sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Henri Bergson: Nauru, tutkimus komiikan merkityksestä.


Henri Bergson: Nauru, tutkielma komiikan merkityksestä. Le Rire. Essai sur la signification du comique 1900, suomennos: Sanna Isto ja Marko Pasanen, Loki-Kirjat 2000, sivumäärä 140.

Nauru, tutkielma komiikan merkityksestä on jaettu kolmeen osaan, Komiikasta yleensä, Tilanne- ja sanakomiikasta sekä Luonnekomiikasta.

Essee on minusta hieman kuiva, eikä lainkaan kuten komedia, joka on Bergsonin mukaan leikkiä, joka jäljittelee elämää. Bergson havaitsee, että nauru ja komikkaa ovat inhimillisiä, eläimet eivät siis naura, eivätkä esineet (tämän tietää vain nobelisti siis). Mitä enemmän on ihmisiä, sitä enemmän voidaan nauraa (vaikka voihan yksin nauraa esim. hyvää kirjaa), Itse olen huomannut, että nauru (ja itku) tarttuvat helposti.

Bergson analysoi ilmeitä, eleitä, yllätyksellisyyttä, vastakohtaisuutta ja valepukuja. Hän ottaa muutaman esimerkin. Hän väittää, että nauramme ihmisen mekaanisuutta ja mekanismeja, kuten Paroni Münchausenin tykinkuulalentoa, minä en naurannut. Enkä nauranut Sancho Panzollekaan, tai kun häntä kovisteltiin ja pompoteltiin kuin ilmapalloa. Don Quijotea Bergson pitää hyvin huvittavana, minusta kaveri (don Quijote) on lähinnä säälittävä, elää harhoissaan. Jotkut kirjan tapahtumat ovat minustakin hauskoja, ja Bergson nimeää ilmiön "järjestelmälliseksi epähuomioksi".

Naurulla on sosiaalinen funktio. Nauru toisaalta helpottaa, mutta vaikutus on kuitenkin ohimenevä. Mutta nauru voi olla myös "kovaa". Naurulla voidaan simputtaa yhteisön jäseniä.

Eleet ja liikkeet ja ulkonäkö voivat naurattaa. Usein näitä komediassa toistetaan ja liioitellaan. Toisto on kuin vieteri. Tietyin väliajoin joku tapahtuma tai tokaisu toistuu.

Bergson puhuu komiikan labyrintista, koomisuus on joskus tilannesidonnainaista ja ilmentää epätäydellisyyttä, ja nauru oikaisee sen. Minusta "liika täydellisyys" voi olla myös huvittavaa.

Bergson puhuu myös sanakomiikasta, mutta monet kirjan esimerkeistä ovat ranskankielisestä kirjallisuudesta tai teatterista. Suomenkielessä on omat sanaleikkinsä.

Komedia on Bergsonin mukaan yleispätevää, siinä tarkastellaan asioita usein ulkoapäin. Ihmisen turhamaisuus on yleensä naurettavaa (ja naurattavaa).

Bergsonin huomiot muuttuvat lopussa sangen merkillisiksi. Hänen mukaansa komiikka on järjenvastaista, kuten unitilakin. Tämä voi pitää paikkaansa osittan , mutta minusta vain osittain.

Loppukappaleessa Bergson maalaa kummallisen loppukuvan.
"... aallotkin käyvät keskeytymätöntä taisteluaan meren pinnalla, samalla syvemmissä kerroksissa vallitsee syvä rauha. Aallot törmäilevät toisiinsa, riitelevät, etsivät tasapainoa. Niiden ääriviivoja myötäilee valkoinen, kevyt ja iloinen vaahto.
Nauru syntyy vaahdon lailla. ... Naurukin on suolaista vaahtoa. Se poreilee iloaan. Ja filosofi, joka ottaa sitä käteensä maistaakseen, löytää pienestäkin määrästä tietyn annoksen kitkeryyttä. " s.140

Vaahto on elotonta, se ei ole iloinen eikä surullinen, aallot eivät myöskään riitele, enkä luule filosofien maistelevan abstrakteja asioita. Tästä viimeisestä en ole tosin varma, filosofien ruokapöydässä en ole vieraillut.

Komiikkaa lienee tämänkin jälkeen tutkittu. Tutkimuksia enemmän pidän itse komiikasta. Hauskoja tv-sarjoja ovat olleet esimerkiksi Mr Beanin  Nolojen tilanteiden mies. Siinä voi tarkastella ilmeiden ja eleiden merkitystä, myös yllätyksellisyyttä. Pulttiboisissa monet hahmot ovat pitkälti liioiteltuja ja "meikattuja". Pulkkisessa tietyt sketsit toistuvat ja naurattavat. Koko sketsisarjan parhaina paloina pidän Käsikirjoittaja-tuottaja -keskusteluja sekä Inkerin mummoja, jotka olivat huonommalla eli kolmoskaudella, jossa oli myös hyvä Cops-kyttäkaksikon seikkailut.

****

Henri Bergson (1859 - 1941) oli ranskalainen filosofi ja kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1927.

4 kommenttia:

  1. Jokke, kiinnostavaa pohdiskelua huumorista!

    Minuakaan ei naurata mekaanisuus, esim. Jacques Tatin elokuvat, joita yleisesti pidetään huumorin peruspilareina, vain kyllästyttävät minua.
    Toisto on sen sijaan ihan toista maata. Olen nähnyt monta komediaa, joissa odottaa juuri niitä toistoja valmiina purskahtamaan nauruun. Lasten kanssa toisto pelaa vauvasta asti pää piiloon -pää esiin, kukkuu -leikki ja isommilla esim. ilmapallon puhallus ja yllätyspäästö ilmaan, vaikka on luvannut olla päästämättä.

    Radion puolella menee hauskoja sarjoja, pieniä kuunnelmia, toinen on kuvitellun Kontiolan kaupungin johtajan kirjeitä eri tahoille (Jari Järvelän kirjoittama) ja toinen on Tohtori Raimo - valtakunnanaterapeutti, jossa Martti Suosalo tohtorina on hurmaava. Näissä molemmissa on lämmintä, ymmärtävää huumoria. Ihme, jos ei Kontiolan kaupunginjohtajan kirjeitä julkaista myöhemmin myös kirjana. Tuomas Kyrön Mielensäpahoitajahan sai myös alkunsa pienoiskuunnelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuullut Tatin erinomaisuudesta, ja hänen nimensä on tuttu lähinnä ristikoista. Katsoin Temalta filmiä, muistaakseni hahmo oli herra Hulot. Tunnen henkilöitä, jotka arvostavat häntä. Tohtori Raimosta olen kuullut, mutta en juurikaan kuuntele tällä hetkellä radiota.
      Itse asiassa minulla olisi ollut tähän huumorijuttuun muutakin sanomista, mutta lopulta motiivi oli blogata vain Henri Bersonin nobelistin esseestä, joka minusta oli varsin tylsä. Sanaleikit ehkä olivat hauskoja. Monesti suomenkielessäkin on helpoo vääntää, esim "Rohkea rokan syö" voi kääntyä muoon (Uhka)rohkea rotan syö jne ..
      Suuri suomalainen kansan yhdistäjä Putous on jäänyt minulta pääosin katsomatta, se ei minua naurata, hahmot on vedetty liian yli. Usein komiikka on minusta tarpeettoman ilkeää, minusta päättäjiä voidaan johonkin rajaan asti irviä, ei niitä, jotka ovat jo muutenkin kiusattuja ts. ylipainoiset, ujot ...

      Poista
    2. Sama täällä. Putouksen 1. tuotantokausi oli aika hyvä ja toistakin katsoin osittain, mutta lopetin siihen, kun se muuttui juuri tuohon ilkeilyn suntaan. Myöskään pelkkä toisten ohjelmien parodiointi ja rivoudet, mitä siinä myös alettiin harrataa enenevässä määrin eivät jaksa naurattaa. Yhteiskunanllisuus olisi kiinnostavaa, mutta ei ilkeässä muodossa.

      Poista
    3. Minusta politikot Suomessa saavat olla varsin rauhassa, mitä joskus Tervo tai Stan heitä ironisoivat Uutisvuodossa.

      Poista