keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Amos Oz: Juudas



Amos Oz: Juudas, hepreankielinen alkuteos: Ha-besova al-pi Jehuda 2014, suomentanut Minna Tuovinen, Tammi 2018, sivumäärä 358.

Kirjan päähenkilö 25-vuotias astmaattinen jatko-opiskelija Shmuel Ash on joutunut elämässään kriisiin. Tyttöystävä Jardena avioituu toisaalla, isän taloushuolien vuoksi Shmuelin kuukausiavustus loppuu, ja aiemmin on loppunut kiinnostus värkätä opinnäyte aiheesta Jeesus juutalaisten silmin. Kirjan tapahtuma-aika on talvi 1959-1960 Jerusalemissa. Tunteellinen ja saamaton Shmuel on vailla ystäviä, kun hänen sosialistiryhmänsä on hajonnut oppiriitojen vuoksi. Shmuel harhailee, ja pestautuu herra Gersbom Waldin luo lähinnä pitämään juttuseuraa sairaalle mutta älykkäälle vanhukselle. Taloudessa asuu Waldin ainoan pojan Michan 45-vuotias leski Atalja Abrabanel, joka tekee yksityisetsivän töitä. Ataljan isä Shealtiel Abrabanel on ollut pääministeri Ben Guriotin vastustaja, ja kannattanut Palestiinaan kaikkien valtiota ilman rajoja, ja on siksi ollut hyvin epäsuosittu, vetäytynyt yksinäisyyteen taloonsa ja kuollut.

Kirjan teema on kansan käsitys petturuudesta. Kirja koostuu pitkälti Shmuelin ja Gersbomin sekä Shmuelin ja Ataljan keskusteluista, koskien Israelin valtion syntyä, siihen liittyvää sotaa, jossa Micha on häpäisevän kidutuksen jälkeen surmattu. Shealtiel Abrabanelia on pidetty petturina arabimyönteisyyden vuoksi, samaten Juudasta on pidetty kaikkien aikojen petturina. Danten Helvetissä Juudas, Cassius ja Brutus ovat muuten alimmalla tasolla, ja roikkuvat pää alaspäin. Juudaksen tarinaan ja valintaan pureudutaan kirjan loppusivuilla.

Amos Ozin Juudas on kertoo myös tarinan Shmuelin, Ataljan ja Gersbaumin kohtaamisesta, joka varmasti syöpyy lapsenomaisen Shmueliin muistoihin kaihon kokemuksena. Lopulta Atalja on se, joka tahtipuikkoa heiluttaa. Juudas-romaani on minusta teemoiltaan ajaton, ja ajankohtainen, suhteellisen helppolukuinen, mutta syvällinen romaani. Lukukokemus oli miellyttävä, mutta en ollut aivan varma, mitä Amos Oz halusi kertoa, ja olen hyvin monessa kohdin eri mieltä. Mitä tulee kirjan ihmissuhteisiin, Gersbaum puhuu ja haluaa vastaväitteitä, Shealtiel puhui, muttei kuunnellut, Atalja taas haluaa Shmuelilta enemmäkseen hiljaisuutta.

Mummo  matkalla on blogannut tästä näin hyvin ja näin hyvin bloggasi Mila.

*****
Amos Oz, alunperin Amos Klausner (4.5.1939 --) Oz on syntynyt itäeurooppalaisten emigranttien perheeseen, eli oli Israelissa, kun se itsenäistyi 14.5.1948. Ozin lapsuutta varjosti äidin itsemurha, kun tämä oli 12-vuotias.

****
Lisäanalyysia
Kirjassa teemoiksi nousevat minusta sekä Israelin valtion suhde arabiväestöön että juutalaisten suhde Jeesukseen, ja kristittyjen suhde juutalaisiin. Teoksen syvälliseksi ymmärtämiseksi olisi hyvä tuntea Israelin valtion syntyprosessi ja vapaussota (bloggaan Leon Uriksen Exoduksesta 14.5, jossa juutalaisten paluu alueelle on käyty läpi). Uusi Testamentti, tai ainakin Vuorisaarna, Juudaksen kavallus ja itsemurha sekä Jeesuksen toiminnan pääkohdat olisi hyvä muistaa sekä Talmud, jota en itse valitettavasti tunne (lopulta olisi hyvä tuntea sekä Babylonian, että Jerusalemin Talmud). Vanhaan Testamenttiin myös välillä viitataan. Keskusteluissa on sangen kirpeitä havaintoja siitä, miten kristityt ovat historian aikana suhtautuneet juutalaisiin ja arabeihin. Lisäksi on pohdittu, mikä osuus on Juudaksella, kaikkien aikojen petturilla asenteella juutalaisia kohtaan. Itseäni aina haittaa yleistykset, mutta toisaalta historian pitkä jana on varsin paljon kertova, vaikka se minusta kertoo enemmän vallanhalusta, sodista ja kärsimyksistä kuin jonkun ryhmän teoista. Historia kertoo myös vainoista, joista pahin oli tietenkin hirvittävä holokausti, jonka luoma turvattomuus, on minusta yksi syy siihen, että Israelin valtion on vaikea luottaa ympäröivään maailmaan. Tätä luottamuspulaa kirjan henkilöt tunnu ymmärtävän tai sitten he ymmärtävät sen itseäni paremmin, olen täysin ulkopuolinen ja tollo sivusta seuraaja. Kuitenkin näen, että keskitysleirien juutalaisilla ei ollut kunnon turvallista asuinpaikkaa Euroopassa, ja osa oli pakolaisleireillä esimerkiksi Kyproksella. Jokaisella itsenäisellä valtiolla on minun mielestäni oltava omat lait, rajat ja uskottava puolustus. Rauha on paras olotila, jota valitettavasti joutuu ylläpitämään välillä voimakeinoin. Sotaa, rauhaa ja valtioiden suvereniteettia ja suhteita säädellään kansainvälisin sopimuksin, joista on pidettävä kiinni. Hahmojen kanssa jaan huolen alueen vihanpidon seurauksista kaikille osapuolille myös tulevaisuudessa, mutta en tiedä ulospääsyä umpikujasta. Jokainen uhri ja varsinkin siviiliuhri on liikaa, joten kaikkien pitää ponnistella rauhan eteen, ja tunnustaa toistensa oikeudet olemassa oloon ja rakentaa omaa ja yhteistäkin tulevaisuutta joko kahdessa eri valtiossa tai yhdessä esimerkiksi liittovaltiossa, johon varmasti kukaan ei usko, eikä välttämättä toivokaan, ryhmien  kyky jakaa maata on usein vaikeaa tai ylivoimaista. Asiasta on varmasti mielipiteitä, rauha on aina parempi kuin sota, minkä Syyrian sisällissota karvaasti joka päivä muistuttaa.

Teoksen mukaan juutalaiset pitävät Jeesusta juutalaisena. Uudessa Testamentissa on tosin kohta, jossa Jeesus kastetaan: "Jeesuksen kaste: Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: "Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!" Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt ".
Ymmärrän vihjauksen myös siihen, että juutalaiset katsovat, että Jeesus oli juutalainen ja siten ihminen. Kuten tunnettua, en ole teologi, mutta nostan kirjan huomioita ylös. Kirjan mukaan kristinuskon perustaja oli Saul Tarsolainen eli siis Paavali, jonka asema Apostolien Teoissa oli merkittävä.

Teoksessa tutkijoilla on myös näkemyksiä, että Jeesus ei kumoa (juutalaista) lakia, mikä Vuorisaarnan mukaan on perusteltavissa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan".

Juudaksen kavallus nousee myös esille, ja sen nykyaikaisessa viitekehyksessä, eli että Juudas ei olisi kavaltanut tätä pahuuttaan. Raamatun mukaan: " Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien luo ja sanoi: "Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?" He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta. Siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen.
Juudaksen lopusta kerrotaan näin: Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he vastasivat: "Mitä se meitä liikuttaa? Omapa on asiasi."Silloin Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi.(Lainaukset Matteuksen evankeliumista). Kirjassa Juudaksen itsemurhan syystä ja uskosta on omia näkemyksiä.

Romaanin henkilökatraasta Shmuel on ainoa, joka ei ole itsekäs, hän on lapsenkaltainen. Shealtiel rakasti palvelijan mukaan arabeja, mutta ei omaa perhettään, ei vaimoaan, eikä ainoaa lastaan, eikä lopulta varmaankaan ketään. Gersbaum sen sijaan kaipaa poikaansa, mutta kasvatti hänet velvollisuuksiin. Michalta oli poistettu toinen munuainen, ja hän olisi välttänyt vapaussodan rintaman, mutta oppimansa mukaan, hän meni tekemään velvollisuutensa.  Atalja riutuu traumoissaan, ja elää omien sääntöjensä mukaan kuitenkin surren miestään ja ottamatta uutta aviomiestä. Shmuel haluaa ja saa Ataljalta muutaman käynnin tämän puutarhassa, kuten edeltäjänsä ja seuraajansa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos Jokke kirjan hyvästä esittelystä. Luin Mummo matkalla -blogista esittelyn tästä kirjasta ja kiinnostuin kovasti. Tämä sinun postauksesi vain lisää kiinnostustani. - Urisin Exoduksen postausta odotellen. Hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosiaan Takkutukan ja Milan bloggaukset innoittivat, tilasin kirjan kirjastosta, ja oli hyvä, ja herääti ajatuksia

      Poista
  2. Kuuntelin joskus vuosi sitten podcastin, jossa haastateltiin Amos Ozia tämän kirjan tiimoilta. Muistan, että olin tuosta haastattelusta hyvin vaikuttunut, mutta siltikään en ole tätä kirjaa lukenut. Suurin syy siihen on se, että tiedän jo etukäteen, että tässä on niin paljon juttuja, joita en ymmärrä / osaa kontekstualisoida. Sitä puolta toitkin hyvin esiin kirjoituksesi lopussa - kaikkia noita linjoja, mihin tämä teos kytkeytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amoz Oziin minun on pitänyt tutustua, mutta nyt päätin lukea tämän, ja tämä petturuus, toisinajattelija -teema on kyllä hienosti tuotu esille, ja myös tämä kolmen ihmisen tilanne, joka voisi itsessään olla koko romaani ...

      Poista
  3. Antoisa ja selventävä lisäanalyysi; suurkiitos Jokke! Tämä oli tukuisa ja monitahoinen teos, jonka sisältöä väistämättä jäi aidanraosta kurkkimaan ja pohtimaan toviksi, ja hyvä niin...

    Ajatonta ja ajankohtaista, kyllä vaan. Kertojana Oz on laadukas, ja hänellä on halu ja taito toteuttaa kirjailijana myös poliittisen sanomisen roolia välillä provosoiden, mutta ilman sormella yksiselitteistä osoittelua. Viehätyin eritoten Ozin henkilö- ja miljöökuvauksista. Kieliasu oli runsas ja värikäs. Suomentaja Minna Tuoviselta laadukasta jälkeä. Aurinkoista helatorstain jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ozia täytyy lulea. Luulen, että ihmiset alkavat maan sisällä väsyä jännitteiseen tilanteeseen, lisäksi kukaan ei halua aktiivisesti tehdä ratkaisua, joissa kaikki voittaisivat, vaan omat edut turvataan. Olen suhteellisen skeptinen tulevaisuuteen.
      Israelin iranilais raketti-iskuun vastaus on osa tätä kuviota ...

      Poista