Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli

Astrid Lindgrenin: Vaahteramäen Eemeli, kuvittanut Björn Berg (ei Borg :), ja suomentanut Aila Meriluoto! Alkuteos Emil i Lonneberga, 1963, lukemani wsoy 1970, 108 sivua. Teos on vaimoni omaisuutta.

Vaahteramäen Eemeli on "kiltinnäköinen", muttei erityisen kiltti, vaan villi jukuripää, joka asuu Kissankulman talossa Vaahteramäen kylässä.

Eemeli on hyvin astridlindgreniläinen hahmo. Hän on suunnilleen Marikin ikäinen, eli aloittamassa ensimmäisen kirjan lopussa koulua. ”Eemeli oli väkevä kuin pieni härkä”, eli pojassa on hieman samaa kuin Pepissä. Kissankulma tuo mieleen Huvikummun. Eemelillä on äiti Alma Nieminen, isä Anttoni Nieminen, pikkusisko Iida, perheyhteisöön kuuluvat myös Liina-piika ja Aatu-renki, perhe asuu Vaahteramäen kylässä, talossa on karjaa: kahdeksan lehmää, kolme porsasta, kymmenen lammasta, viisitoista kanaa, hevosia ja härkiä sekä kissa ja koira.

Eemelillä on aina metkut mielessä, ensimmäisen kirjan mukaan vaikka”ei Eemeli häijy ollutkaan” , ”Eläköön Eemeli” (suomentanut Kerttu Piskonen) –kirjan mukaan Eemeli on Kissankulman kamala vekara, joka keksii enemmän metkuja kuin kukaan maailmassa. Avausosassa tähdennetään sekä alussa että lopussa, että Eemelistä tuli isona kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ja asia mainitaan myös muissa kirjoissa. Eemeli joutuu kepposten jälkeen jäähylle verstaaseen, missä hän puu-ukkoja veistelee, ensimmäisessä osassa on jo viideskymmenesviides on työn alla.

Eemelin metkut ovat vakavia, Iidan noston lipputankoon on vaarallista, mutta tehtiin kyllä täysin Iidan hyväksynnällä, sieltä on hyvät näköalat, aikusten silmät eivät ole tarkkoja, eräskin viera luulee Iidaa Tanskan punavalkoiseksi lipuksi. 

Luvut Eemelissä on kirjattu päivämäärin ”Tiistai, toukokuun kahdeskymmenes, jolloin Eemeli työnsi päänsä keittokulhoon”, ensimmäisellä kerralla mentiin muuten lääkäriin, ja kulho korjattiin poiston jälkeen ehjäksi, teko tapahtui vielä toistamiseen, silloin äiti särki sen hellakoukulla. Nykyajan vanhemmat olisivat olleet tyytyväisiä syyhyn, miksi Eemelin pää juuttui kulhoon: Eemeli piti lihakeitosta. Nykypiltit eivät ehkä pitäisi porkkanasta, persiljasta, joku ei söisi lainkaan lihaa, karppari kammoksuisi perunaa, mutta Eemelille maistuu ja lääkäriin hän meni sovinnolla. Itse en pitänyt pienenä porkkanoista, nykyään kyllä.

Eemeli -kirjan tekee hyväksi aito välittäminen lapsista, soljuva teksti, sekä upeat mustavalkokuvat. Olen nähnyt sarjan tv:stä ainakin osittain, ja siinä Eemeli on hieman tuhmempi, isä hieman kiivaampi. Tässä ensimmäisessä osassa Eemeli vielä karkaa verstashuoneesta, syö makkarat ja on kadoksissa, Hulttakorven kankaan sotaharjoituksessa laittaa ranttaliksi ja lopuksi peppimäisen tapaan hoitaa sirkuksessa varkaan kiinni yhdessä partanaisen kanssa.

Eemelin uusissa metkuissa, jonka Aila Meriluoto on suomentanut, vaahteramäkiset ovat keränneet rahaa Eemelin Amerikkaan lähettämistä varten. …

Eemelin sanoma on minusta monitahoinen. Lapselle sanoma on luultavasti siinä, että tekevälle sattuu, ja hölmöilyistä huolimatta pojasta kasvaa kelpo mies ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Äidille ja isälle ydin on siinä, että lapsena sattuu ja tapahtuu, mutta yhteisössä kaikki kasvavat aikuisiksi ja ottavat aikanaan vastuun omista ja toisten asioista. Oman piltin pulmat on ehkä helpompi pureskella.

Minusta Eemeli on jopa astridlindgreniläisessä maailmassa ihan kärkipäätä, heti Pepin jälkeen kakkosena, ehkä siksi, että pikkupoikana itsekin on tullut hölmöiltyä, ja jäähylle on monesti laitettu. Kunnanvaltuustossa en ole, mutta kunnalla töissä kuitenkin.
***
Olen blogannut
Peppi Pitkätossusta
Marikista
Lotasta
ja
Aila Meriluodon teoksista täällä ja tuolla

Astrid Lindgren: Lotta

Luin Astrid Lindgrenin Se pikkuinen Lotta, Wsoyn painoksen 1973, joka on vaimoni kirja. Hänellä on koko sarja. Tässä teoksessa Lotta Nykänen viisivuotias tuittupää nousee äreänä ylös näkemänsä pehmopossu-unen vuoksi. Känkkäränkkäily yltyy villapaidan tuhoamiseen ja Lottakin on rikki. Lotta karkaa naapuriin, missä rouva Vuorinen toimii terapeuttina, ja hän antaa Lotalle tilaisuuden sisustaa piharakennuksen huoneen omaksi kodikseen, pyyhkiä "tomuja", ja vaatettaa nukkea. Isommat sisarukset (Janne ja Minna), äiti ja isä tulevat ihastelemaan Lotan muuttoa. Routa ei aja pehmopossaan omistajaa kotiin vaan jo illan pimeys,.Lotta halitaan yöpuulle ja ehjäksi.

Pidin tästä kirjasta.  Se ei ollut sarjaa lässyn-lässyn lätinää, vaan Lotan pahaa oloa tarkasteltiin ja ratkaistiin.
Teos on kirjoitettu luultavasti 1950-luvulla. Nykyisin naapurin rouvan tarjotessa piharakennuksen tiloja pienelle tytölle olisi ollut vähintään armada poliiseja perässä, pahaa oloa ei olisi ratkottu vaan ehkä syyllistetty ("lievä" kärjistys!). Toisekseen naapurisopu on nykyisin koetuksella. Tässä oli kuitenkin hyvä tunnelma. Teoksessa puhutaan Pukarikadun Lotasta, mutta he kyllä asuvat Kirjanpitäjänkadulla!

Seuraavaksi luin samaa sarjaa Lotta, Janne ja Minnamanna. Tässä Lotan isosisko Minna on minäkertojana, ja teksti soljuu humoristisesti eteenpäin. Tästä teoksesta vielä enemmän pidin, siinä on 103 sivua ja sisällys. Molemmissa teoksissa mustavalkoisia korkeatasoisia piirroksia. Teksti on isoa, ja tätä tarinaa voisi lukea iltasatuna lapselle, jos olisi sellainen lapsi.

Nykäset asuvat keltaisessa talossa. Katsoin Pepin talon väriä, mutta en löytänyt sitä ensimmäisestä luvusta enkä pikahaulla muustakaan tekstistä, mutta esimerkiksi kaupassa myytävä Pepin talo on myös keltainen.

Tämä lienee sarjan aiempi osa, sillä tässä "Lotta on neljä, ja äiti 32", minkä Lotta pontevasti ilmoittaa junan konnarille.Minna ja Janne leikkivät, ja ottavat usein Lotan mukaan leikkeihinsä. Hänelle kirjoitetaan "resettiä",   ilmeisesti annetaan "laksiittia potilapselle", tätä en haluaisi kokea.

Tässäkin tavataan mukava naapuri ja "mikään ei ole niin kiltti kuin Vuorisen täti" . Jannen vaatteet kastuvat, äiti kietoo vilttiin, Lotan pehmo"karhu" unohtuu, etsitään, ja lopussa käy Joulupukki.

Hieno kirja, mahtava tunnelma :)

***
Kirjavassa kammarissa Karoliina on blogannut näistä näin :)

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

Luin Peppi Pitkäntossun tarinan. Kirjassa oli koko setti: kolme tarinaa: Pippi Långstrump,  Pippi Långstrump går ombord ja Pippi Långstrump på Söderhavet. En ole lapsena näitä lukenut, eikä sitä ole ollut meillä, joten olen ollut Pepin suhteen aiemmin tv:n varassa. Sekä näytellystä että piirretystä sarjasta täytyy sanoa, että Pepin henki siinä on. Kirja kyllä vaikuttaa vielä hullunkirisemmalta ja anarkistisemmalta. Pepillä on kolme ominaisuutta, joista lapset pitävät: hän on vahva, uskaltaa tehdä mitä vaan ja kultarahoja on matkalaukku täynnä. Minulla oli 1969 suomennos Suuren suomalaisen kirjakerhon kirja. Suomennoksessa oli ajan mukaan tätä N-sanaa, eli sana joka kuvaa mustia, muutenkin Pepillä oli paljon puhetta ulkomaan asioista, jotka Tommi ja Annika, Pepin kaverit tietävät sisimmässään liioitteluksi. Tommi ja Annika toimivat Pepin yleisönä kuten lapset, joille kirjaa luetaan. Peppi on noin yhdeksän vuotias, eli myös lapset itse lukevat kirjaa.

Mitkä asiat kirjassa toistuvat: Peppi on vahva, Peppi pärjää omillaan, asuu yksin, Pepillä on rahaa, ja Peppi uskaltaa. ”Älkää olko minusta huolissani, kyllä minä aina selviän, minulla on Pikku Ukko, herra Tossavainen ja iso matkalaukku kultakolikoita”. Minusta tässä on eväät esikuvaksi. Aikuiset tarinasta puuttuvat tai jäävät sivuosaan kirjassa vielä enemmän kuin tv-sarjassa. Pepin äitihän on jo enkeli ja isä vielä N-kuningas.

Pepin ensimmäisessä luvussa kuvataan muuttoa ”Pikkuruisen kaupungin laitamilla oli vanha ränsistynyt puutarha. Puutarhassa oli vanha talo ja talossa asui Peppi. Hän oli yhdeksän ja asui siellä yksin” Näin kirja alkaa ja heti ensimmäinen virke haastaa aikuisen. Aikuisen ajatuksin on talo, jonka yhteydessä on piha tai puutarha, tässä ajatus on esitetty aivan toisinpäin.

Aluksi tutustumme Pepin pukeutumiseen, ruuanlaittoon ja asumisjärjestelyihin. Sitten Peppi laittaa kiusaajat kuriin, pakenee poliiseja, laittaa rosvot Kukkasen ja Jymy-Juntusen kuriin, mutta palkitsee heidän vaivansa kuitenkin kultarahalla mieheen. Pepin jutut jatkuvat, vaikka koulutyö ei sujunutkaan. Lasten iloksi käydään sirkuksessa, markkinoilla ja shoppaamassa sekä vietetään synttärit, jossa myös vieraat saavat hienot lahjat.

Sirkuksessa taitavin ja vahvin on tietysti Peppi, markkinoilla ja shoppaamassa raha tai siis sen puute ei muodostu ongelmaksi. Mallinuken tai sen käden ja lääkkeiden ostaminen haastaa koko aikuisten maailman, kuten tietenkin kaikki muutkin tapahtumat. Teatterissa Peppi jäsentää omalla laillaan näytelmiä ja osallistuu taiteen tekoon, tämä minusta on erityisen hyvin kuvattu, tekotaidettakin maailmassa on.

Kaikki nämä yllä olevat elementit ovat lapselle asioita, jotka hän ymmärtää saduksi, mutta haastavat aikuisten luoman maailman ja antavat lapsille tunteen, että maailmassa pärjätään.

Loppukirjat on luonteeltaan hieman erilaisia, mutta talon ostajaa Peppi kutsuu spekulantiksi, ajankohtainen sana vieläkin.