George Bernard Shaw: Pygmalion

George Bernard Shaw: Pygmalion, näytelmä, kirjoitettu 1912, Gutenbergissä englanniksi, suomeksi tämä on Kukkaistyttö.

Pygmalion on viisi näytöksinen, nimi Pygmalion viittaa kreikkalaiseen mytologiaan. Kuvanveistäjä Pygmalion rakastui omaan veistokseensa, jonka rakkauden jumalatar Venus herätti henkiin.

Juoni ja keskeiset henkilöt
Tässä päähenkilöinä ovat yksinkertainen "huonosti puhuva"  kukkia myyvä Eliza Doolittle sekä fonetiikan professori Henry Higgins, jolta Eliza Doolittle tulee pyytämään puhetunteja. Eversti Pickering lupaa maksaa tunnit, jos  Higgins koulii puolessa vuodessa rahvaasta Elizasta edustuskelpoisen ladyn, "herttuattaren", suurlähettilään juhlin. Puhetunnit sovitaan toisessa näytöksessä, jossa juoppo roskakuski Alfred Doolittle tulee tuomaan Elizan vähät tavarat, mutta vaatimaan tytärtään takaisin. Todellisuudessa hän haluaa rahaa ja saa viisi puntaa. Hän on isänä huono, Elizan äiti on kuollut. Eliza on reipas ja sinnikäs kukkien myyjä, jonka periaatteet eivät ole myynnissä. Ensimmäisessä kohtauksessa sateessa tulee ilmi puhetapa, ja monet vuorosanat osoittavat hyvinkin, mistä yhteiskuntaluokasta tai alueelta ihminen on. Ensimmäisessä kohtauksessa on nuori herra Freddy Hill, jonka äiti rouva Eynsford Hill ja sisar eivät jaksaneet odottaa. Freddy otti Elizan taksiin (ovatko sittenkin vaunut, sana on kuitenkin taxi), joka tapauksessa taksilla Eliza tuli professorinkin tyköön seuraavana päivänä  ja Eliza maksoi itse. Toisen näytöksen lopussa Eliza on kylvetetty ja puettu japanilaisittain. Roskakuski ei tunne tytärtään. Isä on puhunut Higginsille, että kannattaisi naida Eliza, koska hän on nuori eikä tiedä paremmasta.

Kolmannessa näytöksessä Higgins menee äitinsä rouva Higginsin  luo ja pyytää osaltaan koulimaan kadulta poimimaansa tyttöä. Äiti minusta haluaisi poikansa jo avioituvan. Poika kieltää avioaikeet. Minusta tässä on yksi käännekohta. Higgins ei minusta poiminut tyttöä, vaan tyttö tuli itse ja oli valmis maksamaan opetuksesta, he näkivät vain ensimmäisessä kohtauksessa. Äidin luo tulee Freddy, hänen äitinsä ja sisarensa, sekä eversti Pickering. Viimeisenä tulee jo tarkasti artikuloiva Eliza. Elizan puheet yllättävät kuulijat, hän selittää tätinsä kuolinsyyn ja kertoo ginin olevan isälleen äidinmaitoa. Higgins kuittaa Elizan puheet uutena small talkina. Freddy pitää aidosti Elizan puheesta, muut nauravat. Freddy haluaa tavata Elizaa uudestaan, mutta hänen äitinsä on Elizan puheista kauhuissaan. Rouva Higgins moittii poikaansa ja Pickeringiä nukella leikkimisestä. Viesti ei tavoita Higginsiä.

Neljäs näytös tapahtuu kutsujen jälkeen keskiyöllä. Higgins on voittanut vedon, Eliza on onnistunut juhlissa. Hän ilmoittaa olevansa onnellinen, että kaikki on ohi. Pickering on maksanut Elizan vaatteet, ja korut on vuokrattu, paitsi sormus, jonka Eliza antaa pois. Eliza nimittäin ajautuu riitaan ylimielisen ja kopean Higginsin kanssa. Higginsin mukaan hän teki sen, Eliza pitää Higginsiä ylimielisenä, ja kysyy mitä hän nyt tekee. Higginsin mukaan Eliza on vapaa tekemään mitä vain, vaikka avioitumaan jonkun kanssa, hän ja Pickering eivät ole avioituvaa tyyppiä. Perusta vaikka kukkakauppa, ehdottaa Higgins. Aikansa riideltyään Eliza lähtee pois.

Viidennessä näytöksessä Higginsin äiti on soittanut poliisille, etsimään Elizaa. Elizan isä roskakuski Alfred Doolittle saapuu, hienosti pukeutuneena. Hän syyttää Higginsiä olotilastaan, sillä hän on kirjoittanut Amerikkaan Moraalin uudistamissäätiölle, joka on antanut "eläkkeen", ja pitävät tätä " moraalin alkuperäistyyppinä". Doolittle on tuhottu, ja hän elää nyt keskiluokkaista elämää, eikä ole enää vapaa, puhuu keskiluokan kieltä, ei kunnon englantia (proper English). Tavallaan isä olisi nyt valmis kantamaan vastuun tyttärestään, joka raivostuttaa Higginsiä, jonka mielestä hän on aikaansaanut muutoksen. Higginsin mukaan hän on poiminut ja muokannut Elizan. Rouva Higgins avaa pojalleen, että hänen olisi kuulunut arvostaa Elizaa, kiittää häntä. Pojan mielestä Eliza tiesi olleensa hyvä. Äiti valistaa poikaansa kertomalla, että et kiittänyt, et paijannut etkä ihaillut häntä. Higgins puolustautuu eikä suostu ymmärtämään inhimillisen kanssakäymisen sääntöjä. Higgins syytää äidilleen, että hän olion poimi mudasta, hän ei ymmärrä olevansa ylimielinen ja julma ja jankuttaa saaneensa solmiot silmilleen. Eliza on ollut rouva Higginsin yläkerrassa ja saapuu sulokkaasti paikalle, alkaa ommella. Hän tiedustelee Pickeringiltä, pudotetaanko hänet nyt pois, kun koe on ohi. Hän vertaa itseään kaalin lehteen. Hän kiittää Pickeringiä, sillä hänen oppimisensa mahdollisti se, että Pickering kutsui häntä neiti Doolittleksi, hän oli jokin. Jo alkukohtauksessa Eliza puhuu siitä, että hän myy kukkia, ei itseään. Keskiluokkaistunut Doolittle aikoo mennä naimisiin naisystävänsä kanssa.

Loppuosa kohtauksesta on Henry Higginsin ja Elizan väittelyä, joka on varsin piikikästä. Higgins puhuu kopeasti, mutta tulistuu Elizan kertoessa, että Freddy lähettää rakkaudentunnustuksia useasti päivässä. Higgins toteaa, ettei halua mestariteoksensa avioituvan kuin riittävän hienolle miehelle. Minulle jää epäselväksi, pitääkö hän pohjimmaltaan itseään riittävän hienona, Higgins on niin kaavoihin kangistunut, että hän ei kykene kosimaan Elizaa, vaikka Eliza sitä nimeenomaan pyytää. Eliza ei toisaalta halua olla piikavaimo, eikä pidä siitä, että Higgins piikittelee ja nauraa Elizalle ja toivoo, että Higgins voisi luopua opettajan roolistaan. Higgins pillastuu lopullisesti, kun Eliza sanoo, että kukan myynnin sijasta hän voisi joko ryhtyä professori Nepeanin assistentiksi tai muuten mainostaa "herttuattareksi puolessa vuodessa" -valmennusta. Eliza myös toteaa, että jos puhe ja ulkonäkö riittävät, niin Higgins voi kuunnella magnetofoniaan, ja katsella valokuviaan.

Näytelmä päättyy, kun rouva Higgins ja neiti Doolittle lähtevät isänsä häihin. Loppu jää auki. Higgins luottaa vetovoimaansa, mutta ... ???

Bernard Shaw tavoittaa samoja teemoja kuin Ibsenin Nukkekoti. Higgins edustaa englantilaista sovinistisivistyneistöä, jolla on oma puhepartensa ja ylemmyyskäsityksensä. Tarvitaan monta Elizaa, jotta nämä urostelijat saadaan vielä sadankin vuoden jälkeen järjestykseen. Toisaalta en ole varma onko Higgins englantilaisen kasvatuksen päällystämä, ja että jotain myötätuntoa voi olla sisällä, mutta kaikki puhe naamioidaan ironiaksi tai sarkasmiksi. Pystyisikö aito rakkaus sulattamaan brittipaneroinnin pois?

Elinan bloggaus Pygmalionista täällä.

****
Bernard Shaw (1856 - 1950) oli Dublinissa syntynyt englantilainen näytelmäkirjailija, joka  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1925.

Anekdoottina niin juuri tämän Pygmalionin käsikirjoituksesta Bernard Shaw sai "Parhaan sovitetun käsikirjoituksen" -Oscarin 1938. Pygmalionin pääosissa oli Tuulen viemässäkin Ashleyta näytellyt Leslie Howard, joka näytteli professori Henry Higginsiä sekä Wendy Hiller kukkaistyttö Eliza Doolittlenä. Pygmalionin eräs versio on kuuluisa filmi My Fair Lady, jossa kyynisenä puheopettajana on Rex Harrison, ja kukkaistyttönä Audrey Hepburn.

Tunnit Ritan kanssa on juoneltaan hieman samanlainen elokuva. Siinä alkoholisoitunut kirjallisuustieteen tohtori opettaa kirjallisuutta avoimessa yliopistossa kampaajalle, joka kasvaa, ja ei suostu pyörimään professorin lahkeissa vaan sivistyy ja saa oman ystäväpiirin. Pääosissa ovat Julie Walters ja Michael Caine.

Vaihtokaupoissa on minusta tämä sama idea kuin alkutekstissäkin. Rikkaat veljekset poimivat kadulta mustan kerjäläisen (Eddie Murphy) ja tekevät hänestä pörssimeklarin ja vanhan meklarin (Dan Aykroyd) he heittävät kadulle. He ovat lyöneet vetoa dollarista. Koe näyttää onnistuvan musta mies menestyy, ja valkoinen rappeutuu kadulla, joskin veljekset aiheuttavat vaikeuksia. He aikovat heittää mustan takaisin kadulle, mutta vaihdokkaat yhdistävät voimansa ja suistavat porhoveljekset perikatoon erään satoraportin avulla, veljekset nimittäin käyttävät sisäpiiritietoa hyväksi.