Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet

Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet, Aké - The years of Childhood 1981, suomentanut Pentti Isomursu, Tammen keltaiset kirjat 1983, sivumäärä 312.

Aké on nykyisen Nigerian (ollut tuolloin brittien siirtomaa) Abeokutan kaupunginosa, päähenkiö Wole asuu muurien ympäröimässä pappiskorttelissa. Isä, jota kutsutaan Esseeksi on koulunjohtaja ja äitiä kutsutaan Villiksi Kristityksi. Teoksessa pikku-Wole touhuaa ihmetellen maailman ilmiöitä ja oppii erehdystensä kautta. Wole varttuu käy koulua ja pyrkii lopulta valtion kouluun.

Jos Wole Soyinka kuvaa omia kokemuksiaan, hänellä on uskomaton muisti. Ensimmäiset tapahtumat jotka kirjailija kuvaa yksityiskohtaisesti, sattuvat jo kahden vuoden iässä. Iso-sisko menee kouluun, myöhemmin nelivuotiaana kierretään kaupunkia. Pikku-Wole aiheuttaa leikeissään tuhoa isän ruusutarhassa, sangen tavallisia tapahtumia siis. Yhteisön kuvaus on kieltämättä varsin värikästä. Perheeseen syntyy lapsia, vaikka vanhemmilla on erilliset makuuhuoneet. Äidin (en käytä kirjassa viljeltyä nimeä Villi kristitty) huone on pitkään monien vieraidenkin lasten yöpymispaikka. Matot lainehtivat virtsasta, mutta kaikesta selvitään. Perheen yksi lapsista kuoleekin ja myöhemmin nukkumisjärjestelyt muuttuvat. Kasvatusmetodit ovat aikansa mukaiset, eli selkäsaunat ovat toistuvia. Wole on ihastunut maitojauheeseen, ja äiti pieksää Wolen purkin vohkimisesta ja haluaisi, että isäkin hakkaisi lastaan, juuri tästä syystä Essee ei Wolea piiskaa. Itseäni ja kertojaa ihmetyttää se, miksi Wole saa selkäänsä pikkuveljensä höyhennyksestä, kun pikkuveli on ensin kaikin keinoin yrittänyt vahingoittaa Wolea, jonka mukaan "aikuisten maailmassa ei ole oikeutta ja johdonmukaisuutta". Latinakoulussa raipaniskut on yleinen kuritusmenetelmä. Jos ruoho on huonosti niitetty, raippaa tulee. Jos ruohotuppo on vääränlainen, raippaa tulee siitäkin. Kun koulun valvojaoppilas saattaa raskaaksi erään kaupunkilaisen tytön, häntä ei eroteta koulusta vaan annetaan raippaa, eli sama rangaistus eri tasoisista rikkomuksista. Latinakoulu on muutenkin erikoinen paikka. Ainoat maininnat ovat ruohon leikkauksesta, rehtorin tarkastuksista ruohokentillä ja kepityksistä. Wolen kaikki opiskeluvälineet varastetaan heti avajaispäivänä, tähän ei puututa lainkaan, kuten ei rahavarkauksiinkaan.

Kerronnan taustalla alkaa sota, joka vilahtelee vain  "Hitler-puheina" ja aivan lopussa mainintana Japaniin pudotetuista atomipommeista, joita pidetään (eräs henkilö toteaa) rasistisina, Perustelu on siinä, että Saksaa ei atomipommitettu, (mutta möyhennettiin muuten, eikä atomipommi ollut valmis vielä keväällä 1945). Atomipommien käyttö oli  minusta virhe kuten niiden kehittäminen. Eurooppalaisena en näe pommia rasistisena vaan ylipäätään kategorisesti vääränä. (Tilanne on tulloin ollut kovin toisenlainen, eli emme nykytiedoin voi arvostella silloin tehtyjä päätöksiä, vaan pitää punnita silloisin tiedoin niitä päätöksiä). Muutenkin kirjassa sivutaan siirtomaa-kysymystä ja mainitaan Churchill, mutta ei niin tarunhohteisesti kuin Euroopassa. Nigeria oli brittiläinen siirtomaa kirjan tapahtuma-aikana.

Wolen perhe on kristitty, mutta isoisä ei ole ja Wolen matka maalle on eurooppalaiselle lukijalle paljon mielenkiintoisempi retki paikallisiin tapoihin (kuin suojatun lähetysaseman kuvaus).  Siihen kiinnostavampaan kuvaukseen  kuuluu henkiä, maahisia, luonnonvoimia, hyvin elävä miljöö. Yksi henkilö  on transsissa ja kokee jotain toisesta maailmasta. Wole kokee erään perinteisen tuskallisen riitin.

Myös kehitystä tapahtuu, Wolen kotiin asennetaan sähkö ja kotiin tulee Laatikko eli radio. Paljon tarkastellaan naisten taistelua erikoisveroa vastaan, jolla haluttaisiin estää naisten yrittäminen. Wolen äitikin pitää kauppaa, kun lapsia ei ilmeisesti enää synny.

Isä teroittaa pojalle, että kateus aikaansaa suuria voimia ihmisessä. Kateus on ilmeisesti universaalia ja yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Kerronta päättyy syksyyn 1945 jolloin Wole pyrkii toistamiseen valtion kouluun, hänen pitää menestyä niin hyvin, että hän pääsee sisälle ja saa stipendin.

Ylläolevasta kevyestä kitinästäni huolimatta pidin paljon tästä Wole Soyinkan Aké - lapsuusvuodet teoksesta. Kaikki erilaiset kirjat avartavat. Kuvaus ei ole mitenkään omahyväistä, ja kertoja on säilyttänyt lapsentason. Nostalgia henkii tekstistä. Pikku-Wolen suurin haave on saada kengät. Hän on kirjassa paljasjalkainen akelainen.

Kirjan sivulla. 201 puhutaan uudesta ajasta jolloin myydään kaupoissa kerskakulutustuotteita mm. valokuvakehyksiä, jossa on kuvia seuraavista naisista:  Raquel Welch, Marilyn Monroe, Diana Dors, Jane Russell ja Greta Garbo. Etsin henkilöiden syntymävuodet ja ne ovat järjestyksessään 1940, 1926, 1931. 1921 ja 1905. Koska kuvia on oikein myyty? Ei ainakaan  samaan aikaan ja tuskin Raquel Welchin kuvia on myyty tuolloin lainkaan aikaisintaan 1950-luvun lopussa, mutta luultavasti vasta, kun Welchin ura oli huipussaan, ensimmäinen filmi oli vuodelta 1964, ura oli ehkä korkeimmillaan 1970- tai 1980-luvulla. Ruotsalainen Greta Garbo sen sijaan vetäytyi julkisuudesta 36-vuotiaana jo vuonna 1941 eikä filmannut lainkaan tämän jälkeen. Kerrontahan päättyy syksyyn 1945, jolloin Welch on enintään 4-vuotias.

****
Nigerialainen Wole Soyinka (s. 1934) voitti Nobelin kirjallisuudenpalkinnon vuonna 1986. Takakannen mukaan Soyinka on suorittanut loppututkinnon Leedsin yliopistosta, joka on muuten perustettu 1900-luvun alussa. Nigeriasta tuli hieman myöhemmin Iso-Britannian siirtomaa, ja se itsenäistyi 1960. Nykyisellään Abeokutassa lienee noin 590 000 asukasta, kaupunki on Okunissa ja rannikolla.

Anni Polva: Tiina harrastaa

Anni Polva: Tiina harrastaa, yhteisnide seuraavista  kolmesta Tiina-kirjasta: Tiinastako näyttelijä, Tiinaa tarvitaan ja Tiinakin ratsastaa, yhteisnide Karisto 2010, sivumäärä 493.

Anni Polva (1915-2003) kirjoitti  Tiina-sarjaa vuosina 1956-1986 ja kirjoja oli peräti 29. Päähenkilö Tiina Lehtola on reipas tyttö, joka asuu konttoristi-isän, äidin ja Veljen kanssa. Tiina on minusta kiltti perhetyttö, jolle sattuu pikku kommelluksia, ja hän viihtyy Juha-nimisen pikkusovinistin seurassa. Äiti pitää kotona rajat tiukkana. Perhe ei ole kovinkaan varakas, mitä isä monesti päivittelee. Isä ei juopottele, kuten kerrostalossa eräät muut, mutta isä polttaa tupakkaa.  Kaikkitietävä kertoja vie Tiinan tarinaa eteenpäin.

Tiinastako näyttelijä (1967, kahdestoista Tiina-kirja)
Kirja alkaa, kun Tiina herää keskellä yötä pudotessaan sängystä, ja niin myös koko perhe. Tiina on saanut koulun vanhempainjuhlissa esitettävän näytelmän pääosan, hän esittää Kiljuskaa, kovan äänensä vuoksi...

Teoksessa on paljon koulujuttuja, tapahtumia äidinkielen tunnilta, ruotsin tunnilta ja rehtorin kansliasta. Näytelmäharjoitukset myös etenevät. Eräässä vaiheessa Tiina saa vihreää maalia kasvoihinsa, ja Juha pyyhkii sitä tinnerillä (Tiina ja tinneri), nykymittapuun mukaan pieni ylimääräinen värityskään ei ole pahasta, nykytiinakirjan nimi voisi olla Tiina ja uusi tatska!
Tiina, vaikka pörrää Juhan kanssa, on riippuvainen toisten tyttöjen mielipiteistä. Hän on katsomassa rikkaan perheen tyttären Ninan luona väri-tv:tä. Tiina saa kummitädiltään Life-farkut, joita Tiina harjaa juuriharjalla kylpyammeessa äidin hajusaippualla. Tiinan hiusten kiharrus päättyy punaiseen viivaan otsassa ja palaneisiin kiharoihin.
Näytelmä lopulta onnistuu hyvin, mutta Juha on varsin mustasukkainen Tiinasta (Tiinalle) ja sovinistin alkuna kieltää Tiinalta pyrkimiset teatterikouluun ja näyttelemiset. Äitikin suosittaa hänelle muuta uraa ja Tiina päättää mennä konttoristiksi Juhan salapoliisitoimistoon. Minua ärsyttää tämä Tiinan asenne,, "Juha, Juha, Juha", Juha on minusta liian tietämätön ja nynny ollakseen salapoliisi.

Kirjan pauloissa Paula on blogannut tästä näin.

Tiinaa tarvitaan (1972), seitsemästoista Tiina-kirja
Tiina lukee Vaahteranmäen Eemeliä ja Veli kiusaa Tiinan taantuneen. Tiina käy katsomassa väri-tv:tä Ninan luona ja ottaa Ninan seuraksi yhdet tupakkahenkoset. Tiina tunnustaa isälle kokeilun. Isä oli kuulemma haistanut henkoset, tätä en usko, sillä ensinnäkin isä on itse tupakoistsija, toiseksi Tiinan kodissa on puuhella, ja kolmanneksi henkosista on pitkälti aikaa. Tupakka-asiasta  äiti raivoaa, osoite on minusta osin väärä, kannattaisi räyhätä siipalleen.
Äiti on kova tuputtamaan ruokaa. Tiina menee luokkakaverinsa Matin kanssa elokuviin. Matti tunkee housuihinsa Tiinan äidin tekemän makkaravoileivän. Tiinan äitikin vaikuttaa varsin tumpelolta, luulisi hänen laittavan eväsleivän joko voipaperiin tai muovipussiin. Juha raivostuu Tiinalle ja Matille leffaretkestä. Kirjassa käydään vielä ensiapukursseilla ja nuorilla on aivan älytön saastekamppanja.
Loppuosassa kirjaa Juha ottaa Tiinan mukaan enonsa luo maalle. Eno, vaikka ihmettelee Juhan kaverin sukupuolta,  tykästyy Tiinaan, jolle sattuu kommelluksia maalla.

Tiinakin ratsastaa (1974), yhdeksästoista Tiinakirja
"Minunkin on päästävä ratsastuskouluun koska kaikki muutkin pääsevät", naukuu Tiina äidilleen. Kaikki tarkoittaa Ninaa ja Leilaa. Juha raivostuu Tiinan ratsastusideasta. Juha on varsinainen vikisijä, hänen pinnansa on varsin lyhyt, ja joko hän käy kiinni Tiinaan nyrkein tai sitten hän alkaa murjottaa, jos Tiina haluaa jotain, mitä hän ei halua Tiinan haluavan. Juha minusta myös manipuloi Tiinaa, jolla on tyttönä oikeus tehdä, mitä tahtoo. Juhan tavoita on raivareillaan manipuloida Tiinan tekevän niin, että hän ei saa raivokohtausta. Tiina kuitenkin oli topakka ja meni Matin kanssa leffaan.

Koska isän rahat eivät riitä Tiinan ratsastukseen Tiina pääsee maalle, jossa hän ei leiki ikäisensä Hilkan kanssa vaan 8-vuotiaan Samin kanssa. Maatalossa on pari hevosta, joilla Tiina opettelee ratsastamaan. Maalla tapahtuu Polvan keksimiä seikkailuja, löytyy rupisammakkoa sängystä, ja Samille tulee maha kipeäksi raa'oista omenoista. Tiina yrittää syödä metsästä valkoista sientä, mutta Sami estää sen.

Lopuksi

Minusta näiden kolmen tarinan perusteella Tiina-sarjan taso on alkanut hiipua. Keksitään kirjalle juonirunko ja nimi, tapahtumat eivät minusta ole kovinkaan uskottavia, eikä niin hauskoja kuin alkupään kirjoissa.

Tiinasta saan sellaisen kuvan, että hän ei tule toimeen tyttöjen kanssa, eikä veljensäkään kanssa. Toinen selitys on vieläkin ikävämpi, eli tytöt eivät osa olla keskenään ja ovat pinnallisia! Veli on löytänyt itselleen oman punapään, jonka kanssa kulkee kaikissa näissä kirjoissa. Juhan kanssa Tiinan elo sujuu paremmin, mutta he ovat jo minusta liian isoja tappelemaan ja olemaan keskenään. Juhalla ei tunnu olevan miehisiä ominaisuuksia juuri lainkaan. Kummastuttaa lisäksi Juhan sovinisminsa, mustasukkaisuutensa, ja riippuvuuteensa siitä, mitä Tiina tekee, Juhalle veikkaan vaikeuksia viimeistään armeijassa, missä on pakko totella. Kun Juha on ollut asevelvollisuusiässä, ei ole ollut helppoa saada vapautusta tai päästä siviilipalvelukseen. Sekä Juha että Tiina tuntuvat varsin avuttomilta. Juha eksyy metsään, katiskan kanssa on ongelmia, pudotaan veneestä, he eivät ole enää lapsia vaan iältään miltei aikuisia, käyvät oppikoulua, mutta ovat kuin pikkuvauvat. Tiina hölmöilee, puuhellan kanssa, ja on jopa syömässä valkoista sientä suoraan metsästä (miksi?)

Tiina-kirjoista moni nainen pitää vieläkin. Ne ovat hyviä ja antavat mallin uskaltaa ja onnistua, ja välillä mokata. Olen lukenut niitä nyt kuusi, minusta sarjan edetessä Tiinan maailma ei ole muuttunut, niin kuin se oikeasti muuttui. Ensimmäinen Tiina julkaistiin vuonna 1956, ja tämä viimeksi lukemani 1974, asenteet tuntuvat jääneen 1950-luvulle.

Olen itse blogannut kolmesta Tiina-kirjasta aiemmin
Ensimmäisestä osasta Tiina sekä Tiina epäilee Juhaa täällä
Tiina ei pelkää täällä

****
Anni Polva (1915-2003)  oli tuottelias kirjailija Tiina-kirjojen lisäksi löysin 45 romaanin nimeä ja kolmisen kymmentä nuorten kirjaa. Muu tuotanto on vuosien 1945 - 1993 välillä julkaistu.

Anni Polvan  (1915-2003) teoksesta Tule ja puserra bloggaus täällä.

Mauri Sariola: Minä Susikoski

Mauri Sariola: Minä Susikoski, Gummerus 1963, viides painos 2010.

Mauri Sariolan Minä Susikoski alkaa jäniksen metsästyksellä. Olavi Susikoski on rentoutumassa ystävänsä nimismies Piispanen vieraana, ja ampuu tahallaan jäniksestä ohi. Piispanen kuitenkin lopettaa jahdin ja jäniksen.

Tämän jälkeen kantautuu tieto kunnanlääkäri Esa Harlammen itsemurhasta. Susikoski lähtee paikallispoliisi Nousiaisen matkaan. Susikosken tarkka silmä huomaa karkean lavastuksen. Harlampi on ammuttu Muserilla päähän. Ampumajäljestä ja vainajan kädestä ja aseen kädessä olosta Susikoski päättelee teon murhaksi.

Vainajan on löytänyt maanviljelijä Kalevi Lokkila, joka on tullut hammassärkyisenä saamaan hoitoa (olisi halunnut että hammas vedetään pois). Harlampi asui yksin, hän oli yli 60-vuotias ja hänellä oli taloudenhoitaja. Vaikka Harlampi oli hyvä lääkäri, hän oli omapäinen eikä kovinkaan suosittu.

Susikoski kutsutaan tutkimaan virallisesti murhaa, hän käy todisteita läpi yhdessä Toivakan ja Piispasen kanssa. Piispasella on vaimo ja kolme lasta. Piispanen vertaa Olavi Susikoskea Maigretiksi, joka toteaa, että "olen yhtä vähän Maigret kuin Susikoski on Simenon". Vaikka miljöö on eri niin tässä Sariolan kerronnan helppoudessa on jotain samaa kuin Maigreteissa. Susikosken ja Maigretin nahkoihin päästään hyvin sisälle.

Susikoski käy tutkimusten aikana tapaamassa Mallorcalla Harlammen kolleegaa, joka oli käynyt tapaamassa Harlammea, naapurin isäntä oli nähnyt kolleegan tohtori Sivakkalan auton. Mies ei ole kuitenkaan murhaaja vaan konsultoi Harlammea ymmärtämään, että eräs Harlammen kyselemä kuolemantapaus oli murha.

Lopulta murhaaja saadaan kiinni, Tässä oli olennaista miettiä ensin, että miksi, vasta tämän jälkeen voitiin päätellä että kuka.

Mauri Sariolan Minä Susikoski on laadukas suomalainen dekkari.

Lainaus: Ilmakin oli ikävä. Kolean intiaanikesän viimeinenkin häive oli haihtunut ja taivas oli kauttaaltaan harmaitten, matalalla riippuvien pilvien kattama" s.97
Kuinka intiaanikesä voi olla kolea, sillä sen määritelmä on "tarkoittaa lämmintä jaksoa, joka tulee syyskylmien alettua ", lainaus Wikipediasta täältä.
****
Mauri Sariola (1924 - 1985) oli tuottelias kirjailija, joka joutui ikäluokkansa mukana rintamalle, Sariola toimi radistina. Susikoski -sarja alkoi ilmestyä vuonna 1956 dekkarilla Laukausten hinta, tämä Minä Olavi Susikoski on sarjan kahdeksas teos, sarjassa lienee 33 teosta. Vuonna 1963 Sariola julkaisi kaksi muutakin teosta Punaisen kukon laulu ja Pitkä matka Liverpooliin.

Susikosken kuuma loma on myös hyvä dekkari

Jens Lapidus: STHLM DELETE

Jens Lapidus: STHLM DELETE, 2014,  472 sivua.

STHLM DELETE on Jens Lapiduksen (s.1974) seitsemäs dekkari ja toinen "uutta sarjaa", jonka avasi VIP-Rummet (VIP-huone), ostin kirjan Tukholman Åhlensista ja luin sen siksi ruotsiksi.  STHLM tarkoittanee Stocholmia eli Tukholmaa.

Kirjan juoni ja henkilöt
Tapahtumien hermokeskus on Tukholmassa Leijonin asianajotoimisto. Kirja jatkaa Vip-huone kirjassa ollen Mats Emanuelssonin tarinaa, aikaa Vip-huoneen tapahtumista on kulunut runsas vuosi. Mitä Mats todella teki ennen kidnappaustaan yhdeksän vuotta sitten ja miksi ja mitä tapahtui kidnappauksen jälkeen? Ilmenee, että Mats runsas neljä vuotta sitten - ei tehnyt itsemurhaa- vaan "katosi". Matsin tarinaa viedään eteenpäin kuulemismuistioiden avulla. Häntä jututtaa poliisista Joakim Sundén. Mats on lopulta yksin. Hänen vaimonsa Cecilia ilmoittaa "Jag vill skiljas"... "Vi kan inte leva i paralella världar." s. 340. Mats on päässyt pelihimostaan, mutta on irtisanoutunut tilintarkastusyrityksestä, ja toimii minusta rahanpesijänä, tai vähintään hämäränä verosuunnittelijana. Lopullinen syy on Matsin voimakas reaktio poikansa Benjaminin koulukiusaukseen, mitä Cecilia ei hyväksy.

Emelie Jansson käy läpi asianajotutkinnon lopputentit, hänen pinnansa on todella kireällä, yöunet ovat vähäisiä ja hän popsii lääkkeitä.

Värmdössä löytyy murhattu mies, ja epäilty murhaaja on huonossa kunnossa. Hän haluaa asianajakseen Emelien, joka saa asianajana puolustaa murhasta epäiltyä  Benjaminia, joka on siis Mats Emanuelssonin 21-vuotias poika. Emelie ei aio pettää päämiehensä luottamusta, ja puolustaa häntä, vaikka Leijonin toimiston johtaja Magnus Hassel sen kieltää.

Teddy eli Najdan Maksumic on tekee töitä Leijonin toimistolle ja on varjostustehtävissä. Emelie, joka on pitänyt etäisyyttä Teddyyn, pyytää häntä avukseen Benjaminin puolustukseen, sillä hän noudattaa intuitiotaan ja Benjaminen "hourailuja". Teddy joutuu kohtamaan oman rikollisen menneisyytensä. Hän on ollut kidnappaamassa Matsia. Teddy käyttää vanhoja kontaktejaan linnakundeja ja hakkeria Lokea ja myös Kum auttaa odottamattomalla tavalla. Teddy joutuu itse siepatuksi ja pystyy olemaan sinut selvitettyään välinsä menneisyyden kanssa.

Nikola on Teddyn sisaren Lindan lapsi, joka on nauttinut valtion nuorisokasvatusta vuoden verran. Hän on ajautumassa rikollisiin piireihin. Nikola on tarinassa sekä hyvässä että pahassa.

Kirjassa myös vanginvartija Sara on mukana. Hänhän kytkeytyi ykkösosassa vyyhtiin Matsin vaimon Cecilian kautta ja Teddyn vartijana. Nyt Sara, jolla on pieni poikakin, saa siipeensä.

Teos on myynnissä Liken kustantamana suomeksi, joten en laita huikeasta juonesta sen enempää. Tästä saadaan askelmerkit kolmanteen osaan, teos on aika pitkä ja sisältää paljon "paikallisväriä".

Teoksessa alkaa olla pieniä samankaltaisuuksia Stieg Larssoniin trilogiaan, eli on paha poliisi, hankitaan tietoa hakkeroimalla, ja muulla tavoin tutkimalla, tietoa pimitetään ja sillä käydään kauppaa. Lisäksi kentällä pyörii epämääräisiä yksityisiä turvallisuusyrityksiä. Kiinnostaa, mikä synteesi tästä tulee kolmannessa osassa. Mats on ollut pitkään tilintarkastustoimistossa töissä. Rahaa on liikuteltu, lisäksi puhutaan nettipokerista, ja alaikäisiin suuntautuvasta väärästä toiminnasta. Poliisin "anonyymi tietolähdetoiminta" on hyvin ongelmallista sekä poliisin että "rikollisen" kannalta. Tämä lienee ongelma jo Suomessakin, kuten viranomaistoiminnan yksityistämishalut. Yksityistämisestä puheenollen viikolla SVT:n poliittisessa debatissa ihmeteltiin yksityiskoulujen toimintaa ja mahdollisia lieveilmiöitä, joita voi olla niiden tuottama voitto, ja todistustehtailu. Ilmeisesti Ruotsissa miltei kuka vaan voi perustaa koulun, mutta Suomessa peruskoulutuksen järjestäjällä pitää olla kunnan lupa toimintaansa, ja perusopetus onkin yleensä kunnan järjestämää toimintaa ja jos joku muu järjestää opetusta "opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi".

Näkökulmia kirjassa on paljon, mutta ei liikaa. Kaikki huipentuu oikeudenkäynnissä, johon tulee yllätystodistaja.

Jens Lapiduksen STHLM DELETE on minusta kelpo dekkari monine näkökulmineen, toisaalta jos oheistarina ei ole sinua kiinnostanut ykkösosassa, niin toisessakaan osassa ei sinulle varmasti ole mieleistä lukemista, tämä on yksi trilogioiden ongelma?

Se, mitä Lapidus lopulta haluaa sanoaa, on jokaisen tulkittava. Olen Lapiduksen kanssa monesta asiasta samaa mieltä, vaikka asun Suomessa. Yksityistäminen ei ole itseisarvo, nimetön poliisikuulustelu on pahasta, kuten pimeä rahakin. Koulukiusaamiseenkaan ei valitettavasti useinkaan hyssyttely tai järkipuhe auta.

Trilogian päättää TOP DOG, josta bloggaus on TÄÄLLÄ.

Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen: Norma, Like 2015, sivumäärä 304. (Teoskappale kirjaston Jokerikirja).

Sofi Oksasen Norma -kirja on hänelle normi kirja. Kerronta on pilkottu eri ajanhetkiin, ja ihmisten sekavia suhteita setvitään kolmisensataa sivua ja on myös sohaisuja itään päin, nyt Ukrainaan.

Norma Ross on Oksasmainen päähenkilö hän napsii tarvittaessa diapameja, ja tonkii sukunsa salaisuuksia. Norma asuu Helsingissä. Kaikki alkaa hänen metron alle jääneen äitinsä Anitan hautajaisista. Anita oli selvittämässä sukusalaisuutta, mutta myös Anitan "salaisuuksien" perässä nuuskivat muutkin kuin Norma. Anita on ollut töissä Tukkataika -kampaamossa, jossa naisten hiuksiin laitetaan hiusten pidennyksiä.  Max Lambert haluaa selvittää, mistä Anita sai kaikki hiukset,ja yrittää saada tietoa Normalta, jonka isä on kuollut Thaimaassa onnettomuudessa.Thaimaassa oli käynyt myös Anita, jonka perintö Normalle on kirjekuori muistitikkuja.

Max juonittelee, mutta ei ymmärrä, että Norman hiukset ovat eläviä ja kasvavat valtoimenaan. Vasta DNA-alalyysi (?!) selvittää, että hiukset ovat saman ihmisen! Ihmeellistä eikö totta?

Kampaamossa Alvar ja Marion ovat keksineet vielä tuottoisamman bisneksen, he vuokraavat kehitysmaista kohtuja lapsettomille pareille. Hiusbisneksen ja kohdunvuokrauksen lisäksi Normalle selviää sukusalaisuus eli vaietun sukulaisen Eva Naakan elämänvaiheet. Evalla kuten hänelläkin on geenivirhe, joka saa hiukset rehottamaan ja reagoimaan. Norma pystyy hiuksista, myös irtonaisista päättelemään henkilön sairaudet ja hormonitasot. Suvussa on paljon muitakin salaisuuksia ja selvittämättömiä asioita. Toiminta osoittautuu yhä rankemmaksi ja myös epäuskottavammaksi kaikkine hiuskiehkuroineen.

Näistä asioista Sofi Oksanen kutoo poukkoilevalla kerronnalla tarinan traagisia ristipistoja, kun riittävästi ansalankoja ja tummia värejä on käytetty ja hiuksia haljottu ja kohtua vuokrattu ja ihmisiä uhkailtu ja petetty, tarina on taputeltu hienoihin kansiinsa. Teemat naisten alistamisesta ja laittomuuksista ansaitsevat minusta erilaisen kerrontakehyksen. Toisaalta tästä teoksesta ainakin lukemani bloggaukset ovat pelkkää kehua, minusta tämä oli kuitenkin sangen raskalukuinen ja -tekoinen.

Linkkejä muihin parempiin bloggauksiin, eli
Jonna Kirjakaapin kummituksessa näin
MarikaOksa Oksan hyllyllä näin
Ja kaikkea muuta -blogissa näin.

Sofi Oksanen kuvaa Max Lambertia seuraavasti: "Edellisillan olut haisi hiestyneillä ohimoilla. Myös miehen puku oli eilisen jäljiltä, polvet pussittivat, koko olemus lökötti ja istui huonosti havupuiden rauhaan, vaikka puheenparsi oli kohtelias, puvun väri asiaan kuuluvasti musta ja kangas näytti kalliilta". s 9.

*****
Sofi Oksasen (s.1977) esikoisteos oli Stalinin lehmät. Näytelmä Puhdistus oli hyvä. Mutta romaanina se oli vielä parempi ja  saavutti Finlandia palkinnon 2008. Puhdistus -teoksen jälkeen ilmestyi Kun kyyhkyset katosivat.

Jens Lapidus: Vip-Rummet

Jens Lapidus: Vip-Rummet, 2014, (suomennettu nimellä VIP-huone), 472 sivua.

Vip-huone on Jens Lapiduksen (s.1974) kuudes dekkari ja ensimmäinen "uutta sarjaa". Luin dekkarin ruotsiksi ja loppuun Ruotsissa. Kieli on rakenteeltaan helposti luettavaa, mutta sanoja ei aina löydy suomenkielisistä sanakirjoista, Lapidus käyttää paljon verbiä kliva (böjas: kliva kliver klev klivit) verbiä paljon eri "pre(post)positioiden" kanssa. Myös substantiivia Grej viljellään paljon, mutta lukeminen oli erittäin sujuvaa.

Minulle kirjasta oli  iso apu pärjätä taannoin Tukholmassa, sillä kirja on varsin tuore ja sisältää kerronnassaan paljon havaintoja nyky-Ruotsista ja siinä on mainintoja eräistä metroasemista ja paikoista. Tämän valokuvan olen ottanut lähellä Kungträdgårdenin metroasemaa, ja rakennus, joka heijastuu ikkunasta kuninkaan. Luin kirjan loppuun Grand Hotellin lähellä rannassa.

Kirjan juoni ja henkilöt
Vip-huoneen juoni, vaikka koostuu useista näkökulmista, nivoutuu hyvin yhteen. Keskeisintä on ravintolan VIP-huoneessa rellestävän nuoren "finanssineron" Philip Schalen kidnappaus. Kidnappaus on poikkeuksellinen sikäli, että lunnaat (16 miljoonaa kruunua) vaaditaan uhrilta itseltään rahan siirtoina Thaimaahan, "Finanssineron" ensimmäinen miljoona ansaittiin hyväksikäyttämällä nörtti Kevin Anderssonin applikaatiota. Uhrin isä, kuningaskunnan kunnianarvoisen kuohukermaan kuuluva Carl-Johan Schale pyytää yksityisen asianajotoimisto Leijonin johtajaa Magnus Hasselia selvittämään pojan katoamista. Tehtävän saa toimiston nuoremmasta kaartista ahkera liikejuristi Emelie Jansson. Parikseen hän saa pienen taivuttelun jälkeen kahdeksan vuoden vankillassa olon jälkeen Teddyn eli Najdan Maksumicin. Teddy yrittää sinnitellä lain oikealla puolella, mutta hänellä on velkoja maksettavanaan. Teddyn isä on muuttanut Belgradista 1970-luvun lopussa Ruotsin kansankotiin. Perheessä on kolme lasta, Teddy on heistä keskimmäinen. Isä on ollut yksityisyrittäjä niin kotona kuin työelämässä. Vaimo on kuollut ja verotarkastus on tehnyt tuhoja isän ravintola-alan yrityksessä. Emelietä taustoitetaan vähemmän, mutta sarjasta tulee luultavasti kolmen kirjan mittainen, joten Emelian taustoituksen aika varmasti tulee.

Kirjassa on tarinaan suoraan "liittymätön" Cecilian näkökulma. Hänen aviomiehensä Mats on kidnapattu ja hänen tietokoneensa halutaan, tätä ennen kämppä on poltettu, Matsilla ja Cecilialla on kaksi mukavaa lasta Lillan ja Benjamin, ja Matsilla on yksi ikävä salaisuus. Myös Teddy liittyy tarinaan, mutta ei Matsin salaisuuksiin ja addiktioihin.

Philipillä on rikkaita "kavereita", jotka hengailevat päihteisissä pintapaikoissa. Samaan aikaan Philip on sadistisen jokerinaamari miehen armoilla, joka pahoinpitelee Philipiä henkihieveriin. Itse rikokset eivät ole miellyttävää luettavaa.

Uhrin isä Carl-Johan ottaa vastaan ihmisiä omassa mukavassa asunnossaan

"Det första man som besökare slogs av när man klev in i våningen var förmodligen att man stod öga mot öga med en zebra. Att ha ett uppstoppad zebrahuvud pä väggen var inte direkt vanligt i Stockholmsvåningar, även om det så klart förekom hos människor som var intresserade av riktig jakt".  s. 99. Oli asunnossa muitakin metsästysharrastuksen muistoja kuin seepran pää, seinällä killui monta muutakin villieläimen päätä, jotka oli metsästetty Namibiassa.

Tarinaan on ympätty myös takauma vankilasta neljä vuotta sitten. Yllättäen vyyhdin pätkät lujittuvat hienoksi tarinaksi, josta pidin. Tarinassa tapahtuu myös tappo ja siihenkin vyyhtiin löytyy oikea syyllinen.

Tukholman Åhlensista ostin myös seuraavan lapiduksen eli STHLM Deleten (ochså på svenska), suurin kielellinen onnistuminen tapahtui Åhlensin kassalla, joka kysyi, onko minulla kanta-asiakaskortti (ei siis ymmärtänyt puheestani, että asun hieman idempänä Tukholmasta). Selasin kirjaa niin Emelien ja Teddyn tarina jatkuu. Bloggaus kakkososasta täällä. Päättöosa on blogattu TÄÄLLÄ

Lapidus oli kirjannut eri henkilöiden näkymiin paljon "ruotsalaiseen yhteiskuntaan" liittyviä ilmiöitä, joista kiinnostavimmat oli asianajotoimistojen tolkuton työmäärä, eli 3000 tuntia vuodessa. ensimmäisen maahanmuuttajapolven kotoutuminen, naisvartijat vankilassa ja ruotsalainen vankila, ainakin tuomiot tuntuvat olevan suomalaista tasoa pidempiä, ehdonalaiseen pääsee myöhemmin, koulutus, koulutuksen saatavuus, ahneus, piilosovinismi ja minusta piilorasismi, ...

Kirsi on tuoreeltaan blogannut suomennoksesta NÄIN.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, Finlandia-voittaja vuodelta 2014 Tammi, Bon-dekkari -painos, sivumäärä 822 (kovakantisessa 559 sivua).

He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa on kehuttu, suitsutettu ja vielä Finlandialla palkittu, yllättävää, sillä kerronta on hyvinkin pitkäpiimäistä, hajanaista ja ristiriitaista. Kirjan suurimmat ansiot ovat terävät teemat ja lopussa tiivistyvä toiminta. Vaikka tämä on vuoden 2014 "paras" teos, oli se minusta epäuskottava ja liian pitkä.

Henkilöt ja juoni
Päähenkilö on amerikkalainen neurotiedemies Joseph "Joe" Chayefski, joka asuu Marylandin Baltimoressa, hänellä on uravaimo Miriam, ja näsäviisaat lapset teini-ikäinen Rebecca ja esimurkku Daniella. Joe on ollut nuorempana Euroopassa, ja tutustunut lomamatkallaan suomalaiseen Alinaan, jonka kanssa asui muutaman vuoden Suomessa. Alinalla ja Joella on Suomessa sinnittelevä poika nimeltä Samuel. Alinalla on uudesta suhteesta lisäksi kaksi reipasta pikkupoikaa.

Teoksen juoni hajautuu varsin moneen osaan
Päävyyhti tarkastelee Joen ja koe-eläinsuojelijoiden miekkailua. Joe käyttää tutkimuksessaan koe-eläimiä, Joen mielestä niitä ei uhrata turhaan. Joen perhettä aletaan vainota ja kotia terrorisoida. Samuel, joka on täysikäistyttyään kiinnostunut maailman ongelmista ja eläinten oikeuksista, on matkustanut USA:han. Hän on ollut internetissä hyvinkin aktiivinen ja panetellut isäänsä. Teos huipentuu isän ja pojan kohtaamiseen kaskaiden kansoittamassa Baltimoressa.

Toinen kantava teema on maailman muutos ja Suomen ja Yhdysvaltojen olosuhteiden vertaileminen. Maailma on kaupallistunut. sponsorointi on lisääntynyt, tiede on pinnallistunut, rahaa kerjätään tutkimukseen miljardööreiltä. Tieteelliset aikakausilehdet joko rahastavat tai huijaavat. Joe pitää suomalaisia velttoina ja laiskoina, eli suomalaisten lomat ovat liian pitkiä (Joe töihin vaan EK:hon mukaan kuoroon laulamaan, "lomat pois, palkka alas"). Suomalaisten säätiöiden jakoperusteet kummastuttavat Joe'ta, eli pitää olla kotoisin esim. Pohjois-Karjalasta, mutta USA:ssa rahoitus on minusta vieläkin älyttömämpää, eli liehitellään rahamiehiä. Joe on aluksi varsin haltioitunut Suomen opiskelijaruokailusta (valtio subventoi sitä) ja opintotuesta, mutta Joe alkaa pian omahyväisesti ivailla suomalaisia tapoja. Pian Joe pettää ja jättää sekä perheensä että Suomen.

Pian Joella on uusi perhe. Joen tyttöjen koulu on markkinavoimien mellastuspaikka. Koulussa Rebecalle on tarjottu uutta lääkettä, joka poistaa ujoutta, kyse on aggressiivisesta markkinoinnista. Koulu on mukana tuputtamassa teineille lääkkeitä, joiden vaikutuksia ei "terveillä" ole edes kokeiltu. Samaan nippuun kuuluu mullistava iAm -laite, jossa ilmeisesti ajatuksilla ohjataan laitetta markkinavoimien syliin. Kaikki ihmisen tekemiset tallentuvat "pilveen". Tämä iAm -teema on kiinnostava, mutta jää minusta pahasti kesken, kuten kaikki muukin kirjassa. Minulla tuli iAm:stä mieleen Douglas Trumbullin filmi Brainstorm, jonka pääosissa ovat Christopher Walken ja Natalie Wood, siinä laitteella voi katsoa ja siirtää muistoja, laite aiheuttaa ensin euforian ja addiktion, mutta sitten mieli romahtaa.

Loppuosa tekstistä on Alinan, Samuelin ja Joen elämän edestakaisin kelausta, itse juoni ei tahdo edistyä. Tavallaan Joen vastapoolin ajatuksia ja perusteluja ei esitellä kunnolla, Joe tutkii kissan hermosoluja  ja on saanut puolen miljoonan dollarin palkintosumman tutkimuksesta, jossa on tutkittu ekstrastriataalisesta refraktiivista amblyopiaa, mikä tarkoittanee näköaivokuoren sekundaarialueiden kehityshäiriöistä johtuvaa toispuoleista näköhäiriötä.

Kirjassa on lukuisia sivulatuja ja umpiperiä, puhutaan google-haun manipuloinnista, somen kaveripyynnöistä, kaskaiden esiintyvyydestä, USA:n käsiasekäytännöstä, perheen vainoamisesta, suomalaisen vanhainkodin arjesta, tietokirjojen kirjoittamisesta Suomessa, kirkollisista keskustelupalstoista, monikulttuurista avioliitoista, asiantuntijuudesta ja Joen etnisestä taustasta, joka ei ole afroamerikkalainen vaan juutalainen.

Kirjan antama kuva?
Minusta kirjassa annetaan minusta monesti hyvin erikoinen kuva asioiden "tilasta", eikä minusta edes oikeaa.
Sivuilla 54 - 55 kerrotaan, että opiskelijat ovat saaneet Suomessa "ilmaista rahaa" ennen lamaa seitsemän vuotta. Opintotuki oli ennen 1990-luvun lamaa lainapainotteista, eli laina maksettiin korkoineen takaisin, takaisin maksun yhteydessä myös korkotuki lakkasi. Joe ei ymmärrä myöskään suomalaista naisten standardia olla lapsen kanssa kolme vuotta kotona. Mitään tällaista standardia ei onneksi ole, vaikka se kirjassa onkin Joen totuutena esitetty. Samuel ei muista ilmoittautua yliopistoon, ja menettää paikkansa yliopistossa. Minusta yliopistoon voi lähettää unohdustilanteessa anomuksen, ja varmasti Samuel saisi paikkansa "takaisin". Kaikkein epäuskottavinta on minusta Samuelin USA:ssa olo, kirjassa olevilla tiedoilla Samuel ei olisi saanut edes viisumia maahan. Vangitsemisensa jälkeen Samuel olisi taatusti myös karkoitettu, eikä päästetty uudellen vapaaksi.

Kirja on erittäin ankea, miehiset päähenkilöt ovat hyvin vastenmielisiä: Joe on pettää, polttaa ruohoa ja ryyppää ja räyhää, Samuel on kaikkitietävä aggressiivinen isänsä kopio. Ainoa "humoristinen" kohtaus sattuu Samuelin omituisen kaverin Matiaksen kotibileissä, sivulla 441: "Talo oli kokonaan Matiaksen käytössä, koska Matiaksen äiti oli Brysselissä, isä Vietnamissa ja sisko Aurorassa. Äiti neuvotteli finanssikriisin tukipaketeista, isä uuden tehtaan alihankkijoista ja sisko ulkoiluluvista". Hauskasti sanottu perhetragediasta, Samuelkin vetää bileissä huumeita, ja on tavallistakin sekaisempi, kuten myös valtameren takana sisarpuolensa Rebecca, joka pitää ruohosta, vaikka ei olekaan märehtijä.

Kirjan nimi?
En tiedä tarkoin mistä kirjan nimi tulee, kirjassa nimilause hieman muunneltuna esiintyy esimerkiksi sivulla 415  "ihmiset eivät voineet vaikuttaa kulutuspäätöksillään mihinkään, koska he eivät tienneet, mitä tekivät".  Evankeliumissa Luukkaan mukaan (23 33-34) lukee: " Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle.  Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". Ja he jakoivat keskenään hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa."

He eivät tiedä mitä tekevät -teos ei yltänyt hienosta nimestä huolimatta minun mielestäni kovinkaan hyväksi lukukokemukseksi. Tähän oli kaksi syytä, jaaritteleva tyyli ja lukijan tietoinen huijaus.