maanantai 14. lokakuuta 2013

Camilla Mickwitz: Jason muuttaa maasta



Camilla Mickwitz: Jason muuttaa maasta, Tammi

Tämä kirja on kuva- ja värimaailmaltaan mahtava teos.

Jason asuu äitinsä Kaarinan kanssa ja tuntee monia ihmisiä. Kaarinan työpaikka purkkitehdas lopetetaan, ja Jason ja Kaarina joutuvat muuttamaan maasta työn perään.

Kaarina on uudessa maassa töissä ravintolan keittiössä, ja Jason joutuu ummikkona päiväkotiin. Hän kuvittelee purjehtivansa kotiin, jossa voi ilmaista itseään omalla kielellä. Jason menee päiväkodissa pienten lasten puolelle, ja ottaa mallia Mallasta, joka opettelee puhumaan. Jason ymmärtää, että aktiivisena voi oppia puhumaan vierasta kieltä, ja silloin muut lapset auttavat mielellään, "kun huomaavat, että Jason haluaa oppia puhumaan heidän tavallaan".

Jasonin esimerkin voimalla Kaarina tutustuu toiseen äitiin Irmeliin. Kaarina ja Jason oppivat vierasta kieltä, ja elämä on helpompaa, kuitenkin he puhuvat keskenään omaa kieltään, ja lukevat satuja, heillä on kaksi kieltä, vaikka on vain yksi suu.
***
Minusta tämä oli hieno kirja. Tilanne, että on pakko muuttaa omassakin maassa on vanhemmille ja lapselle vaikeaa. Maasta muutto on vaikeampaa, ja sopeutuminen vaikeinta. Ilman ympäristön ennakkoluulojakin muuttajilla on vaikeaa. Lapsen uteliaisuus ja uutteruus ovat avuksi, tukekaamme sitä ja kasvua.

***
Kirjan sain ostamalla Happy Meal aterian hintaan 3,90.

Kirjakaupassa Camilla Mickwitzin lastenkirjaa Jason  myydään hintaan 19,90.

Jason on  mukava kirja, missä Jasonin äiti oli säilykepurkkitehtaassa töissä, valokuvaa kannesta käsittelin Tammen logo on esim. reunassa, eli todellisuudessa kansi on vielä hienompi. Mickwitzin tyyli on huikeaa. Camilla Mickwitz onkin palkittu lastenkirjailija, ja surukseni luin hänen kuolleen 1989, hän oli syntynyt vuonna 1937.

LesLue -blogi on blogannut Jason muuttaa maasta teoksesta kesällä näin.

6 kommenttia:

  1. Jason on ihana. Minulla on alkuperäinen kirja ja ostin lapsenlapselleni uuden. Kuvitus on huikea ja kertomukset sopivat myös tähän päivään.
    Mickwitz on tehnyt myös ihastuttavan Mimosan ja muita lasten kirjoja.
    Hän loi pikku kakkosen alkuanimaation ja varokaa heikkoja jäitä-animaation.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Nyt kun kerrot, tunnista "varokaa heikkoja jäitä" tyylin tässä.

      Voin kyllä suositella näitä Jasoneita kaikille.

      Poista
  2. Animaatiot kuuluivat minun lapsuuteeni. Taisin olla kyllä jo koulussa. Mickwitzin kirjoja on vaikea saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että vanhoja hyviä lastenkirjoja on niin hankala saada, itse katsoin kirjakaupasta, ja tätä kirjaa oli 2 kappaletta ja erästä toista kirjailijatten kirjaa 1, siinä koko saalis.
      Tätä voisi katsoa uudestaankin animaationa, lupaan katsoa jos Yle näyttää :)

      Poista
  3. Jason-kirjat ovat kyllä ihania. Olen hankkinut meille tuon "ensimmäisen osan" uusintapainoksena ja muutkin on kirjat on tullut kirjastosta lainattua ja luettua. Toivottavasti tätä kirjaa olisi Mäkkärissä tarjolla vielä sitten, kun seuraavan kerran tulee siellä käytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Itsekin olen käynyt harvoin, muutaman kerran vuodessa, kun tulee oltua matkalla ja sattumalta huomasin tämän kampanjan, kun nälissäni hain ruokaa.
      Minusta kirjat ovat olleet korkealaatuisia.

      Poista