tiistai 19. huhtikuuta 2011

Christina Nord Wahldenin Liian lyhyt hame




Christina Nord Wahldenin Liian lyhyt hame on eräiden yläkoulujen kahdeksannen luokan pakollinen lukukirja, olen lukenut kirjastossa teoksen!

Kaivoin perustiedot googlesta hakusanoilla: Liian lyhyt hame? Kirjoittaja on ruotsalainen toimittaja Christina Nord Wahlden (s.1965),  ja löytyi juoni (joten tämä ei paljasta siitä sen enempää), teema ja nimen selitys. Lukukerran jälkeen totesin, että googlen tiedot olivat valitettavan oikein  eli tyttö raiskataan, extrarankka kirja, mutta juoni ei ole olennainen vaan miten siitä raiskauksesta selviydytään ja jos tämä estää yhdenkin vastaavan tapahtuman niin teoksella on paikkansa...

Miksi yläkoulun lukukirjat ovat liian usein tällaisia?  Liika on aina liikaa kerronnassakin, tässä on se vika, että on nuorille liikaa yksityiskohtia, eli teko tapahtuu kahdesti ja toisen kerran vielä ..., sitten asia käsitellään poliisin ja lääkärin näkökulmasta aika yksityiskohtaisesti ja sitä vatkataan kaikilta puolin, kun tulee sukupuolitautikin ja parsimista ja kaikkea ja pahin on ympäristön suhtautuminen, tämähän on tarkoitettu asian kokeneille aikuisille, ei minusta lapsille eikä nuorille, kirjanhan on kirjoittanut ruotsalainen rikostoimittaja.

--Juonipaljastus---

Kaiken kauimpana kohtaavat taivas ja meri. … Näin näkee maiseman päähenkilö eli Myran. Hän katselee maisemaa katolta, maatilan katolta. Hän on mennyt kesäksi maatilalle pois Tukholmasta. Hän katselee maatalon pojan puuhia, kun hän tulee hevoskärryjen kanssa...
Pian kerronnassa otetaan  takauma Tukholmaan, jossa traumat kerrotaan, ja millä tavalla koulubileiden jälkeen raiskaus tapahtui, tutkimukset, oikeudenkäynti... Liian lyhyt hame on punainen, mutta se ei saa olla yllyke mihinkään, tärkeää teemaa siis tarkastellaan.

Kirja on äärimmäisen hyvin kirjoitettu, aihe on minusta liian rankka yläkoululaiselle tai ainakin yksityiskohtia on kerrottu liikaa ja liian moneen kertaan. Toisaalta kirja on varmaan puhutteleva niille, joilla on kokemuksia puolin tai toisin ja varmasti estää tapauksia.

Se kirjassa on hyvin esitetty, mikä parantaa traumoista (jos parantaa edes sekään): aika ja ymmärrys. Myranin (päähenkilö) annetaan istua Saran katolla ja kelata, ja olla maatilalla, ja työ on terapiaa. Aikaa, empatiaa ja ymmärrystä, kun omassa koulussa saa vaan vinoilua, virnuilua ja vähättelyä sekä syyllistämistä.

Kirjan pahikset ovat tietenkin raiskauksen tehneet Uffe ja Bergström, mutta ensin mainittu enemmän, mutta teon jälkeen kiusaajat tekevät todella lisätuhoa, joiden tietoa teosta tietenkin raiskaajakaksikko kartutti valheellisesti. Uffen koko nimi on muuten Ulf Hämäläinen ja toinen raiskaaja on Tjornbjörn Bergström. Uffen äidillä on muuten vielä suomalainen seuralainen.

Hyvikset ovat asianajaja, kaverin Cillan äiti, Sara, Svinto ja tietenkin teon traumatisoima Myran, hänessä ei  ole ollut eikä ole mitään vikaa, eikä hame ollut liian lyhyt.

Parantamisen varaa olisi Myranin äidissä, kyllä asioihin pitää tarttua ja viedä eteenpäin.

Eli hyvin kirjoitettu kirja ikävästä aiheesta aikuisille, ei siis koululaisille eikä alle 18-vuotiaille, vinkkinä lukuohjelmia laativille ja koulujen kirjanhankkijoille. Minusta koulukirjoissa ei pidä esitellä esim. viiltelyä, joka sekin vielä oli kirjassa, nämä asiat pitää käsitellä ammattilaisen kanssa läpi vaikka terveystiedossa ja lakitiedon tunnilla, mutta ei näin omaehtoisesti. Nykyään tarjotaan de-briefingejä, tai jotain purkutilanteita trauman kokeneille. Ihmettelen. Kirjasta voi joltain mennä vaikka yöunet, ja onko debriefingia tarjolla yläkoulun puolesta: ei ole. Vanhempien kannattaisi lukea myös nämä kirjat, tietää asioista enemmän ja osaavat kotibileisiin ja koulunpäättäjäisjuhliin suhtautua. Hyvät vanhemmat ymmärtävät ja kuuntelevat, Myranin äiti ei pystynyt kumpaankaan

Loppukaneettina voisi todeta, että kirjalla on paikkansa, jos se lisää yleistä hyväksymistä rikoksen uhreille ja suhtautumisesta sukupuolista väkivaltaa kokeneille, ja estäisi näitä ikäviä tapahtumia.

Olen naiivi, mutta minusta maailma olisi parempi päihteettömänä.

Ruotsinkielisessä laitoksessa on hyvää se, että puhutaan lyhyestä hameesta (kort kjol), eli ei lähdetä syyllistelemään, kuvassa on puolet kasvoista   ja ehkä punaista hametta, etsin netistä kuvan.

--
Sofi Oksanen on kirjoittanut myös samannimisen kirjan (bloggaus). 


2 kommenttia:

  1. Muistaakseni raiskattu tyttö on n. 14-16-vuotias. Miksi alle 18-vuotiaille ei saisi kertoa tällaisista asioista totuudenmukaisesti? Niinkuin Reindeer spotting, tämä on erittäin hyvä ja rehellinen kerronta elämän julmasta puolesta. Luin tämän kirjan itse kai 14-vuotiaana. Teini-ikäisen tytön äitinä haluaisin, että hän lukisi tällaisia kertomuksia ja sisäistää elämän julmankin puolen. Arvostelu haiskahtaa hieman miesten halulta lakaista asiat maton alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa. Maailma on paha paikka, ehkä on hyvä että kirjan kautta voi tutustua asioihin. Olen seitsemässä vuodessa muuttanut mielipiteitäni. 14-Vuotiaiden jopa joukkoraiskauksia on ollut. Oikeudenpöytäkirjat ovat salaisia 60 v. Maailma on pahimmillaan kauhea paikka.

      Poista