Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa

Lewis Carroll: Liisan seikkailut Ihmemaassa, Alice's Adventures in Wonderland   suomentaja Anni Swan 1906.

Liisan seikkailut Ihmemaassa jakautuvat kahteentoista lukuun, jotka ovat (painajais)unenomaisia. Henkilöitä putkahtelee esiin, hän tapaa valkoisen kanin, hiiren, lintuja, lakeijan, herttuatteren,  Irvikissan ja Herttakuningataren, joka haluaa lyödä kaikilta pään poikki. Kirja on täynnä sanaleikkejä ja kummia arvoituksia. Kirjassa on ollut valttina juuri järjettömyys ja piirretyt kuvat.

Juonitiivistelmä

Alhaalla kaninpesässä on ensimmäisen luvun nimi. Liisa on minusta väsynyt ja pitkästynyt  "Alice was beginning to get very tired of sitting by her sister on the bank, and of having nothing to do: "  ja Anni Swanin suomennoksessa  mukaan "Hyvänen aika, kuinka Liisaa väsytti!  Siinä hän nyt oli istunut töyräällä sisarensa vieressä jo kauan aikaa tietämättä mihin ryhtyä". Joka tapauksessa Liisa päätyy syvään kaninkoloon. Teoksen alkuluvuissa Liisan koko muuttuu monesti. Hän juo pullosta, jossa lukee "juo minut" ja kutistuu.  Syötyään "syö minut "-ruokaa hän kasvaa ja kasvaa ...

Kyynellammikko -luvussa Liisa alkaa itkeä ja kutistuttuaan Liisa on hukkua omaan kyynelammikkoonsa. Liisa tapaa hiiren, joka ymmärtää (vain) ranskaa. Hiiri häipyy Liisan puhuttua sekä kissoista että koirista.

Vaalikilpajuoksu - luvussa on monenlaisia lintuja, jotka juoksevat ympäriinsä. Liisa antaa keksejä palkinnoksi. Hiiri kertoo kuivan tarinan (jotta Liisa kuivuisi) Vilhelm Valloittakjasta. Liisan vaatteet eivät kuivu, vaikka tarina on kuiva.

Kanin kodissa -luvussa  valkoinen kani etsii herttuattaren valkoisia hansikkaita ja viuhkaa. Liisa kasvaa taas ja pelottaa eläimiä, jotka haluavat polttaa talon, missä Liisa on. Liisa syö keksejä ja kutistuu.

Kaalimato antaa hyvän neuvon, Lisa on nähnyt edellisen luvun lopussa piippua polttavan kaalimadon.(Alkuperäisessä puhutaan a large blue caterpillar, Swan puhuu sen sijaan vihreästä kaalimadosta, joka tapauksessa otus on perhosen toukka). Liisa saa sienen,joka muuttaa hänet isoksi tai pieneksi riippuen sienen puolesta. Liisa unohtelee yleisten lastenlorujen riimit ja kinastelee kyyhkyn kanssa.

Porsas ja pippuri -luvun alussa kalanaamainen lakeija kutsuu Herttuatteren pelaamaan Kuningattaren kanssa pelaamaan krokettia. Liisa saa lapsen, joka alkaa röhkiä, ja muuttuu porsaaksi ja kipittää metsään. Irvikissa selittää, että kaikki ovat täällä hulluja.

Hullu teeseura -luvussa Liisa tapaa höperön jäniksen ja Hatuntekijän. Jänis kysyy Liisalta, ottaako viiniä. Ei ole vain mitään viiniä missään
'Have some wine,' the March Hare said in an encouraging tone.
Alice looked all round the table, but there was nothing on it but tea. 'I don't see any wine,' she remarked.

Luvussa esitetään paljon arvoituksia, joihin ei ole vastauksia. Liisa purnaa, että aika menee hukkaan. Hatuntekijä väittää tietävänsä ajasta. Liisalta kysytään, ottaako hän lisää teetä, vaikka ei ole saanut sitä lainkaan. Liisa menee ovesta puuhun.

Kuningattaren krokettikenttä -luvussa kortit maalaavat valkoisia ruusuja punaiseksi. Herttakuningas ja kuningatar tulevat paikalle. Herttakuningatar huutelee sotilaille, että pää poikki. Kuningatar pyytää Liisaa krokettiipeliin. Kroketissa mailat ovat flamingoja ja pallot siilejä. Pelaaminen on pähkähullua.

Valekilpikonnan tarina -luku alkaa Liisan ja Herttuatteren kinalla, joka perustuu sanaleikkeihin ja mahdottomuuksiin, joka on kirjan tavaramerkki. Aarnikotka vie Liisan masentuneen valekilpikonnan luo, joka kertoo tarinoita merestä.

Meriäyriäisen hyppy -luvussa Valekilpikonna kertoo, että meriäyriäisiä heitellään ja laulaa laulun. Luvun lopuksi valekilpikonna, josta voidaan tehdä valekilpikonnalientä laulaa laulun kilpikonnaliemestä, mutta huuto, että oikeudenkäynti alkaa lopettaa sen.

Kuka varasti leivokset -luvussa oikeudenkäynti alkaa valamiesten kirjoittaessa nimensä kivitauluun, koska kuitenkin unohtavat nimensäkin oikeudenkäynnin aikana. Kyse on kakkuvarkaudesta ja hatuntekijä on todistajista ensimmäinen. Hän saivartelee, että ei ota hattuaan pois, koska se ei ole hänen, vaan  se on hänen tekemänsä ja hän kauppaa sitä. Hatuntekijä todistuksessa ei järkeä eikä myöskään keittäjättären, kuten ei Liisan kokemissa seikkailuissa muutenkaan.

Liisan todistus on se, että hän ei tiedä mitään. Valkoinen kani lukee runon. Kuningatar huutaa, että syytetyltä 'pää poikki' ja sitten annetaan vasta päätös.
Liisa,joka on kasvanut suureksi huutaa, että olette vain pakallinen kortteja... ja herää pää sisarensa helmasta. Sisar kuvittelee kuulevansa kuningattaren huudot ja kuvittelee Liisan aikuisena ymmärtävän lapsien huolet ja ilot.

Liisa Ihmemaassa -kirja perustuu satunnaisuuteen, sanaleikkeihin ja hölynpölyyn.
Koska englanniksi kertomus ja häntä ääntyvät samoin, siitä löytyy "keskusteltavaa"

Lisäksi hiiren tarina on hännän muotoinen (olen pienentänyt hiiren kertomuksen hiiren hännäksi).

Kirja on siis mullistanut lasten kirjat, joihin on tullut kuvia, ja loruväännöksiä. Painoasussa on ovelan muotoisia tekstejä. Lasten kirjan ei ole enää tarvinnut olla "järkevä" tai opettavainen.

Kirja on edelleen tosikoille ärsyttävä, koska melkein hukutaan kyynelmereen, on koon vaihteluita, ja nurinniskoin toimintaa. Teksti oli yllättävän helppoa englanniksikin, mutta sisälsi paljon arvoituksia ja sanaleikkejä, joita en varmasti kaikkia ymmärtänytkään.

Lewis Carroll oli salanimi, jonka taakse kätkeytyi mies, joka oli pappi, matemaatikko ja valokuvaaja Charles Lutwidge Dodgson (1832 - 1898), hän kertoi Liisasta tarinan Alice Liddelille, nuorelle tytölle ja julkaisi kuvitetun version vuonna 1865. Dogson kertoi tarinan sisaruksille souturetkillä ja Alice kehotti kirjaamaan tarinan ylös, Dogsonin motiivit ovat herättäneet keskustelua, johon hänen säilyneet valokuvat ovat antaneet sytykettä. Asiasta on paljon internetissä ja aiheesta on näytetty tv-ohjelmakin  Lewis Carrollin salainen maailma "Liisa ihmemaassa on eräs kirjallisuushistorian lainatuimmista teoksista heti Raamatun jälkeen. Mutta mitä tiedämme kirjailijasta Lewis Carrollista ja kirjaan innoittaneesta tytöstä? "
Ylen sivuilla on artikkelikin täällä

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Gustave Flaubert: Rouva Bovary,  Madame Bovary, suomentanut Anna-Maija Viitanen, WSOY 2005, kolme osaa, sivumäärä 364.

Tuskin olisin lukenut Gustave Flaubertin Rouva Bovarya, vuodelta 1857 ellei se olisi näissä klassikkolistoissa. Seuraavaa analyysia varten en ole katsonut muiden analyyseja, joten kyseessä on Jokken jauhamista, joka voi sisältää juonipaljastuksia, jotka ehkä aukeavat vain jos on lukenut teoksen.

Juonikuvio on varsin yksinkertainen. Charles Bovary kouluttautuu lääkäriksi ja saa paikan maalaislääkärinä. Hän avioituu Heloisen(?) kanssa, mutta jää leskeksi ja  nai nuoremman naisen Emman, jonka isän luona on käynyt ja ihaillut Emmaa. Charles on nahjus, joka suostuu nuoren vaimonsa vaatimuksiin. Emma synnyttää avioliitossa tyttären Berthen  mutta haihattelee paremmasta elämästä tai siis tanssiaisista ja muusta makeasta elämästä. Emma Bovary haltioituu tanssiaisista ja kirjan kuluessa toistuvasti pettää miestään. Ensin Rodolfen kanssa, joka jättää Emman, sen jälkeen nuoren Leonin kanssa pianotuntien varjolla. Leonin äiti naittaa pojan muualle. Emma velkaantuu kauppiaalle ja ajaa asiansa karille, ottaa arsenikkia ja kuolee. Apteekkari Homais harrastaa kukoistavaa apteekkitoimintaa, ja ei halua häiriöitä rahantuloonsa. Emman kuoleman jälkeen Charles tajuaa koko petosten kuvion. Hän asuu velkaisena tyttärensä kanssa, näkee Rodolphen, mutta ei sanojensa mukaan kanna kaunaa. Charles kuolee. Berthe-tytär jää puille paljaille ja joutuu puuvillakehräämöön töihin. Ahne apteekkari sen sijaan jatkaan liiketoimiaan ja on arvostettu kansalainen.

Henkilöt
Emma Bovary: menee naimisiin maalaislääkärin Charles Bovaryn kanssa ja haaveilee hienommasta elämästä. Hänellä on suhde Rodolfen kanssa, ja sitten nuoren Leonin. Emma tekee paljon velkaa, ja tappaa itsensä arsenikilla. Emmalla on tytär Berthe.
Charles Bovary: Maalaislääkäri, joka on hidas ja nahjus. Ensimmäinen vaimo on tarkastamisvimmainen ja ruma. Vaimo kuoli äkillisesti. Charles menee toisiin naimisiin, eikä huomaa ajoissa tai ei ollenkaan uuden vaimonsa petollisuutta. Menettää vaimonsa, omaisuutensa, terveytensä ja kuolee. Charlesilla on ylihuolehtivainen äiti, joka on trikookaupiaan tytär, jonka Charles vanhempi nai rahan vuoksi.
Rodolpho Boulanger: Emman ensimmäinen vieras mies. Kiinnostus loppuu varsin pian.
Léon Dupuis: Nuorempi Emman rakastajista. Lypsää Emmalta rahaa, ja äiti naittaa muualle.
Lheureux: kauppias, jolle Emma on velkaa, ja joka velka johtaa Emman vaikeuksiin.
Homais on apteekkari, ja on ateisti, jolla on vaimo ja neljä lasta. Homaiseilla on lopussa oma roolinsa haluaa ansiomerkkiristiä. Homaisin intressi on pitää lääkärit aisoissa, jotta hänen oma apteekkinsa menestyisi.

Ranskalainen Gustave Flaubert (1821-1880) on kirjoittanut teoksen tarkasti, ja sisäkannen mukaan hionut lauseita, ja niistä muodostuukin kauniita ja ymmärrettäviä virkkeitä, joita virkkeinä on virkeää lukea jonkin aikaa, koska teos sisältää paljon erilaisten asioiden yksityiskohtaista kuvailua. Tyylisuunta on realismi. Monesti kuvailu kuitenkin kohdistuu ympäristöön, missä tapahtuu jotain, mutta itse tapahtumia pitää päätellä.  Suurin ongelma on siten liian monien tapahtumien kertominen, ja niiden kuvailu, ja teoksen tarkoitukseton pitkittäminen. Ymmärrän teoksen tärkeyden vain aikakaudessaan, mutta en sen jälkeen. Tämä romaani muistuttaa kuvailultaan monessa kohdin Honore de Balzacin Ukko Goriotia, koska fyysistä toimintaa ei kuvata, lisäksi Goriotin tyttäret olivat nautinnonhalusia ja tuhlaavaisia ja Emman kohtalo itsemurhineen on kuin Tolstoin Anna Kareninaa.

Gustave Flaubert on ollut mies, mutta hän kirjoittaa kuin nainen. Ainakaan minä miehenä en kiinnitä sellaisiin asioihin huomiota kuin Flaubert. Flaubertilla on minusta liikaa sanottavaa. Tästä kaikesta pitäisi kirjoittaa monta kirjaa, rajata teema ja sivumäärä. Tässä oli Charlesin ensimmäisen avioliiton kuvailu osin turhaa, kampurajalan leikkauksen kuvaus oli osoittelevaa ja ilkeämielistä, eikä sillä juonen kannalta ollut merkitystä. Emman rukoilu ja luostarissa olo ei johtanut hyviin tekoihin, pidän sitäkin isona ja turhana kannanottona. Saman maailmankuvan irvailua oli myös hautajaisten kuvaus ja kirkkoherran käynnit. Lisäksi pidän Emman lopullista ratkaisua ja sen kuvausta ja siihen suhtautumista arveluttavana.

Emma Bovary päähenkilönä elää muille miehille antautuen ja on läpeensä paha ihminen ja moraaliltaan rappeutunut. Minusta on yhdentekevää vaimon irtosuhteet muihin miehiin ja pikasuhteet heidän kanssaan sekä au-suhteet, mutta miksi pilata Charmittoman harmittoman arkisen raukean lääkärin elämän sopusointu. Toisekseen Emmalla on vielä oma tytär, josta hän missään vaiheessa oikeasti pysty kantamaan vastuuta ja tytär jää lopussa heiteille. Kyynisintä kuvauksessa on, että Emma on hyvästä perheestä, ja käynyt luostarikoulun. Minulla ei ole aavistustakaan, miten Flaubert perustelee Emman käytöksen itselleen tai lukijoilleen, minusta Emma on vain maanismasentuva mielenvikainen. Koska Flaubert ei kuvaa aviorikoksia itse tekoina, minulle jäi epäselväksi tapahtuivatko seksihetket kuraisessa luonnossa ratsastusretkillä, vai niiden tauolla matalassa majassa, vai Charlesin työhuoneessa, kaupungissa nuhjuisessa vuokrahuoneessa, mutta mitään romanttista niissä ei ole vaan minusta pakkomielteistä.  
Kun Emma matkustaa Leonin kanssa rattailla, rattaita kuvataan ulkopuolelta liiankin tarkkaan, mutta mitä sisällä tapahtuu, siitä ei anneta mitään osviittaa. Jos siellä tapahtuu sitä mikä ilmeistä, eli ovat "sillai", en ymmärrä Flaubertia lainkaan, kyse tuskin on silloin romantiikasta tai nautinnosta. Emma ei hyötynyt pettämisestään mitään, ei saanut rahaa ei valtaa eikä asemaa, eli hänen mielenvikaiset motiivit jäivät täysin epäselväksi, Leon oli pikku poika verrattuna aviovaimoon ja äitiin. Ilmeisesti motiivit Emmalle olivat elämän tyhjyys, ja aviomiehen tyhmyys. Flaubertin kuvaus Emman miehistä on niin kyynisellä tasolla, että Emman arvostelukykyä siinäkin asiassa pitää arvostella, pahin on se mieletön mania, joka söi rahat ja elämän eväät. Vekselikierre loppui arsenikkiin.
Flaubert kuvaa koko kylän kyynisesti ja ihmisistä annettiin ahne kuva. Kukin vuorollaan lypsivät lahnamaista lääkäriä, kun arsenikit oli jo itse annosteltu. Palvelijatarvarastaa loputkin.
Flaubert uhraa mustetta myös Homais'lle, joka haukkuu pappien rippisalaisuudet ja selibaatit, myös pianon pimputtajakin pompottaa Charlesia laittomalla laskulla.

Rouva Bovarya pidän ongelmallisena teoksena juuri siitä syystä, että se on mielestäni hyvin naisvastainen. Onko Flaubertilla ollut kaunaa naisia kohtaan? Emman erehdyksestä ei ole kyse, vaan suunnitelmallisesta toiminnasta, ja valheiden nieluun menee maat ja mannut ja elämäntyöt ja muut?  Flaubert puhuulisäksi hermojännityksistä ja naisten hermojärjestelmästä. Minusta ei ole osoitettu, että nainen olisi perusolemukseltaa erilainen kuin mies. Flaubert kyynistää kaiken muunkin, joten se ei ehkä ole vain naisvastainen vaan vastustaa koko porvarillista maailmankuvaa antamatta mitään tilalle. Lisäksi Charlesin isä on kuvattu ellottavaksi elostelijaksi. Charlesin lääkärin taidoille ja myös potilaille irvaillaan, apteekkari mainitaan ateistiksi, jonka pojan nimi on Napoleon, ja joka halajaa prenikkaa rintaan. Kauppias on koronkiskuri. Rodolfo on petturi. Leon pitää poimutetusta alushameesta, ja jonka äiti järjestää tämän naimisiin. Tästä sanasuosta ei nouse edes Charlesin äiti, jolla oli ainoat järkevät mielipiteet, mutta jonka rakkaus ainoaan poikaansa on täysin väärällä pohjalla. Itse asiassa Emman ongelmat johtuvat siitä, että hänellä ei ollut mitään järkevää työtä eikä harrastusta, lapsi oli turhaan imettäjällä. Charles ei laittanut nuorikkoaan aisoihin, eikä vaatinut tältä missään vaiheessa mitään. Charles teki kaksi päävirhettä: avasi rahahanan eikä laittanut sitä kiinni.

Minusta Gustave Flaubertin teksti on muutenkin naivia. 1800-luvulla suojautuminen taudeilta ja raskaudelta oli toista luokkaa kuin noin 200 vuotta sitten. Moisella käyttäytymisellä Emma olisi ollut monesti raskaana, tai saanut sukupuolitaudin.

Tekstianalyysiä

Teos alkaa: ”Kesken läksyjenlukujen astui rehtori luokkaan perässään uusi poika …Tulokas, meitä kaikkia kookkampi …” Charles Bovary tuli siis luokkaan. Kertoja on kaikkitietävä, eli tässä annetaan ymmärtää, että kertoja olisi ollut tällä luokalla. Koulukohtaus ja minä-me –kerronta jäävät täysin pois alun jälkeen. Charlesin ensimmäisestä vaimosta annetaan hyvin omituinenkuva, ja fyysisesti irvaillaan hänen avuistaan. Tätä ei sidota mihinkään jäljempään tapaukseen ja olisi pitänyt teoksesta minusta poistaa. Teksti oli muutenkin vailla järkeä: lopulliset välirikot kestivät joskus vain muutamat sivun!

Emma jo varsin pian häiden jälkeen haluaisi joko kuolla tai mennä luostariin. Ennen muuttoa Flaubert kuvaa asiaa s. 73 seuraavasti ”Sietämättömämpiä olivat ateriahetket alakerran pienessä huoneessa, missä uuni savutti, ovi kitisi, seinät hikoilivat, lattian laatat huokuivat kosteutta. Koko elämän karvaus tuntui olevan siinä hänen lautasellaan …”. Hienoa, mutta tyhjää kerrontaa, ja mitään ei tapahdu kuten ei seuraavassakaan  s.122 ”Laskevan auringon loiste osui suoraan papin kasvoihin ja kauhdutti kampalankaisen kauhtanan, joka oli kiiltäväkin kyynärpäistä ja rispaantunut …”

Symbolitasollakaan ei tapahdu juuri mitään muuta kuin Emma polttaa morsiuskimppunsa. Väitetään Emman kärsineen riittävästi. Objektiivisesti vain muut kärsivät, ei väärä nautintoa juonut Emma, hän vain haihattelee breiveistä, kreiveistä ja reiveistä. Kaupunkia verrataan Babyloniaan, symbolitasolla tiedetään sen olevan voimakas vertaus, samoin Leonin huoneessa ”veikistelevä Cupido”, 364 sivuun mahtuu yksi kuvaava vertaus: s 205 Lanta, sadetuuli ja aurinko saavat kukat kukoistamaan, halut, surut, nautinto ... antavat Emmalle kasvuvoimaa eli tässä lanta ja halut rinnastetaan!

Flaubertkin aikalaistensa tavoin analysoi naisten hermojärjestelmää ja on minusta väärässä. Lisäksi hänellä on liikaa sivulatuja, leikkauksenkaan kuvaus ei sovi mitenkään kirjan teemaan, ja jälkiseuraamus kampurajalan muuttuminen puujalaksi ei tue teoksen sanomaa, ellei sanoma ole kaiken kyseenalaistaminen, jos kaikki kyseenalaistetaan, mitä asetetaan tilalle?

Rouva Bovary -teoksen lopussa Homais sai Kunnialegioonian ristin, ja Emman tytär  päätyi osattomaksi ja joutui puuvillan kehrääjäksi.

Urho Kekkonen: Vuosisatani 1

 

Urho Kekkonen: Vuosisatani 1,  Otava Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1981  320 s

Luin tämän Urho Kekkosen (1900–1986) muistelmakirjan ykkösosan, jonka esipuhe on kirjattu 7.7.1981, eli hieman ennen luopumista presidentin tehtävistä. Suuren Suomalaisen Kirjakerhon "varastoa", josta on hyvä ammentaa.

Teos kertoo lyhyesti UKK:n vanhemmista, lapsuudesta, lukioajasta, 1917-1918 tapahtumista jääkärihaaveista, ja toiminnasta Kajaanissa, Kuopiossa ja voitonparaatissa Helsingissä. Tämän jälkeen UKK kävi koulunsa loppuun. Itse asiassa lukio ei mennyt ihan putkeen, koska kuri oli kova ja UKK:lla oli jo tuolloin omia mielipiteitä ja törmäyksiä sattui. Teos voisi olla hyvä, mutta siihen on kasattu kirjeitä, päiväkirjasivujen merkintöjä, ja se tuntuu jotenkin kiireellä kasatulta, kun vielä historia kertoo presidentti Kekkosen voinnista 1981, niin tuntuu, että muistelmat olisi pitänyt kirjoittaa jo aiemmin. Kaikki kunnia teokselle, mutta aineksia olisi ollut paljon parempaankin, mutta hyvä näinkin.

Vuonna 1921 Kekkonen aloitti lakitieteen opinnot, hän teki juttuja Kajaani-lehteen ja oli etsivä keskuspoliisissa töissä, jossa tapasi Sylvi Uinon, jonka kanssa avioitui 1926 ja kaksoispojat syntyivät 1928. Kekkonen opiskeli lakia, ja toimi AKS:ssa ja Suomalaisuuden liitossa. Yliopistossa lakia luettiin ruotsinkielellä, joka tuskin suosi kajaanilaisnuorukaisia ja antoi pontta Suomalaisuuden liittoon.

Teoksessa käydään läpi UKK:n korkeushyppy- ja pikajuoksu-ura, Suomi-Ruotsi erimielisyydet Paavo Nurmi –tapauksessa 1932, Lapuan liikettä, Kekkosen Saksan matkaa, jossa kerättiin väitöskirjamateriaalia, ja politiikkaa 1930-luvulla maalaisliittolaisin silmin.

Vaikka kirja voisi olla monelta osin parempi, se avasi silmäni monessa asiassa. Vaikka tämä on UKK:n omakirja, ymmärrän häntä kuitenkin paremmin, ja se tuli selväksi, että tämä kaverikin epäonnistui monta kertaa, mutta hän yritti aina ”en gäng till”

Katsoin, että kirjaa myydään huuto.netissä edulliseen euron hintaan.

Samasta varastosta tai ainakin samasta pinosta olen lukenut presidenttiehdokas-ehdokas Lasse Lehtisen Luotettavat muistelmat. Kirjan perusteella tämä Kotkassa syntynyt, Kuopiossa kasvanut, ja Helsingissä ja Tukoholmassa opiskellut, Kekkosen valitsijamiehenä, eduskunnassa istunut, ja sen aikana ja jälkeen maailmaa nähnyt kaveri on osannut kirjoittaa erittäin hauskasti elämänsä tapahtumista. Lehtinenhän pääsi 1970-luvulla eduskuntaan ja oli kausia siellä, mutta putosi eduskunnasta, ja suuntasi diplomaatiksi ja yksityiselle sektorille. Myöhemmin hän on väitellyt tohtoriksi ja ollut euroedustajanakin.

Kirjoituksen sujuvuudessa ja siksi kiinnostavuudessa ehdokas-ehdokkaan teos on kiinnostavampi kuin presidenttinä 25 vuotta olleen teoksen ykkösosa, eli olisiko kuitenkin Lehtinen kirjoittanut itse muistelmansa, ja Kekkonen käyttänyt enemmän toimittajia ja lähdeaineistoaan, koska kirjeitä eri puolille on paljon ja mukana oli kotiväenkin kirjeitä.

Olen muuten lukaissut Kekkosen Kirjeitä Myllystäni (sama läjä), mukavia kirjeitä, en tosin itse välttämättä haluaisi saada ihan kaikkia niitä kirjeitä, eli kyllä Kekkonen oli sanansäilän taitaja, ja säilä oli varsin terävä.

Kurt Wallander pyramidipoliisi

Henning Mankell: Pyramidi, Pyramiden 1999, suomentanut Laura Jänisniemi, Loisto 2003,  sivumäärä 490.

Rikoskomissaario Kurt Wallander Ystadista on päähenkilö Henning Mankellin rikosromaanisarjassa. Mankell kirjoitti Wallander-sarjan 1990-luvulla tapahtuvaksi, ensimmäinen alkaa 8.1.1990. Tarinan Kurt Wallanderista piti päättyä teokseen Pyramidiin, jonka aikajanoja tässä tarkastelen, ja Kurt Wallanderin henkilöhistoriaa, sarja jatkui vielä Linda Wallander -kirjalla Ennen routaa, sekä sarjan päättöosalla Rauhaton mies (postauksen alla linkit näihin)

Henning Mankell (1948 - 2015) ei juurikaan kuvaa poliisihenkilöitä ulkonäöltä tai perhesuhteiltaan, vaan heidän toimintaansa ihan arkipäiväisen tarkasti, mitä syövät, mitä tuntevat. Miespoliiseista käytetään sukunimiä: Wallander, Svedberg, Rydberg, Björk, mutta Wallanderin tyttärestä ja tämän äidistä vain etunimiä: Linda ja Mona, ja neuvonnan nainen on Ebba, joka on todellinen työmyyrä ja auttaa monesti Wallanderia. Lindahan saa tyttären, joka ristitään Klaraksi.

Pyramidi koostuu viidestä pikkutarinoista ja ensimmäinen alkaa 3.6.1969. Kurt Wallander on 21-vuotias poliisi Malmössä, joka on siirtymässä rikospoliisiin. Ensimmäinen juttu on naapurissa tapahtuva rikos (en kirjoita siitä enempää). Kurt Wallander nuuskii sitä omavaltaisesti, kuten Ennen Routaa teoksessa poliisiksi ryhtyvä Linda Wallander 2000-luvulla, hänen tyttärensä, joka syntyi siis vuonna 1970. Malmön poliisissa oppi-isänä ja esimiehenä on Hemberg. Tässä ensimmäisessä jutussa kerrotaan Wallanderin naissuhteista. Nykyinen heila Mona on jo tällöin kuvattu vastentahtoiseksi ja epämiellyttäväksi. Mona jopa lyö Wallanderia, kun tämä on pyytänyt rahtikirjoja entiseltä heilaltaan Helenalta (joka oli vieläpä jättänyt Wallanderin). Kurt Wallander on tutustunut tulevaan vaimoonsa Monaan, kampaajaan vuonna 1968. Mona on minusta esitetty todella nuivaksi persoonaksi kaikissa näissä kirjoissa, esimerkiksi Ennen routaa tarjotaan varsin elähtänyt kuvaus, Mona kokkaa ja dokaa ilman vaatteita ja asuu uuden miehen kanssa. Pyramidia lukiessahan tiedetään, että Mona on tulevaisuuden ex-vaimo, ero koittaa vuonna 1989, pian Monalla on jo toinen (siis kolmas) mies.

Kurtin isä on jo 1969 leski ja muuttaa Malmöstä Löderudiin osoitteeseen Svindala 1224, Kurtin vastustuksesta huolimatta. Isä ei hyväksy poikansa poliisipamputuksia, vaan olisi toivonut hänelle parempaa ammattia. Kristina, joka on Kurtin sisar sentään seurustelee Jensin, dialyysi-insinöörin kanssa ja on muuttanut Tukholmaan. Kurt Wallanderin isä on oman tiensä kulkija, taiteilija, joka maalaa tauluja eli metsämaisemaa metsolla ja metsämaisemaa metsotta (jossain kirjoissa puhutaan teeristä). Asiakkaina ovat silkkiritarit, jotka ostavat taulut ja ajavat amerikanraudoilla pois. Isä on muuttumassa ja myöhemmin dementoitumassa. Myöhemmin on monta episodia matkasekoiluineen ja hän menee uudelleen naimisiin hoitajansa kanssa Gertrudin kanssa, joka tulee toimeen Wallanderinkin kanssa. Lopulta isä kuolee, Kurt Wallander vanhemmiten on itsekin dementoitumassa.

Vaikka Mona on väkivaltainen ja  lyö jo vuonna 1969 Kurtia, mutta Kurtin puukotuksen jälkeen suukotellaan, mennään naimisiin vuonna 1969, ja Linda syntyy vuonna 1970, ja Linda pitää liittoa koossa vuonna jo 1975 ja 1987. Lindalla on teini-iässä vaikeata, hän yrittää itsemurhaakin kahdesti. Monalle hankitaan kampaamo Ystadista. Mona patistaa Kurtia turvallisuuspäälliköksi, mutta Wallander ei koskaan tartu tähän houkutukseen, mutta perhe muuttaa Malmöstä isän Löderupin asunnon ja Monan kampaamon vuoksi Ystadiin, jonne poliisiin Wallander sopeutuu hyvin.

Kurt Wallanderin ulkonäköä ei juurikaan avata. Mutta hän  polttaa John Silveriä ja on minusta aivan rapakunnossa, joka johtaa keskivartalolihavuuteen ja sokeriarvojen kohoamiseen. Hänen rahankäyttönsä voisi olla järkevämpää, koska syö aina ravintoloissa ja myös ainaisia voileipiä, mikä ei ole järkevää. Ensimmäinen ja monet muut autot ovat Peugeot -merkkisiä useat vekselivetoisia. Hän saisi auton paremmin hommattua, jos jättäisi näitä herätesyömisiä syömättä ja ei maksaisi kaikkia maksuja itse, vaan perisi takaisin niitä niiden aiheuttajilta.

Wallander on naisten kanssa onneton, ainakin seurustelemaan. Kurt ei saa Monasta otetta, ja pelkää häntä. Mona on minusta väärä nainen ainakin Kurtille. Linda on taas kuvattu aidoksi ruotsalaisneidoksi, jolla tosin on hirveästi teiniongelmia, joka ilmenee kaikkien koulujen ja suunnitelmien keskeytymisellä ja poikakavereiden vaihtumisella. Linda lopettaa lukion vuonna 1987, vaateopinnot ja monet muut jäävät kesken, mutta poliisiopinnot eivät. Ennen Routaa teoksessa Linda seestyy, ja poliisiin liittyy ja Tanssiopettajan paluu sankariin tutustuu. Sitä ennen poikakaverikavalkadista saisi mukavan leikekirjan, ja on Lindalla mielenterveysongelmiakin. Kurt ei toivu koskaan Monan lähdöstä, tai voisi sanoa, että tulosta. Hän tarvitsisi jonkun järkevän naisen pitämään kodista ja Kurtista huolta. Riian verikoirissa hän saa Baibaan kontaktia, joka jatkuu säännöllisesti, mutta etärakkautena, ja jossain vaiheessa Baiba sanoo "baibai". On Wallanderilla joitain yksittäisiä naisia, mutta niiden kuvaus antaa Kurtista ujon ja kömpelön kuvan.

Kollegoista kerrotaan vaan sukunimi: Hanson, Martinson, Svedberg, Björk ja Rydberg. Vuonna 1975 Wallander tapaa ensi kerran legendaarisen analyyttisen Rydbergin. Rydberg on selkäkipuinen Wallanderin mentori ja opettaja, joka ei ole naimisissa eikä hänellä ole läheisiä sukulaisia. Rydberg on kuitenkin kaikkein tärkein opettaja ja henkilö poliisissa Wallanderille, myös kuolemansa jälkeen. Kollega Svedbergistä annetaan asiallinen kuva, hänellä ei ole perhettä, jotenkin ymmärrän, että hän on "vähätukkainen". Kuten Rydbergkään hän ei ole lopuissa kirjoissa. Hansonista ei kerrota juuri mitään, paitsi, että hän veikkaa työajallaan ja on aika haluton tekemään mitään. Pyramidissa ei halua edes katsoa ruumista, joka on outoa, koska hän on rikospoliisi. Kollega Martinson naimisissa ja hänellä on poliittisia kytkentöjä, haluaa kiivetä Wallanderin paikalle. Martinson on taitava poliisi ja hyvä ATK-asioissa.

Myöhempi kollega Ann-Britt Höglund omistaa reissaavan miehen, pieniä lapsia ja isot velat. Wallander on hieman kiinnostunut tästä kollegasta ja haluaa auttaa häntä. Ann-Britt Höglund on myös lojaali Wallanderille, mitä Martinssonista ei voi aina sanoa. Björkin mentyä pomoksi astuu Lisa Holgersson, jonka kanssa auktoriteettiongelmainen Wallander tulee vaihtelevasti toimeen. Loppuun aseman todellinen työmyyrä rikosteknikko Nyberg, vanha kärttyinen hankala mies, joka kuitenkin löydöksillään auttaa monen pulman ratkaisemisessa. Nyberg on hyvä työntekijä.

Syyttäjä Per Åkeson on hyvä kaveri ja hyvä työpari Wallanderille. Åkeson ottaa etäisyyttä työhön ja lähtee Afrikkaan. Moni tulee kirjoissa Afrikasta tai lähtee Afrikkaan. Etelä-Afrikka on myös eräs maa, jonne mennään tai sieltä tullaan. Alkuun myös itäiset keski-Euroopan maat ovat tapetilla.

1990-luvulla julkaistiin Wallander kirjat:
Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Lisäksi sarjaan linkittyy löyhästi Tanssiopettajan paluu dekkari täällä.

Kurt Wallander on syntynyt joko vuonna 1948 tai 1947 (Mankell 3.2. 1948), koska hän on 21-vuotias poliisi vuonna 1969 Malmössä. Kurt Wallanderin kotikatu on Mariagatan Ystadissa, jonne hän muuttaa vasta 1975, synnyinkoti on Malmössä, jonka isä myy pois ja muuttaa Löderupiin.

Kurt Wallander on hyvä poliisi, ahkera ja tunnollinen ei laske työtuntejaan, ylitöitään eikä kilometrejään. Hän on köyhä ja auto koko ajan huonossa kunnossa. Poliiseilla on liikaa työtä, ja varsinkin paperilla, he tukehtuvat juttuihin, syyttäjä on jutuissa tärkeä. Wallanderin palkka alkuun oli 1896 kruunua, mikä vaikka ajankohdan ottaa huomioon on varsin vähän.

Kirjoissa ilmeisesti käsitellään mikä on "demokratian hinta ja oikeusvaltion kohtalo" poliisin näkökulmasta: iso jutturuuhkako, liian pienet resurssit, vai kasvava hätä kentällä tavallisten ihmisten keskellä. Rikoksen tekijöinä on ulkomaalaisia, mutta heillä monesti joku syy, ja ruotsalaisia on lapsia ja aikuisia, mielenvikaisia naisia ja mielenvikaisia miehiä, ja rikkaita miehiä ja köyhiä eli rikolliset ovat kaikista yhteiskuntakerroksista, joten mitään erottelua kirjoissa ei ole: rikollisina on myös hengellisiä ja "hengettömiä", nuoria ja vanhoja, eli  koko kirjo on edustettuna.

Wallanderin on poliisina perinpohjainen, mutta hänellä on myös hyvä vaisto, ja hän on hyvä esimies, joka pitää hyvät välit syyttäjään ja pitää tutkimuskokouksia. Hän ei hallitse lehdistötilaisuuksia, eikä virallisia suhteita korkeisiin tahoihin. Hän on omavaltainen ja ei tottele aina käskyjä. Haavoittuu ja myös ampuu erään.

Wallander on oopperafani kuten hänen nuoruuden ystävänsä (ja ainoa ystävä) Stefan Widen, jolla on ratsastustalli, ja vaihtuvia (nuoria) tyttöystäviä, ja joka on "hieman" alkoholisoitunut ... Wallanderin ensimmäinen levy on Jussi Björlingin, ja myös Maria Callasta ... La Traviatasta on mainintoja ja Toscasta.

Wallander seurustelee isänsä kanssa pelaamalla korttia, ja kuuntelemalla isän piikkejä. Isä ei ymmärrä Kurtia eikä päinvastoin, ja myös sisaren kanssa ei enää synkkaa. Linda taas pitää isoisästään ja myös isästään ja on monessa suhteessa koossa pitävä liima-Linda. Wallander joutuu isän takia liemeen matkoillakin ja isä soittelee poliisiasemalle anonyymisti.

Maiseman kuvauksessa on meri, savipellot, myrskyt ainakin käsittelyssä, mutta myös esim. Ennen routaa järven rannat joutsenilla ja viheliäinen viidakko.

Rikollisen mieli ja mielenvikaisen ajatuksia on hyvin kuvattu esim. teoksissa Askeleen jäljessä, Viides nainen ja poliittisia kytköksiä Riian verikoirissa, joka minusta on erilainen kuin muut kirjat. Infrastruktuurin haavoittuvuutta kuvataan hyvin Palomuurissa, jokaisessa Wallander kirjassa on joku juttu, Hymyilevässä miehessä on masennus ja burnout kuvattu hyvin.

Kurt Wallander on pyramidipoliisi, terävä pää ja pohjalla vankat arvot ja tukeva keskivartalo :)

Enid Blyton: Viisikko aarresaarella

Enid Blyton: Viisikko aarresaarella, alkuteos Five on a Treasure Island (1942) suomentanut Lea Karvonen.

Viisikko aarresaarella alkaa siitä, kun sisarukset Anne, Leo ja Dick joutuvat serkkunsa Paulan luo maalle Kirrin Bayhyn. Paula on tyttö mutta käyttäytyy pojan lailla ja haluaa, että häntä kutsutaan Pauliksi. Paulilla on koira Tim, jonka löysi nummelta ja joka nakersi Paulin isän Peterin käsikirjoitusliuskoja. Pauli on piilottanut koiran kalastajapojan luokse. Paulin äiti Fanny-täti pitää perheen rattaat pyörimässä, kun taas Paulin isä Peter uppoutuu tutkimuksiinsa. Paulin perheen varat ovat peräisin Fannylta, omaisuutta on aikojen saatossa myyty. Isän tieteelliset kirjat eivät tuota. Lapset kokevat Peterin pelottavaksi, ja kärsimättömäksi, mutta he pitävät kaveria myös viisaana.

Kirjassa serkukset ystävystyvät, vaikka Pauli on alkuun alkuun sulkeutunut ja äkäinen, mutta kertoo Timistä ja käyvät Paulin perheen omistamalla Kirrinin saarella. Saari on luvattu Paulille ikiomaksi saareksi. Pauli on ehdoton, ja hän uskaltaa olla eri mieltä, hän on pippuria.

Lapset käyvät saarella, ja myrsky nostaa vanhan hylyn ylös, josta he löytävät lippaan, jonka Peter takavarikoi ja myy. Lapset ennättävät kopioida aarrekartan, joka oli lippaassa. Lippaan ostaja tekee tarjouksen koko saaresta ja Pauli suuttuu. Koska kauppakirjaa ei ole vielä allekirjoitettu, lapset menevät viettämään aikaa saarelle, ja seuraavat aarrekarttaa. Tim-koira löytää pääsyn aarteen luo, se on kultaharkkoja. Myös rosvot, jotka ovat ostaneet lippaan ja  pian saaren, tulevat hakemaan aarretta, ja uhkailevat lapsia aseella. Rosvot jäävät kiikkiin, ja lapset kiikuttavat aarteen Paulin vanhemmille, ja se kuuluu Paulin suvulle, joten Paulin perheen taloudelliset huolet oikenevat. Peterin kitinä ja ruikuttaminen hieman laantuu, kun Paulin isoisän isoisän isän kapteeni  Henry John Kirrinin aarre paikkaa hänen horjuvaa talouttaan.

Kirjassa huumoria on paljon, ja huvittavaa on myös lasten kotiin tulo. He ovat olleet vankeina ja heitä on uhkailtu aseella. Dickin poskeen on mennyt iso puusäle jonka hän on ottanut itse pois. Fanny-täti kysyy: - Onko  jotain tapahtunut? Mikä Dickin poskessa on?
-Ei mitään erikoista, poika vastasi s. 131.
Hyvä tarina, ja hyvä avausosa.

Tutustuin Viisikkoon ensi kertaa lukemalla Viisikko aarresaarella teoksen kesällä 2011. Vuonna 2020 ilmestyy bloggaus koko sarjasta. Viisikko aarresaarella on selkeä avausosa, siinä selviää, miten Viisikko muotoutuu ja mikä on ensimmäinen seikkailu.

Viisikko on aina yhdessä: Anne, Leo ja Dick, heidän serkkunsa Pauli ja tämän koira Tim. Anne, Leo ja Dick ovat reippaita, ja positiiviisia lapsia, joista Dickiä esitellään vähiten vaan syömisen ja toiminnan yhteydessä. Eniten äänessä ovat Anne ja Pauli sekä sitten Leo.

Paulin äiti Fanny on mukava henkilö, isä-Peter kitisee, mutta on terävä.  Paula ei suostu tytön rooliin, vaan haluaa olla Pauli. Sisarukset Anne, Leo ja Dick ovat oppineet toisiltaan, ja jakavat kaiken, ja Paula on puolestaan ainoa lapsi, joka oppii jakamaan serkusten kanssa. Paula menee  Annen kanssa samaan sisäoppilaitokseen, pojat ovat keskenään samassa koulussa.

Sankari-roolit ovat selviä Leo on lempeä, mutta päättäväinen Anne on aurinkoinen ja Pauli on pippuria, Dick on toimelias ja Tim on touhukas, ehkä voisi sanoa, että Anne on myös lörppä, mutta se kuuluu aurinkoisen lapsen höpötyksiin.

Mika Waltari: Jumalaa paossa

Mika Waltarin Jumalaa paossa on Suomen Merimieslähetysseura 1925 julkaisema kirja. Tämä on näköispainos 2008, sivumäärä 71 ja sisällys

Mika Waltarin Jumalaa paossa  on helppolukuinen ja lyhyt kirjanen, ja se on nuoren Waltarin "tilaustyönä" tekemä esikoisteos. Kirjassa on yhdeksän lukua. Päähenkilö Aarne Tammi on oppikoululainen, jonka isälle maittaa viina, äiti huolehtivainen. Aarne lähtee merille yllytyksestä, on ihastunut Sylvieen, mutta vihastunut, kun hän on kävellyt toisen miehen kanssa. Kyse on Sylvien veljestä.

Holger houkuttaa Aarnen alkoholin apajille, merille matka, ja merimatkat seuraavat toistaan, ja Australiassa Tammi puukottaa kapakkatappelussa kapteenia, ja pakenee Australian erämaahan ... Ehkä tässä liikaakin tapahtumia kerrottu, mutta jätän pääsanoman kertomatta ja se on tämä korkeamman kohtaaminen.

Lainauksia

”Kapakoitsija on lihava, vanha mies, jolla on filosofisia taipumuksia. Hän on nähnyt hyvin erilaisia ihmistyyppejä; hän osaa vieraan ulkomuodosta päätellä paljon. Hän on nähnyt tuhansia tapauksia merimiehen asteettaisesta rappeutumisesta, ja nähdessään whiskyn nostattamat tulipunaiset läikät Aarnen poskipäillä, hän päättelee, että Aarne on viimeistä edellisellä asteella ja ettei mikään ihmisvoima enää saata häntä pelastaa.

Pöydässä istujain keskustelu kiihtyy kiihtymistään. Kapakanisännän intohimona on kerätä tietoja mahdollisimman monelta alalta. Tässä hän kuulee vierasta, aivan tuntematonta kieltä ja syvällä, hartaalla innostuksella hän painaa muistiinsa tämän kielen pääominaisuuksia. Se helisi kauniisti, ja varsinainen, rakentava pääkirjain oli vahva, tukeva ja korostettu r.

Mutta isännän täytyy surukseen keskeyttää kielitieteelliset havaintonsa ja kiiruhtaa rauhaa rakentamaan, sillä vierasten keskusteluun alkavat myös nyrkit ja tyhjät pullot ottaa osaa sangen arveluttavalla voimalla”

Tässä siis kuvataan Aarnen alamäkeä Australiassa

Lopussa Aarne selvittää viinanhuuruiset vihanpitonsa verot, ja saapuu seesteisenä Suomeen, saa Sylvien ja puolet Sylvien isän valtakuntaa. No viimeinen kappale ehkä hieman liioittelua, koska Aarne menee vain kihloihin ja töihin faijan duunimestaan, ja äidin rukoukset eivät menneet hukkaan. Tässä on nopealukuinen ja helposti analysoitava teos, joka tosin on hengellinen ja sisältää varsin voimakkaan mustavalkoisen maailmankuvan.
****
Mika Waltari (1908 – 1979) oli ammattikirjailija, jonka tunnetuin teos oli Sinuhe egyptiläinen. 

J.D Salinger: Sieppari ruispellossa

J.D. Salinger Sieppari ruispellossa, The Catcher in the Rye, 1951, tämä teos  on Arto Scroderuksen suomennos alunperin vuodelta 2004. Tämä painos on vuodelta 2010, sivumäärä 289, kirja on kirjastosta lainattu ja sisältää 26 lukua.

Tapahtuma-aika: 1940-luvun loppu, joulun tienoilla kolme päivää.
Tapahtumapaikka ja miljöö: Yhdysvallat lähinnä New York, koulu, baarit ja hotellit sekä päähenkilön koti.
Päähenkilö: Holden Caulfield, 17-vuotias poispotkittu koululainen, erottamisen syy on hylätyt kurssit, Caulfield on  masentunut.
Teema: Masennus, veljen kuolema, tragedia, sekä nuoruus ja aikuistuminen.

Sieppari ruispellossa -teoksen minäkertoja on amerikkalainen löysä luuseri 17-vuotias Holden Caulfield, joka huonojen arvosanojen vuoksi erotetaan toistuvasti koulusta, mutta joka ei ole täysin onneton, vaikka on masentunut. Holden Caulfield lähtee kolmen vuorokauden väsyneelle kotimatkalle, mutta jossa ei nukuta, vaikka väsyttää, mutta hotellissa yövytään ja grogeja kumotaan. Holden tapaa eri ihmisiä muun muassa entisen opettajansa, "tyttöystävänsä", prostituoidun ja hänen parittajana, nunnia, siskonsa ...

Juoni lyhyesti ja teema tiiviisti, joten juonipaljastukset  alkavat ...
Holden Caulfieldin löysän luuserin latua lataamoon tarkastellaan kotimatkan verran "ajattelin vain kertoa kaikesta sekopäisestä, mitä tapahtui viime joulun aikana vähän ennen kuin minulta loppui kanto ja jouduin tänne huilaamaan.   .. viimeisessä luvussa ..Sen enempää en sitten aio kertoakaan. Holden Caulfieldin tulevaisuus jää auki, mutta hän aikuistuu karusellikohtauksessa pikkusiskonsa Phoeben kanssa.

Holden Caulfield on rassukka, häneltä ei mikään onnistu, opinnot ontuvat, tavaraa jää matkan varrelle, takki varastetaan, kirjastosta saa väärän kirjan, miekat jäävät matkasta, tyttöystävä Sally Hayesin kanssa elo ei luonnista, "opiskelukaverien" Ackleyn ja Stradlaterin kanssa on kitkaa. Hänet erotetaan koulusta, hän on juuri ennen New Yorkissa miekkailukilpailureissulla (kilpailuja ei ole ja miekat hän hukkaa). Holden kuitenkin onnistuu ostamaan yhdellä dollarilla punaisen metsästyslakin, jossa on lippa, ja johon hän ihastuu. Holden lähtee kotimatkalle New Yorkiin, jossa asuu, mutta ei halua kohdata vanhempiaan ennen kuin erottamiskirje on kotona...

Viidennessä luvussa on minusta koko Holdenin tragedian syy  Holden kirjoittaa Stradlaterille aineen, (jonka repii myöhemmin) veljensä Allien baseball-räpylästä. "Ihan tosi. Alliella oli vasenkätinen kenttäpelaajan räpylä ... räpylän sormiin ja pohjaan oli kirjoitettu runoja. Vihreällä musteella. Se kirjoitti ne räpylään. .. Allie on kuollut. Se sai leukemian ja kuoli ja kuoli kun me oltiin Mainessa, heinäkuun 18.päivänä 1946. Se oli kaksi vuotta nuorempi kuin minä... arviolta viisikymmentä kertaa älykkäämpi.  .. Se ei suuttunut kenellekään ja sillä oli tosi punainen tukka... Nukuin autotallissa kun se kuoli. Rikoin kaikki ikkunat.... Minulla sattuu olemaan se (räpylä?) mukana..." 

Kirjan nimi Sieppari ruispellossa tulee siitä, että Holden haluaisi olla sieppari ruispellossa, joka saisi kaikki lapset kiinni räpyläänsä (tai ehkä veljen), etteivät putoa jyrkänteeltä.

Holden on masentunut, mikä tulee ilmi Holdenin lähtiessä ennenaikaisesti kotiin seitsemännessä luvussa: "ulkonakin oli masentavaa", .. yksi juttu pakkaamisessa masensi, ..itketti jotenkin En tiedä miksi. Panin punaisen metsästyslakin päähän". ... käytävissä oli hyvin hyvin hiljaista ja masentavaa. Päättelen kaiken johtuvan veljen kuolemasta, jota ei ole perheessä läpikäyty ja siksi ei halua tavata vanhempiaan. "Äidin vointi ei ole ollut kehuttava Allien kuoleman jälkeen" (luku 15 s.148). Myös Allien hautajaisista puhutaan. Ainoa päivämäärä, mikä on tarkasti kirjassa, on Allien kuolinpäivä!

Punainen metsästäjän lakki minusta voi liittyä veljen tukkaan. Pesäpalloräpylä ja metsästäjän lakki ovat ainoat esineet, jotka pysyvät matkassa, koska muu kirja on pelkkää ajelehtimista ja oirehdintaa ja minäkertojalla on mielenterveysongelma. Kohtia, missä Holden puhuu masentumisesta tai hermostumisesta "Olo oli surkea. Masentunut ...Hitto minua hermostutti ... yhtäkkiä aloin itkeä" on toistuvasti ja siksi kaveri toimitetaan lopuksi hoitoon ja siellä hän tämän kirjan kirjoittaa. Kirjasta voi päätellä, että tapahtuma-aika 1940-luvun loppu.

Holden saa vain pikkusiskoonsa Phoebeen yhteyden, Mennessään New Yorkiin haluaisi soittaa pikkusiskolleen Phoebelle, ja myöhemmin puhua, mutta koska ei voi, meneekin baariin. Hän tapaa myöhemmin Phoeben  ja on eläintarhassa ja kotonakin, kun vanhemmat ovat poissa. Hän pystyy ehkä jättämään Allien kipeän muiston. Phoebe on kymmenen, yhtä vanha kuin Allie kuollessaan. Holden pystyy käyttäytymään kuin aikuinen.

Holdenin metsästyslakki on ainoa, joka pysyy hänellä mukana. Toki myös isoveli D.B ottaa yhteyttä, vanhemmat eivät välitä, äiti muuttuu aina hysteeriseksi Holdenin tekstin mukaan. Holdenilla on ollut puheissa Jane Gallagherin kanssa, jonka Holden luokittelee läheiseksi sanomalla, että oli näyttänyt hänelle Allien baseball-hanskan runoineen.

Lataamoon johtavan ladun muovautumista taustoitetaan herkästi, Allien kuolema on tragedia, minusta kaikki tupakan poltot, hölisemiset ja ajelehtimiset ovat seurausta masennuksesta, joskin jo eräissä takaumissa Holdenia tuntuu masentavan.

--- juonitiivistelmä loppui.

Jos on laatinut lukupäiväkirjan, siinä on paljon mainintoja tytöistä. Kuitenkaan Holdenilla ei ole ollut intiimiä suhdetta yhdenkään tytön kanssa, eikä seurustele tällä hetkellä. Holdenilla kuluu yllättävän paljon aikaa asian miettiseen ja muiden tekemiseen. Myös D.B:n (isoveli) kautta on kirjallisia viitteitä myös elokuvamaailmaan esimerkiksi Lawrence Olivierin Hamletiin (joka muuten voitti 1948 neljä Oscar-patsasta)

Sieppari ruispellossa kerronta ärsyttää aluksi koska lauseessa ensin todetaan jokin MUTTA sitten se kumotaan ja selitellään, joten tajuntaa myllertää kolmen lauseen ristiriitainen virke, joka kerronta toistuu ja toistuu, ja siitä syntyy teoksen kudelma. Melko -sana esiintyy myös varsin tiuhaan.

-Pidin kirjasta kovasti, tai itse asiassa en pitänytkään, tai tarkemmin ajatellen se sai ajattelemaan, vaikka se oli matkatarina Nykiin.

-Hienoa, että kirjassa oli uusi käännös, mutta olisin kuitenkin halunnut lukea kuitenkin Pentti Saarikosken alkuperäisen käännöksen, vaikka uusi käännös oli kuitenkin melko paljon parempi, mutta en tiedä, koska kirjassa käytettiin kuitenkin melko vanhahtavia sanoja kuten paskiainen, melko kesyä nykyisin.

-Pidän kirjojen lukemisesta, mutta en juuri tästä, koska se ironisoi tekopyhyyttä olemalla itse melko tekopyhä. Eräs tekopyhyyden mittari on henkilön alkoholin käyttö. Amerikka, joka on moraaliltaan korkea, mutta jonka jokaisessa filmi- ja kirjatuotoksessa kipataan grogeja, vaikka tässäkin on kyse 17-vuotiaasta pojanklopista. Toisaalta kirjaa lukiessa huomaa, mistä kiikastaa, vaikka se on piilossa, mutta viinanjuonti on vain itselääkitystä pääongelmaan.

-Kirjan suurin ongelma on rytmi. Koska MUTTA, JOKA TAPAUKSESSA, SEN SIJAAN MELKO ilmaisut olivat toistuvia, yhdellä sivulla on parhaimmillaan toistakymmentä mutta-lausetta, ja ilmaisuja, joilla lauseita rinnastetaan oudosti toisiinsa. Tehokeinoina ilmaisut ovat hyviä, mutta toistuvuudessaan ärsyttäviä.
-Minäkertoja puhuu useasti oksennuksenvärisistä tavaroista ja yrjöämisestä, melko yrjöttävää. Varsinkin kirjan keskivaiheella on tätä oksennus-juttua.
-Suomennoksessa mainitaan myös purjehdusvene, minusta purjevene voisi olla sujuvampaa, mutta en ole nähnyt toisaalta alkutekstiä.

Kuten monessa muussakin yhdysvaltalaisessa teinikuvauksessa teinillä rahaa riittää, ja vanhemmat - Holdenin isä kuvernööri?- vanhemmat maksavat kaiken. Eli ihmettelen näitä amerikkalaisia teiniromaaneja, jos raha ja eliittikoulusysteemi ovat ongelmia, käykää kunnan köyhän koulua, ja jättäkää isän rahat tuhlaamatta, melko huonot filmit katsomatta, ja melko tekopyhät small talkit käymättä. Toinen teinin vakio-ongelma, eli vastakkainen sukupuoli ja siihen tutustumista ruoditaan myös läpi, mutta sillä saralla ei tapahtumia juuri olekaan. Holdenilla ei sekään homma suju.

Koska Holdenin alakulon perimmäinen syy on minusta perhetragedia, en näe tätä minään sukupolviromaanina enkä slangiteoksena, kuten se on ensimmäisen Pentti Saarikosken suomennoksen aikana nähty. Voi olla, että näen väärin, mutta tämä kuvaa piilossa olevaa tragediaa, masennusta ja nuoren ongelmia, ei tätä minusta voi koko sukupolveen yleistää, eihän Holdenilla ole mitään kavereita, hän ei ollut katsomassa jalkapallo-ottelua, hänet potkitaan kaikista kouluista pois. Joulu on tulossa ja Holdenilla on hanskat hukassa, ja paleltaa, hän pistää metsästäjän lakin päähänsä ja korvaläpät lämmittämään korvia.

Perkaamalla kaiken yllä olevan tekopyhyyden ja lauserakenteen, Sieppari ruispellossa -kirja kasvaa lukemisen arvoiseksi teokseksi. Kirjassa on yhtäläisyyksiä Donna Tarttin esikoiseen "Jumalat juhlivat öisin", koska siinäkin minäkertoja Richard Papen on masentunut masi, ja lopputilanne esitetään heti alussa. Varsinkin Holden Caulfieldin "sanomisiin" pitää suhtautua varauksella, mutta keskustelut Phoeben kanssa, ja muistot Alliesta ovat minusta totta.

***
Holden kirjoittaa: olen tyyppi, joka ei välitä paljon paskaakaan, oikeasti välittää, sillä pian hän kirjoittaa että mitä enemmän ajattelin, sitä enemmän masennuin, mutta sitten tosi masentuneena ei pysty edes ajattelemaan

***

Vanhan Tammen painoksen kuvassa Holdenilla punainen lakki on taskussa?
Eräissä amerikkalaisissa kirjan kansissa on juuri kuva, jossa Holden kävelee punainen lakki päässä, ja tupakka on kädessä, minusta aika hyvä kansi, toisaalta uuden painoksen suomalainen kansi on hyvä, koska teoksen nimi on kuvassa tärähtänyt, aika hyvä oivallus.

Keskityin bloggauksessani lähinnä olettamukseeni, miksi viiraa. on mahdollista myös kirjata Holdenin muita tempauksia. Teoksessa on muitakin viittauksia. Kummallisin on Fitzgeraldin Kultahattuun liittyvä maininta, vanha kunnon Gatsby, hervotonta juttua, Kultahatussa Gatsbylle käy erittäin huonosti ja syylliset pääsevät kuin koirat veräjästä ja seuraavaksi Holden iloitsee atomipommin keksimisestä. Omituinen kommentti, omituinen kirja, jonka Jerome David Salinger (1919-2010) julkaisi vuonna 1951, ja oli hänen esikoisromaaninsa. Englanninkielisestä wikipediasta on hänen elämänvaiheitaan. Salinger oli sodassa, ja avioitui lyhyeksi ajaksi sodan jälkeen. Hän oli aviossa myöhemminkin ja hänellä on kaksi lasta. Hänen nuoruuteensa kuului vauras elämä Manhattanilla, lukuisat koulunvaihdot ja laiskottelu, lisäksi hän oli miekkailujoukkueen kapteeni. Hänen haaveensa oli tulla kirjailijaksi. Olen lukenut Slawenskyn kirjoittaman elämän kerran Salingerista täällä.