Charles Osborne - Agatha Christie- Odottamaton vieras

Charles Osborne, sovittanut Agatha Christien näytelmästä Odottamaton vieras, The Unexpected Guest, suomentanut Tiina Ohinmaa, sekä Shakespearen sitaatit Paavo Kajander sekä T.S Eliotin sitaatit Ville Repo,  WSOY 1999, sivumäärä 164

Michael Starkwedder harhailee Walesissa ja ajaa autonsa ojaan. Hän menee lähimpään taloon. Siellä on ruumis rullatuolissa. Richard Warwick on saanut kuulan kalloonsa. Laura Warwick hänen vaimonsa tunnustaa ampuneensa miehensä. Ilmenee, että Richard on rampautunut leijonan metsästyksessä, hän on ollut vaikea kotona ja lähipiirille, ammuskellut naapureita, kissoja ja kaniineja. Richard on ajanut pienen pojan yli, ja selvinnyt kuin koira veräjästä valheellisen todistajalausunnon vuoksi.

Näytelmässä on monta kohtausta, johon tulee lisää ihmisiä, tai uusia motiiveja putkahtaa esiin. Talossa asuvat Richardin vajaamielinen velipuoli Jan, jota Richard on uhkaillut parantolalla, sekä Richardin umpikuuro äiti. Palvelija neiti Bennett, sekä hovimestari Angell, joka kiristää naapurissa asuvaa Lauran "ystävää" majuri Julian Farraria, joka on piipahtanut talossa ampumisen aikaan.

Poliisit tulevat selvittämään tilannetta. Jännitteitä tulee kostoa vaatineesta pikku pojan isästä MacGregorista. Juuri kukaan (tai ei kukaan)  talossa olijoista ei puhu totta. Epäilyksiä on ilmassa, Laura epäilee sekä Juliania että Jania, Angell epäilee Lauraa ja Juliania, poliisi epäilee sekä Starkwedderiä että MacGregoria (talosta löytyy ylimääräiset sormenjäljet). Mikä on MacGregorin vaikutus? Miksi Starkwedder lavastaa tapahtunutta, että Laura ei olisi syyllinen?

Näytelmä on varmasti hyvä, kirja ainakin on, varsinkin loppukohtaus on moniosainen ja hyvinkin yllättävä. Tämä oli minusta paras Charles Osbornen Agatha Christie näytelmistä, joista olen blogannut myös  Seitistä ja Salaisesta kaavasta.

Toinen Charles Osborne oli muuten wikipedian mukaan henkilö, joka kärsi hikasta yhtäjaksoisesti 68 vuotta 1922-1990. Tässä nikottelee ainoastaan revolveri.

****
Agatha Christien (1890 -1976) veli Monty oli vuosia Afrikassa ja ammuskeli myöhemmin palattuaan Englannissa talonsa mailla. Lapsen surma on ollut Agatha Christiellä murhan motiivina muutamassa teoksessa, ainakin Idän pikajunan arvoituksessa, ja tavallaan myös Tuijottavassa katseessa.

Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

Paroni von Münchhausenin seikkailut

Paroni von Münchhausenin seikkailut, Maailman parhaita nuortenkirjoja, Otava 1975, suomentanut Samulis, sivumäärä 133.

Tällaisessa muodossa luin paroni von Münchhausenin seikkailut. Paronin tarinat alkavat matkalla Pietariin. Matka taittuu hevosen selässä. Paroni luovuttaa viittansa viluiselle ja joutuu paksujen hankien vuoksi hevosineen kirkontorniin, eipä hätää paroni katkoo suitset ja jatkaa matkaa tällä kertaa susi perässään. Susi raatelee hevosen ja on sen uumenissa, kun paroni piiskaa elikkoaan laukkaan. Susi jolkottaa syötyään hevosen ja matka taittuu. Ei naurattanut.

Paronin ihmeellisiä metsästysjuttuja on kyllästymispisteeseen asti, ammutaan kaikkea mikä liikkuu ja mikä ei liiku.

Paroni menee yllättäen naimisiin kolmannessa luvussa. Vaimoon ei liity mitään eriskummallista, eikä häntä esiinny lopuissa tarinoissa, sen sijaan paronin paras ystävä (?) koira Diana saa kuin saakin kiinni uupumattoman jäniksen, jolla on vatsassa ja selässä jalat ja kääntyilee väsymyksen iskiessä, selälleen - mahalleen ....

Paroni taistelee Venäjän sodassa Turkkia vastaan. Kaverin hevonen menee kahtia, mutta hän liittää palat toisiinsa.

Neljännen luvun lopussa tapahtuu se kuuluisin seikkailu:
"Minä vaivuin ratsuineni päivineeni kaulaa myöten suohon, mutta silloin tartuin kaikin voimin toisella kädelläni omaan palmikkoni, puristin jalkani lujasti hevoseen kiinni ja niin vedin meidät kummatkin jälleen kuivalle maalle".  s. 44

Pavun vartta pitkin paroni pakenee kuuhun ja takaisin tulemista varten punoo kuihtuneesta kasvista köyden.

Paroni seikkailee vielä merillä mm. kalan vatsassa js lentää kannen tunnelmissa tykinkuulan selässä.

Paroni kirjoittaa siis lööperiä ja kuten valehtelijat aina, hän kokee, että jos hänen tarinoidensa todenperäisyyttä epäiltäisiin, se tuntuisi katkeralta

-Munchhausen ! Te laskettelette perättömiä.
-En ensinkään.  s. 88

Loppuosassa kirjassa ollaan Etnan sydämessä ja mennään maapallon halki.

Minulle kirja oli pakkopullaa, pienenä annoksena hauskaa, mutta kerralla luettuna liikaa.

Paroni von Münchhausen on ollut todellinen henkilö 1700-luvulla ja näitä tarinoita on ollut liikkeellä. Paroni on jäänyt elämään suosta vetonsa ansiosta.

Minusta näitä suosta vetoja on muitakin, eli tarinoita, joihin haluamme uskoa, että olisi helppo keino ulos tukalasta tilanteesta.

*****

Älä lue seuraavaa, sisältää yksipuolisia ja yksinkertaisia mielipiteitä

Suomi on velkaantunut miltei 10 miljardia vuodessa. Siksi on kummastuttanut kannat, että velkaongelmasta päästäisiin velkaantumalla vielä lisää. On taivasteltu uuden hallituksen leikkauksia, mutta useimmat niistä on joko peruttu, tai ne purevat vasta vuonna 2016 tai 2017.

Talouden suunta kääntyy hitaasti, jos nyt saadaan käännetyksi edes mitään. Mutta olemme velkaelvyttäneet miltei kymmenen vuotta kymmenellä miljardilla vuosittain, lisäksi kunnat ovat ottaneet velkaa. Kotitaloudet, yritykset ja taloyhtiötkin ovat velkaantuneet. Suomen valtiovelka on jo yli 100 miljardia euroa (eli miltei 600 miljardia markkaa).

Velka on veli otettaessa veljenpoika maksettaessa. Suomi on velkasuossa, eikä syömävelalla entistä velkaa voida maksaa pois. Tukasta itseämme vetämällä emme selviä. Tukistamalla liikaa kansalaisia (siis itseämme) ja lopettamalla järkeviä tuottavia toimintoja ja leikkaamalla koulutusta emme varmasti saa kuin deflatorisen kehityksen pahenemaan, Suomi näivettyy. Eli Münchhausen jää suohon, ei ole voimia vetää edes hiuksistaan.

Suomen velkaongelmaa ei myöskään minusta ratkaise virkamiesten lomaoikeuden lyhentäminen, sillä se ei vaikuta palkkakustannuksiin, tämä on minusta virkamiehen turhaa tukistamista. Eduskunnan loma-aika voisi olla, kuten tiettävästi Metalliliiton Riku Aalto ehdotti, myös 30 päivää. Uusilla kansanedustajilla kuten uusilla työntekijöillä, alempi. Se on sitä edestä johtamista omalla esimerkillä, joskin ymmärrän, että kansanedustajatkin ovat pätkätyöläisiä. Oikeasti laitetaan pohdintaa peliin. Moni akateeminen mies ja nainen elää elämäänsä ja elättää perhettään pätkätöillä. Se on yhtä stressaavaa kuin paroni Münchhausenin seikkailut, mutta siitä on huumori vielä kauempana kuin tästä "hauskasta kirjasta". Münchhausen kuitenkin henkilönä ei koskaan luovu toivostaan, ja hän selviytyy kiperistä paikoista. Sitä Suomessakin tarvitaan, optimismia, yrittämistä, eikä enää valittamasta.

Edit 29.11.2015: Kommenteihin viitaten, nyt puhutaan Eduskunnan kyselytunnin valtiovarainministerin Hallintarekisteri-sanomisista, onko annettu väärää tietoa ja miksi on annettu, Kyseinen kyselytunti 26.11.15 löytyy Areenasta täältä ja kysymys on noin 39 minuutin jälkeen, 10%:a luku on 41:50 kohdalla ja sen jälkeen. Itse sanomiseen en ota kantaa, mutta itse hanketta vastustan. 

Agatha Christien Seitti, kirjoittanut Charles Osborne

Agatha Christie: Seitti, alkuteos Spider's Web, näytelmästä sovittanut Charles Osborne, suomentanut Kirsti Kattelus, wsoy 2012.

Copplestonen kartanossa on vauhdikas viikonloppu. Päähenkilö Clarissa Hailsham-Brown on uusionaimisissa Henrynsä kanssa, joka aikoo vastaanottaa pääministerin, Sir Johnin joka tulee neuvottelemaan kahden kesken erään diplomaatin kanssa. Ongelmia on odotettavissa, Clarissa Hailsham-Brown löytää olohuoneestaan ruumiin, jota piilotellaan ja siirrellään ja poliisit etsiskevät sitä.

Itse juoni on vaihteleva ja näytelmä on sekä kepeä että kipeä, mutta näin dramatisoituna juttu on puiseva. Löytynyt ruumis kuuluu Oliver Costellolle, miehelle, joka on naimisissa Clarissa miehen ex-vaimon kanssa ja on huumekauppias. Lisäksi Clarissan tytärpuoli Pippa (12 v) sekoitetaan juoneen ja epäillään jopa murhasta.

Teoksen alku on hyvinkin kepeää. Clarissa on tehnyt vanhoille aristokraateille portviinien makutestin. Purskuttelusta ja hörppimisestä saadaan paljon iloa irti, varsinkin kun portviinit ovat kaikki peräisin samasta pullosta ja on halpaa laatua.

Murhan motiiviksi paljastuu eräs 14 000 punnan "paperipala" ja syylliseksi yksi kartanon turhake-vieraista.

Agatha Christien Seitti on luultavasti hyvä näytelmä. Kirjan muodossa se jäi puisevaksi paminaksi.

Agatha Christie os. Miller (1890 - 1976) kirjoitti paljon näytelmiä. Kuuluisin niistä lienee Hiirenloukku. Seitin kirjaversion on loppuun saattanut Charles Osborne (s. 1927).

Toinen Charles Osborne oli muuten wikipedian mukaan henkilö, joka kärsi hikasta yhtäjaksoisesti 68 vuotta 1922-1990.

Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Toinen kutsu

Agatha Christie: Toinen kutsu,  Problem at Pollensa Bay and Other Stories, suomentanut Kirsti Kattelus, ja säkeet Alice Martin, WSOY 1992, Sapo 361, sivumäärä 206.

Agatha Christien Toinen kutsu sisältää seitsemän Christien lehdissä aikanaan julkaistua tarinaa. Minusta tarinat ovat varsin korkeatasoisia.

Ongelmia Pollensanlahdella -tarina on julkaistu lehdessä ensimmäisen kerran vuonna 1936.
Pollena Bayssa ratkoo ongelmia omalaatuinen eläkkeellä oleva virkamies  Parker Pyne, joka on töissään laatinut tilastoja. Hän on pannut The Timesin  ilmoituksen: "oletteko onnellinen, jos ette, ottakaa yhteyttä Parker Pyneen, osoite Richmond Street 17".  Ilmoitus on niin vetävä, ettei Parker Pyne saa rauhaa edes Mallorcan lomallaan. Konservatiivinen rouva Chester haluaa varjella poikaansa Basilia punapäiseltä modernilta naiselta Betty Greggiltä. Basil taas haluaa olla Bettyn kanssa. Parker Pyne kysyy nuorilta kolme kysymystä: "nukutteko ikkuna auki, pidättekö samasta ruuasta ja oletteko ilta- vai aamu-uninen". Saamiensa vastausten mukaan hän arvioi nuorten avionäkymät hyväksi ja kutsuu yhden vakiotyöntekijänsä eli Madeleine de Saran liehittelemään Basilia. Pian tämän jälkeen äiti pitääkin Bettyä jo pojalleen sopivampana naisena, tosin Basilin on jutun päättyessä Madeleinea ikävä.

Toinen kutsu -tarina on lehdessä julkaistu 1932
Toinen kutsu on idealtaan sama tarina kuin Särkyneen peilin arvoitus (1937), eli  Poirot on kutsuttu upporikkaan Hubert Lytcham Rochen luo, ruokapöytään on kokoontunut lisäksi porhon vaimo, sihteeri, ottotytär, ja eräs miljonääri. Poirot'n juna saapuu myöhässä, mutta myös isäntä on myöhässä aterialta, vaikka gongi on jo soinut kahdesti, Hubert Lytcham Roche on vainaa, epäillään, että hän olisi ampunut itseään revolverilla päähän, Huoneessa on särkynyt peili, ovi on lukossa. Toinen kutsu -nimi tulee kahdesta kongin kumahduksesta, toinen aiheutui ammutusta luodista, gongi on myös kirjan kantena. Ampumisen ääntä ei kuulu äänenvaimentimen takia, mutta luoti osuu gongiin. Tekijä lavastaa itsemurhan ja särkee peilin, joka tuottaa siis epäonnea, sillä Poirot narauttaa tekijän. Syyllinen on eri henkilö ja eri motiivilla kuin pidemmässä versiossa.

Keltainen Iiris -tarina on julkaistu vuonna 1937, se on idealtaan sama tarina kuin Christien pitkä dekkari  Helmeilevä kuolema vuodelta 1945
Poirot'lle soitetaan pelokas kutsu keltaisten iiristen pöytään, Poirot'n saapuessa, pöydässä istuu vain Anthony Chapell, mutta paikalle tulee miljonääri Barton Russell, hänen kuolleen vaimonsa Iiriksen sisar Pauline Weatherby, jonka holhooja Russell lisäksi on, mukana on myös Lola Valdez ja diplomaatti Stephen Carter. Henkilöt on kutsuttu Iiriksen nelivuotismuistotilaisuuteen. neljä vuotta sitten kuolleen Russellin vaimon muistoksi. Samat henkilöt olivat paikalla, kun Iiris kuoli syaniidiin. Tämä versio tarinasta tämä on minusta parempi, Hercule Poirot estää toisen murhan, henkilö vain näyttelee kuolemansa. Syyllinen saadaan kiinni, mutta päästetään poistumaan (ainakin hetkeksi), eräs pari avioituu ja Poirot suostuu uhkean neiti Valdezin tanssiinkutsuun.
Helmeilevässä kuolemassa ei ole Poirot'ta ja tarina alkaa ensimmäisestä murhasta, muuten tarina menee suurin piirtein samoin tosin henkilöitä on liuta enemmän, samoin tapahtumia. Lyhyenä tarinana tämä toimi minusta hyvin.

Värikkäät teekupit -tarina julkaistiin vasta vuonna  1971
Herra Satterthwaite on menossa lapsuuden ystävänsä Tom Addison luo. Satterthwaiten auto hajoaa ja Satterthwaite muistelee Tomin perhettä, ja Tomin tytärtä Lilyä, jonka kummi hän oli. Lily oli avioitunut, muuttanut Keniaan, jossa oli kuollut auto-onnettomuudessa. Mies oli mennyt uudestaan naimisiin. Satterthwaite tapaa Lilyn aviomiehen uuden vaimon ostamassa Harlekiini-teekuppeja hajonneiden tilalle odottaessaan autonsa kuntoon tuloa. Satterthwaite tapaa myös Harley Quinin vanhan nokkelan ystävänsä, ja hänen koiransa. Teehetkessä on outo tunnelma. Satterthwaite tajuaa, että Lilyn aikuista poikaa yritetään myrkyttää, ja hän estää tapahtuman. Tämä on hyvin tunteikas ja loistava tarina, joka sisältää paljon hiljaista tietoa ja ennakkoaavistusta, minusta kokoelman paras tarina. Jonkin verran sitä latisti Christieltä lukemani samanlainen tarina eli SOS, jossa on samantyyppinen teehetki samoin motiivein. Tässä tarina viedään minusta paremmin loppuun.

Regattamysteeri julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1936
Parker Pyne astuu estradille, kun arvokas jalokivi on varastettu. Isaac Pointzin arvokas Aamuntähti -jalokivi varastetaan. Näissä varkaustapauksissa on usein sama kaava, eli varkaus tapahtuu ensin, jalokivi toimitetaan pois, tässä muovailuvahassa, sitten tapahtuu "varkaus", joka huomataan, mutta kyse on jäljennöksestä. Regattamysteeri tämä on siksi, että jalokiviliiga esiintyy  liikemiehinä ja ovat hivuttautuneet Poinzin porukkaan. Varkauden suorittaa lapseksi tekeytynyt aikuinen, joka tekee sekä oikean, että valevarkauden. Parker Pyne ratkaisee ongelman.

Koiran tähden -tarina julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1929
Joyce Lambert hakee töitä, mutta ei saa töitä kotimaastaan. Hän asuu alivuokralaisena, häntä kosii rikas ylimieleinen vallankäyttäjä mies. Tarinan ytimessä on kuitenkin Joycen koira Terry, joka on tulossa vanhaksi. Terry on Joycen ainoa tuki. Joycen rakastettu on aikoinaan kuollut sodassa. Tarinassa koirakin kuolee, mutta lohtua on ehkä edessä. Tämä oli koskettava tarina rakkaudesta koiraan, surusta koiran kuolemasta.

Magnoliankukka -tarina julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1925
Magnoliankukka on kolmiodraama. Theodora Darrell pettää miestään rikasta Richardia, herkän Vincent Eastonin kanssa. Theodora jättää miehensä, mutta näkee tämän liikkeen tehneen konkurssin ja palaa miehensä tueksi. Richard vaatiikin Theodoran hakevan tietyt paperit Vincentin tyköä tuhottavaksi... Theodora myöntyy, mutta teko on liian raskas ...
Tämä on minusta myös erittäin hyvä tarina.

Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

Hergé: Mustan saaren salaisuus

Hergé: Tintti Mustan saaren salaisuus, L'ile noire, suomentanut Heikki ja Soile Kaukoranta, Kustannus OY Semic/Sarjis, Tampere 1989.

Hergén Mustan saaren salaisuus ilmestyi Tintin juhlakirjan mukaan 15.4.1937 - 16.6.1938 ja mustavalkoinen 124-sivuinen albumi ilmestyi vuonna 1938. 

Mustan saaren salaisuus -albumin aihe on rikos. Tintti huomaa rekisteröimättömän lentokoneen pakkolaskun. Hän menee apuun, mutta häntä ammutaan. Sairaalaan tulevat albumissa hölmöilevät Dupond ja Dupont, jotka jahtaavat myöhemmin myös Tinttiä, sillä hänestä tehdään junamatkalla syntipukki. Tintti vapautuu Dupondien käsiraudoista ja kytkee Dupondit niihin, tästä on paljon "riemua". Dupondit myöskin törttöilevät lentonäytöksessä, mutta heidät palkitaan.

Kyse on väärän rahan tekemisestä ja levittämisestä. Tintin polku johtaa Englantiin ja lopulta Skotlantiin. Miloulla on rooli hyvässä ja pahassa. Milou humaltuu junamatkalla Loch Lomond whiskystä, mutta lopulta konnien saarella pelottaa ihmisapina Rankon, jota armottomat roistot pitävät saarella pelotteena.

Tintti törmää seikkailussa erääseen vakiokonnaan eli J.W Mülleriin eli tohtori Mülleriin, joka on albumeissa Mustan kullan maa sekä Seikkailu Punaisella merellä. Müllerillä on mielisairaala. Tintti jää kiinni ketunrautaan, ja jää vangiksi, mutta pakenee, ja syntyy tulipalo, mistä Tintti pelastetaan.

Huumoria on tehty myös palomiesten toiminnasta, tässä kuvassa haetaan vajan avainta.

Tintin matka johtaa Skotlantiin ja Ben Moren linnaan Mustalle saarelle, missä hän selättää konnat ja "ystävystyy" Rankon ihmisapinan kanssa.

Mustan saaren salaisuus on vauhdikas albumi ja sisältää paljon huumoria, myös ihmisten asenteista.

****
Tästäkin albumista on julkaistu Helsingin Sanomien 16.11.2015 mukaan mustavalkoinen versio.

Yläkuvan mukainen albumi on ainakin kolmas versio tästä tarinasta, joten alkuperäinen voi olla ostamisen arvoinen.

Kuvan albumi on tosiaan mustavalkoinen ja minusta oikein mukava sen nimi on Musta Saari.

Tässä yksi kuva kahdesta eri albumista.

Herge: Särkynyt korva

Hergé: Tintin Seikkailut Särkynyt Korva, L'Oreille cassee, suomentanut Heikki ja Soile Kaukoranta, Otava,TUPLATINTTI 2

Hergen Särkynyt korva alkoi ilmestyä 1935 lopussa viikottain Le  Petit Vingetimessä.

Tästä albumista on julkaistu nyt Helsingin Sanomien 16.11.2015 mukaan mustavalkoinen versio, Otavan verkkokaupassa tätä myydäänkin hintaan 25 euroa.

Hesarin jutussa on  mustavalkoinen kuvasivu, josta alla kaksi ruutua.

Tässä on siis epäselvät valokuvat sekä värillisestä että mustavalkoisesta albumista. Hesarin mielestä mustavalkoisissa kuvissa kerronta on notkeampaa ja kuvat ovat avarampia. Totta, mutta Tintti-albumien värillisyys on minusta myös hieno asia, myöhemmät albumit ovat hyvin värikkäitä esimerkiksi Auringon temppeli ja Castafioren korut. Mustavalkoinen albumi on tuolloin ollut nimeltään Lohjennut korva.

Särkynyt korva -albumi käynnistyy  Etnologisesta museosta, kallisarvoinen fetissi varastetaan ja tarinan lopussa Tintti palauttaa fetissin sinne liimattuna ja kolhuja kärsineenä.

Fetissivarkauden motiivi selviää vasta aivan albumin lopussa, siellä on timantti sisällä, jota kaksi konnaa sukeltavat hakemaan Tintin kanssa. Timantti jää pohjaan, konnat hukkuvat, mutta Tintti pelastuu.

Albumin alussa fetissi on varastettu ja kuvanveistäjä Balthasar on murhattu. Tintti on konnien perässä. Taistelu käydään kuvanveistäjän papukaijasta, jonka vakiosana on IHRRAMAHA, papukaija lopulta kertoo sen henkilön nimen, jolla fetissi on ja siksi konnat ja Tintti suuntaavat Etelä-Amerikkaan San Theodorosiin, jossa kenraali Tapioca syrjäytetään ja kenraali Alcaraz,  monien Tinttien vakiohahmo, kaappaa vallan. San Theodorosiin palataan albumissa Tintti ja Picarot, bloggaus täällä.

Albumi on 1930-luvun hengessä täynnä seikkailuja, yllätyksiä, teloituskomppanioita ja salamurhayrityksiä, joista Tintti ja Milou nipin napin selviävät.

Asekauppias yrittää provosoida sotaa myymällä sekä San Theodorosille että naapurimaa Nuevo Ricolle saman määrän aseita.

Tintti pakenee viidakkoon, missä on verenhimoisia intiaaneja. Tintti ja eurooppalainen intiaanien kanssa asuva Ridgewell joutuvat bibarojen vangiksi. Ridgewellkin nähdään albumissa Tintti ja Picarot. Ridgewell on vatsastapuhuja ja he pääsevät pinteestä ja menevät arumbajojen luo, joiden fetissi on alunperin ollut.

Fetissejä tehdään maassa sarjatuotannolla. Varastettu fetissi kuitenkin löytyy, mutta sisällä ollut timantti putoaa valtameren pohjaan, ja Tintti palauttaa rikki menneen mutta korjatun fetissin museoon.

Särkynyt korva on viimeinen albumi, missä Tintti ja Milou seikkailevat kahdestaan, sillä kapteeni tulee kahden albumin päästä eli Kultasaksisessa ravussa, sitä ennen julkaistiin vielä Mustansaaren salaisuus, jossa ovat myös Dupond ja Dupont ja Ottokarin valtikka, jossa vilahtaa Bianca Castafiore ja Dupond ja Dupont törmäilevät, kuten Särkynyttä korvaa edeltäneessä Sinisessä Lootuksessa, jossa on myös Tintti Tiibetissä -albumissa etsittävä Tsang.

Leena Liukkonen: Aatos

Leena Liukkonen: Aatos, Siltala 2014, sivumäärä 155.

Kirjan päähenkilö Aatos Erkko (1932 - 2012) oli suomalainen suurmies ja toisen suurmiehen Eljas Erkon poika. Aatos Erkko oli lehden kustantaja, ministeri ja aikanaan Suomen rikkain mies, mutta mies oli myös yksinäinen ja syrjäänvetäytyvä.  Aatos Erkko oli ministeri arvonimeltään, isä Eljas oli Suomen hallituksen ministerinä useaankin otteeseen, hän neuvotteli myönnytyksistä Neuvostoliiton kanssa 1939, mutta niitä ei annettu ja Neuvostoliitto hyökkäsi. Eljas Erkko ei pitänyt tätä virheenä, olisi hyökännyt ehkä joka tapauksessa(?). Eljas Erkko oli myös diplomaatti, kansanedustaja, päätoimittaja ja lehden kustantaja, jonka suhdetta poikaansa tai pojan suhdetta isään ja isän "poissaoloon" (oli sodan aikana vaativissa tehtävissä ja muuten työelämässä) käsitellään kirjassa.

Leena Liukkonen on toimittaja ja diplomaatti (lähde_ kirjan sivulieri). Liukkonen oli yksi Aatoksen ystävistä, jolle Aatos kertoi elämänsä tarinaa tai kokemuksia elämästään. Aineistona on käytetty myös ruotsalaisen Anna C Belfragen hallussa olevia haastatteluja. Liukkonen tutustui Aatos Erkkoon esipuheen mukaan vuonna 2001.

Kirja on jokseenkin kronologinen kuvaus, joka on syntynyt kymmenen vuoden aikana Liukkosen ja Erkon keskusteluissa. Liukkonen on käynyt keskusteluja myös muiden Aatoksen tunteneiden ihmisten kanssa. Kirjassa on pohdiskeleva ote ja lapsuus- ja nuoruusmuistoja on paljon.

Olen tutustunut  Aatoksen elämänvaiheisiin, alla on linkki Harri Saukkomaan ohjelmaan, jonka tv-ohjelman lopuksi on Aatos Erkon haastattelu vuodelta 1994, linkkasin myös Helsingin Sanomien muistokirjoituksen.

Liukkosen kirja avaa aika paljon Aatoksen lapsuutta ja tätä "velvollisuuden viittaa".

Aatoksen lapsuus oli monikulttuurinen, englantilainen äiti Violet Sutcliffe oli syntynyt Riiassa ja asunut Moskovassa Venäjällä ja puhui isosisko Patricialle ja Aatokselle ruotsia ja Mariette sveitsiläinen lastenhoitaja puhui ranskaa. Aatos luki englanninkielisiä sanomalehtiä. Talvisota alkoi loppuvuonna 1939 ja Helsingin pommituksia paettiin Pohjanmaalle, ja myöhemmin Ruotsiin, isä toimi Suomen asianhoitajana Tukholmassa. Sota-aikana Aatos asui ruotsalaisessa perheessä. Sodan jälkeen muutettiin takaisin Suomeen. Koulunkäynti ei sujunut ja Aatos Erkko viimeisteli koulutuksensa USA:ssa ja suoritti yliopistotutkinnon Columbian yliopistossa, josta hän tuli Suomeen ja Viikkolehden päätoimittajaksi, ja josta työstä piti. Tämän jälkeen hänen oli pakko siirtyä Helsingin Sanomiin. Tämän Aatos koki velvollisuudeksi

Liukkosen teksti on syntynyt keskusteluissa Aatoksen kanssa, paljon on puhuttu myös automatkoilla. Kirja oli varsin nopealukuinen, mutta vaikea blogattava, sillä se on syntynyt henkilökohtaisten keskustelujen pohjalta, ja tuo enemmän esiin ihmistä. Kirjasta sain käsityksen, että Aatoksen välit siskoon Patricia Seppälään olisivat olleet viileät. Kirja tuo esiin myös Aatoksen "harrastuksen" aiheita ja kiinnostuksen kohteita sekä rapukestejä, joihin kutsuttiin monia merkkihenkilöitä.

Kirjan mukaan Aatos ei ajanut omaa asiaa, ja hän eli lehdelle. Aatos puhui aina "me" tai "lehti", hän oli myös henkilöstörahastojen kannalla. Asioiden ajamisesta poikkeuksen teki  EU-jäsenyys ja Aatos Erkko oli kirjan mukaan Helsingin Sanomien EU-kampanjan takana, kansanäänestyksen alla. Saukkomaan haastattelussa Aatos minusta hienosti kiteyttää EU-jäsenyyden. Eli se EU johon liitytään, se EU kehittyy ja pitää olla muutoksessa mukana. Aatoksen mukaan, "meidän saamattomuutemme voi jatkua sielläkin, emme pärjää edes siellä", lainaus ei ole sanatarkka, mutta on tarkka, sillä emmehän pärjänneet edes EU:ssa.

Jokken mielipide: Emme sopeutuneet euroon, annoimme kustannustasomme nousta, öykkäröimme muiden kriiseillä ja ajoimme taloutemme kaameaan kurakuntoon. Emme tunnusta vieläkään virheitämme ja köyhyyttämme. Olemme väärissä asioissa avoimia ja "edelläkävijöitä" ja väärissä asioissa sulkeutuneita ja jälkijunassa. Meitä ei ymmärretä  EU:ssa, emmekä ymmärrä EU:ta, Paavo Lipposen hallituksen jälkeen meillä ei ole ollut sanottavaa omaa EU-strategiaa tai emme ole ollut EU:n kehityksen vetureita vaan jarruvaunuja. Toisaalta minusta kaikki osoittaa sitä, että jokin EU:ssa ei toimi, tätä emme ole osanneet ennakoida emmekä varautua. Itse asiassa kriisejä on kriisien jälkeen. Osa kankeasta byrokratiasta on kiistämättä EU:n aiheuttamaa. Juurikaan mitään lakejakaan ei voida enää muuttaa, sillä ne rikkovat perustuslakia. Kun luottoluokituksemme laskee, lainan hoitokulumme kasvavat ja silloin tulevat EU:n sanelemat säästökuurit.  Aikaa, mahdollisuuksia ja toivoa on, mutta huonolta näyttää, kun nyt yritetään saada solmuun vielä työmarkkinajärjestöjen neuvottelut. Suomi vältti tänään nipin napin EU-komission erityistarkkailun. Olemme pian siis tarkkailuluokalla, EU:n huonoimpia. Hävettää!

Saukkomaan ohjelmaa muutenkin suositan. Siinä on eri haastateltavia mm. Jörn Donner ja samalla luokalla ollut kalastaja Pentti Linkola.

Leena Liukkosen Aatos -kirjasta ei ole enempiä aatoksia.

*****
Aatos Erkko Ylen elävässä arkistossa (1994) täällä.
Aatos Erkon muistokirjoitus Helsingin Sanomissa täällä.
Margitin bloggaus ylläolevasta kirjasta täällä.