sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

 


Pauliina Rauhala: Synninkantajat, Gummerus 2018, sivumäärä 368.

Pauliina Rauhala (s.1977) käsitteli esikoisteoksessaan Taivaslaulu vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoa ja päähenkilön Viljan väsymystä. Synninkantajat kuvaa 1970-luvun vanhoillis lestadiolaisten tutkimuksia, joita tekee kirjassa saarnaaja Taisto. Kirjan epilogissa Taisto 96-vuotiaana on sairasvuoteella  viimeisillään, muisti ei toimi, mutta tuskaisia muistoja purkautuu. Taisto asui pienessä kylässä, touhusi luonnossa, kalasteli, saarnasi ja puuttui lähimmäisten (oletettuihin) synteihin. Miksi muisti meni, ja Taisto kuoli yksin? Tarinan kertoo suvun 1979 syntynyt mies, joka rustaa poukkoilevaa matkakertomusta, liittää oheen pari tutkimuspäytäkirjaa, ja kirjassa saavat vuorollaan kerrontavuoron lintuja seuraava Taisto, Taiston pojanpoika Aaron, ja sukulaistyttö Auroora, sekä tämän äiti Aliisa, jonka tytär Rakel on Aaronin äiti.

Pauliina Rauhala käyttää kaunista kieltä ja paljon luontovertauksia, etenkin linnusto on keskiössä. Tarina kulkee veden äärellä, syntien tulvassa rakennellaan jo arkkia, ja luonnon kauneudesta huolimatta on odotettavissa kauheutta, mutta sisältää ripauksen toivoa selviytymisestä,

Synninkantajat -romaani on saanut kiittävät arviot ja oli vuoden 2018 Finlandia-palkinto ehdokkaana.

Oma arvioni (älä lue, jos aiot lukea romaanin, en paljasta loppuratkaisuja, mutta asenteeni kirjaan)

Tarina alkaa  SMP:n vaalivoittovuonna 1970, kun Aaron syntyy kylään joen varteen. Aaronin Taisto-pappa kalastelee, Matti-isä kotoilee, Aaron kirjoittelee asioita vihkoonsa, ja tiirailee lintuja. Taiston saarnoilla kiihottama yhteisö kokee synnin nousevan äyräiden yli, tulee vedenpaisumus ja tarvitaan uusi arkki. Taisto pauhaa seurakuntalaisille, ja on näkevinään lopunajan elkeet taistolaisissa,  SMP:n nousussa ja tapojen turmeluksessa. Aaron seuraa naama valkoisena Taiston tykitystä kirkon etupenkistä. Aliisa Aaronin äidin Raakelin äiti seuraa saarnoja, mutta Aliisan nuorempi tytär Auroora soutelee "uskonnottoman" pojan kanssa, vaihtaa suudelmia, ja halauksia. Taisto käy varoittamassa Aliisaa, joka näkee että suvaitsevaisuus on parempi tie kuin tuomitseminen. Taisto yhdessä oululaisten uskonveljien kanssa järjestävät tutkimuksia. Synninkantajat tarkastelee paljon Taiston kaksinaista persoonaa, perhosten, ja kukkien katselijaa, ja armotonta moraalinvartijaa ja tuomitsijaa, sekä Aliisan huolta Taiston puheiden ja tekojen seurauksista. Synninkantajia ovat kuitenkin nuoret Aaron ja Auroora, tarina kertoo, mihin psyykkiseen tilaan lopunaikoja enteilevä ilmapiiri heidät ajaa ja mitä ratkaisuja nuoret tekevät.

Kiiltomato on analysoinut teoksen perinpohjaisesti ja tarkasti täällä. Kiiltomato kiittää kerroksellista luontokuvausta ja Rauhalan runokieltä. Kieli on kaunista, mutta itse kyllästyin siihen:
Aliisa: "Linnut lauloivat keltaisilla yläoksilla vapautta, kirkkaasti  viheltävät tiaiset ja helisevästi sirisevät tilhet. Aliisa lauloi niiden mukana." s. 268
Taisto: "Keltasirkku lennähtää kauralyhteen päälle ja jää toheltamaan jyviä. Tiaiset pörheltävät takaisin nokkimaan auringonkukan siemeniä". s.271
Aliisa havainnoi lintuja. Taisto on lintufriikki, ja tietenkin vielä syöttää niitä (mikä on minusta hyvin outoa). Auroora on alussa jonkin verran kiinnostunut linnuista: ""lokki löytää kalan, tiainen pesäpöntön" s.61. Aaronin kertomuksessa on hyvin vähän lintuja, vain silloin kun Taisto-pappa raahaa Aaronin metsään ja käskee kuunnella: "Ruisrääkkä raksuttaa. Kehrääjä surisee. Sirkkalintu sirisee. ja satakieli, yön kuningaslaulaja, se tekee kaiken, huiluttelee, näppäilee ja rätinöi." s.55 Tämä oli minulle jo liikaa, lisäksi itseä alkoi tympiä lyhyet luvut ja jatkuva näkökulmien vaihtuminen, ja se, että asioita harvemmin sanottiin suoraan, se on kai sitä "runollista kieltä".  Juoni vie huonoihin valintoihin, ja murhenäytelmään, mikä on jo epilogin sanoma. 

Mutta lopulta minä pidin tästä kirjasta. Nuoren pojan Aaronin tarina kosketti. Hän oli tavallinen poika, kunnes Taisto-papan uskonnollinen vouhotus alkaa hämärtää Aaronin ajatusmaailmaa.  Taiston seurakunnassa on kaikki "kiva" kielletty, tai Taiston mukaan paha on kielletty, kuten televisio, kirkkokuoro, ja diakonia, rokkia ei tietenkään saa kuunnella. Nouseva taistolaisuus on pahasta, eikä SMP:n nousukaan ole hyvää. Aaron on kuitenkin pikkupoika, hänellä on omat piilot, missä on vihon lisäksi Tex Willerit, ja Auroora on äänittänyt radiosta Kovan päivän illasta rokkia. Aurooran tarinaa tarkastellaan ja sitä voi verrata Aaronin tarinaan. Aaron on siis Aurooran siskon Raakelin lapsi.  Aurooran ja Raakelin äiti Aliisa on Aaronin mummi. Taisto-pappa on Aaronin isän Matin isä. Kaikki ovat siis  joko sukulaisia tai tuttuja keskenään. Kun seurakunta erottaa Aliisan yhteisöstä, hän on Saatanan lapsi. Voimakas vertaus.
Taisto on uskossaan ankara, tuomitseva ja vouhottava. Aliisa näkee kristillisyyden suvaitsevaisemmin. Aliisan tytär Auroora on kylän silmätikku ja hän ui syvissä vesissä.
Tarinassa Aaronin ja Aurooran kohtaloita voi verrata toisiinsa....

Synninkantajat on minusta hyvä kirja. Minun makuuni kertomus olisi voinut olla yhtenäisempi ja lyhyempi, mutta Pauliina Rauhala saa vivahteet esiin, ja tarinansa kerrottua. 

8 kommenttia:

  1. Olen miettinyt Taivaslaulun lukemista, kun sitä on kehuttu paljon. Itse taas olen lyyrisen kerronnan ja lyhyiden lukujen ystävä, joten nämä kirjat varmaan sopisivat minulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea ainakin jompikumpi kumpi. Pidettyjä kirjoja.

      Poista
  2. Taivaslaulu on kaunisti kirjoitettu teos ja yllä oleva Sinulta vakuttava avaus Synninkantajista. Enkä Rauhalan vivahteikkaseen tekstintuottamisen taitoa edelleenkään yhtään epäile, silti lukiessa surisi ja rätinöi.

    Uskonnon varjolla on toki tehty ja tehdään paljon hyvääkin, mutta mutta... Seurakunnan sylistä suoraan saatanan lapseksi on uskomattoman kova kohtalo.
    En liioin usko tämänkaltaisissa henkilökohtaisissa asioissa syyllistämisen, kieltojen suman enkä tuomitsemisen kaikenkattavaan voimaan.

    Rauhaa & rakkautta kehiin:)

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut Taivaslaulun ja voisin ehkä lukea tämänkin. Linnut alkoivat kiinnostaa, vaikka sinä olitkin niihin kyllästynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnuista pidän, mutta tämä kuvailu ei vastaa omaa käsitystäni lintujen monista ominaisista. Taiton lintujen ruokintaa ihmettelen siksi että hän on hyvin jyrkkä ihmisille. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja.

      Poista
  4. Äitini on lapsena ollut jonkin aikaa lestadiolaisten kasvatettavana... On se hämmentävä uskonto näin ulkopuolisen silmin, saati sitten sisäpiireistä katsoen, lapselle. Kamalaa miten kaikki on kiellettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskontoihin en ota kantaa, mutta muistan lapsuudessa, kun kuulin, että yhdellä kaukaisella sukulaisella oli mm. tv kielletty. Kielloilla on vaikea suojata avoimessa yhteiskunnassa.

      Poista