torstai 6. lokakuuta 2011

Tytti Parras: Jojo



Tytti Parras: Jojo, 1968, Otava kuudes painos 1969 223 s. /Suuri Suomalainen kirjakerho 1970, 215 s.

Tytti Parras (s. 1943) kirjoitti esikoisteoksensa Jojon vuonna 1968. Se on nuoren opiskelijanaisen minäkerrontaa vuorokauden ajalta sisältäen takaumat ja muistelot ja paljon dialogia ihmisten välillä.

Teoksessa asutaan kommuunissa, ja päähenkilöt ovat opiskelijoita, mutta minusta kirja ei kuvaa opiskelijaelämää erityisesti, vaan motiivit ja teemat ovat abortti, "irtosuhteet", kolmiosuhteet ja myös ajankohtaiset pistot silloiseen todellisuuteen. Minulla on Suuren kirjakerhon painos vuodelta 1970, jota on luettu ahkerasti kirjan sivujen kunnosta päätellen.

Päähenkilö seikkailee kolmiossa Tampere , Helsinki ja Tallata. Kerrontaa höystää hänen kaveriensa runsas dialogi, jota päähenkilö Tinja lähinnä passiivisena seuraa. Tinja-nimeäkään ei juuri kirjassa mainita. Teos kattaa noin vuorokauden, mutta takaumat, päähenkilön mielessä piirtyvät menneisyyden osin hämärät häivät liittyvät lähinnä Tallataan ja liian läheiseen serkkuunsa Mikaan ja liian läheiseen veljeensä Lasseen ja hänen ex-tyttöystävään Millaan. Päähenkilön kavereista käsitellään eniten Riston asioita. Risto on helppo laittaa lokeroihin: kirjailija, pettäjäaviomies ja häntäheikki. Hänellä on poika (Petteri 3 v) mukana. Risto on luultavasti tutustunut kaikkiin teoksen naishenkilöihin ja he Ristoon. Pikkujäbä Petterillä on tosiaan vapaasta kasvatuksesta vielä se vapaampi oppimäärä, ja kolmivuotiaan innolla kivittää hanhia ja haukkuu paskoiksi kaikkia tätejä ja uhittelee poliiseille, ja isä senkun yllyttää, tai ei yllytä silloin, kun on joko ravintolassa tai käsi vieraan naisen hameen alla ja kun toinen nainen on poissa, kolmannella on käyttöä. Pikkupoika raahataan matkalle mukaan, ja minulla tämä tekee ehkä pahinta. Mitä täysikäiset tekevät toisilleen on aina sopimuksen välinen asia, mutta lapsia pitää aina suojella ja heidän kasvuympäristö pitää olla tuttu ja turvallinen. Näen Petteri mukanaolon kirjassa monella lailla merkittävältä. Pojan käytös on kuitenkin joukon järkevintä, ja Tinja, jonka aborttia kuvataan, ja niihin johtavia tapauksia muistellaan ja lopussa myös aborttikeskustelua käydään sekä yleisellä ja yksilötasolla on sen kokeneita muitakin, Petteri edustaa teoksessa sitä toista vaihtoehtoa, lasta. Petteri on kuitenkin selviytyjä ja kirjan todellinen sankari. Näin siis teoksessa, noin minun mielestäni lapsen kuuluu elää lapsen elämää ja saada virikkeensä lasten maailmasta ja hoito aivan muulla tavoin. Kirjassa lapsen moinen kohtelu etoo. 

Teos ei aukea aivan näin helposti, koska Tinjan suhde serkkuunsa Mikaan tulee häivetakaumissa esille, ja myös perheen pikku kummallisuudet, niitä ei kuitenkaan kokonaan avata eikä lainkaan selitetä, vaan lopulliset päätelmät jäävät lukijalle. Muutaman ajallisesti irrallisen sirpaleen varassa joudutaan kokoamaan koko palapeli. Tämä on toisaalta teoksen vahvuus. Teksti menee kahdella tasolla alun abortin jälkeen, eli opiskelijoiden suhdesoppana ja dialogina, jota Tinja passiivisena seuraa ja muistelee kasvun kipupisteitä. Tärkeitä henkilöitä ovat myös Tinjan veli Lasse, joka on nuori lääkäri ja Eevi Tinjan kolhoosikaveri, joka kertoo lukijalle sen Lassen ja Tinjan suhteesta, jota lukija on jo ounastellut. Mutta kukaan eikä mikään vahvista tätä, asia kuitataan hiljaisuudella. Myöskin sekä serkku-Mikan ja Lassen tyttöystävän Millan kohtalo ja motiivit jäävät auki, jokaisen itse pääteltäväksi.

Kirjassa on jokunen heitto Vietnamin sotaan, ja erääseen toiseen silloiseen selkkaukseen. Millan syntyperä tuodaan tässä kohtaa turhaan ilmi ja samoin valtion, jossa hän sen vuoksi olisi voinut asua. Abortin kuvaus kahdesti ja abortoidun sikiön katseleminen, ja alun hammaslääkärin ja Mika-serkun toimien kuvaus oli kieltämättä kuvottavaa, mutta minusta ne kuuluivat kirjan sanomaan, toisin kuin Millan syntyperä.

Tytti Parraksen esikoisromaanin minäkerronnassa on siis paljon samoja teemoja kuin myöhemmissä kauras- oksas- ja härkösesikoisissa, ja tästäkin kudelmasta on J.H Erkko palkinto siis tullut. Kaurasen esikoisessa käytiin abortilla, kuin myös Liksomin esikoisessa. Tytti Parras on syntynyt vuonna 1943, eli kirjanjulkaisu hetkellä hän on ollut 25-vuotias osapuilleen, päähenkilöt ovat suunnilleen samanikäisiä.

En provosoitunut lukemastani, vaikka provosoitiin, sillä teos on minusta jopa yllättävän hyvä ja seesteinen, paljon seesteisempi kuin J.H Erkko palkittu Rosa Liksomin esikoisnovellikokoelma Yhden yön pysäkki. Jotenkin tässä pelastusrenkaana on elämän myönteisyys, kaikesta kuonasta huolimatta elämä voittaa. Abortistaan huolimatta  tai ehkä siksi päähenkilö kohtelee pikkulasta järkevästi toisin kuin muut. Ympärillä on enemmän kaaosta, eikä vain nuoret ole "ongelmallisia", vaan eräs eläkeläinen janoaa vanhan vainaan irtaimistoa, ja kun ei saa tahtoaan läpi haukkuu "nykynuoret", kuten myös vuokraemännän sisko, joka häätää opiskelijat kommuunista, ja haluaa omat tavaransa pois tai siis siskonsa oletetut tavarat.

Kirjan numero olisi kolme. Tampere- Helsinki -Tallata, ollaan kolmessa asunnossa ja vielä Tinjan tuumailuissa tallataan monimutkaista kuviota: veli-sisko-serkku, eli -Lasse- minä – Mika, eli jojoillaan, tällaisia elämää etsivät nuoret voivat olla, rikkinäisiä.

Kirjan nimikko sana JOJO mainitaan sivulla 92 ”Mä olen matkustanut saakeli kun jojo ja retuuttanut tota poikaa

Pidin Jojoa  hyvänä teoksena lähinnä kerronnan ja sujuvuuden vuoksi, mutta myös siksi, että jännite säilyi. Toisaalta en saanut niitä vastauksia, joita odottelin, eli ilmeisesti jokaisen pitää vetää itse johtopäätökset.  Jojo kohahdutti 45 vuotta sitten, ei enää,  aika ja ilmaisu ovat muuttuneet, eli naisesikoiskirjailijoista lienee jonkun mielestä Tytti paras, eikä enää kohahduttavin.

J.H Erkon palkinnon saajistaa olen lukenut teokset

1968 Tytti Parras: Jojo, romaani
1975 Heikki Turunen: Simpauttaja
1981 Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä, romaani
1984 Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase, romaani
1985 Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki, novelleja jaettu, Boris Verho kirjan Varastossa aina palaa valo, kanssa.

Juhana Henrikki Erkko (1849-1906) oli runoilija.

Tytti Parraksen romaanista Hyvin kasvatettu tyttö on bloggaus on täällä.

2 kommenttia:

  1. Jossain naistenlehdessä tätä vinkattiin "estottomaksi luettavaksi". Kyllä meni kaffet väärään kurkkuun kun sitten kurkistelin teoksen läpi - aika on tosiaan hionut osan pois. Mutta miekin pidin tästä, hienosti kirjoitettu tarina. Vaikken enää paljoa muistakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta minusta useat arviot ei näe Tinjan pahaa oloa. Abortti-teema löytyy kyllä haulla, mutta ei ensin osuvista linkeistä. Liitin abortin yhteen pikku lapsen touhuiluihin ...
      Minusta hyvä kirja, voin sen sanoa kun lukemisesta on jo tovi :)

      Poista