanssa. Aviomies Ewan McDonald kärsi masennuksesta, kuten ilmeisesti lopulta myös Lucy, jopa Lucyn kuolinsyystä on annettu viime vuosina uusia lausuntoja. Anna-kirjoissa monien lasten vanhemmat tai vanhempi tekevät itsemurhan. Sateenkaarinotkon orpo Mary Vancen vanhemmista molemmat. Annan jäähyväisten jälkisanoissa tämä teoria vahvistetaan. Päättökirjan materiaali oli toimitettu kustantajalle kuolinpäivänä. Teos julkaistiin kokonaisena vasta varsin myöhään  eli 2009, suppeampana vuonna 1974, materiaali siis toimitettiin vuonna 1942.

Anna-kirjojen mieskuvaa hieman ihmettelen. Gilbert Blythe on kuvattu ehjäksi ja vahvaksi, mutta nynnyksi ja minusta viime kirjassa autoilla pröystäileväksi. Anna sen sijaan kiukuttelee ja nakkelee niskojaan helpommin ja vanhoilla päivillä järjestelee naimakauppoja. Annan periaatteelliset mykkäkoulut, koululakot ja muut tempaukset eivät ole ehkä lähipiirin mielestä kovinkaan mukavia eikä pulla tuoksu. Gilbert kesti Annan viiden vuoden mykkäkoulun sekä Annan opiskeluaikojen rakkauden mukisematta ja murjottamatta. Samaten Cuthbertin sisaruksista minusta Matthew ymmärtää Annaa ja uskoo häneen paremmin kuin Marilla, joka on varsin jäykkä. Samoin minua ihmetyttää aikuisen Annan jääminen kotiin lasten kanssa, mikä toisaalta on hieno ratkaisu, mutta se tasa-arvo. Rillaa Anna piti pyryharakkana, mikä minua kummastutti. Pitääkö lapsen olla aina "järkevä" ja onko jopa haaveilu "kielletty". Minusta Annan muutkin lapset elivät kuten Rilla, mutta onko pojille tai kaksosille sellainen sallittu, mikä Rillalle ei olisi. Rillaa sitä paitsi haittasi änkytys, joka on kiusallinen vaiva. Kotikunnan Rillassa ollutta Walterin kuolemaa pidän pasifistisena ytimenä, jonka asian runoilla jankuttamista pidän päättökirjassa Annan jäähyväisissä turhana sivun täytteenä. Olennainen oli jo sanottu. Walter kuoli minusta turhaan. Kaikkien kanadalaisten velvollisuus ei ollut sotia Euroopassa.

Politiikan nostaminen miltei joka kirjassa on minusta myös turha aihe. Vastakkain tuntuivat olevan konservatiivit ja liberaalit. Kummaa kyllä varsin radikaalisti käyttäytyvä ja usein rutiköyhä Anna tuntuu olevan konservatiivi.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensi synnyttäjäksi.

Lucy Maud oli siis "vain" ihminen, mutta hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija. Tästä bloggauksesta huolimatta tai sen ansiosta nostan Montgomeryn yhdeksi länsimaiden merkityksellisemmäksi kirjailijaksi, niin moni tyttö ja tuleva äiti on varttunut lukien hänen kirjojaan. Äidit kasvattavat lapsiaan alitajunnassaan myös lukemiensa tyttökirjojen arvot.
*****

Anna-sarja
1. Annan nuoruusvuodet Anne of Green Gables, paras osa.
2. Anna ystävämme, Anne of Avonlea, ei yllä ensimmäisen osan hienouteen. Mukava kirja.
3. Annan unelmavuodet, Anne of the Island, Anne on minusta saarella, ei unelma-kirja.
4. Anna opettajana Anne of Windy Poplars, todella turha lisäys. Annan opettajuutta ei avata, vaan hänestä tehdään herttainen ikiliikkuja, mutta joka puhuu selkäsaunan tarpeellisuudesta ja levittelee ihmisten päiväkirjoja. Laskelmoituja tekosentimentaalisia juonikudelmia. Turha kirja.
5. Anna omassa kodissaan Anne's house of Dreams, lyyrinen lapsiperheen kuvaus. Huippu.
6. Annan perhe Anne of Ingleside, kirjassa runsaasti laskelmoituja juonenkäänteitä, jotka aiheuttivat minulle mielenväänteitä. Lihavia ihmisiä etenkin halveksitaan. Turha kirja.
7. Sateenkaarinotko Rainbow Valley, Minusta tämä oli paatoksellinen pannukakku.
8. Kotikunnan Rilla, Rilla of Ingleside, teoksen huipentuma on surullisen kaunis, mutta iättömästi totta. Ihmiskunta ei pääse eroon sodista.
Lisäksi sarjaan liittyy teos
9. Annan jäähyväiset, novelleja ja runoja. Aikuiselle Annan lukijalle tarkoitettu.

Tämä lista on vain yhden miesbloggarin kapea subjektiivinen näkemys, eikä kumoa miljoonien naisten kokemusta, mikä kirja on hyvä tai huono ja miksi.

Eri vaiheessa eri kirjat voivat olla merkityksellisiä ja eri ajan kohtina ne merkitsevät eri asioita.
Aito ja oikea alkuperäinen Anna-sarja on kuitenkin iki-ihana ja sopii myös miesbloggarille ainakin avausosaltaan. Suosittelen.
*****

Painon hallintaa: Rentoa ja amerikkalaista, ruokaohjeita ja ravitsemusta

Patrik Borg: Rentoa Painon hallintaa, Otava 2007 180 sivua.
Borgin kirja on minusta varsin oiva opus laihduttajalle. Siinä on otettu Piiraisen pariskunta esimerkiksi. Aviopari on aikojen saatossa lihonut laihdutuskuureista huolimatta. Kirjassa paljon pohditaan laihdutuksen psykologiaa eikä nopeita temppuja kilojen karistamiseksi ole. Pysyvä laihdutus perustuu elämäntapojen pysyvään muutokseen ei lyhytaikaiseen askeesiin. Kirjassa suositellaan stressitöntä laihdutusta, sellaisia elämäntapamuutoksia, jotka pitävät  ja ylläpitävät myös hyvinvointia.
Pysyvään tulokseen päästään syömällä riittävästi, pitää katsoa mitä syö. Nälkää ei voi voittaa, se johtaa vain ahmimiseen ja se johtaa ruokarytmin häiriintymiseen ja makean himoon. Liikunnasta on oma lukunsa. Rauhallisesti kannattaa aloittaa ja matalalla sykkeellä pitäisi malttaa liikkua, jos laihduttaa. Kirjaa en lähde referoimaan, mutta siinä on paljon kuvia, taulukoita, esimerkki ruoka-annoksia ja kaikenlaisia vinkkejä.
Hyvä kirja, koska siinä on esimerkkinä tavallinen pariskunta ja siinä ei mitenkään syyllistetä lihavia vaan minusta kannustetaan pohtimaan asioita. Kirjoittaja on työskennellyt myös syömishäiriöisten kanssa. Laihduttaminen voi altistaa syömishäiriölle tai olla samanlaista kuin syömishäiriöisen syöminen. Tällaiseen laihduttamiseen kirja ei kannusta.

Dr. Phil McGraw: Painon pudotushaaste, Wsoy, 2006, The Ultimation Weight Solution, suomennos Hilppa Lappalainen,  sivumäärä 337

Vuolaiden alkukiitosten jälkeen Dr Phil toteaa, että olet yrittänyt laihduttaa miljoonalla tavalla. Dr Phil toteaa ettei ole pakko laihtua, tämä on minusta myös hyvä huomio. Pakko on hyvä motivaattori, mutta oman mielialan vuoksi on parempiakin syitä laihduttaa.
Seitsemän kohtainen avainohjelma pysyvään painon hallintaan.
Oikea ajattelu, tunteiden tervehdyttäminen, pettämätön ympäristö, ruuan ja impulssien hallinta, korkeavasteinen ravinto, suunnitelmallinen liikunta, ei saa olla pakkomielle ja tukirinki. Paljon samoja asioita kuin aiemmassa kirjassa.
Minusta tämäkin oli hyvä kirja siinä painotetaan  itsensä hyväksymistä. Teoksessa on paljon tehtävää eli kysymyksiä vastattavaksi ja runsaasti myös vaihtoehtokysymyksiä ja pisteiden laskentaa. Kirjaa ottaa huomioon myös ihmisen sisäisen dialogin ja käy läpi stressaavia tilanteita.
Tässä opuksessa oli lueteltu todella paljon hyviä ruokia ja ruoka-aineita, joita voi syödä. Myös rentoutumiseen on annettu malli.
Tämä on minusta hyvä kirja tietynlaisille laihduttajille ja ihmisille.

Fedon A. Lindberg Syön itseni hoikaksi, Wsoy 2003, Suomennos Elina ja Tuulikki Valta, sivumäärä 231.
Teoksen kansi tiivistää hyvin kirjan sanomaa: paljon hitaita hiilihydraateja, monta ateriaa päivässä, enemmän proteiineja, runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, mutta ei kaloreiden laskemista.
Alkupuheessa on kertomus kirjailijan läheisestä, jolla puhkesi kakkostyypin diabetes viisikymppisenä. Tekijä painottaa ravinnon merkitystä ja hiilihydraattien jakoa. Hiilihydraatteja on jaettu glykokeemisen indeksin avulla ja vähemmän hyviin. Indeksi on korkea sokerilla, vaalealla leivällä ja yllättäen perunalla. Alhainen on vihanneksilla, hedelmillä ja palkokasveilla. Teoksessa on  paljon taulukoita, reseptejä ja tarjoiluehdotuksia. Lisäksi on käsitelty eri aiheita. Ruoka vaikuttaa hormoneihin, joka vaikuttaa painoon ja terveyteen.
Suurin osa meistä on aloittanut syömisen imemällä. Tästä asiasta on puhuttu. Kivikautisen ravinnnon eduista on myös puhuttu ja sen ruuan alhaisesta energiatiheydestä.

Eeva Piikkilä: Kiireisen kokkaajan keittokirja, Karisto oy 2001, sivumäärä 340.
Tämä on loistava kirja, joka on tarkoitettu työssäkäyvlle ihmisille. Ensin on keittojen reseptejä. Aivan ensimmäisenä on perinteisen lihakeiton valmistusohje ja keitto porisee tunnissa valmiiksi. Keitot on käyty perinpohjaisesti läpi, saman käsittelyn saavat liha-, kala, broileriruuat, jälkiruuat ja leipomukset. Joka luvun alussa on aakkostettu ruokalista.

Ihmisen ravitsemus, Wsoy-oppimateriaalit 2006, sivumäärä 336, kirjoittaneet laillistetut ravitsemusterapeutit Berit Haglund (MMM), Terttu Huupponen (MMM), Annaliisa Ventola (ETL), Pirjo Hakala-Lahtinen (MMM).
Esipuheessa on puhuttu Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksista 2005. Nämä ovat osin uudistuneet, mutta kirja on erittäin selkeä ja asiantuntevasti kirjoitettu.
Aiheina ovat mm. hyvän ravitsemuksen perusteet ja ravitsemus sairauden aikana. Perusasiat on selvitetty ensin: ravintoaineet, niiden saanti, energian kulutus, kuitupitoisuus, kovat rasvat. Erikseen on käsitelty alkoholin kulutusta, suolan saantia sekä  kiireettömän ruokailun ja päivittäisen liikunnan merkitystä.
Ravitsemuksen erityistilanteista on puhuttu kuten raskaus, imetys, lapset, eri sairauksien aikana kuten maksakirroosi, avannepotilaat, erilaiset allergiat, keliakia, sokeritauti, kohonnut verenpaine ja syöpä. Lopussa on käsitelty lyhyesti eri syömishäiriöitä.
*****
Kaikilla on kokemuksia painostaan, useimmilla laihduttamisesta, painon vaihtelusta ja ulkonäköpaineista. Jalkavammojen ja leikkauksen jälkeen paino on noussut ja olen joutunut laihduttamaan. Helppoa on antaa ohjeita. Syö vähemmän, liiku enemmän, jätä kaloripitoiset nopeat hiilihydraatit. Vaikeaa, miltei mahdotonta on elää niiden mukaan askeesissa.
Siksi tämä setti kirjoja oli hyvä. Siinä lähdettiin oikealla asenteella, ei syyllistämällä vaan kannustamalla.

Tyyneys, tasapaino ja tyytyväisyys itseen on minusta tärkeämpiä kuin kontrolli ja kalorit ja kilot, mutta miten sen pystyy oikeassa elämässä toteuttamaan?

Ellery Queen: Kymmenes rikos

Ellery Queen: Kymmenes rikos, Uusi kirjakerho Gummerus 1983, Ten Days' Wonder 1948, suomentanut Matti Kannosto, sivumäärä 284. Teos on jaettu kahteen osaan ja "kymmeneen  päivään".

Howard van Horn herää yömajassa. Muistamaton  Howard soittaa Ellery Queenille, jonka hän on tuntenut ennen toista maailmansotaa Pariisissa. Howard on kuvanveistäjä. Hänen isänsä on upporikas monimiljonääri Diedrich van Horn, jolla on nuori vaimo Sally ja veli Wolfert ja siis paljon rahaa. Ellery Queen on salapoliisi ja salapoliisikirjailija. Ellery lähtee Howardin pyynnöstä Van Horneille Wrightsvilleen. Mistä Howardin toistuvat muistikatkot johtuvat?

Van Horneilla Ellery törmää Diedrichin nuoreen hehkeään vaimoon Sallyyn, Howardin äitipuoleen ja hänen siippaansa Diedrichiin, jolla on koko Ellery Queenin tuotanto kirjahyllyssä. Diedrichin veli Wolfert on varsin nyrpeä. Myöhemmin ilmenee, että veljesten 99-vuotias äiti asuu talossa.

Kirja alkaa sekavasti ja kammottava lavastettu rikos tapahtuu ensimmäisen osan lopussa. Perheen jännitteiset suhteet ilmenevät hiljalleen. Howard on orpo, jonka Diedrich on kasvattanut. Howard sekä vihaa että rakastaa Sallya ja ihailee "isäänsä". Diedrich on maksanut nuoren vaimonsa koulutuksen. Talossa on viitteitä kolmiodraamasta. Lisäksi eräitä kirjeitä on varastettu. Kirjeillä aletaan kiristää.

Ensimmäinen osa päättyy murhaan, jolle Ellery Queen antaa selvityksensä.

Toinen osa on varsin lyhyt siinä Ellery tajuaa, että ratkaisu on ollut väärä ja vielä kerran hänen on kohdattava van Hornien hornamainen talo.

Kirjan nimi viittaa rikoksen tekotapaan. Kysymys on murhasuunnitelmasta, jossa kaikkia Raamatun kymmentä käskyä rikotaan.

Lisäksi oikeassa ratkaisussa Ellery Queen joutuu ratkaisemaan anagrammien arvoituksen. Kirjan asetelma ja loppuratkaisu, joka tapahtuu vuotta tapahtumien jälkeen on hitchcockmainen, tulee mieleen Vertigo punainen kyynel. Rikos oli hyvin pitkälle ennaltasuunniteltu ja Ellery Queenkin laitettiin näyttelemään narrin osaa. Queen osoittaa älyä ja ratkaisee pulman lopulta. Kirjan ratkaisu oli minulle monelta osin erittäin yllätyksellinen. Tosin tarina ei jälkikäteen tarkasteltuna kestä kriittistä tarkastelua. Suurin ongelma on sen behavioristisessa asetelmassa, ihmiset ovat monimutkaisempia kuin pelkät sätkynuket.

*****
Ellery Queen -tarinoita alettiin julkaista 1928, tämä on julkaistu 1948. Kirjoissa Ellery Queen on salapoliisi, joka merkitsee seikkailunsa "ylös". Hänen isänsä on poliisi Richard Queen, joka tässä kirjassa vain mainitaan.
Ellery Queenia kirjoittivat amerikkalaiset serkukset Frederick Dannay ja  Manfred Bennington Lee, ilmeisesti nimillä Daniel Nathan ja Manford Lepofsky, dekkareita on kymmeniä, ja loppuvaiheessa muut kirjoittivat (loppuun) tarinoita, kuten Vastapeluri. Ruumiskirstun arvoitus on mainittu "Ellery Queenin pääteokseksi", se on julkaistu vuonna 1932. Teoskappaleessa oli Kyösti Salovaaran sisäkansiteksti  Queenin teoksesta Salaperäiset varoitukset.

*****
Tällä osallistun Oksan hyllyltä Rikoksen jäljillä -haasteeseen.
Tällä saa toisen rastin Le Masque Rougen kirja-bingoon, kategorian valitsen myöhemmin, mutta on ainakin dekkari, ostettu kirpparilta.

Juri Kazakov: Syksyä tammimetsissä

Juri Kazakov: Syksyä tammimetsissä, novelleja, Otava 1976, kahdeksan novellia, sivumäärä 173. Venäjästä suomentanut Marja Koskinen, kirjan sivukannessa lukee "Neuvostokirjallisuutta".

Juri Kazakov (1927 - 1982) on kirjoittanut kahdeksan novellia, novellit on päivätty vuosille 1956-1959. Niminovelli on toiseksi viimeinen. Se on kaunis kuvaus kirjailijamiehen odotuksesta meren äärellä. Hän kaipaa rakastaan, joka tulee Arkangelista, pohjoisesta. Kazakov kuvaa kuten monissa muissakin novelleissa luontoa, satamaa, sen poijuja ja kalastusta. Tupakkaa poltetaan ja votkaa on maustettu pihlajanmarjoilla. Tunnelma on kaunis. Viimeinen novelli Ajokoira  Arcturus jatkaa kaihoisaa teemaa. Novellin minä asuu seudulla, jossa on sokea ajokoira. Vuokraisäntä on leskimies, jonka pojat ovat kuolleet rintamalla, hän ottaa koiran hoiviinsa ja kiintyy siihen kovin. Tarina on kiinnostava eikä se lopu kuin tarinat yleensä.

Tämä novellikokoelma oli minusta teknisesti hyvä. Sitä, kuinka hyvin tämä kuvaa 1950-luvun Neuvostoliittoa en osaa arvioida, mutta ei ehkä kovin hyvin, toisaalta Neuvostoliitto oli laaja maa, mutta sana Neuvostoliitto ei mainita, eikä käsitellä mitään joka kuuluisi neuvostosysteemiin.

.Joka tapauksessa muista novelleista poimin toistuvia seikkoja.

Ensimmäinen novelli on Manjka. Manjka tyttö on orpo postinkantaja, joka toimii jakaa lähetyksiä välillä Vazintsystä Zolotsaan. Pitkät taipaleet Manjka menee jalkapatikassa ja jakaa kirjeitä, ristisiteitä ja lehtiä kalastajille. Parfili Volokitin on armeijasta päässyt raisu ja ahkera työmies, joka tarttui raskaimpiin töihin. Hän riiustelee kaunista Lenjkaa.
Manjka on kovinkin ihastunut Parfiliin ja lopussa hän pääsee hakemaan myrskyssä Parfilin kanssa pyydyksiä. Meri raivoaa ja Parfili kantaa Manjkan kotiin, riisuu vaatteet, ja ... sitä ei tapahdu. Manjkalla on ylpeytensä, hän lähtee pois, eikä vastaa Parfilin uteluihin näkevätkö sunnuntaina kerhotalolla. Tarinassa mainitaan kirkkopyhä. Parfili juo votkaa ja antaa sitä myös kastuneelle Manjkalle. Novelli sisältää myrskyn kuvausta.

Jonninjoutavaa novellin päähenkilö on poijumies Jegor. Yksin hän työpaikallaan ja sytyttää poijuja punaisia ja valkoisia. Vie  ja hakee vastarannalta väkeä. Vaan on juopon vikaa Jegorissa kuten vaimossakin, joka tosin hukkui syysjäihin votkan hakumatkallaan.  Jegor vielä votka kippaa, eikä siitä pidä Aljonka, joka pitää Jegorista. Jegor muistelee armeija-aikaansa laivastossa ja kavereitaan. Novellissa on kaunista luonnon kuvausta. Aljonka haluaisi Jegorin vakiintuvan.

Tuolla juoksee koira -novelli kertoo moskovalaisesta mekanikko Krymovista, joka lähtee kalareissulle Moskovasta bussilla. Matkustajat joivat pullonsuusta. Krymov puhuu naisen kanssa. Hän menee kalaan ja kokee idyllisen reissun. Tämä oli minusta varsin kaunis kertomus, vaikka siinä ei muuta tapahtunutkaan.

Aatami ja Eeva -novelli tapahtuu pohjoisessa. Taidemaalari Agejev on itsekeskeinen, hänelle on tulossa naisystävä Vika Moskovasta lomalle. Nainen (Vika) ei saa mieheen yhteyttä (ei minkäänlaista). Vaikka mies puhuu kansasta ja taiteesta, hän on Vikan mukaan egoisti. Myös taidekriitikoita arvostellaan. Agejev menee saarelle, jossa restaroidaan kirkkoa, Agejev jää sinne maalamaan kalastajia ja luultavasti kirkkoa. Tässä novellissa on mainittu toistuvat seikat: pohjoinen luonto, kalastajat. Yllättäen novelleissa toistuvat myös jazzmusiikki ja kirkko, tässä kirkon restaurointi.

Kirottu pohjoinen -novellissa päähenkilö on Jaltassa, mutta toisaalta puhuu pohjoisessa kalastamisesta. Novellissa on tuutuja elementtejä, majakan rubiininpunainen valo, asutaan hotellissa, alkoholista puhutaan. Mielenkiintoista on teema Tsehovista. Novellissa käydään Tsehovin asunnossa ja pohditaan Tsehovin onnellisuutta ja ravintolassa juodaan Tsehovin kunniaksi ja novellin minä pohtii: "Tsehov tarvitsi Venäjää, oli kaiken aikaa lähdössä Huippuvuorille". Novellissa puhutaan pohjoisen meren voimasta. Tsehov on minusta linkki venäläiseen kirjallisuuteen.

Sinistä ja vihreää -tarina käsittelee ensirakkautta. Tarinan minä Alosa kaiholla katsoo taakse päin Liljaan ensirakkauteensa, jonka kanssa koki ensisuudelmankin. Liljalle ilmaantuu kuitenkin toinen suutelija käsipuoleen ja he menevät naimisiin. Tässä pitkähkössä novellissa on eniten Moskovan kuvausta. Päähenkilö on koulun kymmenennellä luokalla ja pyrkii instituuttiin, josta valmistutaan joko opettajaksi tai insinööriksi.

Lainaan  Sinistä ja vihreää-tarinasta kohtia, jotka kiinnostavat minua
"minä kuulen jazzia. Pidän paljon jazzista ... kuuntelen jazzia toisen kerroksen sinisestä ikkunasta. Siellä on ilmeisesti hieno vastaanotin".
"Olemme menossa elokuviin". Elokuvista ja elokuvateattereista on monia mainintoja
"Sitten sytytän tupakan". Tupakan poltosta ja tupakan savusta puhutaan toistuvasti. Tässä ei puhuta votkasta, niin kuin muissa tarinoissa.
"Kaduilla ei ollenkaan ihmisiä, vain miliisejä. He katsovat meihin". Tämä on ainoa kerta, jolloin viranomaisista tai miliiseistä puhutaan. Tässä ei puhuta kalastajista, mikä tapahtuu muissa tarinoissa.
"Matkustan äidin kanssa pohjoiseen". Pohjoiseen mennään, pohjoisesta tullaan tai pohjoisessa ollaan. Yleensä metsästetään ja kalastetaan, ja veden äärellä ollaan, myös laivoja ja proomuja ja poijuja kuvataan. Yhdessä jutussa kirkkoa restauroidaan, muuten on puhetta kirkosta tai kirkkopyhästä. Hotelleissa ja sen baareissa majaillaan, juodaan konjakkia ja tupakoidaan.

Nämä lainaukset antavat itse kirjasta liian yksinkertaisen kuvan, kerronta on nimittäin kaihoisaa ja kaunista, mutta minusta hyvin laimeaa, ja tarinat eivät minua koskettaneet. Tarinoista puuttuivat vastakkainasettelu, kiihkeät tunteet, työläisen hiki, metsästyksen veri ja kalan suomut. Minusta novellikokoelma ei edusta (inho)realismia, ihmisen elämään kuuluu minusta tietty määrä hankaluuksia johtuen ihmisestä itsestään, hänen ympäristöstään, naapureista ja ympäröivästä yhteiskunnasta.

Juri Kazakov on kuitenkin taitava kirjailija, joka käyttää kynäänsä hempeästi tunnelmakuvien luomiseksi, kuitenkin lukukokemus oli laimea.

*****
Tällä saa ensimmäisen rastin Le Masque Rougen kirja-bingoon, eli kategorian päätän myöhemmin alle 200 sivun kirja, venäläinen kirjailija, ostettu (kirppari), kannen perusteella hankittu ja luettu,