Agatha Christie: Roger Ackroydin murha

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha, sivumäärä 237, Riksin sarja, 1959  , The Murder of Roger Ackroyd, ilmestyi alunperin vuonna 1926.

Tämä dekkari on yksi Agatha Christien uran pohdituimpia, ja vaihtoehtoistakin syyllistä on jostain syystä etsitty. Tämän juoni ja loppuratkaisu on kirjattu monelle sivulle, joten jos haluat säilyttää jännityksen lopeta tähän, joskaan en suoraan kerro kuka on murhaaja ja miksi.

Itse tiesin tällä toisella lukukerrallani syyllisen ja koko juonen, mutta kirjan kerronta on loistavaa. Vaikea uskoa miten hyvin Agatha Christie pystyy näin mestarilliseen suoritukseen. Minusta tämä on monelta osin nerokkain Agatha Christien aikaansaannos.

Kirjassa Roger Ackroyd on murhattu veitsellä, kuten kansikuvasta ilmenee omaan huoneeseensa, jonka ovi on lukittu, ja ikkuna on auki. Ikkunalaudalla on saappaiden jälkiä, Rogerin väitetään olleen elossa tiettyyn aikaan, ja seudun lääkärille tulee valesoitto. Tarina ei ala kuitenkaan tästä, vaan minäkertoja tohtori Sheppard käy teoksen alussa toteamassa, että leskirouva Ferrars on kuollut oman käden kautta. Hänen miehensä Ashley Ferrars kuoli "vatsatautiin" aiemmin. Miehen kuolemantapauksessa epäilyksiä oli arsenikkimyrkytyksestäkin. Ferrarsin kuolema liittyy motiivina Ackroydin murhaan.

Sheppard on varsin piikikäs kertoja, hänellä on teoksen alussa hyvin voimakkaita mielipiteitä, ja tuntemuksia. Tapahtumapaikkana Englannin maaseudun hiljainen King's Abbotin kylä, jossa asuu rikkaita naimattomia naisia ja eläkkeellä olevia upseereja pääosin. Kertoja on siis tohtori James Sheppard, joka asuu naimattoman siskonsa Carolinen kanssa. Caroline on hyvin utelias ja terävä. Naapuriin muuttaa eläkepäiville kurpitsoja viljelemään Hercule Poirot, jota Sheppard epäilee eläkkeellä olevaksi kähertäjäksi, jonka nimi olisi Poirott. Sheppard laukkaa teoksen alussa Roger Ackroydin tykönä. Sheppardin mukaan Roger on ollut aikeissa avioitua rouva Ferrarsin kanssa, mutta Ferrars on tunnustanut myrkyttäneensä miehensä ja riistänyt henkensä. Samana iltana Sheppard saa valehälytyksen, Ackroyd on murhattu. Eräiden käänteiden jälkeen Roger Ackroyd onkin lyöty tikarilla hengiltä. Roger Ackroyd on ollut varakas, hänellä on kuolleen vaimonsa lapsi kapteeni Ralph Patton kasvattinaan, joka on kihlautunut veljen tyttärensä Flora Ackroydin kanssa, joka on Rogerin velivainaan tytär. Floran äiti rouva Cecil Ackroyd sen sijaan elää ja tekee velkaa, myös Ralph syö enemmän kuin tienaa. Talossa on Rogerin ystävä majuri Hector Blunt. Rogerin Ackroydin henkilökuntaa ovat hovimestari Parker, palvelijattaret Ursula Bourne ja Elsie Dale sekä sihteeri Geoffrey Raymond, taloudenhoitajatar Elizabeth Russell, ja talon liepeillä "luminuuskasulkansa" kanssa pyörii poikansa Charles Kent.

Poirotin ammatti selviää kirjan kertojalle seitsemännessä luvussa, kun Flora Ackroyd tulee pyytämään Sheppardia mukaan, jotta Flora "uskaltaisi" pyytää palveluksia mestarisalapoliisilta. Poirotille kelpaa vain koko totuus ja sen hän lopussa kertookin, selvittäen jalanjäljet, ikkunan aukiolon, valesoiton, tätä ennen hän on puutarhurin tapaan perannut rikkaruohot, valealibit, kiristysmotiivit ja muut synnit, kuten valekihlat ja oikeat aviot. Pattonin piilopaikankin hän selvittää, se on paikallinen pönttölataamo. Tätä ennen Ackroydin talon liepeillä pörränneillä ihmisillä on paljon tunnustettavaa, ja tunnustaminen on terapeuttista. Murhaajan Poirot paljastaa kahden kesken ja jättää johtopäätösten teon hänelle itselleen.

Minäkertoja Sheppard pitää itseään älykkäänä, mutta Poirot pitää häntä uutena hastingisina eli häntä älyllisesti alempana. Sheppard taas oli arvioinut Poirot'n sekä ulkomaalaiseksi että kähertäjäksi. Molempia luokitteluja:ulkomaalainen ja kähertäjä, Sheppard pitää huonoina ja molempiin termeihin liittyy alentava piilomerkitys. Itse analysoisin maalaislääkärin olleen alistetun työläisen asemassa kylässä, jossa on rikkaita tilallisia ja äveriäitä eläkeläisiä. He pitävät rahvaana kaikkia, jotka ovat toimessa.

Tohtori käy keskusteluja nokkelan vanhapiikasisarensa kanssa. Keskusteluja on nautittava seurata. Caroline pitää Jamesia heikkona kuin ruoho. Poirot analysoi taas herran kirjoituksia liian vaatimattomiksi.

Eräs rikoksen tekoajan salaamisen kannalta oleellinen laite on diktafoni tai kuten kirjassa mainitaan parlagrafi. Eli laitteeseen on jo voinut 1920-luvulla äänittää puhetta, kuten useimmat keksinnöistä se on Edisonin fonografin sovellus, jonka Edison itse keksi. Myös levysoitin, johon puhetta äänitetään oli Edisonin keksimä, tällainen laite on myös kuvattu Graham Greenen teoksessa Kiveä kovempi.

Tässä tarinassa murhan lopullinen motiivi oli rikollisen paljastumisen peittäminen. Rikollinen haluaa estää kiristyksensä julkitulon. Juoni on kuitenkin rakennettu loistavasti, miltei jokaisella on ollut rahahuolia tai aviottomia lapsia, menneet salanaimisiin tai olleet valekihloissa.

Agatha Christieltä on ollut loistava valinta käyttää minäkertojaa. Tässäkään kaikki tapahtumat eivät ole niin kuin kirjoitetaan. Christie on kuitenkin vienyt tarinan uudelle tasolle, sillä myös näköhavainnot uhrin viime hetkistä ovat harhaisia, koska myös syyttömät valehtelevat kukin eri syistä.

Agatha Christien: Roger Ackroydin murha on dekkarien aatelia ja Agathan omassakin tuotannossa kärkisijoilla, ainakin 1920-luvulla julkaisuista paras.

***
Kirjan syyllistä on analysoitu muutenkin. Pierre Bayard on rakentanut toisen ratkaisun. Pidän kyllä aika paksuina Pierre Bayardin "tutkimuksia" siitä, että utelias vanha neiti-ihminen eli Caroline olisi "Christien alitajunnassa" tehnyt murhat. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia hyppiä ikkunoista, lavastaa jalanjälkiä, kantaa tavaroita ja kiristää ihmisiä, hänellä ei ole myöskään motiivia, eikä mahdollisuutta (esimerkiksi puhua Roger Ackroydin kanssa kahden), ajokortiton vanhapiika ei myöskään maaseudulla pysty liikkumaan. Bayardin teosta ja sen argumentaatiota en ole lukenut, enkä aiokaan, mutta luin osittain sen vuoksi tämän teoksen uudestaan. Christien omaelämäkerta ei myöskään anna tukea tälle. Carolinea hän pitää kiinnostavana hahmona ja Caroline on neiti Marplen esikuva, Neiti Marple astui näyttämölle teoksessa Murha maalaiskylässä. Christiellä ei ollut tarkoitus tehdä Marplesta kilpailijaa Poirot'lle

Kirjan suomennosvuotta ei ole mainittu eikä suomentajaakaan, Suomennoksessa on joitain kankeita ilmauksia, kuten  "Sähkö paloi" s.74, ehkä valot vain olivat päällä. Henkilöiden edessä ovat lyhenteinä rva, hra ja nti, ei minusta ole sujuvaa. Huvittavana voi sen pitää Floran pyörtymiseen johtanutta hermotäristystä. Tämä on ilmestynyt hiljakkoin myös bon wsoy:n dekkarina, jonka suomentajaa ei ole mainittu, mutta suomennoksen on tarkastanut Kirsti Kattelus, ja esimerkiksi nämä hra, nti, jne on karsittu pois. Kattelus on suomentanut sujuvasti myös Agatha Christien Rakkauskirjeiden salaisuuden.

Vaikka englantilaisesta dekkarista on kyse, kylässä pelataan mahjongia, lähin kaupunki on Cranchester, eli aika lähellä Lontoota ollaan, mutta maaseudulla kuitenkin.
*****
Luvussa XXIII Poirot puhuu "tyhjästä hanhensulasta"  ja Poirot jatkaa "joka kohta toi mieleeni huumausaineiden nauttijan - ja sellaisen, joka on tähän tapaan tottunut Atlantin toisella puolen, 'lumen' nuuskaaminen on paljon tavallisempaa kuin täällä".

TV-toteutuksessa Poirot lukee murhaajan laatimaa päiväkirjaa, eli lähtökohta on hieman erilainen kuin kirjassa. Ensin rouva Ferrars kuolee, ja sitten Roger Ackroyd murhataan. Tämä on saanut huonot arvioinnit. Minustakaan tämä ei yllä kirjan tasolle, eikä edes parhaimpien tv-toteutuksienkaan. Syyllinen on sama, mutta loppu on turhan väkivaltainen.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.