torstai 22. heinäkuuta 2021

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

 


Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu, Tammi 2017, Seven 2002, sivumäärä 459.

Leena Lehtolainen on kirjoittanut rikospoliisi Maria Kallio -sarjaa 16 osan verran. Tämä Viattomuuden loppu  on osa neljästoista. Rikospoliisi Maria Kallio on joutunut organisaatiomuutosten myötä työttömäksi ja päässyt poliisissa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osastolle töihin. 

Suuhygienisti Tuula Lahti-Haapala on kärsinyt neljän vuoden tuomion Hämeenlinnan naisvankilassa nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lahti-Haapalalla on ollut viisi uhria, joista yksi tehnyt itsemurhan, kolme asuu Suomessa ja  yksi uhreista Espanjassa. Tuula Lahti-Haapala on menossa tapaamiseen, mutta hänet kuristetaan polkupyörän ketjuilla lähellä Keran asemaa Espoossa. 

Maria Kallio saa tiimeineen murhan selvitysvastuun. Tutkinnan lähtökohdat ovat niukat, murhatun puhelimessa on vain  kolme tallennettua numeroa, ei lokia. Maria Kallio haastattelee vankilapappia, entistä puolustusasianajajaa, uhreja, ja heidän vanhempiaan.

Viattomuuden loppu käsittelee lasten hyväksikäyttöä, jota Kallio tiimeineen pöyhii yhä syvemmälle kuvauksien ja internetin syövereihin.

Dekkarina tämä ei ole "Kuka sen teki?", eli murhaaja tavoitetaan askel kerrallaan.

Leena Lehtolainen kuvaa myös Espoota ja sen lähiöitä Tapiolaa, Leppävaaraa ja Lintuvaaraa.

Maria Kallion avioliitto Antti Sarkelan jatkuu, mutta se on kirjassa taustalla, kuten  lapset Iida ja Taneli sekä perheen kissat.

Leena Lehtosen Viattomuuden loppu käsittelee lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja niiden peittelyä. Aihe on tärkeä, mutta kuvottava. 
****
Leena Lehtolainen (s.1964) on reipas suomalainen kirjailija, joka suuri yleisö tunnistaa parhaiten tosiaan Maria Kallion 'äitinä'. 

Maria Kallio -sarjasta olen blogannut: 
Ensimmäisestä murhastani ja Harmin paikasta täällä, 
Veren vimmasta täällä
Olen lukenut myös Henkivartija -sarjaa 
Maria Kallio on oma suosikkini Lehtolaisen tuotannosta, ja se toimi myös tv-sarjana. Lehtolaisen Tappava säde -kirjassa esiintyy myös Maria Kallio.

Leena Lehtolaisen Turmaluoti oli Kirjan ja Ruusun päivän kirjana 2018, ja blogattu TÄÄLLÄ.

Leenan nimipäivä on muuten 22.7. onnea kaikille Leenoille, ja hyvä naisten viikkoa, osallistun tällä TuijaTan haasteeseen.

4 kommenttia:

  1. Kivaa, että Maria Kallion seikkailut jatkuvat. Olen niitä vanhoja kirjoja lukenut monta kappaletta, pitäisi ottaa sarjaa taas kiinni. :)

    VastaaPoista
  2. Leena Lehtolainen ja Maria Kallio ovat kelpo naisia, joiden seurassa olen aina viihtynyt hyvin.
    Eikä noiden luikertelijoidenkaan kanssa ole koskaan riitasointuja virinnyt.

    Kirjan kansikäärme on leppeä kaveri teoksen aina vaan ajankohtaisen, - mman - aiheen rinnalla; yksikin tapaus on liikaa!
    Pisteet Lehtolaiselle aiheen esillenostosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihetta on syytä käsitellä ja Maria Kallion parissa viihtyy. Tämä oli hyvä, mutta viihtymistä tuo kuvottavuus vähensi.

      Poista