Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus

Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus, Murder is Easy 1939, suomentanut Eero Ahmavaara, WSOY 1985. Sivumäärä 280.

Intiassa  Mariporissa (Mayang Straitsissa) palvellut poliisimies Luke Fitzwilliam tapaa junassa mukavan mummelin neiti Pinkertonin, jonka mukaan hänen kylässään Wychwoodissa murhaillaan ihmisiä ja se on liian helppoa. Hän on menossa suoraan Scotland Yardiin kertomaan huolensa. Lontoossa neiti Pinkerton jää kuitenkin auton alle ja kuolee. Lavinia Pinkertonin mukaan seuraava uhri olisi tohtori Humbleby ja hänet on pelastettava. Kun  Luke Fitzwilliam näkee Humblebyn kuolinilmoituksen lehdessä, hän päättää mennä tutkimaan tilannetta paikan päälle. Hän ottaa yhteyttä ystävänsä Jimmy Lorrimerin serkkuun kolmikymppiseen Bridget Conwayhyn. Bridget asuu lordi Whitfieldin kihlattuna entisenä sihteerinä ja entisessä kotitalossaan. Lordi Gordon Whitfield julkaisee ilkeitä viikkolehtiä, ja on runnonut tiensä huipulle.

Lukella on peiterooli kirjantekijänä. Luke on tutkivinaan kansantaruja ja hautajaistapoja, ja kylällähän on ollut hautajaisia varsin runsaasti: tohtori Humbleby on kuollut verenmyrkytykseen, Tommy Pierce putosi tikapuilta, Amy Gibbs joi hattumaalia yskänlääkkeenä, rouva Horton kuoli vatsakalvontulehdukseen, ja herra Carter suistui virtaan.

Neiti Pinkertonin salaisuus -kirja kuvaa hyvin maalaiskylän ristiriitoja. Kylässä lakimies herra Abbott on ollut riidoissa eräiden murhattujen kanssa, tohtori Thomas hyötyy toisen tohtorin kuolemasta ja hänellä oli kollegansa tytär kiikarissa, taidemaalari Ellsworthy on maalatessaan käyttänyt Amy Gibbsiä mallinaan. Kaverilta löytyy outoja kuvia, ja oudoista esineistä. Neiti Honoria Waynflete väittää olleensa neiti Pinkertonin ystävätär ja hänellä on Lavinian kissa Wonky Pooh. Kirkkoherra Wake saattaa olla fanaatikko ja majuri Hortonin yllättäen kuollut vaimo on ollut hyvin hankala.

Seuraavaksi avaan hieman asetelmaa, en kuitenkaan syyllistä enkä motiivia, mutta tässä voi tulla välillisesti juonipaljastuksia.

Kylän henkilöt ovat riidoissa. Kyse on kuitenkin arkipäivän hankauksista. Murhaaja sen sen sijaan toimii toisin motiivein ja tavoin. Neiti  Pinkertonin salaisuus -kirjassa esiintyy lopussa myös tarkastaja Battle, joka on muutamassa Christie-dekkarissa myös Kohti nollapistettä -teoksessa, jossa murhaajan päämäärä ja motiivi olivat täysin identtinen. Minusta Agatha monisti murhakaavan, joskin tämä on todella erityyppinen teos, joka osoittaa Agatha Christien taitoa dekkaristina. Tässäkin murhaaja on täydellinen mielipuoli, joka punoi samoin kuin aiemman dekkarin narsisti pahan verkkonsa.

Kaikki epäilykset tuntuvat lankeavan rahvaanomaisen lordin niskaan. Pinkerton on jäänyt Rolls Roycen alle, vielä kun lordin autonkuljettaja kopautetaan ikiuneen hiekkasäkillä. Lisäksi Luke Fitzwilliam rakastuu lordin kihlattuun Bridget Conwayhyn...

Kannessa on punaista hattumaalia, ja kanarialintu. Pahan symboli on kirjassa vuohi. Runon säkeistö avaa motiivin ...

Kuten aiemmin mainitussa Kohti nollapistettä -teoksessa tässä loppu on varsin yllätyksellinen. Neiti Pinkertonin salaisuus on minusta hyvä dekkari.

Agatha Christien (1890 - 1976) etunimi alkaa A:lla, miltei kaikki dekkarit ovat myös laatua A, vaikka niissä ei olisikaan vakiohahmoja Hercule Poirot'a tai neiti Marplea. 

Tästä on tehty tv-elokuva, jossa salapoliisina on neiti Marple.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan

Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan, alkuteos Death Comes as the End  1945, suomentanut Anna-Liisa Laine, SAPO 1974, sivumäärä 221

Agatha Christien Kaikki päättyy kuolemaan on perinteinen dekkari, vaikka se sijoittuukin 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Egyptin Theebaan.

Kirja alkaa, kun päähenkilö Renisenb palaa kotiin nuorena leskenä, mukanaan poikansa Teti. Renisenb luulee, että kaikki on ennallaan. Hänen isänsä Ka-pappi ja maanomistaja Imhotep hallitsee omaisuuttaan. Renisenbillä on kaksi veljeä Jahmose ja Sobek. Jahmose on hiljainen ja harkitseva, kun taas hänen vaimonsa Satipy on varsinainen kiljukaula ja riidanhaastaja. Sobek on räiskyvä persoona, ja hänen vaimonsa Kait on pyylevä ja ruma, ja kaitsee lapsikatrastaan. Sobek käy vieraissa. Imhotepillä on toisesta avioliitostaan poika Ipy, joka on todellinen lellitty kukonpoika.

Renisenb kuuntelee, kun vaimot kinastelevat entiseen malliin, Perheeseen kuuluu myös isoäiti Esa. Perheen taloudenhoitajana häärää isännälleen uskollinen, mutta muille häijy Henet. Juonen kannalta merkittäviä ovat myös kirjurit tilustenhoitaja Hori ja uusi kirjuri ja runoratsu Kameni. Tilalla viljellään ohraa, vehnää ja puuvillaa sekä pidetään karjaa.

Kun Imhotep tulee tiluksiltaan pohjoisesta ja tuo kotiinsa  19-vuotiaan kauniin uuden ilkeän ja komentelevan (jalka)vaimon Nofretin, menee leipä ja sorsapaisti väärään kurkkuun monella. Isä-Imhotepin poissa ollessa pojat ovat pitäneet tilaa. Esikoinen Jahmose on liian arka antamaan käskyjä, mutta Sobek on hillitön ja on epäonnistunut puukaupoissa. Vanhempien veljien varjossa heidän nuori velipuolensa Ipy hamuaa valtaa. Kaikki veljekset haluavat isänsä huomiota. Renisenb yrittää pysytellä naisten juoruilusta ja riidoista erossa. Renisenb kaipaa Osiriksen luo matkannutta miestään Khaytä.

Nofret ottaa asemansa ja vaatii muilta nöyristelyä. Nofret on ilmiriidoissa kaikkien kanssa. Kun Imhotep palaa pohjoisille tiluksilleen, alkavat pienet vahingot kiusata Nofretia. Nofret kantelee kirjeitse miehelleen. Isän vastauspapyryksessa luvataan ajaa Jahmose ja Sobek kotoa. Isän kotimatkan aikana kateus ja vallanhimo ryöstäytyvät käsistä. Tämän jälkeen Nofret suistuu polulta jyrkänteeseen.

Nofretin kuolemaa pidetään tapaturmana, mutta kuolemantapaukset jatkuvat. Kaikki paha ei purkautunutkaan, vaan pahuuden lipas aukeni ja tapahtuu neljä murhaa lisää ja lopulta kirjuri Hori selvittää tekijän, ja ehjää viimeisenä murhaajan raivon kohdanneen Reninsenbin.


Agatha Christien (1890 - 1976) toinen aviomies oli arkeologi Max Malloway (1904 - 1978). Kaikki päättyy kuolemaan -dekkari on sujuvasti siirretty miljööseensä. Luin dekkarin nyt toiseen kertaan. Yllätyin ensimmäisellä kerralla syyllisen henkilöllisyydestä. Nyt muistin murhaajan ja "motiivin" ja keskityin itse tarinaan, joka on varsin sujuva.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Mary Westmacottin koko tuotanto on laadukasta

Mary Westmacott on kirjoittanut kuusi romaania vuosina 1930 - 1956. Näitä todellisuudessa Agatha Christien (1890 - 1976) romaaneja on joku luokitellut romanttiseksi, mutta minusta näistä on monesta romantiikka kaukana ja dramatiikka lähellä. Vaikka puhutaan useimmin miehen ja naisen välisestä suhteesta, romanttiset viritykset väistyvät kipeitten kohtaloiden tieltä.

Kirjat alkavat monesti kankeahkosti minäkertojan muistelulla tai saamalla kirjeellä, mutta porautuvat usein menneisyydessä tapahtuneisiin varsin kipeisiin märkäpesäkkeisiin. 

Westmacottit ovat minusta kuitenkin kelpo lukemista, vaikka en pidä tämän tyylisistä kirjoista. Westemacoteista eittämättä paras on minusta Yksinäinen kevät, jonka olen lukenut vain englanniksi. Siinä kaikki tapahtuu yhden ihmisen "päässä", hän muistelee ja tajuaa avioliittoaan ja lastensa suhteita. Paljastavin kirjoista on minusta kakkosromaani Kuin muuttolintu, sillä siinä on paljon Agatha Christien omasta lapsuudesta ja avioliitosta ja avioerosta.

1. Mary Westmacott: Kaksi rakkautta, Giant's Bread, 1930. WSOY 1976, suomentaneet Riitta Hakulinen ja Eila Pennanen, sivumäärä 422.

Tarinan alkutahdit kuullaan Lontoon kansallisoopperassa, missä kuullaan aivan uudenlainen teos Boris Groenin Jättiläinen. Kriitikko Carl Bowerman arvaa, että säveltäjä on valenimestään huolimatta englantilainen. Oopperan omistaja Sebastian Levinne kertoo (mielessään) säveltäjän, jonka oikea nimi on Vernon Deyren, tarinan. Vernon Deyre käy kirjassa läpi todellisen tuskien tien, jossa hänen aikuisiällään on romahdusta romahduksen jälkeenkin, 

Kaksi rakkautta on hyvin sentimentaalinen ja melodramaattinen teos. Teos on minusta vaikuttava, mutta osin pitkästyttävä ja sisältää minun makuuni liian uskomattomia väänteitä ja käänteitä.

Vernon Deyren lapsuutta kuvataan, isä Walter on naisiin ja lastenhoitajiin menevä mies, äiti Myra hermoheikko hysteerikko. Serkku Josephine muuttaa kotiin Myran siskon kuoltua. Vernonin häntäheikki-isä menee buurisotaan, jossa kaatuu. Perheen kotipaikka Abbots Puissants annetaan vuokralle. Sebastian Levinnen perhe muuttaa Vernonin naapurustoon, hänestä ja Sebastianista ja Josephinesta tulee ystävät. Lähiseudulla on myös ruikuttava Nell Vereker. Aikaa kuluu ja Vernon on käynyt Levinnen kanssa Etonin ja Cambridgen ja on enonsa palveluksessa Birminghamissa. Abbots Puissants on vuokralla.

Romaanin traagisuus on siinä, että rakastavaiset eivät saa toisiaan. Rikas Levinne kosii Josephinea, saa rukkaset. Josephinen päätyy huonoihin suhteisiin. Sebastian jää yksin. Vernon on korviaan myöten rakastunut Nell Verekeriin, jonka äiti on elänyt veloiksi, eikä anna tytärtään naitavaksi kuin  upporikkaalle. Jane Harding on oopperalaulaja, joka asuu Chelseassa. Hänellä on ollut miessuhde (nykyisin ei olisi kamalaa, tällöin luultavasti oli riippa tulevalle siipalle). Vernon kiinnostunut Janen laulusta. Jane rohkaisee Vernonia toteuttamaan edes yhden unelmansa, rahaa hän saisi myymällä Abbots Puissantsin. Myra ei hyväksy Vernonin tuttavuutta Janen kanssa, vaikka suhde on (aluksi) platonisella tasolla. Kun Nell on aikeissa mennä naimisiin. Vernon solmii fyysisen suhteen Janen kanssa. Nell joka on tyypillinen seurapiirileidi, roikkuu Vernonin puntissa ja ennen ensimmäistä maailmansotaa he avioituvat. Vernon katoaa rintamalla. Nell avioituu ...

Loppuosa kirjasta on täynnä toinen toistaan uskomattomia, ja yllättäviä juonenkäänteitä. 

Vernon jojoilee kahden naisen välillä ja tekee vääriä valintoja ja uhrauksia. Kaiken menettäneenä

hän yksin ja hylättynä säveltää Jättiläistään, uudenlaista oopperaansa valenimellä.

Teos oli omaan makuuni liian uskomaton, mutta teoksessa on paljon hyvää ja rohkeaa. Levinne on yksi kirjan sankareista ja kaikella tavalla hyvä hahmo. Häntä kiusataan kirjassa hänen etnisen alkuperänsä vuoksi. Tässä kirjassa minusta luodaan suvaitsevaisuuden ilmapiiriä etniselle ryhmälle, jota jo rankasti syrjittiin kirjan ilmestymisen aikana Manner-Euroopassa  ja jo ennen ensimmäistä maailman sotaa myös idempänä, mikä kirjassa myös ilmenee. 

2. Mary Westmacott: Kuin muuttolintu, Unfinished Potrait 1934, WSOY 1976, sivumäärä 332.

Mary Westmacottin Kuin muuttolintu on hyvin henkilökohtainen romaani. Rampautunut taidemaalari kirjoittaa Celian tarinan, sellaisen naisen tarinan, jonka usko täyteen elämään on kuollut, ja joka hautoo itsemurha-aikeita. Syynä on katala ketale, joka löysi toisen naisen ja lähti kotoa, missä Celian lisäksi oli tytär Judit. Minusta Celia on kuitenkin pettynyt itseensä, koska hän ei nähnyt varoitusmerkkejä ja avioliitto ajautui karille.

Tämä on toinen Mary Westmacottin romani ja tämän perusteella ainakin yksi henkilö tiesi, että tämä on Agatha Christien käsialaa. Tässä on hänen elämästään ja ajatuksiakin, vaikka suuri melodramaattisuus on keksittyä ja osa tapahtumista, arvion perustan siihen, että olen lukenut Agatha Christien oma kirjoittaman omaelämäkerran.

Celialla on kuten Agathalla on  lapsena hoitaja Nanny, rahapulan vuoksi muutetaan Ranskaan Pauhun, sitten takaisin Englantiin, jossa isä kuolee. Celia lähetetään viimeistelemään kasvatuksensa Ranskaan. Suunnitellaan esiintymistä tanssiaisissa Egyptissä, siellä on huokeampaa. Tanssiaisissa tapahtuu kosintoja. Sitten astuu upseeri Michael Dermot estradille ja muut lyödään laudalta. Syttyy ensimmäinen maailmansota ja mennään pikaisesti avioliittoon, sitten seuraavat raskaus ja lapsi. On eräitä muitakin tapahtumia, jotka yhdistin Christien omaan elämään, joskin saavat muutkin lapsia ja avioituvat.  Tässäkin avioliitto käytännössä loppuu, kun Dermot on  ihastunut toiseen. Celian yksi teoskin julkaistaan. Tässä on niin monia Agathan elämän tapahtumia, toisaalta montaa kohtaa on muutettu. Dermot ei ole rintamalla eikä Celia sairaanhoitajana vaan Dermot on töissä sotaministeriössä. Tässä on toisaalta muutamia ajatuksia, joita Agatha on kirjannut muistelmiinsa, eli avioeron jälkeen ei voi luottaa toiseen, sillä kukaan ei voi loukata kuin aviomies, kukaan muu ei ole tarpeeksi lähellä. Tässä Celia kokee Paun vuoret pettymykseksi ja pelästyy lastenhoitajan kanssa kukkien poimintaretkellä vihaista maanomistajaa, kuten Agatha kertoo muistelmissaan...

Luultavasti tarinan kertoja J.Larraby saa Celian eheytettyä, jolloin tämä voi elää 39-vuotiaana elämässään vielä täyspainoisia vuosia, kuten Agathalle avioeron jälkeen tapahtui.

3. Mary Westmacott Absent in the Spring, 1944, blogattu 14.1.2015 tämä on käännetty suomeksi nimellä "Yksinäinen kevät".

Yksinäinen kevät kertoo keski-ikäisestä Joan Scudamoresta, joka on matkalla Englantiin tyttärensä Barbaran  ja tämän miehensä tyköä Bagdadista Irakista. Joan jumittuu liikenneyhteyksien pettäessä keskelle "autiomaata" juna-aseman vierastaloon ja hän viettää (luultavasti ensimmäisen kerran elämässään) aikaa yksin omien ajatustensa kanssa. Hän joutuu käymään yksin läpi avioliittonsa. Hän on tajuamaisillaan miehensä Rodneyn ajatuksista ja kiusauksista, ja siitä, että hänestä ei erityisemmin pidetä. Joanin tyttärellä on ollut suhde avioliiton ulkopuolella, ja Rodney on joutunut lataamoon erään rakkautensa kuoltua.

Kirjan nimi viittaa William Shakespearen sonettiin 98 ja siinä riviin:
From you have I been absent in the spring.

Teoksen ydin löytyy William Shakespearen sonetista 18

Shall I compare thee to a summer's day?
...
But thy eternal summer shall not fade,

Rodney ei haluaisi ikuisen kesän katoavan ja hän mieltää kesän, maatilan, rohkeuden ja herkkyyden kovia kokeneeseen yksinhuoltajaan Leslieen!

Kaikki ajatusprosessi on lopulta turhaa, sillä Joan päästyään aavikon "harhoista" Englantiin hylkää sydämensä ja omatuntonsa äänet haihatteluina ja jatkaa entisenä teflontätinä.

Omaelämäkerrassaan Agatha Christie (1890 - 1976)  kertoo kirjan syntyprosessista toisen maailmansodan aikana. Aihe oli kypsynyt hänen mielessään ja hän alkoi kirjoittaa intensiivisesti tätä. Teokseen hän sai kaiken minkä halusikin ja oli tyytyväinen tähän teokseen. Majapaikalle on esikuva Mesopotamiassa. Minusta tämä oli loistava kirja

4. Mary Westmacott: Ruusun aika,  alkuteos The Rose and the Yewtree, 1948, suomentanut Eva Sikarla, WSOY 1976, sivumäärä 293.
Ruusun aika -kirjan tapahtuma-aika on toisen maailmansodan loppuvaihe ja sen jälkeiset ajat. Hugh Norreysia pyydetään tapaamaan kuolevaa majuri John Gabrielia. Hugh Norreys on hyvin penseä tapaamiselle, mutta toteuttaa John Gabrielin tahdon. John Gabriel kertoo, miten Gabrielin mukaan lähtenyt Isabella-neito todella kuoli, ja lukijalle ja Hugh Norreysille selviää, mitä John Gabriel oli itäisessä Euroopassa tehnyt eli pelastanut ihmishenkiä. Kirja on itsessään väkisin väännetty melodraama, jossa on ankeita ihmiskohtaloita komeissa kulisseissa. Hugh Norreys on sodan jälkeen vammautunut autokolarissa ja joutunut ruhjoutuneena mieskuntonsa menettäneenä rullatuoliin. Hugh Norreys oli matkalla häihin. Tyttöystävä häipyy kirjan sivuilta ja Hugh Norreys asuu veljensä perheen tykönä St Loon kartanon lähellä, missä odotetaan häitä. Burmassa Japania vastaan taisteleva lordi St Loo aikoo naida kauniin Isabella-impyen. Toisaalla käydään vaaleja, jossa majuri John Gabriel on konservatiivien ehdokas ja tulee valituksi skandaaleista huolimatta. Hän kuitenkin eroaa, ja häipyy ulkomaille Isabellan kanssa, joka tuskin on enää impye. Kun Hugh leikataan ulkomailla liikuntakuntoon, tapaa hän alkoholisoituneen majuri Gabrielin ja hehkeän Isabellan, jotka ovat yhdessä, mutta eivät ole avioliitossa. Isabella saa surmansa ampumavälikohtauksessa. Juoni on näin kerrottuna jännittävä, mutta minusta se oli puiseva ja väkisin venytetty ja teennäinen. Kirjan englanninkielinen nimi The Rose and the Yewtree tulee T.S Eliotilta ja lauseesta "The moment of the rose and the moment of the yew-tree, Are of equal duration"
Romaanissa viitataan sekä Hamletiin, Othelloon että Macbethiin, mikä on Christielle tyypillistä. Isabellaa mainitaan naispuoliseksi Fortinbrasiksi. Fortinbras on Norjan prinssi, joka perii voiton Hamletin ja Claudius-kuninkaan kuollessa. Teoksessa pidetään Hamletia huonona näytelmänä sen juonen vuoksi. Hamletin olisi pitänyt surmata (vallananastaja) kuningas heti ensimmäisessä näytöksessä. Minusta Hamlet oli varsin masentunut ja neuvoton, joten tuollainen ei ole mieleeni juolahtanut. Ralf Långbackan analyysissa mainitaan Fortinbras vain ohimennen lopussa, hän pohtii paljon muita hahmoja, Hamletia, Claudiusta, Gertrudia, Poloniusta ja Ofeliaa. Minusta Hamlet  ei edes ollut alussa varma isänsä kohtalosta. Långbackan mukaan Tanskassa vallitsi verikosto, joten tästä seuraa, että Hamlet tulee surmaamaan Claudiuksen. Hamlet näytelmänä on pohdiskelujen näytelmä, ja sisältää paljon yksinpuhelua, joten ihmetyttävät Fortibras-vertaukset, sillä nimeenomaan Isabella kuoli. Ennemmin olisin "hyväksynyt" vaikka Ofelia -vertauksen. Vielä kummallisempi oli Othellon Yago-viittaus. John Gabriel puhuu siitä, miksi kukaan ei sääli Jagoa, Othello-näytelmän kelmiä mestarimanipuloijaa ja salamurhaajaa. Pitäisikö häntä vielä sääliä?
Tämä teos oli teennäinen ja  minusta huono hutikuti.

5. Mary Westmacott: Tyttären tarina, A Daughter's a Daughter, 1952, suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY 1976, sivumäärä 292.

Tyttären tarina on varsin moniulotteinen romaani, joka kertoo leskiäidistä Ann Prenticestä, jonka mies kuoli, kun heidän tyttärensä Sarah oli kolmen vanha. Kun Sarah on  (miltei) aikuinen (19-vuotias) Ann on avioitumassa niin ikään lesken Richard Cauldfieldin kanssa. Sarah torpedoi ilkeydellään suhteen aikuisen suhteen, ja Ann "valitsee" Sarahin.
Toisessa osassa Richard menee tahollaan naimisiin. Annin alamäki alkaa, ehostuksen takana nainen on vapiseva raunio, jota rauhoitetaan päivisin ryypyillä ja öisin unilääkkein. Sarahin mielitietty Gerald "Gerry" Lloyd lähtee kokeilemaan siipiään siirtomaihin. Sarah avioituu eronneen päihdeplayboyn Lawrence Steenen kanssa, eikä varmasti ole aviossaan onnellinen. Mies on ylimielinen ja pitää vaimoaan kauniina keräilytavarana.
Kolmannessa osassa  Gerry saapuu emämaahan rutiköyhänä luuserina tapaamaan Sarahia. Sarah haluaisi lohduttaa Gerryä ja jättää rikkaan rappeutuneen huumesiippansa.

Romaanin jännitteenä on, minkälaisia valintoja äiti ja tytär tekevät ja pystyvätkö  he eheyttämään itsensä ja suhteensa..

6. Mary Westmacott: Rakkauden kevyt taakka, The Burden, 1956, suomentanut Raija Mattila, WSOY 1975, sivumäärä 277.
Rakkauden kevyt taakka on erittäin huono nimi. The Burden kannattaa kääntää suoraan joko taakaksi tai rasitteeksi. Kohtalo, väärät valinnat ja omistava rakkaus saa aikaan samanlaisia solmuja, mitä oli edellisessä teoksessa Tyttären tarina.

 Rakkauden kevyt taakka -romaanissa Laura Franklin joutuu vastuuseen siskostaan. Ensin hänen rakastettu isoveljensä kuolee polioon, vanhemmat kuolevat lento-onnettomuudessa. Laura joutuu ottamaan vastuun kolmivuotiaasta pikkusiskostaan Shirleystä  vain 14-vuotiaana, pikkusiskostaan, jonka kuolemaa ensin on toivonut ja sitten pelastanut palavasta talosta. Kun Shirley lähestyy täysikäisyyttä, Shirley rakastuu renttuun Henry Glyn-Edwardsiin. Laura vastustaa avioliittoa, mutta antaa myöten. Avioliitto on onneton, sillä Henry elää velaksi, ja pettää ja elostelee. Shirleyllä  on jo omalla tahollaan suhde rikkaan ja kunnollisen Richard Wildingin kanssa, kun Henry sairastuu polioon, ja joutuu vuoteen omaksi. Ensin Shirley ja myöhemmin Laura joutuvat hyvin vaikeiden valintojen ja tilanteiden eteen, ja myös elämään niiden kanssa. Tämä on hyvin murheellinen tarina, jota en enempää avaa.
Romaani muistuttaa näytelmää, sillä siinä on esinäytöksen lisäksi neljä osaa eri ajanhetkinä. Tämä muistuttaa eniten Christien dekkareita, sillä näytökset eivät kerro kaikkea, ja vasta lopussa selviää suurimmat arvoitukset.
Teema on rakkauden taakka, joka on raskas. Laura pilaa siskonsa Shirleyn elämän yrittämällä että hän olisi onnellinen. Laura ei ymmärrä, että jokaisen on tehtävä omat valinnat ja elettävä niiden mukaan, Elämään kuuluu onnellisuutta ja varsinkin tässä teoksessa onnettomuutta ja onnettomuuksia. Tämä on hyvin Christiemäinen teos. Hän viittaa Macbethin vuorosanoihin "Hän olis saanut toiste kuolla". Murhamies Macbeth on saanut kuulla yllyttäjävaimonsa kuolleen. Kuolema on aina ikävä, joskin Macbethit luultavasti ansaitsivat kohtalonsa, tässä kuolemantapaukset, joita oli peräti viisi (joista yksi vanhuuteen) olivat hyvin valitettavia.
Tarinan valopilkku on Lauran vanhempien naapuri Baldock ja Lauran ystävä, hyvin vanha ja terävä, mutta niin englantilaisen kyyninen. Baldock on mainio tyyppi. Tämä on minusta Westmacoteista toiseksi paras teos.
*****
Mary Westmacottin teokset ovat enemmän westmacottilaisia, kuin Agatha Christien dekkarien kaltaisia. Näiden teosten kirjoittaminen varmasti antoi haastetta ja jopa huvia kirjoittajalleen, joskin hän mainitsee, että Yksinäinen kevät -teoksen kirjoitusprosessi olleen hyvinkin raju ja kuluttava, mutta hän kirjoitti toisaalta muutamissa päivissä romaanin, jota oli haudutellut pitkään mielessään.

Luin nämä kirjat ja bloggasin kirjoista keväällä (ja ohjelmoin ne tänne syksylle). Kun luin bloggaukseni "eilen", se vaikutti kankealta ja puisevalta ja ponnettomilta, mitä minun makuuni myös osa kirjoistakin oli. Minusta kuitenkin Yksinäinen kevät ainakin englanniksi vaikutti hyvältä teokselta, se on minusta näistä paras teos, minusta myös Rakkauden kevyt taakka on myös hyvä teos. Toisaalta tunnustan, että en ole tämän tyylisuunnan ihailija enkä kyllä tuntijakaan.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

Agatha Christie: Hiirenloukku

Agatha Christie: Hiirenloukku, kahdeksan rikoskertomusta, alkuteos Three Blind Mice and Other Stories. wsoy 1977. Kokonaismitta on 224 sivua.

Kolme sokeaa hiirtä myös nimellä Hiirenloukku, suomentanut Kirsti Kattelus on alkujaan kuunnelma ja näytelmä, mutta jonka Agatha Christie kirjoitti pitkäksi novelliksi, sen mitta on 84 sivua ja dekkariversio julkaistiin Englannissa vasta Agatha Christien (1890 - 1976) kuoltua.

Hiirenloukku -tarina tapahtuu toisen maailman sodan jälkeen Monkswell Manorin täysihoitolassa. Toisaalla kuullaan, että rouva Lyon murhattu raa'asti, ja murhaaja viheltänyt Kolme sokeaa hiirtä -sävelmää. Sävelmä ja loru nousevat monesti esille.

Poliisi edistyy tutkimuksissaan ja murhaajalta pudonneessa muistikirjassa on täysihoitolan osoite. Epäilykset tulevasta uhrista ja tekijästä kohdistuvat täysihoitolan asukkaisiin ja henkilökuntaan. Täysihoitolaa pitää pariskunta Molly ja Giles Davis. Vieraat ovat nuori neuroottinen arkkitehti Christopher Wran, rouva Boyle, jonka valtiolta vapautuvaa taloa korjataan. Rouva ruikuttaa kaikesta. Vieraana ovat myös majuri Metcalf ja itseään meikannut Paravicini.

Täysihoitola on lumen saartama. Ylietsivä Trottier tulee suksilla paikalle. Etsivän mukaan murhattu rouva Lyon oli todellisuudessa vastuussa erään sijoitetun lapsen kaltoinkohtelusta ja kuolemasta. Pian katkeavat puhelinlinjatkin. Kun toinen uhri löytyy kuristettuna, alkaa paniikki, sillä laulun pätkästä päätellään, että uhreja tulee kolme.

Hiirenloukku on yllättävä tarina, jossa on traaginen motiivi. Näytelmässä henkilöt ovat riittävän omaperäisiä, ja jotkut kohtaukset ovat näyttämöllä ehkä hauskojakin. Loppu on onnellinen, kun Molly saa eräältä tarinan henkilöltä lihaa ja nylonsukkia, henkilö on mustanpörssin kauppias. Molly iloitsee tavarasta niin, että kakku pääsee palamaan.

*****
Kirjassa Neiti Marple seikkailee tarinoissa: Mittanauhamurha, Täydellisen palvelijan tarina sekä Talonmiehen tapaus.

Mittanauhamurha kertoo murhan tekotavan. Neiti Marple päättelee tekijän ja motiivin, joka on kateus. Nainen murhaa vanhan rikoskumppaninsa rouva Spenlow'n kateudesta. Koska rouvalta on tulossa iso perintö, miestä joka on houkuteltu puhelinsoitolla pois kotoa, epäillään.

Täydellisen palvelijan tarinassa neiti Marple puhdistaa varkaudesta epäillyn palvelijan maineen ja samalla oikea jää kiinni.

Talonmiehen tapaus on erittäin kiinnostava, siksi, että tohtori Haydockin tarina sisältää Ikiyön aihion. Neiti Marple on masentunut, Haydock hoitaa flunssaa ja antaa kirjoittamansa tarinan. Siinä rikastunut Harry Laxton saapuu kotipaikkakunnalleen ulkomaalailta tuomansa Louise vaimon kanssa, Heti alkaa kylä noita-akka Murgatroyd pelotella ja luoda pahoja enteitä. Tarinassa Louise  putoaa hevosen selästä ... Tämä samanlainen tarina on Christielle tyypillinen, lavastettuja enteitä, riitoja, ja mahdollisesti liittolaismurha.

Hercule Poirot seikkailee tarinoissa  Huoneisto neljännessä kerroksessa, Johnnie Wawerlyn seikkailu sekä Kaksi tusinaa mustarastasta

Huoneisto neljännessä kerroksessa tiivistää tilanteen. Nainen on murhattu neljännessä kerroksessa. Hercule Poirot asuu talossa yllättäen nimellä O'Connor, ei varmaankaan muistuta normi-irlantilaista. Lisäksi Poirot huijaa varsin ovelalla ja hieman moraalittomalla tavalla murhaajaa. Tarinan eräs henkilö on Donovan Bailey. Hänen tosielämänsä kaima juoksi Kanadan väreissä pikamatkoja. Tästä tarinasta on tehty jakso tv-sarjaan.

Johnnie Wawerlyn seikkailu on lapsen kidnappaustarina, jossa Poirot'n tuntosarvet paljastavat rikoksen "lähipiiristä". Kunnon puhuttelu saa asiat tolalle. Lunnasvaatimus on peräti 50 000 puntaa. Tästä on tehty jakso tv-sarjaan eli "Johnnien seikkailu".

Kaksi tusinaa mustarastasta -tarinassa ollaan kulinaristissa nautinnoissa. Poirot syö merianturaa ja kalkkunaa ja kastanjoita. Eräs ravintolan asiakas on kuollut. Poirot päättelee vatsalaukun sisällöstä ja hampaista valheellisen kuolinajan ja itseasiassa murhan ja tekijän. Murhaajan narautti makunautinnot, hän piti liikaa karhunvatukkapiiraasta.
Tästä on tehty jakso tv-sarjaan, joskin murhan uhrista on tehty taiteilija, jakson nimi on Neljäkolmatta mustarastasta, jaksossa on mukana Japp ja Hastings.
Tarinan nimi viittaa englantilaiseen lastenloruun Sing a Song of Sixpence, mistä lorusta on otettu idea myös Christien dekkariin Salaperäiset rukiinjyvät. Avaan 5.11.2015 enemmän tätä lorua, Salaperäisten rukiinjyvien kohdalta. Salapoliisina siinä on neiti Marple.

Viimeinen tarina Lemmen salapoliisit on herra Quin -kertomus. Sir James Dwighton on murhattu. Epäilykset kohdistuvat Paul Delanque'hen, jonka vainaja heitti kartanostaan, koska "tapasi miehen arvattavasti rakastelemasta hänen vaimoaan". Vainaja oli jäänyt Venus-patsaan alle. Tässä tarinassa on siirretty kelloja ja on yritetty sumentaa rikoksen tekoaikaa ja näin hankkia alibeja, näppärä tarina. Tarina alkaa eversti Melrosen luota, joka on alueen poliisipäällikkö. Hänen luonaan on herra Satterthwaite joka on sekä ranskalaisen keittiön, naisten vaatteiden ja skandaalien erikoistuntija. Kuten muissakin herra Quin tarinoissa, Harley Quin putkahtaa seikkailuun yllättäen, tässä autosta, johon Melrose törmää. Harley Quin kuvastuu ruudullisissa vaatteissa. Herra Quin toimii katalyytin tavoin ja Satterthwaite löytää hajotetun golf-kellon lasin takasta, joka lasi on yksi päätodiste, Lemmen salapoliisit on erinomainen päättötarina, jonka murhasuunnitelma on varsin näppärä.
****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Kolmetoista

Agatha Christie: Kolmetoista,  The Thirteen Problems, 1932, suomentanut  WSOY:n kääntäjäseminaari,  1983, sivumäärä 243.

Agatha Christien Kolmetoista on novellikokoelma, jonka novellit niveltyvät hienosti yhteen. Koska novellit on pääosin kirjoitettu 1920-luvun lopulla, ne taustoittavat neiti Marplea ja myös muita kylän henkilöitä. Lyhytdekkareissa on nerokkaita juonikulkuja ja varmasti siksi näihin on viitattu peräti 18 kertaa  John Curranin teoksessa Agatha Christien murhasuunnitelmat. Tässä leikitellään lisäksi Agathalle poikkeuksellisesti eri kerrontatekniikoilla (tai näkökulmilla), kun tarinoita kerrotaan, puhutaan monesti Tuhannen ja yhden yön tarinoista ja kertojasta eli Shahrazadesta, kirjassa muodossa Šeherazade.

Tiistaikerho, suomentanut Paula Hietaranta
Tiistaikerho perustetaan neiti Marplen sisarenpojan kirjailija Raymond Westin ehdotettua, että valikoitu joukko esittää toisilleen arvoituksia. Taiteilija ja "hieno nainen" Joyce Lampriére ehdottaa tiistaikerhoa, jossa olisivat mukana Scotland Yardin entinen päällikkö sir Henry Clithering, nyt jo eläkkeellä, kirkkoherrana toimiva tohtori Render sekä asianajaja Petherick. Joycen mielestä tarvitaan kuusi, ja neiti Marple ilmoittautuu kernaasti mukaan. Joyce osoittaa neiti Marplelle halveksuntaa, ja kertoo olevansa taiteilija, nainen ja hän tuntee ihmiset. Lisäksi raadissa on Joycen mukaan poliisivoimien edustaja, sanataiteilija, hengenmies ja looginen asianajaja. Neiti Marple lopulta pääsee mukaan ja ratkoo ongelmat kutoessaan ja muistellessaan St Mary Meadsin kylän elämänkohtaloita.

Tiistaikerhon ensimmäisen murhamysteerin kertoo Scotland Yardin sir Henry Clithering. Perustarina on arsenikkimyrkytys kolmen hengen illallisella. Ainoa, joka tajuaa myrkytysmurhan motiivin ja myrkytystavan on neiti Marple. Taiteilija Joyce Lampriere on suuna päänä tarinassa, ja sortaa neiti Marplea, jonka rauhallinen viisaus ja siniset silmät välähtävät, kun hän kertoo hänelle ilmiselvän ratkaisun kuin apteekin hyllyltä, josta ehkä myös arsenikki, jota tarjoiltiin kakun päällä, oli hankittu.

Astarten temppeli, suomentanut, Kristiina Drews
Astarten temppeli -tarinan kertoo kirkkoherra Render. Isohko seurue majoittautuu tiluksille, jonka läheisyydessä on ns. Astarten temppeli, joka juontaa Foinikiaan. Seurapiirityrkky Diana Astley ehdottaa naamiaisia, joissa kuolee isäntä Richard Hayden. Taiteilijaturhake Lampriére ehdottaa yliluonnollista ratkaisua, mutta Jane Marple löytää oikean ratkaisun. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa ratkaisu oli jäänyt aikanaan saamatta, ja ratkaisu oli saatu tunnustuskirjeellä.

Kultaharkot, suomentanut Erkki Hakala
Kultaharkot -tarinan kertoo Raymond West, Tämä minusta muistuttaa kahdelta osin Marple-tarinaa Greenshoren hassahdus, sillä Raymond Westiä oli ensinnäkin vedätetty "kultaharkkotarinassa", lisäksi ratkaisuun liittyy puutarhassa kaivamista, ja neiti Marple ymmärtää, että kukaan englantilainen ammattipuutarhuri ei ole toisena helluntaipäivänä töissä.

Veriset katukivet, suomentanut Jukka Saarikivi
Joyce Lampriére kertoo tarinan Cornwallin Ratholesta, kalastajakylästä, missä hän on maalaamassa. Ratholessa lomaileva  Dacren pariskunta tapaa "yllättäen" värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneen herran vanhan tutun Carolin. Rouva Dacre hukkuu ja  Joyce näkee maalatessaan veripisaroita katukivillä. Marple näkee värien taakse, ja tarina on idealtaan samantyyppinen kuin Varjossa auringon alla.

Motiivi vastaan tilaisuus, suomentanut Heikki Kaskimies
Asianajaja Petherick kertoo mystisestä testamentista. Simon Clode hurahtaa meedioon, koska hänen orpo pojantyttärensäkin kuolee, Clode haluaa yhteyden tuonpuoleiseen. Clode on tyytyväinen "tuloksiin" ja testamenttaa omaisuutensa sairasvuoteellaan meediolle. Kun sinetöity testamenttikuori avataan, kuoressa on tyhjä paperi. Marple ratkaisee tyhjän testamentin ongelman (oikein).

Pyhän Pietarin peukalonjälki, suomentanut  Kirsti Kattelus
Neiti Marplen tarina koskee hänen sisarentyttärensä Mabelin aviomiehen kuolemaa, joka oli lopulta murha. Neiti Marple rukoilee ja näkee kalakaupan ikkunassa Pietarin kalan, jonka näkemisen jälkeen hän ymmärtää vainajan viimeiset sanat. Murhaaja jää siis kiinni, ja Mabel pääsee epävarmuuden ja pelon lie'asta. Samassa jutussa neiti Marple kertoo tietävänsä, että Raymond ja Joyce ovat hakeneet kuulutukset. Raymond siis menee naimisiin, myöhemmissä jutuissa tämän taidemaalarivaimon nimi on Joan. Joan on myös mukava ihminen eikä ylimielinen nirppanokka.

Sininen Pelargoni, suomentanut Kimmo Lonkama
Edellisestä tiistai-istunnosta on kulunut jo vuoden verran. Sir Henry Clithering on käymässä St Mary Meadsissa Bantryjen luona. Sir Henry haluaa että neiti Marple kutsutaan paikalle. Kysymys on "kummitustarinasta", George Pritchardin erittäin vaikea ennustajiin hurahtanut vaimo on kuollut ja kuolemaan liittyy eräs kummallinen yksityiskohta eli  siniseksi muuttuneet pelargoniat, jotka liittyvät kuoleman ennustuksiin. Marple osaa myös kemiaa ja ymmärtää lakmuksen toiminnan happohöyryjen kohdatessa ja murhaaja saadaan selville. George Pritchard, jota on epäilty vaimon murhasta,  voi aloittaa elämänsä taas puhtaalta pöydältä ilman murhaepäilyksiä rakastamansa naisen kanssa.
Tästä oli tehty pitkä neiti Marple filmatisointi, ja minusta tarina oli hyvä. Tässä tapetissa oleva kukka muuttui siniseksi, ja murhia oli useita. George jopa tunnusti murhat, sillä luuli rakastamansa naisen ne tehneen, mutta syyllinen löytyy muualta.

Seuralainen, suomentanut Anu Niroma
Tohtori Lloyd kertoo seuraavan tarinan, joka alkaa Kanariansaarilta, jatkuu Englannissa, ja päättyy Australiaan. Neiti Mary Burtonin seuralainen neiti Amy Bantry hukkuu Kanarialla, ja neiti Burton häviää uintiretkellä Englannissa, Neiti Marple, jolla on joka tarinassa vastaava vertailukohde kylässä, ratkaisee suvereenisti tämänkin tarinan. Neiti Marplen ylivertaisuus kuullostaa tylsältä, mutta kun eri kertojat kertovat tarinaa ja muut arvailevat ratkaisua on kerronnassa minusta jotakin ainutlaatuista Christien tuotannossa.

Neljä epäiltyä, suomentanut Aulis Rantanen
Sir Henry Clithering saa kertojan viitan. Hän kertoo erään saksalaisen herran murhasta, missä oli vain neljä epäiltyä, motiivina oli kosto, hän oli paljastanut saksalaisen rikollisjärjestön ja asui nyt Englannissa. Hän oli saanut kuolinpäivänään kaksi kirjettä. Kirjeet (salakielen) ja niissä olevat kukat analysoimalla neiti Marple pystyy päättelemään syyllisen.

Jouluinen murhenäytelmä, suomentanut Matti Rosvall
Neiti Marple kertoo alkuun tarinan, missä Jane Marple tietää että mies aikoo murhata vaimonsa, tai että vaimolle sattuu onnettomuus. Marple ei onnistu estämään murhenäytelmää, mutta saa kuin saakin ketkun miehen murhasta kiinni. Tuolloin oli voimassa kuolemanrangaistus, mistä Marple on tyytyväinen, sillä mies on sarjamurhaaja. Itse murhasuunnitelma on poikkeuksellinen ja yllättävä. Syyllinen vaihtaa ruumiita ja saa siten alibin itselleen.

Kuoleman yrtti, suomentanut Leena Tamminen
Rouva Bantry eli Dolly kertoo myrkytystarinan tai antaa läsnäolijoiden kysellä. Salvian sekaan on joutunut sormustinkukkia, ja isännän kasvattitytär Sylvia sairastuu salviasta ja kuolee. Muilla jonkin verran oireita. Tämän murhan motiivi tulee esiin myös Neiti Marple koston jumalattaressa esiin. Murhakaavakin on muunneltuna käytetty myöhemmin.

Tapahtui huvilassa, suomentanut  Anne Poutanen
Näyttelijätär neiti Jane Halier on kertomisvuorossa  Hänen haparoiva ja epämääräinen tarina koskettelee "ystävätärtä", joka  joutuu kiertueella kummallisen murron todistajaksi. Tämä tarina poikkeaa kaikista muista tarinoista kerrontatavan, aikamuodon ja "syyllisen" osalta. Syyllisehdokkaita ja teorioita on ilmassa. Marple lähtee kotiin ja kuiskaa Halierille ohjeen. Halier kysyy läsnäolijoilta, onko Marple tavallinen. Dolly toteaa ensin, että on, mutta kiistää sitten. Halierkaan ei ole niin tyhmä, ettei jätä noudattamatta kaimansa neiti Jane Marplen hyvinkin viisasta ja kauaskantavaa ohjetta.

Hukkumiskuolema, suomentanut Kristiina Rikman.
Sir Henry on Bantryjen luona, kun kuulee, että Rose Emmott on hukuttautunut, syynä on raskaus. Huolestunut neiti Marple saapuu paikalle ja vakuuttaa sir Henrylle, että kyse on murhasta. Marple toivoo sir Henryn tutkivan asian ja kirjaa epäillyn nimen paperiin. Sir Henry tutkii, mutta ei pysty murtamaan alibia, mutta saa  neiti Marplelta lisää äidillistä ohjausta. Rikollinen on varsin yllättävä henkilö. Tämäkin oli hyvä tarina, kuten edellisetkin kaksitoista tarinaa.

Agatha Christien (1890 -1976) Kolmetoista oli hyvä ja tai oikeastaan loistavasti limittyvä Marple-tarinoiden kavalkadi.
****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Paddingtonista 16.50

Agatha Christie: Paddingtonista klo 16.50, alkuteos 4.50 from Paddington 1957, suomentanut Anna-Liisa Laine, WSOY 1999, sivumäärä 247.

Rouva Elspeth McGillicuddy touhuttaa juna-asemalle jouluostoksineen ja menee 16:50 lähtevään junaan. Kun kaksi junaa kohtaa, hän näkee selin olevan miehen kuristavan naisen. Hän ilmoittaa havainnostaan junassa ja viranomaisille, turhaan. Vanhojen muorien sana ei paina maailmassa nuorien. Sen sijaan Elspethin ilmoitus neiti Jane Marplelle saa aikaan vanhan neidin kiinnostuksen ja tutkimusten aloittamisen.

Dekkari Paddingtonista klo 16.50 on minusta erinomainen. Neiti Marple tekee järkevän suunnitelman selvittääkseen, mitä on tapahtunut, missä ruumis voi olla ja miten se löydetään, ketju jatkuu eli kuka voisi olla uhri, tämän jälkeen vasta selviää, kuka on tekijä. Neiti Marple ottaakin yhteyttä sisarenpoikansa Raymondin poikaan Davidiin, joka on töissä rautateillä. Murha Maalaiskylässä esiintyneen Griseldan poika Leonard taas tietää kaiken kartoista, hänkin saa postia neiti Marplelta. Neiti Marple päättelee viereisen junan reitin, ja päättelee, että ruumis on toimitettu junasta pois ja arvioi sopivan kohdan, missä "poisto" on tapahtunut.

Jane Marple palkkaa tuntemansa tehokkaan taloudenhoitaja Lucy Eyelesbarrowin ottamaan pestin Rutherford Halliin, jonka mailla Marple arvelee ruumiin olevan tai olleen. Rutherford Hallin vanha isäntä on itara ja kiukutteleva kärttyinen vanhaherra Luther Crackenthorpe, jonka vanhapiika tytär Emma Crackenthorpe asuu isänsä haukuttavana. Isä on saituudestaan huolimatta upporikas. Perheessä on poikia, jotka ovat lentäneet maailmalle, tarinan kuluessa kaikki kokoontuvat kartanoon.

Neiti Eyelesbarrow löytää ruumiin sarkofagista ja niin rikostutkimus voi alkaa. Lopulta neiti Marple ratkaisee mysteerin, motiivit ja narauttaa syyllisen, jonka murhaaja noteeraa huudahduksella:"senkin pirullinen vanha noita".

Dekkari on varsin moderni, sillä alkuasetelmassa ei ole edes ruumista, sen jälkeen ruumista ei tunnisteta, loppuun asti ruumiin todellinen henkilöllisyys on lukijalle epäselvä. Epäiltyjen piiri kasvaa, mutta kirjan myötä harvenee kahdella murhatulla. Rikoksen eräs motiivi on raha, Myös kiristyvästä verotuksesta puhutaan. Motiivi tunnetaan nimellä Ahneus.

Crackenthorpejen rapea omaisuus on peräisin keksitehtaasta. Lutherin isä on testamentannut omaisuutensa suoraan poikansa Lutherin lapsille. Lutherille, joka on ollut kiinnostunut vain taide-esineistä, on omaisuuteen vain hallintaoikeus. Tämän takia minua ihmetytti ukon loputon kitsaus, eivät olleet edes omia rahoja, mitä piilotteli.

Tarinan sankari ja ehdoton piristyspilleri on Lucy Eyelesbarrow, 32-vuotias nainen, joka on lukenut Oxfordissa matematiikkaakin. Hän on huippu taloudenhoitaja, joka saa asiat järjestymään ja tekee erinomaista ruokaa, mikä on keksi-suvun makunystyröille iloinen yllätys. Lucy tutkii paikkoja golfin peluun varjolla. Lyömällä palloja kummallisiin paikkoihin, voi tutkia erikoisia paikkoja. Lucy on reipas, älykäs, aikaansaava ja optimistinen, sellainen nainen kirjan mukaan, jonka on vaikea löytää aviomiestä. Englantilaista 1950-luvun dekkarimiestä vaivaa sama kuin suomalaista nykymiestä?

Luther Crackenthorpen reaktiot olivat sangen kyynisiä. Hän toteaa ruumiin löydyttyä, että miksi jonkun hullun naisen on tultava makaamaan siihen (Italiasta 1900-luvun alussa tuomaansa sarkofagiin) kuolleena!

Murhaajaa kuvaillaan ensimmäisen kerran kirjassa seuraavasti: kookas, ystävällisen näköinen, kursailematon käytös.

Paddingtonista 16.50 -dekkari on kerronnaltaan varsin moderni, nerokas ja viihdyttävä neiti Marple -tarina. Kuten useimmissakin Poirot-tarinoissa tämän Marple-tarinan lopussa voivat soida kahdet hääkellot, joista toiset kilkattavat Lucylle. Sodan jälkeisiä dekkareita leimaavat puheet verotuksen korkeudesta. Agatha Christie (1890 -1976) joutui oman ymmärryksensä mukaan liian korkean verotuksen piiriin, joka hidasti työtahtia.

******

TV:stä tämä tulee 19.6.2016 neiti Marplena Geraldine McEwan ja löytyy kuukauden Yle Areenasta.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Väärän vänkyrä talo

Agatha Christie: Väärän vänkyrä talo, alkuteos Crooked House 1949, suomentanut Juhani Jaskari, SaPo 212, sivumäärä 236.

Agatha Christie: Väärän vänkyrä talo -teos alkaa, kun minäkertoja Charles Hayward  tapaa Sophia Leonideen ja lupaa kosia häntä Englannissa. Kun Charles Hayward muutaman vuoden päästä tulee esittämään suuren kysymyksensä, on Sophian 85-vuotias upporikas isoisä Aristide Leonides murhattu insuliiniin sekoitetuilla silmätipoilla. Vainaja asui Väärän vänkyrän talossa, jonka oli itse rakennuttanut. Hän oli muuttanut Kreikasta Englantiin 1884  ja rakentanut taloudellisen imperiumin. Vainajalla oli ensimmäisen vaimonsa kuollessa 1905 seitsemän pientä lasta. Nyt talossa asuvat vainajan aikuiset pojat lapseton Roger Leonides Clemency-vaimoineen sekä Philip Leonides, jolla on näyttelijävaimonsa Magdan kanssa kolme lasta Sophia, Eustace ja Josephine. Nuoremmille lapsille on palkattu kotiopettaja Laurence Brown, joka on liiankin läheisissä väleissä vainajan nuoren "uuden" vaimon Brenda Leonideen kanssa. Aviopuolisoiden ikäero on huikeat 51 vuotta, avioliitto on kestänyt kuitenkin kymmenisen vuotta. Talossa asuvat lastenhoitaja Nanny, vainajan ensimmäisen vaimon sisar Edith de Havilland. Tapahtumapaikka on sodanjälkeinen Lontoo.

Charles löytää väärän vänkyrän kulisseista vihjeitä, näitä antaa pääasiassa salapoliisia leikkivä kaksitoistavuotias pikkuvanha kauhukakara Josephine (kansikuvassa). Tutkimusmetodeina ovat salakuuntelu ja kirjeiden availu. Josephinen mukaan Roger on lähdössä pois, vihjaa kavallukseen. Isä on laittanut Rogerin johtamaan Einesyhtiötä. Kuoleman jälkeen ilmenee, että uusi testamentti onkin allekirjoittamatta ja pian paljastuu kenelle perheen johtajuus siirtyy. Kaikenlaista pikku epäilystä on ilmassa, kunnes Josephinea vahingoitetaan marmorileijonalla.

Loppua kohden jännitys tiivistyy ja varsin sairaasta murhaajasta on kyse, joka jatkaa, kunnes  ... loppuratkaisu on mullistava.

Agatha Christie on rakentanut varsin hyytävän dekkarin, jonka murhien motiivina on jonkinnäköinen naiivi narsismi.

****
Sivulla 81 viitataan Kuningas Cophetuan ja kerjäläistytön avioliittoon, jota olen käsitellyt Alice Munron Kerjäläistytön yhteydessä. Joskin Aristide on kuulemma tiennyt mitä tekee ja alunperin avioliitto oli onnellinen, tässä välttämättä ei ollut, ainakin nuori vaimo etsii nuorta lempeä.

Päähenkilö Charles pääsee lopussa arvattavasti naimisiin. Hän on "vasta" 35-vuotias ja 184-senttinen. Hänen isänsä on poliisi ja poliisi pohtii, minkälainen on murhaaja. Murhaajat ovat isän mukaan moraalisesti kypsymättömiä, erillään muista olevia ja turhamaisia. Lisäksi puhutaan sukurasitteesta. Tässä on kyse laajasta perheestä ja  kuten isä sanoo, huonot geenit ovat ohjautuneet vain yhteen yksilöön.

Teoksen tapahtuma-aika on sodanjälkeinen maailma, jolloin vielä kotimaassa epäonnistunut britti voi yrittää uutta starttia siirtomaissa. Eräs väärän vänkyrän henkilöistä pohtii muuttamista Barbadokselle kahvia kasvattamaan.

Agatha antaa taas vääriä vihjeitä, puhutaan paljon Edith Thompsonista. Tämä ei suomalaiselle sano mitään, mutta tapaus on 1920-luvulla tapahtunut kolmiodraamamurha, jossa kirjeet olivat eräs johtonka, on varmasti perusbritille ollut tuttu tapaus.

Väärän vänkyrä talo esitettiin Yle1:lläi  10.4.2021, filmi on vuodelta 2017 näyttelijäkaarti on "kova": Max Irons, Terence Stamp, Glenn Close, Gillian Anderson ja Stefanie Martini. Filmikin oli minusta hyvä.

Agatha Christien (1890 - 1976) tuotanto on laaja. Tämä Väärän vänkyrä talo -teos on noteerattu hänen tuotannossaan varsin korkealle, vaikka siinä ei olekaan ketään "vakiohahmoa". Dekkarista jää todella voimakas muistijälki. Agatha itsekin arvosti tätä teosta.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.